Suppailua Iijoella

Iin sillat

Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.

Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.

Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.

Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.

Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.

Ja hyvä se on testata kelluntaliivien toimivuus.

Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.

Tämä kaveri hyppis ihan miten vaan laudalla. Ja taustalla yksi vesipeto. 🙂

Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂

Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.

Mökkimajoitusta on monenkokoisissa mökeissä.

Leikkipuistossa on perinteisen kiipelytelineen lisäksi dinosaurus.

Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.

Nelos-Grilli

Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.

Vaalenapunainen grilli nelostien varrella.

Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.

Ulkona katetulla pihalla voi kesäaikaan syömisen lisäksi ihastella mitä erilaisempia sisustuksen ihmeitä ja löytyypä sieltä lapsille leikkinurkkauskin.

Mielenkiintoinen ulkoilupäivä oli uuden lajin ja ruokapaikan suhteen. Tulevia reissuja ei ole kauheasti suunniteltu, koska tytöillä koulut ovat alkamassa. Toki vaunu on vielä pihassa viittä vaille valmiina lähtöön. Nähtäväksi siis jää! 🙂

Manamansalossa nähtyä

Paltamo

Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.

Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.

Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.

Paltamon vaatetus kuvattuna kotiseutumuseon avoimesta kolmannen kerroksen ikkunasta.

Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂

Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.

Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.

Esillä on todella paljon vanhoja esineitä ja työkaluja.

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.

Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.

Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.

Muistomerkkikirkko

Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.

Vainolaiset tuhosivat alkuperäisen kirkon

Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.

Jumalanpalveluksia järjestetään upeissa maisemissa.

Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.

Pikainen pyrähdys luontopolulle ja papan kanssa piilosilla.

Kassu Halosen taidetalo

Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.

Eipä ollut Kassu tai kukaan muukaan paikalla .

Kaunis pihapiiri on entinen kansakoulu, jota Kassu on käynyt lapsena.

Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.

Kassua muistuttava jättiläinen on Kimmo Takaraution suunnittelema 7 metriä korkea taideteos.

Peräpäässä on luukku, josta voi kömpiä patsaan sisään.

Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.

Päiväkävelyllä Manamansalon hautausmaalla.

Vielä hetki lomalla

Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.

Saunomassa auringonlaskun värittämissä maisemissa

Ei pää alaspäin vaan riipumatossa päivälevolla. Tykkään! 🙂

Heippa Ihana Manamansalo, oli ihan paras loma!

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiin:

Paluu Manamansaloon 2020

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo -Oulujärven helmi 2018

Paluu Manamansaloon!

Tänne täytyi taas päästä, Manamansalon maisemat suorastaan kutsuivat meitä, tulkaa tänne. 🙂

Rankan työviikon jälkeen kuskilla tuli väsy…

Vanhin tyttäremme oli kesätyö- ja lomamatkalla Ivalossa puolitoista kuukautta ja hänen kotiuduttuaa kysyimme häneltä, että haluaako hän tänä kesänä perheen kesken karavaanarireissulle ja jos haluaa niin minne. Vastaus tuli hetkeäkään empimättä, Manamansalon leirintäalueelle.

Tervetuloa Manamansalon leirintäalueelle.

Hiukan varovaisesti ehdotin hänelle, että miltä kuulostaisi viikon reissu? Nyt ollaan viikko oltu täällä ja aika on rientänyt niin nopsaan, että vielä venytämme lomaamme yhdellä päivällä.

Ensimmäisen illan ihana auringonvalo toivotti meidät tervetulleeksi.

Kelpaa istuskella katselemassa maisemia Oulujärvelle.

Saavuimme perjantaina tänne koko perheellä ja lisäksi menossa mukana ovat minun vanhempani omalla vaunullaan. Sunnuntaina mieheni täytyi lähteä kotia ja töihin, koska hänen lomansa on jo loppunut. Alunperin suunnitelma oli, että hän hakee meidät perjantai-iltan kotia, mutta ei raaski vielä kotiutua täältä ja ollaan ainakin yksi yö.

Kauheasti täältä leirintäalueelta ei ole uusia näkökantoja esittää, joten linkitän tähän aiemmat postaukset ja kuvien kautta saatte elää tämän vuotista reissuamme.

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo – Oulujärven helmi 2018

Maisemat ovat yhtä hurmaavat vuodesta toiseen, joten niitä jaksaa kuvata. Samoin pehmeän hiekkainen uimaranta jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen uimareita ja heidän rantavahtejaan.

