Nallikari Beach

Nallikarissa tulee käytyä usein kuvaamassa auringonlaskun aikaan ja miten se voikin olla joka kerta sävyiltään niin erilainen. Harmillista Nallikarin alueessa on se, että se sijaitsee niin lähellä kotia, vain viiden kilometrin päässä kotoa, joten ei sinne viitsi lähteä vaunun kanssa. Hinnastot olen katsonut ja laskin, että meidän perheeltä maksaisi halvimmillaan 46 euroa/vrk eli ei edullisimmasta päästä. Toki alueen sijainti on mitä mainioin.

Nallikarin leirintäalueesta minulla ei siis ole omakohtaisia kokemuksia, mutta paljon olen kuullut siitä hyvää ja se on usein mainittu yhdeksi Suomen parhaimmaksi leirintaalueeksi. Yritin myös etsiä muiden bloggaajien postauksia leirintäalueesta karavaanareiden näkökulmasta, mutta äkkiseltään en löytänyt.

Listaan tähän muutamia paikkoja, mitä lähialueella voi tehdä:

  • Leikkipuistoja
  • Pieni kuntoilupuisto

Varmasti monenlaista muutakin tekemistä löytyy, mitä nyt en hoksaa tässä mainita.

Tässä linkit aiempiin postauksiini Nallikarista:

Hiljaiseloa ja erikoisjärjestelyjä

Koska korona… elämä on aika rauhallista ja kotona vietetään runsaasti aikaa perheen kesken. Tyttärien alkujärkytyksen jälkeen ja tottumien elämän pysähtyneisyyteen on tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Yhteiselo on tiivistä ja kaikkien on pakko sopeutua tähän tilanteeseen, joten mukavampaa se on, jos yrittää tehdä arjesta mahdollisuuksien mukaan hyvää ja leppoisaa. Tosin se vaatii kaikilta oman panoksensa.

Eihän se arki tietysti yhtä ruusuilla tanssimista ole, mutta pääsääntöisesti ihan ok. 🙂 Arkipäiviä rytmittää tyttöjen koulu, joka onneksi heidän kouluissaan on toteutettu säännöllisellä aikataulutuksella ja jos ei ilmoittaudu ajoissa kouluun, siitä tulee poissaolo. Yksi haasteita on saada pidettyä pikkkuveli pois siskojen kouluhuoneista, mutta hänellä on ohjelmassa leikkiä, lukemista, askartelua ja välistä vähän ruutuaikaa tabletilla, jossa on pelejä, Lukulumo yms.

Olohuone meillä on kokenut koronan myötä muodonmuutoksen ja siitä on tehty koko perheen toimintakeskus. Järjestys ei ole tällä hetkellä järin esteettinen, mutta ehdottomasti tilanteeseen sopiva.

Pelinurkkaus, jossa on pleikka ja Wii, sohva löhöilyyn, tietokonehommiin, lukemiseen ja kutomiseeen. Jumppamatto, hulavanne ja hyppynaru löytyy kuntoiluun vakivarusteena olohuoneesta. (Tällä hetkellä isäntä nukkuu jumppamatolla. :)) Ja on täällä ollut tilapäisesti taidepajakin.

Ilmat ovat tähän mennessä olleet mitä suosiollisemmat ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Ihana kevät, aurinko ja pitkät valoisat päivät. Ja toinen toistaan upeammat auringonlaskut.

Huhtikuun alussa on juhlittu mieheni ja minun synttäreitä oman porukan kesken. Viime vuonna minä täytin pyöreitä vuosia ja oli vähän railakkaammat juhlat ja sille vastapainoksi tänä vuonna kävimme kahdestaan kävelyllä ja kuvaamassa auringonlaskuja.

Tyttöjen toive on, että lähtisimme launtai-iltana pimeän tultua metsään makkaranpaistoretkelle. Aurinko laskee vähän ennen yhdeksää, joten aika myöhään menee, mutta mitäpä sillä on väliä. 🙂

Kevättä ilmassa

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.
Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa
Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.
Nallikarin majakka valaistuna.
Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.
Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.
Toppilansalmen asmuksia aitiopaikalla

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.


Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Hiljaista ja rauhallista.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä  olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Maisema Pyhälle jostain tien päältä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.

Aurinko laskee ja meillä on kiire.

Tuntureita horisontissa

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Paikat Koitelissa on merkitty hyvin.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Sillalta toiselle

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku

Sahasaaresta lähtevä esteetön polku.

Kahvio Tunnelmatupa

Sahasaaren jälkeen toinen uoma.

Ja uomaa toiseen suuntaan.

Varsinaiset kivikot joilla hyppelimme.

Kyllä siitä pääsee!

Kuivin jaloin pääsi tännekin kiertelemään.

Menisinkö vai en…?

Pieniä ovat kosket hellekesänä.

Kivikasoja kasattuna jokiuomaan.

Maisemat lumoaa ja ihmisiä oli melko paljon myöhäisesta ajankohdasta huolimatta.

Pikkuhiljaa aurinko mailleen vaipuu.

Osa poluista on kapeampia ja juurakkoisempia, mutta kyllä tästäkin halutessaan pääsee lastenrattailla.

Rakennettuja polkuja. Jonkinverran askelmia paikoitellen.

Levähdyspaikka, ei tulta kiitos!

Maisemaa sillan alta.

Rakkauslukkoja Sahasaareen johtavalla sillalla. Ja nämä eivät ole minun lukkoja, vain hienojen kuvien takia räpsäisty. 🙂

Jos mahdollista, täytyy ottaa vähintään yksi kuva männnyn käkkyräisistä oksista.

Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀

Johanna

Nallikari – kesäisen Oulun keidas

 


Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet  meressä uimisesta.

Nallikari
Nallikarin uimarantaa

Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin  ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin  paikkoja karavaanareille.

Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.

Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍

Hiekkarantaa

Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta

Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:

– Beach Volley -kentät

– Minigolf

– Mahtava leikkipuisto lapsille

– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa

Vauhtipuisto (auki koululaisten kesälomien aikana)

Ravintola Nallikari

Ravintola Nallikari Lomakylän läheisyydessä.

– Nallikarin majakka, jossa kesäisin kahvila

Nallikarin Majakka

Kylpylähotelli Eden

Rantaa ja taustalla Kylpylähotelli Eden.

Nallisport

Hietasaaren ponipiha

Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.

Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt.  Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta  teille joku kerta.

Uimakopit


Yöaikaan ei näkyvnyt kopilla uinninvalvojaa.

Majakalle johtaa hyvä reitti vaikka pyöräillen.

Turvallista – lämpimänä kesäyönä poliisit näyttäytyivät paikalla useamman kerran.

Hetkeksi kannattaa istahtaa aloilleen ja ihastella maisemia.

Laivaväylä kulkee Nallikarin edustalla.

Valoja ja varjoja. Tunnelmallisia kuvia maisemavalaistuksen avulla.

Jostain kumman syystä jäätelökioski oli kiinni jo ennen puolta yötä. 🙂

Valopalloja hiekalla.

Kuvaaja. Näyttää olevan tukka pystyssä, lommo takaraivossa ja naula ranteessa. 🙂

Perhepotretti, pikku-ukko kärryissään näkyy vähän huonosti.

Suomen kesä on vaan niin kaunis!

Vielä on luvattu loppuviikoksi muutama hellepäivä, ei muuta kuin rannalle nauttimaan kesästä. Ainakin he, ketkä haluavat aurinkoa palvoa, minä hiivin liikkeelle taas auringonlaskun aikaan. 🙂

Johanna


 

Ivalo – asuntovaunulla Lappiin

Ivalossa

Miehelläni loppui loma ja päätin lähteä lasteni kanssa asuntovaunulla Lapin lomalle. Olen kerran aiemmin yksin vetänyt vaunua pitkän reissun ja nyt minun täytyi todistaa miehelleni, että viime kesän tempaisu ei ollut pelkästään synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa saatu päähänpisto, vaan pystyn oikeasti lähteä reissuun milloin vaan vaunua vetelemään.

Saariselän kohdalla maisemat ovat hulppeat ja määränpää lähestyy.

Siskoni perheineen muutti kolmisen viikkoa sitten Liedosta, Turun kupeesta, Ivaloon vuodeksi. Sanoisin, että aikamoinen harppaus kulttuurista toiseen. Liedossa kaikki on lähellä ja joka paikkaan on helppo mennä ja täällä taas pitkät välimatkat ja luonnon lisäksi paljon muuta ei olekaan tarjolla. 🙂

Sisko perheineen asustelee näissä maisemissa Alajärven rannoilla seuraavan vuoden.

Ivalon keskustasta löytyy kaikki peruspalvelut perinteisten ketjujen tarjoamine kauppoineen. Saariselällä taas saa äkkiä aikaiseksi kunnon turistifiiliksen, matkamuistoja, isoja hotelleja, ulkomaalaisia kuvaamassa joulupukkeja jne.

Lappi on mielestäni vähän ristiriitainen paikka. Turisteille on tarjolla monenmoista tekemistä ja siihen voi upottaa lähes  koko omaisuutensa tai sitten voi valita täysin toisin ja tehdä ilmaiseksi vaikka mitä. Luonto on joka paikassa lähellä, ei muutako kuin eväät reppuun ja metsään tai tunturiin. Meidän kohteet olivat näitä ilmaisia, mutta niistä kirjoitan myöhemmin erilliset postaukset.

Ulkosauna

Mikä lie on tarkoitus tällä, mutta hieno kohde kuvattavaksi.

Köysikeinuja ja muita koristeita

Pihan reunalta löytyy iso kota, mutta valitettavasti näillä keleillä siellä ei tee mieli viettää aikaa.

Itselläni on tällä reissulla olo jostain sukulaisvierailijan ja turistin välimaastosta. Omat kiinnostuksen kohteet ovat tähän mennessä olleet luonnon kuvaamisessa ja ei ole kiinnostanut lähteä katselemaan markkinahumua mihinkään. Tällä hetkellä täällä on menossa Tankavaarassa kullanhuudonnan SM-kisat ja Inariviikot.

Kamala kiire rantaan uimaan.

Omat rajoituksensa tuovat nämä erittäin helteiset kesäpäivät. Joka päivä on ollut yli 30 astetta lämmintä, joten lapset ovat päivisin uineet ja me kaikki olemme siirtäneet rytmiä ilta ja yö painotteiseksi. Aamulla nukutaan pitkään, joten moni tapahtuma on ehtinyt mennä ohi. Kummallista, ettei koko Lappi ole meidän kanssa samassa rytmissä. 🙂

Lapset viihtyvät vedessä tuntikausia.

Poroja näkee myös uimarannalla.

Luonnollisesti kun Lapissa ollaan, niin tytöt odottivat, että poroja näkisi runsaasti. Toistaiseksi niitä on näkynyt vähän ja yhtään kunnolista porotokkaa emme ole nähneet. Pihalla on muutaman kerran pyörähtänyt yksittäisiä poroja. Tosin täällä niitä voi nähdä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Ivalon keskustassa leikkipuistossa muutama poro.

Yötön yö

Lapin reissun ensimmäisenä yönä kävin vanhimman tyttäreni kanssa kuvaamassa auringonlaskua ja -nousua ja muutenkin maisemia. Suuntasimme ensin kohti Ivalon keskustaa, mutta päätimme jatkaa vielä siitä eteenpäin kohti Inaria, Ukonjärvelle. Kuvausmatkalle lähdimme yöllä vähän ennen kahta ja takaisin tulimme neljän aikaan. On niin uskomattoman lämpimät ilmat, että yölläkin on T-paita kelit. Kuvausretken aikana aurinko ei vielä laskenut horisontin alapuolelle, sillä edelleen tällä korkeudella vietetään yötöntä yötä.

Ivalojoki täysin tyynenä.

