Manamansalossa nähtyä

Paltamo

Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.

Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.

Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.

Paltamon vaatetus kuvattuna kotiseutumuseon avoimesta kolmannen kerroksen ikkunasta.

Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂

Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.

Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.

Esillä on todella paljon vanhoja esineitä ja työkaluja.

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.

Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.

Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.

Muistomerkkikirkko

Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.

Vainolaiset tuhosivat alkuperäisen kirkon

Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.

Jumalanpalveluksia järjestetään upeissa maisemissa.

Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.

Pikainen pyrähdys luontopolulle ja papan kanssa piilosilla.

Kassu Halosen taidetalo

Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.

Eipä ollut Kassu tai kukaan muukaan paikalla .

Kaunis pihapiiri on entinen kansakoulu, jota Kassu on käynyt lapsena.

Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.

Kassua muistuttava jättiläinen on Kimmo Takaraution suunnittelema 7 metriä korkea taideteos.

Peräpäässä on luukku, josta voi kömpiä patsaan sisään.

Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.

Päiväkävelyllä Manamansalon hautausmaalla.

Vielä hetki lomalla

Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.

Saunomassa auringonlaskun värittämissä maisemissa

Ei pää alaspäin vaan riipumatossa päivälevolla. Tykkään! 🙂

Heippa Ihana Manamansalo, oli ihan paras loma!

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiin:

Paluu Manamansaloon 2020

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo -Oulujärven helmi 2018

Uintipäivä Älänteellä

Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.

Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.

Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.

Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.

Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.

Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.

Ranta on erittäin hyvä pienille lapsille.

Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.

Pieni puro yhdistää lammen ja järven. Tästä lähtee Kaivannonkierron luontopolku.

Pieni hiekkaranta luontopolun alkupäässä.

Aurinko porottaa hellelukemissa ja hiljaisessa metsässä yksin kulkiessa tunnelma on lähes unenomainen.

Nämä pikkuvihulaiset pitävät huolen, että pysyn todellisuudessa.

Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂

Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.

Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.

Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.

Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.

Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.

Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂

Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉

Tässä linkit aiempiin Rautavaaran postauksiin: Metsäkartano – rauhan tyyssijä ja Leudon tuulen luontopolku.

Juhannuksen maisema-ajelu

Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.

Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.

Polulle pääsee kulkemalla leirintäalueen läpi.

Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂

Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.

Tästä oli pakko palata autolle, vaikka niin olisi ollut houkuttelevan näköinen polku.

Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.

Uimarannan alue on päässyt rappeutumaan.

Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.

Mielenkiintoisia rakennelmia. Olisiko nämä alueet aluenperin rakennettu työntekijöiden ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön?

Merkattu reitti jatkuu tästä kohti Leppiniemen asuinaluetta.

Ruusut aloittelevat kukintaansa voimalaitoksen parkkipaikalla.

Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.

Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂

Kuntoradan vierestä löytyi tupasvillameri.

Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.

Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.

Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.

Viidennen nuotiopaikan maisemat. Täällä ei ollut polttopuita.

Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂

Valkiaisjärven takamailla auringonlasku.

Sotkamossa rentoutumassa

Harvinaista herkkua, sillä olimme mieheni kanssa kahdestaan Vuokatissa minilomalla. Meillä oli 20-vuotis hääpäivä ja halusimme löytää kohteen jälleen riittävän läheltä, jotta aikaa ei turhaan tuhraannu matkusteluun. Ensin varsinkin minä haaveilin Lapin kohteista, joista Levi ja Ylläs olisi olleet todella edullisia paikkoja tähän aikaan vuodesta, mutta loppujen lopuksi Vuokatti vei voiton. Vuokatin maisemissa olemme viimeksi olleet lomalla 2012 eli oli jo aikakin uusia kokemus.

Vuokatin hotellin pihapiiriä

Vuokatissa majoituimme uudehkossa huoneistossa Hotelli Vuokatissa. Huoneisto oli siistikuntoinen ja tilaa kahdelle hengelle oli vähintäänkin riittävästi. Hotellissa tai huoneistossa majoittujalle kuuluu hintaan liinavaatteet, minigolf ja huoneistossa olevan saunan lisäksi panoramasaunan ja ulkouimaltaan käyttö.

Huoneiston ikkunasta näkymät

Reissun aikana oli tarkoitus olla enemmänkin aktiivinen ja ulkoilla, mutta sääolot eivät olleet kovin suosiolliset, joten lomalla tuli rentouduttua oikein kunnolla. Toki kuvista voisi luulla, että olemme olleet ulkona koko ajan. 🙂

Maisemat Vuokatinrinteiden laelta

Loman aikana kävimme autolla Vuokatinrinteillä katselemassa ruskan viimeisiä rippeitä, ihastelemassa Sotkamon keskustan järvimaisemia, käveleskelemässä Hiukanharjun luontopolulla upeassa luonnossa ja pelasimme sekä minigolfia että heittelimme frisbeegolfia Katinkullan radalla.

