Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.
Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.
Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)
Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy  ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

NIemenharjun harjutie

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun  läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.

Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.
Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.

Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset  henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa.  Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.

Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.
Mökkivanhukset rannalla.
Vanha kivimuuri reunustaa tietä  alueelle.
Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.
Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.
Vanhan alueen kartta.
Säästöpankki, kotijoukkue, vieraat….
Rantamökit on upeissa maisemissa.
Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.
Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.
Rantasaunan tunnelmaa

Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.
Jollakin on ollut tauon paikka.
Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.
Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂
Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.
Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.
Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.
Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.

Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂

Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä.  Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.

Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla  hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.

Johanna

Kannus – Onni joen rannalla

Lapsuuden maisemissa

Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂  Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.

Liikenneympyryssä Kannustalon pienoismalleja. Kannustalo on merkittävä työnantaja Kannuksessa.

Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä  tähän artikkeliin. 🙂

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki.

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂

Pajolla oli meidän uimapaikka lapsena eli Korpelan pato.
Se oli jyrkästi kielletty, mutta osa porukasta sukelteli tämän mökin katolta.
Tämä oli aina yhtä jännittävä paikka käydä tutkimassa maastoa.

Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.

Pajon alajuoksu kivikkoineen.
Vanha silta pajolla Lestijoen ylitse.

Nykyään Kannuksessa ei asu yhtään sukulaistani ja kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosien parhaat kaverit ovat muuttaneet muualle, joten siellä ei tule kovin usein käytyä. Nyt tuli kutsu naapurikuntaan rippijuhliin ja päätimme yöpyä Kannuksessa Kitinkankaalla parkkipaikalla. Olemme yöpyneet vuosien varrella siellä muutaman kerran ja lapset ovat ihastuneet Kannuksen urheilukenttään ja mieheni frisbeegolf-rataan.

Sillalta pajolle

Tästä lähti idea nostalgiapostaukseen Kannuksesta ja niinpä lähdin ajelemaan kameran kanssa ympäri Kannusta ja kuvaamaan minulle lapsuudesta merkityksellisiä paikkoja. Toki ihan kaikkia paikkoja ei ehtinyt rajallisen ajan vuoksi kuvaamaan ja ajomatkaakin olisi kertynyt melkoisen paljon kaikkine mutkineen.

Entistä kotitaloani olisin luonnollisesti halunnut käydä katsomassa, mutta en tiedä ketä siellä asuu, niin en kehdannut mennä ovikelloa pimpottelemaan. Ehkä joku kerta vielä täytyy se tehdä. Ohi ajaessa näkyi kaikki isäni rakentamat tutut rakennukset, vain kasvillisuus on kasvanut järkyttävän paljon joka puolella.

Rännipolku

Voi Kannus ja kannuslaiset mihin kuntoon olette päästäneet uittoränniin tehdyn upean Rännipolun. Muistan kun sitä tehtiin ja siitä oli jotain juttuja lehdessä, mutta nyt paikat on päästetty rapistumaan. Vielä siellä uskalsi kulkea polun loppupään, mutta huonon kunnon lisäksi paikat olivat myös todella epäsiistejä.

Opasteet polulle ja rannalle
Rännipolun alkupää on täysin kulkukelvoton.
Paljon kiistelty kalatie on matkan varrella Rännipolun paremmalle osuudelle.
Lapsena nämä maisemat olivat suorastaan jännittäviä.
Korpelan voima on rakennettu 1919-1921.

Kuljettavassa kunnossa oleva polku, mutta ei kauan kestä kun tästäkin menee jalka läpi.
Matkan varrella silta polun vieressä, ilmeisessti tämä on se silta joka vie kanavan yli konttorille.
Muistojen laavu. Olemme menneet mieheni kansssa kihloihin täällä kesällä -99. Tämä paikka oli silloin hyvässä kunnossa.
Nuotiopaikka on ollut joskus viihtyisä, mutta ei enää houkutellut jäämään. Tosin maisemat ovat kauniit Lestijoen rannalla.
Pieni mökki vastarannalla

Riippusilta

Heiniemessä sijaitseva riippusilta oli kiva leikkipaikka ja siellä käytiin monesti “keinumassa” lapsena. Varsinkin pyörällä ajo tutisevan sillan yli vaati tarkkuutta ja oli jännittävää. Tuo nykyinen silta on aivan liian vankkaa tekoa lasten leikkeihin. 🙂

Riippusilta Heiniemessä, Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen uusima 2016.
Jokimaisemaa sillalta

Kytö

Kytö on paikka lapsuudenkotini lähellä Ypyänojan takana. Siellä oli mahtavat marjamaastot, seikkalumetsät, tervahauta, peltoja ja minkkejä. Yhdistetään tuohon vielä polkupyörä, pikkueväät ja kavereita tai sisaruksia, aina oli hauskaa ja tekemistä. Sellainen oli lapsuuteni seikkailupuisto, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi rakennetusta temppuradasta.

Peltoa Kytöllä
Metsä kutsuu, mutta on liian hämärää ja myöhäistä lähteä metsään kuvamaan lasten kanssa.

Meillä oli tapana käydä isämme kanssa lähes joka sunnuntaiaamu seikkailemassa Kytöllä. Silloin kävimme katsomassa minkkejä, mutta meillä oli ehdoton kielto mennä liian lähelle tarhoja ja sinne ei koskaan saanut mennä ilman isää, ettemme vaan häiritse minkkejä. Paikoitellen Kannusta kiertäessä vielä voi tuntea nenässään tutun tuoksahduksen, joka leijuu minkkitarhoista. Ei muuten ole kovin mairea haju. 😀

Minkkitarhoista oli hyvin vähän jäljellä.

Juna tuo ja vie

Rautatieasema

Rautatieasema oli sikäli merkityksellinen paikka minulle, että olen muuttanut Kannuksesta pois heti peruskoulun päätyttyä ja juna oli kulkupeli millä kuljin opiskelupaikkakunnalta kotiin. Kannuksessa pysähtyy suurin osa etelästä pohjoiseen kulkevista junista eli varsin loistavat kulkeyhteydet maailmalle.

Asemarakennus on rapistuneen näköinen ja lipunmyynti on lopetettu kokonaan.

Koulut

Koulun aloitus oli minulle henkilökohtaisesti aivan katastrofaalinen, koska olin niin ujo ja varsinaisesti yhtään tuttua ei ollut samalla luokalla. Ensimmäisenä päivänä opettaja oli keksinyt hyvän idean. Jokainen meni vuorollaan opettajan pöydän alle piiloon ja nousi sieltä esiin ja esitteli itsensä. Aloitettiin tietenkin aakkosjärjestyksessä ja minä oli aina joka paikassa sukunimen mukaan ensimmäisenä. Muistan, että jähmetyin pöydän alle ja opettaja joutui kiskomaan minut esille. Sitä en enää muista sanoinko lopulta mitään, mutta epäilen. Kyllä aikuisena on monet kerrat naurettu asialle ja kukaan ei oikeastaan usko, että olen ollut piinaavan ujo ja hiljainen. 🙂

Monitoimitalo. Täällä olen aloittanut koulutieni, nykyään Monarilla on koulumuseo.

Monitoimitalolla eli Monarilla on ollut sota-aikana sotavankisairaala. Pieninä koululaisina pohdiskeltiin monenlaisia juttuja ja koulun kellari oli varsinkin mielenkiintomme kohde. Se oli kiellettyä aluetta ja muistini mukaan se oli tyhjillään, mutta kyllä siellä aina käytiin salaa pelkäämässä. Kai sitä kaikesta ujoudesta huolimatta on ollut melkoisen runsas mielikuvitus.

Tämän ikkunan takana Kaija-ope paukutti aakkosia päähän ekaluokalla.
Silloinen Kannuksen Yläaste, nykyään Raasakan koulu.

Kirkko keskellä kylää

Kannuksen kirkko

Kannuksen kirkko hallitsee maisemaa mäen päällä keskellä keskustaa. Tämä kirkko on rakennettu  1817 Heikki Kuorikosken johdolla, mutta samalla paikalla on tiettävästi ollut kirkko jo 1670-luvulta. Kannus paloi vuonna 1934 ja suurin osa keskustan alueesta tuhoutui palossa, mutta kirkko ja pappila säilyivät.

Kirkkopihalla on sotiemme sankarihaudat ja muistomerkki. Joka haudalla on kauniit kukat ja muutenkin koko piha on todella hyvin hoidettu.

Vihkikirkkomme syksyllä 1999. Jalat tutisten nuo portaat olivat kammottavat kulkea.

Kirkkopihalla on itsenäisyyssodan ja talvi- ja jatkosodan sankarihaudat sekä muistomerkki.

Vanha hautasmaa

Kannuksen vanha hautausmaa oli koulumatkan varrella ja siellä käytiin joskus lueskelemassa hautakiviä ja pelkäämässä kummituksia. Eihän siellä oikeasti mitään kummallista ollut ja ei edes montaa hautaa, mutta lapsen mielikuvituksella varustettuna sieltä sai jännitystä elämään. 🙂 Lisäjännitystä sai myös siitä, että sinne on haudattu venäläisiä sotavankeja, jotka ovat kuolleet Kannuksessa sotasairaalassa.

Kannuksen vanha hautausmaa
Hieno vanha hautakivi.
Veänäissotavankien muistomerkki. 185 vankia kuoli Kannuksen sotasairaalassa.

Pouttu

Pouttu on Kannuksessa 1938 perustettu liha-alan yritys ja suurimpia työnantajia paikkakunnalla. Myös tämä paikka oli jokapäiväisellä koulureitilläni ja Pouttu antoikin leivän pöytäämme, sillä isäni työskenteli Poutulla 25 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle.

Silloin Pouttu oli vielä perustajasuvun omistuksessa, mutta on sittemmin myyty ja nykyinen omistaja on virolainen Maag Grupp.

Monesti koulun jälkeen tie vei konttorille katsomaan josko isä olisi paikalla ja jos oikein hyvä tuuri kävi, saattoi päästä isän mukana henkilökunnan ruokalaan munkkikahville. Muutenkin kävimme kurkkimassa, että näkyykö sikoja ja lehmiä, joita ollaan tuomassa teuraaksi. Nykyisin säännökset taitavat olla niin tiukkoja, että tällainen huvi on kielletty.

Se on nykypäivään verrattuna aika huvittavaa, että tunsin kaikki isäni työkaverit nimeltä ja monien koko perhe oli tuttu. Oikeastaan oli olemassa sellainen Pouttu-yhteisö, oli lasketteluretkiä työntekijöille perheineen ja  joka viikko käytiin Poutun vuorolla isän mukana pelaamassa sulkapalloa.

Ennen tässä sijaitsi Ellin kauppa, sitten Hennukka, molemmat olivat ruokakuppoja ja karkkipäivän kauppoja. Nykyään siinä on 2018 avattu Kannuksen lihakauppa.

Lehmät

Lehmä on ollut suosikkieläimeni jo lapsuudessa.

Viimeisempänä, muttei vähäisimpinä, täytyy mainita lehmät. Kotini oli muutaman kilometrin päässä keskustasta, joten asuin täysin maalla Kannuksen mittapuulla ja lehmiä oli joka puolelle lähistöllä ja vähän kauempana kavereiden kotona. Siihen aikaan vielä sai navetassa käydä, eikä tarvinnut olla kuin omistajalta lupa.

Mallikaunotar

Monet kerrat olen ollut laskemassa lehmiä kesälaitumelle, katsomassa poikimista ja auttamassa pikkuaskareissa navetassa. Mukavinta oli kumminkin kaverin luona, kun sain hoitaa omaa suosikkilehmää ja parressa jopa kiivetä uljaan lehmäratsun selkään.

Kaikista meidän puuhasteluista lehmät eivät aina tykänneet, esim. pyörällä ajelu lehmihaassa jostain syystä ärsytti lehmiä suunnattomasti ja ne alkoivat hyppelemään ympärillä.

Maaseutuidylliä, mutta nämä eivät suostuneet naamaansa näyttämään.

Tällainen paikka oli minun lapsuuteni Kannus. Paljon kivoja paikkoja ja muistoja, mutta kuvat kertovat maisemista enemmän kuin tuhat sanaa.

Heissan Kannus, joku päivä taas tavataan! 🙂

Johanna