Rappusia, rappusia ja Karhunpesäkivi

Ivalosta noin 20 kilometriä pohjoiseen, jälleen aivan nelostien varressa, Myössäjärven rannalla sijaitseva erikoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi, päätettiin käydä tutkailemassa koko perheen voimin.

Kohteessa sijaitsee ravintola ja matkamuistomyymälä Karhutupa, jonka portailla tervetulleeksi toivottaa iso, takajaloillaan seisova karhu, joka heiluttelee etukäpäläänsä ja lauleskelee biisejä.

Rinteen alla olevassa opasteessa on matkaksi pesäkivelle merkitty 200 metriä ja koko matka on nousua puisia rappusia pitkin. Pesäkiveltä voi jatkaa vielä eteenpäin Karhunpesävaaran huipulle, johon johtaa lisää rappusia 300 metrin matkalla. Mieheni laski rappuset laskeutuessamme huipulta alas, mutta valittevasti emme pistäneet lukua ylös. Muistelimme yhdessä, että huipulle asti olisi ollut reilu 480 askelmaa.

Vanhan tarinan mukaan Karhunpesäkivi on saanut nimensä lappalaisukkelista, joka on hakeutunut luolan suojaan ja nukahtanut. Aamulla herättyään hän on huomannut nukkuneensä karhun kanssa samassa kolossa. Mene ja tiedä, mutta hauska tarina. Itse siirtolohkare on siis sisältä ontto tafoni, joka on syntynyt rapautumalla hiljalleen lämpötilan vaihteluiden ja kosteuden vaikutuksesta. Kiven sisällä mahtuu isokin mies seisoskelemaan suorana.

Kaiken huipuksi samalta alueelta löytyy vielä Fennoskandian vanhimpia mäntyjä, vanhimmat noin 770 vuotta vanhoja. Tätä en tiennyt ennen kuin vasta kirjoittaessani tätä postausta, mutta onneksi kiinnitin uljaaseen metsään huomiota paikalla ollessani, sillä olen ikivanhojen ja käkkyräisten mäntyjen loputon ihailija. 🙂

Lähtiessämme kohteesta, paikalle pyöräili iloinen Sähköpyörämies, jonka selässä oli mainos: Nuorgamista Hankoon. Pakkohan hänen kanssaan oli muutama sana vaihtaa, kuulemma hänelle oli kolme viikkoa aikaa fillaroida Suomi päästä varpaisiin. Reipasta meininkiä.

Sevettijärvellä

Matkamme jatkui Inarin keskustan jälkeen Sevettijärven suuntaan ja kohti Näätämön rajanylityspaikkaa. Näätämön rajanylityspaikka ei ole avoinna ympärivuorokauden, joten matkalla piti välistä vilkuilla kelloa, koska halusimme yöksi Norjan puolelle.

Sevettijärvellä oli kahvipaussin vuoro ja vaunukahvien keittelyyn löytyi oikein hyvä parkkipaikka, josta olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Kolttasaamelaisten perinnetaloon, mutta valitettavasti paikka ehti sulkeutua kahvittelumme aikana. Kävimme kumminkin käveleskelemässä pihapiirissä ja lammen rannassa, josta löytyy Saamelaismuseo Siidan ylläpitämä ulkomuseo.

Sevettijärvellä olisi ollut lisäksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa Lapin Ortodoksisen seurakunnan Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon, mutta piti jättää väliin ehtiäksemme rajan yli ennen ilta kahdeksaa.

Näätämössä meidän oli ihan pakko pysähtyä ostamaan varalta täysi kaasupullo, kallista kaasua. Samalla kyselin sieltä vinkkiä Norjan puolen lähileirintäalueista, mutta heillä ei ollut mitään tietoayhdestäkään paikasta.

Täytyy todeta, että Suomessa leirintäalueilla on pääsääntöisesti todella hvyät nettisivut hintatietoineen. Norjassa, ainakin pohjoisessa, nettisivut on heikoit, jos ollenkaan ja hintoja ei löydy juuri mistään.

Neidenissä yöpymässä

Ensimmäisen Norjan yön vietimme Neiden Fjellstue -leirintäalueella. (Melko hyvät sivut ja suomeksi.) Leirintäalue sijaitsee vain 7 km Norjan puolella Neidenjokilaaksossa. Kielimuuria ei tässä paikka päässyt syntymään, sillä vastaanoton täti puhui selvää suomea.

Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa, myös suomalaisten kalastajien. Vaunuilijoita oli vain muutama meidän lisäksi. Yöpyminen maksoi meiltä 310 kruunua (sen hetken kurssin mukaan lähes 33 euroa) sähköineen ja siihen kuului suihku ilman kruunuilla pelaamista. Kuulemma monilla muilla norjalaisilla leirintäalueilla suihkut toimivat kruunun kolikoilla.

Alueella on vuokrattavissa mökkejä, sauna ja palju. Leirintäalueelta löytyi periaatteessa kaikki tarvittava, mutta vähän oli vanhahkon ja nuhjuisen oloinen paikka, lukuunottamatta hiljattain uusittuja suihkuja.

Seuraavana päivänä matka jatkuu syvemmälle Pohjois-Norjaan ja meidän kerrankin huolella laatimat matkasuunnitelmat eivät pidä ollenkaan paikkaansa. 🙂

Jäniskosken riippusilta

Juutuanjoella

Jäniskosken riippusillalle on täysin esteetön kulku pyörätuolilla. Perillä odottavat todella upeat maisemat ja nuotiointipaikka, josta voi ihastella Jäniskosken kuohuja. Nuotiopaikan lisäksi siellä on iso invakuivakäymälä, joka on ilmeisesti aika uusi. Paikat ovat todella siistissä kunnossa. Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä yhdistetystä wc:stä ja puuliiteristä.

Polku Jäniskoskelle on erinomaisessa kunnossa.

Kivikkojen yli on rakennettu pari kappaletta uusia siltoja.

Riippusilta Juutuanjoen ylitse.

Jälleen kuvasin käkkyräisiä mäntyjä.

Suosittelen noudattamaan opasteita.

Koski pauhaa voimakkaasti ja riippusillalla on voimakas jyly.

Riippusillalta maisemia.

Jäniskoskelta parkkipaikalle päin.

Makkaranpaistopaikalla on tilaa.

Kukkulankuningas!

Laavulta näkymät.

Juutuanpolku jatkuu laavulta eteenpäin.

Polulle matka jatkuu portin läpi. Porot eivät pääse nuotiointipaikalle.

Polku muuttuu portin jälkeen hieman epätasaisemmaksi, mutta ainakin lastenrattaiden kanssa ihan hyvä kulkea. Virallinen esteetön reitti käsittääkseni loppuu laavulle.

Maisema on kivikkoista ja karuhkoa.

Kaikilla reissuillamme oli voimassa metsäpalovaroitus, joten tärkeimpänä eväänä joka paikassa oli vesipullo. Juuri Lapinloman aikaan Venäjän puolella riehui valtavat metsäpalot, jotka uhkasivat levitä Suomen puolelle. Suurimpana pelastuksena taisivat sillä kertaa olla Lapin kohdalle osuneet rankkasateet ja kaikki palot sillä kertaa saatiin sammutettua.

Järviä ja lampia

Aurinko laskee Inarijärvelle.

Jäniskosken jälkeen ajelimme vielä ympäriinsä ja paluumatkalla pysähdyimme useamman järven ja lammen rannalle ottamaan kuvia. Reitti Ivalosta Inarin keskustaan on uskomattoman hieno, tie kulkee useiden vesistöjen välissä ja rantamilla ja taustalla kohoaa tunturit. Lapsilla ei aina meinaa mielenkiinto riittää äidin kuvausharrastukseen ja nykivään matkan tekoon. Pysähdys, kamera, ajetaan hetki, pysähdys… 🙂

Tunturit kohoaa Inarijärven takana.

Sisko poikansa kanssa.

Martinkotajärvi

Ei lienee kuulu luontoon? Löytö Martinkotajärveltä.

Myössäjärvi

Tuntematon

Ennen nukkumaan menoa ajelimme Ivalon keskustan tuntumassa ja sattumalta vastaan tuli usvainen peltomaisema.

Ja kun selän käänsi usvalle, toisella puolella oli vastassa auringon värjäämä taivas.

Tämä oli viimeinen osa Ivalon ja Inarin maisemista ja on aika suunnata pikkuhiljaa kotia kohti ja alkaa miettimään uusia seikkailuja. Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille ja lukijoille! 🙂

Johanna

Saariselkä – Tuntureita ja turisteja

Kaunispään huipulla

Yhtenä iltana ajelimme Saariselälle Kaunispään huipulle ihastelemaan maisemia. Tämä on ainoa tunturi jonka huipulla minä kävin ja siihen on muutama syy, miksi vain yksi tunturin huippu. Ensinnäkin minun kroppa  ei ole koskaan sietänyt tämmöisiä helteitä ja se höystettynä selkäkivuilla ja  vielä lisäksi täytyy ottaa huomioon pikkutaapero näillä reissuilla. Onnkesi siis pääsimme kumminkin käveleskelemään Kaunispäälle.

Tämä sinnikäs kulkija jaksaa ikäisekseen kulkea yllättävän paljon, mutta kun väsy tulee, se on sitten totaalinen.

Tunturissa on helteellä ihan erilainen ilmasto kun alempana, ihanan raikas tuuli puhaltaa vaikka tarkeneekin hyvin.

Aurinko paistaa vielä korkealta ilta myöhällä.

Nelostie näkyy huipulle

Maisemat ovat karun kauniita.

Horisontissa siintää Venäjän tunturit.

Tunturin huipulla ja näköalatornilla oli aika paljon muitakin ihmisiä, mutta kun lähdimme kulkemaan leveää polkua Kaunispäältä alaspäin, emme nähneet yhtään ihmistä. Saimme ihastellle näitä maisemia kaikessa rauhassa ja hiljaisuuden rikkoi ainoastaan meidän omien lastemme kiljahdukset.

Ihmisten rakentamia kivikasoja.

Siskonpoika tunturissa.

Jotku tunturissa kulkijat kuljettavat tunturien huippujen läheisyyteen kiviä isoihin kasoihin merkiksi huipulla käynnistään ja Kaunispään näköalatornista alas katsoessa huomasin, että ympäristö oli täynnä kivistä tehtyjä nimiä. Minun mielipiteeni tähän on, että annettaisko luonnon olla rauhassa, sillä kauniimmalta se näyttää ilman ohikulkijoiden tekemiä taideteoksia. 🙂

Kulkijoiden rakentama kivikasa Kaunispäällä.

Hei, olemme käyneet täällä!

Tällä “polulla” olisi päässyt esteettömästi kulkemaan vaunujen kanssa, ainakin jonkin matkaa.

Isot ja pienet kulkijat olivat innoissaan.

Kiire eteenpäin, mitä sieltä löyty!

Pikkupojille tuli väsy matkalla.

Jos haluaa katsella maisemia vielä vähän korkeammalta.

Sisko ja minä. Kuvan ottanut siskoni.

Karvaselän kummituskämppä ja raunioita

Kaunispään huipulta suuntasimme Saariselän keskuksen tuntumaan lyhyelle luontopolulle, jossa on esteetön kulku pääreittejä pitkin. Tosin huomioitavaa esim. pyörätuolilla kulkijalla suhteellisen jyrkät mäet, mutta lastenrattaiden kanssa pääsee hyvin kulkemaan. Sivupolut taas ovat asia erikseen, sillä ne ovat kivikkoisia ja kapeita.

Taustalla, halkovajan takana, näkyy varsinainen kulku-ura.

“Seikkailupolkuja” puron vartta pitkin ja raunioille on mahdoton kulkea muuten kuin jalkaisin tai hyvällä pyörällä.

Joku kämppä.

Kämpän takana aukeava maisema.

Oululainen pettynyt kullankaivaja Piponius on asunut tässä kämpässä 1870-luvulla.

Piponiuksen kämpästä ei ole paljon jäljellä.

Pieni puro polun varrella.

