Hetki Kajaanissa

Teimme eräänä torstaina pikavisiitin Kajaaniin kun olimme jälleen kerran menossa Manamansaloon viikonlopun viettoon. Hetken päähänpistosta päätimme ajaa Kajaaniin syömään.

Haimme pizzat ja hampurilaiset kunkin mieltymyksen mukaan ja ajoimme syömään Kajaanin kirkon viereen. Syödessä katselimme ympärillemme ja päätimme käydä tutustumassa kirkkoon ja toisella puolella katua olevaan Urho Kekkosen ”Suuri aika” -muistomerkkiin.

Kekkosen muistomerkki on paljastettu vuonna 1990 ja se oli siinä mielessä historiallinen paljastus, että se oli ensimmäinen pääkaupungin ulkopuolella oleva presidentin kansallinen muistomerkki. Reilun kahdeksan metrin korkeuteen kohoava pronssisen muistomerkin on suunnitellut Pekka Kauhanen. Itse nimesin sen ennen parempaa tietämystäv”Urho Kekkosen kimurantti elämä”-patsaaksi. 🙂

Kajaanin kirkossa vierailimme kirkkopihalla ja sisällä. Kirkossa saimme kuunnella pätkiä häämusiikista, kun joku tuleva hääpari oli kanttorin kanssa sopimassa suuren päivänsä musiikista.

Kajaanin nykyinen kirkko on valmistunut 1896 ja sen on suunnitellut Jacob Ahrenberg. Kirkko sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja samalla paikalla ovat olleet aiemmat Kajaanin kirkot jo vuodesta 1656.

Jos kirkko ja kirkkopihan sankarivainajien muistomerkit tekivät vaikutuksen 4-vuotiaaseen poikaamme, niin kaksin kerroin mielenkiintoisampaa oli Kajaanin linnanrauniot, vaikka valitettavasti rauniot ovat tällä hetkellä kunnostuksen alla ja näime seinien sisäpuolelle vain raunioiden yli kulkevalta sillalta. Linnapihalla kävimme kiertelemässä linnaraunioiden ulkopuolella.

Kajaanin linnaa on alettu rakentaa yhtäaikaa Oulun linnan kanssa vuonna 1604 ja Kajaanissa rakentaminen jatkui aina vuoteen 1620 saakka. Käyttöön linna otettiin jo aiemmin rakennustöiden ollessa vielä käynnissä.

Linnan kuuluisin vanki lienee ollut ruotsalainen Uppsalan oikeustieteen professori Johannes Messenius, joka tuomittiin vankeuteen mm. maanpetturuudesta vuosiksi 1616-1635. Vankilasta vapauduttaan Messenius odotteli Oulussa pääsyä kotimaahansa, muttei koskaan enää palannut kotimaahansa Ruotsiin, vaan kuoli Oulussa 1636.

Linnan lopullinen kohtalo sinetöitiin veäläisten räjäytettyä linnan vuonna 1716, vaikka myöhempinä vuosina linnaa yritettiinkin kunnostaa, joskin tuloksetta. Venäläisten räjäytyksen jäljilltä linnaa alettiin kaivamaan esiin vasta vuonna 1937 ihan todenteolla ja siitä eteenpäin raunioita on huollettu ja korjattu. Lähteeenä tähän lyhyeen historiaan olen käyttänyt Luontoon.fi -sivustoa ja sieltä löytyy paljon lisää luettavaa.

Kajaanin keskustan puistoissa ja jokisuistossa kiertelee upea Renforsin lenkki, joka on pisimmillään yli yhdeksän kilometriä. En tiedä meidän kulkemaamme matkaa, sillä pääkohteemme oli tuo edellä mainittu linnanrauniot, mutta matkalla saimme ihastella kauniita ja hyvinhoidettuja puistoalueita, jokimaisemaa, voimalaitoksia ja erilaisia muistomerkkejä olympiavoittajasta, sota-ajoilta jne.

Illaksi ajelimme Manamansaloon katselemaan tuttuakin tutumpaa kaunista auringonlaskua.

Sukulaisia ja retkeilyä

Heinäkuun aikana meillä kävi Manamansalossa runsaasti vieraita, meidän molempien sisaruksia perheineen. Nämä oli suunniteltuja kohtaamisia, mutta lisäksi seuraa on saanut sattumalta useamman serkkuni perheen saapuessa saareen lomanviettoon.

Ykkösvaihtoehto kaikkeen toimintaaan on ollut lapsiperheiden kanssa aina uiminen, uiminen ja uiminen. Sen jälkeen, jos rantakelit eivät ole suosineet, on alettu miettimään muita vaihtoehtoja.

Kesän aikana on otettu mittaa aikuisten kesken minigolfissa, sulkapallossa ja mölkyssä ja tietenkin lapset ovat mukana kaikessa toiminnassa. Pitäähän se opettaa lapset suvun tavoille, pelataan ihan vaan leikkimielellä otsa hiessä. 😉 Olemme siis melko kilpailuhenkistä porukkaa, mutta aina olemme voineet jälkikäteen sovussa naureskella peleille ja tuloksille.

Useammat retket on tehty myös lähimetsien nuotiopaikoille kahvitellen, makkaraa paistelleen ja välistä on muuten vain kuljeskeltu metsissä. Kesään on mahtunut erittäin paljon kauniita hellepäiviä, mutta myös myrskytuulia ja yllättäviä ukkospuuskia.

Kuvia monista tapahtumista ei voi tänne blogiin laittaa, kun niissä vilahtelee perheen ulkopuolisia ihmisiä. Jonkin verran olen kuvannut reissuilla maisemia ja nuotiopaikkoja, vaikka kuvaaminen tuppaakin unohtumaan hyvässä seurassa.

Alkukesästä ostimme suppilaudan ja voin todeta sen lajin olleen koko perheen suosiossa. Lauta ei todellakaan ollut mikään turha ostos ja onhan siitä iloa vielä tulevinakin kesinä.

Tästä tuli nyt vähän tällainen koostepostaus kesästä, vaikka ei ollutkaan vielä tarkoitus tehdä sitä. Näillä näkymin on kumminkin vielä viikonloppuja Manamansalossa edessä, vaikka koulut jo lapsilla alkoikin.