Olen koko kesän haaveillut ja suunnitellut käveleväni Laaniskan vartta Oulun keskustaan Laanaojan päätepisteeseen ja ottavani noin miljoona kuvaa matkan varrelta. Minua kiinnostaa nähdä mistä oja mutkittelee ja mitä kaikkea matkan varrelta löytyy. Tästä linkistä voi lukea Oulun ja Kaupunginojan historiaa.
Miksi haaveiltu matka on pysynyt suunnitteluasteella näin kauan? Matkaa kertyi reilu neljä kilometriä kaikkinen mutkineen, ei kuulosta pahalle matkalle. Mutta, kun kuvaan jokaisen omasta mielestä kiinnostavan kohteen, esikatselun jälkeen jatkoon pääseviä kuvia kertyy helposti reilu sata.Jokainen jatkoon päässyt blogikuva saa kevytkäsittelyn kuvankäsittelyohjelmalla ja sen jälkeen siirrän ne blogin kuva-arkistoon. Tähän kuvien käsittelyyn ja siirtelyyn menee aikaa enemmän kuin itse blogin kirjoittamiseen. Kesän aikana ollaan reissattu aika paljon, niin tällaiset kotikaupungin kuvaukset tuppaavat jäädä muiden reissujen jalkoihin. 🙂
Kuvat kertokoot tarinaa ja bloginihan perustuu runsaaseen valokuvamäärään, mutta sitä ennen, rakkaalla lapsella on monta nimeä: Kaupunginoja, Plaanaoja, Laanaoja ja Laaniska ja varmaan muitakin nimiä löytyy, mutta tuossa tunnetuimmat.
Kaunis on kesäinen tai oikeastaan syksyinen kotikaupunkini Oulu. Paljon jäi kuvia matkan varrelta julkaisematta vaikka näin paljon on kuvia taas täällä.
Lähdimme vaunureissulle Raahen Lohenpyrstöön mieheni kanssa melkein kahdestaan, sillä mukanamme oli vain 1,5-vuotias kuopuksemme. Kesän aikana on usein tuntunut, että kaikkein helpoin matkakumppani on tämä pienimmäinen. Hän on innokas menemään joka paikkaan ja kaikki käy. Isompia pitää patistella koko ajan ja läheskään kaikki paikat eivät kiinnosta.
Aluksi tuntui vähän vaikealta paikan valinta ja Raahe tuntui tylsältä, mitään sanomattomalta paikalta, mutta sinne on lyhyt matka ja meillä oli monenlaisia etukuponkeja ja passeja kertynyt kesän aikana reissuilta ja ne kaikki kävi SF-Caravan Lohenpyrstöön, joten suuntasimme kaikesta huolimatta Raaheen.
Täytyy heti aluksi myöntää, että Raahe yllätti kauneudellaan ja merellisyydellään meidät ja vaikka paikka ei ollut meille täysin tuntematon entuudestaan, siellä riitti katseltavaa ja ihasteltavaa.
SF-Caravan Lohenpyrstö
Lohenpyrstö on karavaanareiden oma leirintäalue ja hinnat siis täälläkin karavaanareihin kuuluville huokeammat eli sähköpaikka 19 euroa yö, muille 29 euroa. Meillä tuli kaikkien etujen jälkeen viikonloppu maksamaan leirintäalueen osalta 3 euroa. 🙂
Lohenpyrstö on 2007 perustettu leirintäalue ja sieltä löytyy kaikki mahdolliset mukavavuudet todella siisteissä tiloissa. Jälleen kerran ihmettelen samaa asiaa, että suihkuja on vain yksi, missä voi käydä omassa rauhassa ja loput on saunan yhteydessä. Ilmeisesti todellinen karavaanari, peseytyy yhdessä muiden kanssa. Vielä kumminkin on erikseen naisten ja miesten vuorot. 🙂
Alueen oma uimaranta ei ole kovinkaan hyvä, mutta vajaan puolen kilometrin päässä on upea Mikonkarin yleinen uimaranta, jossa kyllä kelpaa polskia.
