Harakkasaari

Harakkasaari sijaitsee muutaman kilometrin päässä Kuhmon keskustasta, lähellä Kalevala camping -aluetta. Hyviä parkkipaikkoja löytyy reitkeilijöille runsaasti. Saari on pieni, noin 2,5 hehtaaria, joten siellä tuskin kukaan pääsee eksymään vaikkei polkuja olekaan merkattu mitenkään.

Meillä oli vain pari tuntia aikaa illalla käväistä saarella ennen pimeän tuloa. Mukaan otimme vain juotavaa, uimavaatteet ja tyttäremme lähti sup-laudalla meidän muiden kävellessä.

Päivä oli ollut todella lämmin ja tuulinen ja edelleen illalla tuulesta huolimatta tarkeni hyvin kuljeskella kesävaatetuksessa. Eikä tarvinnut hyttysiäkään häätää ympäriltä, kiitos tuulen.

Oikein kuivana kesänä Harakkasaareen pääsee jalkoja kastelematta, mutta nyt piti joitakin metrejä kahlata vedessä, vettä oli syvimmillään aikuisella puoleen sääreen.

Saaren luonto on mäntykangasta ja herkkää kulumiselle ja siellä on kielletty kulkeminen moottoriajoneuvolla. Saari kuuluu osana Lentuan luoonsuojelualuetta.

Harakkasaaresta löytyy useita hiekkapohjaisia uimarantoja, mutta suurimmalta rannalta löytyy kesällä 2021 rakennettu nuotiopaikka, liiteri ja käymälä. Saarella ei ole laituria, mutta hyvin näytti tulistelemaan tulleet miehet pääsevän rannalle moottoriveneellä.

Harakkaaari on paikallisten virkistyskäytössä ympäri vuoden. Talvella saarea kiertää hiihtoladut, kesäisin saaren ympäristö ja koko kaunis Lammasjärvi ovat upeita paikkoja soudella, meloa, suppailla jne.

Suosittelen tätä retkikohdetta ehdottomasti kaikenlaisille retkeilijöille, jotka nauttivat mäntymetsistä tai yleensäkin luonnosta. Muistathan kumminkin huolehtia omat roskasi pois ja elää muutenkin sovussa luonnon kanssa. 🙂

Kalevala Camping

Tällä reissulla suuntasimme auringon ja sääennusteiden mukaan järkevän ajomatkan päähän kotoamme ja parhaimmat kelit löytyivät itäisestä Suomesta. Matkamme kulki siis kohti Kuhmoa, melko lähelle Venäjän rajaa. Vartiuksen rajanylityspaikalle matkaa Kuhmosta on vain 58 km, linnuntietä huomattavasti vähemmän.

Olemme kaksi vuotta sitten käyneet Kalevala campingin alueella, mutta silloin siellä ei näkynyt ketään missään ja niinpä siirryimme saman firman läheiseen matkaparkkiin. Tässä linkki kahden vuoden takaiseen juttuun. Nyt päätimme mennä viikonlopuksi leirintäalueen puolelle, oli siellä muita tai ei.

Leirintäalue sijaitsee täydellisen upealla mäntykankaalla, josta avautuvat upeat maisemat Lammasjärvelle saarineen. Joskus muinoin alueelle on rakennettu huoltorakennukset sekä törmälle, että mäen alle rantaan. Nykyään käytössä ovat vain rannan vessat,suihkut ja saunat.

Ihmettelimme, miksei huoltorakennuksille ja muille tiloille tehdä mitään korjaustoimienpiteitä ja pääsimme juttelemaan yrittäjän kanssa leirintäalueen tilasta ja ylläpidosta. Kaikelle tälle oli ihan luonnollinen selitys. Yrittäjillä on vuokrasopimus leirintäalueen maihin kesä kerrallaan ja koko kangas on jo kaavoitettu tonteiksi loma-asunnoille, joten on ymmärrettävää ettei kauheasti alueen kehittäminen kiinnosta noin epävakaalta pohjalta. Jää nähtäväksi onko tätä leirintäaluetta enää ensi kesänä.

Joka tapauksessa meillä oli hyvä viikonloppu Kuhmossa nauttien helteistä, ukkosista ja tuulista, mutta ennen kaikkea upeasta luonnosta, josta myös monet taitelijat ja kirjailijat ovat ammentaneet voimaa ja inspiraatiota teoksiinsa. Kuhmossa elää pala Kalevalalaista historiaa ja läheisen Venäjän rajan myötä lukuisat muistomerkit ja Talvisotamuseo muistuttavat meitä menneistä tapahtumista.

Leirintäalueen läheisyydestä löytyy luontokohteiden lisäksi esim. frisbeegolf-rata, tenniskentät, rullahiihtorata, useita nuotiopaikkoja, hiekkarantoja ja vähän kauempana näytti olevan kunnon urheilukenttä.

Kuhmosta löytyisi meidän makuun niin paljon luontokohteita ja muutakin tekemistä, että seiellä voisi helposti viettää ainakin viikon. Seuraavassa postauksessa esittelen ihastuttavan paikan, missä ehdimme iltaseltaan käväistä retkeilemässä.

Luultavasti, jos olette enemmän lukeneet postauksiani, voitte huomata, että sydämeni sykkii enemmän pienille maalaispitäjille kuin isoille cityille. 🙂

Kalajoen hiekat

Kasitien varrella, Kalajoen kaupungissa, sijaitsee yksi Suomen upeimmista merenrannoista hiekkadyyneineen eli Hiekkasärkät. Upea, jos ei kavahda tarkoituksella rakennettuja turistipaikkoja.

Hiekkasärkkien aluetta on johdonmukaisesti kehitetty lomakohteeksi aina 1960-luvulta saakka. Paikallisten retkikohteena Särkät on tunnettu jo ennen 1900-lukua.

Nykyisin alueelta löytyy majoitusta ja tekemistä vaatimattomasta suorastaan yltäkylläisyyteen saakka.

Mahdollisuuksia majoittumiseen on kahdella leirintäalueella, hotelleissa ja mökeissä. Tekemistä löytyy ilmaisista luontoseikkailuista maksullisiin huvitteluihin, mm. Seikkailupuisto Pakka, kylpylähotelli Sani, vesileikkipuisto Jukupark, on sisäleikkipuistoa, cartingia jne.

Me kävimme Hiekkasärkillä päiväkävelyllä, osa uimassa, osa palvomassa aurinkoa ja kaikki nautiskelemassa lähes silmänkantamattomiin jatkuvista hiekkaisista maisemista.

Lapsuudessa Hiekkasärkät olivat lähes joka kesäinen käyntikohde, mutta nykyisin alueella tulee käytyä noin kerran kymmenessä vuodessa. Paikka on ihana, mutta omat mieltymykset vettä rauhallisempiin kohteisiin.

Isojen leirintäalueiden huonoja puolia lämpiminä kesinä on se, että täytyisi osata ennakoida lomansa hyvissä ajoin ja varata paikka, jotta sinne oikeasti pääsee karavaanari majoittumaan. Meillä se ei yleensä onnistu, kun päätökset syntyy hetkessä.

Kuten nyt, olemme viikolla miettineet kohdetta viikonlopun reissulle ja lukeneet Ilmatieteenlaitoksen sääennusteita kohtuullisen ajomatkan päästä Oulusta. Ensin luulimme viikonlopun kohteena olevan Manamansalo, mutta monien muutosten jälkeen olemme matkalla Kuhmoon tätä kirjoittaessa. Tosin matkaa on vielä jäljellä ja joskus suunnitelmat muuttuvat vireillä matkalla.

Tuiranpuiston alppiruusut

Oulun Tuiran kaupunginosassa, parin kilometrin päässä keskustasta, löytyy vanhaa ja uutta aikaa huokuva laaja Tuiranpuisto.

Alueelta löytyy mm. 1900-luvun taitteessa rakennetteja suojeltuja Oulun kunnallissairaalan, hermosairaalan eli mielisairaalan ja synnytyslaitoksen rakennuksia.

Keskellä puistoa, mäntyjen siimeksessä tarjoaa keskikesän kukkaloistoa upeat alppiruusut.

Alueelle on mahdollista päästä esteettömästi kulkemaan lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa. Reitit ovat hyvässä kunnossa, sillä ne on rakennettu 2020.

Uudehko leikkipaikka tarjoaa lapsille erilaisia keinuja ja kiipeilypaikkoja.

Kirjoitin ekaa kertaa blogia kännykällä reissun päällä ja tuntuu, että tuli vähän vaillinainen verrattuna läppärillä kirjoittamiseen. Asetukset on aivan erilaiset ja ne on vähän vielä hakusessa. Jatketaan siis harjoituksia.

Lämmintä kesää ja ihania lomareissuja kaikille!

Huutilampi

Poika sai päiväkodista tehtäväksi käydä kävelyllä ihmettelemässä luontoa ja paperilla oli annettu muutamia luonnosta etsittäviä asioita. Aikomuksenamme oli käydä kodin lähiympäristössä kävelyllä, joka matkan varrella jalostui pyöräretkeksi. Loppujen lopuksi ajoimme autolla muutaman kilometrin päähän Huutilammelle ja siellä kiersimme lyhyen luontopolun lammen ympäri.

Huutilammen suojelualue löytyy Google Mapsista ihan Huutilammen nimellä. Kuusamontieltä Heikinharjua kohti, Johdintie -Timosenkoskentie – Heikinharjuntie – Pitkäsuontie, josta löytyy muutamalle autolle parkkipaikka.

Huutilampi on pieni, lähes umpeen kasvanut suolampi, jossa kerrotaan pesivän Oulun suurin naurulokkiyhdyskunta, mutta emme tavanneet paikalla yhtä ainutta lokkia.

Huutilammella ei enää ole nuotiopaikkaa. Lampea kiertää 1,5 km pituinen luontopolku, joka on paikoitellen aika juurakkoista. Reitin varrella on matala lintulava bongailusta kiinnostuneille.

Ensin tutkitaan mitä lintuja täällä yleensä nähdään.

Matkan varella tuli yllätyksenä, että lammen taakse lintulavalta katsottuna on rakennettu karkeasta murskeesta tiestöä ja useita pistoja kosteikon reunaan asti. Liittyiskö lie Ruskonselkään suunniteltuun uuteen poliisiasemaan ja vankilaan.

Itselle tuli yllätyksenä myös se, että samalla suunnalla liikenne tulee niin lähelle, että puiden lomasta voi kurkistella vaikkapa linja-autoja.

Pessimistien Hepoköngäs

Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂

Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.

Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.

Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.

Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.

Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.

Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.

Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂

Luonnon leikkipuistossa

Edellinen päivä hyvästeltiin maisemia Manamansalon ympäristössä, mutta lauantaina ja sunnuntai aamupäivä vietettiin tiukasti leirintäalueen maisemissa ja metsissä.

Ei voi liikaa mainostaa ja kehua Manamansalon metsiä ja sen polkuja. Joka puolella on avaraa mäntymetsää, pieniä lampareita, huiput polut kuljeskella ja tietenkin upea Oulujärvi.

Kesän aikana on huomannut miten suosittu alue on retkeilijöiden keskuudessa. Kiihkeimpänä loma-aikana leirintäalue oli melko täysi koko ajan ja lisäksi päiväkävijöitäkin oli todella paljon. Syksyä kohden meno hiljeni melko reippaasti, vaikka ihan yksin ei tarvinnut koskaan olla.

Poika olisi aluksi halunnut mennä oikeaan leikkipuistoon, mutta saimme houkuteltua hänet metsään kehumalla luontoa yhdeksi isoksi leikkipuistoksi, että mennään katselemaan minkälaisia leikkipaikkoja sieltä löytyy. Loppukommentti vaunulle palatessa oli, että tää oli ihan paras päivä.

Teeriniementien varrella kulkee harjumaisema, jota on autolla ajettu mennen tullen, mutta osittain tien vierellä kulkeva polku oli jäänyt kävelemättä. Polut risteilevät melkoista siksakkia tien viereltä jyrkähköä mäkeä ylös alas, vaihtoehtoja riittää missä kohdalla sitten kukin haluaa kulkea.

Sunnuntaiaamuna jostain syystä en saanut nukuttua yhtäpitkään kuin muut, joten päätin lähteä kiertelemään leirintäalueella ja päädyin Teerilammen rantaan. Siellä oli yksi kunnon väripilkku jota kuvata, käkkyräinen pikkuhaapa. Oli muuten tämäkin ysinäinen aamukävely ainutlatuinen tapahtuma. 😉

Lopuksi vielä pakko laittaa pari kuvaa Oulusta ennen Manamansalon reissua, mienattiin skipata syksy kokonaan ja ruveta suoraan talven viettoon. Onneksi lumet sulivat parissa päivässä ja palasimme takaisin syksyyn. Ja asuntovaunukin oli paljon mukavampi vetää kotiin kuivalla syyskelillä.

Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Kalamäen virkistysalue

Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.

Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.

Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.

Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.