Paluu Manamansaloon!

Tänne täytyi taas päästä, Manamansalon maisemat suorastaan kutsuivat meitä, tulkaa tänne. 🙂

Vanhin tyttäremme oli kesätyö- ja lomamatkalla Ivalossa puolitoista kuukautta ja hänen kotiuduttuaa kysyimme häneltä, että haluaako hän tänä kesänä perheen kesken karavaanarireissulle ja jos haluaa niin minne. Vastaus tuli hetkeäkään empimättä, Manamansalon leirintäalueelle.

Hiukan varovaisesti ehdotin hänelle, että miltä kuulostaisi viikon reissu? Nyt ollaan viikko oltu täällä ja aika on rientänyt niin nopsaan, että vielä venytämme lomaamme yhdellä päivällä.

Saavuimme perjantaina tänne koko perheellä ja lisäksi menossa mukana ovat minun vanhempani omalla vaunullaan. Sunnuntaina mieheni täytyi lähteä kotia ja töihin, koska hänen lomansa on jo loppunut. Alunperin suunnitelma oli, että hän hakee meidät perjantai-iltan kotia, mutta ei raaski vielä kotiutua täältä ja ollaan ainakin yksi yö.

Kauheasti täältä leirintäalueelta ei ole uusia näkökantoja esittää, joten linkitän tähän aiemmat postaukset ja kuvien kautta saatte elää tämän vuotista reissuamme.

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo – Oulujärven helmi 2018

Maisemat ovat yhtä hurmaavat vuodesta toiseen, joten niitä jaksaa kuvata. Samoin pehmeän hiekkainen uimaranta jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen uimareita ja heidän rantavahtejaan.

Ilmat tällä lomalla ovat olleet kovasti vaihtelevat, kylmistä sadepäivistä lähes hellelkeleihin. Sadepäivinä on otettu rennosti vaunulla lueskellen, somettaen ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Aurinkoisina päivinä on ulkoiltu enemmän ja tietysti vietetty aikaa rannalla ja osa porukasta on ahkeroinut keräämällä mustikoita talven varalle pakkaseen.

Välistä leirintäalue on ollut lähes täynnä ja kaikista kurjimmilla keleillä koko isolla alueella ei ollut kuin muutama muu vaunu meidän lisäksi. Nyt viikonloppua kohden näyttää taas liikenne vilkastuvan ja sopivasti aurinkokin pilkistelee pilviverhon takaa.

Jälleen kerran voin todeta, että tämä on maailman paras lomanviettopaikka meidän perheelle.

Kaakkurin liikuntamaa

Lyhyt esittely Oulun Kaakkurissa sijaitsevasta liikuntamaasta. Kävimme viikolla yhtenä iltana siellä pikavisiitillä, kun olimme lähistöllä kyläilemässä. Auringonlasku näytti kivalta ja ehdottelin miehelleni jotain kivaa kuvauspaikkaa. Päädyimme liikuntamaahan.

Liikuntamaahan on tehty porrastreenipaikka, joiden yläpäästä avautuu maisemat Kaakkurin maastoon. Sieltä löytyy samalla hyvät maisemat ja kuvauspaikka.

Liikuntamaahan on kuntoportaiden lisäksi rakennettu ainakin kunto- ja maastopyöräreittejä, ulkokuntoilulaitteita ja pari sähköautorataa. Talvella osa kuntopoluista toimii hiihtolatuina ja osa pyöräilyreiteistä on myös talvella käytössä. Alue on valtavan laaja, joten taitaa olla vain raha ja mielikuvitus rajana alueen kehittymiselle.

Paikka näyttää toimivan myös jonkin verran teinien/mopojen/mönkkäreiden kohtaamispaikkana. Toivottavasti muistavat pysyä oikeilla reiteillä, joilla saa ajaa moottoroajoneuvolla, oli nimittäin kerrattain nuorisolla aika hurjaa menoa.

Puistolla ei ole nettisivuja olemassa, musta Facebookissa näyttää olevan julkinen ryhmä, josta löytyy paljon erilaista infoa puiston tilanteesta. Mm. kävi ilmi, että juuri avatun ulkokuntolaitteiden ympärillä olevaan aitaan on ilmeisesti törmätty jollakin. Ja käärmeitäkin on puiston rinteillä nähty.

Käykääpä ihmeessä tutustumassa hienoon liikuntapuistoon ja maisemiin.

Muutama kuva vielä kotimatkan varrelta, kun kotimme lähellä olevilla linjoilla oli sumua ja toisessa suunnassa näkui vielä auringonlasku.

Kiitos kaikille teille, jotka käytte lukemassa blogiani. Teitä on yllättävän paljon, päivässä tällä hetkellä 150-300 lukijaa. 🙂 Eikä varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että luetuimmat artikkelit ovat kotimaan matkakohteista kertovia ja lisäksi pari juttua Pohjois-Norjasta. Kiinnostavimmat jutut ovat ollet mm. Manamansalo, Varjakan sahasaari ja Pykeija.

Kattivankkurissa Vuokatinvaaran kupeessa

Suunnitelmissa oli matkustaa Kuhmosta Rautavaaralle, mutta sääennusteet olivat karua kertomaa vähän joka puolelle Suomenmaata. Metsäkartanon alueella on pajlon isoja puita, jotka vaunun päälle kaatuessaan tekisivät tuhoisaa jälkea, joten valitsimme Kattivankkurin. Tiesimme ennakolta, ettei siellä ole puita juuri ollenkaan.

Tässä linkki viime syksyiseen Vuokatin postaukseen.

Ennen olin suurien kaupunkien ja nähtävyyksien ystävä, mutta yhä enemmän sydämeni sykkii pienille kunnille ja metsäisille konnuille. Pikkuisilla paikkakunnilla on viehättäviä putiikkeja, joita isoimmista kaupungeista ei löydy. Luontokohteita toki löytyy molemmista, mutta pienissä paikoissa nämä molemmat tulevat samassa paketissa.

Mielikuvissani Vuokatin seutu kuulosti hieman tylsältä ja usein käydyltä paikalta, vaikka itse leirintäalue onkin entuudestaan tuntematon. Joten ei muuta kuin rohkeasti päin mielikuvia ja muuttamaan käsityksiä ko. paikasta.

Kattivankkuri sijaitsee ihan Vuokatinvaaran syleilyssä kaikkien palvelujen läheisyydessä ja Sotkamon keskustaankin on vain matkaa alle kymmenen kilometriä.

Kattivankkuri on SF Caravan Kainuun-jäsenalue, joka tarkoittaa sitä, että kainuulaiset karavaanarit pyörittävät aluetta talkoilla. Kaikki, jotka ovat maksaneet Suomen karavaanareiden jäsenmaksun kerran vuodessa, tänä vuonna maksu on 43 euroa, saavat jäsenalennuksen kaikilla Suomen SF Caravanalueilla. Kattivankkurin hinta on jäsenille kesäkaudella 20 euroa/vrk riippumatta perhekoosta ja hintaan sisältyy sähkö, sauna yleisillä vuoroilla ja kaikki muut leirintäalueen palvelut. Ei jäsenille hinta on 33 euroa/vrk. Muiden vastaavien alueiden hinnat ovat samaa luokkaa, mutta joitain eroja hinnoittelussa voi olla.

Alueella on lapsille ilmaista tekemistä mm. Katinkolo, josta löytyy Pleikkari ja muita peleja, siisti aidattu leikkipuisto, polkupyöriä ja huiput polkuautot.

Tuloiltana testasimme Kattivankkurin perhesaunan, joka on varattavissa varsin kohtuulliseen hintaan, 50 min/15 euroa. Siistit ja isot tilat isommallekin seurueelle.

