Huutilampi

Viime kesästä ei muutosta, hän on aina valmiina retkelle.

Poika sai päiväkodista tehtäväksi käydä kävelyllä ihmettelemässä luontoa ja paperilla oli annettu muutamia luonnosta etsittäviä asioita. Aikomuksenamme oli käydä kodin lähiympäristössä kävelyllä, joka matkan varrella jalostui pyöräretkeksi. Loppujen lopuksi ajoimme autolla muutaman kilometrin päähän Huutilammelle ja siellä kiersimme lyhyen luontopolun lammen ympäri.

Huutilammen suojelualue löytyy Google Mapsista ihan Huutilammen nimellä. Kuusamontieltä Heikinharjua kohti, Johdintie -Timosenkoskentie – Heikinharjuntie – Pitkäsuontie, josta löytyy muutamalle autolle parkkipaikka.

Kosteikon reunalla ihmettelemässä luontoa.

Huutilampi on pieni, lähes umpeen kasvanut suolampi, jossa kerrotaan pesivän Oulun suurin naurulokkiyhdyskunta, mutta emme tavanneet paikalla yhtä ainutta lokkia.

Parhaimpia paikkoja olivat sillat ja pitkospuun pätkät.

Poluilla pystyi hyvin kulkemaan lenkkreilla kun kiersi muutamassa kohdassa kosteimmat kohdat.

Huutilammella ei enää ole nuotiopaikkaa. Lampea kiertää 1,5 km pituinen luontopolku, joka on paikoitellen aika juurakkoista. Reitin varrella on matala lintulava bongailusta kiinnostuneille.

Ensin tutkitaan mitä lintuja täällä yleensä nähdään.

Lammella oli vain yksinäinen kurki, sekin niin kaukana, ettei kuvaaminen onnistunut.

Matkan varella tuli yllätyksenä, että lammen taakse lintulavalta katsottuna on rakennettu karkeasta murskeesta tiestöä ja useita pistoja kosteikon reunaan asti. Liittyiskö lie Ruskonselkään suunniteltuun uuteen poliisiasemaan ja vankilaan.

Itselle tuli yllätyksenä myös se, että samalla suunnalla liikenne tulee niin lähelle, että puiden lomasta voi kurkistella vaikkapa linja-autoja.

Huutilmapi laskee Kalimeenojan kautta Perämereen.

Männyn juuret mutkittelee käärmemäisesti.

Vielä lopuksi luetaan opasteista mitä muita seikkailuja täällä voisi tehdä.

No ihan lopuksi oikeesti vielä yksi kiipely kivelle.

Juhannuksen maisema-ajelu

Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.

Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.

Polulle pääsee kulkemalla leirintäalueen läpi.

Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂

Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.

Tästä oli pakko palata autolle, vaikka niin olisi ollut houkuttelevan näköinen polku.

Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.

Uimarannan alue on päässyt rappeutumaan.

Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.

Mielenkiintoisia rakennelmia. Olisiko nämä alueet aluenperin rakennettu työntekijöiden ja heidän perheidensä virkistyskäyttöön?

Merkattu reitti jatkuu tästä kohti Leppiniemen asuinaluetta.

Ruusut aloittelevat kukintaansa voimalaitoksen parkkipaikalla.

Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.

Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂

Kuntoradan vierestä löytyi tupasvillameri.

Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.

Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.

Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.

Viidennen nuotiopaikan maisemat. Täällä ei ollut polttopuita.

Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂

Valkiaisjärven takamailla auringonlasku.

Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.

Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.

Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.

Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Lähimetsän taikaa

Torstaina 17.1. oli uskomattoman kaunis ilma. Pakkasta oli vajaa 20 astetta ja lunta sateli hiljalleen. Tämä yhdistelmä sai ilman näyttämään taionomaisen utuiselta. Mieheni jäi yllättäen pariksi päiväksi sairaslomalle ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä yksin kuvausretkelle.

Yleensä Erkkolansilta näkyy rannalle selkeästi.

Ensimmäisenä suuntasin Myllyojan uimarannalle Oulujoki varteen. Rannalla on jyrkähkö hiekkaranta, joka on talvella suosittu pulkkamäki, sillä jokikin jäätyy tästä kohdalta kunnolla. Tällä kertaa sain olla rannalla täysin yksin ja nautiskella luonnon kauneudesta.

Uimarannan parkkipaikalta lähtee lyhkäsiä polkuja kohti Myllyojan suuta, jossa puro ja joki kohtaavat.

Lumisten porttien alitse kohti aurinkoavaloa.

Siellä se loistaa, puun oksien syleilyssä, himmeänä, mutta kuitenkin niin kirkkaana ja kauniina.

