Harakkasaari

Harakkasaari sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, lähellä Kalevala camping -aluetta. Hyviä parkkipaikkoja löytyy reitkeilijöille runsaasti. Saari on pieni, noin 2,5 hehtaaria, joten siellä tuskin kukaan pääsee eksymään vaikkei polkuja olekaan merkattu mitenkään.

Meillä oli vain pari tuntia aikaa illalla käväistä saarella ennen pimeän tuloa. Mukaan otimme vain juotavaa, uimavaatteet ja tyttäremme lähti sup-laudalla meidän muiden kävellessä.

Päivä oli ollut todella lämmin ja tuulinen ja edelleen illalla tuulesta huolimatta tarkeni hyvin kuljeskella kesävaatetuksessa. Eikä tarvinnut hyttysiäkään häätää ympäriltä, kiitos tuulen.

Oikein kuivana kesänä Harakkasaareen pääsee jalkoja kastelematta, mutta nyt piti joitakin metrejä kahlata vedessä, vettä oli syvimmillään aikuisella puoleen sääreen.

Saaren luonto on mäntykangasta ja herkkää kulumiselle ja siellä on kielletty kulkeminen moottoriajoneuvolla. Saari kuuluu osana Lentuan luoonsuojelualuetta.

Harakkasaaresta löytyy useita hiekkapohjaisia uimarantoja, mutta suurimmalta rannalta löytyy kesällä 2021 rakennettu nuotiopaikka, liiteri ja käymälä. Saarella ei ole laituria, mutta hyvin näytti tulistelemaan tulleet miehet pääsevän rannalle moottoriveneellä.

Harakkaaari on paikallisten virkistyskäytössä ympäri vuoden. Talvella saarea kiertää hiihtoladut, kesäisin saaren ympäristö ja koko kaunis Lammasjärvi ovat upeita paikkoja soudella, meloa, suppailla jne.

Suosittelen tätä retkikohdetta ehdottomasti kaikenlaisille retkeilijöille, jotka nauttivat mäntymetsistä tai yleensäkin luonnosta. Muistathan kumminkin huolehtia omat roskasi pois ja elää muutenkin sovussa luonnon kanssa. 🙂

Kattivankkurissa Vuokatinvaaran kupeessa

Suunnitelmissa oli matkustaa Kuhmosta Rautavaaralle, mutta sääennusteet olivat karua kertomaa vähän joka puolelle Suomenmaata. Metsäkartanon alueella on pajlon isoja puita, jotka vaunun päälle kaatuessaan tekisivät tuhoisaa jälkea, joten valitsimme Kattivankkurin. Tiesimme ennakolta, ettei siellä ole puita juuri ollenkaan.

Tässä linkki viime syksyiseen Vuokatin postaukseen.

Ennen olin suurien kaupunkien ja nähtävyyksien ystävä, mutta yhä enemmän sydämeni sykkii pienille kunnille ja metsäisille konnuille. Pikkuisilla paikkakunnilla on viehättäviä putiikkeja, joita isoimmista kaupungeista ei löydy. Luontokohteita toki löytyy molemmista, mutta pienissä paikoissa nämä molemmat tulevat samassa paketissa.

Mielikuvissani Vuokatin seutu kuulosti hieman tylsältä ja usein käydyltä paikalta, vaikka itse leirintäalue onkin entuudestaan tuntematon. Joten ei muuta kuin rohkeasti päin mielikuvia ja muuttamaan käsityksiä ko. paikasta.

Kattivankkuri sijaitsee ihan Vuokatinvaaran syleilyssä kaikkien palvelujen läheisyydessä ja Sotkamon keskustaankin on vain matkaa alle kymmenen kilometriä.

Kattivankkuri on SF Caravan Kainuun-jäsenalue, joka tarkoittaa sitä, että kainuulaiset karavaanarit pyörittävät aluetta talkoilla. Kaikki, jotka ovat maksaneet Suomen karavaanareiden jäsenmaksun kerran vuodessa, tänä vuonna maksu on 43 euroa, saavat jäsenalennuksen kaikilla Suomen SF Caravanalueilla. Kattivankkurin hinta on jäsenille kesäkaudella 20 euroa/vrk riippumatta perhekoosta ja hintaan sisältyy sähkö, sauna yleisillä vuoroilla ja kaikki muut leirintäalueen palvelut. Ei jäsenille hinta on 33 euroa/vrk. Muiden vastaavien alueiden hinnat ovat samaa luokkaa, mutta joitain eroja hinnoittelussa voi olla.

Alueella on lapsille ilmaista tekemistä mm. Katinkolo, josta löytyy Pleikkari ja muita peleja, siisti aidattu leikkipuisto, polkupyöriä ja huiput polkuautot.

Tuloiltana testasimme Kattivankkurin perhesaunan, joka on varattavissa varsin kohtuulliseen hintaan, 50 min/15 euroa. Siistit ja isot tilat isommallekin seurueelle.

Sää Vuokatissa oli hyvin vaihteleva, välistä aurinko paistoi ja lämmitti ja seuraavassa hetkessä vettä tuli niskaan kuin saavista kaataen. Taivaalla näkyi milloin uhkaavia ukkospilviä ja sateenkaaria, mutta uskomattominta olin yhden illan auringonlasku, joka muutti tiuhaan tahtiin taivaanrannan värisävyjä.

Kuvasin auringon värittämää maisemaa ensin leirintäalueella, mutta pikapikaa hurruutimme myös ylös Vuokatinvaaran huipulla olevalle parkkipaikalle, josta aukenivat upeat näkymät Kainuun maisemiin.

Ja kyllä, pakko todeta, että Vuokatti oli ennakko-odotuksiani pajon parempi paikka! Hyvät tilat majoittua vaunulla, siistiä, tilavaa, upeat maisemat ulkoiluun, paljon tekemistä niin lapsille kuin aikuisille ja turvallista majoittua myös myrskyllä. Pienimuotoinen myräkkä oli ensimmäisenä yönä ja muutaman kerran tuuli puisteli vaunua oikein kunnolla, mutta eipä sitä jaksanut loputtomiin pysytellä hereillä kuuntelemassa tuulen vinkunaa ja sateen ropinaa, vaan uni otti vallan lopulta aikuisistakin matkaajista.

Pikavisiitti luonnonkauniiseen Kuhmoon

Pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyimme ajelemaan Suomussalmen kautta Kuhmoon ja matkan varrella kävi niin, että jäi jälkeen monta paikkaa johon täytyy palata ajan kanssa.

Vinkkinä teille matkailijoille, jotka ette kuulu karavaanareihin, jäsenyyden myötä saa todella hyvän leirintäalueoppaan karttoineen. Karttaan on merkitty kaikki Suomen toiminnassa olevat leirintäalueet ja lehdessä lyhyet esittelyt alueista.

Suomussalmella pysähdyimme kahvittelemaan Lounaskahvila-Konditoria Herkkusuussa, joka sijaitsee vitostien varrella Kiantajärven rannalla. Päivä oli lämmin joten nautiskelimme kauniista säästä ja maisemista terassikaffeilla.

Samassa rakennuksessa sijaitsee alueen info, josta kävimme haalimassa esitteitä tulevia reissuja varten. Ja haaveita riittää…. mm. Raatteen tien sotahistoriaan liittyvät maisemat, luontopolut jne. Ja puhumattakaan Hossan luonnosta, johon olemme olleet menossa jo viisi vuotta sitten, mutta vieläkin hurruutimme muihin kohteisiin.

Suomussalmelta ajoimme Kuhmoon ja vakaa aikomuksemme oli yöpyä siellä Kalevala campingissä. Mutta, vaikka paikka oli todella viehättävällä paikalla, valitsimme Kalevala matkaparkin.

Leirintäalueen vaunupaikat sijaitsevat korkealla mäntykankaalla, Lammasjärven rannalla, mutta alue on vasta heräilemässä vuosien tauon jälkeen henkiin ja ilmeisesti matkailijat eivät ole vielä paikkaa löytäneet. Alueella ei ollut yhtään majoittujaa keskellä vilkkainta sesonkia.

Alueen miinuksia olivat varsinaisten vessojen remontti. Tällä hetkellä vessat ja suihkut sijaitsivat ainoastaan uimarannalla todella jyrkkien portaiden alapuolella.

Mielestäni tällä leirintäalueella on tulevaisuus, jos asiat saadaan järjestettyä ja matkailijat löytävät tiensä paikalle. Lähiympäristössä löytyy mahtavat kuntoilumaastot, uimarantoja, frisbee-golfrata, rullasuksirata, Talvisotamuseo ja Luontokeskus Petola.

Kalevala matkaparkki sijaitsee Kalevalan liikuntakeskuksen parkkipaikoilla, josta löytyy kahdeksan sähköpaikkaa. Hinta on 15 euroa yö ja hintaan sisältyy liikuntakeskuksen suihkujen ja WC:n käyttö.

Matkaparkiksi tämä oli loistava, sillä läheskään kaikkiin parkkeihin ei kuulu suihkua. Herkkäunisia ja aikaisin nukkumaan menijöitä saattaa häiritä vieressä olevalta tenniskentältä kuuluvan pallon pompottelu ja huudahtelu, joka jatkui puoleen yöhön saakka. Parkkipaikka on asfalttikenttää, mutta kuvat puuttuu varsinaisesta yöpymispaikasta.

Jotenkin tuntuu tällä reissulla vastuksia riittävän ja seuraava olikin jo ihan nurkan takana. Mieheni alkoi liittämään vaunua sähköön ja yritti irrottaa caravan liitäntäkaapelista adapteria, joka ei irronnut millään. Kaikki keinot käytettiin yhdessä ja yksin ja miehen sormenpääkin ehti haljeta ennen kuin adapteri irtosi. Tiukkuuden syy selvisi sen irrottua eli siitä oli kärähtänyt joku osa. Onneksi se piti irrottaa tässä vaiheessa, ettei sattunut suurempaa vahinkoa tai tulipaloa.

Sen verran meni aikaa tässä rassailussa, että päätimme hakea pitsat paikallisesta Maken pizzeria Kebab-Ravintolasta ja ihan hyvät pitsat saatiin ja nälkä lähti.

Lapset pääsivät vielä pitsan päälle iltauinnille Kuhmon keskustan tuntumassa olevalle Ruukinrannnan uimarannalle, joka on todella mahtava uimapaikka. Oululaisena meinaa käydä kateeksi isojen järvien upeat ja hyvin hoidetut uimarannat. On Oulussakin siistejä rantoja Oulujoen varrella, mutta joki on aina joki ja pikkujärvi on pieni 🙂

Aamupäivällä lähtiessämme kohti uusia seikkailuja, kävimme Kuhmon keskustassa ostamassa uuden adapterin kärähtäneen tilalle ja en voinut vastustaa pientä shoppailuhetkeä ihastuttavan näköisessä kaupassa, Rusasen Kulmassa. Leluja, sisustusta, kosmetiikkaa ja askartelua.

Luvassa oli sadepäiviä, joten tästä kaupasta löytyi lapsille mukavaa tekemistä tylsistymistä vastaan.

Seuraavaa paikkaa arvoimme minne mennä, Rautavaaran Metsäkartano vai Vuokatissa sijaitseva karavaanareiden oma alue Kattivankkuri. Kiertue jatkuu…..