Hiukan uimaranta

Sapsojärvi

Hiukanharjun upeat maisemat.
Halutessaan on mahdollista tehdä pieni porrastreeni.

Hiukan metsissä riittää polkuja ja mäkiä tallattavaksi.

Ruskan heijastuu kauniisti lammen pinnasta.

Hotelli Tulikettu sijaitsee luontopolun varrella.

Häämatkan kunniaksi joimme leivoskahvit paikallisessa Makea Cafe & Delissä. Vahva suositus tälle viihtyisälle kahvilalle, jossa on herkullisen näköiset suolaiset ja makeat syötävät, tyylikäs ja yksinkertainen sisustus ja rauhallinen ympäristö.

Kahvit ja Britakakkua Makeassa.

Lisäksi tutustuimme Sotkamon Divariin, joka on tutustumisen arvoinen paikka keräilijöille ja piipahdimme Intersportista ostamassa minulle uudet vettä pitävät kengät. Kengät olikin tarpeen sateisten säiden vallitessa.

Sotkamon Divarista löytyy mm. astioita, koriste-esineitä, lehtiä ja kirjoja.

Illat rentouduimme huoneistossa. Huoneiston varaamiseen hotellin sijasta oli kaksi syytä, huoneistoissa on on oma sauna käytössä ja lisäksi syömisjärjestelyt ovat huomattavasti helpommat ja halvemmat.

Katinkullan 9-väyläinen frisbeegolfrata

Kotimatkalla pysähdyimme Naapurinvaarassa, Paltamossa ja Ahmaskosken riippusillalla jaloittelemaan kauniiden maisemien innoittamana. Sää oli pilvinen, kylmä ja Paltamossa alkoikin satamaan räntää oikein kunnolla.

Naapurinvaaran laelta aukeaa upeat maalaismaisemat.

Paltamon kirkkomaisema poikkeaa monesta muusta suomalaisesta kirkkopihasta.

Kaksi siltaa vierekkäin, autoille ja junille.

Ja kevyelle liikenteelle kolmas silta. 😉

Maisemakuvausta sillan alla

Siltojoen alta polkua pitkin…

….löytää tiensä tulistelupaikalle.

Muutama haapa jaksaa hehkua syksyn väreissä, mutta suurimmasta osasta ovat lehdet tippuneet.

Ahmaskosken riippusilta on ollut käyttökiellossa jo seitsemän vuotta.

Maisema muuttui hetkessä ja hetkeksi lumiseksi.

Ahmaskosken kohdalla Oulunjoen ympäristö on saanut ensikosketuksen tulevasta talvesta.

Vielä yksi kuva Oulusta Turkan ratsurinteen kohdalta, kun aurinko pilkahteli hetken aikaa.

Kaiken kaikkiaan loma oli ihan huippu ja kahdestaan vietetty laatuaika tuli tarpeeseen. Kiitos vanhemmilleni, jotka teitte tästä mahdollisen ja otitte lapsemme hoitoon! 🙂

Saattaapi olla syksyn viimeisiä kukkasia kuvattavaksi.

Nyt meillä on täällä pohjoisessa alkamassa syysloma miestäni lukuunottamatta ja lähdemme lastemme kanssa maanantaista torstaihin mökille Rukalle Kuusamoon.

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Lapin lumoa, osa 2

Isokuru

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä tutustumassa Luontokeskus Naavaan, jota mainostetaan Pyhä-Luoston olohuoneena, eikä mielestäni aiheetta. Esillä on alueen luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta sekä geologiaa ja kulttuurihistoriaa, sekä lapsia että aikuisia kiinnostavalla tavalla. Lapsille oli kiva tehtävä bingon muodossa. Bingossa etsittiin kuvien perusteella näyttelyssä olevia kohteita, kuten lintuja ja ötököitä.

Naavan sivuilta en löytänyt tietoa, onko heillä kantorinkkoja vuokrattavana, mutta kysäisin silti infosta ja heiltä sai samalla reissulla rinkan mukaan todella edulliseen hintaan, 10 euroa päivä.

Pyhällä palvelut olivat meille vähintäänkin riittävät ja kaikkiin kaupallisiin paikkoihin meillä ei ollut edes kiinnostusta tutustua. Naavasta löytyy Café Loimu, josta olisi saanut kahvin lisäksi erilaisia vaihtoehtoja ruokaa.

Pyhän keskustassa on K-market, jossa on melkoisen laaja valikoima noin pieneksi kaupaksi ja lisäksi marketissa näytti olevan pieni apteekkitavaroiden valikoima kassojen takana, josta sai ainakin yleisimpiä särkylääkkeitä. Samassa tilassa sijaitsee pieni kahvila.

Rinteen poikki polulle metsän siimekseen. Tässä rinteessä näkyi muuten joka päivä poroja ruokailemassa, mutta ei tällä kertaa.

