Varjakan sahasaari

Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.

Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.

Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.

Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.

Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.

Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.

Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.

Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.

Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.

Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.

Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.

Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.

Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂

Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.

Mukavan lepppoisia syyspäiviä!

Ookko nää hevostellu

Hieman laahaa jutut jäljessä, mutta viikko sitten oli Oulussa Äimäraution raviradalla Ookko nää hevostellu -tapahtuma. Se on hevosista ja erilaisista hevosiin liittyivstä harrastuksista kiinnostuneille järjestettävä tapahtuma.

Pääjärjestäjä tapahtumassa tiettävästi on Kaleva, mutta mukana on monia muitakin tahoja, kuten Oulun OP, Kultajousi, Lakupiste, SRL Pohjois-Suomi jne.

Tapahtuma olisi alkanut aamulla kymmeneltä, mutta me otettiin rento lähtö tapahtumaan ja olimme paikalla vasta puolen päivän maissa. Varsinaiset näytökset, kuten katrilli, vikellys ja etseratsastus olivat jo ohi, mutta tärkeintä lapsille olikin päästä silittelemään ja harjaamaan heppoja ja mahdollisesti päästä käymään hepan selässä.

Pikku-ukko kyllä kävi istumassa pienehkän ponin selässä, mutta alahuuli alkoi väpättämään hänellä siihen malliin, etten ehtinyt edes kuvaa ottaa todisteeksi. Hänelle riitti ratsastus leikkihepojen kyydissä. Tytär onneksi pääsi kierroksen ison hevosen selässä.

Tapahtumassa oli mahdollista askarrella itselle keppihevonen ja sen jälkeen vaikka testata omaa uutta pollea keppariradalla. Lisäksi tapahtumasta löytyi ratsastustarvikkeiden kirppispöytiä ja erilaisia näytöksiä esim. kengitys.

Tapahtuma oli maksuton lukuunottamatta kahvila ja ravintola palveluita. Tapahtuma päättyi iltapäivällä poniraveihin, jonka jälkeen meno jatkui lauantairavejen merkeissä. Myös raveihin sai jäädä tutustumaan ilmaiseksi, jos oli jo paikalla.

Katsoimme raveja pari kierrosta, kun kerran paikan päällä olimme, mutta eipä meillä riittänyt kovin kauan mielenkiintoa toljottaa radalla kehää kiertävää hevosia.

Tapahtuma on järjestetty useamman vuoden ajan ja toivottavasti jatkoa on luvassa. Kannattaa ehdottomasti käydä tässä tapahtumassa jos perheistänne löytyy innokkaita heppatyttöjä ja -poikia.

Asuntovaunustamme löytyi keulasta hieman kosteutta ja mies otti vaunun käsittelyyn, joten taitaa olla seuraava vaunureissu vasta ensi kesänä luvassa. Nyt täytyy keksiä muunlaisia kuvausreissuja.

Leppoisaa syksyä teille sinne jonnekin! 🙂

Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä “metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂

Jälleen Haaparanta-Tornio

Meillä tuli hirvittävän pakottava tarve lähteä uudelleen Ikeaan. Tosin ihan vaan pikaiselle visiitille tällä kertaa ja aina voi asuntovaunussa valmistetun aterian siinä sivussa korvata Ikean lihapullilla. 🙂

Ja kerta meillä on oma asuntovaunu käytössä, niin miksi jättää hyvä mahdollisuus käyttämättä. Tottahan toki vaunu mukaan ja viikonlopun viettoon.

Tällä kertaa aioimme oikeasti viettää rentoa viikonloppua Camping Tornion leirintäalueella. Camping Tornio on melko lähellä Tornion keskustaa ja opasteet löytyvät kasitieltä perille. Leirintäalueen hintataso on aika keskiverto suomalaiselle alueelle. Tällä reissulla vanhin tyttäremme ei ollut mukana, joten maksut 2 + 2 ja sähköt, yhteenäs 60 euroa viikonloppu.

Leirintäalueella hintaan kuuluu iltasauna kkaikille yöpyjille. Mahdollista on vuokrata rantasauna kahdeksi tunniksi 15 euron hintaan ja siinä ajassa ehtii hyvin lämmittää saunan, pesuvedet ja saunoa yli tunnin. Rannassa on myös saunalautta, mutta toistaiseksi se ei ole käytössä, lupahommat kuulemma vaiheessa.

Alue on kaiken kaikkiaan siististi hoidettu ja siellä on mahdolliuus monenlaiseen tekemiseen: lapsille leikkipuisto, kolme tramppaa vapaassa käytössä, minigolf 4 €/henkilö tai 13€/perhe, polkuautot 8€/tunti, kanootteja, polkuveneitä ja -pyöriä on mahdollista vuokrata käyttöönsä.

Leikkikentän vieressä on grillikatos, joka saattais vaatisi vähän korjausta, mutta kyllä siinä pystyi iltanuotiota pitämään. Rannalta löytyy toinen nuotiopaikka, joen törmällä on leirintäalueen laavu. Polttopuita ei tarvinnut täällä olla omasta takaa, niitä oli iso vajallinen lähes täynnä.

Lauantaina oli meillä harrastepäivä, tosin ihan rauhalliseen tahtiin. Tai no, pieni kilpailuvietti se aina nostaa päätään, kun miehen kanssa yhdessä pelataan. 🙂 Aloitimme minigolfilla koko perheen voimin, mutta kun lapset väsyivät peliin ja halusivat mennä leikkipuistoon, oli meidän vuoro ottaa mittaa toisistamme pelikentällä. Jääköön tulokset salaisuudeksi, mutta mukavaa oli pelata kesän ensimmäinen minigolf-peli. Pelin jälkeen vuokrasimme lapsille tunniksi polkuauton.

Sattui vielä niin somasti tälle samalla viikonlopulle, että uusin muumimuki oli ilmestynyt perjantaina ja sitä myydään vain Iittalan myymälöissä ja lisäksi joku verkkokauppa. Hyvä syy kävästä Haaparannassa Iittalalla pikaisesti.

Samalla reissulla menimme pelaamaan frisbeegolfia Tonio DiscGolfParkkiin, joka on hyvä aloittelijoillekin sopiva puistorata Tornion vesitornin lähettyvillä. Itse olen pelannut aika vähän, mutta joka kerta pelattuani totean sen mukavaksi lajiksi. Oulussa ja lähikunnissa olisi useita hyviä ratoja tähän harrastukseen.

Aina on aikaa kuvata yksi kirkko. Tornion kirkko on valmistunut 1686 ja sen on maailman suurin jäljellä oleva tukipilarikirkko. Valitettavasti tämänkään kirkon ovet eivät auenneet minulle.

Ilta vietettiin ystäväperheen kanssa kahvitellen, nuotiolla istuskellen ja hyvästä seurasta nauttien. Samainen perhe yöpyi Lapin reissullakin useamman yön meidän kanssa samassa paikassa.

Tarkoituksella en ole maininnut heitä aiemmin, sillä meillä on vuosien saatossa kehkeytynyt heidän kanssaan matkaillessa hyvä rytmi. Päivät kuljemme omien mielenkiinnonkohteiden mukaan perheittäin sinne, mikä ketäkin kiinnostaa. Iltaisin , jos ollaan samoissa maisemissa yötä, kahvitellaan ja jutellaan yhdessä. Toimii tosi hyvin ja kummatkaan perheet eivät ole toistensatien tukkoina.

Seuraava reissu on selvillä, mutta siitä ei taida postausta ilmestyä. Suuntana on nimittäin sukukokous oman sukuni juurilla.

Löytöretkeilyä Ikealla

Tämä postaus on tytärteni toivoma kuvakooste Haaparannan Ikealta. Kaikki kuvat ovat varta vasten lavastettu tätä tarkoitusta varten. Olemme käyneet kuvat läpi koko perheellä ja olen saanut heiltä luvan julkaista nämä alla olevat kuvat.

Jos ärsyynnyt jo valmiiksi ajatuksesta, että katselet paljon kuvia Ikeasta, niin kannattanee sanoa heipat jo tässä vaiheessa. Kuvia on melko paljon ja ihan parasta kuvalaatua eivät kaikki ole, mutta kaikki kuvat ovat taattua kännykkäkameralaatua. 🙂

Kuvatessa emme alkaneet järjestelemään paikkoja sen kummemmin, vaan menimme sillä mitä oli tarjolla kussakin huoneessa. Kuvatessa huomioin, ettei ulkopuolisia ihmisiä näy kuvissa. Joitain kuvia olen jälkikäteen rajannut, enimmät kulissin tunnut pois. Toisaalta taas kerta kaupassa ollaan, niin hintalaput saa näkyä.

Kysyin Ikealta erikseen luvan, saako tällaisen postauksen tehdä ja ainoa ehto oli tosiaan, ettei kuvissa näy tunnistettavia ihmisiä, joilta ei pysty kysymään lupaa kuvan julkaisemiseen.

Ikeallakin voi olla hauskaa koko perheellä. Näytti nuo sisustetut huoneet olevan suosittuja muidenkin kuin meidän perheen keskuudessa.

Ikealta suuntasimme vihdoin kotia kohti puolentoista viikon reissulta. Melko väsynyttä porukkaa alkoi olla matkassa ja tällainen kuvaussessio järjestiin retken loppuun.

Alla näkyvässä kartassa on lähes kaikki mutkat ja koukerot jotka reissulla ajoimme. Kilometrejä auton mittariin kertyi noin 2950 km.

Tämä oli ensimmäinen reissumme Norjaan ja Ruotsiin eli oppimatka noilla teillä ajamisesta. Ensi kerralla tiedämme, että noinkin paljon voi ajaa, mutta ei kannata. Paljon ehdittiin siis nähdä paikkoja, mutta loppujen lopuksi aika vähän kokea. Seuraavalla kerralla vähemmän ajoa ja enemmän tutustumista paikkoihin.

Vaikka emme ruukaa lomasuunnitelmia etukäteen tehdä, mieheni sanoi, että ensi kesänä ollaan viikko Manamansalossa. Ei huono vaihtoehto, mutta nähtäväksi jää…

Seuraavaksi tulossa eri reissulta, ja yllätys yllätys, kävimme uudestaan Tornio-Haaparanta suunnalla. 🙂 Ja lupaan, ei tarinoita Ikeasta, ainakaan kovin paljoa.

Rajalla – Haaparannassa

Lomamatkamme viimeisen yön nukuimme Haaparannassa leirintäalueella. Tarkoituksenamme oli mennä yöksi Seskarön leirintäalueelle, mutta portilla totesimme, kiitos ei tänä viikonloppuna. Siellä oli Harley Davidson Sweden kokoontuminen ja ilmeisesti he olivat nauttineet jotain, joka sai ukkelit pissimään ympäri pihaa. 🙂

Ajoimme siis kiireesti 30 km ja ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa Haparanda Campingin portista sisälle. Alue sijaitsee ihan Haaparannan keskustassa Torniojoen rannalla. Vastaanotto on River Motellin vastaaoton kassa samassa ja se meni kiinni jo 21.00. Meidät otettiin vastaan vähän sen oloisena, että oliko pakko tulla vielä ja valoja napsuteltiin pois päältä samalla kun ilmoittauduimme.

Leirintäalueella on hyvät parkkipaikat vaunuille ja autoille. Myös telttailijoille on todella hyvät nurmikentät. Pieni huoltorakennus sijaitsee heti leirintäalueen portin ulkopuolella, mutta siinä ei ainakaan toistaiseksi ole kuin vessat. Alueen sisäpuolella on jätehuolto, vesipiste ja kemssan tyhjennyspaikka. Yhdestä nurkasta löytyy myös grillikota ilman puita. Yleinen uimaranta ja lasten leikkipaikka löytyy pienen kävelymatkan päästä leirintäalueen ulkopuolelta.

Loput palvelut sijaitsevat läheisessä motellissa ja sieltä löytyvät erittäin hyvät keittiötilat niitä tarvitseville, lisää vessoja ja suihkut. Vastaanotosta sai leirintaalueen niin portin, huoltorakennnuksen kuin motellinkin koodit, joilla pääsi kulkemaan joka paikkaan läpi yön.

Motellin ravintolapuoli oli auki ties mihin asti ja siellä näytti olevan hyvin monenmoista kulkijaa, joten siitä johtuen tyttöjä emme halunneet päästää yöllä yksin vessaan parkkipaikkojen kautta ja 10-vuotias mainitsikin, että häntä vähän pelottaa isolla äänellä tiellä mölöttävät miehet.

Miinuksia tälle leirintäalueelle huoltotilojen sijainnista motellissa, motellissa tuntuva tunkkainen ruoan haju ja ravintolasta lähtevä pyörätie kulki asuntovaunumme perän takaa. Tällä alueessa olisi kyllä pontentiaalia pienellä panostuksella. Yhden yön hinta sähköineen oli 300 ruotsin kruunua ja sen mukaisella kurssilla euroina 28,23.

Taavolagården

Taavolagården on niin ihastuttava miljöö kahvipaikkana, että siellä on ihan pakko käydä silloin tällöin. Lapsemme eivät olleet käyneet siellä aiemmin, joten mainostimme sitä heille, sillä tiedämme heidän tykkäävän vastaavanlaisista paikoista. Heidän mielestään paikassa kaikkein ihmeellisintä oli, se että voi juoda ensin kahvit ja maksaa sitten mitä olet nautiskellut.

Taavolassa on paljon katseltavaa ja ihasteltavaa kahvittelun lisäksi. Itse talo on rakennettu 1834 ja sisustettu sen mukaisesti. Talon toisessa päässä on siis kahvila ja toinen puoli on varattu putiikille, jossa myydään kaikkea sisustukseen liittyvää tavaraa.

Pihalla on useampia vanhoja rakennuksia ja yhdessä niistä, vanhassa paakarituvassa on sekalaisten tavaroiden ja huonekalujen kirppis. Mitään kovin uutta siellä ei ole myynnissä. Ilmeisesti jossain rakennuksista järjestään juhlia, sillä sunnuntaina oli menossa paikkojen siivousta juhlien jäljiltä.

Pihapiirissä löytyy lapsille keinut ja ilmeisesti aitauksessa olevat linnut ovat ankkoja, joita lapset niin ihastelivat.

Seuraava postaus liittyy vielä reissuumme, mutta se on tytärtemme toivepostaus Ikeasta. 🙂 He ovat useamman kerran toivoneet Ikealla käydessä, että tehdään se ja nyt siihen on jonkin verran kuvausmateriaalia.

Useamman kerran olen aikonut mainita, että en tee blogini kanssa minkään tahon kanssa yhteistyötä, vaan teen tätä pelkästään omaksi huvikseni. Eli myöskään Ikea-postaus ei ole mainos, vaan meidän perheen lomailua! 🙂

Kilpisjärven mahtava Saana

Ensimmäisenä täytyy muistaa mainita, että muutaman päivän ajan mun blogiin on voinut kommentoida vain kirjautuneet lukijat. Tämä oli pakko tehdä, koska venäläiset, kiinalaiset ja amerikkalaiset häiriköt alkoivat täyttää blogin kommenttikentät, vaikka millä keinoin yritin torpata heidän yrityksiään. Toistaiseksi mennään näin ja halutessanne voitte käydä jättämässä viestiä Instassa tai Facessa.

Päivän virallinen suunnitelma oli ajaa Kilpisjärvelle Saanan juurelle parkkiin ja mieheni lähtee pikkuiselle päivälenkille Saanan huipulle vanhimman tyttäremme kanssa. Me muut jäämme huolehtimaan ruokakaapin täydennyksestä, katselemaan maisemia matalammalta ja pikku-ukkelin kanssa päiväunille.

Maisemia ennen Kilpisjärveä.

Täytyy sanoa, että Suomen upeimmat tunturimaisemat ovat käsivarren Lapissa. Matkalla riittää tunturia toisensa perään kun ajelimme autolla reilun sadan kilometrin matkan Kaaresuvannosta Kilpisjärvelle.

Matkalla pysähdyimme ottamaan muutamia kuvia Suomen maanteiden korkeimmasta kohdasta, Muotkatakasta. Muotkatakka on 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Samaisella paikalla on ammuttu Lapin sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945. Sen muistoksi löytyy paikalta Lapin sodan muistomerkki.

Kilpisjärvellä kävimme katselemassa kaikki yleiset parkkipaikat ja kovin oli täyttä joka paikassa, mutta yhdellä isolla levähdysalueella ei ollut ketään. Paikka osoittautui enemmän kuin täydelliseksi lastemme mielestä, sillä paikka oli ilmeisesti porojen kulkureitillä. Lähes kaikki tiellä kipsuttelevat porot kääntyivät seuraksemme parkkipaikalle, tosin jatkoivat nopsasti matkaa kun lapset riemastuivat.

Muualla reissumme aikana poroja näkyi yllättävän vähän, mutta Kilpisjärvellä poroja riitti ihailtavaksi yllin kyllin.

Saanan valloittajien palatessa, oli vielä vähän epäselvää, missä yöpyisimme seuraavan yön. Tarkoitus oli kumminkin palata samaa reittiä takaisin päin ainakin Karesuandoon asti, mahdollisesti kauemmaksikin.

Loppujen lopuksi ajoimme E45 tietä lähes Vittangin keskustaan, josta löytyi levähdysalue, Suptallen Vittangi, uudehkolla huoltorakennuksella. Meinasi kyllä kateus iskeä rakasta naapurimaata kohtaan, miten siistit ja puhtaat tilat järjestetään matkalaisille. Vessat olivat lämmitetyt ja lämmin vesi virtasi hanoista. Kyllä kelpasi täällä yöpyä.

Norjassa ja Ruotsissa ilmeisesti tupakanpoltto on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa, sillä monessa paikassa huomasin tuhkakuppeja, missä Suomessa ei nykyään saisi olla. Leirintäalueilla oleilevat norjalaiset, varsinkin vanhemmat naiset, olivat kovia tupakoimaan.

Jällivaarassa oli jo pikkuisen kiirus tankille, sillä mittarin viisari hupeni nopeasti kohti nollaa. Tankkaamisen jälkeen suuntasimme autolla kohti Dundretin huippua. Polvi antoi sen verran myöten, että hiljalleen pystyi käydä käveleskelemässä ja katselemassa upeita maisemia.

Tunturissa oli useampia P-paikkoja, johon pystyi parkkeeraamaan ja lähteä patikoimaan tunturiamaisemiin. Dundretin huippu on 825 metriä merenpinnasta. Jällivaarasta meille jäi sellainen tunne, että tänne täytyy vielä palata ajan kanssa retkeilemään.

Toinen edellä mainitun kaltainen hieno pysähdyspaikka oli Stenbron rastplats, Jällivaarasta Kalixiin päin E10 tien varrella. Upealla paikalla ja kaikilla matkailijoiden tarvitsemilla mukavuuksilla varustettu levähdysalue. Näissä paikoissa suurimmassa osassa on myös kemssan tyhjennys mahdollista. tällä paikalla oli vielä lisäksi lasten leikkipaikka ja nuotiopaikka. Nuotiopaikka tosin oli ilman puita.

Jatketaan Haaparannasta seuraavassa osiossa. 🙂 Tulossa juttua mm. Taavola Gårdenista.

Valtakunnanrajojen ylityksiä ja kompurointia

Viikonloppuna kävimme keräämässä uusia kokemuksia blogiin, mutta palataan vielä hetkeksi aikaan menneeseen eli kirjoitellaan ensin entiset tarinat Lapin reissulta.

Meillä oli varsinainen ajopäivä edessä, sillä matkan varrelle ei oltu suunniteltu varsinaisia pysähdyskohteita lukuunottamatta, että jossain määrittämättömässä paikassa valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia.

Lähdimme Nuorgamista Suomen puolta kohti Utsjokea, Utsjoelta takaisin Norjaan E6-tietä Tenojokivartta pujottamaan kohti etelää, kunnes tie kääntyy Kaarasjoen ja Koutokeinon kautta takaisin Suomeen Enontekiön Hettaan ja vähän matkaa käsivartta ylös Kaaresuvantoon.