En tiedä mikä tarkoitus lukuisilla P-paikoilla nelostien varrella on, mutta olen monta kertaa tällä reissulla kiitellyt niitä, aivan mahtavia kuvauspaikkoja. Näin kesäaikaan lähes joka paikalla on vähintään yksi karavaanariporukka yöpymässä.

Kohti aurinkoa

Erään mutkan jälkeen aurinko putkahti yhtäkkiä esiin ja hetken tuntui, ettei näe mitään.

Ukonjärvellä aurinko lähtee uudelleen nousuun.

Auringon kultaamia maisemia.

Auringonalaskua ihastelemassa, kukapa täällä edes malttaisi nukkua.

Seuraavassa Lapinloman osassa retkellä Saariselän maisemissa.

Johanna

 

Manamansalo – Oulujärven helmi

Manamansalo Camping – Suomen paras leirintäalue

Tervetuloa Manamansaloon!

Vuodesta toiseen minun mieleni halajaa tänne nauttimaan ja lepäämään. Missään muualla en ole koskaan osannut rentoutua ja rauhoittua niin hyvin kuin Manamansalossa. Vaikka täälläkin on yleensä paljon ihmisiä paikalla, täällä ei ole mitään ylimääräistä. Ja yksi ehdoton plussa, täällä ei ole shoppailupaikkoja ja täältä ei tarvitse lähteä merta edemmäs etsimään nähtävyyksiä, sillä itse paikka on nähtävyys.

Toki Manamansalossa on nähtävyyksiä mm. Kassu Halosen taidetalo ja muistomerkkikirkko. Aiempina vuosina olemme käyneet niihin tutustumassa, mutta nyt halusimme vain olla täällä leirintäalueella. Leirintäalueitakin Vaalan kunnan alueella on useita mistä valita, mutta meillä on aina sama suunta.

Luonto tulee lähelle joka nurkalla, lapset viihtyvät puistossa, rannalla ja metsäpoluilla. Vähintään täällä pelataan kerran vuodessa minigolf-turnaus ja ratkaistaan perheen kunkku, joka on lähes poikkeuksetta mieheni. 🙂

Vastaanotossa työskentelee iloista porukkaa

Hintatasoltaan leirintäalue ei ole halvimmasta päästä. Meidän perheeltä yö sähköineen maksoi 40,5 euroa. Eikös se niin ole, että hyvästä kannattaa ja täytyy maksaa. Leirintäalueella löytyy pari erilaista tarjousta, perhehinta max. 2 aikuista ja kolme lasta 7 vrk / 154 euroa + sähköt. Toinen tarjous on viides peräkkäinen majoitusvuorokausi ilmaiseksi, mutta sähköt täytyy maksaa.

Vastaanottorakennuksessa on pieni kauppa ja kahvila.

Orvokki-istutukset reunustaa terassialuetta.

Notskipaikkoja riittää niin rannalla kuin kauempana metsässäkin hyvien polkujen varrella. Mikä parasta, täällä monilla poluilla voi hyvin kulkea lastenrattailla. Innokkaat kalastajat voivat kalastella rannoilta tai vuokrata veneitä. Tenniksen peluu ei kuulu minun harrastuksiini, mutta alueelta löytyy hyväkuntoiset kentät. Lisäksi Manamansalon retkeilyalue on todella mahtava paikka pyöräilyyn. Pyöriä voi vuokrata vastaanotosta, mutta useimmilla leiriytyjillä näytti olevan omat pyörät mukanaan.

Saapumisaikaan sadepilvet alkoivat väistyä.

Leirintäalueella on kolme erillistä huoltorakennusta, joista löytyy eritasoisia huoltotiloja. Uusin rakennus, josta löytyvät vessat, suihkut, inva-WC ja lastenhoitotilat, tiskipaikat, kemssan tyhjennys ja puhtaan veden piste, on erittäin siisti.

Uusin huoltorakennus

Vessat ja suihkut

Tiskipaikka rakennuksen päädyssä ulkokatoksessa.

Huoltorakennuksen lähellä on myös harmaaveden tyhjennyspaikka. Taustalla maksullinen vaunujen ja autojen pesupaikka.

Yleisnäkymää, kalustolle on suurimmaksi osaksi sähköistetyt asfalttipaikat.

“Keski-ikäisestä” huoltorakennuksesta löytyy suihkujen ja vessojen lisäksi isot keittotilat ruokailumahdollisuuksineen ja samassa yhteydessä on lasten sisäleikkipaikka. Pyykkitupa sijaitsee myös tässä rakennuksessa.

Keski-ikäinen huoltorakennus on lähellä uimarantaa.

Huoltorakennuksen päädyssä on pieni ulkoleikkipaikka ja lentopallokenttä.

Keittiötiloja

Vanhin huoltorakennus on Teerilammen rantamilla, missä sijaitsee leirintäalueen mökit. Ei erityisen hyvässä kunnossa, mutta kyllä siellä vielä käy.

Kuulostaa melkoiselta hehkutukselta, mutta mielestäni tämä on täysin ansaittua Manamansalo Campingille. Leirintäalue sijaitsee metsähallituksen mailla, joka pitää huolen maastosta ja siitä, että nuotiopaikoilla riittää puita poltettavaksi.

Useilta notskipaikoilta voi ihastella nuotioinnin lomassa auringonlaskuja.

Täällä valmistuu kalasaaliitkin.

Tämä paikka on vaunualueella vähän syrjemmässä törmällä, tännekin näkyy auringonlasku.

Ensimmäisen illan pilviset kuvaukset.

Hiekkarantaa riittää Manamansalossa

Hienoja kuvia tulee pilviselläkin säällä

Manamansalossa mukana matkassa vanhempani.

Manamansalon Teeriniemen vierassataman laituri oli poissa käytöstä laiturin lahojen rakenteiden vuoksi. Tietoa en löytänyt, että onko siihen tulossa korjauksia. Yksi yksinäinen vene keikkui laituriin kiinnitettynä.

Teeriniemen laituri ei ole käytössä.

Reetan maja Teeriniemen nokassa.

Reetan maja on kalastajien vuonna 1946 rakentama mökki.

Nykyisellään maja toimii retkeilijöiden taukotupana.

Heijastuksia ikkunasta

Näkymä Reetan majalta alas Oulujärvelle.

Reetan maja ja Oulujärvi iltayöllä, täällä on monesti nähty telttailijoita yöpymässä.

Puun takaa

Lapsille leikkipaikka

Halutessaan oman majoituksensa voi sijoittaa vaikka ihan leikkipaikan viereen, mutta muistaakseni siinä ei ole kovin montaa sähköpaikkaa.

Minigolf kutsuu meidän perhettä vähintään kerran kesässä.

Aamumaisemaa törmältä

Aamulla on hyvä kuvata rantaa, kun se on vielä tyhjä.

Hiekkarantaa riittää ja uimapaikat ovat ihanteelliset pienille lapsille. Isommat joutuvat vähän kahlailemaan syvemmän uimapaikan toivossa.

Päivisin ohjelmassa oli uintia ja iltaisin lähdimme lyhyille luontopoluille ja söimme iltapalat nuotiopaikoilla. Lapset odottivat, että tulisi pimeä ja voisimme seikkailla pimeässä takaisin asuntovaunulle, mutta oli valoisa kesäyö ja pimeä ei tullut vielä auringonlaskun jälkeenkään.

Kohti auringonlaskua ja makkaranpaistopaikkaa Painanteeseen.

Luontopoluilla on niin hyvät opasteet, että uskalsimme päästää tytöt juoksemaan metsään keskenään.

Osa porukastamme valitsi reitiksi penkereellä kulkevan maisemareitin, jota periaatteessa ei saisi kulkea, mutta ne maisemat. Puita oli kaatunut viime käynnin jälkeen lisää ja kulku oli hankalaa.

Taitaa tulla kiire ehtiä notskipaikalla ennen auringonlaskua.

Juuri ja juuri ehdittiin. Niin kaunista.

Mies testaa kestääkö puu tyttöjen kiipeilyä.