Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.
Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.
Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.
Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.Hiljaista ja rauhallista.Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.
Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.
Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.
Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.
Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.
Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂
Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.Maisema Pyhälle jostain tien päältä.
Tiaislaavu
Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.
Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.Aurinko laskee ja meillä on kiire.Tuntureita horisontissaTiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.
Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.
Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂
Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.
Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂
Sunnuntaina kävimme aamupäivällä tutustumassa Luontokeskus Naavaan, jota mainostetaan Pyhä-Luoston olohuoneena, eikä mielestäni aiheetta. Esillä on alueen luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta sekä geologiaa ja kulttuurihistoriaa, sekä lapsia että aikuisia kiinnostavalla tavalla. Lapsille oli kiva tehtävä bingon muodossa. Bingossa etsittiin kuvien perusteella näyttelyssä olevia kohteita, kuten lintuja ja ötököitä.
Naavan sivuilta en löytänyt tietoa, onko heillä kantorinkkoja vuokrattavana, mutta kysäisin silti infosta ja heiltä sai samalla reissulla rinkan mukaan todella edulliseen hintaan, 10 euroa päivä.
Pyhällä palvelut olivat meille vähintäänkin riittävät ja kaikkiin kaupallisiin paikkoihin meillä ei ollut edes kiinnostusta tutustua. Naavasta löytyy Café Loimu, josta olisi saanut kahvin lisäksi erilaisia vaihtoehtoja ruokaa.
Pyhän keskustassa on K-market, jossa on melkoisen laaja valikoima noin pieneksi kaupaksi ja lisäksi marketissa näytti olevan pieni apteekkitavaroiden valikoima kassojen takana, josta sai ainakin yleisimpiä särkylääkkeitä. Samassa tilassa sijaitsee pieni kahvila.
Rinteen poikki polulle metsän siimekseen. Tässä rinteessä näkyi muuten joka päivä poroja ruokailemassa, mutta ei tällä kertaa.
Ilma näytti sunnuntaina varsin kurjalta. Oli harmaata ja sateista, mutta luotimme täysin sääennusteeseen ja luontokeskuksen oppaaseen, että isoimmat sadekuurot ovat ohitse iltapäivällä ja kuulemma kurun maisemat olisivat upeat säällä kuin säällä. Lähdimme siis kävelemään tihkusateeseen kohti Isokurua ja sade loppuikin jossain vaiheessa, mutta harmaat sumupilvet roikkuivat raskaana yllämme koko lenkin ajan. Tällä kertaa pilvet olivat meidän yläpuolella ja alhaalla oli selkeää.
Isokurun laavulle olisi päässyt hyvin lastenrattaiden kanssa, mutta siitä eteenpäin ei vaunuilla ole asiaa.Maisemat ovat upeat ja vielä on helppokulkuista.Luontopoluille on hyvät opasteet muuten, mutta kilometrit olisi saanut olla paremmin merkattu.Pikkukaveri nukahti päiväunille melkein heti alkumatkasta .Ensimmäinen tapaamani kuukkeli. Hyvin kesyjä lintuja ja ruokaa olisi halunnut, mutta meillä ei ollut leipää mukana.Isokurun laavulta laskeudutaan melko jyrkästi noin 200 rappusta kurun pohjalle. Sateisella kelillä varoivaisuus on valttia, varsinkin tämän aarteen kantajalla.Portaiden alapäässä reitti haarautuu ja me suuntaamme oikealle kohti Pyhänkasteenlampea ja -putousta. Portaissa on leveämpiä kohtia, joissa voi hetken hengähtää ja mahtuu hyvin ohittelemaan vastaantulijoita.
Pitkoksien alussa on varoitus rakenteiden osittaisesta vanhuuden heikkoudesta ja kehotettiin kulkemaan keskellä polkua. Reitiltä poikkeaminen on kielletty, jotta alueen herkkä luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.
Alkumatkasta syvällä rotkossa maisema on jopa pusikkoista, kunnes alkaa jylhät kivikot.Pieniä kirkasvetisiä lampia on matkan varrella useita. Pohjasssa voi nähdä ihmisten heittämiä toivomuskolikoita? Ikiaikaisia uskomuksia vai nykyajan hömppää? 🙂Polku kaartelee kurun pohjalla myötäillen lampien reunamia. Vain jyrkimmissä kohdissa on köysikaide tuomassa näennäistä turvaa.Olemmeko saapuneet lumottuun metsään? Asuuko lammen takana luolassa keijuja vai kenties Vuorenpeikko?Kivisen taipaleen alku. Puut ovat todella liukkaan näköiset, mutta onneksi jalkineet tuntuvat pitävän.Joka puolella ympärillä kohoaa massiiviset kiviseinämät korkeimillaan 220 metrin korkeuteen. Pilvet peittävät korkeimmat huiput nävkyvistä.Edessä häämöttää reitin ainoa kohta, jossa ei ole puupolkua. Muinainen kivivyöry on peittänyt kurun pohjan. Kiviportaat johdattavat vyörykohdan ylitse. Väistämättä seinämiä silmäillessä mieleen hiipii ajatus, voiko tuolta vyöryä lisää kiviä alas…? Lapsille sanoin: – Ei voi!Nousua kiviportaita pitkin. Kuvassa ei näy niin selkeästi, mutta kavutessa oli selkeät askelmat.Tytöt ovat saavuttaneet kurun pohjan huipun.Kivivyöryn huipulta avautuu maisema pitkälle eteenpäin.Matka jatkuu kohti putousta. Maisemat tekevät vaikutuksen ja mielestäni olen yhdessä kotimaani vaikuttavimmista paikoista.
Tytöt ennättivät ensimmäisenä perille Pyhänkasteenlammen tasanteelle ihmettelemään maisemaa. Putouksen kohina kuuluu kurussa hyvän matkan päähän, jos vain hoksaa kuunnella.Pyhänkasteenputous on 17 metriä korkea.Putous kiemurtelee kalloin seinämiä alas kohtia lampea.
Pyhänkasteenputoukselta matkaa voi halutessaan jatkaa kohti Karhunjuomalampea kiipeämällä noin 400 puuporrasta ylös Uhriharjun näköalatasanteelle, joka näyttää keikkuvan ylhäällä tyhjän päällä. Me kiipesimme muutaman rappusen ylöspäin nähdäksemme tämän paikan alhaalta käsin. Jälleen tyttäremme haluaa käydä huipulla asti tuulettamassa, joten me muut lähdemme hissukseen kulkemaan takaisin kohti Isokurun laavua, jossa meillä on tarkoitus paistella eväsmakkarat.
Yhä ylemmäs kiipeää hän.Jyrkät portaat kohti lampea tuntuivat vähän hurjilta alaspäin mennessä.Pieni puro solisi iloisesti Pyhänkastenlammen alapuolella.Paluumatkalla sumupilvet näyttivät hivuttautuvan yhä alemmas ja alemmas.Parisataa askelmaa ylös ja notski odottaa.Viimeisillä askelmilla luon haikeita silmäyksiä kuruun ennen retkieväiden nautiskelua kodassa.Pari rappusta ylös ja määrämpää on siinä. Kyllä maistui makkarat hyvälle.
Kodalla tapasimme mutkan kautta tuttuja ihmisiä ja nuotiolla aika kului huomaamatta nopeasti. Ulkona alkoi tulla hämärä, mutta Isokurun jälkeen matka onneksi oli helppoa reittiä ja taittui reippaasti, joten pisteltiin vauhdilla huoneistoon ja äkkiä sauna päälle ja kahvin keittoon.
Muinaisten aikojen aallonmerkkkejä näkyy irtonaisissa kivilaatoissa.
Kokonaisuudessaan meille kertyi matkaa 7,5 kilometriä tällä reitillä. Liikuntaa ja upeita maisemia. 🙂
Kolmannessa osassa käymme pikapyrähdyksen Tiaislaavulla.
Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.
Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.
Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.
HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.
Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen ja Johteenpookin välinen ranta.
Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.Sunnuntaiaamun tutustelua Hietasaareen.
Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.
Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.
Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.
Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.
Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂
Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.Auringonpilkahduksia.Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.
Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.Rantakurvin lintutorniNäkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.
Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.
Ruskaa ja vanhoja taloja
Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.
Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.Aleniuksen puutarha aidan takana piilossa.Erään talon villiintynyt puutarha.Toisten tonteille ei ole asiaa.Lisää paatteja matkan varrella.Taas uusi yllätys edessä, puusilta.
Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.Mustasalmi toiseen suuntaan.Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.Jälleen yksi upea talo.Hietasaaren viljelypalstojaViljelykausi on ilmeisesti ohi.Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.Lisää viljelyspalstoja.Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.Lintujen ruokintapaikkaKäävät eli lahottajasienet työn touhussa.Päätepiste häämöttää edessä.Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.
Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.
Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂
Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.
Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.Riippusilta Juutuanjoen ylitse.Jälleen kuvasin käkkyräisiä mäntyjä.Suosittelen noudattamaan opasteita.Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.Riippusillalta maisemia.
Jäniskoskelta parkkipaikalle päin.Makkaranpaistopaikalla on tilaa.Kukkulankuningas!Laavulta näkymät.
Juutuanpolku jatkuu laavulta eteenpäin.Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.Maisema on kivikkoista ja karuhkoa.
Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.
Järviä ja lampia
Aurinko laskee Inarijärvelle.
Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂
Tunturit kohoaa Inarijärven takana.Sisko poikansa kanssa.Martinkotajärvi
Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.Myössäjärvi
Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.
Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.
Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂
