Muutama hetki taaksepäin olimme koko perheellä viikonlopun minilomalla Rovaniemellä.
Joka syyskesäinen asuntovaunulla matkustamisen laiskuus iski tänä vuonna ennätysaikaisin ja viime hetkeen asti pohdimme erilaisia vaihtoehtoja yöpymisen suhteen. Airbnb, hotelli, mökki, vaunu….
Majoituskohde, kerrostalo oikealla.
No vaunu jäi kotipihaan ja varasimme tyylikkään Tuomas luxurious Kaakkuri -huoneiston Rovaniemen keskustasta Booking.comin kautta. Tosin tämä olisi ollut mahdollista varata myös Airbnb:n kauttakin.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme tällaisessa huoneistossa yötä, mutta ei varmasti viimeinen. Kaakkuri-huoneisto on Kansankadulla, lähes kaikkien palveluiden ollessa kävellen saavutettavissa.
Huoneen vuokraaja oli pihalla vastassa opastamassa meidät parkkihalliin ja tuli sisälle esittelemään meille huoneiston ja kertoi, että heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä ympäri vuorokauden.
Ainoa kuva sisustuksesta, mutta sänky olikin hyvä nukkua.
Itse huoneisto on lähes uudenveroinen 43 neliön kaksio eli yksi makuuhuone, tupakeitttiö ja sauna. Majoitushintaan sisältyy lakanat ja pyyhkeet, loppusiivous, kahvinkeittotarvikkeet ja kaapeista löytyy hyvät perusvälineet kokkailuun.
Parvekkeelta maisemia katselemassa. Yöelämän äänet kuuluivat asuntoon vähän liiankin hyvin, tosin ikkunat olivat auki läpi yön. Asunto oli melko lämmin tuuletuksesta huolimatta.
Talon takana on kuntoilupuisto, leikkipuisto ja Rovaniemen keskuskenttä. Noin 300 metrin päässä ostoskeskukset Revontuli, Rinteenkulma ja Sampokeskus sekä kaikki muut keskustan palvelut.
Kauppakeskukset ovat lähellä asuntoa.
Eipä sitä kummoisia ehdi yhden viikonlopun aikana, varsinkaan jos tytöt haluavat shoppailla. 🙂 Lauantaina kaupoissa kiertelyn lisäksi oli luvassa vierailu appiukon luona ja ilta-ajelulla muutama räpsäisy auringonlaskusta ja Rovaniemen ikiomasta maamerkistä eli Jätkänkynttilä-sillasta.
Auringonlasku Ounasjoella
Jätkänkynttilä hieman myöhemmin.
Sunnuntaina ehdimme hetken ulkoilla Ropsin kotikentän laidalla ja siellä olikin mitä erilaisimpia mahdollisuuksia kiipeillä ja kuntoilla. Jos Oulua verrataan vastaaviin paikkoihin, niin väkeä oli todella vähän liikenteessä ja kovin oli rauhallista.
Puistossa. Taustalla majapaikkamme
Leikkipuiston ihmeellinen kiipeilykuutio
Trampoliini maantasalla
Rovaniemen palloseuran kotikenttä
Kentällä kovaa potkiva yksinäinen treenaaja.
Vähiin käy taas matkustelu ja reissut syksyn tullen, mutta täytyy yrittää jollain keinoin blogia päivittää myös talven yli.
Hei, pysykäähän kuulolla, vaikka postauksia tuleekin vähemmän!
Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.
Vastaanotto
Vessat ja suihkut päärakennuksen takana
Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.
Harjoittelua Iijoessa
Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.
MItä pienet edellä, sitä isot perässä.
Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.
Helppoa hommaa,
mutta sattuuhan sitä praemmillekin.
Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.
Ja hyvä se on testata kelluntaliivien toimivuus.
Kyllä ne pinnalla pittää!
Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.
Tämä kaveri hyppis ihan miten vaan laudalla. Ja taustalla yksi vesipeto. 🙂
Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂
Upea kiipeilypuu
Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.