Sää Vuokatissa oli hyvin vaihteleva, välistä aurinko paistoi ja lämmitti ja seuraavassa hetkessä vettä tuli niskaan kuin saavista kaataen. Taivaalla näkyi milloin uhkaavia ukkospilviä ja sateenkaaria, mutta uskomattominta olin yhden illan auringonlasku, joka muutti tiuhaan tahtiin taivaanrannan värisävyjä.

Kuvasin auringon värittämää maisemaa ensin leirintäalueella, mutta pikapikaa hurruutimme myös ylös Vuokatinvaaran huipulla olevalle parkkipaikalle, josta aukenivat upeat näkymät Kainuun maisemiin.

Ja kyllä, pakko todeta, että Vuokatti oli ennakko-odotuksiani pajon parempi paikka! Hyvät tilat majoittua vaunulla, siistiä, tilavaa, upeat maisemat ulkoiluun, paljon tekemistä niin lapsille kuin aikuisille ja turvallista majoittua myös myrskyllä. Pienimuotoinen myräkkä oli ensimmäisenä yönä ja muutaman kerran tuuli puisteli vaunua oikein kunnolla, mutta eipä sitä jaksanut loputtomiin pysytellä hereillä kuuntelemassa tuulen vinkunaa ja sateen ropinaa, vaan uni otti vallan lopulta aikuisistakin matkaajista.

Nallikari Beach

Nallikarissa tulee käytyä usein kuvaamassa auringonlaskun aikaan ja miten se voikin olla joka kerta sävyiltään niin erilainen. Harmillista Nallikarin alueessa on se, että se sijaitsee niin lähellä kotia, vain viiden kilometrin päässä kotoa, joten ei sinne viitsi lähteä vaunun kanssa. Hinnastot olen katsonut ja laskin, että meidän perheeltä maksaisi halvimmillaan 46 euroa/vrk eli ei edullisimmasta päästä. Toki alueen sijainti on mitä mainioin.

Nallikarin leirintäalueesta minulla ei siis ole omakohtaisia kokemuksia, mutta paljon olen kuullut siitä hyvää ja se on usein mainittu yhdeksi Suomen parhaimmaksi leirintaalueeksi. Yritin myös etsiä muiden bloggaajien postauksia leirintäalueesta karavaanareiden näkökulmasta, mutta äkkiseltään en löytänyt.

Listaan tähän muutamia paikkoja, mitä lähialueella voi tehdä:

  • Leikkipuistoja
  • Pieni kuntoilupuisto

Varmasti monenlaista muutakin tekemistä löytyy, mitä nyt en hoksaa tässä mainita.

Tässä linkit aiempiin postauksiini Nallikarista:

Hiljaiseloa ja erikoisjärjestelyjä

Koska korona… elämä on aika rauhallista ja kotona vietetään runsaasti aikaa perheen kesken. Tyttärien alkujärkytyksen jälkeen ja tottumien elämän pysähtyneisyyteen on tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Yhteiselo on tiivistä ja kaikkien on pakko sopeutua tähän tilanteeseen, joten mukavampaa se on, jos yrittää tehdä arjesta mahdollisuuksien mukaan hyvää ja leppoisaa. Tosin se vaatii kaikilta oman panoksensa.

Eihän se arki tietysti yhtä ruusuilla tanssimista ole, mutta pääsääntöisesti ihan ok. 🙂 Arkipäiviä rytmittää tyttöjen koulu, joka onneksi heidän kouluissaan on toteutettu säännöllisellä aikataulutuksella ja jos ei ilmoittaudu ajoissa kouluun, siitä tulee poissaolo. Yksi haasteita on saada pidettyä pikkkuveli pois siskojen kouluhuoneista, mutta hänellä on ohjelmassa leikkiä, lukemista, askartelua ja välistä vähän ruutuaikaa tabletilla, jossa on pelejä, Lukulumo yms.

Olohuone meillä on kokenut koronan myötä muodonmuutoksen ja siitä on tehty koko perheen toimintakeskus. Järjestys ei ole tällä hetkellä järin esteettinen, mutta ehdottomasti tilanteeseen sopiva.

Pelinurkkaus, jossa on pleikka ja Wii, sohva löhöilyyn, tietokonehommiin, lukemiseen ja kutomiseeen. Jumppamatto, hulavanne ja hyppynaru löytyy kuntoiluun vakivarusteena olohuoneesta. (Tällä hetkellä isäntä nukkuu jumppamatolla. :)) Ja on täällä ollut tilapäisesti taidepajakin.

Ilmat ovat tähän mennessä olleet mitä suosiollisemmat ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Ihana kevät, aurinko ja pitkät valoisat päivät. Ja toinen toistaan upeammat auringonlaskut.

Huhtikuun alussa on juhlittu mieheni ja minun synttäreitä oman porukan kesken. Viime vuonna minä täytin pyöreitä vuosia ja oli vähän railakkaammat juhlat ja sille vastapainoksi tänä vuonna kävimme kahdestaan kävelyllä ja kuvaamassa auringonlaskuja.

Tyttöjen toive on, että lähtisimme launtai-iltana pimeän tultua metsään makkaranpaistoretkelle. Aurinko laskee vähän ennen yhdeksää, joten aika myöhään menee, mutta mitäpä sillä on väliä. 🙂

Kevättä ilmassa

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.
Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa
Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.
Nallikarin majakka valaistuna.
Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.
Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.
Toppilansalmen asmuksia aitiopaikalla

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.


Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Hiljaista ja rauhallista.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä  olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Maisema Pyhälle jostain tien päältä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.

Aurinko laskee ja meillä on kiire.

Tuntureita horisontissa

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Paikat Koitelissa on merkitty hyvin.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Sillalta toiselle

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku

Sahasaaresta lähtevä esteetön polku.

Kahvio Tunnelmatupa

Sahasaaren jälkeen toinen uoma.

Ja uomaa toiseen suuntaan.

Varsinaiset kivikot joilla hyppelimme.

Kyllä siitä pääsee!

Kuivin jaloin pääsi tännekin kiertelemään.

Menisinkö vai en…?

Pieniä ovat kosket hellekesänä.

Kivikasoja kasattuna jokiuomaan.

Maisemat lumoaa ja ihmisiä oli melko paljon myöhäisesta ajankohdasta huolimatta.

Pikkuhiljaa aurinko mailleen vaipuu.

Osa poluista on kapeampia ja juurakkoisempia, mutta kyllä tästäkin halutessaan pääsee lastenrattailla.

Rakennettuja polkuja. Jonkinverran askelmia paikoitellen.

Levähdyspaikka, ei tulta kiitos!

Maisemaa sillan alta.

Rakkauslukkoja Sahasaareen johtavalla sillalla. Ja nämä eivät ole minun lukkoja, vain hienojen kuvien takia räpsäisty. 🙂

Jos mahdollista, täytyy ottaa vähintään yksi kuva männnyn käkkyräisistä oksista.

Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀

Johanna

Nallikari – kesäisen Oulun keidas

 


Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet  meressä uimisesta.

Nallikari
Nallikarin uimarantaa

Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin  ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin  paikkoja karavaanareille.

Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.

Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍

Hiekkarantaa

Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta

Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:

– Beach Volley -kentät

– Minigolf

– Mahtava leikkipuisto lapsille

– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa

Vauhtipuisto (auki koululaisten kesälomien aikana)

Ravintola Nallikari

Ravintola Nallikari Lomakylän läheisyydessä.

– Nallikarin majakka, jossa kesäisin kahvila

Nallikarin Majakka

Kylpylähotelli Eden

Rantaa ja taustalla Kylpylähotelli Eden.

Nallisport

Hietasaaren ponipiha

Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.

Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt.  Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta  teille joku kerta.