HugoPark Aulangolla

Lomallamme viimeisenä turistikohteena oli Aulangon seikkailupuisto HugoPark. Tätä kohdetta oli odotettu pitkään ja hartaasti, sillä kuopuksemme on tämän paikan kaima ja hän oli kuullut jostain HugoParkista. Vähällä oli jäädä käymättä tämä paikka, mutta viime hetkellä saimme vielä senkin mahdutettua mukaan suunnitelmiin.

Suomesta löytyy vain reilu 20 seikkailupuistoa, joista tämä sijaitsee Hämeenlinnan Aulangolla. HugoParkissa on huomioitu seikkailijat alkaen pienimmistä 2-3 vuotiaista ja huimimmat paikat ovat 20 metrin korkeudessa.

Ensiaskeleet korkeammalle radalle neljään metriin.

Lipun hintaan sisältyvät valjaat, kypärät ja huippuhyvä aloitusopastus. Pakolliset kiipeilyyn soveltuvat käsineet voi ottaa mukaan omat tai ostaa lipunmyynnistä neljän euron lisähintaan. Jatkokäytössä HugonParkin logolla varustetut käsineet soveltuvat hyvin puutarhatöihin ja meilläkin poika oli innoissaan omalla nimellä varustetuista sormikkaista.

Opas neuvoi turvavälineiden käytön ensimmäisen radan alussa ja siitä oli helppo jatkaa matalalla oleva harjoitusrata turvallisesti loppuun. Meillä 5-vuotias poika uskalsi menna eka radan lisäksi kakkosen ja vähän matkaa kolmosta, mutta varovaisena lapsena seikkailu loppui siihen ja piti palata kesken radan takaisin.

Parasta seikkailijoiden mielestä oli pitkät liu´ut.

Mieheni ja 13-vuotias kävivät yhdessä kolmosen, nelosen ja vitosen, jotka ovat 4-1o metrin korkeudessa. Sen enempää emme ehtineet olemaan, mutta jäipähän seikkailtavaa ensi kertaankin.

Itse en ollut kiipeilemässä seikkailupuistossa, vaan ensin kuvasin kiipeilijöitä ja sen jälkeen lähdin tutustumaan puistoon näkyvään graniittikiviseen rauniolinnakkeeseen.

Yksinkertaisesti vaan tykkään tällaisista vanhoista rakennuksista.

Graniittilinnan pihalla toimii kesäisin Hämeenlinnan miniteatteri.

Aulangon puistoalueella sijaitsevat historialliset rakennukset ja muut rakennelmat -on rakennuttanut upporikas poikamieseversti Hugo Standertskjöld (1844-1931). Eversti rakennuti alueelle jopa 160 erillistä rakennusta, keskieurooppalaistyylisiä puistojaja puutarhoja, tekojärviä jne.

Valitettavasti iso kartanorakennus on tuhoutunut tulipalossa 1928, mutta onneksi muuta Standertskjöldin kädenälkeä on jäänyt jälkipolville ihasteltavaksi. Ihastuttava kavaljeerirakanuus, (rakennettu 1890) joka toimi nyt Kesäkahvila Kavaljeerina.

Koko ikänsä poikamiehenä viihtynyt Hugo Standertskjöld myi tilansa edullisesti Hämeenlinnan kaupungille yleishyödylliseen käyttöön.

Tällä erää viimeinen postaus tältä reissulta. Uusia on suunniteltu, mutta kaikki on epävarmaa. Ainakin olemme kaikki takaisin terveiden kirjoissa. 🙂

Kevättä ihmettelemässä

Sunnuntaina vietimme todellista ulkoilupäivää. Kävelyä Oulujoen rannalla, vähän pyöräilyä kotinurkilla ja iltasella vielä etupihan viimeisen lumikasan pilkkominen.

Mielestaäni yksi upeimmista Oulujoen maamerkeistä.

Jätimme auton parkkiin Tulliväylän varrella olevalle parkkipaikalle Rautasillan lähelle, josta on monta vaihtoehtoa lähteä kävelemään moneen suuntaan. Tällä kertaa me olimme aikoneet kulkea Oulujoen penkkaa, jonka toisella puolella on autotie ja joki virtaa toisella puolella.

Kevätkuvat keskittyvät päiväkävelyretkelle jokirantaan. Kuvitelmissa oltiin rauhallisissa maisemissa käveleskelemässä, mutta vastarannalla eli Tuiran uimarannalla oli jo alkanut teekkareiden ikivapun vietto. 🙂 Eipä ne meitä häirinnnyt muutoin kuin musiikki pauhasi kovasti.

Entä mitä löytyy ylöpuolelta? Ainakin “taidetta” on ihan joka paikasta.

Täällä riittää pikkupojalla mielenkiinnon kohteita.

Väliposeeraus äitille värikästä seinää vasten.

Toinen graffitseinä ja taas täytyy poseerata.

Oulujoen maisemat ovat kauniita ja niitä kelpaa ihastella vuosi toisensa perään. Paikoitellen oli vielä märkää ja loskaa kulku-urilla, mutta ihan hyvin pärjäsi lenkkareilla.

Paluumatkalla vielä pienet porrastreenit.

Aattelin ensin, että poika alkaa reissun jälkeen yskiä katupölyn takia tai muuten ulkoilusta johtuvaa, mutta kyllä hän tuli ihan oikeasti flunssaan, joten seuraavat pitkät ulkoilupäivät saavat taas odottaa hetken.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Matkalla Manamansaloon tämä maisema on ensikosketus Oulujärveen.

Niin se kuva valehtelee, oikeasti tämä rakennus on melko rösähtänyt navetta, mutta kuvakulma näyttää muuta. Lisäksi tie 22 kulkee navetan ja puun välistä.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Suomestakin löytyy Länsiranta. Kuvassa Länsirannantien veneluiskalla.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Olispa kaunis paikka asua maaseudun rauhassa.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Paikallista sanastoa -mitähän kieltä nää oikee puhhuu?

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Muutama mäki kiivettävänä ennen kuin maisemat avartuu.

Hakkuiden reunalla ja matka jakuu vielä ylöspäin.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Luonnon kauneudesta nauttimassa

Viimeisenä lomailtana lähdimme kahden perheen voimin käveleskelemään ympäri leirintäaluetta ja vähän väliä joku ehdotti, että käydäänkö vielä tuolla asti. Iltakävelylle kertyi aiottua enemmän matkaa ja lopulta se muuttui yökävelyksi.

Uutta vaunualuetta, joka ei ollut vielä käytössä. Polku lähtee grillauspaikan nurkalta.

Rauhalahden leirintäalueen yhdestä nurkasta lähtee polku, joka vie laitureille, mäenpäälle ja metsään. Kun lähtee kävelemään johonkin tuntemattomaan maastoon, tulee vastustamaton uteliaisuus kurkistaa vielä seuraavan mutkan taakse.

Hieman pusikoitunut laituri. Tuoreemmasta laiturista ei ole kuvia, koska kaikki muut ihmiset olivat siellä.

Mikäs oli kävelleskellessä, kun ilma oli leppeän lämmin ja iltaaurinko värjäsi maisemaa kauniin punertavaksi. Tossujen alla hyvä polku, hieman mäkistä maastoa, kaunista metsää ja heinäkuun alun vehreys ympärillä.

Tasamaantallaajalle pienikin mäki tuo luontoon eksotiikkaa. Oulussa ei juuri mäkiä ole ja haavekuvieni kaunein paikka on ison järven rannalla, korkealla mäntykankaalla oleva mökki tai muu paikka, vaikka sitten asuntovaunumajoitus. Ja tietysti kaiken kruunaisi rannassa oleva sauna. 🙂

Illan kuljeskelut kaikessa rauhassa ja luonnonhelmassa tuntuivat koko loman kohokohdalta. Sen vuoksi päätimme lähteä seuraavana päivänä autoajelulle ja etsiä jonkun toisen luonto/maisema kohteen. Kävimme ajelemassa ensin Saaristokaupungin kierroksen ja sen jälkeen suuntasimme Väinölänniemen virkistyalueelle uimarannan tuntumaan parkkiin ja lähdimme kävelylle.

Uhkaavat sadepilvet taivaalla, mutta säilyimme kuivana kävelyllä. Taustalla Rönön saari.

Kastuuko? No kyllähän se pienimmällä vähän hörppäs. 🙂

Kyllä kelpaa antaa jalkojen ja sielun levätä.

Puijon maisemat jäivät meillä tällä kertaa välistä, sillä olemme vuosien saatossa vierailleet siellä useita kertoja, toki ennen blogiani. Ehkä ensi kerralla voisi jälleen käydä siellä kuvausretkellä.

Lapsille yksi kävelyn kohokohdista oli tavata polulla hääpari, jolla oli kuvaushetki menossa ja varsinkin kiinnostava oli heidän menopelinsä. Polun loppupäässä hääparia odotteli hevonen ja rattaat kuskeineen.

Kuopion reissun jälkeen tapasimme ensimmäsen punkin eläissämme. Ilmeisesti jonkun meidän vaatteiden mukana oli kulkeutunut vaunuun ja siellä se kipitteli kaikessa rauhassa sänngyn päädyssä ikkunalaudalla . Onnistui onneton matkustamaan Kuopiosta Ouluun vain kokeakseen täällä karun kohtalon.

