Pienellä viiveellä viimeinen osa Kuhmosta, mutta onneksi nämä postaukset ovat suurimmaksi osaksi ajattomia ja kohteissa pystyy todennäköisesti käydä vielä useamman vuoden päästä lähes samoilla tiedoilla.
Möljälle ei ole asiaa pyörillä tai moottoriajoneuvolla.Keskellä koskea
Pajakkakoki sijaitsee aivan Kuhmon keskustan tuntumassa ja sinne suuntasimme kauppareissun yhteydessä. Iltapäiväksi oli luvattu ukkospuuskia, mutta siitä huolimatta päätimme käydä kävelemssä edes vähän koskimaisemissa. Reissu todellakin jäi pikaiseksi, sillä etäinen ukkosen kumu lähestyi uhkaavasti. Pajakkakosken sillan molemmissa päissä on hyvin parkkipaikkoja. Löytyy sillan nimellä Google Mapsista.
Kuhmon kirkko näkyy komeasti vastarannalla.
Pajakkakoski on Kuhmossa suurin vapaana virtaava koski, joka laskee Oulujärven kautta Perämereen. Koskessa kulkevat pitkokset, oikealta nimeltään vetomöljät, joiden avulla veneet on saatu aikanaan vedettyä koskien ohi yläjuoksulle.
Massiiviset ukkopilvet lähestyy etäisen kuminan myötä.
Vetomöljälle on esteetön kulku ja paikka on eriyisesti kalastajien ja valokuvaajien suosiossa. Lähistöltä löytyy myös tulistelupaikka retkeilijöille.
Jotain mielenkiintoista on tuloillaan.
Selvisimme Pajakkakosken pikavisiitistä kuivin vaattein, mutta taivas aukeni kauppareissun aikana, jossa oli hyvä pitää suojaa hetken aikaa.
Kävimme kolkuttelemassa samalla reissulla Kuhmon kirkon ovella, mutta kirkko oli kiinni.
Harakkasaari sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, lähellä Kalevala camping -aluetta. Hyviä parkkipaikkoja löytyy reitkeilijöille runsaasti. Saari on pieni, noin 2,5 hehtaaria, joten siellä tuskin kukaan pääsee eksymään vaikkei polkuja olekaan merkattu mitenkään.
Lammasjärven rannalla. Aurinko ei enää paista, mutta lämmintä on.Tästä lähtee polku kohti Harakkasaarta.Kahluuhommia
Meillä oli vain pari tuntia aikaa illalla käväistä saarella ennen pimeän tuloa. Mukaan otimme vain juotavaa, uimavaatteet ja tyttäremme lähti sup-laudalla meidän muiden kävellessä.
Toiset kävelee, toiset suppailee.
Päivä oli ollut todella lämmin ja tuulinen ja edelleen illalla tuulesta huolimatta tarkeni hyvin kuljeskella kesävaatetuksessa. Eikä tarvinnut hyttysiäkään häätää ympäriltä, kiitos tuulen.
Vastarannalla
Oikein kuivana kesänä Harakkasaareen pääsee jalkoja kastelematta, mutta nyt piti joitakin metrejä kahlata vedessä, vettä oli syvimmillään aikuisella puoleen sääreen.
Alkupään polut ovat kapeita
Saaren luonto on mäntykangasta ja herkkää kulumiselle ja siellä on kielletty kulkeminen moottoriajoneuvolla. Saari kuuluu osana Lentuan luoonsuojelualuetta.
Harjulle noustessa polut levenevät.Näköyhteys säilyy lähes kokoajan.Harjulta maisemaa Lammajärvelle
Harakkasaaresta löytyy useita hiekkapohjaisia uimarantoja, mutta suurimmalta rannalta löytyy kesällä 2021 rakennettu nuotiopaikka, liiteri ja käymälä. Saarella ei ole laituria, mutta hyvin näytti tulistelemaan tulleet miehet pääsevän rannalle moottoriveneellä.
Harakkasaaren suurin uimarantaKummalla puolella haluaisit uida? Rantoja riittää.
Harakkaaari on paikallisten virkistyskäytössä ympäri vuoden. Talvella saarea kiertää hiihtoladut, kesäisin saaren ympäristö ja koko kaunis Lammasjärvi ovat upeita paikkoja soudella, meloa, suppailla jne.