Kohtaamisia, pieni puro kohtaa Oulujoen näissä maisemissa.

Punakylkiset männyt paistattelevat päivänvalossa

Rannalta suuntasin puolen kilometrin päähän, lähimaaston kauneimpaan metsään, Myllyojan penkereille. Oulu on tunnettu tasaisesta maastostaan, mutta täällä metsän suojassa kiemurtelee pieni puronen alhaalla notkossa. Koskaan aiemmin en ole talvella käynyt täällä metsässä, mutta nyt suuntasin sinne, koska auringon paiste oli niin upea, että ajattelin sen hehkun yltävän metsän siimekseen.

Ojan penkereellä ihmettelemässä valonkajoa.

Ei tarvinnut kahlata lumessa, ilmeisesti täällä kulkee muitakin, vaikka täälläkin sain olla aivan omassa rauhassani.

Myllyoja virtaa alhaalla notkossa, puronvarteen pääsee laskeutumaan muutamasta kohdasta. Ainakin yhdessä paikassa puron ylittää omatekoinen silta, josta polku nousee läheiselle omakotialueelle.

Jäin kuutelemaan luontoa ja ääniä pienelle sillalle. Tuntui uskomattomalta, että olen noin viiden kilometrin päässä Oulun keskustasta ja läheiselle koululle matkaa on puoli kilometriä. Juuri tässä kohdalla puro solisi vapaana jäästä ja vain hyvin vaimea liikenteen kohina kuuluu alas notkoon. Muutoin ymprillämi on täydellinen rauha ja hiljaisuus.

Puiden latvat kurottelevat kohti korkeuksia.

Pienen kuusen hentoiset oksat taipuvat talvisen taakan alla.

Lopuksi palasin vielä takaisin uimarannalle, koska auringon paiste näytti entistä upeammalta. Ja kerta pakkaseen on lähdetty kuvaamaan, niin kuvataan sitten kerralla kunnolla.

Lumen verhomat ja auringossa kimmeltävät puut näyttävät pitsisiltä taideteoksilta.

Uskaltauduin käymään jäällä, yleensä en kovin helpolla mene, mutta oli kulkujälkiä oli niin paljon, että arkajalkakin hipsi käymään ihan varovasti rannan tuntumassa. Hiihdosta nauttivat voivat käydä lykkimässä joenjäällä.

Kannattaa tutkia omia lähimaastoja ja lähteä lähelle retkelle. Aina hienot kohteet eivät ole etäällä. Mukavia pakkaspäiviä!

Johanna

Talvinen Toppilansaari

Pitkästä aikaa

Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.

Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.

Pakkasulkoilua

Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.

Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.

Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.

Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.

Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä.

Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella.

Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.

Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.

Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.

Johanna

PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.

Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.

Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.

Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.

Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.

Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.

Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.

Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.

Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.

Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.

Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.

Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.

Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.

Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂

Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.

Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.

Entisen työhuooneeni ikkuna. Upeassa ympäristössä olin töissä.

Kutakuinkin tällainen näkymä oli ikkunasta pihalle. Tätä venettä kuvasin jo ollessani Pikisaaressa töissä.

Punatiiliseinät ovat vaan niin kuvauksellisia.

OSAOn Käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloja. Ihan varmaksi en osaa sanoa, onko opetusta enää näissä tiloissa.

Etualalla näkyvästä punakeltaisesta rakennuksesta löytyy OSAOn Tuuma ja Tikki -myymälä, josta voi ostaa lahjaksi erilaisia kädentaitajien töitä.

Kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Pikisaaresta Englantiin.

Ja hyppy takaisin Suomeen ja Oulun Valimokadulle.

Sokeri-Jussin kievarissa saa maittavaa ruokaa tunnelmallisessa hirsimakasiinissa.

Entisinä aikoina tähän rakennukseen liittyi laivojen rakentaminen.Rakennuksen historiasta löytyy enemmän tietoa edellä olevan kuvan linkistä.

Arkkitehtikillan kiltatalo on entinen kolmen Fröökynän talo. Talo on yksi Oulun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Linkistä löytyy mielenkiintoista tietoa talon menneisyydestä.

Takaisin päätepisteessä. Taustalla Raatin uimahalli ja urheilukenttä.

Tällä viikolla meillä oli 19. hääpäivä ja tiesimme jo etukäteen, että oikeana päivänä emme edes näe toisiamme miehen työmatkan vuoksi. Päätimme tämän retken kahvitteluhetkeen Oulun keskustassa Cafe Biskettiin juhlistaen tulevaa hääpäivää. Sitten olikin jo kiire katsomaan pienempiä ja isompia murusia mummolaan. Niin oli ollut mammalla rankka viikonloppu, että uni otti valtaansa mummolan sohvalla. 🙂

Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille. Meillä täällä pohjoisessa alkaa syysloma ja voin paljastaa, että seuraavana on tulossa kuvakoosteita Pyhätunturin maisemista. 🙂

Cityluontopolulla

Hietasaari Oulussa

Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.

Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.

Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.

HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.

Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen ja Johteenpookin välinen ranta.

Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.

Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.

Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.

Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.

Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.

Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂

Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.

Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.

Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.

Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.

Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.

Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.

Näkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.

Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.

Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.

Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.

Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.

Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.

Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.

Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.

Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.

Aleniuksen puutarha aidan takana piilossa.

Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.

Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.

Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.

Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.

Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.

Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.

Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.

Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.

Käävät eli lahottajasienet työn touhussa.

Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.

Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.

Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂

Jyrkkäkoski ja Pudasjärvi

Luontoelämyksiä

Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.

Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.

Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.

Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.

Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.

Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.

Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.

Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.

TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.

Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.

Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.

Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.

Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.

Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉

Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.

Puolukkaretkellä

Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.

Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.

Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.

Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.

Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.

Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.

Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.

Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.

Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.

Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.

Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.

Meill on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi… Vettä sateli molempina iltoina vähän, mutta hyvässä seurassa sateen suojassa grillaillessa, jutellessa ja lauleskellessa vierähti muutama tunti helposti.

Tällainen oli päätösreissu tälle vaunukaudelle. Nyt pitäis suunnitella vaunulle talvisäilytys ja haaveilla tulevasta kaudesta. Tosin meillä ei ole tapana suunnitelle etukäteen reissuja kovin paljon, vaan mennään fiiliksen mukaan.

Pihtiputaan reissu saattaa olla tulossa vielä tälle syksyä, mutta ei asuntovaunun kanssa. Kuten huomaatte, suunnitelmat elävät ja muuttuvat…. 🙂

Mukavaa syksyä teille kaikille!

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku

Kuivin jaloin pääsi tännekin kiertelemään.

Maisemat lumoaa ja ihmisiä oli melko paljon myöhäisesta ajankohdasta huolimatta.

Osa poluista on kapeampia ja juurakkoisempia, mutta kyllä tästäkin halutessaan pääsee lastenrattailla.

Rakennettuja polkuja. Jonkinverran askelmia paikoitellen.

Rakkauslukkoja Sahasaareen johtavalla sillalla. Ja nämä eivät ole minun lukkoja, vain hienojen kuvien takia räpsäisty. 🙂

Jos mahdollista, täytyy ottaa vähintään yksi kuva männnyn käkkyräisistä oksista.

Lisää nostalgiapostauksia tulossa. Seuraavaksi luvassa maalaiskaupunki-idyllia Kannuksesta. 😀

Johanna

Nallikari – kesäisen Oulun keidas

Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet meressä uimisesta.

Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin paikkoja karavaanareille.

Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.

Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍

Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta

Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:

– Beach Volley -kentät

– Minigolf

– Mahtava leikkipuisto lapsille

– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa

– Vauhtipuisto (auki koululaisten kesälomien aikana)

– Ravintola Nallikari

– Nallikarin majakka, jossa kesäisin kahvila

– Kylpylähotelli Eden

– Nallisport

– Hietasaaren ponipiha

Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.

Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt. Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta teille joku kerta.

Yöaikaan ei näkyvnyt kopilla uinninvalvojaa.

Majakalle johtaa hyvä reitti vaikka pyöräillen.

Turvallista – lämpimänä kesäyönä poliisit näyttäytyivät paikalla useamman kerran.

Hetkeksi kannattaa istahtaa aloilleen ja ihastella maisemia.

Valoja ja varjoja. Tunnelmallisia kuvia maisemavalaistuksen avulla.

Jostain kumman syystä jäätelökioski oli kiinni jo ennen puolta yötä. 🙂

Kuvaaja. Näyttää olevan tukka pystyssä, lommo takaraivossa ja naula ranteessa. 🙂

Perhepotretti, pikku-ukko kärryissään näkyy vähän huonosti.

Vielä on luvattu loppuviikoksi muutama hellepäivä, ei muuta kuin rannalle nauttimaan kesästä. Ainakin he, ketkä haluavat aurinkoa palvoa, minä hiivin liikkeelle taas auringonlaskun aikaan. 🙂

Johanna

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Jaa tämä:

Pitkästä aikaa

Pakkasulkoilua

Jaa tämä:

Lämmin syyspäivä

Jaa tämä:

Hietasaari Oulussa

Jaa tämä:

Luontoelämyksiä

Puolukkaretkellä

Jaa tämä:

Koitelinkoski

Jaa tämä:

Jaa tämä: