Pajakkakoski

Pienellä viiveellä viimeinen osa Kuhmosta, mutta onneksi nämä postaukset ovat suurimmaksi osaksi ajattomia ja kohteissa pystyy todennäköisesti käydä vielä useamman vuoden päästä lähes samoilla tiedoilla.

Akonkoski, Lammasperän kosket, Lentuankosket, Nivan kosket, Pajakkakoski jne. Kuhmossa koskia ja vesistöjä riittää tutkittavaksi, ihasteltavaksi ja kalasteltavaksi. Edellä mainituista paikoista en tiedä sen enempää, otin vain erismerkiksi Kuhmon monista koskista. Esittelyt koskista tarjoaa Kalalla Kainuussa -sivusto.

Pajakkakoki sijaitsee aivan Kuhmon keskustan tuntumassa ja sinne suuntasimme kauppareissun yhteydessä. Iltapäiväksi oli luvattu ukkospuuskia, mutta siitä huolimatta päätimme käydä kävelemssä edes vähän koskimaisemissa. Reissu todellakin jäi pikaiseksi, sillä etäinen ukkosen kumu lähestyi uhkaavasti. Pajakkakosken sillan molemmissa päissä on hyvin parkkipaikkoja. Löytyy sillan nimellä Google Mapsista.

Pajakkakoski on Kuhmossa suurin vapaana virtaava koski, joka laskee Oulujärven kautta Perämereen. Koskessa kulkevat pitkokset, oikealta nimeltään vetomöljät, joiden avulla veneet on saatu aikanaan vedettyä koskien ohi yläjuoksulle.

Vetomöljälle on esteetön kulku ja paikka on eriyisesti kalastajien ja valokuvaajien suosiossa. Lähistöltä löytyy myös tulistelupaikka retkeilijöille.

Selvisimme Pajakkakosken pikavisiitistä kuivin vaattein, mutta taivas aukeni kauppareissun aikana, jossa oli hyvä pitää suojaa hetken aikaa.

Kävimme kolkuttelemassa samalla reissulla Kuhmon kirkon ovella, mutta kirkko oli kiinni.

Harakkasaari

Harakkasaari sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, lähellä Kalevala camping -aluetta. Hyviä parkkipaikkoja löytyy reitkeilijöille runsaasti. Saari on pieni, noin 2,5 hehtaaria, joten siellä tuskin kukaan pääsee eksymään vaikkei polkuja olekaan merkattu mitenkään.

Meillä oli vain pari tuntia aikaa illalla käväistä saarella ennen pimeän tuloa. Mukaan otimme vain juotavaa, uimavaatteet ja tyttäremme lähti sup-laudalla meidän muiden kävellessä.

Päivä oli ollut todella lämmin ja tuulinen ja edelleen illalla tuulesta huolimatta tarkeni hyvin kuljeskella kesävaatetuksessa. Eikä tarvinnut hyttysiäkään häätää ympäriltä, kiitos tuulen.

Oikein kuivana kesänä Harakkasaareen pääsee jalkoja kastelematta, mutta nyt piti joitakin metrejä kahlata vedessä, vettä oli syvimmillään aikuisella puoleen sääreen.

Saaren luonto on mäntykangasta ja herkkää kulumiselle ja siellä on kielletty kulkeminen moottoriajoneuvolla. Saari kuuluu osana Lentuan luoonsuojelualuetta.

Harakkasaaresta löytyy useita hiekkapohjaisia uimarantoja, mutta suurimmalta rannalta löytyy kesällä 2021 rakennettu nuotiopaikka, liiteri ja käymälä. Saarella ei ole laituria, mutta hyvin näytti tulistelemaan tulleet miehet pääsevän rannalle moottoriveneellä.

Harakkaaari on paikallisten virkistyskäytössä ympäri vuoden. Talvella saarea kiertää hiihtoladut, kesäisin saaren ympäristö ja koko kaunis Lammasjärvi ovat upeita paikkoja soudella, meloa, suppailla jne.

Suosittelen tätä retkikohdetta ehdottomasti kaikenlaisille retkeilijöille, jotka nauttivat mäntymetsistä tai yleensäkin luonnosta. Muistathan kumminkin huolehtia omat roskasi pois ja elää muutenkin sovussa luonnon kanssa. 🙂

Kalajoen hiekat

Kasitien varrella, Kalajoen kaupungissa, sijaitsee yksi Suomen upeimmista merenrannoista hiekkadyyneineen eli Hiekkasärkät. Upea, jos ei kavahda tarkoituksella rakennettuja turistipaikkoja.

Hiekkasärkkien aluetta on johdonmukaisesti kehitetty lomakohteeksi aina 1960-luvulta saakka. Paikallisten retkikohteena Särkät on tunnettu jo ennen 1900-lukua.

Nykyisin alueelta löytyy majoitusta ja tekemistä vaatimattomasta suorastaan yltäkylläisyyteen saakka.

Mahdollisuuksia majoittumiseen on kahdella leirintäalueella, hotelleissa ja mökeissä. Tekemistä löytyy ilmaisista luontoseikkailuista maksullisiin huvitteluihin, mm. Seikkailupuisto Pakka, kylpylähotelli Sani, vesileikkipuisto Jukupark, on sisäleikkipuistoa, cartingia jne.

Me kävimme Hiekkasärkillä päiväkävelyllä, osa uimassa, osa palvomassa aurinkoa ja kaikki nautiskelemassa lähes silmänkantamattomiin jatkuvista hiekkaisista maisemista.

Lapsuudessa Hiekkasärkät olivat lähes joka kesäinen käyntikohde, mutta nykyisin alueella tulee käytyä noin kerran kymmenessä vuodessa. Paikka on ihana, mutta omat mieltymykset vettä rauhallisempiin kohteisiin.

Isojen leirintäalueiden huonoja puolia lämpiminä kesinä on se, että täytyisi osata ennakoida lomansa hyvissä ajoin ja varata paikka, jotta sinne oikeasti pääsee karavaanari majoittumaan. Meillä se ei yleensä onnistu, kun päätökset syntyy hetkessä.

Kuten nyt, olemme viikolla miettineet kohdetta viikonlopun reissulle ja lukeneet Ilmatieteenlaitoksen sääennusteita kohtuullisen ajomatkan päästä Oulusta. Ensin luulimme viikonlopun kohteena olevan Manamansalo, mutta monien muutosten jälkeen olemme matkalla Kuhmoon tätä kirjoittaessa. Tosin matkaa on vielä jäljellä ja joskus suunnitelmat muuttuvat vireillä matkalla.

Sillankorvan leirintäalue

Mieheni loman viimerippeillä oli aika suunnata kohti autokauppoja. Oulussa kävimme ajamassa muutaman Skodan ja tulimme siihen tulokseen, että jatketaan sillä merkillä oikean yksilön etsimistä.

Octavia on liian pieni sisätiloiltaan, jos takana matkustaa edes joskus yhtäaikaa pitkä täysi-ikäinen, teini ja yksi turvaistuimessa, joten mallina sitten on Superb. Ei muuta kuin vaunu vanhan auton perään ja matkaan. Lähtiessä ei ollut mitään muuta tietoa kohteesta kuin Ylivieskassa olisi koeajettavissa kaksi autoa ja sen jälkeen pitäisi löytää jostain paikka parkkeerata karavaani yöksi.

Lapset olivat reissulla ihan sekaisin, että missä päin olemme milloinkin, kun vaihtoehtoja heiteltiin ilmoille ja määränpäät vaihtuivat. Listalla olivat mm. Kalajoki, Pyhäjoki, Raahe, Pyhäjärvi, Seinäjoki, Evijärvi, Kokkola, Jyväskylä jne.

Ylivieskan autot ei meille kelvannut, joten pienen soittelukierroksen jälkeen niin leirintäalueille kuin automyyjillekin, jatkoimme matkaa Evijärvelle Sillankorvan leirintäalueelle. Kokkolan ja Hiekkasärkän leirintäalueet olivat täynnä jo puolen päivän aikaan.

Sillankorvan leirintäalue on pieni yksityinen leirintäalue, jonka on omistanut sama pariskunta viimeiset seitsemän vuotta. Sieltä vakuuteltiin tilaa riittävän ja paikkoja ei kuulemma voi varata etukäteen.

Leirintäalue on pienehkö nurmikenttäalue aivan Evijärven rannalla. Paikat ovat vapaasti valittavissa omien mieltymysten mukaan ja saimme huipun paikan omalla rantatontilla.

Leirintäalue on siisti ja hyvin hoidettu. Vessat ja suihkutilat on remontoitu nykyaikaisiksi, mutta sisustamalla ja räsymatoilla tiloihin on tuotu viihtyvyyttä. Huoltorakennuksesta ja keittiötiloista löytyy kaikki tarpeellinen leiriytyjien vapaaseen käyttöön. Telttailijat voivat vaikka kokata katoksessa ja kaikki välineet löytyvät talon puolesta. Aluemaksuun sisältyy myös saunominen yleisillä vuoroilla.

Vastaanotossa on pienimuotoinen kioski herkkuineen ja jäätelöineen sekä kahvila, johon yrittäjä itse leipoo tuoreita leivonnaisia. Samasta tilasta saa lainata leiriytymisen aikana ilmaiseksi lukemista ja lautapelejä.

Ulkona vanhasta tanssipaviljongista on tehty pelitila, josta löytyy pöytätennis, Korona-peli, mölkky ja monia muita pelejä.

Leirintäalueelle saapumispäivä oli reissumme ainoa tiedossa oleva hellepäivä, joten illan hämärässä suuntasimme järveen uimaan. Uimaranta ei ollut ihan meidän mieleen, sillä pohja on hieman mutainen ja nostaa kahlatessa mutaa pintaan, mutta suihkulla selviää puhtaaksi. Matala ranta on oivallinen uimapaikka pienille lapsille.

Perjantaina oli jälleen aika suunnata etsimään meille uudempaa autoa ja tällä kertaa määränpäänä Seinäjoki. Päädyimme ostamaan testaamame auton ja nyt kun hellitti autonostostressi voi jatkaa elämää kuuntelemmalla auton äänimaailmaa, että toimiiko tämä niin kuin pitää. Elämä on! 🙂

HugoPark Aulangolla

Lomallamme viimeisenä turistikohteena oli Aulangon seikkailupuisto HugoPark. Tätä kohdetta oli odotettu pitkään ja hartaasti, sillä kuopuksemme on tämän paikan kaima ja hän oli kuullut jostain HugoParkista. Vähällä oli jäädä käymättä tämä paikka, mutta viime hetkellä saimme vielä senkin mahdutettua mukaan suunnitelmiin.

Suomesta löytyy vain reilu 20 seikkailupuistoa, joista tämä sijaitsee Hämeenlinnan Aulangolla. HugoParkissa on huomioitu seikkailijat alkaen pienimmistä 2-3 vuotiaista ja huimimmat paikat ovat 20 metrin korkeudessa.

Lipun hintaan sisältyvät valjaat, kypärät ja huippuhyvä aloitusopastus. Pakolliset kiipeilyyn soveltuvat käsineet voi ottaa mukaan omat tai ostaa lipunmyynnistä neljän euron lisähintaan. Jatkokäytössä HugonParkin logolla varustetut käsineet soveltuvat hyvin puutarhatöihin ja meilläkin poika oli innoissaan omalla nimellä varustetuista sormikkaista.

Opas neuvoi turvavälineiden käytön ensimmäisen radan alussa ja siitä oli helppo jatkaa matalalla oleva harjoitusrata turvallisesti loppuun. Meillä 5-vuotias poika uskalsi menna eka radan lisäksi kakkosen ja vähän matkaa kolmosta, mutta varovaisena lapsena seikkailu loppui siihen ja piti palata kesken radan takaisin.

Mieheni ja 13-vuotias kävivät yhdessä kolmosen, nelosen ja vitosen, jotka ovat 4-1o metrin korkeudessa. Sen enempää emme ehtineet olemaan, mutta jäipähän seikkailtavaa ensi kertaankin.

Itse en ollut kiipeilemässä seikkailupuistossa, vaan ensin kuvasin kiipeilijöitä ja sen jälkeen lähdin tutustumaan puistoon näkyvään graniittikiviseen rauniolinnakkeeseen.

Aulangon puistoalueella sijaitsevat historialliset rakennukset ja muut rakennelmat -on rakennuttanut upporikas poikamieseversti Hugo Standertskjöld (1844-1931). Eversti rakennuti alueelle jopa 160 erillistä rakennusta, keskieurooppalaistyylisiä puistojaja puutarhoja, tekojärviä jne.

Valitettavasti iso kartanorakennus on tuhoutunut tulipalossa 1928, mutta onneksi muuta Standertskjöldin kädenälkeä on jäänyt jälkipolville ihasteltavaksi. Ihastuttava kavaljeerirakanuus, (rakennettu 1890) joka toimi nyt Kesäkahvila Kavaljeerina.

Koko ikänsä poikamiehenä viihtynyt Hugo Standertskjöld myi tilansa edullisesti Hämeenlinnan kaupungille yleishyödylliseen käyttöön.

Tällä erää viimeinen postaus tältä reissulta. Uusia on suunniteltu, mutta kaikki on epävarmaa. Ainakin olemme kaikki takaisin terveiden kirjoissa. 🙂

Lammin keskiaikanen kirkko

Nykytiedon mukaan Lammin keskiaikainen kirkko on rakennettu vuosien 1490-1510 välillä. Kirkko on omistettu Aleksandrian Pyhälle Katariinalle. Tästä linkistä voit lukea Pyhän Katariinan mielenkiintoisen, julman ja kiistellynkin kertomuksen.

Kirkko oli aiemmin puurankenteinen, kunnes paloi Suomen sisällissodan aikana huhtikuussa 1918 ja jäljelle jäi vain kirkon kiviseinät.

Kirkon jälleenrakentamisen on suunnitellut arkkitehti Usko Nyström ja seinä- ja kattomaalaukset Bruno Tuukkanen. Kirkon korjaus on valmistunut 1920.

Lammin kirkko on korjattu perusteellisesti 2001-2002. Korjaustyön suunnitteli arkkitehti Virpi Tervonen.

Loman aikana oli tarkoitus tavata enemmänkin eteläisen Suomen sukulaisia, mutta Lammi jäi ainoaksi lajiaan aiemmissa postauksissa kerrottujen syiden takia.

Teimme kiertoajelun kauniin Ormajärven ympäri. Untulan uimarannalla kävimme moikkaamassa kuvanveistäjä Raimo Hossin sunnittelemaa ja toteuttamaa Ormanneito-veistosta.

Tampereen tuomiokirkko

Juhannusviikonlopun sunnuntaina oli aika heittää hyvästit vanhimmalle tyttärellemme Tampereen rautatieasemalla. Hieman meillä tuli kiire, joten aikaa hypätä junaan oli vain muutama minuutti ja samalla olimme oman kiireen keskellä onnellisen tietämättömiä VR:n junaliikenteen kaaoksesta.

Tampereen aseman tiloissa oli ollut noin 2000 matkustajaa kolmen aikaan odottomassa kotiin pääsyä, mutta me juoksimme parkkipaiklata suoraan junalle. Ihmettelimme vain, miksi aseman seutu on täynnä busseja.

Tyttären päästyä matkaan ajelimme hetken katsellen Tampereen kaupungin maisemia ja nauttien auton ilmastoinnin raikkaudesta. Päätimme ettei päivän ohjelmaan kuulu mitään kovin erikoista, sillä edellisen päivän rankkuus ja jatkuvat helteet eivät innostaneet jatkamaan täysillä eteenpäin paahtamista.

Ajelulla vastaan tuli upea Tampereen hiippakunnan kansallisromanttinen tuomiokirkko. Kirkko on rakennettu 1902-1907 Lars Sonckin piirustusten pohjalta. Kirkon taiteellisesta puolesta on vastannut Hugo Simberg ja Magnus Enckell.

Olemme lähes joka kesä vierailleet vähintään yhdessä kirkossa, jossa emme ole aiemmin käyneet. Tänä kesänä niitä on jo kaksi eli toinenkin esittely luvassa Lammilta. Kaiken koetun hälinän ja kulkemisen jälkeen kirkot ovat hyviä paikkoja hetkeksi rauhoittua ihastelemaan arkkitehtuuria, historiaa ja kuumina kesäpäivinä useimmiten niissä on myös viileää.

Vankila ja militariaa

Vankila

Hämeen linnasta marssimme suoraan Vankilan portista sisälle. Nämä kaksi kohdetta sijaitsevat ihan vierekkäin, joten oli luonnollista jatkaa museoiden koluamista.

Entisen Hämeenlinnan lääninvankilan nimi on nykyisin lyhyesti ja ytimekkäästi Vankila. Vankila on valmistunut vuonna 1871 Suomen ensimmäiseksi sellivankilaksi. Virallisena vankilana toiminta loppui 1993, jonka jälkeen vuonna 1997 Hämeenlinna kaupunki alkoi ylläpitämään vankilamuseota. Kansallismuseon yleisökohteena museotoiminta alkoi 2019 jolloin nimeksi muutettiin Vankila.

Paikka on erittäin mielenkiintoinen vaikka kovin karu olemukseltaan. Vankilassa eletty elämä kirjoituksineen ja piirroksineen kiinnittää huomion seinillä. Hajuherkälle eletty elämä tarttuu kovalla otteella myös sieraimiini ja pinttyneestä tupakan ja jonkin muun määrittelemättömän hajun yhdistelmästä en pääse eroon koko kierroksen aikana. Siitäkin huolimatta suosittelen. 🙂

Enpä ole muissa vanhoissa tai uusissa vankiloissa vieraillut, mutta tuolla ainakin elämä on ollut kovin karua ja ahdasta. Jos ei muuta, niin tämä vahvistaa käsitystäni pysyä edelleenkin vankiloista pois, korkeintaan museo sellaisissa kannattaa vierailla.

Vankilan ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee galleriakäytävä, jossa voi nähdä mm. sellejä eria aikakausilta, vankilassa tehdyn ruumisarkun ja tutustua hallinnollisiin huoneisiin.

Toisessa kerroksessa voi nähdä terveydenhuoltohenkilökunnan huoneita ja Vankilan vaihtuvat näyttelyt sijaitsevat täällä.

Pohjakerroksessa eli maakerrassa on tilat joihon vangit ovat saapuneet ensimmäisenä vankilaan joutuessaan. Tämä on mielestäni mielenkiintoisin paikka, sillä täällä löytyvät mm. eristyssellit, pelkääjänselli ja sauna. Maakertaan suositeltiin tutustumaan viimeiseksi, sillä sieltä on suora yhteys ulkomaailmaan, kun olet tutustunut kaikkiin muihin kerroksiin.

Militariamuseo

Militariamuseon jätimme viimeiseksi. Tämäkin kohde on ihan muiden paikkojen lähettyvillä ja olisi ollut käveltävän matkan päässä, mutta päivä oli ihan hirvittävän kuuma, +30 astetta, niin päätimme kiertää autolla lähemmäksi. Viilennystä, juotavaa ja lepoa jaloille ja selälle.

Täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että oman romun selän vuoksi, tämä kohde jäi todella vaillinaiseksi. Löysin isosta viileästä tilasta mukavan paikan istuskella ja muut enemmän asiasta kiinnostuneet saivat tarkastella menneiden aikojen asearsenaalia ja kunniamerkkejä yms. tarkemmin.

Paikka on Hämeenlinnan Linnankasarmi ja siellä on Suomen laajimpia sota- ja sotahistoriallista esineistöä, aseita, kunniamerkkejä, ajoneuvoja jne. Perusnäyttely keskittyy Puolustuvoimien historiaan, sotilaselämään, tykistö-, pioneeri- ja viestiaselajien kehitykseen.

Hetken mietin jo, että jätänkö tämän Militariamuseon osuudeen kokonaan postaamatta, mutta antaapa näiden kuvien olla täällä vaikka paljon mulla ei olekaan kerrottavaa aiheesta. Jääpähän enemmen nähtävää ja koettavaa itsekullekin, joka haluaa museossa vierailla.

Illalla palatessamme leiripaikkaamme, poikkesimme vielä Parolan panssarimuseon pihalla. Paikka oli juuri menossa kiinni klo 18.00, joten tämä samaan teemaan passaava kohde jää jollekin muulle reissulle.

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Pyöräilyä ja sotkuisia metsiä

Manamansalosta löytyy paljon upeita merkittyjä retkeilyreitteja niin kävelyyn kuin pyöräilyynkin. Meillä ei ole mitenkään maastopyöräilyyn soveltuvat pyörät, mutta eipä se ole estänyt meitä tekemästä pieniä retkiä metsikköön. 4-vuotiaamme oppi pyöräilemään täällä ilman apurattaita ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Ilmat täälläkin päin Suomea on olleet pitkään niin helteiset, että kaikki aktiviteetti on meidän perheessä suoritettu aamupäivällä, illalla tai jopa yöllä. Pienellä pyöräretkellä kävimme lasten kanssa reitillä, jota ei ei ole merkitty, mutta ihan kunnon polut kiertävät leirintäalueen läheisyydessä Likolammen ympäri.

Reitti ei ole paras mahdollinen ainakaan pienten kanssa pyöräilyyn, sillä osittain maasto oli liian hiekkaista ajettavaksi. Uskomattoman sinnikäs nelivuotias talutti itse oman pyöränsä hiekkaisessa maastossa niin ylä- ja alamäkeen höpötellen iloisesti nautiskellen kuinka mukavaa metsässä on.

Monesta metsästä löytyy ikäviä yllätyksiä sotkun merkeissä ja niin kävi tälläkin kertaa. En tiedä mikä vanhan käytöstä poistetun tavaran jätekeskus tämä paikka on, mutta hyvin ikävältä tuollaiset sotkut keskellä kaunista kangasmetsää joka tapauksessa näyttää.

Manamansalon upeat uimarannat eivät palvele pelkästään ihmisiä vaan koirille on varattu oma yhtä hieno ja hiekkainen uimaranta. Itselläni ei ole koiria, mutta pääsin katselemaan ja kuvaamaan siskoni koirien ilakointia. Se oli menoa ja meininkiä.

Manamansalossa ei ole varsinaista kauppaa, mutta leirintäalueella on pieni kioski tyyppinen kauppa ja Manamansalon Portilla toinen hieman isompi. Lähimmät ruokakaupat löytyvät Paltamosta (46 km) ja Vaalasta (54 km), joihin ajoaika on suurinpiirtein sama. Itse tykkään käydä enemmän Vaalassa, sillä äkkiseltään näytti siellä olevan monipuolisempi valikoima S-Marketissa. Molemmista paikoista löytyvät myös K-kaupat.

Tänä kesänä vuosien tauon jälkeen meille on tullut tutuksi myös junalla matkustaminen. Olen itse ollut täällä pienempien lasten kanssa välistä pidempiä pätkiä ja mies on matkustanut junalla joko kotia tai tänne. Myös junat pysähtyvät molemmissa edellä mainituisssa paikoissa ja samalla voi kätevätsti täydentää vaunun ruokavarastoja.

Valitettavasti jatkoyhteyksiä saareen ei ole kummastakaan paikasta, joten kyyti tänne täytyy hoitaa omin keinoin.