Tämä oli ensimmäisen lomaviikkomme viimeinen postaus ja seuraavana suunnitelmissa on kokoontua isommalla porukalla Etelä-Pohjanmaalle ensi viikon alkupuolella. Ehkäpä tiedossa on Miljoonativoli ja muuta mukavaa. Satavarmasti ainakin asuntovaunulla ollaan liikenteessä. 🙂

Hiljainen Ruka

Meille tarjoutui hyvin nopealla aikataululla mahdollisuus lähteä pitkäksi viikonlopuksi Rukalle. Keskiviikkona sisko soitti, että hänellä on loma varattuna ja ei pääse lähtemään, menettekö te huomenna sinne. Hetki mietintää ja soitto miehelle töihin, onnistuuko mitenkään? No onnistui ja torstai-iltana oltiin matkalla kohti Kuusamoa ja Rukaa. Kiitos systeri hienosta lomasta! 🙂

Vasemmalla Kauppakeskus Kumpare ja huoneistoja.

Majoituspaikkamme Kumparehuoneistot sijaitsevat Länsi-Rukan keskustassa Kauppakeskus Kumpareen yhteydessä eli kaikki mahdolliset palvelut ovat käytössä kävelyetäisyydellä, ainakin talvikaudella. Kesäpalveluista en osaa sanoa mitään, mitä ne olisivat normaalisti, mutta nyt olivat kaikki kaupat, ravintolat jne. kiinni. Välistä tuntui kuin olisi kulkenut unohdetussa aavekaupungissa.

Joka paikassa oli aavemaisen tyhjää ja hiljaista.

Huoneistojen käytävillä kuului välistä ääniä, mutta yhtään kertaa emme tavanneet muita ihmisiä sisätiloissa. Luulisin, ettei montaa porukkaa ollut meidän lisäksi. Huoneistojen äänieristys käytävälle/käytävältä on olematon, joka selvisi meille vasta, kun ensimmäiset ihmiset kulkivat ovemme ohitse jutellen.

Käytössämme oli iso kolmio kahdella makuuhuoneella, tupakeittiöllä, parvella, vaatehuoneella, saunalla, kahdella vessalla ja suihkulla. Tilaa oli siis varsin reippaasti lapsiperheelle ja makuupaikkoja olisi ollut parvella useammallekin. Kuvissa kaikki näyttää aina täydelliseltä, mutta todellisuus ei aina ihan vastaa kuvien kertomaa.

Kohteessa oli todella siistiä sinne mennessämme, varsinkin kun majoitus on sallittu myös eläimille. Isoimmat puutteet olivat uudistetuissa wc- ja pesu-tiloissa, sillä missään ei ollut minkäänlaista laskutilaa tavaroille ja pyyhekoukkuja muutama hassu kahdeksan hengen tiloissa.

Huoneistoihin kuuluu aina valmiiksi pedatut sängyt lukuunottamatta parven sänkyjä ja loppusiivous. Tämän huoneiston parvi onkin niin matala, ettei siellä mahdu kuin ihan pienet lapset kävelemään suorassa, mutta siellä on sängyt neljälle.

Remontoidusta saunasta kelpaa maisemia katsella.

Sääennusteet lupasivat viikonlopulle paljon sateita, joten lähdimme sillä asenteella, että nyt levätään oikein kunnolla. Sen vuoksi tuloiltana oli pakko lähteä väsyneenä ajelulle ja kuvaamaan yöauringossa hehkuvia maisemia, jotka olivat niin mykistävän kauniita. Suurin osa maisemakuvista on otettu puolen yön kieppeillä.

Yöajelulle lähtiessä kylä kylpee auringossa. Rinteissä on vielä lunta.

Poroja oli melko paljon teiden varsilla, mutta ei isoja tokkia.

Joutsenpari uiskentelemassa pienessä lätäkössä Itä-Rukalla.

Kaunita maisemia Rukan korkeimmalta kohdalta, minne pääsi autolla ajamaan.

Matalalla köllöttelevää aurinkoa oli vaikea löytää, kun aina oli joku tunturi edessä, mutta se olikin Scandic-hotellin parkkipaikalla.

Kun muut jo nukkuvat, minä vielä tuijottelen ulos ikkunasta.

Ensimmäisen yön kauneus oli suorastaan mykistävä ja onneksi olen luonteeltani yökukkuja, ettei ollut mitään vaikeuksia valvoa ikkunan ääressä katsomassa alati väriään muuttavaa maisemaa. Vaikea oli uskoa, että seuraavanana päivänä olisi kylmä ja sataisi vettä oikein kunnolla.

Olen jakanut Rukan reissun kolmeen osaan ja toivottavasti huomnenna ennätän kirjoittaa sateisesta ajelusta ja ulkoilusta.

Rantaloma Himangalla

Kesä on tulla tupsahtanut ihan huomaamatta ja blogin 1-vuotissynttärit siinä samalla. Viime kesäkuussa kirjoitin ensimmäisen juttuni blogiin: http://www.kotimaaetsimessä.fi/lahimatkailua-asuntovaunulla/. Reissu oli mieheni sisarusten perheiden kanssa sovittu viikonloppukokoontuminen.

Tapasimme samalla kokoonpanolla tänä kesänä Himangalla Sautinkarin leirintäalueella https://www.sautinkari.info/# . Sautinkari oli meille kaikille ennestään tuntematon paikka ja valitsemme sen sijainnin vuoksi eli Oulusta sopiva etäisyys, ajokilometrejä ei kerry turhan paljon viikonlopun reissua varten. Leirintäalue sijaitsee sekä Lestijoen, että Perämeren rannalla.

Sautinkarin leirintäalue sijaitsee vanhalla saha-alueella, josta muistona on vanha tiilinen piippu.

Leirintäalue on aika iso, yli 250 paikkaa. Päähuoltorakennus löytyy keskeltä aluetta, jossa on kaikki tarpeellinen: suihkut, vessat, saunat jne. Iltasella on vakiona leirintämaksuun kuuluva yleinen saunavuoro ja joenrannassa on lisäksi vuokrattavissa ulkosauna, josta pääsee laiturilta uimaan Lestijoessa. Edelleen mainostan SFC-alueiden edullisuutta, varsinkin jos on jäsen. Jäsenille 18€/vrk ja muille 25 euroa. Lisäksi kaikille sähkö samalla hinnalla 5 euroa/vrk.

Leirintaalueelta löytyy siis uimapaikat laiturilta jokeen tai hiekkarannalta mereen. Viikonloppu sattui olemaan tämän kesän kuumin viikonloppu ja ukkosia oli ennustettu tulevaksi usempia, mutta onneksi ennustajat erehtyivät ja ainoastaan sunnuntaiaamuna oli hetken aikaa ukkonen yllä. Muuten lapset nauttivat mahtavista uintikeleistä useamman kerran päivässä.

Porukassamme uimareita riitti säiden suosiessa.

Leirintäalue elää pienoisen epävarmuuden alla vuodesta toiseen, kun Kalajoen kaupunki on suunnitellut alueen kaavoittamista mökkikäyttöön ja leirintäalueen vuokrasopimus uusitaan vuodeksi kerrallaan. Luonnollisesti tämä vaikuttaa siihen, miten leirintäaluetta kannattaa kehittää. Harmi sinänsä nämä suunnitelmat, että rakennetaanko alueelle muutamia mökkejä joillekin ihmisille vai voiko alueesta nauttia kesän aikana isompi joukko porukkaa?

Alueella on ollut joskus myös vuokramökkejä, mutta ne eivät ole enää asuttavassa kunnossa.

Leirintäalueen rajalla on kesäkioski, jossa järjestetään pari kertaa kesässä karaokea ja tansseja ja se osui nyt tälle viikonlopulle. Lauantai-iltana mökä oli melkoinen ja eräs nainen oli miehelleni kuvaillut mekkalaa osuvasti: – Tuo päihtyminen saa ihmiset kuvittelemaan, että he osaavat laulaa. Muuta harmia siitä ei tosiaan ollut kuin ääni.

Lasten leikkipuisto ja kesäkioskin murkka näkyyy oikeassa reunassa.

Himangan keskustaan ja kirkolle on matkaa noin kilometri, josta löytyy mm. pari ruokakauppaa.

Auringonpaiste ja kauempan olevat ukkospilvet luovat mahtavan kuvauskelin.

Molempina iltoina oli nähtävillä näyttäviä auringonlaskuja.

Sunnuntaina koukkasimme vielä pienen lisälenkin Lohtajan Ohtakarin kautta, jossa on kerrassaan mahtavat hiekkarannat. Alueesta on aika vähän tietoa ja sitä ei kauheasti mainosteta, mutta suosittelen poikkeamaan. Alueelta löytyy kioski ja sieltä voi varata vaunulle sähköttömiä yöpymispaikkoja, joihon sisältyy wc, suihku ja kemssan tyhjennys, hinta 15 euroa/vrk. Lähin nuotiopaikka löytyy huoltorakennuksen vierestä ja uimarantaa on lähes silmän kantamattomiin.

Ohtakarista mantereelle vievä tie. Valitettavasti minulla ei ole rannoista kunnon kuvia.

Ohtakariin täytyy ehdottomasti joskus palata ajan kanssa ja Sautinkari kannattaa myös muistaa. Lämmintä ja aurinkoista kesää! 🙂

Jäniskosken riippusilta

Juutuanjoella

Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.

Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.

Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.

Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.

Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.

Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.

Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.

Järviä ja lampia

Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂

Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.

Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.

Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.

Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂

Johanna

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Juutuanjoella

Järviä ja lampia

Jaa tämä: