Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂
Matkalla kattomaan pessimismipitäjän kuuluisinta nähtävyyttä.
Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.
Hepokönkäällä toimii kesäaikoina kahvila, jsota on vesiputouksen parkkipaikalle vain muutama sata metriä.
Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.
Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.
Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.
Esteettömät polut tuovat nähtävyyden kaikkien silmien eteen.
Heinijoen ylitys tukevaa puusiltaa pitkin.
Heinijoki virtailee kohti putousta pudotakseen hetken kuluttua voimalla alas noin 24 m.
Matkalla voi hetken hengähtää ja kuunnella luontoa tai muita retkeilijöitä.
Yksi on jo kaatunut,
mutta toinen vielä tarjoaa suojaa metsän linnustolle.
Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.
Tämä seikkailija tutkii matkan varrella jokaisen polun,
Vanhoja polkuja aikaa ennen esteettömiä reittejä.
Putous näkyvissä
Veden voima
Aina täytyy hieman kiipeillä, jos on mäkiä tarjolla.
Ylhäällä näköalatasanteella: Tästä se alkaa…
…ja syöksähtää alas.
Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.
Nuotipaikan ja näköalatasanteeen vierestä lähtevät jyrkät portaat geologiselle luontopolulle.
Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂
Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.
Kosteikkoaluetta Kalamäellä
Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.
Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.
Reittiopasteet Jäälistä Koiteliin
Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.
Vanhat navetan rauniot
Pihlajan suojissa
Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.
Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.
Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.
Lintutornin nuotiopaikalla
Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä
Käpy-yksisarvinen
Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.
Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.
Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.
Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.
Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.
Vanha hakkuuaukea
Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.
Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.
Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.
Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.
Paltamon upea valkoiseksi rapattu kirkko
Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.
Iso ja pieni kirkko rinnakkain
Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.
Paltamon vaatetus kuvattuna kotiseutumuseon avoimesta kolmannen kerroksen ikkunasta.
Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂
Paltamon kotiseutumuseo
Tervetuloa museoon!
Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.
Museotonttu
Metsästykseen liittyvää esineistöä ja eläimiä.
Aika pelottava ukaasi. 🙂
Paltamon sotamuistoja
Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.
Vanha papinpuku
Kiertokoulu
Esillä on todella paljon vanhoja esineitä ja työkaluja.
Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama
Gneissikallio
Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.
Poimukuviot
Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.
Kiloniemen kalasatama
Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.
Herkullisen värinen paatti.
Muistomerkkikirkko
Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.
Muistomerkkikirkon kellotorni
Vainolaiset tuhosivat alkuperäisen kirkon
Kutsu Jumalanpalvelukseen
Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.
Jumalanpalveluksia järjestetään upeissa maisemissa.
Kukat alttarilla
Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.
Pikainen pyrähdys luontopolulle ja papan kanssa piilosilla.
Kassu Halosen taidetalo
Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.
Eipä ollut Kassu tai kukaan muukaan paikalla .
Kaunis pihapiiri on entinen kansakoulu, jota Kassu on käynyt lapsena.
Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.
Kassua muistuttava jättiläinen on Kimmo Takaraution suunnittelema 7 metriä korkea taideteos.
Peräpäässä on luukku, josta voi kömpiä patsaan sisään.
Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.
Päiväkävelyllä Manamansalon hautausmaalla.
Sankarihaudat
Vielä hetki lomalla
Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.
Saunavuoro lammen rannalla.
Laiturilta uimaan
Saunomassa auringonlaskun värittämissä maisemissa
Ei pää alaspäin vaan riipumatossa päivälevolla. Tykkään! 🙂
Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.
Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.
Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.
Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.
Puolivarjossa mäntyjen alla.
Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.
Upea ranta käytössä
Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.
Ranta on erittäin hyvä pienille lapsille.
Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.
Pieni puro yhdistää lammen ja järven. Tästä lähtee Kaivannonkierron luontopolku.
Pieni hiekkaranta luontopolun alkupäässä.
Aurinko porottaa hellelukemissa ja hiljaisessa metsässä yksin kulkiessa tunnelma on lähes unenomainen.
Nämä pikkuvihulaiset pitävät huolen, että pysyn todellisuudessa.
Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂
Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.
Metsäkartanoin pieni rantasauna.
Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.
Hellepäivänilta hellii
Suomalaisen kesäillan unelma
Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.
Saunojille varattu rantakaistale.
Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.
Makkaranpaistopaikka
Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.
Illan auringonlaskun vaihtuvat sävyt
Tunnelmavalo
Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂
Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉
Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.
Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.
Polulle pääsee kulkemalla leirintäalueen läpi.
Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂
Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.
Matkan varrella on useita penkkejä.
Upeat puitteet ulkoiluun.
Polku myötäilee Oulujoen rantoja.
Laituri matkan varrella
Suomimaisema parraimmillaan!
Tästä oli pakko palata autolle, vaikka niin olisi ollut houkuttelevan näköinen polku.
Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.
Näkymä uimarannalta voimalaitokselle.
Uimarannan alue on päässyt rappeutumaan.
Kesäsielunmaisema
Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.
Voimalaitos näköalatasanteelta
Mielenkiintoisia rakennelmia. Olisiko nämä alueet aluenperin rakennettu työntekijöiden ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön?
Voimalaitos toiselta rannalta
Merkattu reitti jatkuu tästä kohti Leppiniemen asuinaluetta.
Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.
Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂
Kuntoradan vierestä löytyi tupasvillameri.
Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.
Juhannuksen aurinkokylpy
Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.
Maisemat kolmannelta notskipaikalta
Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.
Viidennen nuotiopaikan maisemat. Täällä ei ollut polttopuita.
Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂
Harvinaista herkkua, sillä olimme mieheni kanssa kahdestaan Vuokatissa minilomalla. Meillä oli 20-vuotis hääpäivä ja halusimme löytää kohteen jälleen riittävän läheltä, jotta aikaa ei turhaan tuhraannu matkusteluun. Ensin varsinkin minä haaveilin Lapin kohteista, joista Levi ja Ylläs olisi olleet todella edullisia paikkoja tähän aikaan vuodesta, mutta loppujen lopuksi Vuokatti vei voiton. Vuokatin maisemissa olemme viimeksi olleet lomalla 2012 eli oli jo aikakin uusia kokemus.
Vuokatin hotellin pihapiiriä
Vuokatissa majoituimme uudehkossa huoneistossa Hotelli Vuokatissa. Huoneisto oli siistikuntoinen ja tilaa kahdelle hengelle oli vähintäänkin riittävästi. Hotellissa tai huoneistossa majoittujalle kuuluu hintaan liinavaatteet, minigolf ja huoneistossa olevan saunan lisäksi panoramasaunan ja ulkouimaltaan käyttö.
Huoneiston ikkunasta näkymät
Reissun aikana oli tarkoitus olla enemmänkin aktiivinen ja ulkoilla, mutta sääolot eivät olleet kovin suosiolliset, joten lomalla tuli rentouduttua oikein kunnolla. Toki kuvista voisi luulla, että olemme olleet ulkona koko ajan. 🙂
Maisemat Vuokatinrinteiden laelta
Loman aikana kävimme autolla Vuokatinrinteillä katselemassa ruskan viimeisiä rippeitä, ihastelemassa Sotkamon keskustan järvimaisemia, käveleskelemässä Hiukanharjun luontopolulla upeassa luonnossa ja pelasimme sekä minigolfia että heittelimme frisbeegolfia Katinkullan radalla.
Hiukan uimaranta
Sapsojärvi
Hiukanharjun upeat maisemat.
Halutessaan on mahdollista tehdä pieni porrastreeni.
Hiukan metsissä riittää polkuja ja mäkiä tallattavaksi.
Ruskan heijastuu kauniisti lammen pinnasta.
Hotelli Tulikettu sijaitsee luontopolun varrella.
Häämatkan kunniaksi joimme leivoskahvit paikallisessa Makea Cafe & Delissä. Vahva suositus tälle viihtyisälle kahvilalle, jossa on herkullisen näköiset suolaiset ja makeat syötävät, tyylikäs ja yksinkertainen sisustus ja rauhallinen ympäristö.
Kahvit ja Britakakkua Makeassa.
Lisäksi tutustuimme Sotkamon Divariin, joka on tutustumisen arvoinen paikka keräilijöille ja piipahdimme Intersportista ostamassa minulle uudet vettä pitävät kengät. Kengät olikin tarpeen sateisten säiden vallitessa.
Sotkamon Divarista löytyy mm. astioita, koriste-esineitä, lehtiä ja kirjoja.
Illat rentouduimme huoneistossa. Huoneiston varaamiseen hotellin sijasta oli kaksi syytä, huoneistoissa on on oma sauna käytössä ja lisäksi syömisjärjestelyt ovat huomattavasti helpommat ja halvemmat.
Katinkullan 9-väyläinen frisbeegolfrata
Kotimatkalla pysähdyimme Naapurinvaarassa, Paltamossa ja Ahmaskosken riippusillalla jaloittelemaan kauniiden maisemien innoittamana. Sää oli pilvinen, kylmä ja Paltamossa alkoikin satamaan räntää oikein kunnolla.
Paltamon kirkkomaisema poikkeaa monesta muusta suomalaisesta kirkkopihasta.
Kaksi siltaa vierekkäin, autoille ja junille.
Ja kevyelle liikenteelle kolmas silta. 😉
Maisemakuvausta sillan alla
Siltojoen alta polkua pitkin…
….löytää tiensä tulistelupaikalle.
Muutama haapa jaksaa hehkua syksyn väreissä, mutta suurimmasta osasta ovat lehdet tippuneet.
Ahmaskosken riippusilta on ollut käyttökiellossa jo seitsemän vuotta.
Maisema muuttui hetkessä ja hetkeksi lumiseksi.
Ahmaskosken kohdalla Oulunjoen ympäristö on saanut ensikosketuksen tulevasta talvesta.
Vielä yksi kuva Oulusta Turkan ratsurinteen kohdalta, kun aurinko pilkahteli hetken aikaa.
Kaiken kaikkiaan loma oli ihan huippu ja kahdestaan vietetty laatuaika tuli tarpeeseen. Kiitos vanhemmilleni, jotka teitte tästä mahdollisen ja otitte lapsemme hoitoon! 🙂
Saattaapi olla syksyn viimeisiä kukkasia kuvattavaksi.
Nyt meillä on täällä pohjoisessa alkamassa syysloma miestäni lukuunottamatta ja lähdemme lastemme kanssa maanantaista torstaihin mökille Rukalle Kuusamoon.
Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.
Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.
Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.
Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.
Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.
