Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.

Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.

Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.

Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.

Pyöräilyä ja sotkuisia metsiä

Manamansalosta löytyy paljon upeita merkittyjä retkeilyreitteja niin kävelyyn kuin pyöräilyynkin. Meillä ei ole mitenkään maastopyöräilyyn soveltuvat pyörät, mutta eipä se ole estänyt meitä tekemästä pieniä retkiä metsikköön. 4-vuotiaamme oppi pyöräilemään täällä ilman apurattaita ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Ilmat täälläkin päin Suomea on olleet pitkään niin helteiset, että kaikki aktiviteetti on meidän perheessä suoritettu aamupäivällä, illalla tai jopa yöllä. Pienellä pyöräretkellä kävimme lasten kanssa reitillä, jota ei ei ole merkitty, mutta ihan kunnon polut kiertävät leirintäalueen läheisyydessä Likolammen ympäri.

Reitti ei ole paras mahdollinen ainakaan pienten kanssa pyöräilyyn, sillä osittain maasto oli liian hiekkaista ajettavaksi. Uskomattoman sinnikäs nelivuotias talutti itse oman pyöränsä hiekkaisessa maastossa niin ylä- ja alamäkeen höpötellen iloisesti nautiskellen kuinka mukavaa metsässä on.

Monesta metsästä löytyy ikäviä yllätyksiä sotkun merkeissä ja niin kävi tälläkin kertaa. En tiedä mikä vanhan käytöstä poistetun tavaran jätekeskus tämä paikka on, mutta hyvin ikävältä tuollaiset sotkut keskellä kaunista kangasmetsää joka tapauksessa näyttää.

Manamansalon upeat uimarannat eivät palvele pelkästään ihmisiä vaan koirille on varattu oma yhtä hieno ja hiekkainen uimaranta. Itselläni ei ole koiria, mutta pääsin katselemaan ja kuvaamaan siskoni koirien ilakointia. Se oli menoa ja meininkiä.

Manamansalossa ei ole varsinaista kauppaa, mutta leirintäalueella on pieni kioski tyyppinen kauppa ja Manamansalon Portilla toinen hieman isompi. Lähimmät ruokakaupat löytyvät Paltamosta (46 km) ja Vaalasta (54 km), joihin ajoaika on suurinpiirtein sama. Itse tykkään käydä enemmän Vaalassa, sillä äkkiseltään näytti siellä olevan monipuolisempi valikoima S-Marketissa. Molemmista paikoista löytyvät myös K-kaupat.

Tänä kesänä vuosien tauon jälkeen meille on tullut tutuksi myös junalla matkustaminen. Olen itse ollut täällä pienempien lasten kanssa välistä pidempiä pätkiä ja mies on matkustanut junalla joko kotia tai tänne. Myös junat pysähtyvät molemmissa edellä mainituisssa paikoissa ja samalla voi kätevätsti täydentää vaunun ruokavarastoja.

Valitettavasti jatkoyhteyksiä saareen ei ole kummastakaan paikasta, joten kyyti tänne täytyy hoitaa omin keinoin.

Manamansalon uimaranta

Olen käynyt Manamansalossa lomalla viimeisen 30 vuoden aikana pitkästi toistakymmentä kertaa ja luonnollisesti saarella on tullut koluttua muitakin paikkoja kuin pelkkä leirintäalue. Näköjään silti aina voi löytää uusia kohteita.

Yhtenä vähemmän kuumana päivänä lähdin lasten kanssa autoajelulle tutkimaan mitä tielle näkyvät rakennelmat ovat. Paikasta ohiajaessa olimme useamman kerran pohtineet puisia “hökötyksiä” ja nyt oli aika käydä tsekkaamassa.

Yllatys oli kyllä suuri, kun kyltti rannalla kertoi paikan olevan Manamansalon uimarannan leikkialue. Mitään tietoa tästä puistosta en varsinaisesti löytänyt, mutta tämä on hyvin lähellä Manamansalon toista leirintäaeluetta Manamansalon Porttia. Opasteita puistoon en nähnyt missään. Paikka sijaitsee ihan Manamansalontien varressa melko pian kun on saapunut saareen Kaivannonsalmen sillan kautta.

Ylläoleva kukkakuva on tyttäreni kuvaama rannalta lähtiessä.

Pikavisiittejä Rovaniemelle

Ounasvaara

Reilun viikon aikana olemme käyneet kaksi kertaa Rovaniemellä. Ensimmäisellä kerralla kävimme päiväseltään viemässä tyttäremme sinne ja siitä hän jatkoi sisareni kyydillä pohjoisempaan Lappiin.

Siltä reissulta jäi kiva piknik-vinkki tarjota teille. Ajoimme autolla Ounasvaaran huipulle, jossa evästelimme porukalla. Meillä oli eväät valmiina muuta kuin aloimme syömään. Huipulla kulkee luontopolku, jonka varrella on nuotiopaikka ja näköalatorni. Ounasvaaran huipulle löytää autolla osoitteella Hiihtomajantie.

Meidän reissumme oli sen verran nopea, että kiipesimme kallioista rinnettä vain pikkumatkan ja istahdimme syömään. Toki ruokailun jälkeen lapset ja aikuisetkin ehtivät hetken hypellä maastossa ja ihastella maisemia.

Huoneistohotelli ja leikkipuisto

Tyttären paluumatka taittui Ivalosta Rovaniemelle bussilla ja me menimme häntä sinne vastaan. Tällä kertaa päätimme olla yhden yön kohteessa. Majoitukseksi valikoitui huoneistohotelli Crystal Arctic Suites, joka sijaitsee ihan Rovaniemen keskustassa, Pohjolankadulla. Kadun toisella puolella on Supermarket ja kävelymatkan päässä rautatie- ja linja-auto -asemat.

Huoneistot ovat noin kaksi vuotta vanhoja eli nykyaikaisia ja tyylikkäästi sisustettuja. Yhä edelleen kuulemma koronan vaikutukset ovat nähtävissä ja turisteja ei ole kotimaisia eikä varsinkaan ulkomaisia. Olimme liikkeellä keskellä viikkoa ja ainoat asiakkaat sinä päivänä.

Sää ei ollut kaikista suosiollisin, varsinkaan tulopäivänä. Vieno-myrsky yritti kovasto myllertää, mutta onneksemme meidän reiteillä sademäärät jäivät luvattua pienemmäki.

Haettuamme tyttäremme bussiasemalta suunnitelmissa oli viedä pikku-ukkeli Angry Birds leikkipuistoon. Puisto sijaitsee keskustan tuntumassa joen rannalla osoitteessa Valtatie 4.

Puistossa on Lappsetin leikkinälineet ja se on rakennettu vuonna 2012. Puistoon ei ole pääsymaksua ja sinne ovat tervetulleita kaikkia innokkaat leikkijät.

Ihana ja siisti puisto, jossa on paljon erilaista tekemistä, suosittelen poikkeamaan vaikka ohikulkumatkalla. Puiston reunalla oli kaksikin kioskia, joista sai ainakin kahvia ja jäätelöä. Meillä tuli puistosta äkkilähtö kun alkoi kova sade ja rakeet ropista niskaan.

Blogista muutama sana

Olen mielessäni ristinyt tämän blogin kesäblogiksi, koska talvisin tulee niin vähän kirjoiteltua. Huomaa taas, että kotimaanmatkailijat etsivät tietoa kohteista kesäisessä Suomessa, lukijoita on päivä päivältä enemmän. Valitettavasti minun on edelleen pidettävä kommenttikenttä suljettuna järkyttävän roskapostimäärän vuoksi, mutta kommentteja voi halutessaan jättää blogin Facebook-sivujen kautta tai sitten Instassa. Olisi kiva kuulla palautetta. 🙂

Muistaakseni huomenna on se päivä, kun tasan kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Aika monta tarkistusta piti tehdä tekstille kirjoitusvirheiden varalta ja vielä sen päälle käsi täristen miettiä, että painanko julkaise-nappia vai deleteinkö koko stoorin. Nykyisin on helpompaa ja toivon vaan, että te lukijat hyötyisittä mun jutuista.

Ihanaa kesää ja mukavia reissuja kotimaassa!

Hattupäisen pojan seikkailuja

Ei me maltettu kovin kauan pojan kanssa odotella seuraavaa Manamansalon seikkailua, vaan lähdimme kahdestaan keskellä viikkoa kolmeksi yöksi retkelle. Vanhin lapsemme tuli seuraavana päivänä perästä muilla kyydeillä seuraksemme. Mikäpä se on lähteä vaunuretkelle, kun vaunu on valmiina paikallaan ja siellä odottaa koko leiri valmiina. Helppoa.