Ilma näytti sunnuntaina varsin kurjalta. Oli harmaata ja sateista, mutta luotimme täysin sääennusteeseen ja luontokeskuksen oppaaseen, että isoimmat sadekuurot ovat ohitse iltapäivällä ja kuulemma kurun maisemat olisivat upeat säällä kuin säällä. Lähdimme siis kävelemään tihkusateeseen kohti Isokurua ja sade loppuikin jossain vaiheessa, mutta harmaat sumupilvet roikkuivat raskaana yllämme koko lenkin ajan. Tällä kertaa pilvet olivat meidän yläpuolella ja alhaalla oli selkeää.

Isokurun laavulle olisi päässyt hyvin lastenrattaiden kanssa, mutta siitä eteenpäin ei vaunuilla ole asiaa.

Maisemat ovat upeat ja vielä on helppokulkuista.

Luontopoluille on hyvät opasteet muuten, mutta kilometrit olisi saanut olla paremmin merkattu.

Pikkukaveri nukahti päiväunille melkein heti alkumatkasta .

Ensimmäinen tapaamani kuukkeli. Hyvin kesyjä lintuja ja ruokaa olisi halunnut, mutta meillä ei ollut leipää mukana.

Isokurun laavulta laskeudutaan melko jyrkästi noin 200 rappusta kurun pohjalle. Sateisella kelillä varoivaisuus on valttia, varsinkin tämän aarteen kantajalla.

Portaiden alapäässä reitti haarautuu ja me suuntaamme oikealle kohti Pyhänkasteenlampea ja -putousta. Portaissa on leveämpiä kohtia, joissa voi hetken hengähtää ja mahtuu hyvin ohittelemaan vastaantulijoita.

Pitkoksien alussa on varoitus rakenteiden osittaisesta vanhuuden heikkoudesta ja kehotettiin kulkemaan keskellä polkua. Reitiltä poikkeaminen on kielletty, jotta alueen herkkä luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.

Alkumatkasta syvällä rotkossa maisema on jopa pusikkoista, kunnes alkaa jylhät kivikot.

Pieniä kirkasvetisiä lampia on matkan varrella useita. Pohjasssa voi nähdä ihmisten heittämiä toivomuskolikoita? Ikiaikaisia uskomuksia vai nykyajan hömppää? 🙂

Polku kaartelee kurun pohjalla myötäillen lampien reunamia. Vain jyrkimmissä kohdissa on köysikaide tuomassa näennäistä turvaa.

Olemmeko saapuneet lumottuun metsään? Asuuko lammen takana luolassa keijuja vai kenties Vuorenpeikko?

Kivisen taipaleen alku. Puut ovat todella liukkaan näköiset, mutta onneksi jalkineet tuntuvat pitävän.

Joka puolella ympärillä kohoaa massiiviset kiviseinämät korkeimillaan 220 metrin korkeuteen. Pilvet peittävät korkeimmat huiput nävkyvistä.

Edessä häämöttää reitin ainoa kohta, jossa ei ole puupolkua. Muinainen kivivyöry on peittänyt kurun pohjan. Kiviportaat johdattavat vyörykohdan ylitse. Väistämättä seinämiä silmäillessä mieleen hiipii ajatus, voiko tuolta vyöryä lisää kiviä alas…? Lapsille sanoin: – Ei voi!

Nousua kiviportaita pitkin. Kuvassa ei näy niin selkeästi, mutta kavutessa oli selkeät askelmat.

Tytöt ovat saavuttaneet kurun pohjan huipun.

Kivivyöryn huipulta avautuu maisema pitkälle eteenpäin.

Matka jatkuu kohti putousta. Maisemat tekevät vaikutuksen ja mielestäni olen yhdessä kotimaani vaikuttavimmista paikoista.

Tytöt ennättivät ensimmäisenä perille Pyhänkasteenlammen tasanteelle ihmettelemään maisemaa. Putouksen kohina kuuluu kurussa hyvän matkan päähän, jos vain hoksaa kuunnella.

Putous kiemurtelee kalloin seinämiä alas kohtia lampea.

Pyhänkasteenputoukselta matkaa voi halutessaan jatkaa kohti Karhunjuomalampea kiipeämällä noin 400 puuporrasta ylös Uhriharjun näköalatasanteelle, joka näyttää keikkuvan ylhäällä tyhjän päällä. Me kiipesimme muutaman rappusen ylöspäin nähdäksemme tämän paikan alhaalta käsin. Jälleen tyttäremme haluaa käydä huipulla asti tuulettamassa, joten me muut lähdemme hissukseen kulkemaan takaisin kohti Isokurun laavua, jossa meillä on tarkoitus paistella eväsmakkarat.

Paltamo

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Muistomerkkikirkko

Kassu Halosen taidetalo

Vielä hetki lomalla

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Luosto ja Pelkosenniemi

Tiaislaavu

Jaa tämä:

Isokuru