Lapset on hyvin otettu huomioon ja alueelta löytyy aidattu leikkikenttä, jossa on ihan pienille potkupyöriä ja mopoja yms. Polkuautorata ja autot ovat vapaasti päiväsaikaan käytettävissä. Pyöriä ja soutuvenettä saa lainaksi, löytyy lentopallo- ja Petanque-kentät ja tikanheittopaikka. Uudehkona tilana on leikkihuone Vilipertti, josta löytyy mm. PlayStation, pöytäfutis ja muita pelejä.
Raahea ristiin rastiin
Lauantaina lähdimme pojan päiväunien aikaan ajelulle. Yritimme kierrellä mahdollisimman paljon merenrantareittejä, koska vesimaisemat on aina yhtä mielekästä kuvattavaa, samoin kuin vanhat rakennukset.
Ensimmäisenä ajelimme Mikonkarin kärkeen katselemaan vanhaa kalastajakylää. Siellä on muutamia ihania, vanohoja, punaisia mökkejä.
Raahen tapahtumista emme etukäteen tienneet mitään, mutta yhtäkkiä väkeä oli joka paikassa ja liikenteenohjaaja pysäyttivät meidät ja heiltä saimme tietää, että käynnissä on Raahen Pimiät päivät. Päätimme mennä katsomaan kuinka pimeää porukkaa on liikkeellä. 🙂
Ensimmäiset paikat oli täynnä sekalaisen romppeen myyjiä. Pappa- Tunturin raatoja, astioita, leluja ja kaiken maailman tunnistamattomia hilavitkuttimia
Tietysti kaiken kiertelyn lomassa tulee nälkä ja lähdimme suunnistamaan keskustaa kohti kävellen. Googlen avustuksella löysimme hyvän ruokapaikan, Alto Maren, jossa oli lauantainakin lounasbuffet. Valitettavasti tällä hetkellä heidän nettisivunsa eivät toimi kunnolla, joten linkistä ei ole hyötyä.
Jälkiruokakahvipaikaksi voin suositella historian havinaa huokuvaa Langin kauppahuonetta. Ihastuttava paikka, jossa työntekijät ovat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti ja kahvia juodaan vanhoista porsliinikupposista. Tänne ei kannata mennä kovalla kiireellä, vaan rauhassa istuskelemaaan ja ihastelemaan menneitä aikoja.
Luontopolulla ja lähimaastossa
Leirintäalueen ja uimarannan lähistöllä kulkee Mikonkarin 1,8 km pituinen luontopolku. Kävimme polulla käveleskelemässä kahteen kertaan. Kuvailin siellä ensin illan hämyssä ja seuraavana päivänä hyvin kirkkaalla ilmalla.
Polkua ei voi varsin esteettömäksi kehua, mutta ryttyytimme siitä huolimatta rattaiden kanssa osan matkaa polusta, koska halusimme sinne yhdessä. Polun varrella on lintutorni, josta näkyy puiden ylitse suoraan merelle. Näkyvät ovat todella upeat ja harmittaa, etten hoksannut kuvata täältä auringonlaskua.
Syyskesän kauniit ja lämpimät ilmat näyttävät jatkuvan edelleen ja suunnitelmissa on vielä yksi vaunureissu. Ilmeisesti menemme tapaamaan kuuluisaa Pihtiputtaan mummoa. 🙂 Pihtiputaalla on yksi mielenkiitoinen paikka, jonka haluaisin käydä kuvaamassa, joten olkaahan kuulolla.
Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.
Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.
Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.
Linkistä löytyy kaikki Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.
Olkkajärvi
Vaattunkiköngäs
Vikaköngäs
Norvajärvi
Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.
Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂
Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.
Vaattunkiköngäs
Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.
Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂
Olkkajärvi
Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂
Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.
Takaisin Vikakönkäälle
Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.
Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂
Jännitystä kotimatkalla
Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.
Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.
Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.