Tämä 5-vuotias jaksaa suppailla ja uida säällä kuin säällä loputtomiin.Paluumatkalla
‘
Aika hämärää ennätti tulla ennen kuin olimme takaisin leirintäalueen rannassa.
Suosittelen tätä retkikohdetta ehdottomasti kaikenlaisille retkeilijöille, jotka nauttivat mäntymetsistä tai yleensäkin luonnosta. Muistathan kumminkin huolehtia omat roskasi pois ja elää muutenkin sovussa luonnon kanssa. 🙂
Viime kesästä ei muutosta, hän on aina valmiina retkelle.
Poika sai päiväkodista tehtäväksi käydä kävelyllä ihmettelemässä luontoa ja paperilla oli annettu muutamia luonnosta etsittäviä asioita. Aikomuksenamme oli käydä kodin lähiympäristössä kävelyllä, joka matkan varrella jalostui pyöräretkeksi. Loppujen lopuksi ajoimme autolla muutaman kilometrin päähän Huutilammelle ja siellä kiersimme lyhyen luontopolun lammen ympäri.
Ihanan aurinkoinen kevätpäivä
Huutilammen suojelualue löytyy Google Mapsista ihan Huutilammen nimellä. Kuusamontieltä Heikinharjua kohti, Johdintie -Timosenkoskentie – Heikinharjuntie – Pitkäsuontie, josta löytyy muutamalle autolle parkkipaikka.
Huutilampi on pieni, lähes umpeen kasvanut suolampi, jossa kerrotaan pesivän Oulun suurin naurulokkiyhdyskunta, mutta emme tavanneet paikalla yhtä ainutta lokkia.
Parhaimpia paikkoja olivat sillat ja pitkospuun pätkät.Poluilla pystyi hyvin kulkemaan lenkkreilla kun kiersi muutamassa kohdassa kosteimmat kohdat.
Huutilammella ei enää ole nuotiopaikkaa. Lampea kiertää 1,5 km pituinen luontopolku, joka on paikoitellen aika juurakkoista. Reitin varrella on matala lintulava bongailusta kiinnostuneille.
Ampiaishotelleja ja värikkäitä linnunpönttöjä.Ensin tutkitaan mitä lintuja täällä yleensä nähdään.Lammella oli vain yksinäinen kurki, sekin niin kaukana, ettei kuvaaminen onnistunut.
Matkan varella tuli yllätyksenä, että lammen taakse lintulavalta katsottuna on rakennettu karkeasta murskeesta tiestöä ja useita pistoja kosteikon reunaan asti. Liittyiskö lie Ruskonselkään suunniteltuun uuteen poliisiasemaan ja vankilaan.
Murskekivitietä reitin varrella
Itselle tuli yllätyksenä myös se, että samalla suunnalla liikenne tulee niin lähelle, että puiden lomasta voi kurkistella vaikkapa linja-autoja.
Huutilmapi laskee Kalimeenojan kautta Perämereen.Samlta sillata kuvattuna toiseen suuntaan eli Ruskonselkään Johdintielle.Männyn juuret mutkittelee käärmemäisesti.Vielä lopuksi luetaan opasteista mitä muita seikkailuja täällä voisi tehdä. No ihan lopuksi oikeesti vielä yksi kiipely kivelle.
Yleensä olemme pyrkineet hääpäivänämme tai sen lähellä viettämään vähintään yhden yön kahdestaan jossain reissussa mökillä, hotellissa tai joskus asuntovaunureissullakin. Tänä vuonna poikkeuksellisesti vietimme 22:tta hääpäivää perheen kesken mökillä Sievissä.
Saavuimme perille iltasella vesisateessa.
Reissu yhdistettiin, kun tyttäremme oli Reisjärvellä viikonlopun heppaleirillä ja päätimme mieluummin olla mökillä viikonlopun kuin ajella satoja kilometrejä edestakaisin.
Vuokramökki Metsätähti
Melkoisen vähän löytyy Reisjärvi, Sievi ja lähikuntien alueella tarjolla olevia vuokramökkejä, vaikka mökkejä näyttää olevan sielläkin suunnalla pilvin pimein. Mökin vuokrasimme Urjanlinnan sivujen kautta.
