Pajakkakoski

Pienellä viiveellä viimeinen osa Kuhmosta, mutta onneksi nämä postaukset ovat suurimmaksi osaksi ajattomia ja kohteissa pystyy todennäköisesti käydä vielä useamman vuoden päästä lähes samoilla tiedoilla.

Akonkoski, Lammasperän kosket, Lentuankosket, Nivan kosket, Pajakkakoski jne. Kuhmossa koskia ja vesistöjä riittää tutkittavaksi, ihasteltavaksi ja kalasteltavaksi. Edellä mainituista paikoista en tiedä sen enempää, otin vain erismerkiksi Kuhmon monista koskista. Esittelyt koskista tarjoaa Kalalla Kainuussa -sivusto.

Pajakkakoki sijaitsee aivan Kuhmon keskustan tuntumassa ja sinne suuntasimme kauppareissun yhteydessä. Iltapäiväksi oli luvattu ukkospuuskia, mutta siitä huolimatta päätimme käydä kävelemssä edes vähän koskimaisemissa. Reissu todellakin jäi pikaiseksi, sillä etäinen ukkosen kumu lähestyi uhkaavasti. Pajakkakosken sillan molemmissa päissä on hyvin parkkipaikkoja. Löytyy sillan nimellä Google Mapsista.

Pajakkakoski on Kuhmossa suurin vapaana virtaava koski, joka laskee Oulujärven kautta Perämereen. Koskessa kulkevat pitkokset, oikealta nimeltään vetomöljät, joiden avulla veneet on saatu aikanaan vedettyä koskien ohi yläjuoksulle.

Vetomöljälle on esteetön kulku ja paikka on eriyisesti kalastajien ja valokuvaajien suosiossa. Lähistöltä löytyy myös tulistelupaikka retkeilijöille.

Selvisimme Pajakkakosken pikavisiitistä kuivin vaattein, mutta taivas aukeni kauppareissun aikana, jossa oli hyvä pitää suojaa hetken aikaa.

Kävimme kolkuttelemassa samalla reissulla Kuhmon kirkon ovella, mutta kirkko oli kiinni.

Lammin keskiaikanen kirkko

Nykytiedon mukaan Lammin keskiaikainen kirkko on rakennettu vuosien 1490-1510 välillä. Kirkko on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle. Tästä linkistä voit lukea Pyhän Katariinan mielenkiintoisen, julman ja kiistellynkin kertomuksen.

Kirkko oli aiemmin puurankenteinen, kunnes paloi Suomen sisällissodan aikana huhtikuussa 1918 ja jäljelle jäi vain kirkon kiviseinät.

Kirkon jälleenrakentamisen on suunnitellut arkkitehti Usko Nyström ja seinä- ja kattomaalaukset Bruno Tuukkanen. Kirkon korjaus on valmistunut 1920.

Lammin kirkko on korjattu perusteellisesti 2001-2002. Korjaustyön suunnitteli arkkitehti Virpi Tervonen.

Loman aikana oli tarkoitus tavata enemmänkin eteläisen Suomen sukulaisia, mutta Lammi jäi ainoaksi lajiaan aiemmissa postauksissa kerrottujen syiden takia.

Teimme kiertoajelun kauniin Ormajärven ympäri. Untulan uimarannalla kävimme moikkaamassa kuvanveistäjä Raimo Hossin sunnittelemaa ja toteuttamaa Ormanneito-veistosta.

Tampereen tuomiokirkko

Juhannusviikonlopun sunnuntaina oli aika heittää hyvästit vanhimmalle tyttärellemme Tampereen rautatieasemalla. Hieman meillä tuli kiire, joten aikaa hypätä junaan oli vain muutama minuutti ja samalla olimme oman kiireen keskellä onnellisen tietämättömiä VR:n junaliikenteen kaaoksesta.

Tampereen aseman tiloissa oli ollut noin 2000 matkustajaa kolmen aikaan odottomassa kotiin pääsyä, mutta me juoksimme parkkipaiklata suoraan junalle. Ihmettelimme vain, miksi aseman seutu on täynnä busseja.

Tyttären päästyä matkaan ajelimme hetken katsellen Tampereen kaupungin maisemia ja nauttien auton ilmastoinnin raikkaudesta. Päätimme ettei päivän ohjelmaan kuulu mitään kovin erikoista, sillä edellisen päivän rankkuus ja jatkuvat helteet eivät innostaneet jatkamaan täysillä eteenpäin paahtamista.

Ajelulla vastaan tuli upea Tampereen hiippakunnan kansallisromanttinen tuomiokirkko. Kirkko on rakennettu 1902-1907 Lars Sonckin piirustusten pohjalta. Kirkon taiteellisesta puolesta on vastannut Hugo Simberg ja Magnus Enckell.

Olemme lähes joka kesä vierailleet vähintään yhdessä kirkossa, jossa emme ole aiemmin käyneet. Tänä kesänä niitä on jo kaksi eli toinenkin esittely luvassa Lammilta. Kaiken koetun hälinän ja kulkemisen jälkeen kirkot ovat hyviä paikkoja hetkeksi rauhoittua ihastelemaan arkkitehtuuria, historiaa ja kuumina kesäpäivinä useimmiten niissä on myös viileää.

Manamansalossa nähtyä

Paltamo

Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.

Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.

Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.

Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂

Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.

Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.

Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.

Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.

Muistomerkkikirkko

Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.

Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.

Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.

Kassu Halosen taidetalo

Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.

Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.

Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.

Vielä hetki lomalla

Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiin:

Paluu Manamansaloon 2020

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo -Oulujärven helmi 2018

Maakuntamatkailua

Sunnuntaina päätimme, että nyt lähdetään perheen kanssa ajelulle. Se oli kuin juhlapäivä, kaiken kotona olemisen jälkeen. Kahvit termariin, kaapista haalittiin evästä mitä löytyi ja matkan varrelta lähikaupasta ostettiin hieman lisää muonaa. Lähtötohinat oli kuin Kiljusen herrasväellä, niin nousi pikkureissusta riemu pintaan.

Suuntasimme ajelulle kohti Pudasjärveä ilman sen kummenpaa määränpäätä. Loppujen lopuksi ajelusta tuli niin pitkällinen reissu, että päätin jakaa päivän tapahtumat kahteen osaan. Ensimmäinen osa on Oulusta Pudasjärvelle ja toinen osa Yli-Iin kautta kotia. Jälkimmäisestä en vielä kerro sen enempää.

Kertokoot kuvat puolestaan meiän ajelusta. 🙂

“Aina joskus haaveilen pienestä tai suuremmastakin punaisesta, keltaisesta tai hirsisestä mökistä tai talosta maaseudulla, mutta elämä on valintoja täynnä ja vaunuilusta emme halua luopua. Ja loppujen lopuksi yhdestä pihasta huolehtiminen on vähintäänkin riittävää.

Evästelyn jälkeen lähdimme ajelemaan Tannilan kautta kohti Yli-Iitä ja heti kohta käännyttyämme kohti Tannilaa, tien vasemmalla oli ihastuttavaa mäntykangasta ja järvi. Poikkesimme sinne tietämättä mitä vastassa on, näytti kumminkin yleiseltä paikalta. Vastassa oli järvi nimeltä Pudasjärvi, luontopolkuja, lintutorni ja upea uimaranta.

Metsässä vierähti hyvä tovi tutkaillessa ympäristöä. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että ajelumme ei ole ihan muutaman tunnin juttu, vaan meillä menee koko päivä. Loppujen lopuksi ei meinannut päivä riittä seikkailuihin. .)

Uimarannalta löytyy tilava WC invaluiskalla, pukukopit, nuotiopaikka, keinut ja hiekkalaatikko. Ranta näytti hiekkapohjaiselta ja lapsiystävälliseltä, toki uimakauden kokemus puuttuu.

Viimeinen kohde ennen Yli-Iitä oli Pudasjärven ihastuttavan vanhan puukirkon pihamaa, jossa kävin yksin hiippailemassa. Ristin muotoinen kirkko on rakennettu 1781. Vanhat kirkkopihat ovat mielestäni viehättäviä ja rauhallisia paikkoja, joissa on kiva käydä katsomassa ympäristöä ja arkkitehtuuria. Eniten kirkon pihalla huomiota herätti hautausmaan ympärillä kiertävä poikkeuksellinen punainen hirsiaita.

Sää päivän aikana oli kovasti vaihteleva, lämmintä oli koko ajan, mutta päivän oli melko pilvistä. Kirkon pihalla ripsi hieman vettä ja illan Yli-Iissä paistoi aurinko niin kauniisti.

Toivottavasti ehdin huomenna jatkamaan ja sitten mennään oikein kunnolla menneisyyden lumoissa. 🙂

Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.

Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.

Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)

Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy  ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

NIemenharjun harjutie

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun  läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.

Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.

Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.

Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset  henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa.  Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.

Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.

Mökkivanhukset rannalla.

Vanha kivimuuri reunustaa tietä  alueelle.

Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.

Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.

Vanhan alueen kartta.

Säästöpankki, kotijoukkue, vieraat….

Rantamökit on upeissa maisemissa.

Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.

Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.

Rantasaunan tunnelmaa

Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.

Jollakin on ollut tauon paikka.

Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.

Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂

Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.

Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.

Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.

Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.

Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂

Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä.  Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.

Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla  hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.

Johanna

Kannus – Onni joen rannalla

Lapsuuden maisemissa

Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂  Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.

Liikenneympyryssä Kannustalon pienoismalleja. Kannustalo on merkittävä työnantaja Kannuksessa.

Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä  tähän artikkeliin. 🙂

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki.

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂

Pajolla oli meidän uimapaikka lapsena eli Korpelan pato.

Se oli jyrkästi kielletty, mutta osa porukasta sukelteli tämän mökin katolta.

Tämä oli aina yhtä jännittävä paikka käydä tutkimassa maastoa.

Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.

Pajon alajuoksu kivikkoineen.

Vanha silta pajolla Lestijoen ylitse.

Nykyään Kannuksessa ei asu yhtään sukulaistani ja kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosien parhaat kaverit ovat muuttaneet muualle, joten siellä ei tule kovin usein käytyä. Nyt tuli kutsu naapurikuntaan rippijuhliin ja päätimme yöpyä Kannuksessa Kitinkankaalla parkkipaikalla. Olemme yöpyneet vuosien varrella siellä muutaman kerran ja lapset ovat ihastuneet Kannuksen urheilukenttään ja mieheni frisbeegolf-rataan.

Sillalta pajolle

Tästä lähti idea nostalgiapostaukseen Kannuksesta ja niinpä lähdin ajelemaan kameran kanssa ympäri Kannusta ja kuvaamaan minulle lapsuudesta merkityksellisiä paikkoja. Toki ihan kaikkia paikkoja ei ehtinyt rajallisen ajan vuoksi kuvaamaan ja ajomatkaakin olisi kertynyt melkoisen paljon kaikkine mutkineen.

Entistä kotitaloani olisin luonnollisesti halunnut käydä katsomassa, mutta en tiedä ketä siellä asuu, niin en kehdannut mennä ovikelloa pimpottelemaan. Ehkä joku kerta vielä täytyy se tehdä. Ohi ajaessa näkyi kaikki isäni rakentamat tutut rakennukset, vain kasvillisuus on kasvanut järkyttävän paljon joka puolella.

Rännipolku

Voi Kannus ja kannuslaiset mihin kuntoon olette päästäneet uittoränniin tehdyn upean Rännipolun. Muistan kun sitä tehtiin ja siitä oli jotain juttuja lehdessä, mutta nyt paikat on päästetty rapistumaan. Vielä siellä uskalsi kulkea polun loppupään, mutta huonon kunnon lisäksi paikat olivat myös todella epäsiistejä.

Opasteet polulle ja rannalle

Rännipolun alkupää on täysin kulkukelvoton.

Paljon kiistelty kalatie on matkan varrella Rännipolun paremmalle osuudelle.

Lapsena nämä maisemat olivat suorastaan jännittäviä.

Korpelan voima on rakennettu 1919-1921.

Kuljettavassa kunnossa oleva polku, mutta ei kauan kestä kun tästäkin menee jalka läpi.

Matkan varrella silta polun vieressä, ilmeisessti tämä on se silta joka vie kanavan yli konttorille.

Muistojen laavu. Olemme menneet mieheni kansssa kihloihin täällä kesällä -99. Tämä paikka oli silloin hyvässä kunnossa.

Nuotiopaikka on ollut joskus viihtyisä, mutta ei enää houkutellut jäämään. Tosin maisemat ovat kauniit Lestijoen rannalla.

Pieni mökki vastarannalla

Riippusilta

Heiniemessä sijaitseva riippusilta oli kiva leikkipaikka ja siellä käytiin monesti “keinumassa” lapsena. Varsinkin pyörällä ajo tutisevan sillan yli vaati tarkkuutta ja oli jännittävää. Tuo nykyinen silta on aivan liian vankkaa tekoa lasten leikkeihin. 🙂

Riippusilta Heiniemessä, Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen uusima 2016.

Jokimaisemaa sillalta

Kytö

Kytö on paikka lapsuudenkotini lähellä Ypyänojan takana. Siellä oli mahtavat marjamaastot, seikkalumetsät, tervahauta, peltoja ja minkkejä. Yhdistetään tuohon vielä polkupyörä, pikkueväät ja kavereita tai sisaruksia, aina oli hauskaa ja tekemistä. Sellainen oli lapsuuteni seikkailupuisto, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi rakennetusta temppuradasta.

Peltoa Kytöllä

Metsä kutsuu, mutta on liian hämärää ja myöhäistä lähteä metsään kuvamaan lasten kanssa.

Meillä oli tapana käydä isämme kanssa lähes joka sunnuntaiaamu seikkailemassa Kytöllä. Silloin kävimme katsomassa minkkejä, mutta meillä oli ehdoton kielto mennä liian lähelle tarhoja ja sinne ei koskaan saanut mennä ilman isää, ettemme vaan häiritse minkkejä. Paikoitellen Kannusta kiertäessä vielä voi tuntea nenässään tutun tuoksahduksen, joka leijuu minkkitarhoista. Ei muuten ole kovin mairea haju. 😀

Minkkitarhoista oli hyvin vähän jäljellä.

Juna tuo ja vie

Rautatieasema

Rautatieasema oli sikäli merkityksellinen paikka minulle, että olen muuttanut Kannuksesta pois heti peruskoulun päätyttyä ja juna oli kulkupeli millä kuljin opiskelupaikkakunnalta kotiin. Kannuksessa pysähtyy suurin osa etelästä pohjoiseen kulkevista junista eli varsin loistavat kulkeyhteydet maailmalle.

Asemarakennus on rapistuneen näköinen ja lipunmyynti on lopetettu kokonaan.

Koulut

Koulun aloitus oli minulle henkilökohtaisesti aivan katastrofaalinen, koska olin niin ujo ja varsinaisesti yhtään tuttua ei ollut samalla luokalla. Ensimmäisenä päivänä opettaja oli keksinyt hyvän idean. Jokainen meni vuorollaan opettajan pöydän alle piiloon ja nousi sieltä esiin ja esitteli itsensä. Aloitettiin tietenkin aakkosjärjestyksessä ja minä oli aina joka paikassa sukunimen mukaan