Sievin hääpäivämme

Yleensä olemme pyrkineet hääpäivänämme tai sen lähellä viettämään vähintään yhden yön kahdestaan jossain reissussa mökillä, hotellissa tai joskus asuntovaunureissullakin. Tänä vuonna poikkeuksellisesti vietimme 22:tta hääpäivää perheen kesken mökillä Sievissä.

Reissu yhdistettiin, kun tyttäremme oli Reisjärvellä viikonlopun heppaleirillä ja päätimme mieluummin olla mökillä viikonlopun kuin ajella satoja kilometrejä edestakaisin.

Melkoisen vähän löytyy Reisjärvi, Sievi ja lähikuntien alueella tarjolla olevia vuokramökkejä, vaikka mökkejä näyttää olevan sielläkin suunnalla pilvin pimein. Mökin vuokrasimme Urjanlinnan sivujen kautta.

Metsätähti-mökki on vuonna 2018 valmistunut pieni mökki, joka on hyvin varusteltu. Periaatteessa sieltä löytyy nukkumapaikat kuudelle, mutta on mielestäni siihen liian pieni.. Mökillä on hyvä parisänky, ei niin hyvä vuodesohva ja kaksi kokoontaitettavaa kapeahkoa patjaa. Pieni miinus mökille siisteydestä, mutta se on tuo ikuisuusongelma vuokrakohteissa, että mikä on kenenkin mielestä hyvin siivottu.

Tästä johtuen päädyimme Sievin Maasydänjärvelle, joka on Keski-Pohjanmaalla melkoisen tunnettu paikka viihdekeskuksena. Vähän mietitytti etukäteen kuinka viihteellinen meininki paikan päällä on, mutta täytyy sanoa, että omassa pienessä mökkikuplassamme emme juurikaan tienneet ympäröivästä maailmasta.

Maasydänjärven alueella on todella mahtavat ulkoilumaastot mäntymetsineen, järvineen ja luontopolkuineen. Nämä maisemat ovat minulle jo lapsuudesta tuttuja, mutta valitettavasti viikonlopun säät olivat kertakaikkisen kurjat. Vettä, räntää ja lunta satoi vaakasuoraan tuulen saattelemana koko viikonlopun taukoamatta.

Sunnuntaina tytärtämme leiriltä hakiessa vierailimme Reisjärven kirkkomaalla ja kävimme viemässä kynttilän sukuhaudalle.

Meillä lähestyy syysloma ja tyttäret (ja minä) haaveilevat uudesta mökkilomasta pohjoisessa ja issikkavaelluksesta. Kaikki on vaan vielä avoinna.

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Sukulaisia ja retkeilyä

Heinäkuun aikana meillä kävi Manamansalossa runsaasti vieraita, meidän molempien sisaruksia perheineen. Nämä oli suunniteltuja kohtaamisia, mutta lisäksi seuraa on saanut sattumalta useamman serkkuni perheen saapuessa saareen lomanviettoon.

Ykkösvaihtoehto kaikkeen toimintaaan on ollut lapsiperheiden kanssa aina uiminen, uiminen ja uiminen. Sen jälkeen, jos rantakelit eivät ole suosineet, on alettu miettimään muita vaihtoehtoja.

Kesän aikana on otettu mittaa aikuisten kesken minigolfissa, sulkapallossa ja mölkyssä ja tietenkin lapset ovat mukana kaikessa toiminnassa. Pitäähän se opettaa lapset suvun tavoille, pelataan ihan vaan leikkimielellä otsa hiessä. 😉 Olemme siis melko kilpailuhenkistä porukkaa, mutta aina olemme voineet jälkikäteen sovussa naureskella peleille ja tuloksille.

Useammat retket on tehty myös lähimetsien nuotiopaikoille kahvitellen, makkaraa paistelleen ja välistä on muuten vain kuljeskeltu metsissä. Kesään on mahtunut erittäin paljon kauniita hellepäiviä, mutta myös myrskytuulia ja yllättäviä ukkospuuskia.