Alkuperäinen kummituskämppä on palanut vahingossa tai joidenkin huhujen mukaan poromiehet ovat polttaneet sen, kun eivät kestäneet kummituksen tekosia. Tiedäpä tuota, mutta googlettamalla löytyi mielenkiintoisia tarinoita tästä kämpästä. Itse on huomannut kyllä mitään erikoisia tuntemuksia Karvaselän kummituskämpässä, mutta jokanen voi halutessaan käydä itse fiilistelemässä. 🙂 Tämä uusi kämppä on rakennettu ensin alkuperäisen tilalle ja siirretty 1997 Saariselän lomakylän lähettyville.

Taustalla Karvaselän kummituskämppä.

Kummituksen turinoita…

Karvaselän kummituskämpän tyylikäs piippu.

Karvaselän kämpän tunnelmaa sisältä.

Nämä käkkyräiset kelottumassa olevat männyt ovat aina yhtä upeaa taidetta.

Iso sarvipää. Näitä lapset bongailivat ja mitä komeammat sarvet, sen parempi.

Saariselältä lähtiessä kävimme kiertelemässä mökkialueet ja hotellien ympäristöt ja paljon näytti olevan lomailijoita, mutta luontokohteissa oli rauhallista. Joko he kulkevat erilaisissa kohteissa kun me tai sitten he ovat liikenteessä ihmisten aikaan. 🙂

Yöajelulla

Illalla eli alkuyöstä minä otin mukaani neljä pienintä lasta ja lähdimme  vielä ajelulle ja katselemaan maisemia. Siskoni lähti vanhimman tyttäreni kanssa Kiilopään huipulle muutaman tunnin yövaellukselle.

Aurinko alkoi värjäämään kauniisti taivaanrantaa ja houkutteli ottamaan kameran esille. Nämä kuvat on otettu nelostien varresta Kaunispään alarinteiltä.

Maisemia voisi ihastella loputtomiin.

Ihan nelostien varresta.

Magneettimäen tie

Vanha museotie

Magneettimäen tie on lyhyt museotien pätkä Ivalossa. Nelostieltä lähtee todella jyrkkä soratie alas, jonka kävin lasten riemuksi ajelemassa.

Museotie Ivalossa

Tiellä sinänsä ei ole mitään ihmeellistä ja sitä ei pääse ajamaan läpi, vaan perillä on kääntöpaikka. Tie jatkuu eteenpäin, mutta on puomilla suljettu liikenteeltä. Kääntöpaikan kohdalla keskellä metsää on muistomerkki Petsamon kuljetuksille 1940-1941.

Muistomerkki keskellä ei mitään.

Minä tykkään ajella pieniä sorateitä ja katsella, että jos siellä olisi jotain mielenkiintoista. Ainakin näkee kaunista suomalaista metsää, jos ei muuta. Joskus taas tulee mielenkiintoisia yllätyksiä vastaan. 🙂

Nimetön joki tai puro nelostien varressa.

Nyt on aika suunnata nukkumaan ja jatkaa matkaa seuraavana iltana.

Johanna

Ivalo – asuntovaunulla Lappiin

Ivalossa

Miehelläni loppui loma ja päätin lähteä lasteni kanssa asuntovaunulla Lapin lomalle. Olen kerran aiemmin yksin vetänyt vaunua pitkän reissun ja nyt minun täytyi todistaa miehelleni, että viime kesän tempaisu ei ollut pelkästään synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa saatu päähänpisto, vaan pystyn oikeasti lähteä reissuun milloin vaan vaunua vetelemään.

Saariselän kohdalla maisemat ovat hulppeat ja määränpää lähestyy.

Siskoni perheineen muutti kolmisen viikkoa sitten Liedosta, Turun kupeesta, Ivaloon vuodeksi. Sanoisin, että aikamoinen harppaus kulttuurista toiseen. Liedossa kaikki on lähellä ja joka paikkaan on helppo mennä ja täällä taas pitkät välimatkat ja luonnon lisäksi paljon muuta ei olekaan tarjolla. 🙂

Sisko perheineen asustelee näissä maisemissa Alajärven rannoilla seuraavan vuoden.

Ivalon keskustasta löytyy kaikki peruspalvelut perinteisten ketjujen tarjoamine kauppoineen. Saariselällä taas saa äkkiä aikaiseksi kunnon turistifiiliksen, matkamuistoja, isoja hotelleja, ulkomaalaisia kuvaamassa joulupukkeja jne.

Lappi on mielestäni vähän ristiriitainen paikka. Turisteille on tarjolla monenmoista tekemistä ja siihen voi upottaa lähes  koko omaisuutensa tai sitten voi valita täysin toisin ja tehdä ilmaiseksi vaikka mitä. Luonto on joka paikassa lähellä, ei muutako kuin eväät reppuun ja metsään tai tunturiin. Meidän kohteet olivat näitä ilmaisia, mutta niistä kirjoitan myöhemmin erilliset postaukset.

Ulkosauna

Mikä lie on tarkoitus tällä, mutta hieno kohde kuvattavaksi.

Köysikeinuja ja muita koristeita

Pihan reunalta löytyy iso kota, mutta valitettavasti näillä keleillä siellä ei tee mieli viettää aikaa.

Itselläni on tällä reissulla olo jostain sukulaisvierailijan ja turistin välimaastosta. Omat kiinnostuksen kohteet ovat tähän mennessä olleet luonnon kuvaamisessa ja ei ole kiinnostanut lähteä katselemaan markkinahumua mihinkään. Tällä hetkellä täällä on menossa Tankavaarassa kullanhuudonnan SM-kisat ja Inariviikot.

Kamala kiire rantaan uimaan.

Omat rajoituksensa tuovat nämä erittäin helteiset kesäpäivät. Joka päivä on ollut yli 30 astetta lämmintä, joten lapset ovat päivisin uineet ja me kaikki olemme siirtäneet rytmiä ilta ja yö painotteiseksi. Aamulla nukutaan pitkään, joten moni tapahtuma on ehtinyt mennä ohi. Kummallista, ettei koko Lappi ole meidän kanssa samassa rytmissä. 🙂

Lapset viihtyvät vedessä tuntikausia.

Poroja näkee myös uimarannalla.

Luonnollisesti kun Lapissa ollaan, niin tytöt odottivat, että poroja näkisi runsaasti. Toistaiseksi niitä on näkynyt vähän ja yhtään kunnolista porotokkaa emme ole nähneet. Pihalla on muutaman kerran pyörähtänyt yksittäisiä poroja. Tosin täällä niitä voi nähdä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Ivalon keskustassa leikkipuistossa muutama poro.

Yötön yö

Lapin reissun ensimmäisenä yönä kävin vanhimman tyttäreni kanssa kuvaamassa auringonlaskua ja -nousua ja muutenkin maisemia. Suuntasimme ensin kohti Ivalon keskustaa, mutta päätimme jatkaa vielä siitä eteenpäin kohti Inaria, Ukonjärvelle. Kuvausmatkalle lähdimme yöllä vähän ennen kahta ja takaisin tulimme neljän aikaan. On niin uskomattoman lämpimät ilmat, että yölläkin on T-paita kelit. Kuvausretken aikana aurinko ei vielä laskenut horisontin alapuolelle, sillä edelleen tällä korkeudella vietetään yötöntä yötä.

Ivalojoki täysin tyynenä.

En tiedä mikä tarkoitus lukuisilla P-paikoilla nelostien varrella on, mutta olen monta kertaa tällä reissulla kiitellyt niitä, aivan mahtavia kuvauspaikkoja. Näin kesäaikaan lähes joka paikalla on vähintään yksi karavaanariporukka yöpymässä.

Kohti aurinkoa

Erään mutkan jälkeen aurinko putkahti yhtäkkiä esiin ja hetken tuntui, ettei näe mitään.

Ukonjärvellä aurinko lähtee uudelleen nousuun.

Auringon kultaamia maisemia.

Auringonalaskua ihastelemassa, kukapa täällä edes malttaisi nukkua.

Seuraavassa Lapinloman osassa retkellä Saariselän maisemissa.

Johanna