Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Pyöräilyä ja sotkuisia metsiä

Manamansalosta löytyy paljon upeita merkittyjä retkeilyreitteja niin kävelyyn kuin pyöräilyynkin. Meillä ei ole mitenkään maastopyöräilyyn soveltuvat pyörät, mutta eipä se ole estänyt meitä tekemästä pieniä retkiä metsikköön. 4-vuotiaamme oppi pyöräilemään täällä ilman apurattaita ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Ilmat täälläkin päin Suomea on olleet pitkään niin helteiset, että kaikki aktiviteetti on meidän perheessä suoritettu aamupäivällä, illalla tai jopa yöllä. Pienellä pyöräretkellä kävimme lasten kanssa reitillä, jota ei ei ole merkitty, mutta ihan kunnon polut kiertävät leirintäalueen läheisyydessä Likolammen ympäri.

Reitti ei ole paras mahdollinen ainakaan pienten kanssa pyöräilyyn, sillä osittain maasto oli liian hiekkaista ajettavaksi. Uskomattoman sinnikäs nelivuotias talutti itse oman pyöränsä hiekkaisessa maastossa niin ylä- ja alamäkeen höpötellen iloisesti nautiskellen kuinka mukavaa metsässä on.

Monesta metsästä löytyy ikäviä yllätyksiä sotkun merkeissä ja niin kävi tälläkin kertaa. En tiedä mikä vanhan käytöstä poistetun tavaran jätekeskus tämä paikka on, mutta hyvin ikävältä tuollaiset sotkut keskellä kaunista kangasmetsää joka tapauksessa näyttää.

Manamansalon upeat uimarannat eivät palvele pelkästään ihmisiä vaan koirille on varattu oma yhtä hieno ja hiekkainen uimaranta. Itselläni ei ole koiria, mutta pääsin katselemaan ja kuvaamaan siskoni koirien ilakointia. Se oli menoa ja meininkiä.

Manamansalossa ei ole varsinaista kauppaa, mutta leirintäalueella on pieni kioski tyyppinen kauppa ja Manamansalon Portilla toinen hieman isompi. Lähimmät ruokakaupat löytyvät Paltamosta (46 km) ja Vaalasta (54 km), joihin ajoaika on suurinpiirtein sama. Itse tykkään käydä enemmän Vaalassa, sillä äkkiseltään näytti siellä olevan monipuolisempi valikoima S-Marketissa. Molemmista paikoista löytyvät myös K-kaupat.

Tänä kesänä vuosien tauon jälkeen meille on tullut tutuksi myös junalla matkustaminen. Olen itse ollut täällä pienempien lasten kanssa välistä pidempiä pätkiä ja mies on matkustanut junalla joko kotia tai tänne. Myös junat pysähtyvät molemmissa edellä mainituisssa paikoissa ja samalla voi kätevätsti täydentää vaunun ruokavarastoja.

Valitettavasti jatkoyhteyksiä saareen ei ole kummastakaan paikasta, joten kyyti tänne täytyy hoitaa omin keinoin.

Lähimetsän taikaa

Torstaina 17.1. oli uskomattoman kaunis ilma. Pakkasta oli vajaa 20 astetta ja lunta sateli hiljalleen. Tämä yhdistelmä sai ilman näyttämään taionomaisen utuiselta. Mieheni jäi yllättäen pariksi päiväksi sairaslomalle ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä yksin kuvausretkelle.

Yleensä Erkkolansilta näkyy rannalle selkeästi.

Ensimmäisenä suuntasin Myllyojan uimarannalle Oulujoki varteen. Rannalla on jyrkähkö hiekkaranta, joka on talvella suosittu pulkkamäki, sillä jokikin jäätyy tästä kohdalta kunnolla. Tällä kertaa sain olla rannalla täysin yksin ja nautiskella luonnon kauneudesta.

Uimarannan parkkipaikalta lähtee lyhkäsiä polkuja kohti Myllyojan suuta, jossa puro ja joki kohtaavat.
Kahden puun välissä
Lumisten porttien alitse kohti aurinkoavaloa.
Kurkistelua oksien välistä.
Siellä se loistaa, puun oksien syleilyssä, himmeänä, mutta kuitenkin niin kirkkaana ja kauniina.
Kohtaamisia, pieni puro kohtaa Oulujoen näissä maisemissa.
Punakylkiset männyt paistattelevat päivänvalossa

Rannalta suuntasin puolen kilometrin päähän, lähimaaston kauneimpaan metsään, Myllyojan penkereille. Oulu on tunnettu tasaisesta maastostaan, mutta täällä metsän suojassa kiemurtelee pieni puronen alhaalla notkossa. Koskaan aiemmin en ole talvella käynyt täällä metsässä, mutta nyt suuntasin sinne, koska auringon paiste oli niin upea, että ajattelin sen hehkun yltävän metsän siimekseen.

Ojan penkereellä ihmettelemässä valonkajoa.
Ei tarvinnut kahlata lumessa, ilmeisesti täällä kulkee muitakin, vaikka täälläkin sain olla aivan omassa rauhassani.
Myllyoja virtaa alhaalla notkossa, puronvarteen pääsee laskeutumaan muutamasta kohdasta. Ainakin yhdessä paikassa puron ylittää omatekoinen silta, josta polku nousee läheiselle omakotialueelle.
Jäin kuutelemaan luontoa ja ääniä pienelle sillalle. Tuntui uskomattomalta, että olen noin viiden kilometrin päässä Oulun keskustasta ja läheiselle koululle matkaa on puoli kilometriä. Juuri tässä kohdalla puro solisi vapaana jäästä ja vain hyvin vaimea liikenteen kohina kuuluu alas notkoon. Muutoin ymprillämi on täydellinen rauha ja hiljaisuus.
Puiden latvat kurottelevat kohti korkeuksia.
Pienen kuusen hentoiset oksat taipuvat talvisen taakan alla.

Lopuksi palasin vielä takaisin uimarannalle, koska auringon paiste näytti entistä upeammalta. Ja kerta pakkaseen on lähdetty kuvaamaan, niin kuvataan sitten kerralla kunnolla.

Lumen verhomat ja auringossa kimmeltävät puut näyttävät pitsisiltä taideteoksilta.
Uskaltauduin käymään jäällä, yleensä en kovin helpolla mene, mutta oli kulkujälkiä oli niin paljon, että arkajalkakin hipsi käymään ihan varovasti rannan tuntumassa. Hiihdosta nauttivat voivat käydä lykkimässä joenjäällä.

Kannattaa tutkia omia lähimaastoja ja lähteä lähelle retkelle. Aina hienot kohteet eivät ole etäällä. Mukavia pakkaspäiviä!

Johanna