Tähän postaukseen tulee vähemmen tekstiä ja enemmän kuvallista kerrontaa.

Ensimmäinen päivä Manamansalossa oli superihana, kun lähes koko mäntykangas oli meidän käytössä. Vain muutamassa vaunussa oli porukkaa meidän lisäksemme. Uimaranta oli kokonaan meidän, ei näkynyt yhtään ihmistä, samoin illalla auringonlaskun aikaan emme tavanneet ainoatakaan kanssakulkijaa.

Lintujen laulua kuuntelimme auringonlaskun aikaan ja yritimme niitä äänen perusteella tunnistaa. Käki oli helppo tunnistaa, samoin peipot, joutsenet ja pääskyt, mutta hiukan hankalampia tunnistettavia olivat säksättävä törisijälintu ja uikuttajahuutajat, jotka kiljuivat ihan kamalalla äänellä hetken aikaa. Kaksi kamalaäänistä lintua meille jäi siis arvoitukseksi. Tunnistaako joku kuvauksesta? 😉

Ihanaa oli käydä taas pikkulomalla, mutta loppujen lopuksi aina välistä täytyy lähteä käymään hetki kotona.

Karavaanarien kesäsuunnitelmat

Tänä poikkeuksellisena aikan meidän perheen kesän suunnitelmat ovat varsin poikkeukselliset verrattuna normaaliin kesään. Olemme koko sen ajan, kun meillä on ollut oma asuntovaunu käytössä, olleet sitä mieltä, että mitä järkeä on nököttää koko kesä vaunun kanssa samassa paikassa. Kaikkina edellisinä kesinä olemme siis painelleet ympäri Suomea ja vähän Norjan ja Ruotsinkin puolella.

Talven aikana alettiin miettiä, että mitä jos… jaksettaisko oikeasti ottaa rennosti ja olla koko kesä yhdessä paikassa “mökillä”? Lopulta päädyimme varamaan kausipaikan Manamansalon leirintäalueelta, joka tässä vaiheessa tuntuu ainoalta paikalta, jossa koko perheemme teinit mukaan lukien viihtyvät pitkiäkin aikoja. Luonto, rauhallisuus, ihana Oulujärvi hiekkarantoineen, ei isäntävelvoitteita (kuten kaikilla SFC-alueilla), ei kausipaikkalaisten kuppikuntia (kuten kaikilla…. ;)).

Kevään korvalla alkoi vaunun varustaminen kesäkuntoon, mutta ensin talvisäilön oviaukon edusta täytyi lapioida lumesta vapaaksi, joka ei tämän talven jäljiltä ollutkaan ihan pikkuhomma. Lunta oli vaunun kulkuväylällä jopa puoli metriä pitkällä matkaa, mutta lumien siirtely paikasta toiseen nopeutti vaunun esiin saamista useilla viikoilla.

Meillä oli kova kiire saada vaunu pajalle aurinkopaneelin ja invertterin asennukselle, jonka siis teki mieheni itse kotipihallamme. Aurinkopaneelien asennusidea vaunun katolle lähti liikkeelle siitä, kuinka kallista on leirintäalueilla sähkön hinta. Manamansalossa myös kausipaikkalaisilla on vrk-veloitus.

No paneelit tuli asennettua ja toiveissa on, että tämä satsaus kestää useita vuosia eteenpäin. Yksi mietinnän paikka kausipaikassa onkin sitten tavaroiden edestakainen kuljettelu ilman vaunua. Kotipihalta vaunun kanssa lähtiessä tavarat ovat siellä valmiina ja kotia tullessa vaunusta tyhjätään ruoat, likavaatteet jne. Nyt täytyi tähänkin miettiä toimintamalli. Ikean kassit ovat helppo ja nopea ratkaisu siihen. Jokaiselle oma kassi tavaroille ja ottaa vaunusta mukaan mitä haluaa ja loput jää sinne odottamaan meidän paluuta.

Viikonloppuna veimme vaunun Manamansaloon ja korkkasimme samalla vaunukauden. Itselleni tulee joka vuosi yhtä mieltä ylentävät fiilikset siitä, kun laittaa ensimmäiset kahvivedet kaasulevylle kiehumaan.

Leirintäaluetta en sen kummemmin lähde tässä esittelemaan, sillä siitä löytyy jo niin monta postausta ennestään, mutta mainittakoon yksi muutos ja puutos tälle kesää alueelta. Vanha huonokuntoinen leikkipuisto on purettu ja tedennäköisesti tälle kesää ei ole tulossa uutta puistoa. Vanhan puiston isot hiekkalaatikot on käytössä leikkialueena ja uudempi pieni puisto on kunnossa ja käytössä.

Ilmat olivat kohtuullisen koleat, mutta samalla tuli hyvin testattua aurinkopaneelin ja invertterin tehot. Virtaa riitti puhelimien ja tietokoneen lataamiseen, lämmityslaitteen puhaltimen toimintaan, vesipumppuihin ja valosähköön hyvin. Mikroa ei nyt tarvittu, mutta sekin on testattu toimivaksi.

Leirin varustaminen jäi vielä aika niukaksi, kun emme tiedä milloin menemme uudestaan, mutta mietimme kotia ajellessa, että mitähän kaikkea sinne ehtii kesän aikana haalata ja rakentaa “mökkipihaan”.

Laskeskelimme kausipaikan hintaa (588 euroa n. 4 kk) ja vertasimme sitä menneiden kesien yöpymismääriin. Normikesänä yövymme noin 30 yötä vaunussa eri leirintäalueilla ja hinta vaihtelee 20-30 euroa/vrk ja kalleimmissa paikoissa saattaa olla jopa 50 euroa/vrk. Edellämainittuihin hintoihin suurimpaan osaan sisältyy sähkö. Tuolla yöpymismäärällä yhden yön hinnaksi Manamansalossa tulisi vajaa 20 euroa (ilman sähköä) eli ei kovin kallista. Uskon kyllä tässä vaiheessa kautta tuon määrän ylittyvän helposti. Nähtäväksi jää meidän perheen turnauskestävyys. 🙂

Jäätietä Hailuotoon

Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla ja Pohjois-Pohjanmaan pienin kunta, jossa on asukkaita noin 950. Hailuoto on Perämerellä ainoa pysyvästi asutettu saari, jonne ei ole kiinteää kulkuyhteyttä. Saarelle kuljetaan ympäri vuoden lautoilla ja talvisin, säästä riippuen, saareen kulkee 10 km pitkä jäätie. Saareen on suunnitteilla silta ja siltahankkeelle on olemassa jo lupakin, mutta jokin valitus siitä on tällä hetkellä meneillään.

Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta ja olen käynyt Hailuodossa useita kertoja, mutta aina myöhään keväällä tai kesällä. Nyt päätettiin perheen kanssa käydä ihastelemassa talvista saarimaisemaa ja ennen kaikkea ajamassa jäätietä. Ei muuta kuin evästä reppuun, porukka autoon ja menoksi.

Keli olosuhteet olivat kerrassaan loistavat, sillä luvassa oli nollakeli, tuulta ei juuri nimeksikään ja aurinkokin kurkisteli välistä pilviverhon takaa. Yhden kerran olimme jo tänä talvena siirtäneet retkeä kovan tuulen vuoksi.

Jäätie aukesi tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen helmikuun alkupuolella ja saareen tapahtui sinä viikonloppuna suorastaan yleisöryntäys, mutta nyt oli meno melko rauhallista ja liikennettä kohtuullisesti.

Jäätiellä on voimassa normaalit liikennesäännöt. Ajonopeus 50 km/h, ei saa pysähtyä tielle, ei saa ohittaa tiellä, muihin autoilijoihin on pidettävä 50 metrin turvaväli ja ajoneuvon paino alle 3500kg. Näillä säännöillä jäätiellä on turvallista ajella. Jään paksuutta seurataan jatkuvasti ja sen on oltava joka kohdasta vähintään 40 cm.

Ja kyllä, jäätiellä ajaminen oli hieno kokemus. Joka puolella ympärillä huikaisevan valkoista ja avaraa. Välistä oli vaikea erottaa missä kohtaa luminen maisema ja taivas kohtaa. Auton alla on vain jäinen Perämeri. Tien oikealla puolella näköyhteyden päässä kulki omaa uraansa keltainen autoalautta saareen.

Tie oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen tien reunassa oli jonkin verran vettä ja ajoura vähän rypyläinen.

Hailuotoon saavuttamme ajoimme koko saaren päästä päähän johtavaa Luovontietä Marjaniemeen, joka sijaitsee lauttarannasta noin 30 km päässä.

Marjaniemestä löytyy ainakin Marjaniemen majakka, kesäisin upeat dyynien muodostamat hiekkarannat, kalastajakylä punaisine pikkuruisine mökkeineen, Luotsihotelli, Majakkapiha eli venesatama ja karavaanareille matkaparkki, Perämeren tutkimusasema ja luotsisema. Hailuodosta ja sen historiasta voit lukea lisää tästä linkistä.

Päätimme jo etukäteen, ettei reissulla ole tarkoitus paistaa makkaraa, vaan syödään muunlaisia eväitä. Hyvä evästelypaikka löytyi sattumalta merenjäältä. Lähdimme kävelemaan parkkipaikalta jonkun muun kulkemaa uraa pienten punaisten mökkien välissä ja päädyimme sitä kautta lumiselle pitkospuupolulle ja merelle. Kauempaa näkyi iso möhkäle jäällä, joya kohti suunnistimme. Jos jään alla ei ollut kiveä, niin sitten se oli talven aikana muodostunut iso jäälohkare. Oiva taukopaikka eväiden syömiselle, kiipeilylle ja mäenlaskulle.

Kotiinpäin suunnatessa kävimme vielä pikaisesti kurkkaamassa Vasken taukotupaan, mutta valitettavast siellä oli käynyt sotkuista porukkaa ja jätetty roskia ja tavaroita sikin sokin.

Vasken taukotupa on käytössä ympäri vuoden ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Taukotuvassa sisällä on kamiina ja ulkona nuotiopaikka ja tuvan kuistilta löytyu polttopuita. Parkkipaikka on ihan vieressä.

Hailuoto on kaunis paikka, kannattaa käydä niin kesällä kuin talvella tutustumassa.

Talvipäivä merenjäällä

Taas on kulunut luvattoman kauan viimeisimmästä postauksesta, mutta niinhän se on käynyt blogihistorian joka ikinen syksy ja alkutalvi.

Syksy oli poikkeuksellisen raskas kaiken koetun surun keskellä ja oli osasyynä siihen, että eipä tullut edes kuvattua muutamaan kuukauteen juuri mitään. Joulun jälkeen valon määrä on lisääntynyt hitaasti mutta varmasti ja saanut minut jälleen innostumaan hiukan kuvaamisesta.

Kävimme tänään kävelyllä Oulun Nallikarissa merenjäällä. Keliolosuhteet olivat suotuisat, aurinko paistoi ja tuuli ei ollut kovinkaan voimakas. Nallikarissa oli todella paljon muitakin kulkijoita liikenteessä, mutta onhan siellä tilaa olla ja kulkea.

Nallikari ei siis ole mikään pelkkä kesäinen lomailupaikka, vaan ainakin oululaiset tykkäävät viettää siellä kauniita talvipäiviä kävellen, hiihdellen, leijalautaillen, makkaraa paistellen ja muuten vaan retkeillen.

Lunta on paikoitellen reilusti, mutta jäällä ei tarvinnut tarpoa kovin syvässä lumessa ja lumi on toistaiseksi hyvin höttöä puuterilunta.

Olen mietiskellyt tässä, kun on jäänyt muutama juttu julkaisematta, että pitäiskö tehdä sarja unohtuneet postaukset? Äkkiseltään tulee mieleen ainakin kuvat parin vuoden takaa Linnanmäeltä, siellä kuvasin erityisesti uskomattoman kauniita istutusalueita. Toinen olisi tyttärien toivepostaus Kuusamon syysloman mökkireissulta 2019, jossa tyttäret kävivät mm. issikkavaelluksella.

Kuvia, blogia ja juttuja voi käydä kommentoimassa joko Instassa tai Facessa.

Suppailua Iijoella

Iin sillat

Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.

Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.

Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.

Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.

Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.

Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.

Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂

Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.

Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.

Nelos-Grilli

Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.

Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.