Siskoni Lappi

Siskoni on asunut muutaman vuoden Ivalossa, jossa vakaista aikomuksista huolimatta tulee käytyä aivan liian harvoin kylästelemässä. Nyt oli kumminkin edessä sellainen viikonloppu, että tuntui hyvältä ja oikealta olla juuri siskon lähellä.

Meillä oli vain lyhyt viikonloppu aikaa ja koko reissu kotipihasta ja takaisin kesti 52,5 tuntia, josta ajoa kertyi 1000 km. Eipä siinä aikaa jäänyt juurikaan Lapin maisemien ihasteluun saatikka retkien tekoon. Toisaalta siskon pihapiiri on niin upea, ettei muuta kaivannutkaan.

Villa Starlingin majoittujat voivat käydä uimassa Alajärvessä, jossa on matala hiekkaranta.

Siskoni pihapiirissä on erillinen vierasmaja, joka on teidän kaikkien vuokrattavissa Airbnb:n kautta ja löytyy nimellä Villa Starling. Asunto on remontoitu noin vuosi sitten täydellisesti.

Tyttäreni maalamaa taideteos vierasmajan seinällä.

Erilliseen hintaan voi vuokrata käyttöönsä ehkä parasta saunaa, missä olen saunonut, hinta 30 euroa / 1,5 tuntia Pihalla olevan kodan saa käyttöön puiden hinnalla 8 euroa/säkki. Kannattaa linkistä lukea tarkemmat kuvaukset majoituksesta ja sen sisällöstä.

Saunan ikkunasta avautuvat upeat maisemat rantaan, jonka taustalla tunturit.(vanha kuva)

Saunan oleskelutila tunnelmavalaistuksessa.

Pihapiirissä saattaa nähdä porojen lisäksi kuljeskelemassa pari koiraa ja kissaa. Vaikka omistajalla on eläimiä, niin vuokrattava asunto on täysin eläinvapaa ja sinne ei voi ottaa eläimiä mukaan.

Lapissa oli vielä ruskaa jäljellä ja luonnollisesti käytin jokaisen mahdollisuuden hyväkseni ikuistaa maisemat kuviksi. On tämä meidän Suomi vaan kaunis maa.

Lauantai-iltana ennätimme pienelle ajelulle Ivalojoen rantamaisemiin

Sunnuntaina kotimatkalla ihan pieni pysähdys nelostien varteen ennen Saariselkää ja muutama kuva tuntureista ja heipat Lapille.

Kävelin pikkumatkan yksin uraa pitkin ahmiakseni maisemia muistini sopukoihin.

Kotimatkalla ehti illan usva nousta ja aurinko laskea.

Pessimistien Hepoköngäs

Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂

Matkalla kattomaan pessimismipitäjän kuuluisinta nähtävyyttä.

Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.

Hepokönkäällä toimii kesäaikoina kahvila, jsota on vesiputouksen parkkipaikalle vain muutama sata metriä.

Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.

Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.

Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.

Esteettömät polut tuovat nähtävyyden kaikkien silmien eteen.

Heinijoki virtailee kohti putousta pudotakseen hetken kuluttua voimalla alas noin 24 m.

Matkalla voi hetken hengähtää ja kuunnella luontoa tai muita retkeilijöitä.

Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.

Tämä seikkailija tutkii matkan varrella jokaisen polun,

Vanhoja polkuja aikaa ennen esteettömiä reittejä.

Aina täytyy hieman kiipeillä, jos on mäkiä tarjolla.

Ylhäällä näköalatasanteella:
Tästä se alkaa…

Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.

Nuotipaikan ja näköalatasanteeen vierestä lähtevät jyrkät portaat geologiselle luontopolulle.

Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Syksy väreineen saapui Manamansaloonkin.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

”Keloporo” on oiva ratsu luonnon leikkipuistossa.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Särkisellä riittää kalastajia ja veneitä voi vuokrata leirintäalueelta.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Ylämäkeen kaatunut kelo on oiva paikka harrastaa parkouria.

Ja kun nälkä yllättää, on mustikat lähellä.

Siisti täytyy aina olla, onneksi käsienpesuvettä riittää.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Koivut vielä lähes vihreinä ja lunta sataa minkä ehtii.

Syyslajikkeen omenat saivat maistaa lunta. Puukaan ei meinaa jaksaa kantaa kahta taakkaa.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Matkalla Manamansaloon tämä maisema on ensikosketus Oulujärveen.

Niin se kuva valehtelee, oikeasti tämä rakennus on melko rösähtänyt navetta, mutta kuvakulma näyttää muuta. Lisäksi tie 22 kulkee navetan ja puun välistä.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Suomestakin löytyy Länsiranta. Kuvassa Länsirannantien veneluiskalla.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Olispa kaunis paikka asua maaseudun rauhassa.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet ”merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Paikallista sanastoa -mitähän kieltä nää oikee puhhuu?

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Muutama mäki kiivettävänä ennen kuin maisemat avartuu.

Hakkuiden reunalla ja matka jakuu vielä ylöspäin.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.

Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.

Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä

Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.

Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.

Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.

Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.

Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.

Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.

Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.

Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä: