Suppailua Iijoella

Iin sillat

Tyttäriemme yksi haaveista on ollut päästä tänä kesänä kokeilemaan sup-lautailua. Sunnuntaina päätimme lähteä Iin silloille, joka on Pohjois-Pohjanmaalla Iissä oleva pieni leirintäalue.

Leirintäaluee sijaitsee nelostien välittömässä läheisyydessä Iin keskustan ja vanhan Iin eli Iin Haminan tuntumassa ja Iijoen rannalla. Leirintäalueeseen kuuluu myös pieni saari, johon voi matkaajat pystyttää leirinsä.

Kesän aikana törmäsin somessa Iin siltojen mainontaan ja heidän hinnastoonsa, joka on todella edullinen ja sai meidän perheen lähtemään Iihin päiväretkelle. Vuokrahinta ladoille on 5 euroa tunti, joten raskii suppailla vähän kauemminkin. Samoten vuokrattavissa on edullisesti fatbiket.

Suppailupaikka on pieni ja melko virtaamoton joen kohta, jossa on hyvä harjoitella ensikertalaisten. Miinus puoli harjoittelulle on se, että lähtö tapahtuu laiturilta, jonka vieressä on noin metri vettä. Helpon näköisesti kumminkin tyttäret pääsivät polvilleen laudan kyytin.

Kovin kauas tytöt eivät halunnet mennä suppaillen, vaikka pikkumatkan päästä olisi auennut yläjuoksulla avarammat maisemat, kun olisi ohittanut saaren ja alittanut kaksi joen ylikulkevaa siltaa.

Laituripaikalla sai olla täysin rauhassa suppailemassa, ketään muita ihmisiä ei ollut läsnä. Ainoat jotka näkivät paikalle olivat nelostiellä ohi ajelevat autoilijat ja yhtä korkealta paikan ylitti pyörätie.

Sen verran itsekin tutisevin jaloin testailin sup-lautaa, että selkävaivaisen kannattaakin kokeilla lajia vain pienissä erissä, tuntui nimittäin aika rankasti selässä. Toko voisihan se olla rennonpaa harjoittelua, jos ei olisi yllä ainoat mukana olevat kuivat vaatteet. 🙂

Leirintäalue itsessään on kokemut vuosien varrella melkoisen muodonmuutoksen mm. vessat ja suihkut on uudistettu kokonaan muutama vuosi sitten. Karavaanareille ja telttailijoille on tarjolla siistin näköinen nurmikenttä majoittumiseen.

Lueskelin ennakkoon, että leirintäalueella on erikoinen venesauna vuokrattavissa, joten pakkasimme varalta myös saunakamppeet mukaan, mutta kolmen tunnin suppailun jälkeen ei ollut enää oikein innoikkaita saunojia vaan ennemminkin hyvin nälkäistä porukkaa.

Nelos-Grilli

Iissä on muutamia ruokapaikkoja mm. pari pizzapaikkaa ja grilliä, mutta kuuluisin taitaa olla Nelos-Grilli, josta saa valtavia hampurilaisannoksia jokaiseen makuun. Tästäkin paikasta on usein puhuttu, että pitäis käydä, mutta silti on aina vaan tyylikkäästi pyyhkäisty ohi.

Nelos-Grilli valmistaa hampurilaisiin pihvit itse, samoin majoneesit sekoitellaan omalla reseptillä ja sämpylät tulevat lähileipomosta. Sisutus on todella mielenkiintoinen, sisätiloissa on amerikkalainen sisustus 50-luvun värein ja tyylein.

Ulkona katetulla pihalla voi kesäaikaan syömisen lisäksi ihastella mitä erilaisempia sisustuksen ihmeitä ja löytyypä sieltä lapsille leikkinurkkauskin.

Mielenkiintoinen ulkoilupäivä oli uuden lajin ja ruokapaikan suhteen. Tulevia reissuja ei ole kauheasti suunniteltu, koska tytöillä koulut ovat alkamassa. Toki vaunu on vielä pihassa viittä vaille valmiina lähtöön. Nähtäväksi siis jää! 🙂

Manamansalossa nähtyä

Paltamo

Manamansalon lomaviikon aikana ehdimme tutustua hyvin saaren nähtävyyksiin ja vain yhden kerran poistuimme saaresta ja kävimme täydentämässä muonavarostoja Paltamossa.

Manamansalon leirintäalueelta saa muutamia peruselintarvikkeita ja lisäksi vajaan kymmenen kilometrin päässä on toinen leirintäalue, Manamansalon portti, jossa on pieni elintarvikekauppa. Hinnat näissä kaupoissa on sen verran suolaiset, ettei paljon raski ostaa ja kaikkea ei toki saakaan, joten halvemmaksi tulee käydä kerran kunnolla kaupassa Paltamon keskustassa.

Paltamossa kävimme käveleskelemässä kirkkopihalla, mutta valitettavasti kirkon ovi oli tiukasti säpissä, joten jouduimme ihailemaan valkoiseksi rapattua tiilikirkkoa vain ulkoapäin. Kirkon suunnittelija on Ilmari Launis ja se on vihitty käyttöön heti sodan jälkeen 1946.

Kirkko on helppo kohde löytää keskeltä kylää, mutta sen jälkeen ajelimme ympäriinsä katselemassa, että onko täällä mitään nähtävää. Ajellessa osuimme Paltamon vaatetus -liikkeen kohdalle ja pistäydyimme siellä. Olen ihastunut pienten paikkakuntien putiikkeihin, koska ne ovat ihan erilailla persoonallisia kuin isojen kaupunkien kauppakeskukset ja ketjuliikkeet. Suosittelen pistäytymään vastaavanlaisissa kaupoissa ympöri Suomen, tarjonta saattaa yllättää. 🙂

Vaatekauppaa vastapäätä löytyi seuraava tutustumisen arvoinen paikka, Paltamon kotiseutumuseo. Lapset olivat jo selvittäneet ennakkoon asian, että paikka on ilmainen, että voistaisko äiti mennä? Kukapa viitsii kieltäytyä moisesta tarjouksesta kun lapsetkin ovat kiinnostueita historiasta.

Edessämme kohosi jyhkeä, punainen, 1910 rakennettu lainajyvästö, joka on muutettu museoksi. Museosta löytyy kolmesta kerroksesta runsaasti esineistöä menneiltä aikakausilta, mm. talonpoikaiskulttuuria, seurakunnan histroriaa ja kiertokoulun välineistöä. Museo tosin on jo sulkeutunut kesältä 2020.

Vanahaa Gneissiä ja Kiloniemen kalasatama

Rokua Geoparkin alueella on useammassa paikassa nähtävillä 2700-2600 miljoonaa vuotta vanhaa gneissiä. Mielenkiintoinen poimukuvio on syntynyt menneiden aikojen myllerrysten seurauksena, josta tarkemmin voit lukea tästä linkistä. Linkistä löytyy monia muitakin hienoja retkeilykohteita.

Kiloniemen satamassa kävimme ihailemassa veneitä ja kaloja jotka hyppivät laiturin lähellä. Pikkupojalle tämäkin oli suuri elämys, nähdä oikea “kalaperhe” uimassa.

Kiloniemen kalasatamassa on kalastuskaudella kalaa myynnissä, mutta ainakin meidän siellä käydessä kalahallissa oli hyvin hiljaisen näköistä. Facebookista löytyy sivut nimellä Oulujärven kala.

Muistomerkkikirkko

Muistomerkkikirkko on ulkoilmakirkko ja se on rakennettu 1959 eli 400 vuotta aiemmin paikalla olleen vanhan kirkon muistoksi.

Kirkossa järjestetään Jumalanpalveluksia ainakin kesäisin ja istumapaikat löytyvät taivasalta sadalle hengelle. Ulkoilmakirkosta löytyy lähes kaikki, mitä kirkoissa on, urkuja lukuunottamatta. Kellotapuli, alttari, risti, ehtoollispöytä, saarnatuoli ja jopa WC löytyy. Parkkipaikoilta alueelle on esteetön kulku. Tässä linkki mielenkiintoiseen Ylen artikkeliin varastetusta kirkonkellosta.

Lisäksi läsnä on alueen upea luonto mäntyineen, järvineen ja tähän aikaan vuodesta mustikkakankaineen. Peurapolun luontopolku kulkee alueen läpi.

Kassu Halosen taidetalo

Yhden sateisen päivän suunnitelma oli vierailla Kassu Halosen taidetalossa, mutta täälläkin olivat ovet lukossa ja ilmeisesti paikkaan olisi päässyt tutustumaan vain ennakkovarauksesta. Hiippailimme hetken aikaa pihamaalla näkemättä mainostettua taidenäyttelyä ja jatkoimme ajelua.

Vasta blogia kirjoittaessani löysin sivut, mistä löytyi tietoa Taidetalon todellisista aukioloajoista. Eli auki vain varauksesta ryhmille 6-50 henkilöä. Sisäänpääsymaksu taidenäyttelyihin 4 euroa ja alle 12-vuotiaat ja sotainvalidit ilmaiseksi.

Manamansalon saarella on kolme leirintäaluetta, mutta olemme majoittuneet aina samaan paikkaan. Tällä reissulla olemme tutustuneet pikaisesti muihinkin alueisiin. Kävimme ajamassa Kultahiekan alueen päästä päähän ja totesimme, että jonkun oikein helteisin viikonlopun voisi viivähtää tuolla rantalomalla, nimittäin vaunupaikat ovat aivan järven rannalla.

Vielä hetki lomalla

Jatkettuamme lomaa kahdella ylimääräisellä päivällä, vuokrasimme leiriintäalueelta perjantai-illan viimeisen saunavuoron ja pääsimme koko porukalla saunomaan ja uimaan.

Tässä vielä linkit aiempiin postauksiin:

Paluu Manamansaloon 2020

Manamansalossa mieli lepää 2019

Manamansalo -Oulujärven helmi 2018

Uintipäivä Älänteellä

Viimeisen kokonaisen lomapäivän suunnittelimme harvinaisen tarkasti meidän perheen ollessa kyseessä. Ensin tuntui, että onko meillä jo liikaakin tekemistä yhdelle päivällä, ettei mene vallan suorittamisen puolelle, mutta hyvin saatiin päivä pulkkaan leppoisaan lomatahtiin.

Ensimmäisenä suuntasimme Metsäkartanon vastaanottoon kyselemään vapaita vuoroja rantasaunaan illaksi ja onneksemme saimme päivän viimeisen vuoron, kuulemma sillä vuorolla ei ole kiirettä pois saunasta ja uimasta. Lisäksi vuokrasimme tyttärellemme maastopyörän, että saa vähän kokeillä pyöräilyä erilaisessa maastossa kuin kotikaupunkimme tasaisilla kaduilla.

Pakkasimme rantakamppeet autoon ja menoksi kohti Rouskunhiekan uimarantaa Rautavaaran Salen kautta. Salesta täydennystä muonavarastoihin niin rannalle kuin vaunun kaappeihin.

Rouskunhiekan uimaranta sijaitsee Älänteen Natura 2000 -alueella, Rautavaaran keskustasta Varpaisjärven suuntaan noin seitsemän kilometriä, josta tie kääntyy oikealle kohti Rouskunhiekkaa. Ajetaan kapeahkoa soratietä kuutisen kilometriä ja tullaan parkkipaikalle, joka palvelee niin uimareita kuin luontopolulla kävijöitä. Osoitteeksi navigaattoriin voi laittaa Joutenlahdentie 570.

Rouskunhiekka on upea paikka, jossa hiekkarantaa riittää ja uimareita on melko vähän sen tarjoamiin puitteisiin nähden. Oululaisen silmissä nämä rannat ovat jotain ihan sanoinkuvaamattoman mahtavaa. Olen tosi laiska rannalla kävijä Oulussa, koska siellä on aina hyvällä kelillä niin paljon porukkaa niillä vähäisillä rannoilla, mitä Oulun alueella on tarjota, ettei jaksa kyhjöttää pikkupläntillä. Rouskunhiekalla oli maksimissaan 15 uimariporukkaa yhtäaikaa.

Rannalla on kuivakäymälä, uimakopit ja nuotiointipaikka retkeilijöille. Kaivannonkierron 4 kilometrin luontopolku lähtee uimarannan nurkalta ja kiertää Valkeinen-lammen. Polku kiertää harjanteilla Älänne-järven ja lammen välissä.

Kävin pienen mutkan kävelemässä polkua pitkin, mutta kun en saanut seuraa kenestäkään ja vaatetuskin oli rantamekko-tasoa, luovuin metsäretkihaaveista melko pian. Kaunista oli maastossa, kumpuilevaa mäntykangasta ja kimaltelevaa vettä polun molemmin puolin.

Toinenkin haaveiden kohde jäi käymättä eli Tiilikkajärven kansallispuisto. Erityisesti siellä minua olisi kiinnostanut Tiilikanaution tila ja Venäjänhiekan uimaranta. Jäipä haaveita minne palata joskus lomillaan uudestaan. 🙂

Rantareissun jälkeen palasimme majapaikkaamme asuntovaunulle kokkaamaan ja hetkeksi rauhoittumaan, kunnes oli aika pakata jälleen sauna- ja uimakamppeet kassiin ja kipasta Ylä-Keyritty -järven rantaan rentoutumaan saunan lämpöön.

Sauna on melko pieni, jossa on erillinen pukuhuone ja saunan puolella on mahdollista pesuvatipeseytyminen. Vesi kannetaan rannasta itse ja sitä voi halutessaan lämmittää padassa.

Minullakin, joka uin todella harvoin, oli aika huuhtoa talviturkki Savon lämpimiin vesiin. Silloin harvoin kun uin, uin sitten pikän kaavan mukaan ja lapset olivat niin onnellisia kun saatiin kunnon vesisodat ja -leikit pystyyn. Äänenkäyttö oli myös sen mukaista ja kello aika paljon, että pakko oli välistä vähän toppuutella heitä ja itseänikin.

Illan aikana muutama ihminen käväisi katselemassa auringonlaskun sävyttämiä maisemia, mutta suurimmaksi osaksi saimme pitää koko pitkän rantaviivan käytössämme.

Iltapalaksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla, jonka jälkeen hetken nautimme rauhallisesta tunnelmasta hämärtyvässä kesäyössä saunan pukuhuoneen lämmössä.

Suosittelen näitä maisemia teille kaikille, jotka haette reissuiltanne rauhaa, hiljaisuutta, kaunista luontoa ja satunnaisia kohtaamisia ihmisten kanssa. Kiitos kaunis Rautavaaran kunta ja Metsäkarton maisemat ihanasta ja oikeasti rentouttavasta lomasta. 🙂

Vielä on kesää jäljellä ja reissuja suunnitteilla. 😉

Tässä linkit aiempiin Rautavaaran postauksiin: Metsäkartano – rauhan tyyssijä ja Leudon tuulen luontopolku.

Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä “metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