Jäätietä Hailuotoon

Hailuoto on Perämeren suurin saari Oulun edustalla ja Pohjois-Pohjanmaan pienin kunta, jossa on asukkaita noin 950. Hailuoto on Perämerellä ainoa pysyvästi asutettu saari, jonne ei ole kiinteää kulkuyhteyttä. Saarelle kuljetaan ympäri vuoden lautoilla ja talvisin, säästä riippuen, saareen kulkee 10 km pitkä jäätie. Saareen on suunnitteilla silta ja siltahankkeelle on olemassa jo lupakin, mutta jokin valitus siitä on tällä hetkellä meneillään.

Olen asunut Oulussa yli 20 vuotta ja olen käynyt Hailuodossa useita kertoja, mutta aina myöhään keväällä tai kesällä. Nyt päätettiin perheen kanssa käydä ihastelemassa talvista saarimaisemaa ja ennen kaikkea ajamassa jäätietä. Ei muuta kuin evästä reppuun, porukka autoon ja menoksi.

Keli olosuhteet olivat kerrassaan loistavat, sillä luvassa oli nollakeli, tuulta ei juuri nimeksikään ja aurinkokin kurkisteli välistä pilviverhon takaa. Yhden kerran olimme jo tänä talvena siirtäneet retkeä kovan tuulen vuoksi.

Jäätie aukesi tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen helmikuun alkupuolella ja saareen tapahtui sinä viikonloppuna suorastaan yleisöryntäys, mutta nyt oli meno melko rauhallista ja liikennettä kohtuullisesti.

Jäätiellä on voimassa normaalit liikennesäännöt. Ajonopeus 50 km/h, ei saa pysähtyä tielle, ei saa ohittaa tiellä, muihin autoilijoihin on pidettävä 50 metrin turvaväli ja ajoneuvon paino alle 3500kg. Näillä säännöillä jäätiellä on turvallista ajella. Jään paksuutta seurataan jatkuvasti ja sen on oltava joka kohdasta vähintään 40 cm.

Ja kyllä, jäätiellä ajaminen oli hieno kokemus. Joka puolella ympärillä huikaisevan valkoista ja avaraa. Välistä oli vaikea erottaa missä kohtaa luminen maisema ja taivas kohtaa. Auton alla on vain jäinen Perämeri. Tien oikealla puolella näköyhteyden päässä kulki omaa uraansa keltainen autoalautta saareen.

Tie oli kohtuullisen hyvässä kunnossa, mutta paikoitellen tien reunassa oli jonkin verran vettä ja ajoura vähän rypyläinen.

Hailuotoon saavuttamme ajoimme koko saaren päästä päähän johtavaa Luovontietä Marjaniemeen, joka sijaitsee lauttarannasta noin 30 km päässä.

Marjaniemestä löytyy ainakin Marjaniemen majakka, kesäisin upeat dyynien muodostamat hiekkarannat, kalastajakylä punaisine pikkuruisine mökkeineen, Luotsihotelli, Majakkapiha eli venesatama ja karavaanareille matkaparkki, Perämeren tutkimusasema ja luotsisema. Hailuodosta ja sen historiasta voit lukea lisää tästä linkistä.

Päätimme jo etukäteen, ettei reissulla ole tarkoitus paistaa makkaraa, vaan syödään muunlaisia eväitä. Hyvä evästelypaikka löytyi sattumalta merenjäältä. Lähdimme kävelemaan parkkipaikalta jonkun muun kulkemaa uraa pienten punaisten mökkien välissä ja päädyimme sitä kautta lumiselle pitkospuupolulle ja merelle. Kauempaa näkyi iso möhkäle jäällä, joya kohti suunnistimme. Jos jään alla ei ollut kiveä, niin sitten se oli talven aikana muodostunut iso jäälohkare. Oiva taukopaikka eväiden syömiselle, kiipeilylle ja mäenlaskulle.

Kotiinpäin suunnatessa kävimme vielä pikaisesti kurkkaamassa Vasken taukotupaan, mutta valitettavast siellä oli käynyt sotkuista porukkaa ja jätetty roskia ja tavaroita sikin sokin.

Vasken taukotupa on käytössä ympäri vuoden ja kaikkien vapaasti käytettävissä. Taukotuvassa sisällä on kamiina ja ulkona nuotiopaikka ja tuvan kuistilta löytyu polttopuita. Parkkipaikka on ihan vieressä.

Hailuoto on kaunis paikka, kannattaa käydä niin kesällä kuin talvella tutustumassa.

Kevättä kohti Oulussa

Tänään tuntui varsin keväiseltä säältä Oulussa. Vain kahdeksan astetta pakkasta, kun muuten koko viikon on ollut mittarissa huomattavasti enemmän.

Kauppareissun yhteydessä päätimme pojan kanssa käydä pienellä maisemakävelyllä yhdessä lempparipaikoistani Oulujokivarressa. Laanilan ranta tai Laanilan veneranta, kummalla nimellä nyt haluaakaan paikkaa kutsua on maisemallisesti äärettömän kaunis ja kuvauksellinen paikka. Rannalla sijaitsee vanha kansakoulu, jossa tällä hetkellä maijailee arkkitehtitoimisto. Yksi mikä tuo paikkaan lisää kuvauksellisuutta vanhojen rakennusten lisäksi, on vanha rautasilta, joka on vihitty käyttöön 1886.

Olen kirjoittanut ennenkin samasta paikasta postauksen, mutta eri vuoden aikaan ja vähemmän kuvia juuri tästä rannnasta.

Alue on pienehkö puistomainen paikka, josta voi kiepauttaa ohiajaessaan vaikka pyörällä lenkin tai pysähtyä istuskelemaan puistonpenkille ja vain nauttia maisemista. Penkit on ehkä miellyttävämmät käyttää kesällä, mutta muutamia pyöräilijöitä kulki nyt talvellakin.

Toissa kesänä tällä rannalla vieraili usempaan otteeseen lehtien otsikoihinkin päätyneet mandariinisorsat ja yritin käydä niitä kuvaamassa, mutta valitettavasti tiemme eivät koskaan kohdanneet.

Toivotaan meille kaikille kauniita aurinkoisia kelejä lisää tälle alkuvuodelle ja kevättä kohti mennään jo kovaa kyytiä. 🙂

Onko nyt tullut kevät?

Tänä talvena mielenkiinnon kohteet ovat olleet ihan muualla kuin kuvaamisessa tai erilaisissa paikoissa kulkemisissa, mutta eilen tuli pitkästä aikaa heiluttua kameran kanssa ja eipä se näppituntuma ollut mihinkään kadonnut kuvaustauon aikana. Talven mielenkiinnon kohteita voi käydä katsomassa instassa toiselta tililtäni:https://www.instagram.com/iloajavaria/?hl=fi ja alkaa vaikka seuraamaan. 🙂

Eilen oli laskiaissunnuntai ja lähdimme ulkoilemaan Nallikariin, josta löytyy myös pieniä mäennyppylöitä pikkupojan laskettavaksi. Nallikari on yksi Oulun suosituimmista ulkoilupaikoista ja sen kyllä huomasi väkimäärästä. Porukkaa riitti niin Nallikarin Talvikylässä kuin muuten vain ulkoilemassa.

Olemme yleensä vierailleet joka vuosi Talvikylässä, mutta emme ainakaan vielä käyneet tutustumassa tämän talven kylään ja nähtävyyksiin, mutta aikaa vielä on sillä kylä on auki 5.4. saakka, tosi luultavasti säävarauksella.

Oulun tämän talven ilmat ovat olleet melkoien vitsi talveksi. Muistaakseni yksi kovempi pakkasjakso ja muuten säätilat ovat heitelleet häränpyllyä. Lumet ovat sulaneet useampaan kertaan lähes kokonaan pois eli loskaa ja jäätikköä on riittänyt vuoronperään. Eilen oli todella upea talvi-ilma pitkästä aikaa, sillä edellisenä yönä oli satanut kaunis lumipeite ja päivällä paisteli aurinko, pakkasta ei tosin ollut vaan muutama aste lämmintä. 🙂

Oulussa odotellaan ensi viikolla alkaavaa hiihtolomaa ja ehkä silloin löytyisi lisää kuvattavaa ja kirjoiteltavaa, vaikka mitään valmiita suunnitelmia meillä ei olekaan.

Varjakan sahasaari

Olen pitkään haaveillut retkestä Oulunsalon edustalla olevalle autiolle Varjakan sahasaarelle. Nyt tarjoutui mahtava tilaisuus Oulu-opiston kuvauskurssilaisten kanssa.

Varjakansaarelle pääsee kesäaikaan veneellä tai vuokraamalla omaan käyttöönsä kapulalossin. Kapulalossi on käsikäyttöinen ja yhtäaikaa lossiin voi pistää vauhtia neljä ihmistä. Matka ei ole kovin pitkä ja meillä meni saarelle pääsyyn noin 10 minuuttia. Lossin ja päärakennuksen avaimet voi vuokrata Warjakan baarista. Saari on nykyisin Oulun kaupungin omistama ja tästä linkistä löytyy hinnat ja lisätietoa.

Lisäksi jos haluat viettää oikein kunnon retkipäivän saaressa, on mahdollista vuokrata saaressa sijaitseva sauna omaan käyttöön. Saunaa vuokraa Varjakan Vene Ry.

Varjakansaaren saha on ollut toiminnassa 1898-1929 ja oli aikoinaan pohjoismaiden suurin saha työllistäen enimmillään jopa yli 700 henkeä.

Saaren rakennukset on suunnitellut Oulun lääninarkkitehti Harald Andersin. Saarelle rakennettiin mm. suuri päärakennus eli Konttori, paloasema, elokuvateatteri ja useita kymmeniä asuntoja työläisille.

Sahalla sattui useita sahan historiaan vaikuttaneita onnettomuuksia. 1907 kaksikymmentä naista hukkui kilometrin päässä rannasta ja 1919 saarellla on iso tulipalo, jonka jälkeen sahaa uudelleen rakennettiin. Lopullinen niitti sahan toiminnalle tuli 1929 höyrysahan akselin katketessa, joka sattui maailmanlaajuisen talouslaman aikaan. Näistä seikoista johtuen saaren toiminta alettiin ajamaan alas.

Sahatoiminnan loppumisen jälkeen asunnot ovat olleet jollakin aikavälillä Oulu-yhtiön työntekijöiden kesäasuntoina ja viimeiset asukkaat saarelta ovat poistuneet 1950-luvulla. Tässä linkki, jossa lisää tietoa saaren historiasta.

Saarelle rantauduttuamme kuljeskelimme osa ryhmässä ja osa omaan tahtiimme. Aluksi ajattelin, etten halua missään tapauksessa kulkea yksin, mutta huomasin kumminkin aika nopeasti, että minun kuvausvauhdilla kannattaa suosiolla jättäytyä omiin oloihin. Muu ryhmä siis paineli kaukana edellä.

Konttorille pääsee kahta reittiä ja mennessä kiersimme hieman pidempää reittiä saunarannan kautta. Kasvillisuus oli varsin mielenkiitoista saunalta lähdettäessä kohti entistä asutuskeskittymää. Ensin vastassa oli synkähköä kuusimetsää, johon ilta-aurinko loi mahtavia valon ja varjon kontrasteja. Eteenpäin kävellessä vastaan tuli jyrkkä raja, jossa kuusikko loppui ja vastassa oli huomattavasti valoisampi ja rehevämpi lehtipuumetsä.

Reitti oli noin kilometrin mittainen, joten hetken kuluttua edessä pilkotti lehtipuiden seassa punaisia rekennuksia, vasemmalla entisiä työläisten asuntoja ja oikealle kaartaessa konttori piharakennuksineen.

Valitettavasti rajallisen ajan myötä en ehtinyt kuvaamaan paloaseman tornia, mutta haaveissani on viedä tänne perheeni joku päivä retkelle ja yhdessä saunoa ja tutkia saarta tarkemmin. Saari on 2,2 kilometriä pitkä ja levyes noin 700 metriä.

Takaisin lossille kuljimme lyhyempää polkua muutaman hengen porukalla ja joukossamme oli saaren historiasta tietäviä tarinankertojia.

Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus käydä vihdoinkin saarella. Vinkkinä saareen aikoville, että saarella kuulemma majailee melkoinen punkkipopulaatio. Kannattaa siis pukeutua sen mukaisesti ja tarkistaa päivän päätteeksi kroppansa. Ja ei, en löytänyt illalla yhtään punkkia. 🙂

Jos punkkeja ei pelkää ihan kamalasti, niin paikka sopii lastenkin kanssa retkikohteeksi ja siellä pääsee ihan hyvin kulkemaan polkuja pitkin vaikka lastenrattaiden kanssa.

Mukavan lepppoisia syyspäiviä!

Valtakunnanrajojen ylityksiä ja kompurointia

Viikonloppuna kävimme keräämässä uusia kokemuksia blogiin, mutta palataan vielä hetkeksi aikaan menneeseen eli kirjoitellaan ensin entiset tarinat Lapin reissulta.

Meillä oli varsinainen ajopäivä edessä, sillä matkan varrelle ei oltu suunniteltu varsinaisia pysähdyskohteita lukuunottamatta, että jossain määrittämättömässä paikassa valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia.

Lähdimme Nuorgamista Suomen puolta kohti Utsjokea, Utsjoelta takaisin Norjaan E6-tietä Tenojokivartta pujottamaan kohti etelää, kunnes tie kääntyy Kaarasjoen ja Koutokeinon kautta takaisin Suomeen Enontekiön Hettaan ja vähän matkaa käsivartta ylös Kaaresuvantoon.

Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon, jossakin missä ei ole mitään, paitsi norjalainen levähdysaluea WC:llä varustettuna, joki ja komiat maisemat. Kukaan ei oikein muista missä se oli, mutta kuvia katselemalla selviää, että ennen Koutokeinoa.

Koutokeinossa pysähdyimme kuvaamaan kirkkoa, joka oli juuri hetkeä aikaisemmin sulkenut ovensa, joten sisälle emme päässeet.

Norjasta pujahdimme jälleen Suomeen Kivilompolon rajanylityspaikan kautta. Hetassa meillä oli ruokatauko ja katselimme mahdollisia leirintäalueita lähimaastossa. Päätimme jatkaa matkaa Ruotsin puolen Kaaresuvantoon, koska siellä näytti olevan pieni ja edullinen leirintäaluea ja olisimme lähempänä seuraavaa kohdetta eli Kilpisjärveä.

Hetassa oli kumminkin käytävä kuvaamassa erittäin upeasti maastosta erottuvaa kirkkoa ja tällä kertaa on pakko sanoa, ettei olisi kannattanut. Kirkon pääovelle johtavat jykevät kiviportaat ja lähdin laskeutumaan niitä rappusen kerrallaan, että saan se täydellisen otoksen ja omasta mielestäni olin todella varovainen, mutta yhtäkkiä löysin itseni maasta makaamasta kyljelläni. Muutaman portaan oli tullut alaspäin jotenkin, mutta onneksi sitten oli kunnon tasanne, ettei tarvinnut vieriä enempäänsä.

Hetken katselin ympärilleni, että mitä ihmettä tapahtui ja näkikö kukaan, menikö paikkoja rikki ja miten kävi kameralle. Molemmat polvet olivat verillä ja nilkasta oli kääriytynyt nahkat rullalle ja kipiää kävi, mutta mitään ei ollut varsinaisesti rikki minusta ja tavaroista, lukuunottamatta housuja. Sen verran kipiää kävi, että pakko oli soittaa miehelleni, että tule auttamaan minua.

Tauko venyi vähän pidemmäksi kolhuja paikkaillessa, mutta siitä huolimatta pysyimme suunnitelmassa ja jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle. Ja se oli muuten ensimmäinen yö, jonka vietimme etukäteen suunnitellussa paikassa.

Karesuando campingissä oli oikein ystävällinen nainen vastaaotossa ja hän puhui ihanasti murtanen suomea. Itse paikka oli todella pieni, vain muutamia sähköpaikkoja vaunuille ja autoille, mutta siistiä oli. Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole tästä paikasta.

Seuraavana aamuna jatkoimme tutustumalla Karesuandon kirkkoon, tai minä kävin yksin kun muita ei niin paljon kiinnostanut. Polvetkin olivat yllättävän hyvässä kunnossa, niillä kärsi kohtuullisesti kävellä tasamaalla.

Kirkon pihalla ollessani, joku mies hurautti kovaa kyytiä pihalle ja juoksi kirkkoon musta puku kainalossaan, joten näin oven olevan auki ja kävin varovasti kurkkimassa sisälle. Oven aukaistuani korviini kantautui jyhkeää urkumusiikkia, jollakin oli soittoharjoitukset menossa.

Toinen mielenkiintoinen kohde Karesuandossa oli Laestadiuksen pirtti, joka on rakennettu 1820-luvulla. Infotaulun mukaan pirttiä käytetään edelleen hartaustilaisuuksiin. Komealla paikalla pirtti on pystyssä.

Matka jatkuu seuraavssa osiossa kohti Kilpisjärveä. 🙂

Varanginvuonon jylhää kauneutta

Meidän liikkeelle lähdöt ovat aika verkkaisia loma-aamuina, joskus jopa tuskastuttavan hitaita. Nopeana päivänä pääsemme lähtemään jopa yhdentoista aikaan ja yleensä viimeistään puolilta päivin. Tämä tarkoittaa sitä, että päivää jatketaan illasta myöhään.

Joka tapauksessa reittisuunnitelma on muotoutunut seuraavanlaiseksi: leiripaikalta ajetaan 40 km Varangerbotniin tankille ja jätetään vaunu johonkin kylän liepeille ja jatketaan matkaa vain autolla. Tarkoitus on ajaa Varanginvuonon pohjoispuolen tie päästä päähän ja silloin matkaa tulee edestakaisin noin 320 km. Matkan verrella isot paikat, joissa on tarkoitus pysähtyä ovat Vesisaari eli Vadsö, Vuoreija eli Vardö ja viimeisimpänä Hamninberg, johon tie päättyy.

Todellisuudessa meidän ensimmäinen pysäkki on jo Nessebyn kirkolla, joka houkuttelee pysähtymään uskomattoman kauniilla sijainnillaan. Ilmeisesti saman houkuttelevuuden ovat kokoneet monet muutkin turistit, sillä pihalle vaeltelee niin norjalaisia kuin muidenkin maiden turisteja.

Vesisaaressa käymme jälleen tutustumassa Norjalaisen ruokakaupan saloihin ja ostamassa evästä retkellemme, muuten ohitamme tämän paikan ja jatkamme matkaa kohti Vuoreijaa. Karttaa emme olleet lukeneet kovin tarkkaan, kun tuli täytenä yllätyksenä se, että Vuoreijaan mennään vöähän vajaa 3 km meren alla kulkevan tunnelin kautta. Meinasi korvissa vähän humista, kun hurruuteltiin syvälle tunneliin.

Vuoreija on reilun kahden tuhannen asukkaan saarikaupunki. Kaupunki on tunnettu 1600-luvun noitavainoista, siellä poltettiin Norjassa eniten noitina pidettyjä ihmisiä.

Suuntasimme ensimmäisenä, enemmän hyvällä tuurilla kuin tiedolla, hvyälle evästelypaikalle. Ajoimme umpikujaan, jossa oli kääntöpaikalla parkkipaikat ja pöytäryhmä kalliolla. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat, merta näkyvissä molemmin puolin. Paikka tuntui olevan paikallisten suosittu ulkoilupaikka, jossa mekin hetken jaloittelimme. Paikalta löytyi jotain vanhoja rakennelmia, korkeimmilla kohdilla oli isoja, pyöreitä, puisia rakenteita, jotka tietenkin heti päättelimme tykkien paikoiksi. Oikeasti asia jäi meille arvoitukseksi ja mitään tietoa ko. paikasta ei löytynyt.

Kukkulalle, jossa ulkoilimme, näkyi mielenkiintoinen rakennelma rannan läheisyydessä. Päätimme käydä tutkimissa paikan. Sieltä löytyi Drakkar, puusta rakennettu tarina merestä, ihmisten muuttoliikkeistä, myyteistä, aluksista ja historiallisista tapahtumista. Poikamme mielestä se näytti lohikäärmeveneeltä, joka oli ensin vähän pelottava paikka, mutta loppujen lopuksi häntä ei olisi saanut sieltä pois ollenkaan.

Kävimme pikaisesti vilkaisemassa Vardön linnoitusta ja nappaamassa muutamia kuvia. Ehdottomasti olisi ollut tutustumisen arvoinen paikka, mutta kello kulki armottomasti ja meillä oli vielä pitkä ja kaita tie käymättä Hamninbergin peräkolkalle.

Matka Vardöstä Hamninbergiin on vain 43 km, mutta matkavauhti oli 30-40 km/h turisteilla ja norjalaisilla huomattavasti kovempi. Tie on todella kapea ja mutkittelee pitkin vuonon laitaa, välistä nousten karujen ja rosoisten kivikkojen väliin. Tiellä ei mahdu kohtaamaan kaksi autoa rinnakkain, mutta onneksi väistöpaikkoja on tiuhaan.

Mitä pidemmälle ajamme reittiä, sitä enemmän tulee harmiteltua, että miksi tuhlasimme edellä mainittuihin paikkoihin aikaa niin paljon. Olis kannattanut ajaa suoraan tien päähän ihmettelemään Jäämeren aaltojen loisketta.

Matkan tekoa hidastavat osaltaan tiellä vaeltelevat lampaat ja jonkin verran myös porot.

Hamninberg on tyhjennetty vakituisesta asutuksesta jo 1960-luvulla, enkä yhtään ihmettele miksi. Tien alkupäässä on puomi, joka kertoo, ettei tiellä ole talvikunnossapitoa. Ilmeisesti kesäasutusta alueella on melko paljon ja uusiakin mökkejä pilkistää siellä täällä.

Hamninbergistä en varsinaisia nähtävyyksiä tiedä sen enempää, mutta meille riitti varsin hyvin huikaisevissa maisemissa kulkeva tie ja yleensäkin nuo mykistävät maisemat. Ajoimme tien ihan tappiin asti ja muutama rohkea suomalainen oli vetänyt jops asuntovaununsa perille asti yöpyäkseen siellä.

Loppujen lopuksi kello oli niin paljon, että kauaa emme paikalla palloilleet, varsinkin kun kovin uhkaavan näköisiä sumupilviä alkoi leijailla todella matalalla. Mielikuvitus ylsi hyvin sille tasolle, minkälaista olisi ajella tuossa maastossa täydellisessä sumussa.

Matkalla päätimme, että norjalaiset kielineen ovat serran verran rankkaa kansaa, että seuraavan yön nukumme Suomessa eli ajamme vielä vaunulta muutaman kymmenen kilometriä Nuorgamiin.

Täytyy todeta, että Tenojokilaakson maisemat ovat melko tylsiä noiden upeiden maisemien jälkeen. 🙂 Saavuimme Nuorgamiin puolen yön maissa ja muuta järkevää paikkaa ei ollut siihen aikaan tarjolla kuin paikallisen K-Marketin laaja sorakenttä.

Aamulla kävin ensimmäisenä ostamassa jääkaapin täyteen suomalaista ruokaa ja kuinka ollakaan, kassalla minulle puhuttiin ensimmäisenä norjaa. Kuulosti asikkaat paljolti olevan norjalaisia, jotka olivat ostamassa ruokaa.

Bloggailu jatkuu muutaman päivän jälkeen, sillä pakko lähteä käymään Haaparannan Ikealla ja eihän sinne kannata päiväseltään mennä, koska on olemassa oma asuntovaunu. 🙂

Visit Rovaniemi

Pääsiäisen aikaan teimme miniloman eli yhden yön reissun koko perheellä Rovaniemelle. Yöksi majoituimme Scandic Rovaniemi Cityyn keskelle kaupunkia. Samassa hotellissa olemme majoittuneet muutama vuosi sitten ja sen jälkeen hotellihuoneet oli remointu täydellisesti ja voin suositella, oli hienoa ja siistiä. En tiedä johtuiko pääsiäisestä vai onko Scandic-hotelleissa aina samanlaiset aamupalat, mutta oli kyllä todella runsaasti erilaista syötävää tarjolla.

Pääsiäisen täysikuu Ounasjoen rannalta kuvattuna.

Rovaniemelle suuntasimme sen vuoksi, että mieheni isä asuu siellä. Yöpyminen ei onnistu pienessä asunnossa, joten majapaikka täytyy olla jossain muualla.

Hommasin itselleni joulukuussa Museokortin ja ajattelin hyödyntää sitä Rovaniemen reissun aikana vierailemalla Arktikumissa ja Korundissa. Huvikseni kysyin tyttäriltäni, jotka piakkoin täyttävät 15 ja 10 vuotta, että kuka lähtee kanssani museoihin ja hämmästykseni oli suuri, kun molemmat olivat lähdössä mukaani.

Arktikumin sisäänkäynti on näyttävä.

Ensimmäisenä suuntasimme Arktikumiin ja sain huomata, että minulla oli todella hyvää ja innostunutta seuraa kierroksellani mukana. Arktikumissa saimme tietää, että Rovaniemen kolmeen suureen museoon (Arktikum, Pilke ja Korundi) voi ostaa kulttuuripassin ja päätimme tyttöjen kanssa kiertää joka paikan. Kulttuuripassin hinta on aikuisille 20 euroa ja lapsille 10 euroa.

Ulospäin tämä lasiputki näyttää aika vaatimattomalta, mutta sisältä 172 metriä pitkä putki on näyttävä.
Lasiputki tuo valon ja varjon leikin museoon ja kevätaurinko kuumuuden. Kesähelteillä taitaa olla hirvittävän kuuma paikka.
Arktikumin käytävän seinillä on 19.5. saakka Vuoden luontokuva 2018 -näyttely.
Muuttuva arktis -näyttelyssä riittää mielenkiintoista tutkittavaa pohjoisen ilmastosta, eläimistä ja tietysti revontulista.

Aapa-näyttelyssä tutustutaan pohjoisen soihin.

Pohjoisen keinot -näyttelyssä on niin paljon katseltavaa, että pakko oli osittain kiertää aika nopeasti ja tutustua vain osaan näyttelystä tarkemmin. Mielenkiintoisinta oli Lapin sota -osio, jossa oli Rovaniemen kaupungin pienoismallit vuodelta 1939 ja Lapin polttamisen jälkeen 1944.

Lisäksi on mahdollisuus tutustua Lapin historiaan muinaisista ajoista lähes nykypäivään, menetettyyn Petsamoon ja luontoon. Tunnelma isossa tilassa on mahtava hämäryyden johdosta ja tunnelmoimme tyttöjen kanssa susien ulvoessa ja nuotiotulen rätistessä taustalla, kun tutustuimme saamalaiskulttuuriin ja poroihin.

Poroja, susien ulvontaa ja Lapin taikaa.
Tiedekeskus Pilke sijaitsee rinteessä ja sen vuoksi sisätilat ovat huikaisevan korkeat.

Arktikumin kierrettyämme jahkailimme hetken aikaa, että mitä tekesimme ja päätimmie pikaisesti käydä samassa pihapiirissä sijaitsevassa Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeessä. Paikka oli meille oikeastaan täysin mysteeri mitä se pitää sisällään, mutta ei muuta kuin rohkeasti peremmälle. Totesimme heti alkumetreillä, että tämä paikka täytyy kokea myös meidän perheen miesten, joten kävimme täällä vain pikaisesti ja seuraavana päivänä koko perheellä ajan kanssa.

Ensimmäisenä aulassa pääsi testaamaan metsäkone-simulaattoria.
Upea portaikko johtaa alas. Alhaalla on paljon puuhasteltavaa niin isoille kuin pienille.
Tekemisen riemua. Kellopelillä soittaessa voi kuulostella eri puulajien sointuja tai ainakin kovaa pauketta. 🙂
Koivun oksan korkealle…. Linnunpesä löytyi portaiden yläpäästä, jossa halutessaan sai lauleskella vaikkapa koko museoyleisölle lintukaraokea tai kuunnella linnunlaulua vain omaksi ilokseen.
Kurkisteluluukkuja paperitehtaan eri työntekijöiden työnkuviin. Joka luukusta kurkkasi omakuva.
Metsästyspelissä sai testata taitojaan onnistuuko esim. lintujen, karhun tai hirven kaato.

Pilkettä suosittelen kaikille pienille ja suurille pojille ja tytöille, jotka ovat kiinnostuneita metsistä, luonnosta, linnuista, koneista, palikoilla rakentamisesta tai vaikka vain upeasta arkkitehtuurista. Pilke on uudehko rakennus, joka on avattu kesäkuussa 2011.

Kun olimme vierailleet koko perheellä Pilkkeessä, oli pikkumiehen päiväunien aika, joten siirryimme naisporukalla Kulttuuritalo Korundiin. Korundissa oli mm. Nurin kurin- ja Primavista-näyttelyt. Mielenkiintoista nähtävää.

Viimeisenä tutustuimme Kulttuuritalo Korundiin.
Mielenkiintoisinta kaikissa kohteissa on arkkitehtuuri. Korundin tilat on rakennettu alunperin 1933 postiautovarikoksi ja rakennus on selvinnyt toisesta maailman sodasta. Nykymuodossaan kulttuuritalo on toiminut vuodesta 2011.

Yllä muutama kuva näyttelystä.

Kotimatkalla pysähdyimme yhden kerrran Kuivaniemessä Merihelmen kohdalla ottamaan muutaman kuvan lähestyvästä auringonlaskusta. Lunta oli kumminkin sen verran paljon vielä jäljellä, että tennareissa ei viitsinyt lähteä rantaan asti rämpimään.

Tällainen oli kulttuurimatkamme Rovaniemelle. Mukavaa vappua!

Johanna


Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.

Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.

Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)

Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy  ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

NIemenharjun harjutie

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun  läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.