Metsäkartano – rauhan tyyssijä

Pikällisen pohdinnan jälkeen päädyime ajamaan Etelä-Pohjanmaalta noin 400 km lähes suoraan kohti itärajaa, Rautavaaran Metsäkartanoa. Tarkoituksenamme oli päästä tällä matkalla vähemmillä ajokilometreillä, mutta houkutus oli liian suuri.

Matkalla oli pakko pysähtyä kahvittelemaan, jotta jaksaa päivän ajaa. Karstulassa stoppasimme ihan keskelle keskustaa ostamaan take away -kahvit ja samalla pistäydyin paikallisessa pikkuputiikissa, Matissa ja Maijassa, katsomassa olisiko siellä minulle shortseja. Olin vahingossa viikannut omat kesäpökät kotona vaatekaappiini ja siellä ne sitten oli. Onneksi Karstulasta sai lomakaappiin täydennystä.

Kohteenamme oli siis Rautavaaran kunnassa, Savon syvänmaalla sijaitsevä Metsakartanon nuoriso-ja matkailukeskus eli tuttavallisemmin Metsis. Paikka on ympärivuotisessa käytössä, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymä nuorisokeskus. Nuorisokeskuksista ja niiden tarkoituksesta voit lukea täältä.

Paikassa voi harrastaa omatoimimatkailua majoittumalla huoneistoissa tai caravanalueella vaunussa, autossa tai teltassa.

Saavuimme alueelle vasta illansuussa, joten opastuksessa pyydettiin ilmoittautumaan vastaanottoon seuraavana päivänä ja majoittua sai vapaasti haluamaansa paikkaan. Leirintäalueella on neljä erillistä puiden reunustamaa taskua, joissa jokaisessa oli kymmenkunta paikkaa majoittumiseen.

Ensivaikutelma karavaanaripaikoista oli hieman hämmentävä, mutta paikka osoittautui loppujen lopuksi mitä mainioimmaksi paikaksi. Huoltorakennukset ovat hieman vanhanaikaisen näköiset, mutta siistit ja tilavat. Paitsi viimeisen vuorokauden aikana siellä kulki joku sotkemassa enemmälti paikkoja.

Saniteettitilojen takana Ylä-Keyrityn rannalla on keittiötilat, jossa on runsaasti tilaa useammalle tai isommallekin seurueelle kokkailuun ja useita pöytäryhmiä. Rakennuksessa oli myös iso jääkaappi ja missään ei ainakaan näkynyt kieltoa kaapin käyttämiselle.

Väkeä oli koko medän oleilumme aikan vähän alueella leiriytymässä, ensimmäisenä yönä vain kaksi muuta porukkaa meidän lisäksi. Viimeiseinä yönä meitä oli kaiken kaikkian peräti yhdeksän vaunukuntaa. Tilaa olisi kyllä riittänyt vaikka kuinka.

Kalajärven vilkkaan vilinän jälkeen Metsäkartanon ihan rauha ja hiljaisuus oli suorastaan taivaallista. Ihana oli vetäistä oikein syvään henkeä ja vain nauttia ympärillä olevasta kauniista luonnosta ja oman perheen seurasta. Täydellistä!

Täytyy sanoa, että henkilökunta Metsäkartanossa on uskomattoman ihanaa ja osaavaa. Ja juttua tulee savon murteella vääntäen. Hintataso on edullinen caravan-paikoilla, alkaen 9 euroa/vrk ja henkilömakstu aikuisilta 4 euroa ja lapsilta 2 euroa. Lisäksi joka kolmas yö on ilmainen lukuunottamatta sähköä, joka on 6 euroa/vrk.

Rautavaaralla luontoa riittää nähtäväksi ja koettavaksi. Metsäkartanon alueella on useita lyhyitä luontopolkua, mutta lisäksi merkattuja reittejä on ties kuinka pitkälle. Rautavaaralla on kymmenen Natura 2000 -aluetta, esim. Älänne, Tiilikka ja Pumpulikirkko.

Kirjoitan erillisen postauksen kahdesta luontopaikasta ja uimarannasta, jossa ehdimme käydä tällä reissulla.

Varjakan sahasaari

Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.

Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.

Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.

Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.

Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.

Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.

Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.

Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.

Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.

Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.

Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.

Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.

Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂

Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.

Mukavan lepppoisia syyspäiviä!

Talvinen Toppilansaari

Pitkästä aikaa

Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.

Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.

Pakkasulkoilua

Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.

Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.

Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.

Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.
Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä.
Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella.
Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.
Hyytävän kylmää loistetta.
Kimalteleva hanki

Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.

Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.

Johanna

PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.