http://www.xn--kotimaaetsimess-flb.fi

Pikavisiittejä Rovaniemelle

Ounasvaara

Reilun viikon aikana olemme käyneet kaksi kertaa Rovaniemellä. Ensimmäisellä kerralla kävimme päiväseltään viemässä tyttäremme sinne ja siitä hän jatkoi sisareni kyydillä pohjoisempaan Lappiin.

Siltä reissulta jäi kiva piknik-vinkki tarjota teille. Ajoimme autolla Ounasvaaran huipulle, jossa evästelimme porukalla. Meillä oli eväät valmiina muuta kuin aloimme syömään. Huipulla kulkee luontopolku, jonka varrella on nuotiopaikka ja näköalatorni. Ounasvaaran huipulle löytää autolla osoitteella Hiihtomajantie.

Meidän reissumme oli sen verran nopea, että kiipesimme kallioista rinnettä vain pikkumatkan ja istahdimme syömään. Toki ruokailun jälkeen lapset ja aikuisetkin ehtivät hetken hypellä maastossa ja ihastella maisemia.

Huoneistohotelli ja leikkipuisto

Tyttären paluumatka taittui Ivalosta Rovaniemelle bussilla ja me menimme häntä sinne vastaan. Tällä kertaa päätimme olla yhden yön kohteessa. Majoitukseksi valikoitui huoneistohotelli Crystal Arctic Suites, joka sijaitsee ihan Rovaniemen keskustassa, Pohjolankadulla. Kadun toisella puolella on Supermarket ja kävelymatkan päässä rautatie- ja linja-auto -asemat.

Runsas aamupala sisältyi majoitukseen, joka löytyi huoneen jääkaapista. Poika valmisti itselleen aamupalan.

Huoneistot ovat noin kaksi vuotta vanhoja eli nykyaikaisia ja tyylikkäästi sisustettuja. Yhä edelleen kuulemma koronan vaikutukset ovat nähtävissä ja turisteja ei ole kotimaisia eikä varsinkaan ulkomaisia. Olimme liikkeellä keskellä viikkoa ja ainoat asiakkaat sinä päivänä.

Aamupalan olisi voinut huoneen sijasata nauttia myös näissä viehättävissä tiloissa.

Sää ei ollut kaikista suosiollisin, varsinkaan tulopäivänä. Vieno-myrsky yritti kovasto myllertää, mutta onneksemme meidän reiteillä sademäärät jäivät luvattua pienemmäki.

Haettuamme tyttäremme bussiasemalta suunnitelmissa oli viedä pikku-ukkeli Angry Birds leikkipuistoon. Puisto sijaitsee keskustan tuntumassa joen rannalla osoitteessa Valtatie 4.

Puistossa on Lappsetin leikkinälineet ja se on rakennettu vuonna 2012. Puistoon ei ole pääsymaksua ja sinne ovat tervetulleita kaikkia innokkaat leikkijät.

Isojen kiipeilyteline, vähän matkan päässä oli pienemmille omansa.

Vaijeriliuku, joka tosin ei oikein tahtonut liukua.

Ihana ja siisti puisto, jossa on paljon erilaista tekemistä, suosittelen poikkeamaan vaikka ohikulkumatkalla. Puiston reunalla oli kaksikin kioskia, joista sai ainakin kahvia ja jäätelöä. Meillä tuli puistosta äkkilähtö kun alkoi kova sade ja rakeet ropista niskaan.

Blogista muutama sana

Olen mielessäni ristinyt tämän blogin kesäblogiksi, koska talvisin tulee niin vähän kirjoiteltua. Huomaa taas, että kotimaanmatkailijat etsivät tietoa kohteista kesäisessä Suomessa, lukijoita on päivä päivältä enemmän. Valitettavasti minun on edelleen pidettävä kommenttikenttä suljettuna järkyttävän roskapostimäärän vuoksi, mutta kommentteja voi halutessaan jättää blogin Facebook-sivujen kautta tai sitten Instassa. Olisi kiva kuulla palautetta. 🙂

Muistaakseni huomenna on se päivä, kun tasan kolme vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Aika monta tarkistusta piti tehdä tekstille kirjoitusvirheiden varalta ja vielä sen päälle käsi täristen miettiä, että painanko julkaise-nappia vai deleteinkö koko stoorin. Nykyisin on helpompaa ja toivon vaan, että te lukijat hyötyisittä mun jutuista.

Ihanaa kesää ja mukavia reissuja kotimaassa!

Hattupäisen pojan seikkailuja

Ei me maltettu kovin kauan pojan kanssa odotella seuraavaa Manamansalon seikkailua, vaan lähdimme kahdestaan keskellä viikkoa kolmeksi yöksi retkelle. Vanhin lapsemme tuli seuraavana päivänä perästä muilla kyydeillä seuraksemme. Mikäpä se on lähteä vaunuretkelle, kun vaunu on valmiina paikallaan ja siellä odottaa koko leiri valmiina. Helppoa.

Tähän postaukseen tulee vähemmen tekstiä ja enemmän kuvallista kerrontaa.

Manamansalon vastaanotto, kioski, kahvila, ravintola ilta-auringon loisteessa.

Näissä rakennuksissa on lasten leikkitilat, keittotilat, pyykinpesupaikat, vessat ja suihkut. Vasemmassa päädyssä nuotipaikka ja pieni leikkipuisto. Vessoja ja suihkuja on muuallakin.

Tämän pöntön asukas on saanut kunnon näköalapaikan.

Ensimmäinen päivä Manamansalossa oli superihana, kun lähes koko mäntykangas oli meidän käytössä. Vain muutamassa vaunussa oli porukkaa meidän lisäksemme. Uimaranta oli kokonaan meidän, ei näkynyt yhtään ihmistä, samoin illalla auringonlaskun aikaan emme tavanneet ainoatakaan kanssakulkijaa.

Lintujen laulua kuuntelimme auringonlaskun aikaan ja yritimme niitä äänen perusteella tunnistaa. Käki oli helppo tunnistaa, samoin peipot, joutsenet ja pääskyt, mutta hiukan hankalampia tunnistettavia olivat säksättävä törisijälintu ja uikuttajahuutajat, jotka kiljuivat ihan kamalalla äänellä hetken aikaa. Kaksi kamalaäänistä lintua meille jäi siis arvoitukseksi. Tunnistaako joku kuvauksesta? 😉

Pikainen pyrähdys paahtavan kuumassa metsässä.

Särkisen rannalla on useampia nuotipaikkoja, jotka on suhteellisen helposti saavutettavissa. Polut ovat hyvät, mutta mäkiset.

Paikka on lumoavan kaunis, mutta retkestä tuli lyhyt, hyttyset voitti meidät 100-0!

Siltaa pitkin rantatörmälle ja edessä avautuu Kainuun meri eli Oulujärvi.

Melkein kuin meri. Oulujärvi on Suomen viidenneksi suurin järvi.

Ihanaa oli käydä taas pikkulomalla, mutta loppujen lopuksi aina välistä täytyy lähteä käymään hetki kotona.

Karavaanarien kesäsuunnitelmat

Tänä poikkeuksellisena aikan meidän perheen kesän suunnitelmat ovat varsin poikkeukselliset verrattuna normaaliin kesään. Olemme koko sen ajan, kun meillä on ollut oma asuntovaunu käytössä, olleet sitä mieltä, että mitä järkeä on nököttää koko kesä vaunun kanssa samassa paikassa. Kaikkina edellisinä kesinä olemme siis painelleet ympäri Suomea ja vähän Norjan ja Ruotsinkin puolella.

Talven aikana alettiin miettiä, että mitä jos… jaksettaisko oikeasti ottaa rennosti ja olla koko kesä yhdessä paikassa “mökillä”? Lopulta päädyimme varamaan kausipaikan Manamansalon leirintäalueelta, joka tässä vaiheessa tuntuu ainoalta paikalta, jossa koko perheemme teinit mukaan lukien viihtyvät pitkiäkin aikoja. Luonto, rauhallisuus, ihana Oulujärvi hiekkarantoineen, ei isäntävelvoitteita (kuten kaikilla SFC-alueilla), ei kausipaikkalaisten kuppikuntia (kuten kaikilla…. ;)).

Kevään korvalla alkoi vaunun varustaminen kesäkuntoon, mutta ensin talvisäilön oviaukon edusta täytyi lapioida lumesta vapaaksi, joka ei tämän talven jäljiltä ollutkaan ihan pikkuhomma. Lunta oli vaunun kulkuväylällä jopa puoli metriä pitkällä matkaa, mutta lumien siirtely paikasta toiseen nopeutti vaunun esiin saamista useilla viikoilla.

Reilun viikon päästä lumenluonnista vaunun sai haettua kotia.

Meillä oli kova kiire saada vaunu pajalle aurinkopaneelin ja invertterin asennukselle, jonka siis teki mieheni itse kotipihallamme. Aurinkopaneelien asennusidea vaunun katolle lähti liikkeelle siitä, kuinka kallista on leirintäalueilla sähkön hinta. Manamansalossa myös kausipaikkalaisilla on vrk-veloitus.

No paneelit tuli asennettua ja toiveissa on, että tämä satsaus kestää useita vuosia eteenpäin. Yksi mietinnän paikka kausipaikassa onkin sitten tavaroiden edestakainen kuljettelu ilman vaunua. Kotipihalta vaunun kanssa lähtiessä tavarat ovat siellä valmiina ja kotia tullessa vaunusta tyhjätään ruoat, likavaatteet jne. Nyt täytyi tähänkin miettiä toimintamalli. Ikean kassit ovat helppo ja nopea ratkaisu siihen. Jokaiselle oma kassi tavaroille ja ottaa vaunusta mukaan mitä haluaa ja loput jää sinne odottamaan meidän paluuta.

Kyllä näissä maisemissa kelpaa kesä katsella auringonlaskuja.

Viikonloppuna veimme vaunun Manamansaloon ja korkkasimme samalla vaunukauden. Itselleni tulee joka vuosi yhtä mieltä ylentävät fiilikset siitä, kun laittaa ensimmäiset kahvivedet kaasulevylle kiehumaan.

Leirintäaluetta en sen kummemmin lähde tässä esittelemaan, sillä siitä löytyy jo niin monta postausta ennestään, mutta mainittakoon yksi muutos ja puutos tälle kesää alueelta. Vanha huonokuntoinen leikkipuisto on purettu ja tedennäköisesti tälle kesää ei ole tulossa uutta puistoa. Vanhan puiston isot hiekkalaatikot on käytössä leikkialueena ja uudempi pieni puisto on kunnossa ja käytössä.

Tämän hattupään seikkailuista ja puhetulvasta saamme nauttia upeissa maisemissa.

Ilmat olivat kohtuullisen koleat, mutta samalla tuli hyvin testattua aurinkopaneelin ja invertterin tehot. Virtaa riitti puhelimien ja tietokoneen lataamiseen, lämmityslaitteen puhaltimen toimintaan, vesipumppuihin ja valosähköön hyvin. Mikroa ei nyt tarvittu, mutta sekin on testattu toimivaksi.

Luonto on lähellä joka paikassa ja ihan uskomaton äänimaailma ympärillämme.

Leirin varustaminen jäi vielä aika niukaksi, kun emme tiedä milloin menemme uudestaan, mutta mietimme kotia ajellessa, että mitähän kaikkea sinne ehtii kesän aikana haalata ja rakentaa “mökkipihaan”.

Ensimmäistä kertaa tänä kesänä varpaat saivat kipristellä lämpöisessä hiekassa.

Laskeskelimme kausipaikan hintaa (588 euroa n. 4 kk) ja vertasimme sitä menneiden kesien yöpymismääriin. Normikesänä yövymme noin 30 yötä vaunussa eri leirintäalueilla ja hinta vaihtelee 20-30 euroa/vrk ja kalleimmissa paikoissa saattaa olla jopa 50 euroa/vrk. Edellämainittuihin hintoihin suurimpaan osaan sisältyy sähkö. Tuolla yöpymismäärällä yhden yön hinnaksi Manamansalossa tulisi vajaa 20 euroa (ilman sähköä) eli ei kovin kallista. Uskon kyllä tässä vaiheessa kautta tuon määrän ylittyvän helposti. Nähtäväksi jää meidän perheen turnauskestävyys. 🙂

Jäätietä Hailuotoon

Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla ja Pohjois-Pohjanmaan pienin kunta, jossa on asukkaita noin 950. Hailuoto on Perämerellä ainoa pysyvästi asutettu saari, jonne ei ole kiinteää kulkuyhteyttä. Saarelle kuljetaan ympäri vuoden lautoilla ja talvisin, säästä riippuen, saareen kulkee 10 km pitkä jäätie. Saareen on suunnitteilla silta ja siltahankkeelle on olemassa jo lupakin, mutta jokin valitus siitä on tällä hetkellä meneillään.

Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta ja olen käynyt Hailuodossa useita kertoja, mutta aina myöhään keväällä tai kesällä. Nyt päätettiin perheen kanssa käydä ihastelemassa talvista saarimaisemaa ja ennen kaikkea ajamassa jäätietä. Ei muuta kuin evästä reppuun, porukka autoon ja menoksi.

Keli olosuhteet olivat kerrassaan loistavat, sillä luvassa oli nollakeli, tuulta ei juuri nimeksikään ja aurinkokin kurkisteli välistä pilviverhon takaa. Yhden kerran olimme jo tänä talvena siirtäneet retkeä kovan tuulen vuoksi.

Jäätie aukesi tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen helmikuun alkupuolella ja saareen tapahtui sinä viikonloppuna suorastaan yleisöryntäys, mutta nyt oli meno melko rauhallista ja liikennettä kohtuullisesti.

Jäätiellä on voimassa normaalit liikennesäännöt. Ajonopeus 50 km/h, ei saa pysähtyä tielle, ei saa ohittaa tiellä, muihin autoilijoihin on pidettävä 50 metrin turvaväli ja ajoneuvon paino alle 3500kg. Näillä säännöillä jäätiellä on turvallista ajella. Jään paksuutta seurataan jatkuvasti ja sen on oltava joka kohdasta vähintään 40 cm.

Ja kyllä, jäätiellä ajaminen oli hieno kokemus. Joka puolella ympärillä huikaisevan valkoista ja avaraa. Välistä oli vaikea erottaa missä kohtaa luminen maisema ja taivas kohtaa. Auton alla on vain jäinen Perämeri. Tien oikealla puolella näköyhteyden päässä kulki omaa uraansa keltainen autoalautta saareen.

Jäätieltä kuvattu Hailuodon lautta, joka liikennöi ympäri vuoden.

Tie oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen tien reunassa oli jonkin verran vettä ja ajoura vähän rypyläinen.

Hailuotoon saavuttamme ajoimme koko saaren päästä päähän johtavaa Luovontietä Marjaniemeen, joka sijaitsee lauttarannasta noin 30 km päässä.

Marjaniemen majakka on toistaiseksi suljettu yleisöltä johtuen koronatilanteesta.

Marjaniemestä löytyy ainakin Marjaniemen majakka, kesäisin upeat dyynien muodostamat hiekkarannat, kalastajakylä punaisine pikkuruisine mökkeineen, Luotsihotelli, Majakkapiha eli venesatama ja karavaanareille matkaparkki, Perämeren tutkimusasema ja luotsisema. Hailuodosta ja sen historiasta voit lukea lisää tästä linkistä.

Venesataman ja karavaanareiden käytössä olevat tilat.

Jäällä oli helppo kävellä muiden tallaamia polkuja.

Päätimme jo etukäteen, ettei reissulla ole tarkoitus paistaa makkaraa, vaan syödään muunlaisia eväitä. Hyvä evästelypaikka löytyi sattumalta merenjäältä. Lähdimme kävelemaan parkkipaikalta jonkun muun kulkemaa uraa pienten punaisten mökkien välissä ja päädyimme sitä kautta lumiselle pitkospuupolulle ja merelle. Kauempaa näkyi iso möhkäle jäällä, joya kohti suunnistimme. Jos jään alla ei ollut kiveä, niin sitten se oli talven aikana muodostunut iso jäälohkare. Oiva taukopaikka eväiden syömiselle, kiipeilylle ja mäenlaskulle.

Käsidesi kuuluu tähän aikaan ja evästelyt vasta sen jälkeen.

Kotiinpäin suunnatessa kävimme vielä pikaisesti kurkkaamassa Vasken taukotupaan, mutta valitettavast siellä oli käynyt sotkuista porukkaa ja jätetty roskia ja tavaroita sikin sokin.

Vasken taukotupa on käytössä ympäri vuoden ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Taukotuvassa sisällä on kamiina ja ulkona nuotiopaikka ja tuvan kuistilta löytyu polttopuita. Parkkipaikka on ihan vieressä.

Ilta alkaa hämärtymään ja on aika suunnata pitkin jäätietä mantereen puolelle.

Hailuoto on kaunis paikka, kannattaa käydä niin kesällä kuin talvella tutustumassa.

Kevättä kohti Oulussa

Tänään tuntui varsin keväiseltä säältä Oulussa. Vain kahdeksan astetta pakkasta, kun muuten koko viikon on ollut mittarissa huomattavasti enemmän.

Kauppareissun yhteydessä päätimme pojan kanssa käydä pienellä maisemakävelyllä yhdessä lempparipaikoistani Oulujokivarressa. Laanilan ranta tai Laanilan veneranta, kummalla nimellä nyt haluaakaan paikkaa kutsua on maisemallisesti äärettömän kaunis ja kuvauksellinen paikka. Rannalla sijaitsee vanha kansakoulu, jossa tällä hetkellä maijailee arkkitehtitoimisto. Yksi mikä tuo paikkaan lisää kuvauksellisuutta vanhojen rakennusten lisäksi, on vanha rautasilta, joka on vihitty käyttöön 1886.

Rautasilta, joka on olinaikanansa nähnyt ja kokenut paljon, seisoo paikallaan vuodenajasta riippumatta valmiina kuvattavaksi.

Olen kirjoittanut ennenkin samasta paikasta postauksen, mutta eri vuoden aikaan ja vähemmän kuvia juuri tästä rannnasta.

Pieni alue, mutta niin paljon erilaisia kiinnostavia kuvattavia, kuten nämä venevajat

Alue on pienehkö puistomainen paikka, josta voi kiepauttaa ohiajaessaan vaikka pyörällä lenkin tai pysähtyä istuskelemaan puistonpenkille ja vain nauttia maisemista. Penkit on ehkä miellyttävämmät käyttää kesällä, mutta muutamia pyöräilijöitä kulki nyt talvellakin.

Voihan tuolla istuskella, kun pukeutuu sään mukaisesti. 🙂

Vielä nurkan takaa kurkistus sillalle, yhä on paikallaan.

Toissa kesänä tällä rannalla vieraili usempaan otteeseen lehtien otsikoihinkin päätyneet mandariinisorsat ja yritin käydä niitä kuvaamassa, mutta valitettavasti tiemme eivät koskaan kohdanneet.

Oulujoki vilahtaa Hintantiellä ohiajaville vanhojen rakennusten välistä.

Kansakoulun ovet ovat sulkeutuneet aikapäiviä sitten, mutta rakennuksen tarina jatkuu erilaisena, tällä hetkellä siellä on arkkitehtitoimisto.

Toivotaan meille kaikille kauniita aurinkoisia kelejä lisää tälle alkuvuodelle ja kevättä kohti mennään jo kovaa kyytiä. 🙂

Talvipäivä merenjäällä

Taas on kulunut luvattoman kauan viimeisimmästä postauksesta, mutta niinhän se on käynyt blogihistorian joka ikinen syksy ja alkutalvi.

Syksy oli poikkeuksellisen raskas kaiken koetun surun keskellä ja oli osasyynä siihen, että eipä tullut edes kuvattua muutamaan kuukauteen juuri mitään. Joulun jälkeen valon määrä on lisääntynyt hitaasti mutta varmasti ja saanut minut jälleen innostumaan hiukan kuvaamisesta.

Kävimme tänään kävelyllä Oulun Nallikarissa merenjäällä. Keliolosuhteet olivat suotuisat, aurinko paistoi ja tuuli ei ollut kovinkaan voimakas. Nallikarissa oli todella paljon muitakin kulkijoita liikenteessä, mutta onhan siellä tilaa olla ja kulkea.

Nallikari ei siis ole mikään pelkkä kesäinen lomailupaikka, vaan ainakin oululaiset tykkäävät viettää siellä kauniita talvipäiviä kävellen, hiihdellen, leijalautaillen, makkaraa paistellen ja muuten vaan retkeillen.

Lunta on paikoitellen reilusti, mutta jäällä ei tarvinnut tarpoa kovin syvässä lumessa ja lumi on toistaiseksi hyvin höttöä puuterilunta.

leijalautailu — Leijalautailija jäällä tai paremminkin hangilla.

Harvemmin pääsee tästä suunnasta kuvaamaan majakkaa.

Nallikarin kylpypikarissa on poreamme. Takana tehdas vai höyry nousee ammeesta? 🙂

Olen mietiskellyt tässä, kun on jäänyt muutama juttu julkaisematta, että pitäiskö tehdä sarja unohtuneet postaukset? Äkkiseltään tulee mieleen ainakin kuvat parin vuoden takaa Linnanmäeltä, siellä kuvasin erityisesti uskomattoman kauniita istutusalueita. Toinen olisi tyttärien toivepostaus Kuusamon syysloman mökkireissulta 2019, jossa tyttäret kävivät mm. issikkavaelluksella.

Kuvia, blogia ja juttuja voi käydä kommentoimassa joko Instassa tai Facessa.

Rovaniemellä minilomalla

Muutama hetki taaksepäin olimme koko perheellä viikonlopun minilomalla Rovaniemellä.

Joka syyskesäinen asuntovaunulla matkustamisen laiskuus iski tänä vuonna ennätysaikaisin ja viime hetkeen asti pohdimme erilaisia vaihtoehtoja yöpymisen suhteen. Airbnb, hotelli, mökki, vaunu….

No vaunu jäi kotipihaan ja varasimme tyylikkään Tuomas luxurious Kaakkuri -huoneiston Rovaniemen keskustasta Booking .comin kautta. Tosin tämä olisi ollut mahdollista varata myös Airbnb:n kauttakin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme tällaisessa huoneistossa yötä, mutta ei varmasti viimeinen. Kaakkuri-huoneisto on Kansankadulla, lähes kaikkien palveluiden ollessa kävellen saavutettavissa.

Huoneen vuokraaja oli pihalla vastassa opastamassa meidät parkkihalliin ja tuli sisälle esittelemään meille huoneiston ja kertoi, että heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä ympäri vuorokauden.

Ainoa kuva sisustuksesta, mutta sänky olikin hyvä nukkua.

Itse huoneisto on lähes uudenveroinen 43 neliön kaksio eli yksi makuuhuone, tupakeitttiö ja sauna. Majoitushintaan sisältyy lakanat ja pyyhkeet, loppusiivous, kahvinkeittotarvikkeet ja kaapeista löytyy hyvät perusvälineet kokkailuun.

Parvekkeelta maisemia katselemassa. Yöelämän äänet kuuluivat asuntoon vähän liiankin hyvin, tosin ikkunat olivat auki läpi yön. Asunto oli melko lämmin tuuletuksesta huolimatta.

Talon takana on kuntoilupuisto, leikkipuisto ja Rovaniemen keskuskenttä. Noin 300 metrin päässä ostoskeskukset Revontuli, Rinteenkulma ja Sampokeskus sekä kaikki muut keskustan palvelut.

Eipä sitä kummoisia ehdi yhden viikonlopun aikana, varsinkaan jos tytöt haluavat shoppailla. 🙂 Lauantaina kaupoissa kiertelyn lisäksi oli luvassa vierailu appiukon luona ja ilta-ajelulla muutama räpsäisy auringonlaskusta ja Rovaniemen ikiomasta maamerkistä eli Jätkänkynttilä-sillasta.

Sunnuntaina ehdimme hetken ulkoilla Ropsin kotikentän laidalla ja siellä olikin mitä erilaisimpia mahdollisuuksia kiipeillä ja kuntoilla. Jos Oulua verrataan vastaaviin paikkoihin, niin väkeä oli todella vähän liikenteessä ja kovin oli rauhallista.

Leikkipuiston ihmeellinen kiipeilykuutio

Kentällä kovaa potkiva yksinäinen treenaaja.

Vähiin käy taas matkustelu ja reissut syksyn tullen, mutta täytyy yrittää jollain keinoin blogia päivittää myös talven yli.

Hei, pysykäähän kuulolla, vaikka postauksia tuleekin vähemmän!

Suppailua Iijoella

Iin sillat

Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.

Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.

Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.

Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.

Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.

Ja hyvä se on testata kelluntaliivien toimivuus.

Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.

Tämä kaveri hyppis ihan miten vaan laudalla. Ja taustalla yksi vesipeto. 🙂

Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂

Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.

Mökkimajoitusta on monenkokoisissa mökeissä.

Leikkipuistossa on perinteisen kiipelytelineen lisäksi dinosaurus.

Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.

Nelos-Grilli

Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.

Vaalenapunainen grilli nelostien varrella.

Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.

Ulkona katetulla pihalla voi kesäaikaan syömisen lisäksi ihastella mitä erilaisempia sisustuksen ihmeitä ja löytyypä sieltä lapsille leikkinurkkauskin.

Mielenkiintoinen ulkoilupäivä oli uuden lajin ja ruokapaikan suhteen. Tulevia reissuja ei ole kauheasti suunniteltu, koska tytöillä koulut ovat alkamassa. Toki vaunu on vielä pihassa viittä vaille valmiina lähtöön. Nähtäväksi siis jää! 🙂

Maalaiselämyksiä Tyrnävällä

Tyttäremme on parin vuoden tauon jälkeen koko kesän halunnut hevosen selkään, mutta reissatessa se on aina siirtynyt ja siirtynyt. Toki matkan varrellakin on katseltu mahdollisuuksia esim. issikkavaelluksille. Tosin kulun päällä on saanut huomata, että Oulun seudulla on runsaasti tarjontaa talleista moniin muihin isoihin paikkoihin verrattuna, mutta Oulussa myöskin on aika vaikea mahtua tunneille mukaan.

Olin kuullut kehuja muilta ja ihastellut facebookissa tyrnäväläisen Kirstinän tilan sivustoja ja lopulta varasin täältä tyttärelleni ratsastustunnin. Lisäksi mukaan lähti lastemme serkkutyttö, joten tunnilla oli mukana vain yksi tuntematon ratsastaja, sillä tunneille mahtuu kerrallaan kolme ratsastajaa.

Ajattelin ensin, että mitenhän sitä itse viihtyy 90 minuuttia tyttöjä odotellessa, mutta hyvin, sillä ympärillä riittää toimintaa koko rahan edestä. 🙂

Kirstinän tila on peltojen keskellä, täydellisesti maaseudun rauhassa. Pihapiiri on vanha maalaistalo navettoineen, jossa eläimet saavat juoksennella vapaana ympäri pihamaata. Meiltä Oulusta matkaa kertyy Tyrnävän Peräojantielle vain 28 km.

Hevosia ja poneja tallista löytyy yhteensä yli kymmenen. Pihamaalla kirmaa pari lammasta, joita välistä innostuu ajattamaa perheen labradorinnoutaja Iita. Lisäksi joukon jatkona kotkotellen kipittää muutamia kanoja ja pari upean värikästä kukkoa, jotka ilmeisesti yrittävät hetkittäin selvitellä siipiveikkojen herruutta. Hieman poikaamme arveluttivat pari tauotonta kaakattajaa, mustavalkoiset ankat. Tosin siivekkäät eläjät taitavat loppupelisstä pelätä enemmän meitä kuin me niitä

Antero ja Antero on kovia poikia kaakattamaan.

Kukkojen upea väritys houkutteli kuvaamaan.

Pikkuisen jännittää nuo siivekkäät, eihän penkin alla ole ythään kanaa?

Tallissa asustaa kaksi pupua ja tallin ylisiltä kaikkea tohinaa vartioi Olli-kissa, vaikka välistä näytti vartiointi menevän nautiskelun puolelle ja uni voitti.

Kaikki sulassa sovussa ratsastustunnin aikana. Lampaat Vilja ja Tytti.

Varmaan voitte jo arvata, ettei kaupunkilaisten aika tullut kaikkea tätä tohinaa katsellessa pitkäksi, vaan aika vierähti hyvinkin nopeasti. Tunnelma tilalla on rento, iloinen ja ystävällinen eli kaikin puolin viihtyisä.

Iita välillä tarkkailee muita, kunnes taas on aika hypätä muiden touhujen sekaan.

Lampaat olivat sen verran menevää sorttia, että peräpäästä sai hyvän kuvan. 🙂

Pikku-ukkelin (3v.) tuomio paikasta oli, että voin lähteä sinne uudestaan sitten kun kanat ja koira on myyty. 🙂 Kotona mieli oli muuttuut jo sen verran, että enää hänen mielestään tarvisi myydä vain kanat. Ja jos isoin sisko lähtee mukaan, niin kaikkia eläimet saavat olla tilalla.

Ounasvaara

Huoneistohotelli ja leikkipuisto

Blogista muutama sana

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Iin sillat

Nelos-Grilli

Jaa tämä: