Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Jäätyneet kukkaset

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.
Kuurankukka

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Vielä eivät hissit kulkeneet.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.
Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.
Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.
Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.
Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.
Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.
Vedetään hetki henkeä.
Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.
Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.
Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.
Maisemat muuttuvat koko ajan.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.
Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.
Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.
Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.
Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.
Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.
Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.
Jäätynyt pieni lampi rinteessä.
Poikkesimme tälle huoltotielle.
Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.
Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂
Aivan kuin edessä olisi meri.
Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.
Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,
Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.
Alas mennessä ilma jälleen sakenee.
Näissä maisemissa kelpaa poseerata.
Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.
MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.
Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.
Ilta saapuu ja aurinko laskee.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

 

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.

Laanaojan varrella

Maisemia ja historiaa

Olen koko kesän haaveillut ja suunnitellut käveleväni Laaniskan vartta Oulun keskustaan Laanaojan päätepisteeseen ja ottavani noin miljoona kuvaa matkan varrelta. Minua kiinnostaa nähdä mistä oja mutkittelee ja mitä kaikkea matkan varrelta löytyy. Tästä linkistä voi lukea Oulun ja Kaupunginojan historiaa.

Miksi haaveiltu matka on pysynyt suunnitteluasteella näin kauan? Matkaa kertyi reilu neljä kilometriä kaikkinen mutkineen, ei kuulosta pahalle matkalle. Mutta, kun kuvaan jokaisen omasta mielestä kiinnostavan kohteen, esikatselun jälkeen jatkoon pääseviä kuvia kertyy helposti reilu sata.Jokainen jatkoon päässyt blogikuva saa kevytkäsittelyn kuvankäsittelyohjelmalla ja sen jälkeen siirrän ne blogin kuva-arkistoon. Tähän kuvien käsittelyyn ja siirtelyyn menee aikaa enemmän kuin itse blogin kirjoittamiseen. Kesän aikana ollaan reissattu aika paljon, niin tällaiset kotikaupungin kuvaukset tuppaavat jäädä muiden reissujen jalkoihin. 🙂

Kuvat kertokoot tarinaa ja bloginihan perustuu runsaaseen valokuvamäärään, mutta sitä ennen, rakkaalla lapsella on monta nimeä: Kaupunginoja, Plaanaoja, Laanaoja ja Laaniska ja varmaan muitakin nimiä löytyy, mutta tuossa tunnetuimmat.

Lähden kävelemään Kaukovainion ja Kainuuntien risteyksestä ja tarkoituksenani on kävellä koko ajan ojan läheisyydessä.
Aurinko paistaa ja meinaa olla suorastaan kuuma auringon porottaessaa niskaan. Onko todellakin jo syyskuu?
Polku vie kohti Huuhkajanpuiston jalkapallokenttiä.
Matkalla tulee vastaan ensimmäinen silta ja vaihdan ojan toiselle puolelle.
Tässä kohdalla oja näkyy vain silloilta ja on muutoin sankan pusikon kätköissä. Suovesi värjää veden ruskeaksi.
Mahdollisuuksia löytyy…
Edessäpäin häämöttää Oulun Yliopistollinen sairaala.
Takana näyttäytyy uudehko Kastellin monitoimitalo.
Oysin kohdalla vaihdan jälleen Laanaojan toiselle puolelle.
Maisemat ei vieläkään ole silmiä hivelen kaunis.
Valkokärpässieni? Minun kaltaiseni sieniasiantuntijan ei kannata maistaa yhtään sientä. 🙂
Vesiposti. Joka paikkaan maalari on tehnyt signeerauksensa.
Roskapato ja sorsat näyttävät viihtyvän.
Moottoritien sillan alle.
Katutaide eli graffitit voivat olla myös hienoja. Tässä kohdalla valitsin ojan väärän puolen, sillä olisin halunnut kulkea tuolla puisella sillalla.
Raksilassa on upeat ulkoilumaastot ja talvella täällä kulkee hiihtolatu.
Uskomattoman upeat maisemat ja en ole koskaan ennen tästäkään kulkenut, vaikka olen asunut Oulussa yli 20 vuotta.
Matkan varrella on paljon penkkejä, joilla voi istahtaa hetkeksi nauttimaan sunnuntaiaamun rauhasta.
Ouluhalli.  Paitsi tässä kohdalla rauha järkkyi ja tuntui, että maa vajoaa ja jalat pettää alta. Ouluhallilla oli jokin tuning-tapahtuma ja bassojen jytke oli sanoinkuvaamattoman kamala.
Pesäpalloaelämyksiä Oulussa  tarjoaa Mustapekkastadion.
Oikopolku
Tässä kohdalla Laanaoja pujahtaa Kainuuntien alitse Raksilasta Karjasillalle.
Karjasillalta alkaa Laaniskan kauniimmat osuudet.
Syyssunnuntain rauhaa
Hehkuvat ruusunmarjat
Karjasillalla muutama harvemmin nähty punakoivu.
Karjasilta ja Raksila kohtaavat.
Taustalla Raksila, jossa asuin opiskeluaikana korkeissa tornitaloissa.
Hopeapaju kumartaa ylle Plaanaojan.
Karjasillalla istahdin hetkeksi penkille ja sorsat alkoivat hivuttautua minua kohti. Turha toivo lähestyä tyhjätaskua.
Kolme joutsenta ja kolme sorsaa. Siivet-taideteos on Martti Tarvaisen veistämä.
Tälläkin reissulla löytyi männynkäkkyräinen. 🙂
Ruostetalo eli ympäristötalo ja uusi Kalevan talo.
Kaupunginoja on alittanut junaradan ja ollaan virallisesti keskustassa.
Syysväritys
Keskustan entisen terveysaseman kulmilla vaahtera on tiputtanyt muutamia värikkäistä lehtiä.
Oulun uusi punainen pyöräilybaana.
Maisemat ovat kauniita, mutta ojan väri pysyy muuttumattomana.
Vaaranpuisto sijaitsee Uudenkadun ja Saaristonkadun kulmauksessa.
Vuonna 1967 paljastettu Jääkärien muistomerkki on Seppo Valjuksen suunnittelema.
Entisen Rintamäen kohdalta oja kurvaa Uudenkadun alitse kohti Letkunpuistoa eli Otto Karhin puistoon.
Ojan yli kurkistellessa vasemmalla puolella on uudehko Puistokahvila Makia.
Pulut paistattelee päivää Laaniskan rannalla.

Martti Aihan Mediator-veistos Snellmannin puistossa. Taustalla kaupungintalo. Linkistä voi käydä lukemasssa tietoa veistoksesta.
Oulun kaupungintalo on valmistunut kokonaisuudessaan 1887, vihkiäiset tosin olivat jo vuotta aiemmin. Alunperin rakennus on ollut Seurahuone.
Kaupungintalo on tyyliltään uusrenessanssia. Ympäristö on kaunis ja edustava.
Lisää oululaista historiaa.
Oulun nykyinen tuomiokirkko on valmistunut 1832 ja torni 1845. Kirkon suunnittelusta on vastannut Carl Ludwig Engel.
Kaupungintalon sivulla on menossa remontti.
Kaupungintalon takana Maria Silfvanin puistossa Sanna Koiviston Ajan kulku -teos, 2005.

Laskeudutaan kohti Madetojan puistoa. Syyskuussa aurinkoisena päivänä luonto vihertää kuin keskellä kesää.
Vanhan kivisillan alitse yhä lähemmäs merta.
Taustalla Tähtitornin kahvila Linnansaaressa. Mielenkiintoinen paikka, kannattaa käydä tutustumassa Oulun linnan raunioihin.

Madetojan puistossa.
Pokkisenpuisto. Viimeiset silmäilyt ympäristöön Laanaojan varrelta ja sitten ollaan meren rannalla.
Tämä on Laanaojan päätepiste, Pokkisenväylä.

Kaunis on kesäinen tai oikeastaan syksyinen kotikaupunkini Oulu. Paljon jäi kuvia matkan varrelta julkaisematta vaikka näin paljon on kuvia taas täällä.

Mukavaa syksyä!

Johanna

Päivä Limingan eläinpuistossa

Kukka- ja Eläinpuisto Escurial

Päätimme lasten kanssa juhlistaa koulujen alkamista vierailulla eläintarhaan. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Ranuan eläintarha ja Limingan Escurial. Tällä kertaa voiton vei Escurial siksi, että matkaa kotipihasta kohteeseen on vain 40 minuuttia, huokeampi hinta ja puiston erilaisuus.

Kukka- ja eläinpuisto Escurial

Ranualla ollaan turistikohteessa, mutta Escurialissa ollaan lomalla. 🙂  Minun mielestäni se kiteyttää näiden kahden paikan eron hienosti. Ei sillä, olemme kyllä menossa Ranualle turistiksi ja ihan kiva paikka se on.

Tervetuloa Escurialiin!

Olemme käyneet vuosien varrella useamman kerran Escurialissa ja aina siellä riittää katseltavaa ja huomaa jotain uutta. Hinta yhden aikuisen ja kolmen lapsen sisäänpääsylipuille oli 26 euroa, alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.

Aukioloajat ja hinnasto

Oulusta saapuessa puistoon on opasteet 8-tieltä Ylivieskan suuntaan ja perille on helppo löytää. Viimeinen kilometri on soratietä.

Tallin päätyseinässä

Escurialissa on paljon muutakin nähtävää kuin eläimiä. Kukka-, pensas- ja puuistutuksia on runsaasti koko puiston alueella ja mitä erilaisempia koristeita ja rakennuksia. Istumapaikkoja puistosta löytyy vaikka kuinka paljon, samoin kuin nuotiointi mahdollisuuksia.

Sanitalli ja edessä pöytäryhmiä istuskeluun kukkaloiston keskellä.
Kukkasia on runsaasti joka puolella.

Tämänkertainen esittelypostaus koostuu kuvista, jotka olen räpsinyt sen reitin varrelta, jonka lapset edelläni kulki. Matka oli mutkainen ja väistämättä oli paluu yhä uudestaan ja uudestaan papukaijojen luokse, joista yksi raakkui lasten iloksi: -Päivää päivää! ja teki milloin mitäkin temppuja. Reissusta on nyt vajaa viikko ja meillä edelleenkin leikitään 1,5-vuotiaan kanssa papukaijaa. 🙂

Eläimet

Escurialissa eläimet ovat aika tavallisia, mutta esimerkiksi kanoista ja kukoista rotujen kirjo on laaja. Harvinaisempia eläimimiä ovat laamat, alpakat, emut ja erilaiset lintulajit. Kaiken kaikkiaan eri lajeja on yli 50. Kaikki eläimet olivat helposti nähtävillä, ei tarvinnut harmitella lähtiessä, että en nähnyt sitä, enkä sitä, enkä sitäkään eläintä. Toki, kun päivä oli kohtuullisen lämmin, monet eläimet levähtelivät, mutta ne eivät olleet piilossa.

Itseoikeutetusti ensimmäisenä esittelyyn papukaijat Eepu ja Kaija. Saattaa kyllä olla sama lintu joka kuvassa.
Sinikelta-arat Vappu ja Allu. Kuvassa oleva lintu nakutteli kovasti ja oli äreän oloinen luonteeltaan. Näitä veijareita jaksaa seurata pidempäänkin.
Neitokakadu. Papukaijoja ja undulaatteja oli kahdessa eri Lintulassa.

Hyvin oli eri lajien kohdalle laitettu varoituskylttejä. Kannattaa neuvoa lapsiaan ja uskoa kylttejä. Meidän lapset tosin on luonteeltaan muutenkin hyvin varovaisia, vaikka rakastavat erilaisia eläimiä.

Motiska-aasi on kova kiljumaan. Uskomattoman hurja ja hieno ääni.
Tämän aasin nimeä en tiedä.
Eri rotuja, isossa kuvassa jättikoch, joka on kyllä vaikuttava näky.
Kalkkuna on niin ruma, että hieno. Luonnekuvia. 🙂
Kalkkunoiden ohella nämä emut ovat upeita ilmestyksiä.
Valkoista ja mustaa. Ankka ja mustajoutsen.
Pienet ankanpoikaset ovat hauskoja venytteleviä karvapalleroita.
Skånenhanhet saattavat olla äkäisiä, vaikka näyttivät keskittyvän lähinnä itsensä sukimiseen.
Myskisorsilla on upea väritys.
Pikkukilit ja heidän oma leikkipuistonsa.
Ota kuva, minä kyllä poseeraan.
Varsin utelias vuohi.
Lampaat ovat ihanan pehmeitä siliteltäviä.
Alpakat Darius ja Dante.
Uuno-herra tykkäsi tulla lähelle kuvattavaksi.
Minipossut osaavaat ottaa rennnosti.
Kannuskilpikonna Kiia, nelivarvaskonnat ja leopardikonna.
Nyt on ruokatunti.
Ylämaankarjaa. Varsin vaikuttavat sarvet näillä, mutta ovat lempeän oloisia jättiläisiä.
Kaksikon nimet ovat Farpu ja Fiiu.

Linnakahvila ja kioski

Artikkelikuvassa näkyvä valkoinen rakennus on alueella toimiva Linnakahvila, johon kannattaa käydä tutustumassa, vaikkei kahvihammasta erityisemmin kolottaisikaan. Sisällä löytyy taidetta ja monenlaisia koriste-esineitä ja upea tunnelma. Kahvilassa myydään jäätelöä, pikkupurtavaa kahvin tai mehun lisukkeeksi ja lisäksi myynnissä on matkamuistoja Escurialista.

Linnakahvilasta muutama herkkupala.

Kioski on lipunmyynnin yhteydessä ja siellä näytti olevan myynnissä  eläinaiheisia koriste-esineitä ja muita pieniä matkamuistoja.

Maisemia ja levähdyspaikkoja

Kuten jo aiemmin mainitisin, Escurialista löytyy paljon hyviä levähdyspaikkoja ja monissa paikoissa on mahdollista nuotioida. Löytyy sisä- ja ulkotiloja, lammenrantapaikkoja ja metsäpaikkoja, varaa on valita oman mieltymyksen mukaan. Läheskään joka paikkaa en voi tähän kuvata, mutta muutamia kuvia laita.

Saapuuko tästä portista satumetsään?
Ison puun varjossa on lämpimänä päivänä mukava hetken istahtaa ja katsella ympärilleen.
Rantamaisema. Tämä paikka on auringon nauttiville oivallinen evästelypaikka.
Syrjässä ja niin kauniilla paikalla. Löytyy alueen lähes perimmäisestä nurkasta.
Mennään jo seuraavaan paikkaan.
Lampikierroksella maisemia ihastellessa.

Maitolaituri ja tonkat. Joka puolella minne katsoo, löytyy jotain nähtävää.
Vanhat kärryt.

Kasvihuone

Escurialissa on oma kasvihuone, jossa kasvatetaan kukkia alueen omaan käyttöön, mutta myös myyntiin. Kukkien myynti oli tältä kesältä jo loppunut, mutta kerran olemme vierailleet alkukesästä ja ostaneet kesäkukat täältä.

Kukkia ja patsaita.

Majoittuminen

Alueella on mahdollista majoittua erilaisissa mökeissä ja rakennuksissa. Majoitushintaan 30 euroa / henkilö kuuluu pääsymaksu alueelle, liinavaatteet ja suihku. Escurialin kotivuilta näkyy kuvat majoituspaikoista.

Yksi yöpymispaikosta on kuvassa näkyvä Unitynnyri.

Päivä oli upea ja täynnä elämyksiä lapsille ja kuvista päätellen myös äiti viihtyi. Suosittelen tätä paikka lapsiperheille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut eläimistä ja muista kuvaamistani paikoista. Mukava ja helppo käyntikohde.  🙂

Seuraava matkakohde on vielä päättämättä, mutta kovasti polttelis päästä viikonlopuksi asuntovaunulla reissunpäälle. 🙂

Johanna

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Paikat Koitelissa on merkitty hyvin.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Sillalta toiselle

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku
Sahasaaresta lähtevä esteetön polku.
Kahvio Tunnelmatupa
Sahasaaren jälkeen toinen uoma.
Ja uomaa toiseen suuntaan.
Varsinaiset kivikot joilla hyppelimme.
Kyllä siitä pääsee!
Kuivin jaloin pääsi tännekin kiertelemään.
Menisinkö vai en…?

Pieniä ovat kosket hellekesänä.

Kivikasoja kasattuna jokiuomaan.
Maisemat lumoaa ja ihmisiä oli melko paljon myöhäisesta ajankohdasta huolimatta.
Pikkuhiljaa aurinko mailleen vaipuu.

Osa poluista on kapeampia ja juurakkoisempia, mutta kyllä tästäkin halutessaan pääsee lastenrattailla.
Rakennettuja polkuja. Jonkinverran askelmia paikoitellen.
Levähdyspaikka, ei tulta kiitos!
Maisemaa sillan alta.

Rakkauslukkoja Sahasaareen johtavalla sillalla. Ja nämä eivät ole minun lukkoja, vain hienojen kuvien takia räpsäisty. 🙂
Jos mahdollista, täytyy ottaa vähintään yksi kuva männnyn käkkyräisistä oksista.

Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀

Johanna

Päivä maalla

Päivä maalla -tapahtuma Muhoksella

Sattumalta huomasin Facebookissa tällaisen tapahtuman ja ajattelin heti, että tuonne täytyy lapset viedä. Itse olen kasvanut maalaiskaupungissa naapurien ja kavereiden lehmien ympäröimänä ja kokenut monenlaisia tapahtumia maatiloilla. Usein olen harmitellut kun omat lapset harvoin pääsevät edes lehmiä tai muita maaseudun asukkeja läheltä näkemään.

Näin hulppealla kyydillä pääsimme parkkipaikalta maatilalle.

Tapahtumapaikkana oli Raili ja Jari Haapasalon maatila Muhoksen Kylmälänkylällä ja täytyy sanoa, että tapahtumaan oli panostettu pajon. Ei ihan itsestään nouse tuollainen tapahtuma pystyyn. Kiitos siis Haapasalon pariskunnalle ja kaikille muille osallistujille. 🙂

Muhoksen keskustasta olisi ollut ilmainen bussikuljetus maatilalle, mutta me menimme omalla autolla. Parasta oli se, että parkkipaikka oli noin puolen kilometrin päässä maatilasta ja sieltä oli traktorikyyditys keskelle maatilan pihaa. Tämä yllätys oli varsinkin meidän pikkupojan mieleen, kun hän fanittaa heti kaivureiden jälkeen eniten traktoreita.

Täytyy vielä mainita tässä, että olen kysynyt Haapasalon pariskunnalta luvan heidän kuvan julkaisemiseensa ja blogipostaukseen.

Raili ja Jari Haapasalo
Suomenhevostamma Vieno
Lämminverinen ravihevonen Pete. Petellä on korvatulpat, ettei melu häiritse.
Perheen pienimmät pääsivät pientä korvausta vastaan poniajelulle Kotirinteen Jipulla eli Kirpulla. Kirppu on Shetlanninponi.
Kaikkien kävijöiden kesken arvonta.
Pihalla oli tarjolla monenlaisia virvokkeita, esittelyitä ja tehtäviä.
Navetan ovella
Navetan ovelta sai kurkistella sisälle.

Paikan päällä oli mm. Valio, joka tarjosi kävijöille mehua ja smoothieta, Kylämälänkylän kyläyhdistys myi kahvia ja pullaa, Sortolan jäätelö, ompelimo Helmikki, heinähyppelyä, maa- ja metsätalouteen liittyviä koneita ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, paikalla oli myös ne eläimet.

Valion pisteellä sai testata käsin lypsämistä ja palkinnoksi sai hienon lypsydiplomin.
Traktoriajokorttia suorittamassa. Tarvisiko hän ihan vielä korttia?
Ja vähän isompia koneita
Innokkaita puimurissa kävijöitä oli välistä ihan ruuhkaksi asti.
Penttiä ja Perttiä väsyttää kuumuus, onneksi heillä oli varjoisa katos.
Lehmät köllöttelivät pellolla kaikessa rauhassa. Päivä oli kuuma ja ilmassa ukkosta.
Mitä nämä ihmiset tuijottaa, tuijotan kyllä takaisin.
Jos kumminkin vähän yrittäisi tutustua noihin…
Tulisiko tämä hieho ottamaan meiltä heinää?
Nämä kaverukset eivät ensin suostuneet katsomaan päin, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton. Lampaat ovat nimeltään Lumi, Luumu ja Lotta.
Voisin vaikka vähän poseerata.