Kuvia monista tapahtumista ei voi tänne blogiin laittaa, kun niissä vilahtelee perheen ulkopuolisia ihmisiä. Jonkin verran olen kuvannut reissuilla maisemia ja nuotiopaikkoja, vaikka kuvaaminen tuppaakin unohtumaan hyvässä seurassa.

Alkukesästä ostimme suppilaudan ja voin todeta sen lajin olleen koko perheen suosiossa. Lauta ei todellakaan ollut mikään turha ostos ja onhan siitä iloa vielä tulevinakin kesinä.

Tästä tuli nyt vähän tällainen koostepostaus kesästä, vaikka ei ollutkaan vielä tarkoitus tehdä sitä. Näillä näkymin on kumminkin vielä viikonloppuja Manamansalossa edessä, vaikka koulut jo lapsilla alkoikin.

Hattupäisen pojan seikkailuja

Ei me maltettu kovin kauan pojan kanssa odotella seuraavaa Manamansalon seikkailua, vaan lähdimme kahdestaan keskellä viikkoa kolmeksi yöksi retkelle. Vanhin lapsemme tuli seuraavana päivänä perästä muilla kyydeillä seuraksemme. Mikäpä se on lähteä vaunuretkelle, kun vaunu on valmiina paikallaan ja siellä odottaa koko leiri valmiina. Helppoa.

Tähän postaukseen tulee vähemmen tekstiä ja enemmän kuvallista kerrontaa.

Ensimmäinen päivä Manamansalossa oli superihana, kun lähes koko mäntykangas oli meidän käytössä. Vain muutamassa vaunussa oli porukkaa meidän lisäksemme. Uimaranta oli kokonaan meidän, ei näkynyt yhtään ihmistä, samoin illalla auringonlaskun aikaan emme tavanneet ainoatakaan kanssakulkijaa.

Lintujen laulua kuuntelimme auringonlaskun aikaan ja yritimme niitä äänen perusteella tunnistaa. Käki oli helppo tunnistaa, samoin peipot, joutsenet ja pääskyt, mutta hiukan hankalampia tunnistettavia olivat säksättävä törisijälintu ja uikuttajahuutajat, jotka kiljuivat ihan kamalalla äänellä hetken aikaa. Kaksi kamalaäänistä lintua meille jäi siis arvoitukseksi. Tunnistaako joku kuvauksesta? 😉

Ihanaa oli käydä taas pikkulomalla, mutta loppujen lopuksi aina välistä täytyy lähteä käymään hetki kotona.

Juhannuksen maisema-ajelu

Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.

Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.

Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂

Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.

Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.

Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.

Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.

Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂

Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.

Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.

Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.

Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂

Varjakan sahasaari

Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.

Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.

Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.

Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.

Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.

Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.

Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.

Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.

Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.

Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.

Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.

Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.

Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂

Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.

Mukavan lepppoisia syyspäiviä!

Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Olisko kannattanut ajaa pidemmälle?

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

…vai riskillä eteenpäin?

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Auriko männynoksan syleilyssä
Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.
Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.
Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.
Anopin pihalla aurinkoa kuvaamassa.
Lehtikuusi talviasussaan


Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Manamansalo – Oulujärven helmi

Manamansalo Camping – Suomen paras leirintäalue

Tervetuloa Manamansaloon!

Vuodesta toiseen minun mieleni halajaa tänne nauttimaan ja lepäämään. Missään muualla en ole koskaan osannut rentoutua ja rauhoittua niin hyvin kuin Manamansalossa. Vaikka täälläkin on yleensä paljon ihmisiä paikalla, täällä ei ole mitään ylimääräistä. Ja yksi ehdoton plussa, täällä ei ole shoppailupaikkoja ja täältä ei tarvitse lähteä merta edemmäs etsimään nähtävyyksiä, sillä itse paikka on nähtävyys.

Toki Manamansalossa on nähtävyyksiä mm. Kassu Halosen taidetalo ja muistomerkkikirkko. Aiempina vuosina olemme käyneet niihin tutustumassa, mutta nyt halusimme vain olla täällä leirintäalueella. Leirintäalueitakin Vaalan kunnan alueella on useita mistä valita, mutta meillä on aina sama suunta.

Luonto tulee lähelle joka nurkalla, lapset viihtyvät puistossa, rannalla ja metsäpoluilla. Vähintään täällä pelataan kerran vuodessa minigolf-turnaus ja ratkaistaan perheen kunkku, joka on lähes poikkeuksetta mieheni. 🙂

Vastaanotossa työskentelee iloista porukkaa

Hintatasoltaan leirintäalue ei ole halvimmasta päästä. Meidän perheeltä yö sähköineen maksoi 40,5 euroa. Eikös se niin ole, että hyvästä kannattaa ja täytyy maksaa. Leirintäalueella löytyy pari erilaista tarjousta, perhehinta max. 2 aikuista ja kolme lasta 7 vrk / 154 euroa + sähköt. Toinen tarjous on viides peräkkäinen majoitusvuorokausi ilmaiseksi, mutta sähköt täytyy maksaa.

Vastaanottorakennuksessa on pieni kauppa ja kahvila.

Orvokki-istutukset reunustaa terassialuetta.

Notskipaikkoja riittää niin rannalla kuin kauempana metsässäkin hyvien polkujen varrella. Mikä parasta, täällä monilla poluilla voi hyvin kulkea lastenrattailla. Innokkaat kalastajat voivat kalastella rannoilta tai vuokrata veneitä. Tenniksen peluu ei kuulu minun harrastuksiini, mutta alueelta löytyy hyväkuntoiset kentät. Lisäksi Manamansalon retkeilyalue on todella mahtava paikka pyöräilyyn. Pyöriä voi vuokrata vastaanotosta, mutta useimmilla leiriytyjillä näytti olevan omat pyörät mukanaan.

Saapumisaikaan sadepilvet alkoivat väistyä.

Leirintäalueella on kolme erillistä huoltorakennusta, joista löytyy eritasoisia huoltotiloja. Uusin rakennus, josta löytyvät vessat, suihkut, inva-WC ja lastenhoitotilat, tiskipaikat, kemssan tyhjennys ja puhtaan veden piste, on erittäin siisti.

Uusin huoltorakennus

Vessat ja suihkut

Tiskipaikka rakennuksen päädyssä ulkokatoksessa.

Huoltorakennuksen lähellä on myös harmaaveden tyhjennyspaikka. Taustalla maksullinen vaunujen ja autojen pesupaikka.

Yleisnäkymää, kalustolle on suurimmaksi osaksi sähköistetyt asfalttipaikat.

“Keski-ikäisestä” huoltorakennuksesta löytyy suihkujen ja vessojen lisäksi isot keittotilat ruokailumahdollisuuksineen ja samassa yhteydessä on lasten sisäleikkipaikka. Pyykkitupa sijaitsee myös tässä rakennuksessa.

Keski-ikäinen huoltorakennus on lähellä uimarantaa.

Huoltorakennuksen päädyssä on pieni ulkoleikkipaikka ja lentopallokenttä.

Keittiötiloja

Vanhin huoltorakennus on Teerilammen rantamilla, missä sijaitsee leirintäalueen mökit. Ei erityisen hyvässä kunnossa, mutta kyllä siellä vielä käy.

Kuulostaa melkoiselta hehkutukselta, mutta mielestäni tämä on täysin ansaittua Manamansalo Campingille. Leirintäalue sijaitsee metsähallituksen mailla, joka pitää huolen maastosta ja siitä, että nuotiopaikoilla riittää puita poltettavaksi.

Useilta notskipaikoilta voi ihastella nuotioinnin lomassa auringonlaskuja.

Täällä valmistuu kalasaaliitkin.