Mökkimajoitusta on monenkokoisissa mökeissä.
Leikkipuistossa on perinteisen kiipelytelineen lisäksi dinosaurus.
Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.
Venesauan ja toinen tavallinen sauna
Kelpais saunoa!
Maisemia
Iin Haminaa
Vastarannalla
Nelos-Grilli
Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.
Vaalenapunainen grilli nelostien varrella.
Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.
Sisätilat
Katettu terassi
Porokoskenlaskija, ja nälkä lähti.
Ulkona katetulla pihalla voi kesäaikaan syömisen lisäksi ihastella mitä erilaisempia sisustuksen ihmeitä ja löytyypä sieltä lapsille leikkinurkkauskin.
SIsustuselementtejä
Leikkipaikalla
Mielenkiintoinen ulkoilupäivä oli uuden lajin ja ruokapaikan suhteen. Tulevia reissuja ei ole kauheasti suunniteltu, koska tytöillä koulut ovat alkamassa. Toki vaunu on vielä pihassa viittä vaille valmiina lähtöön. Nähtäväksi siis jää! 🙂
Tyttäremme on parin vuoden tauon jälkeen koko kesän halunnut hevosen selkään, mutta reissatessa se on aina siirtynyt ja siirtynyt. Toki matkan varrellakin on katseltu mahdollisuuksia esim. issikkavaelluksille. Tosin kulun päällä on saanut huomata, että Oulun seudulla on runsaasti tarjontaa talleista moniin muihin isoihin paikkoihin verrattuna, mutta Oulussa myöskin on aika vaikea mahtua tunneille mukaan.
Tervetuloa Maalle!
Olin kuullut kehuja muilta ja ihastellut facebookissa tyrnäväläisen Kirstinän tilan sivustoja ja lopulta varasin täältä tyttärelleni ratsastustunnin. Lisäksi mukaan lähti lastemme serkkutyttö, joten tunnilla oli mukana vain yksi tuntematon ratsastaja, sillä tunneille mahtuu kerrallaan kolme ratsastajaa.
Poniaitauksen asukkaita ja hoitajia
Ajattelin ensin, että mitenhän sitä itse viihtyy 90 minuuttia tyttöjä odotellessa, mutta hyvin, sillä ympärillä riittää toimintaa koko rahan edestä. 🙂
Kirstinän tila on peltojen keskellä, täydellisesti maaseudun rauhassa. Pihapiiri on vanha maalaistalo navettoineen, jossa eläimet saavat juoksennella vapaana ympäri pihamaata. Meiltä Oulusta matkaa kertyy Tyrnävän Peräojantielle vain 28 km.
Hevosia ja poneja tallista löytyy yhteensä yli kymmenen. Pihamaalla kirmaa pari lammasta, joita välistä innostuu ajattamaa perheen labradorinnoutaja Iita. Lisäksi joukon jatkona kotkotellen kipittää muutamia kanoja ja pari upean värikästä kukkoa, jotka ilmeisesti yrittävät hetkittäin selvitellä siipiveikkojen herruutta. Hieman poikaamme arveluttivat pari tauotonta kaakattajaa, mustavalkoiset ankat. Tosin siivekkäät eläjät taitavat loppupelisstä pelätä enemmän meitä kuin me niitä
Lintujen asuinpaikka
Antero ja Antero on kovia poikia kaakattamaan.
Kukkojen upea väritys houkutteli kuvaamaan.
Pikkuisen jännittää nuo siivekkäät, eihän penkin alla ole ythään kanaa?
Tallissa asustaa kaksi pupua ja tallin ylisiltä kaikkea tohinaa vartioi Olli-kissa, vaikka välistä näytti vartiointi menevän nautiskelun puolelle ja uni voitti.
Kaikki sulassa sovussa ratsastustunnin aikana. Lampaat Vilja ja Tytti.
Varmaan voitte jo arvata, ettei kaupunkilaisten aika tullut kaikkea tätä tohinaa katsellessa pitkäksi, vaan aika vierähti hyvinkin nopeasti. Tunnelma tilalla on rento, iloinen ja ystävällinen eli kaikin puolin viihtyisä.
Iita välillä tarkkailee muita, kunnes taas on aika hypätä muiden touhujen sekaan.
Lampaat olivat sen verran menevää sorttia, että peräpäästä sai hyvän kuvan. 🙂
Pikku-ukkelin (3v.) tuomio paikasta oli, että voin lähteä sinne uudestaan sitten kun kanat ja koira on myyty. 🙂 Kotona mieli oli muuttuut jo sen verran, että enää hänen mielestään tarvisi myydä vain kanat. Ja jos isoin sisko lähtee mukaan, niin kaikkia eläimet saavat olla tilalla.
Tunti on päättynyt…
… ja hevoset on hoidettua ja saateltu laitumelle.
Tallilla vielä vähän rapsuttelua ja halailua.
Ratsastajatyttösten mielestä tallilla kaikki oli ihan parasta! Ja autossa matkalla kotiin sain kuulla melko monta kertaa saman kysymyksen: – Äiti, milloin mennään uudestaan???
Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.
Paltamon upea valkoiseksi rapattu kirkko
Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.
Iso ja pieni kirkko rinnakkain
Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.
Paltamon vaatetus kuvattuna kotiseutumuseon avoimesta kolmannen kerroksen ikkunasta.
Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂
Paltamon kotiseutumuseo
Tervetuloa museoon!
Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.
Museotonttu
Metsästykseen liittyvää esineistöä ja eläimiä.
Aika pelottava ukaasi. 🙂
Paltamon sotamuistoja
Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.
Vanha papinpuku
Kiertokoulu
Esillä on todella paljon vanhoja esineitä ja työkaluja.
Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama
Gneissikallio
Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.
Poimukuviot
Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.
Kiloniemen kalasatama
Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.
Herkullisen värinen paatti.
Muistomerkkikirkko
Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.
Muistomerkkikirkon kellotorni
Vainolaiset tuhosivat alkuperäisen kirkon
Kutsu Jumalanpalvelukseen
Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.
Jumalanpalveluksia järjestetään upeissa maisemissa.
Kukat alttarilla
Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.
Pikainen pyrähdys luontopolulle ja papan kanssa piilosilla.
Kassu Halosen taidetalo
Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.
Eipä ollut Kassu tai kukaan muukaan paikalla .
Kaunis pihapiiri on entinen kansakoulu, jota Kassu on käynyt lapsena.
Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.
Kassua muistuttava jättiläinen on Kimmo Takaraution suunnittelema 7 metriä korkea taideteos.
Peräpäässä on luukku, josta voi kömpiä patsaan sisään.
Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.
Päiväkävelyllä Manamansalon hautausmaalla.
Sankarihaudat
Vielä hetki lomalla
Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.
Saunavuoro lammen rannalla.
Laiturilta uimaan
Saunomassa auringonlaskun värittämissä maisemissa
Ei pää alaspäin vaan riipumatossa päivälevolla. Tykkään! 🙂
Tänne täytyi taas päästä, Manamansalon maisemat suorastaan kutsuivat meitä, tulkaa tänne. 🙂
Rankan työviikon jälkeen kuskilla tuli väsy…
…ja hänen rouvallaan kuvaustauko. 🙂
Vanhin tyttäremme oli kesätyö- ja lomamatkalla Ivalossa puolitoista kuukautta ja hänen kotiuduttuaa kysyimme häneltä, että haluaako hän tänä kesänä perheen kesken karavaanarireissulle ja jos haluaa niin minne. Vastaus tuli hetkeäkään empimättä, Manamansalon leirintäalueelle.
Tervetuloa Manamansalon leirintäalueelle.
Hiukan varovaisesti ehdotin hänelle, että miltä kuulostaisi viikon reissu? Nyt ollaan viikko oltu täällä ja aika on rientänyt niin nopsaan, että vielä venytämme lomaamme yhdellä päivällä.
Ensimmäisen illan ihana auringonvalo toivotti meidät tervetulleeksi.
Saavuimme perjantaina tänne koko perheellä ja lisäksi menossa mukana ovat minun vanhempani omalla vaunullaan. Sunnuntaina mieheni täytyi lähteä kotia ja töihin, koska hänen lomansa on jo loppunut. Alunperin suunnitelma oli, että hän hakee meidät perjantai-iltan kotia, mutta ei raaski vielä kotiutua täältä ja ollaan ainakin yksi yö.
Ihanaa loikoilua
“Mä oon niiiiin lomalla!”
Kauheasti täältä leirintäalueelta ei ole uusia näkökantoja esittää, joten linkitän tähän aiemmat postaukset ja kuvien kautta saatte elää tämän vuotista reissuamme.
Maisemat ovat yhtä hurmaavat vuodesta toiseen, joten niitä jaksaa kuvata. Samoin pehmeän hiekkainen uimaranta jaksaa ihastuttaa vuodesta toiseen uimareita ja heidän rantavahtejaan.
Peloton ja kyltymätön vesipeto
Kunnon vesisota piristää aina.
Siskokset
Ilmat tällä lomalla ovat olleet kovasti vaihtelevat, kylmistä sadepäivistä lähes hellelkeleihin. Sadepäivinä on otettu rennosti vaunulla lueskellen, somettaen ja ulkoillen sadekuurojen välissä. Aurinkoisina päivinä on ulkoiltu enemmän ja tietysti vietetty aikaa rannalla ja osa porukasta on ahkeroinut keräämällä mustikoita talven varalle pakkaseen.
Sateisena päivänä voi vaikka leipoa mustkkapiirakkaa mikrossa.
Enpä ole ennen asuntovaunussa leiponut, mutta hyvää tuli.
Aurinkoisella säällä mm. pelataan minigolfia.
Välistä leirintäalue on ollut lähes täynnä ja kaikista kurjimmilla keleillä koko isolla alueella ei ollut kuin muutama muu vaunu meidän lisäksi. Nyt viikonloppua kohden näyttää taas liikenne vilkastuvan ja sopivasti aurinkokin pilkistelee pilviverhon takaa.
Sateen tauottua hetkeksi happihyppely on paikallaan.
“Vau, täältähän näkee vaikka kuinka kauas!”
Tästä sillalta putkahtaa kuin satumetsään, suosikkipaikkaani tällä alueella.
Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.
Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.
Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.
Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.
Puolivarjossa mäntyjen alla.
Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.
Upea ranta käytössä
Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.
Ranta on erittäin hyvä pienille lapsille.
Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.
Pieni puro yhdistää lammen ja järven. Tästä lähtee Kaivannonkierron luontopolku.
Pieni hiekkaranta luontopolun alkupäässä.
Aurinko porottaa hellelukemissa ja hiljaisessa metsässä yksin kulkiessa tunnelma on lähes unenomainen.
Nämä pikkuvihulaiset pitävät huolen, että pysyn todellisuudessa.
Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂
Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.
Metsäkartanoin pieni rantasauna.
Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.
Hellepäivänilta hellii
Suomalaisen kesäillan unelma
Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.
Saunojille varattu rantakaistale.
Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.
Makkaranpaistopaikka
Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.
Illan auringonlaskun vaihtuvat sävyt
Tunnelmavalo
Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂
Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉
Jollekin luontopolulle oli päästävä koko porukalla ja selailin ahkerasti nettiä Luontoon.fi sivustolta etsiskelin alueen polkuja. Sieltä toki löytyikin monta hyvää vaihtoehtoa, jopa liian monta.
Vene vesille ja kohti uusia seikkailuja.
Lopullinen päätös polun valinnasta kumminkin tehtiin Metsäkartanon vastaaonoton tätin suosituksesta. Polku lähti nimittäin Metsäkartanon venerannasta veneellä Härköniemeen, josta alkaa kävelyosuus. Ja luontopolulle lähtijät saivat ilmaiseksi lainaan veneen ja pelastusliivit. Tämä kuuulosti niin mainiolta vaihtoehdolta, että tänne oli lähdettävä.
Ulkoilusää oli mitä mainioin pienelle metsäretkelle.
Soutelumatka oli ehkä 3oo metriä, vähän vaikea arvioida. Veneilyssä kaikista vaikeinta oli rannasta irtautumiset ja rantautumiset, koska matalat hiekkarannat aiheuttivat veneen juuttumisen hiekkapohjaan, mutta niistä selvittiin heittämällä lenkkarit pois ja hyppäämällä veteen. Lapset olisivat halunneet myös hypellä veneestä, mutta olimme ankeita aikuisia ja annoimme heidän säästyä kuivin jaloin. 🙂
Vene jätettiin pelastusliiveineen Härköniemen kärkeen ja heti rannasta alkoi Leudon tuulen luontopolun merkattu reitti. Polku on suurimmaksi osaksi helppokulkuista lukuunottamatta muutamia niemenkärkien kivikkoisia nousuja upeisiin harjumaisemiin.
Luontopolun opasteet
Alkumatkasta intoa piisaa ja paarmatkaan eivät heti löytäneet meitä.
Luonto on todella kaunista ja kapea harjupolku mutkittelee mäntyjen lomassa. Aluskasvillisuus on pitkälti mustikanvarpua. Mustikkasato ei näyttänyt tääll erityisen runsaalta, mutta mustikat olivat jo kypsiä ja saimme niistä suut makeaksi.
Kyllä näissä maisemissa kelpaa polkuja tallata!
Polun ensimmäinen osuus on noin puoli kilometriä, kunnes saavumme Huutoniemeen ja siellä on seuraava mielenkiintoinen kohde edessä, kapulalossi. Lossi on edellisen kuljan jäljiltä vastarannalla, joten kiinni köysiin ja kiskomaan. Matka ei ole pitkä, mutta rannoista kivikkoinen, joten kuivin jaloin emme selviä tästäkään kohdasta mieheni kanssa. Lapset hyppivät kyytiin ja me kahlaamme alkumatkan kivien seassa vetäen lossiin syvemmille vesille.
HIeman on karikkoista rannassa.
Vastarannalla pääsemme maaliin asti kahlaamatta, joten ei muuta kuin matka jatkukoon Keyritynniemessä. Tämän osuuden alkupäässä meitä tulee ainoa polulla tapaamamme ihminen vastaan koiransa kanssa. Lahtelaisen ja Oululaisten kohdatessa olemme molemmat samaa mieltä paikan uskomattomasta kauneudesta.
Kivikkloista polkua ylös kurkistelemaan seuraavan mutkan taakse.
Hetken mietimme polun haarautuessa lähdemmekö uimarannan vai laavun suuntaan, mutta tässä vaiheessa iltapäivää kaikilla makkaranhimo vie voiton uimarannasta. Laavulle siis tulistelemaan.
Matkalta makoisia maistiaisia.
Ruokaa odotellessa lapset yrittävät tähystellä järven selälle ja puiden latvuistoihin näkyisikö lintuja tai muita luontokappaleita, mutta turhaan. Itse nautin suunnattomasti tästä paikasta ja luonnonrauhasta, kesäpäivän leudosta tuulen suhinasta ja nuotiotulen rätinästä, mutta tyttäremme on tässä vaiheessa ja lopen kyllätynyt luonnon ihanuuteen, tarkemmin sanottuna paarmojen jatkuvaan pörinään. Jostain syystä kaikki paarmat pörrää hänen ympärillään.
Laavulta löytyy kuivaa puuta ja netsäpalovaroituskaan ei onneksi ollut voimassa.