Siisi, moderni keittiö
Oleskelutilat
Metsätähti-mökki on vuonna 2018 valmistunut pieni mökki, joka on hyvin varusteltu. Periaatteessa sieltä löytyy nukkumapaikat kuudelle, mutta on mielestäni siihen liian pieni.. Mökillä on hyvä parisänky, ei niin hyvä vuodesohva ja kaksi kokoontaitettavaa kapeahkoa patjaa. Pieni miinus mökille siisteydestä, mutta se on tuo ikuisuusongelma vuokrakohteissa, että mikä on kenenkin mielestä hyvin siivottu.
Tilava makuuhuone
WC- ja saunatilat
Tästä johtuen päädyimme Sievin Maasydänjärvelle, joka on Keski-Pohjanmaalla melkoisen tunnettu paikka viihdekeskuksena. Vähän mietitytti etukäteen kuinka viihteellinen meininki paikan päällä on, mutta täytyy sanoa, että omassa pienessä mökkikuplassamme emme juurikaan tienneet ympäröivästä maailmasta.
Maasydänjärven matkailukeskus
Uimaranta laitureineen ei ollut kovinkaan houkutteleva, hyvä kun tarkeni kuvan napata. Kesähehteillä heikkaranta on upea paikka.
Leirintäalueen puoli näyttää olevan kausipaikkalaisten suosiossa.
Iso leikkipuisto, jossa osa välineistä vaatisi kunnostamista.
Maasydänjärven alueella on todella mahtavat ulkoilumaastot mäntymetsineen, järvineen ja luontopolkuineen. Nämä maisemat ovat minulle jo lapsuudesta tuttuja, mutta valitettavasti viikonlopun säät olivat kertakaikkisen kurjat. Vettä, räntää ja lunta satoi vaakasuoraan tuulen saattelemana koko viikonlopun taukoamatta.
Opasteita retkipoluille
Näihin maisemiin olisi mieli tehnyt, mutta eipä juuri kauempana käyty.
Vaikka keli on kuinka huono, aina voi muutaman kuvan ottaa.
Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.
Syksy väreineen saapui Manamansaloonkin.
Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.
Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.
“Keloporo” on oiva ratsu luonnon leikkipuistossa.
Hetki ihmeteltiin piparkakkusientä
Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.
“Meiän polut” on poika nämä nimennyt
Särkisellä riittää kalastajia ja veneitä voi vuokrata leirintäalueelta.
Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.
Ylämäkeen kaatunut kelo on oiva paikka harrastaa parkouria.
Ja kun nälkä yllättää, on mustikat lähellä.
Siisti täytyy aina olla, onneksi käsienpesuvettä riittää.
Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉
Mäntymetsään eksynyt
Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.
Koivut vielä lähes vihreinä ja lunta sataa minkä ehtii.
Syyslajikkeen omenat saivat maistaa lunta. Puukaan ei meinaa jaksaa kantaa kahta taakkaa.
Heinäkuun aikana meillä kävi Manamansalossa runsaasti vieraita, meidän molempien sisaruksia perheineen. Nämä oli suunniteltuja kohtaamisia, mutta lisäksi seuraa on saanut sattumalta useamman serkkuni perheen saapuessa saareen lomanviettoon.
Heinäkuussa juhlitaan kesätytön synttäreitä useimmiten tienpäällä. Pikakakku asuntovaunussa.
Ykkösvaihtoehto kaikkeen toimintaaan on ollut lapsiperheiden kanssa aina uiminen, uiminen ja uiminen. Sen jälkeen, jos rantakelit eivät ole suosineet, on alettu miettimään muita vaihtoehtoja.
Velipojan kumivene testissä miehelläni.
Kaksi lampea eli Peuralammet.
Soikkopeura
Iso-Peura
Peuralampien välissä on siisti katettu nuotipaikka.
Kesän aikana on otettu mittaa aikuisten kesken minigolfissa, sulkapallossa ja mölkyssä ja tietenkin lapset ovat mukana kaikessa toiminnassa. Pitäähän se opettaa lapset suvun tavoille, pelataan ihan vaan leikkimielellä otsa hiessä. 😉 Olemme siis melko kilpailuhenkistä porukkaa, mutta aina olemme voineet jälkikäteen sovussa naureskella peleille ja tuloksille.
Pienten lasten suosikkilaji oli yllättäen sulkapallo, eikä siinä aina tarvinnut kaikilla olla mailaakaan.
Myös minigolf on suosittu meidän ja muidenkin perheissä.
Useammat retket on tehty myös lähimetsien nuotiopaikoille kahvitellen, makkaraa paistelleen ja välistä on muuten vain kuljeskeltu metsissä. Kesään on mahtunut erittäin paljon kauniita hellepäiviä, mutta myös myrskytuulia ja yllättäviä ukkospuuskia.
Metsäretkellä on paljon kivaa tekemistä, ja aina kannattaa varalta olla uikkarit jalassa.
Kuvia monista tapahtumista ei voi tänne blogiin laittaa, kun niissä vilahtelee perheen ulkopuolisia ihmisiä. Jonkin verran olen kuvannut reissuilla maisemia ja nuotiopaikkoja, vaikka kuvaaminen tuppaakin unohtumaan hyvässä seurassa.
Täällä on joskus kerätty jäkälää, vanhat laatikot maatuvat metsässä
Metsän suojassa, lammen rannalla autioitunut mökki.
Alkukesästä ostimme suppilaudan ja voin todeta sen lajin olleen koko perheen suosiossa. Lauta ei todellakaan ollut mikään turha ostos ja onhan siitä iloa vielä tulevinakin kesinä.
Meiädn trio!
Tästä tuli nyt vähän tällainen koostepostaus kesästä, vaikka ei ollutkaan vielä tarkoitus tehdä sitä. Näillä näkymin on kumminkin vielä viikonloppuja Manamansalossa edessä, vaikka koulut jo lapsilla alkoikin.
Ei me maltettu kovin kauan pojan kanssa odotella seuraavaa Manamansalon seikkailua, vaan lähdimme kahdestaan keskellä viikkoa kolmeksi yöksi retkelle. Vanhin lapsemme tuli seuraavana päivänä perästä muilla kyydeillä seuraksemme. Mikäpä se on lähteä vaunuretkelle, kun vaunu on valmiina paikallaan ja siellä odottaa koko leiri valmiina. Helppoa.
Tähän postaukseen tulee vähemmen tekstiä ja enemmän kuvallista kerrontaa.
Ilta-auringon aikaan maisemat ovat kauneimmillaan.
Näissä rakennuksissa on lasten leikkitilat, keittotilat, pyykinpesupaikat, vessat ja suihkut. Vasemmassa päädyssä nuotipaikka ja pieni leikkipuisto. Vessoja ja suihkuja on muuallakin.
Tämän pöntön asukas on saanut kunnon näköalapaikan.
Ensimmäinen päivä Manamansalossa oli superihana, kun lähes koko mäntykangas oli meidän käytössä. Vain muutamassa vaunussa oli porukkaa meidän lisäksemme. Uimaranta oli kokonaan meidän, ei näkynyt yhtään ihmistä, samoin illalla auringonlaskun aikaan emme tavanneet ainoatakaan kanssakulkijaa.
Rannalla kahden pojan kanssa.
Lintujen laulua kuuntelimme auringonlaskun aikaan ja yritimme niitä äänen perusteella tunnistaa. Käki oli helppo tunnistaa, samoin peipot, joutsenet ja pääskyt, mutta hiukan hankalampia tunnistettavia olivat säksättävä törisijälintu ja uikuttajahuutajat, jotka kiljuivat ihan kamalalla äänellä hetken aikaa. Kaksi kamalaäänistä lintua meille jäi siis arvoitukseksi. Tunnistaako joku kuvauksesta? 😉
Pikainen pyrähdys paahtavan kuumassa metsässä.
Särkisen maisemia.
Särkisen rannalla on useampia nuotipaikkoja, jotka on suhteellisen helposti saavutettavissa. Polut ovat hyvät, mutta mäkiset.
Rannalla valeltiin viilennystä niskaan ja hattupää vähän lumpsahtikin rantaveteen, mutta onneksi oltiin käsi kädessä ja ranta on matala.
Näissä maisemissa on sitä jotain.
Matkalla iltavalaistuun satumetsään.
Paikka on lumoavan kaunis, mutta retkestä tuli lyhyt, hyttyset voitti meidät 100-0!
Siltaa pitkin rantatörmälle ja edessä avautuu Kainuun meri eli Oulujärvi.
Melkein kuin meri. Oulujärvi on Suomen viidenneksi suurin järvi.
Ihanaa oli käydä taas pikkulomalla, mutta loppujen lopuksi aina välistä täytyy lähteä käymään hetki kotona.
Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.
Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.
Polulle pääsee kulkemalla leirintäalueen läpi.
Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂
Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.
Matkan varrella on useita penkkejä.
Upeat puitteet ulkoiluun.
Polku myötäilee Oulujoen rantoja.
Laituri matkan varrella
Suomimaisema parraimmillaan!
Tästä oli pakko palata autolle, vaikka niin olisi ollut houkuttelevan näköinen polku.
Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.
Näkymä uimarannalta voimalaitokselle.
Uimarannan alue on päässyt rappeutumaan.
Kesäsielunmaisema
Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.
Voimalaitos näköalatasanteelta
Mielenkiintoisia rakennelmia. Olisiko nämä alueet aluenperin rakennettu työntekijöiden ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön?
Voimalaitos toiselta rannalta
Merkattu reitti jatkuu tästä kohti Leppiniemen asuinaluetta.
Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.
Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂
Kuntoradan vierestä löytyi tupasvillameri.
Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.
Juhannuksen aurinkokylpy
Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.
Maisemat kolmannelta notskipaikalta
Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.
Viidennen nuotiopaikan maisemat. Täällä ei ollut polttopuita.
Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂
Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.
Varjakan satama, josta löytyy kapulalossi.
Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.
Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.
Sauna
Pitkokset saunarantaan.
Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.
Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.
Ison talon päädystä konttoriin vie tie.
Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.
Päärakennus
Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.
Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.
Valon ja varjon leikkejä synkässä metsässä.
Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.
Edessä pilkottaa ensimmäiset merkit vanhoista rakennuksista.
Työläisten asunnot
Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.
Yhteen työläisten asuntoon pääsimme sisälle.
Vanha koriste ikkunalla.
Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.
Istuisko tässä hetken miettimässä syntyjä syviä?
Vai meniskö rohkeasti sisälle vain…
Ovi raottuu varovasti ja astahdan vanhalle räsymatolle.
Katseeni osuu ensimmäisenä tähän. Onneksi on valoisaa aikaa jäljellä.
Nenässäni tuntuu hieman tunkkainen häivähdys, mutta kaunista täällä on.
Kukahan täällä on sisustanut?
Paikan aavemaisuutta lisää siisteys ja yksittäisillä tavaroilla sisustetut huoneet.
Pesuvadin pitkä odotus, ei näy käyttäjiä.
Tulevaisuus häikäisee?
Oivallinen paikka syventyä mietiskelyyn….
Portaat ovat tukevassa kunnossa ja johtavat…
…yläkerran tyhjään aulaan.
Ficher Price-lelu koristaa yläkerran kamaria.
Takaisin ulos hengittämään raitista ilmaa.
Pihapiiri
Piharakennukseta löytyy retkeläisten onneksi käytössä oleva vessa.
Hieman täällä on omituinen olo yksin hiippaillessa, mutta toisaalta aika viehättävää.
Täällä on todella hiljaista ja ilmeisesti kurssikaveritkin siellä jossain ovat ihan hiljaa.
Vanhat puuveistokset makoilevat pusikossa.
Mielenkiintoisia esineitä lojuu siellä täällä.
Osa ovista on suljettu, liekö lopullisesti.
Nämä salaperäiset rakennukset jäävät taaksemme elämään omaa hiljaista elämäänsä.
Syksyn viimeisimmät kukkaset hehkuvat saarella ja me jätämme hyvästit tälle upealle ja mielenkiintoiselle paikalle.
Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.
Auringon laskiessa horisontin taakse, me poistumme saarelta illan hämärtyessä.
Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂
Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.
Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.
Olisko kannattanut ajaa pidemmälle?
Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.
Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….
Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.
…vai riskillä eteenpäin?
Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.
Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.
Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.
Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.
Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.
Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.
Auriko männynoksan syleilyssäTäällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.Anopin pihalla aurinkoa kuvaamassa.Lehtikuusi talviasussaan
Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.
Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.