Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.
Kosteikkoaluetta Kalamäellä
Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.
Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.
Reittiopasteet Jäälistä Koiteliin
Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.
Vanhat navetan rauniot
Pihlajan suojissa
Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.
Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.
Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.
Lintutornin nuotiopaikalla
Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä
Käpy-yksisarvinen
Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.
Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.
Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.
Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.
Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.
Vanha hakkuuaukea
Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.
Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.
Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.
Olen käynyt Manamansalossa lomalla viimeisen 30 vuoden aikana pitkästi toistakymmentä kertaa ja luonnollisesti saarella on tullut koluttua muitakin paikkoja kuin pelkkä leirintäalue. Näköjään silti aina voi löytää uusia kohteita.
Manamansalon uimarannalle satunnainen kullkija ei helposti eksy.
Yhtenä vähemmän kuumana päivänä lähdin lasten kanssa autoajelulle tutkimaan mitä tielle näkyvät rakennelmat ovat. Paikasta ohiajaessa olimme useamman kerran pohtineet puisia “hökötyksiä” ja nyt oli aika käydä tsekkaamassa.
Tämä ihmeellinen konttaava ukkeli vilahti ohikulkijalle. Tämän siään pystyi kiivetä ja oli siisitissä kunnossa sisätiloiltaan.
Yllatys oli kyllä suuri, kun kyltti rannalla kertoi paikan olevan Manamansalon uimarannan leikkialue. Mitään tietoa tästä puistosta en varsinaisesti löytänyt, mutta tämä on hyvin lähellä Manamansalon toista leirintäaeluetta Manamansalon Porttia. Opasteita puistoon en nähnyt missään. Paikka sijaitsee ihan Manamansalontien varressa melko pian kun on saapunut saareen Kaivannonsalmen sillan kautta.
Pukukopit ja keinut rannalla
Pieni mökki. jonka sisällä on laveri ja pöytä.
Kaikista hauskin paikka lasten mielestä oli tämä venelaituri, joskin laiturilla oli melkoisen paljon lintujen jätöksiä.
Hiiiio-hoiiii, kapteeni huutaa!
Ylläoleva kukkakuva on tyttäreni kuvaama rannalta lähtiessä.
Pikällisen pohdinnan jälkeen päädyime ajamaan Etelä-Pohjanmaalta noin 400 km lähes suoraan kohti itärajaa, Rautavaaran Metsäkartanoa. Tarkoituksenamme oli päästä tällä matkalla vähemmillä ajokilometreillä, mutta houkutus oli liian suuri.
Karstulan keskustassa Kesäkahvila
Tekstiili Matti ja Maija
Matkalla oli pakko pysähtyä kahvittelemaan, jotta jaksaa päivän ajaa. Karstulassa stoppasimme ihan keskelle keskustaa ostamaan take away -kahvit ja samalla pistäydyin paikallisessa pikkuputiikissa, Matissa ja Maijassa, katsomassa olisiko siellä minulle shortseja. Olin vahingossa viikannut omat kesäpökät kotona vaatekaappiini ja siellä ne sitten oli. Onneksi Karstulasta sai lomakaappiin täydennystä.
Metsäkartanon päärakennus
Rakennuksia päärakennuksen lähistöllä
Kohteenamme oli siis Rautavaaran kunnassa, Savon syvänmaalla sijaitsevä Metsakartanon nuoriso-ja matkailukeskus eli tuttavallisemmin Metsis. Paikka on ympärivuotisessa käytössä, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä nuorisokeskus. Nuorisokeskuksista ja niiden tarkoituksesta voit lukea täältä.
Tervetuloa Metsäkartanoon!
Viihtyisät sisääntuloaula
Paikassa voi harrastaa omatoimimatkailua majoittumalla huoneistoissa tai caravanalueella vaunussa, autossa tai teltassa.
Meäin leiri ja tilaa on runsaasti.
Saavuimme alueelle vasta illansuussa, joten opastuksessa pyydettiin ilmoittautumaan vastaanottoon seuraavana päivänä ja majoittua sai vapaasti haluamaansa paikkaan. Leirintäalueella on neljä erillistä puiden reunustamaa taskua, joissa jokaisessa oli kymmenkunta paikkaa majoittumiseen.
Vessat ja suihkut
Ensivaikutelma karavaanaripaikoista oli hieman hämmentävä, mutta paikka osoittautui loppujen lopuksi mitä mainioimmaksi paikaksi. Huoltorakennukset ovat hieman vanhanaikaisen näköiset, mutta siistit ja tilavat. Paitsi viimeisen vuorokauden aikana siellä kulki joku sotkemassa enemmälti paikkoja.
Keittopaikka, tiskaus, nuotio ja ruokailutilat
Saniteettitilojen takana Ylä-Keyrityn rannalla on keittiötilat, jossa on runsaasti tilaa useammalle tai isommallekin seurueelle kokkailuun ja useita pöytäryhmiä. Rakennuksessa oli myös iso jääkaappi ja missään ei ainakaan näkynyt kieltoa kaapin käyttämiselle.
Keittopisteet
Tulistelupaikka ja ruokatilat
Väkeä oli koko medän oleilumme aikan vähän alueella leiriytymässä, ensimmäisenä yönä vain kaksi muuta porukkaa meidän lisäksi. Viimeiseinä yönä meitä oli kaiken kaikkian peräti yhdeksän vaunukuntaa. Tilaa olisi kyllä riittänyt vaikka kuinka.
Leikkipuisto aidatulla alueella
Kalajärven vilkkaan vilinän jälkeen Metsäkartanon ihan rauha ja hiljaisuus oli suorastaan taivaallista. Ihana oli vetäistä oikein syvään henkeä ja vain nauttia ympärillä olevasta kauniista luonnosta ja oman perheen seurasta. Täydellistä!
Parkourpuisto
Täytyy sanoa, että henkilökunta Metsäkartanossa on uskomattoman ihanaa ja osaavaa. Ja juttua tulee savon murteella vääntäen. Hintataso on edullinen caravan-paikoilla, alkaen 9 euroa/vrk ja henkilömakstu aikuisilta 4 euroa ja lapsilta 2 euroa. Lisäksi joka kolmas yö on ilmainen lukuunottamatta sähköä, joka on 6 euroa/vrk.
Iltakävelyn maisemia
Uimaranta, eikä ole ahteria ahterin vieressä niin kuin kotopuolen rannoilla.
Rautavaaralla luontoa riittää nähtäväksi ja koettavaksi. Metsäkartanon alueella on useita lyhyitä luontopolkua, mutta lisäksi merkattuja reittejä on ties kuinka pitkälle. Rautavaaralla on kymmenen Natura 2000 -aluetta, esim. Älänne, Tiilikka ja Pumpulikirkko.
Ylä-Keyritty auringonlaskun aikaan.
Mäntykangas ja järvimaisema – minun sielunmaisema.
Maisemakuvat ovat eri illoilta.
Kirjoitan erillisen postauksen kahdesta luontopaikasta ja uimarannasta, jossa ehdimme käydä tällä reissulla.
Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.
Varjakan satama, josta löytyy kapulalossi.
Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.
Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.
Sauna
Pitkokset saunarantaan.
Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.
Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.
Ison talon päädystä konttoriin vie tie.
Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.
Päärakennus
Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.
Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.
Valon ja varjon leikkejä synkässä metsässä.
Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.
Edessä pilkottaa ensimmäiset merkit vanhoista rakennuksista.
Työläisten asunnot
Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.
Yhteen työläisten asuntoon pääsimme sisälle.
Vanha koriste ikkunalla.
Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.
Istuisko tässä hetken miettimässä syntyjä syviä?
Vai meniskö rohkeasti sisälle vain…
Ovi raottuu varovasti ja astahdan vanhalle räsymatolle.
Katseeni osuu ensimmäisenä tähän. Onneksi on valoisaa aikaa jäljellä.
Nenässäni tuntuu hieman tunkkainen häivähdys, mutta kaunista täällä on.
Kukahan täällä on sisustanut?
Paikan aavemaisuutta lisää siisteys ja yksittäisillä tavaroilla sisustetut huoneet.
Pesuvadin pitkä odotus, ei näy käyttäjiä.
Tulevaisuus häikäisee?
Oivallinen paikka syventyä mietiskelyyn….
Portaat ovat tukevassa kunnossa ja johtavat…
…yläkerran tyhjään aulaan.
Ficher Price-lelu koristaa yläkerran kamaria.
Takaisin ulos hengittämään raitista ilmaa.
Pihapiiri
Piharakennukseta löytyy retkeläisten onneksi käytössä oleva vessa.
Hieman täällä on omituinen olo yksin hiippaillessa, mutta toisaalta aika viehättävää.
Täällä on todella hiljaista ja ilmeisesti kurssikaveritkin siellä jossain ovat ihan hiljaa.
Vanhat puuveistokset makoilevat pusikossa.
Mielenkiintoisia esineitä lojuu siellä täällä.
Osa ovista on suljettu, liekö lopullisesti.
Nämä salaperäiset rakennukset jäävät taaksemme elämään omaa hiljaista elämäänsä.
Syksyn viimeisimmät kukkaset hehkuvat saarella ja me jätämme hyvästit tälle upealle ja mielenkiintoiselle paikalle.
Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.
Auringon laskiessa horisontin taakse, me poistumme saarelta illan hämärtyessä.
Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂
Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.
Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.
Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.
Pakkasulkoilua
Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.
Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.
Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.
Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä. Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella. Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.Hyytävän kylmää loistetta.Kimalteleva hanki
Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.
Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.
Johanna
PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.