Viimeisimmät artikkelit

Sievin hääpäivämme

Yleensä olemme pyrkineet hääpäivänämme tai sen lähellä viettämään vähintään yhden yön kahdestaan jossain reissussa mökillä, hotellissa tai joskus asuntovaunureissullakin. Tänä vuonna poikkeuksellisesti vietimme 22:tta hääpäivää perheen kesken mökillä Sievissä.

Reissu yhdistettiin, kun tyttäremme oli Reisjärvellä viikonlopun heppaleirillä ja päätimme mieluummin olla mökillä viikonlopun kuin ajella satoja kilometrejä edestakaisin.

Melkoisen vähän löytyy Reisjärvi, Sievi ja lähikuntien alueella tarjolla olevia vuokramökkejä, vaikka mökkejä näyttää olevan sielläkin suunnalla pilvin pimein. Mökin vuokrasimme Urjanlinnan sivujen kautta.

Metsätähti-mökki on vuonna 2018 valmistunut pieni mökki, joka on hyvin varusteltu. Periaatteessa sieltä löytyy nukkumapaikat kuudelle, mutta on mielestäni siihen liian pieni.. Mökillä on hyvä parisänky, ei niin hyvä vuodesohva ja kaksi kokoontaitettavaa kapeahkoa patjaa. Pieni miinus mökille siisteydestä, mutta se on tuo ikuisuusongelma vuokrakohteissa, että mikä on kenenkin mielestä hyvin siivottu.

Tästä johtuen päädyimme Sievin Maasydänjärvelle, joka on Keski-Pohjanmaalla melkoisen tunnettu paikka viihdekeskuksena. Vähän mietitytti etukäteen kuinka viihteellinen meininki paikan päällä on, mutta täytyy sanoa, että omassa pienessä mökkikuplassamme emme juurikaan tienneet ympäröivästä maailmasta.

Maasydänjärven alueella on todella mahtavat ulkoilumaastot mäntymetsineen, järvineen ja luontopolkuineen. Nämä maisemat ovat minulle jo lapsuudesta tuttuja, mutta valitettavasti viikonlopun säät olivat kertakaikkisen kurjat. Vettä, räntää ja lunta satoi vaakasuoraan tuulen saattelemana koko viikonlopun taukoamatta.

Sunnuntaina tytärtämme leiriltä hakiessa vierailimme Reisjärven kirkkomaalla ja kävimme viemässä kynttilän sukuhaudalle.

Meillä lähestyy syysloma ja tyttäret (ja minä) haaveilevat uudesta mökkilomasta pohjoisessa ja issikkavaelluksesta. Kaikki on vaan vielä avoinna.

Siskoni Lappi

Siskoni on asunut muutaman vuoden Ivalossa, jossa vakaista aikomuksista huolimatta tulee käytyä aivan liian harvoin kylästelemässä. Nyt oli kumminkin edessä sellainen viikonloppu, että tuntui hyvältä ja oikealta olla juuri siskon lähellä.

Meillä oli vain lyhyt viikonloppu aikaa ja koko reissu kotipihasta ja takaisin kesti 52,5 tuntia, josta ajoa kertyi 1000 km. Eipä siinä aikaa jäänyt juurikaan Lapin maisemien ihasteluun saatikka retkien tekoon. Toisaalta siskon pihapiiri on niin upea, ettei muuta kaivannutkaan.

Siskoni pihapiirissä on erillinen vierasmaja, joka on teidän kaikkien vuokrattavissa Airbnb:n kautta ja löytyy nimellä Villa Starling. Asunto on remontoitu noin vuosi sitten täydellisesti.

Erilliseen hintaan voi vuokrata käyttöönsä ehkä parasta saunaa, missä olen saunonut, hinta 30 euroa / 1,5 tuntia Pihalla olevan kodan saa käyttöön puiden hinnalla 8 euroa/säkki. Kannattaa linkistä lukea tarkemmat kuvaukset majoituksesta ja sen sisällöstä.

Pihapiirissä saattaa nähdä porojen lisäksi kuljeskelemassa pari koiraa ja kissaa. Vaikka omistajalla on eläimiä, niin vuokrattava asunto on täysin eläinvapaa ja sinne ei voi ottaa eläimiä mukaan.

Lapissa oli vielä ruskaa jäljellä ja luonnollisesti käytin jokaisen mahdollisuuden hyväkseni ikuistaa maisemat kuviksi. On tämä meidän Suomi vaan kaunis maa.

Sunnuntaina kotimatkalla ihan pieni pysähdys nelostien varteen ennen Saariselkää ja muutama kuva tuntureista ja heipat Lapille.

Pessimistien Hepoköngäs

Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂

Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.

Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.

Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.

Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.

Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.

Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.

Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.

Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.

Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.

Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.

Hetki Kajaanissa

Teimme eräänä torstaina pikavisiitin Kajaaniin kun olimme jälleen kerran menossa Manamansaloon viikonlopun viettoon. Hetken päähänpistosta päätimme ajaa Kajaaniin syömään.

Haimme pizzat ja hampurilaiset kunkin mieltymyksen mukaan ja ajoimme syömään Kajaanin kirkon viereen. Syödessä katselimme ympärillemme ja päätimme käydä tutustumassa kirkkoon ja toisella puolella katua olevaan Urho Kekkosen “Suuri aika” -muistomerkkiin.

Kekkosen muistomerkki on paljastettu vuonna 1990 ja se oli siinä mielessä historiallinen paljastus, että se oli ensimmäinen pääkaupungin ulkopuolella oleva presidentin kansallinen muistomerkki. Reilun kahdeksan metrin korkeuteen kohoava pronssisen muistomerkin on suunnitellut Pekka Kauhanen. Itse nimesin sen ennen parempaa tietämystäv”Urho Kekkosen kimurantti elämä”-patsaaksi. 🙂

Kajaanin kirkossa vierailimme kirkkopihalla ja sisällä. Kirkossa saimme kuunnella pätkiä häämusiikista, kun joku tuleva hääpari oli kanttorin kanssa sopimassa suuren päivänsä musiikista.

Kajaanin nykyinen kirkko on valmistunut 1896 ja sen on suunnitellut Jacob Ahrenberg. Kirkko sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja samalla paikalla ovat olleet aiemmat Kajaanin kirkot jo vuodesta 1656.

Jos kirkko ja kirkkopihan sankarivainajien muistomerkit tekivät vaikutuksen 4-vuotiaaseen poikaamme, niin kaksin kerroin mielenkiintoisampaa oli Kajaanin linnanrauniot, vaikka valitettavasti rauniot ovat tällä hetkellä kunnostuksen alla ja näime seinien sisäpuolelle vain raunioiden yli kulkevalta sillalta. Linnapihalla kävimme kiertelemässä linnaraunioiden ulkopuolella.

Kajaanin linnaa on alettu rakentaa yhtäaikaa Oulun linnan kanssa vuonna 1604 ja Kajaanissa rakentaminen jatkui aina vuoteen 1620 saakka. Käyttöön linna otettiin jo aiemmin rakennustöiden ollessa vielä käynnissä.

Linnan kuuluisin vanki lienee ollut ruotsalainen Uppsalan oikeustieteen professori Johannes Messenius, joka tuomittiin vankeuteen mm. maanpetturuudesta vuosiksi 1616-1635. Vankilasta vapauduttaan Messenius odotteli Oulussa pääsyä kotimaahansa, muttei koskaan enää palannut kotimaahansa Ruotsiin, vaan kuoli Oulussa 1636.

Linnan lopullinen kohtalo sinetöitiin veäläisten räjäytettyä linnan vuonna 1716, vaikka myöhempinä vuosina linnaa yritettiinkin kunnostaa, joskin tuloksetta. Venäläisten räjäytyksen jäljilltä linnaa alettiin kaivamaan esiin vasta vuonna 1937 ihan todenteolla ja siitä eteenpäin raunioita on huollettu ja korjattu. Lähteeenä tähän lyhyeen historiaan olen käyttänyt Luontoon.fi -sivustoa ja sieltä löytyy paljon lisää luettavaa.

Kajaanin keskustan puistoissa ja jokisuistossa kiertelee upea Renforsin lenkki, joka on pisimmillään yli yhdeksän kilometriä. En tiedä meidän kulkemaamme matkaa, sillä pääkohteemme oli tuo edellä mainittu linnanrauniot, mutta matkalla saimme ihastella kauniita ja hyvinhoidettuja puistoalueita, jokimaisemaa, voimalaitoksia ja erilaisia muistomerkkejä olympiavoittajasta, sota-ajoilta jne.

Illaksi ajelimme Manamansaloon katselemaan tuttuakin tutumpaa kaunista auringonlaskua.

Sukulaisia ja retkeilyä

Heinäkuun aikana meillä kävi Manamansalossa runsaasti vieraita, meidän molempien sisaruksia perheineen. Nämä oli suunniteltuja kohtaamisia, mutta lisäksi seuraa on saanut sattumalta useamman serkkuni perheen saapuessa saareen lomanviettoon.

Ykkösvaihtoehto kaikkeen toimintaaan on ollut lapsiperheiden kanssa aina uiminen, uiminen ja uiminen. Sen jälkeen, jos rantakelit eivät ole suosineet, on alettu miettimään muita vaihtoehtoja.