Ilmat tällä lomalla ovat olleet kovasti vaihtelevat, kylmistä sadepäivistä lähes hellelkeleihin. Sadepäivinä on otettu rennosti vaunulla lueskellen, somettaen ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Aurinkoisina päivinä on ulkoiltu enemmän ja tietysti vietetty aikaa rannalla ja osa porukasta on ahkeroinut keräämällä mustikoita talven varalle pakkaseen.

Sateisena päivänä voi vaikka leipoa mustkkapiirakkaa mikrossa.

Aurinkoisella säällä mm. pelataan minigolfia.

Välistä leirintäalue on ollut lähes täynnä ja kaikista kurjimmilla keleillä koko isolla alueella ei ollut kuin muutama muu vaunu meidän lisäksi. Nyt viikonloppua kohden näyttää taas liikenne vilkastuvan ja sopivasti aurinkokin pilkistelee pilviverhon takaa.

Sateen tauottua hetkeksi happihyppely on paikallaan.

“Vau, täältähän näkee vaikka kuinka kauas!”

Tästä sillalta putkahtaa kuin satumetsään, suosikkipaikkaani tällä alueella.

Käpytikka vaunun ikkunan läpi kuvattuna.

Jälleen kerran voin todeta, että tämä on maailman paras lomanviettopaikka meidän perheelle.

Uintipäivä Älänteellä

Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.

Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.

Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.

Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.

Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.

Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.

Ranta on erittäin hyvä pienille lapsille.

Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.

Pieni puro yhdistää lammen ja järven. Tästä lähtee Kaivannonkierron luontopolku.

Pieni hiekkaranta luontopolun alkupäässä.

Aurinko porottaa hellelukemissa ja hiljaisessa metsässä yksin kulkiessa tunnelma on lähes unenomainen.

Nämä pikkuvihulaiset pitävät huolen, että pysyn todellisuudessa.

Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂

Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.

Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.

Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.

Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.

Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.

Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂

Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉

Tässä linkit aiempiin Rautavaaran postauksiin: Metsäkartano – rauhan tyyssijä ja Leudon tuulen luontopolku.

Leudon tuulen luontopolku

Jollekin luontopolulle oli päästävä koko porukalla ja selailin ahkerasti nettiä Luontoon.fi sivustolta etsiskelin alueen polkuja. Sieltä toki löytyikin monta hyvää vaihtoehtoa, jopa liian monta.

Vene vesille ja kohti uusia seikkailuja.

Lopullinen päätös polun valinnasta kumminkin tehtiin Metsäkartanon vastaaonoton tätin suosituksesta. Polku lähti nimittäin Metsäkartanon venerannasta veneellä Härköniemeen, josta alkaa kävelyosuus. Ja luontopolulle lähtijät saivat ilmaiseksi lainaan veneen ja pelastusliivit. Tämä kuuulosti niin mainiolta vaihtoehdolta, että tänne oli lähdettävä.

Ulkoilusää oli mitä mainioin pienelle metsäretkelle.

Soutelumatka oli ehkä 3oo metriä, vähän vaikea arvioida. Veneilyssä kaikista vaikeinta oli rannasta irtautumiset ja rantautumiset, koska matalat hiekkarannat aiheuttivat veneen juuttumisen hiekkapohjaan, mutta niistä selvittiin heittämällä lenkkarit pois ja hyppäämällä veteen. Lapset olisivat halunneet myös hypellä veneestä, mutta olimme ankeita aikuisia ja annoimme heidän säästyä kuivin jaloin. 🙂

Vene jätettiin pelastusliiveineen Härköniemen kärkeen ja heti rannasta alkoi Leudon tuulen luontopolun merkattu reitti. Polku on suurimmaksi osaksi helppokulkuista lukuunottamatta muutamia niemenkärkien kivikkoisia nousuja upeisiin harjumaisemiin.

Alkumatkasta intoa piisaa ja paarmatkaan eivät heti löytäneet meitä.

Luonto on todella kaunista ja kapea harjupolku mutkittelee mäntyjen lomassa. Aluskasvillisuus on pitkälti mustikanvarpua. Mustikkasato ei näyttänyt tääll erityisen runsaalta, mutta mustikat olivat jo kypsiä ja saimme niistä suut makeaksi.

Kyllä näissä maisemissa kelpaa polkuja tallata!

Polun ensimmäinen osuus on noin puoli kilometriä, kunnes saavumme Huutoniemeen ja siellä on seuraava mielenkiintoinen kohde edessä, kapulalossi. Lossi on edellisen kuljan jäljiltä vastarannalla, joten kiinni köysiin ja kiskomaan. Matka ei ole pitkä, mutta rannoista kivikkoinen, joten kuivin jaloin emme selviä tästäkään kohdasta mieheni kanssa. Lapset hyppivät kyytiin ja me kahlaamme alkumatkan kivien seassa vetäen lossiin syvemmille vesille.

Vastarannalla pääsemme maaliin asti kahlaamatta, joten ei muuta kuin matka jatkukoon Keyritynniemessä. Tämän osuuden alkupäässä meitä tulee ainoa polulla tapaamamme ihminen vastaan koiransa kanssa. Lahtelaisen ja Oululaisten kohdatessa olemme molemmat samaa mieltä paikan uskomattomasta kauneudesta.

Kivikkloista polkua ylös kurkistelemaan seuraavan mutkan taakse.

Hetken mietimme polun haarautuessa lähdemmekö uimarannan vai laavun suuntaan, mutta tässä vaiheessa iltapäivää kaikilla makkaranhimo vie voiton uimarannasta. Laavulle siis tulistelemaan.

Ruokaa odotellessa lapset yrittävät tähystellä järven selälle ja puiden latvuistoihin näkyisikö lintuja tai muita luontokappaleita, mutta turhaan. Itse nautin suunnattomasti tästä paikasta ja luonnonrauhasta, kesäpäivän leudosta tuulen suhinasta ja nuotiotulen rätinästä, mutta tyttäremme on tässä vaiheessa ja lopen kyllätynyt luonnon ihanuuteen, tarkemmin sanottuna paarmojen jatkuvaan pörinään. Jostain syystä kaikki paarmat pörrää hänen ympärillään.

Laavulta löytyy kuivaa puuta ja netsäpalovaroituskaan ei onneksi ollut voimassa.

Kaikesta huolimatta jatkamme vielä matkaa eteenpäin syönnin jälkeen, mutta paarmat ovat vieneet lapsistamme kaikki voimat ja uintihalut. Käymme kurkkimassa uimarannalle ohimennen, eikä se kaikista houkuttelevimman näköinen ranta olekaan, joten kiiruhdamme takaisin lossille.

Notkossa on pieni suoläntti, jossa olisi ollut muutamia hilloja. Tässä vaiheessa lapset eivät halunneet enää yhtään polulta poikkeamaa.

Veneellä tulee iso oikaisu luontopolun kulkumatkaan.

Tässä vaiheessa mieheni lupaa lapsillemme, että hän juoksee hakemaan soutuveneen meidän muiden odotellessa lautalla venekyytiä. On kuuulemma todella hyvä idea. 🙂

Istuskelemme lautalla ja katselemme järvelle kun kalat hyppivät ympärillämme ja tuntuu, että koko ajan kuuluu joka puolelta kunnon loiskahduksia. Kala olis syönnillään, mutta vain kalastusvälineet puuttuvat.

Tämä retkikokemus jää mieleen mistä kenellekin ja toisten mielestä retki oli onnistunut ja toisten mielestä se on ihan syvältä eikä aiota lähteä luontoplulle enää ikinä, paitsi, jos saa jostain koiran mukaan. 😉 Toivottavasti tästä ei jäänyt tyttärellemme kovin pahaa traumaa metsässä liikkumista kohtaan. Hänen retkensä huippuhetkensä oli alkumatkasta, kun hän tähysteli kiikarilla ja huomasi järvellä joutsenparin neljän poikasen kanssa.

Leudon tuulen luontopolun kokonaispituus olisi ollut neljä kilometriä ja me kuljimme siitä luultavasti noin pari kilometriä.

Seuraavassa osassa ollaan vielä Rautavaaran maisemissa, mutta käydään vähän muuallakin kuin Metsäkartanossa.

Etelä-Pohjanmaan huvituksia

Tämän reissun pääasiallinen tarkoitus oli kokoontua leirintäalueelle tapaamaan mieheni sisaruksia perheineen, mutta toki muutaman päivän aikana ehtii tehdä paljon muutakin. Meitä oli Kalajärvellä koolla kolme asuntovaunullista ja kaksi asuntoautollista porukkaa

Tuurin kuuluisa Kyläkauppa Vlejekset Keskinen

Välistä harrastimme yhdessä ja välistä oman perheen kesken. Porukkaan mahtui kalastajaa, uimaria, shoppailijaa, huvittelijaa, pyöräilijää, marjastajaa, luontoihmistä, frisbeegolffaajaa, minigolffaajaa ja monta muuta tekijää ja mikä parasta, kaikille löytyi tekemistä sukulaisten kanssa seurustelun lisäksi.

Vähän vanhempaa kalustoa kaupan sisäällä, mutta yhtä ihmeellinen pikku-ukon mielestä.

Pienimmille lapsille parasta oli serkkujen kanssa leikkiminen ja uiminen, keskikokoiset tyttäserkkuset uivat ja kikattelivat keskenään ja isoimmat pojat olivat vannoutuneita kalamiehiä. Onnekseen kalastajat saivatkin ainakin kuhaa Kalajärvestä.

Näyttävä sisääntulo kyläkauppaan, Onnenenkeli toivottaa shoppailijat tervetulleeksi.

Alavuden kaupungin omistamat Arabian maitokannut ovat näytillä kyläkaupassa.

Meidän perhe vieraili pari kertaa loman aikana Tuurissa, ensin oli shoppailureissu ja toisena päivänä oli vuorossa Miljoonativoli ja äidille vielä vähän lisää shoppailua.

Vaikkei olisi kauheasti asiaa kyläkauppaan, mutta on se kauppa vaan on jo itsessään ihan huikea nähtävyys. Me olemme käyneet viimeisen viiden vuoden aikana muistaakseni joka vuosi kyläkaupassa ja tivolissa ja joka kerta kaupan puolella on jotain uutta nähtävää.

Tivolin ehdoton maamerkki on maailmanpyörä, jonka 26 metrin korkeudesta voi ihailla maisemia.

Miljoonativolissa oli tänä vuonna ihan poikkeuksellisen paljon porukkaa, johtuen kotimaanmatkailun kasvamisesta ja varmasti myös siitä, että Miljoonativoli on tänä vuonna kaikille ilmainen. Aiempina vuosina se on ollut ilmainen alle 13-vuotiaille. Tivolissa on käytössä Tivoli Sariolan kaikki laitteet.

Porukkaa siis riitti ja laitteisiin sai jonottaa lähes tunnin päästääkseen huvittelemaan yhdellä laitteella. Olimme noin kolme tuntia tivolin alueella ja tytöt ehtivät käydä kolmessa laitteessa ja sen lisäksi jonottaa hattarat. Pienten lasten laitteisiin oli vähän lyhyemmät jonot.

Yksi perheemme joka vuotinen perinne on pelata vähintään kerran kesässä kierros mini-/puistogolfia. Päätimme jo ennen reissua, että Kalajärvellä pelaamme kierroksen, koska tiesimme siellä olevan radan näyttävän hyvältä. Emme ole ennen pelanneet siellä, mutta ohiajaessa olemme ihastelleet erikoista ja hyvin hoidettua rataa.

Puistogolfin maksut, mailat, pallot ja pistetaulukot saa tästä kojusta kentän laidalta.

Kalajärven puistogolf on helppo rata, josta löytyy 18 erilaista rataa. Radio Novan äänestyksessä tämä rata on valittu Suomen kauneimmaksi 2008. Hinnat ovat melko suolaiset, itseasiassa kalleimmat mitä olemme tästä pelistä maksaneet. Aikuiset 6,5 euroa ja alle 10-vuotiaat lapset 5,5 euroa.

Ihan ei kärsivällisyys riittänyt pelata 18 rataa, mutta yritys oli kova.

Miinuksena kentälle, että puroissa ja muissa vesikohteissa ei jostain syystä vesi virrannut.

Vinkkinä, että myös Tuurissa on kaunis minigolf-rata. Olemme joskus pelannet siellä kierroksen ja ratoja löytyy monenmoisia.

Kenelläkään ei kulkenut ihan täydellisesti, mutta voittaja on ratkaistu.

Tässä oli reissumme Etelä-Pohjanmaalle, kiitos Lakeus upeista kohteista. Matka jatkuu pitkällisen pohdinnan jälkeen paikkaan, josta olimme kuulleet puhuttavan hyvää aiemmin ja joka oli sen pohjalta ollut pakko joskus käydä -listalla. Joten pysykää kuulolla! 🙂

Kalajärvi – matkailukeskus Peräseinäjoella

Ei itään, eikä pohjoiseen, eikä Oulusta pääse lännemmäksi vaan tällä kertaa suuntasimme Etelä-Pohjanmaalle, Peräseinäjoelle, Kalajarven SF-Caravan -alueelle.

Iin sillat

Nelos-Grilli

Jaa tämä:

Paltamo

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Muistomerkkikirkko

Kassu Halosen taidetalo

Vielä hetki lomalla

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: