http://www.xn--kotimaaetsimess-flb.fi

Pessimistien Hepoköngäs

Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂

Matkalla kattomaan pessimismipitäjän kuuluisinta nähtävyyttä.

Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.

Hepokönkäällä toimii kesäaikoina kahvila, jsota on vesiputouksen parkkipaikalle vain muutama sata metriä.

Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.

Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.

Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.

Esteettömät polut tuovat nähtävyyden kaikkien silmien eteen.

Heinijoki virtailee kohti putousta pudotakseen hetken kuluttua voimalla alas noin 24 m.

Matkalla voi hetken hengähtää ja kuunnella luontoa tai muita retkeilijöitä.

Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.

Tämä seikkailija tutkii matkan varrella jokaisen polun,

Vanhoja polkuja aikaa ennen esteettömiä reittejä.

Aina täytyy hieman kiipeillä, jos on mäkiä tarjolla.

Ylhäällä näköalatasanteella:
Tästä se alkaa…

Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.

Nuotipaikan ja näköalatasanteeen vierestä lähtevät jyrkät portaat geologiselle luontopolulle.

Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Syksy väreineen saapui Manamansaloonkin.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

“Keloporo” on oiva ratsu luonnon leikkipuistossa.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Särkisellä riittää kalastajia ja veneitä voi vuokrata leirintäalueelta.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Ylämäkeen kaatunut kelo on oiva paikka harrastaa parkouria.

Ja kun nälkä yllättää, on mustikat lähellä.

Siisti täytyy aina olla, onneksi käsienpesuvettä riittää.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Koivut vielä lähes vihreinä ja lunta sataa minkä ehtii.

Syyslajikkeen omenat saivat maistaa lunta. Puukaan ei meinaa jaksaa kantaa kahta taakkaa.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Matkalla Manamansaloon tämä maisema on ensikosketus Oulujärveen.

Niin se kuva valehtelee, oikeasti tämä rakennus on melko rösähtänyt navetta, mutta kuvakulma näyttää muuta. Lisäksi tie 22 kulkee navetan ja puun välistä.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Suomestakin löytyy Länsiranta. Kuvassa Länsirannantien veneluiskalla.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Olispa kaunis paikka asua maaseudun rauhassa.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Paikallista sanastoa -mitähän kieltä nää oikee puhhuu?

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Muutama mäki kiivettävänä ennen kuin maisemat avartuu.

Hakkuiden reunalla ja matka jakuu vielä ylöspäin.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.

Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.

Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä

Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.

Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.

Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.

Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.

Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.

Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.

Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.

Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.

Hetki Kajaanissa

Teimme eräänä torstaina pikavisiitin Kajaaniin kun olimme jälleen kerran menossa Manamansaloon viikonlopun viettoon. Hetken päähänpistosta päätimme ajaa Kajaaniin syömään.

Haimme pizzat ja hampurilaiset kunkin mieltymyksen mukaan ja ajoimme syömään Kajaanin kirkon viereen. Syödessä katselimme ympärillemme ja päätimme käydä tutustumassa kirkkoon ja toisella puolella katua olevaan Urho Kekkosen “Suuri aika” -muistomerkkiin.

Kekkosen muistomerkki on paljastettu vuonna 1990 ja se oli siinä mielessä historiallinen paljastus, että se oli ensimmäinen pääkaupungin ulkopuolella oleva presidentin kansallinen muistomerkki. Reilun kahdeksan metrin korkeuteen kohoava pronssisen muistomerkin on suunnitellut Pekka Kauhanen. Itse nimesin sen ennen parempaa tietämystäv”Urho Kekkosen kimurantti elämä”-patsaaksi. 🙂

Muistomerkki, poika, kuvaaaja ja hänen puolisonsa.

Kekkospilvi peukuttaa muistomerkin yllä. 🙂

Kajaanin kirkossa vierailimme kirkkopihalla ja sisällä. Kirkossa saimme kuunnella pätkiä häämusiikista, kun joku tuleva hääpari oli kanttorin kanssa sopimassa suuren päivänsä musiikista.

Kajaanin nykyinen kirkko on valmistunut 1896 ja sen on suunnitellut Jacob Ahrenberg. Kirkko sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja samalla paikalla ovat olleet aiemmat Kajaanin kirkot jo vuodesta 1656.

“Vapahtaja ja Pietari vetten päällä”
Alttaritaulun on maalannut 1925 kajaanilainen Toivo Tuhkanen.

Jos kirkko ja kirkkopihan sankarivainajien muistomerkit tekivät vaikutuksen 4-vuotiaaseen poikaamme, niin kaksin kerroin mielenkiintoisampaa oli Kajaanin linnanrauniot, vaikka valitettavasti rauniot ovat tällä hetkellä kunnostuksen alla ja näime seinien sisäpuolelle vain raunioiden yli kulkevalta sillalta. Linnapihalla kävimme kiertelemässä linnaraunioiden ulkopuolella.

Pekka Heikkisen kahvila ja konditoria on ollut toiminnassa vuodesta 1913.

Kajaanin linnaa on alettu rakentaa yhtäaikaa Oulun linnan kanssa vuonna 1604 ja Kajaanissa rakentaminen jatkui aina vuoteen 1620 saakka. Käyttöön linna otettiin jo aiemmin rakennustöiden ollessa vielä käynnissä.

Usean aikakauden rakennelmia sulassa sovussa.

Linnan kuuluisin vanki lienee ollut ruotsalainen Uppsalan oikeustieteen professori Johannes Messenius, joka tuomittiin vankeuteen mm. maanpetturuudesta vuosiksi 1616-1635. Vankilasta vapauduttaan Messenius odotteli Oulussa pääsyä kotimaahansa, muttei koskaan enää palannut kotimaahansa Ruotsiin, vaan kuoli Oulussa 1636.

Pieni talo vastarannalla on ollut jääkäreiden ja aktivistien majapaikka vuosina 1915-1917.

Linnan lopullinen kohtalo sinetöitiin veäläisten räjäytettyä linnan vuonna 1716, vaikka myöhempinä vuosina linnaa yritettiinkin kunnostaa, joskin tuloksetta. Venäläisten räjäytyksen jäljilltä linnaa alettiin kaivamaan esiin vasta vuonna 1937 ihan todenteolla ja siitä eteenpäin raunioita on huollettu ja korjattu. Lähteeenä tähän lyhyeen historiaan olen käyttänyt Luontoon.fi -sivustoa ja sieltä löytyy paljon lisää luettavaa.

Kajaanin keskustan puistoissa ja jokisuistossa kiertelee upea Renforsin lenkki, joka on pisimmillään yli yhdeksän kilometriä. En tiedä meidän kulkemaamme matkaa, sillä pääkohteemme oli tuo edellä mainittu linnanrauniot, mutta matkalla saimme ihastella kauniita ja hyvinhoidettuja puistoalueita, jokimaisemaa, voimalaitoksia ja erilaisia muistomerkkejä olympiavoittajasta, sota-ajoilta jne.

Puistopuro
Puiston erikoisuutena olivat useat puutarhakeinut.

Heikki Savolainen on ollut yksi Suomen menestyneimmistä telinevoimistelijoista. Yhdeksän olympiamitalia yhdelle miehelle on kova saavutus.

Viimeisen Renforsin lenkillä vastaan tuli Eino Leino.

Illaksi ajelimme Manamansaloon katselemaan tuttuakin tutumpaa kaunista auringonlaskua.

Sukulaisia ja retkeilyä

Heinäkuun aikana meillä kävi Manamansalossa runsaasti vieraita, meidän molempien sisaruksia perheineen. Nämä oli suunniteltuja kohtaamisia, mutta lisäksi seuraa on saanut sattumalta useamman serkkuni perheen saapuessa saareen lomanviettoon.

Heinäkuussa juhlitaan kesätytön synttäreitä useimmiten tienpäällä. Pikakakku asuntovaunussa.

Ykkösvaihtoehto kaikkeen toimintaaan on ollut lapsiperheiden kanssa aina uiminen, uiminen ja uiminen. Sen jälkeen, jos rantakelit eivät ole suosineet, on alettu miettimään muita vaihtoehtoja.

Peuralampien välissä on siisti katettu nuotipaikka.

Kesän aikana on otettu mittaa aikuisten kesken minigolfissa, sulkapallossa ja mölkyssä ja tietenkin lapset ovat mukana kaikessa toiminnassa. Pitäähän se opettaa lapset suvun tavoille, pelataan ihan vaan leikkimielellä otsa hiessä. 😉 Olemme siis melko kilpailuhenkistä porukkaa, mutta aina olemme voineet jälkikäteen sovussa naureskella peleille ja tuloksille.

Pienten lasten suosikkilaji oli yllättäen sulkapallo, eikä siinä aina tarvinnut kaikilla olla mailaakaan.

Myös minigolf on suosittu meidän ja muidenkin perheissä.

Useammat retket on tehty myös lähimetsien nuotiopaikoille kahvitellen, makkaraa paistelleen ja välistä on muuten vain kuljeskeltu metsissä. Kesään on mahtunut erittäin paljon kauniita hellepäiviä, mutta myös myrskytuulia ja yllättäviä ukkospuuskia.

Metsäretkellä on paljon kivaa tekemistä, ja aina kannattaa varalta olla uikkarit jalassa.

Kuvia monista tapahtumista ei voi tänne blogiin laittaa, kun niissä vilahtelee perheen ulkopuolisia ihmisiä. Jonkin verran olen kuvannut reissuilla maisemia ja nuotiopaikkoja, vaikka kuvaaminen tuppaakin unohtumaan hyvässä seurassa.

Täällä on joskus kerätty jäkälää, vanhat laatikot maatuvat metsässä

Metsän suojassa, lammen rannalla autioitunut mökki.

Alkukesästä ostimme suppilaudan ja voin todeta sen lajin olleen koko perheen suosiossa. Lauta ei todellakaan ollut mikään turha ostos ja onhan siitä iloa vielä tulevinakin kesinä.

Tästä tuli nyt vähän tällainen koostepostaus kesästä, vaikka ei ollutkaan vielä tarkoitus tehdä sitä. Näillä näkymin on kumminkin vielä viikonloppuja Manamansalossa edessä, vaikka koulut jo lapsilla alkoikin.

Monia upeita auringonlaskuja koettu kesän aikana.

Maisema-ajelua ja taidetta

Olemme majailleet Manamansalossa pääasiallisesti leirintäalueella, mutta muutamia tutustumisretkiä olemme tehneet ympäristöön ja saaren ulkopuoliseen elämään. Yhtenä päivänä lähdimme ajelulle kohti Paltamon Melalahtea, koska lapsemme halusivat nähdä siellä olevan varsalaitumen.

Kylänraittia koristavat kauniit maitolaiturit.

Valitettavasti emme nähneet varsoja, mutta näimme uskomattoman kauniita maisemia ja maalaistaloja vanhoine pihapiireineen. Kiinnostuksemme heräsi kyltin kohdalla, jossa mainostettiin kesäkahvilaa ja taidelasia.

Alkujaan tämä rakennus on ollut Melalahden työväentalo.

Ajoimme kapeaa pihatietä vanhan puutalon pihaan, jossa tervetulleeksi toivotteli koiranhaukunta. Seuraavana vastaan tuli talon rouvan joka kehotteli katselemaan ympärilleen ja käymään peremmälle.

Meir Tiffany sijaitsee Paltamon Melalahdessa vanhalla työväentalolla, joka on taiteilijaparin yksityiskäytössä ja he pitävät siellä kesäkahvilaa, mutta ennen kaikkea heillä on lasitaiteen myyntinäyttely, lasien ja tarvikkeiden myyntiä sekä lisäksi he järjestävät vielä loppukesän aikana kaksi lasikurssia. Heidän varsinainen liikkensä sijaitsee Tampereella.

Meir Tiffany on avoinna 7.8.2021 saakka ke-su klo 12-18 osoitteessa Melalahden koulutie 10. Kuvien julkaisemiseen on taiteilijoiden lupa.

Pyöräilyä ja sotkuisia metsiä

Manamansalosta löytyy paljon upeita merkittyjä retkeilyreitteja niin kävelyyn kuin pyöräilyynkin. Meillä ei ole mitenkään maastopyöräilyyn soveltuvat pyörät, mutta eipä se ole estänyt meitä tekemästä pieniä retkiä metsikköön. 4-vuotiaamme oppi pyöräilemään täällä ilman apurattaita ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Tästä leirintäalueelta kähtevältä polulta suuntaamme syvemmälle metsään.

Ilmat täälläkin päin Suomea on olleet pitkään niin helteiset, että kaikki aktiviteetti on meidän perheessä suoritettu aamupäivällä, illalla tai jopa yöllä. Pienellä pyöräretkellä kävimme lasten kanssa reitillä, jota ei ei ole merkitty, mutta ihan kunnon polut kiertävät leirintäalueen läheisyydessä Likolammen ympäri.

Välistä sai tehdä ihan kunnolla töitä pyörän eteenpäin saamiseksi.

Reitti ei ole paras mahdollinen ainakaan pienten kanssa pyöräilyyn, sillä osittain maasto oli liian hiekkaista ajettavaksi. Uskomattoman sinnikäs nelivuotias talutti itse oman pyöränsä hiekkaisessa maastossa niin ylä- ja alamäkeen höpötellen iloisesti nautiskellen kuinka mukavaa metsässä on.

Monesta metsästä löytyy ikäviä yllätyksiä sotkun merkeissä ja niin kävi tälläkin kertaa. En tiedä mikä vanhan käytöstä poistetun tavaran jätekeskus tämä paikka on, mutta hyvin ikävältä tuollaiset sotkut keskellä kaunista kangasmetsää joka tapauksessa näyttää.

Loppumatkasta oli taas haasteita edessä ja lämpöä riitti.

Metsätaipaleen jälkeen missään muuallla ei viilenny yhtä tehokkaasti kuin järvessä.

Manamansalon upeat uimarannat eivät palvele pelkästään ihmisiä vaan koirille on varattu oma yhtä hieno ja hiekkainen uimaranta. Itselläni ei ole koiria, mutta pääsin katselemaan ja kuvaamaan siskoni koirien ilakointia. Se oli menoa ja meininkiä.

Meinasi isollakin rannalla käydä tila pieneksi näiden päästessä vauhtiin.

Manamansalossa ei ole varsinaista kauppaa, mutta leirintäalueella on pieni kioski tyyppinen kauppa ja Manamansalon Portilla toinen hieman isompi. Lähimmät ruokakaupat löytyvät Paltamosta (46 km) ja Vaalasta (54 km), joihin ajoaika on suurinpiirtein sama. Itse tykkään käydä enemmän Vaalassa, sillä äkkiseltään näytti siellä olevan monipuolisempi valikoima S-Marketissa. Molemmista paikoista löytyvät myös K-kaupat.

Alassalmen lossilla Vaalaan matka on vähän hitaampi, mutta mielenkiintoinen lapsille.

Tänä kesänä vuosien tauon jälkeen meille on tullut tutuksi myös junalla matkustaminen. Olen itse ollut täällä pienempien lasten kanssa välistä pidempiä pätkiä ja mies on matkustanut junalla joko kotia tai tänne. Myös junat pysähtyvät molemmissa edellä mainituisssa paikoissa ja samalla voi kätevätsti täydentää vaunun ruokavarastoja.

Sieltä se juna tulee! Siellä on isä, sisko ja serkkutyttö.

Valitettavasti jatkoyhteyksiä saareen ei ole kummastakaan paikasta, joten kyyti tänne täytyy hoitaa omin keinoin.

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: