Juhannuksen maisema-ajelu

Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.

Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.

Polulle pääsee kulkemalla leirintäalueen läpi.

Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂

Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.

Tästä oli pakko palata autolle, vaikka niin olisi ollut houkuttelevan näköinen polku.

Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.

Uimarannan alue on päässyt rappeutumaan.

Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.

Mielenkiintoisia rakennelmia. Olisiko nämä alueet aluenperin rakennettu työntekijöiden ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön?

Merkattu reitti jatkuu tästä kohti Leppiniemen asuinaluetta.

Ruusut aloittelevat kukintaansa voimalaitoksen parkkipaikalla.

Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.

Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂

Kuntoradan vierestä löytyi tupasvillameri.

Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.

Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.

Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.

Viidennen nuotiopaikan maisemat. Täällä ei ollut polttopuita.

Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂

Valkiaisjärven takamailla auringonlasku.

Miljoonativoli ja shoppailuparatiisi

Olemme käyneet Tuurin Kyläkaupassa ja Miljoonativolissa (Tivoli Sariola) lastemme kanssa lähes joka kesä ja sinne suuntasimme jälleen viime viikonloppuna. Tuuriin meitä vetää lapsille ilmainen viihdyke. Luonnollisesti itse tivoli, mutta lisäksi löytyy Muumipuisto ja kyläkaupan ilmainen kesäjuna ja jostain kummallisesta syystä he tykkäävät myös itse tavarapuodista.

Tuurin kyläkaupan onnen symboli on suuri hevosenkenkä.

Tyttäret ovat ihastuneet kaupassa kaikkiin nähtävyyksin ja isosti ja näyttävästi esille laitettuun tavaraan. Varsinaisesti kauppa ei ole minun mielestäni shoppailuparatiisi, koska kaikkea on ihan liian paljon ja tulee vähän levoton olo, että mihin sitä oikein silmänsä asettaisi ja mihin suuntaan kannattaisi kulkea.

Uusimmat Muumilaakson animaatiosarjan tuotteet näyttävästi esillä.

Toisaalta arvostan Keskisen luomaa paratiisia keskelle ei mitään ja siellä vielä käy porukkaa ympäri Suomen jopa bussilasteittain. Tuskin tavallinen kauppakeskus menestyisi lakeuksien pelloilla, mutta hieman yliampuva tyyli sinänsä on nähtävyys ja herättää ihmisten mielenkiinnon. Alueen suosiosta kertoo myös karavaanareiden määrä aina täpötäydellä Tuurin omalla Onnela-leirintäalueella ja lisäksi parkkipaikoilla yötään viettävät matkailijat.

Tuuriin saavuimme perjantain ja lauantaina välisenä yönä vasta puolenyön aikaan, joten ensimmäisen yön nukuimme parkkipaikalla, mutta olimme jo etukäteen päättäneet, että yritämme mahtua toiseksi yöksi leirintäalueen puolelle.

Leirintäalueella on sähköistetyt ja asfaltoidut paikat eli erittäin tasaista.

Lauantaina puolen päivän aikaan menimme jonottelemaan ja saimme toisen kerran Onnelasta leirintäaluapaikan Tuurin vierailujemme historiassa. Majoitus leirintäalueen puolella maksaa 20 euroa/vrk ja siihen sisältyy sähkö.

”Vinkkinä, että Tuurin kylästä löytyy kaksi muutakin lierintäaluetta: Sepänniemen lomakylä ja Tuuri Resorts. Molemmissa olemme yöpyneet aiempina vuosina ja ihan ovat hyviä paikkoja, mutta ei niistä nyt enempää tässä postauksessa.”

Kyläkaupan kesäjunalla on kaksi pysäkkiä leirintäalueella.

Leirintäalueella on todella hyvät paikat parkkeerata kalusto tasaiselle maastolle. Huoltotilat olivat pääasiassa siistit, mutta käyttäjiä oli aika runsaasti, joten väkisin näkyy jonkin verran siisteydessä. Suihkuja, vessoja ja roskiksia alueella on poikkeuksellisen paljon, verrattuna moneen muuhun alueeseen.

2-vuotias nauttii pyörityksestä sydämensä kyllyydestä, mutta itselle menee nuppi helposti sekaisin. 🙂
The Tripe tarjoaa kyytiä miten päin sattuu….
Aikuiseen makuun! 🙂

Kyläkauppa maailmanpyörästä kuvattuna.

Kyläkauppiaan koti…
… ja puutarha

Muumipuisto perheen pienimmille.
Keinuja, kiipeilyä ja mäenlaskua
Puisto on yllättävän iso, ohi ajaessa luulimme sitä paljon pienemmäksi.

Rakkauslukkoja

Onneksi jälleen kerrran emme uskoneet säätiedotuksia, vaan lähdimme paikan päälle katsomaan. Ennuste viikonlopulle oli varsin sateinen, mutta loppujen lopuksi pilvisistä kuvista huolimatta vettä satoi vain muutamia pikkukuuroja.

Töysänjoki hehkui lauantai-iltana.

Ilman kommelluksia ei selvitty tästäkään reissusta. Asuntovaunun etuikkunan päällykerros oli matkan varrella lentänyt vunun katon yli jonnekin pientareelle. Oltiin aika järkyttyneitä tapahtuneesta, mutta ilmeisesti ikkuna ei ole aiheuttanut kenellekään vaaraa omille teille kadotessaan. Isoimmaksi murheeksi siis jäi raha ja mistä saa hommattua uuden ikkunan.

Uusia lomareissuja suunnnitellaan heinäkuun loppupuolella Lapin suuntaan ja ehkä pistoja Norjan ja Ruotsin puolelle. (Kun vaan sais kaluston kuntoon…..)

Rantaloma Himangalla

Kesä on tulla tupsahtanut ihan huomaamatta ja blogin 1-vuotissynttärit siinä samalla. Viime kesäkuussa kirjoitin ensimmäisen juttuni blogiin: http://www.kotimaaetsimessä.fi/lahimatkailua-asuntovaunulla/. Reissu oli mieheni sisarusten perheiden kanssa sovittu viikonloppukokoontuminen.

Tapasimme samalla kokoonpanolla tänä kesänä Himangalla Sautinkarin leirintäalueella https://www.sautinkari.info/# . Sautinkari oli meille kaikille ennestään tuntematon paikka ja valitsemme sen sijainnin vuoksi eli Oulusta sopiva etäisyys, ajokilometrejä ei kerry turhan paljon viikonlopun reissua varten. Leirintäalue sijaitsee sekä Lestijoen, että Perämeren rannalla.

Sautinkarin leirintäalue sijaitsee vanhalla saha-alueella, josta muistona on vanha tiilinen piippu.

Leirintäalue on aika iso, yli 250 paikkaa. Päähuoltorakennus löytyy keskeltä aluetta, jossa on kaikki tarpeellinen: suihkut, vessat, saunat jne. Iltasella on vakiona leirintämaksuun kuuluva yleinen saunavuoro ja joenrannassa on lisäksi vuokrattavissa ulkosauna, josta pääsee laiturilta uimaan Lestijoessa. Edelleen mainostan SFC-alueiden edullisuutta, varsinkin jos on jäsen. Jäsenille 18€/vrk ja muille 25 euroa. Lisäksi kaikille sähkö samalla hinnalla 5 euroa/vrk.

Leirintaalueelta löytyy siis uimapaikat laiturilta jokeen tai hiekkarannalta mereen. Viikonloppu sattui olemaan tämän kesän kuumin viikonloppu ja ukkosia oli ennustettu tulevaksi usempia, mutta onneksi ennustajat erehtyivät ja ainoastaan sunnuntaiaamuna oli hetken aikaa ukkonen yllä. Muuten lapset nauttivat mahtavista uintikeleistä useamman kerran päivässä.

Porukassamme uimareita riitti säiden suosiessa.

Leirintäalue elää pienoisen epävarmuuden alla vuodesta toiseen, kun Kalajoen kaupunki on suunnitellut alueen kaavoittamista mökkikäyttöön ja leirintäalueen vuokrasopimus uusitaan vuodeksi kerrallaan. Luonnollisesti tämä vaikuttaa siihen, miten leirintäaluetta kannattaa kehittää. Harmi sinänsä nämä suunnitelmat, että rakennetaanko alueelle muutamia mökkejä joillekin ihmisille vai voiko alueesta nauttia kesän aikana isompi joukko porukkaa?

Alueella on ollut joskus myös vuokramökkejä, mutta ne eivät ole enää asuttavassa kunnossa.

Leirintäalueen rajalla on kesäkioski, jossa järjestetään pari kertaa kesässä karaokea ja tansseja ja se osui nyt tälle viikonlopulle. Lauantai-iltana mökä oli melkoinen ja eräs nainen oli miehelleni kuvaillut mekkalaa osuvasti: – Tuo päihtyminen saa ihmiset kuvittelemaan, että he osaavat laulaa. Muuta harmia siitä ei tosiaan ollut kuin ääni.

Lasten leikkipuisto ja kesäkioskin murkka näkyyy oikeassa reunassa.

Himangan keskustaan ja kirkolle on matkaa noin kilometri, josta löytyy mm. pari ruokakauppaa.

Auringonpaiste ja kauempan olevat ukkospilvet luovat mahtavan kuvauskelin.

Molempina iltoina oli nähtävillä näyttäviä auringonlaskuja.

Sunnuntaina koukkasimme vielä pienen lisälenkin Lohtajan Ohtakarin kautta, jossa on kerrassaan mahtavat hiekkarannat. Alueesta on aika vähän tietoa ja sitä ei kauheasti mainosteta, mutta suosittelen poikkeamaan. Alueelta löytyy kioski ja sieltä voi varata vaunulle sähköttömiä yöpymispaikkoja, joihon sisältyy wc, suihku ja kemssan tyhjennys, hinta 15 euroa/vrk. Lähin nuotiopaikka löytyy huoltorakennuksen vierestä ja uimarantaa on lähes silmän kantamattomiin.

Ohtakarista mantereelle vievä tie. Valitettavasti minulla ei ole rannoista kunnon kuvia.

Ohtakariin täytyy ehdottomasti joskus palata ajan kanssa ja Sautinkari kannattaa myös muistaa. Lämmintä ja aurinkoista kesää! 🙂

Visit Rovaniemi

Pääsiäisen aikaan teimme miniloman eli yhden yön reissun koko perheellä Rovaniemelle. Yöksi majoituimme Scandic Rovaniemi Cityyn keskelle kaupunkia. Samassa hotellissa olemme majoittuneet muutama vuosi sitten ja sen jälkeen hotellihuoneet oli remointu täydellisesti ja voin suositella, oli hienoa ja siistiä. En tiedä johtuiko pääsiäisestä vai onko Scandic-hotelleissa aina samanlaiset aamupalat, mutta oli kyllä todella runsaasti erilaista syötävää tarjolla.

Pääsiäisen täysikuu Ounasjoen rannalta kuvattuna.

Rovaniemelle suuntasimme sen vuoksi, että mieheni isä asuu siellä. Yöpyminen ei onnistu pienessä asunnossa, joten majapaikka täytyy olla jossain muualla.

Hommasin itselleni joulukuussa Museokortin ja ajattelin hyödyntää sitä Rovaniemen reissun aikana vierailemalla Arktikumissa ja Korundissa. Huvikseni kysyin tyttäriltäni, jotka piakkoin täyttävät 15 ja 10 vuotta, että kuka lähtee kanssani museoihin ja hämmästykseni oli suuri, kun molemmat olivat lähdössä mukaani.

Ensimmäisenä suuntasimme Arktikumiin ja sain huomata, että minulla oli todella hyvää ja innostunutta seuraa kierroksellani mukana. Arktikumissa saimme tietää, että Rovaniemen kolmeen suureen museoon (Arktikum, Pilke ja Korundi) voi ostaa kulttuuripassin ja päätimme tyttöjen kanssa kiertää joka paikan. Kulttuuripassin hinta on aikuisille 20 euroa ja lapsille 10 euroa.

Ulospäin tämä lasiputki näyttää aika vaatimattomalta, mutta sisältä 172 metriä pitkä putki on näyttävä.

Lasiputki tuo valon ja varjon leikin museoon ja kevätaurinko kuumuuden. Kesähelteillä taitaa olla hirvittävän kuuma paikka.

Arktikumin käytävän seinillä on 19.5. saakka Vuoden luontokuva 2018 -näyttely.

Muuttuva arktis -näyttelyssä riittää mielenkiintoista tutkittavaa pohjoisen ilmastosta, eläimistä ja tietysti revontulista.

Aapa-näyttelyssä tutustutaan pohjoisen soihin.

Pohjoisen keinot -näyttely
Lappilaista elämää ja tarinoita.

Pohjoisen keinot -näyttelyssä on niin paljon katseltavaa, että pakko oli osittain kiertää aika nopeasti ja tutustua vain osaan näyttelystä tarkemmin. Mielenkiintoisinta oli Lapin sota -osio, jossa oli Rovaniemen kaupungin pienoismallit vuodelta 1939 ja Lapin polttamisen jälkeen 1944.

Lisäksi on mahdollisuus tutustua Lapin historiaan muinaisista ajoista lähes nykypäivään, menetettyyn Petsamoon ja luontoon. Tunnelma isossa tilassa on mahtava hämäryyden johdosta ja tunnelmoimme tyttöjen kanssa susien ulvoessa ja nuotiotulen rätistessä taustalla, kun tutustuimme saamalaiskulttuuriin ja poroihin.

Poroja, susien ulvontaa ja Lapin taikaa.

Tiedekeskus Pilke sijaitsee rinteessä ja sen vuoksi sisätilat ovat huikaisevan korkeat.

Arktikumin kierrettyämme jahkailimme hetken aikaa, että mitä tekesimme ja päätimmie pikaisesti käydä samassa pihapiirissä sijaitsevassa Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeessä. Paikka oli meille oikeastaan täysin mysteeri mitä se pitää sisällään, mutta ei muuta kuin rohkeasti peremmälle. Totesimme heti alkumetreillä, että tämä paikka täytyy kokea myös meidän perheen miesten, joten kävimme täällä vain pikaisesti ja seuraavana päivänä koko perheellä ajan kanssa.

Ensimmäisenä aulassa pääsi testaamaan metsäkone-simulaattoria.

Upea portaikko johtaa alas. Alhaalla on paljon puuhasteltavaa niin isoille kuin pienille.

Tekemisen riemua. Kellopelillä soittaessa voi kuulostella eri puulajien sointuja tai ainakin kovaa pauketta. 🙂

Koivun oksan korkealle…. Linnunpesä löytyi portaiden yläpäästä, jossa halutessaan sai lauleskella vaikkapa koko museoyleisölle lintukaraokea tai kuunnella linnunlaulua vain omaksi ilokseen.

Kurkisteluluukkuja paperitehtaan eri työntekijöiden työnkuviin. Joka luukusta kurkkasi omakuva.

Metsästyspelissä sai testata taitojaan onnistuuko esim. lintujen, karhun tai hirven kaato.

Pilkettä suosittelen kaikille pienille ja suurille pojille ja tytöille, jotka ovat kiinnostuneita metsistä, luonnosta, linnuista, koneista, palikoilla rakentamisesta tai vaikka vain upeasta arkkitehtuurista. Pilke on uudehko rakennus, joka on avattu kesäkuussa 2011.

Kun olimme vierailleet koko perheellä Pilkkeessä, oli pikkumiehen päiväunien aika, joten siirryimme naisporukalla Kulttuuritalo Korundiin. Korundissa oli mm. Nurin kurin- ja Primavista-näyttelyt. Mielenkiintoista nähtävää.

Viimeisenä tutustuimme Kulttuuritalo Korundiin.

Mielenkiintoisinta kaikissa kohteissa on arkkitehtuuri. Korundin tilat on rakennettu alunperin 1933 postiautovarikoksi ja rakennus on selvinnyt toisesta maailman sodasta. Nykymuodossaan kulttuuritalo on toiminut vuodesta 2011.

Yllä muutama kuva näyttelystä.

Kotimatkalla pysähdyimme yhden kerrran Kuivaniemessä Merihelmen kohdalla ottamaan muutaman kuvan lähestyvästä auringonlaskusta. Lunta oli kumminkin sen verran paljon vielä jäljellä, että tennareissa ei viitsinyt lähteä rantaan asti rämpimään.

Tällainen oli kulttuurimatkamme Rovaniemelle. Mukavaa vappua!

Johanna

Ulkomailla kotimaassa

Hiihtoloma Saariselällä

Harvinaista herkkua meidän perheelle, että lähdetään hiihtolomalle Lappiin. Tällä kertaa kumminkin oli useita houkuttimia matkassa, joten varasimme ystäväperheen kanssa kolmen vuorokauden loman Holiday Club Saariselän hotelliin. Loma oli Holiday Clubin esittelyloma, joten matkan ehtoihin kuului käydä parin tunnin esittely reissun aikana.

Saariselän lomakeskus sijaitsee Kaunispään tunturin kupeessa.

Hotelli oli siisti, joskin huone oli aika pieni viidelle hengelle, mutta muutama päivä menee hieman ahtaammissakin oloissa. Joku saattaa nyt ihmetellä, että miten hotellihuoneessa voi olla ahtaampaa kuin asuntovaunussa, mutta vaunussa kaikille tavaroille on paikkansa ja vapaata pihamaata yleensä käytössä silmän kantamattomiin, kun astuu vaunusta ulos. Hotellihuoneeseen raahataan viiden hengen talvivarusteet yms. ja vain pikkuruinen koppi on koko porukan käytössä.

Loma oli peruuntua vielä viime hetkillä, kun taaperollemme nousi kova kuume ja sen jälkeen hirveä yskä ja nuha, mutta pääsimme kumminkin kulun päälle. Menomatka sujui rattoisasti ja tiet olivat hyvässä kunnossa.

Mikäs näillä teillä ja näissä maisemissa on ajellessa.

Lomastamme tuli melkoista rentoilua ja kyläilyä ja ulkoilu ja valokuvaus jäi loppujen lopuksi harmittavan vähäiseksi. Poikamme ehti loman aikana parantuna sen verran, että pystyi isänsä ja siskojensa kanssa käydä pari kertaa kylpylässä ja pulkkamäessä. Liekkö itselläni silmä varoitteli jo ensioireista ensimmäisellä ulkoilureissulla, kun kirkkaassa pakkassäässä tuntui, että ei pysty kunnolla katsella ympärilleen. Sain reissun aikana nimittäin oikein mojovan sillmätulehduksen ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessa on eka päivä puoleen toista viikkoon, kun silmä tuntuu lähes normaalilta.

Keskiviikkona päiväkävelyllä käväsin tutustumassa Saariselän tunturikappeliin, jossa näytti olevan ohjelmaa joka ilta ja avoimet ovet ympäri vuorokauden. Alttaritaulu avautuu kauniisti tunturimaisemiin. Aika samnatyylinen kuin Pyhällä Revontulikappeli. Tästä löytyy linkki Pyhän postaukseen.

Saariselän tunturikappeli eli Pyhän Paavalin kappeli
Alttaritaulu on luonnon omaa taidetta.

Huoneistoja lenkkipolun varrella
Latuja ja moottorikelkkareittejä risteili vähän joka puolella.

Kaunispään huipulta lähtee 1200 metrin pituinen pulkkamäki Alli. Tämä hurjapää ei vielä saanut laskea sieltä asti.

Pulkkamäen alaosassa odottamassa laskijoita. Alhaalla mäessä on hyvät turvaverkot.

Joka tapauksessa vaikka loma ei ollut kovin aktiivinen, se oli silti hyvä loma. Yhden illan istuimme ystäviemme kanssa hotellin aulassa juttelemassa ja katselemassa maailman menoa. Tulimme illan aikana siihen tulokseen, että olemme saapuneet kotimaassa ulkomaille. Matkaajia näytti olevan runsaasti Aasian maista ja kamerat olalla keikkuen he suuntasivat iltaisin kuvaamaan revontulia. Tosin perjantai-iltana ei kyllä revontulet näkyneet, sillä auringonpaisteen tilalle oli tullut kamala lumimyräkkä.

Sama muukalaisuuden tunne kotimaan kamaralla toistui paikallisessa Kauppakeskus Kuukkelissa. Vilinää ja vilskettä oli ympärillä ja suomenkielistä puhetta kuuli ainoastaan kassalla. Hauska kokemus sinänsä olla kotimaassa ja suomalaisissa maisemissa ummikkona.

Kunnon lumisadealue lähestyy torsatai-iltana.

Itsekin olin varustaunut kuvaamaan revontulia ja torstaina alkuyöstä oli käsittämättömän hienot loimut taivaalla ja olin tunturissa kameran kanssa. Virittelin jalustan kameralle ja yritin kuvata, mutta kamera ei suostunut ottamaan yhtä ainutta kuvaa. Niin kauan yritin kuvata erilaisilla säädöillä, että sormet olivat aivan tunnottomat ja oli pakko luikkia autoon lämmittelemään. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaa ennakkoon huolella opiskella kuvaussessiota varten revontulikuvauksesta jotain. 🙂

Yksi uusi kuvauskohde kumminkin osui kohdalle, nimittäin siskoni koiranpentu, Labradorinnoutaja Halla, ikää noin 5 kk. Ikä saattoi mennä pieleen, mutta pentukoira kumminkin kyseessä.

Kaunispään huipulla

Kaunispään huippu oli sellainen kohde, että sinne oli pakko päästä kuvaamaan auringonlaskua ja siellä tulikin reissun parhaat kuvat. Uskomattomia värejä ja niin avaraa joka puolella minne katsookin. Tässä linkki viime kesän helteiltä samoista maisemista.

Jos pelkkä huippu ei riitä, voi nousta vielä vähän ylemmäs näköalatorniin.

Tässä on mökit todellisella näköalapaikalla.

Pakkasta oli reilu kymmenen astetta, mutta avotunturissa ilma tuntui hyytävältä.

Lauantaina ajelimme kotiin melkoisessa lumisateessa ja aikaa käytimme reilusti matkustamiseen ja pysähdyimme matkalla useamman kerran. Onneksi ei ollut kiire minnekään.

Mukavaa kevään odotusta kaikille! 🙂

Talvinen Toppilansaari

Pitkästä aikaa

Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.

Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.

Pakkasulkoilua

Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.

Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.

Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.

Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.

Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä.

Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella.

Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.

Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.

Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.

Johanna

PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Lapin lumoa, osa 2

Isokuru

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä tutustumassa Luontokeskus Naavaan, jota mainostetaan Pyhä-Luoston olohuoneena, eikä mielestäni aiheetta. Esillä on alueen luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta sekä geologiaa ja kulttuurihistoriaa, sekä lapsia että aikuisia kiinnostavalla tavalla. Lapsille oli kiva tehtävä bingon muodossa. Bingossa etsittiin kuvien perusteella näyttelyssä olevia kohteita, kuten lintuja ja ötököitä.

Naavan sivuilta en löytänyt tietoa, onko heillä kantorinkkoja vuokrattavana, mutta kysäisin silti infosta ja heiltä sai samalla reissulla rinkan mukaan todella edulliseen hintaan, 10 euroa päivä.

Pyhällä palvelut olivat meille vähintäänkin riittävät ja kaikkiin kaupallisiin paikkoihin meillä ei ollut edes kiinnostusta tutustua. Naavasta löytyy Café Loimu, josta olisi saanut kahvin lisäksi erilaisia vaihtoehtoja ruokaa.

Pyhän keskustassa on K-market, jossa on melkoisen laaja valikoima noin pieneksi kaupaksi ja lisäksi marketissa näytti olevan pieni apteekkitavaroiden valikoima kassojen takana, josta sai ainakin yleisimpiä särkylääkkeitä. Samassa tilassa sijaitsee pieni kahvila.

Rinteen poikki polulle metsän siimekseen. Tässä rinteessä näkyi muuten joka päivä poroja ruokailemassa, mutta ei tällä kertaa.

Ilma näytti sunnuntaina varsin kurjalta. Oli harmaata ja sateista, mutta luotimme täysin sääennusteeseen ja luontokeskuksen oppaaseen, että isoimmat sadekuurot ovat ohitse iltapäivällä ja kuulemma kurun maisemat olisivat upeat säällä kuin säällä. Lähdimme siis kävelemään tihkusateeseen kohti Isokurua ja sade loppuikin jossain vaiheessa, mutta harmaat sumupilvet roikkuivat raskaana yllämme koko lenkin ajan. Tällä kertaa pilvet olivat meidän yläpuolella ja alhaalla oli selkeää.

Isokurun laavulle olisi päässyt hyvin lastenrattaiden kanssa, mutta siitä eteenpäin ei vaunuilla ole asiaa.

Maisemat ovat upeat ja vielä on helppokulkuista.

Luontopoluille on hyvät opasteet muuten, mutta kilometrit olisi saanut olla paremmin merkattu.

Pikkukaveri nukahti päiväunille melkein heti alkumatkasta .

Ensimmäinen tapaamani kuukkeli. Hyvin kesyjä lintuja ja ruokaa olisi halunnut, mutta meillä ei ollut leipää mukana.

Isokurun laavulta laskeudutaan melko jyrkästi noin 200 rappusta kurun pohjalle. Sateisella kelillä varoivaisuus on valttia, varsinkin tämän aarteen kantajalla.

Portaiden alapäässä reitti haarautuu ja me suuntaamme oikealle kohti Pyhänkasteenlampea ja -putousta. Portaissa on leveämpiä kohtia, joissa voi hetken hengähtää ja mahtuu hyvin ohittelemaan vastaantulijoita.

Pitkoksien alussa on varoitus rakenteiden osittaisesta vanhuuden heikkoudesta ja kehotettiin kulkemaan keskellä polkua. Reitiltä poikkeaminen on kielletty, jotta alueen herkkä luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.

Alkumatkasta syvällä rotkossa maisema on jopa pusikkoista, kunnes alkaa jylhät kivikot.

Pieniä kirkasvetisiä lampia on matkan varrella useita. Pohjasssa voi nähdä ihmisten heittämiä toivomuskolikoita? Ikiaikaisia uskomuksia vai nykyajan hömppää? 🙂

Polku kaartelee kurun pohjalla myötäillen lampien reunamia. Vain jyrkimmissä kohdissa on köysikaide tuomassa näennäistä turvaa.

Olemmeko saapuneet lumottuun metsään? Asuuko lammen takana luolassa keijuja vai kenties Vuorenpeikko?

Kivisen taipaleen alku. Puut ovat todella liukkaan näköiset, mutta onneksi jalkineet tuntuvat pitävän.

Joka puolella ympärillä kohoaa massiiviset kiviseinämät korkeimillaan 220 metrin korkeuteen. Pilvet peittävät korkeimmat huiput nävkyvistä.

Edessä häämöttää reitin ainoa kohta, jossa ei ole puupolkua. Muinainen kivivyöry on peittänyt kurun pohjan. Kiviportaat johdattavat vyörykohdan ylitse. Väistämättä seinämiä silmäillessä mieleen hiipii ajatus, voiko tuolta vyöryä lisää kiviä alas…? Lapsille sanoin: – Ei voi!

Nousua kiviportaita pitkin. Kuvassa ei näy niin selkeästi, mutta kavutessa oli selkeät askelmat.

Tytöt ovat saavuttaneet kurun pohjan huipun.

Kivivyöryn huipulta avautuu maisema pitkälle eteenpäin.

Matka jatkuu kohti putousta. Maisemat tekevät vaikutuksen ja mielestäni olen yhdessä kotimaani vaikuttavimmista paikoista.

Tytöt ennättivät ensimmäisenä perille Pyhänkasteenlammen tasanteelle ihmettelemään maisemaa. Putouksen kohina kuuluu kurussa hyvän matkan päähän, jos vain hoksaa kuunnella.

Putous kiemurtelee kalloin seinämiä alas kohtia lampea.

Pyhänkasteenputoukselta matkaa voi halutessaan jatkaa kohti Karhunjuomalampea kiipeämällä noin 400 puuporrasta ylös Uhriharjun näköalatasanteelle, joka näyttää keikkuvan ylhäällä tyhjän päällä. Me kiipesimme muutaman rappusen ylöspäin nähdäksemme tämän paikan alhaalta käsin. Jälleen tyttäremme haluaa käydä huipulla asti tuulettamassa, joten me muut lähdemme hissukseen kulkemaan takaisin kohti Isokurun laavua, jossa meillä on tarkoitus paistella eväsmakkarat.

Jyrkät portaat kohti lampea tuntuivat vähän hurjilta alaspäin mennessä.

Pieni puro solisi iloisesti Pyhänkastenlammen alapuolella.

Paluumatkalla sumupilvet näyttivät hivuttautuvan yhä alemmas ja alemmas.

Parisataa askelmaa ylös ja notski odottaa.

Viimeisillä askelmilla luon haikeita silmäyksiä kuruun ennen retkieväiden nautiskelua kodassa.

Pari rappusta ylös ja määrämpää on siinä. Kyllä maistui makkarat hyvälle.

Kodalla tapasimme mutkan kautta tuttuja ihmisiä ja nuotiolla aika kului huomaamatta nopeasti. Ulkona alkoi tulla hämärä, mutta Isokurun jälkeen matka onneksi oli helppoa reittiä ja taittui reippaasti, joten pisteltiin vauhdilla huoneistoon ja äkkiä sauna päälle ja kahvin keittoon.

Muinaisten aikojen aallonmerkkkejä näkyy irtonaisissa kivilaatoissa.

Kokonaisuudessaan meille kertyi matkaa 7,5 kilometriä tällä reitillä. Liikuntaa ja upeita maisemia. 🙂

Kolmannessa osassa käymme pikapyrähdyksen Tiaislaavulla.

Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.

Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.

Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.

Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.

Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.

Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.

Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.

Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.

Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.

Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.

Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.

Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.

Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.

Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.

Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂

Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,

Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.

Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.

MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.

Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.

Cityluontopolulla

Hietasaari Oulussa

Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.

Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.

Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.

HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.

Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen ja Johteenpookin välinen ranta.

Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.

Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.

Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.

Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.

Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.

Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂

Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.

Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.

Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.

Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.

Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.

Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.

Näkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.

Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.

Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.

Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.

Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.

Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.

Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.

Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.

Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.

Aleniuksen puutarha aidan takana piilossa.

Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.

Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.

Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.

Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.

Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.

Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.

Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.

Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.

Käävät eli lahottajasienet työn touhussa.

Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.

Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.

Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Hiihtoloma Saariselällä

Kaunispään huipulla

Jaa tämä:

Pitkästä aikaa

Pakkasulkoilua

Jaa tämä:

Luosto ja Pelkosenniemi

Tiaislaavu

Jaa tämä:

Isokuru

Jaa tämä:

Pyhätunturilla

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Jaa tämä:

Hietasaari Oulussa

Jaa tämä: