Jäätietä Hailuotoon

Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla ja Pohjois-Pohjanmaan pienin kunta, jossa on asukkaita noin 950. Hailuoto on Perämerellä ainoa pysyvästi asutettu saari, jonne ei ole kiinteää kulkuyhteyttä. Saarelle kuljetaan ympäri vuoden lautoilla ja talvisin, säästä riippuen, saareen kulkee 10 km pitkä jäätie. Saareen on suunnitteilla silta ja siltahankkeelle on olemassa jo lupakin, mutta jokin valitus siitä on tällä hetkellä meneillään.

Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta ja olen käynyt Hailuodossa useita kertoja, mutta aina myöhään keväällä tai kesällä. Nyt päätettiin perheen kanssa käydä ihastelemassa talvista saarimaisemaa ja ennen kaikkea ajamassa jäätietä. Ei muuta kuin evästä reppuun, porukka autoon ja menoksi.

Keli olosuhteet olivat kerrassaan loistavat, sillä luvassa oli nollakeli, tuulta ei juuri nimeksikään ja aurinkokin kurkisteli välistä pilviverhon takaa. Yhden kerran olimme jo tänä talvena siirtäneet retkeä kovan tuulen vuoksi.

Jäätie aukesi tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen helmikuun alkupuolella ja saareen tapahtui sinä viikonloppuna suorastaan yleisöryntäys, mutta nyt oli meno melko rauhallista ja liikennettä kohtuullisesti.

Jäätiellä on voimassa normaalit liikennesäännöt. Ajonopeus 50 km/h, ei saa pysähtyä tielle, ei saa ohittaa tiellä, muihin autoilijoihin on pidettävä 50 metrin turvaväli ja ajoneuvon paino alle 3500kg. Näillä säännöillä jäätiellä on turvallista ajella. Jään paksuutta seurataan jatkuvasti ja sen on oltava joka kohdasta vähintään 40 cm.

Ja kyllä, jäätiellä ajaminen oli hieno kokemus. Joka puolella ympärillä huikaisevan valkoista ja avaraa. Välistä oli vaikea erottaa missä kohtaa luminen maisema ja taivas kohtaa. Auton alla on vain jäinen Perämeri. Tien oikealla puolella näköyhteyden päässä kulki omaa uraansa keltainen autoalautta saareen.

Tie oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen tien reunassa oli jonkin verran vettä ja ajoura vähän rypyläinen.

Hailuotoon saavuttamme ajoimme koko saaren päästä päähän johtavaa Luovontietä Marjaniemeen, joka sijaitsee lauttarannasta noin 30 km päässä.

Marjaniemestä löytyy ainakin Marjaniemen majakka, kesäisin upeat dyynien muodostamat hiekkarannat, kalastajakylä punaisine pikkuruisine mökkeineen, Luotsihotelli, Majakkapiha eli venesatama ja karavaanareille matkaparkki, Perämeren tutkimusasema ja luotsisema. Hailuodosta ja sen historiasta voit lukea lisää tästä linkistä.

Päätimme jo etukäteen, ettei reissulla ole tarkoitus paistaa makkaraa, vaan syödään muunlaisia eväitä. Hyvä evästelypaikka löytyi sattumalta merenjäältä. Lähdimme kävelemaan parkkipaikalta jonkun muun kulkemaa uraa pienten punaisten mökkien välissä ja päädyimme sitä kautta lumiselle pitkospuupolulle ja merelle. Kauempaa näkyi iso möhkäle jäällä, joya kohti suunnistimme. Jos jään alla ei ollut kiveä, niin sitten se oli talven aikana muodostunut iso jäälohkare. Oiva taukopaikka eväiden syömiselle, kiipeilylle ja mäenlaskulle.

Kotiinpäin suunnatessa kävimme vielä pikaisesti kurkkaamassa Vasken taukotupaan, mutta valitettavast siellä oli käynyt sotkuista porukkaa ja jätetty roskia ja tavaroita sikin sokin.

Vasken taukotupa on käytössä ympäri vuoden ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Taukotuvassa sisällä on kamiina ja ulkona nuotiopaikka ja tuvan kuistilta löytyu polttopuita. Parkkipaikka on ihan vieressä.

Hailuoto on kaunis paikka, kannattaa käydä niin kesällä kuin talvella tutustumassa.

Talvipäivä merenjäällä

Taas on kulunut luvattoman kauan viimeisimmästä postauksesta, mutta niinhän se on käynyt blogihistorian joka ikinen syksy ja alkutalvi.

Syksy oli poikkeuksellisen raskas kaiken koetun surun keskellä ja oli osasyynä siihen, että eipä tullut edes kuvattua muutamaan kuukauteen juuri mitään. Joulun jälkeen valon määrä on lisääntynyt hitaasti mutta varmasti ja saanut minut jälleen innostumaan hiukan kuvaamisesta.

Kävimme tänään kävelyllä Oulun Nallikarissa merenjäällä. Keliolosuhteet olivat suotuisat, aurinko paistoi ja tuuli ei ollut kovinkaan voimakas. Nallikarissa oli todella paljon muitakin kulkijoita liikenteessä, mutta onhan siellä tilaa olla ja kulkea.

Nallikari ei siis ole mikään pelkkä kesäinen lomailupaikka, vaan ainakin oululaiset tykkäävät viettää siellä kauniita talvipäiviä kävellen, hiihdellen, leijalautaillen, makkaraa paistellen ja muuten vaan retkeillen.

Lunta on paikoitellen reilusti, mutta jäällä ei tarvinnut tarpoa kovin syvässä lumessa ja lumi on toistaiseksi hyvin höttöä puuterilunta.

Olen mietiskellyt tässä, kun on jäänyt muutama juttu julkaisematta, että pitäiskö tehdä sarja unohtuneet postaukset? Äkkiseltään tulee mieleen ainakin kuvat parin vuoden takaa Linnanmäeltä, siellä kuvasin erityisesti uskomattoman kauniita istutusalueita. Toinen olisi tyttärien toivepostaus Kuusamon syysloman mökkireissulta 2019, jossa tyttäret kävivät mm. issikkavaelluksella.

Kuvia, blogia ja juttuja voi käydä kommentoimassa joko Instassa tai Facessa.

Suppailua Iijoella

Iin sillat

Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.

Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.

Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.

Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.

Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.

Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.

Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂

Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.

Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.

Nelos-Grilli

Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.

Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.

Ulkona katetulla pihalla voi kesäaikaan syömisen lisäksi ihastella mitä erilaisempia sisustuksen ihmeitä ja löytyypä sieltä lapsille leikkinurkkauskin.

Mielenkiintoinen ulkoilupäivä oli uuden lajin ja ruokapaikan suhteen. Tulevia reissuja ei ole kauheasti suunniteltu, koska tytöillä koulut ovat alkamassa. Toki vaunu on vielä pihassa viittä vaille valmiina lähtöön. Nähtäväksi siis jää! 🙂

Manamansalossa nähtyä

Paltamo

Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.

Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.

Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.

Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂

Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.

Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.

Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.

Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.

Muistomerkkikirkko

Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.

Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.

Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.

Kassu Halosen taidetalo

Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.

Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.

Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.

Vielä hetki lomalla

Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiin:

Paluu Manamansaloon 2020

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo -Oulujärven helmi 2018

Paluu Manamansaloon!

Tänne täytyi taas päästä, Manamansalon maisemat suorastaan kutsuivat meitä, tulkaa tänne. 🙂

Vanhin tyttäremme oli kesätyö- ja lomamatkalla Ivalossa puolitoista kuukautta ja hänen kotiuduttuaa kysyimme häneltä, että haluaako hän tänä kesänä perheen kesken karavaanarireissulle ja jos haluaa niin minne. Vastaus tuli hetkeäkään empimättä, Manamansalon leirintäalueelle.

Hiukan varovaisesti ehdotin hänelle, että miltä kuulostaisi viikon reissu? Nyt ollaan viikko oltu täällä ja aika on rientänyt niin nopsaan, että vielä venytämme lomaamme yhdellä päivällä.

Saavuimme perjantaina tänne koko perheellä ja lisäksi menossa mukana ovat minun vanhempani omalla vaunullaan. Sunnuntaina mieheni täytyi lähteä kotia ja töihin, koska hänen lomansa on jo loppunut. Alunperin suunnitelma oli, että hän hakee meidät perjantai-iltan kotia, mutta ei raaski vielä kotiutua täältä ja ollaan ainakin yksi yö.

Kauheasti täältä leirintäalueelta ei ole uusia näkökantoja esittää, joten linkitän tähän aiemmat postaukset ja kuvien kautta saatte elää tämän vuotista reissuamme.

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo – Oulujärven helmi 2018

Maisemat ovat yhtä hurmaavat vuodesta toiseen, joten niitä jaksaa kuvata. Samoin pehmeän hiekkainen uimaranta jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen uimareita ja heidän rantavahtejaan.

Ilmat tällä lomalla ovat olleet kovasti vaihtelevat, kylmistä sadepäivistä lähes hellelkeleihin. Sadepäivinä on otettu rennosti vaunulla lueskellen, somettaen ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Aurinkoisina päivinä on ulkoiltu enemmän ja tietysti vietetty aikaa rannalla ja osa porukasta on ahkeroinut keräämällä mustikoita talven varalle pakkaseen.

Välistä leirintäalue on ollut lähes täynnä ja kaikista kurjimmilla keleillä koko isolla alueella ei ollut kuin muutama muu vaunu meidän lisäksi. Nyt viikonloppua kohden näyttää taas liikenne vilkastuvan ja sopivasti aurinkokin pilkistelee pilviverhon takaa.

Jälleen kerran voin todeta, että tämä on maailman paras lomanviettopaikka meidän perheelle.

Uintipäivä Älänteellä

Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.

Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.

Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.

Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.

Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.

Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.

Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.

Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂

Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.

Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.

Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.

Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.

Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.

Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂

Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉

Tässä linkit aiempiin Rautavaaran postauksiin: Metsäkartano – rauhan tyyssijä ja Leudon tuulen luontopolku.

Leudon tuulen luontopolku

Jollekin luontopolulle oli päästävä koko porukalla ja selailin ahkerasti nettiä Luontoon.fi sivustolta etsiskelin alueen polkuja. Sieltä toki löytyikin monta hyvää vaihtoehtoa, jopa liian monta.

Lopullinen päätös polun valinnasta kumminkin tehtiin Metsäkartanon vastaaonoton tätin suosituksesta. Polku lähti nimittäin Metsäkartanon venerannasta veneellä Härköniemeen, josta alkaa kävelyosuus. Ja luontopolulle lähtijät saivat ilmaiseksi lainaan veneen ja pelastusliivit. Tämä kuuulosti niin mainiolta vaihtoehdolta, että tänne oli lähdettävä.

Soutelumatka oli ehkä 3oo metriä, vähän vaikea arvioida. Veneilyssä kaikista vaikeinta oli rannasta irtautumiset ja rantautumiset, koska matalat hiekkarannat aiheuttivat veneen juuttumisen hiekkapohjaan, mutta niistä selvittiin heittämällä lenkkarit pois ja hyppäämällä veteen. Lapset olisivat halunneet myös hypellä veneestä, mutta olimme ankeita aikuisia ja annoimme heidän säästyä kuivin jaloin. 🙂

Vene jätettiin pelastusliiveineen Härköniemen kärkeen ja heti rannasta alkoi Leudon tuulen luontopolun merkattu reitti. Polku on suurimmaksi osaksi helppokulkuista lukuunottamatta muutamia niemenkärkien kivikkoisia nousuja upeisiin harjumaisemiin.

Luonto on todella kaunista ja kapea harjupolku mutkittelee mäntyjen lomassa. Aluskasvillisuus on pitkälti mustikanvarpua. Mustikkasato ei näyttänyt tääll erityisen runsaalta, mutta mustikat olivat jo kypsiä ja saimme niistä suut makeaksi.

Polun ensimmäinen osuus on noin puoli kilometriä, kunnes saavumme Huutoniemeen ja siellä on seuraava mielenkiintoinen kohde edessä, kapulalossi. Lossi on edellisen kuljan jäljiltä vastarannalla, joten kiinni köysiin ja kiskomaan. Matka ei ole pitkä, mutta rannoista kivikkoinen, joten kuivin jaloin emme selviä tästäkään kohdasta mieheni kanssa. Lapset hyppivät kyytiin ja me kahlaamme alkumatkan kivien seassa vetäen lossiin syvemmille vesille.

Vastarannalla pääsemme maaliin asti kahlaamatta, joten ei muuta kuin matka jatkukoon Keyritynniemessä. Tämän osuuden alkupäässä meitä tulee ainoa polulla tapaamamme ihminen vastaan koiransa kanssa. Lahtelaisen ja Oululaisten kohdatessa olemme molemmat samaa mieltä paikan uskomattomasta kauneudesta.