Hyvästit kesälle

Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.

Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.

Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.

Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.

Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.

Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.

Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.

Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂

Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.

Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.

Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.

Hetki Kajaanissa

Teimme eräänä torstaina pikavisiitin Kajaaniin kun olimme jälleen kerran menossa Manamansaloon viikonlopun viettoon. Hetken päähänpistosta päätimme ajaa Kajaaniin syömään.

Haimme pizzat ja hampurilaiset kunkin mieltymyksen mukaan ja ajoimme syömään Kajaanin kirkon viereen. Syödessä katselimme ympärillemme ja päätimme käydä tutustumassa kirkkoon ja toisella puolella katua olevaan Urho Kekkosen “Suuri aika” -muistomerkkiin.

Kekkosen muistomerkki on paljastettu vuonna 1990 ja se oli siinä mielessä historiallinen paljastus, että se oli ensimmäinen pääkaupungin ulkopuolella oleva presidentin kansallinen muistomerkki. Reilun kahdeksan metrin korkeuteen kohoava pronssisen muistomerkin on suunnitellut Pekka Kauhanen. Itse nimesin sen ennen parempaa tietämystäv”Urho Kekkosen kimurantti elämä”-patsaaksi. 🙂

Kajaanin kirkossa vierailimme kirkkopihalla ja sisällä. Kirkossa saimme kuunnella pätkiä häämusiikista, kun joku tuleva hääpari oli kanttorin kanssa sopimassa suuren päivänsä musiikista.

Kajaanin nykyinen kirkko on valmistunut 1896 ja sen on suunnitellut Jacob Ahrenberg. Kirkko sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja samalla paikalla ovat olleet aiemmat Kajaanin kirkot jo vuodesta 1656.

Jos kirkko ja kirkkopihan sankarivainajien muistomerkit tekivät vaikutuksen 4-vuotiaaseen poikaamme, niin kaksin kerroin mielenkiintoisampaa oli Kajaanin linnanrauniot, vaikka valitettavasti rauniot ovat tällä hetkellä kunnostuksen alla ja näime seinien sisäpuolelle vain raunioiden yli kulkevalta sillalta. Linnapihalla kävimme kiertelemässä linnaraunioiden ulkopuolella.

Kajaanin linnaa on alettu rakentaa yhtäaikaa Oulun linnan kanssa vuonna 1604 ja Kajaanissa rakentaminen jatkui aina vuoteen 1620 saakka. Käyttöön linna otettiin jo aiemmin rakennustöiden ollessa vielä käynnissä.

Linnan kuuluisin vanki lienee ollut ruotsalainen Uppsalan oikeustieteen professori Johannes Messenius, joka tuomittiin vankeuteen mm. maanpetturuudesta vuosiksi 1616-1635. Vankilasta vapauduttaan Messenius odotteli Oulussa pääsyä kotimaahansa, muttei koskaan enää palannut kotimaahansa Ruotsiin, vaan kuoli Oulussa 1636.

Linnan lopullinen kohtalo sinetöitiin veäläisten räjäytettyä linnan vuonna 1716, vaikka myöhempinä vuosina linnaa yritettiinkin kunnostaa, joskin tuloksetta. Venäläisten räjäytyksen jäljilltä linnaa alettiin kaivamaan esiin vasta vuonna 1937 ihan todenteolla ja siitä eteenpäin raunioita on huollettu ja korjattu. Lähteeenä tähän lyhyeen historiaan olen käyttänyt Luontoon.fi -sivustoa ja sieltä löytyy paljon lisää luettavaa.

Kajaanin keskustan puistoissa ja jokisuistossa kiertelee upea Renforsin lenkki, joka on pisimmillään yli yhdeksän kilometriä. En tiedä meidän kulkemaamme matkaa, sillä pääkohteemme oli tuo edellä mainittu linnanrauniot, mutta matkalla saimme ihastella kauniita ja hyvinhoidettuja puistoalueita, jokimaisemaa, voimalaitoksia ja erilaisia muistomerkkejä olympiavoittajasta, sota-ajoilta jne.

Illaksi ajelimme Manamansaloon katselemaan tuttuakin tutumpaa kaunista auringonlaskua.

Pyöräilyä ja sotkuisia metsiä

Manamansalosta löytyy paljon upeita merkittyjä retkeilyreitteja niin kävelyyn kuin pyöräilyynkin. Meillä ei ole mitenkään maastopyöräilyyn soveltuvat pyörät, mutta eipä se ole estänyt meitä tekemästä pieniä retkiä metsikköön. 4-vuotiaamme oppi pyöräilemään täällä ilman apurattaita ja sen jälkeen se on ollut menoa.

Ilmat täälläkin päin Suomea on olleet pitkään niin helteiset, että kaikki aktiviteetti on meidän perheessä suoritettu aamupäivällä, illalla tai jopa yöllä. Pienellä pyöräretkellä kävimme lasten kanssa reitillä, jota ei ei ole merkitty, mutta ihan kunnon polut kiertävät leirintäalueen läheisyydessä Likolammen ympäri.

Reitti ei ole paras mahdollinen ainakaan pienten kanssa pyöräilyyn, sillä osittain maasto oli liian hiekkaista ajettavaksi. Uskomattoman sinnikäs nelivuotias talutti itse oman pyöränsä hiekkaisessa maastossa niin ylä- ja alamäkeen höpötellen iloisesti nautiskellen kuinka mukavaa metsässä on.

Monesta metsästä löytyy ikäviä yllätyksiä sotkun merkeissä ja niin kävi tälläkin kertaa. En tiedä mikä vanhan käytöstä poistetun tavaran jätekeskus tämä paikka on, mutta hyvin ikävältä tuollaiset sotkut keskellä kaunista kangasmetsää joka tapauksessa näyttää.

Manamansalon upeat uimarannat eivät palvele pelkästään ihmisiä vaan koirille on varattu oma yhtä hieno ja hiekkainen uimaranta. Itselläni ei ole koiria, mutta pääsin katselemaan ja kuvaamaan siskoni koirien ilakointia. Se oli menoa ja meininkiä.

Manamansalossa ei ole varsinaista kauppaa, mutta leirintäalueella on pieni kioski tyyppinen kauppa ja Manamansalon Portilla toinen hieman isompi. Lähimmät ruokakaupat löytyvät Paltamosta (46 km) ja Vaalasta (54 km), joihin ajoaika on suurinpiirtein sama. Itse tykkään käydä enemmän Vaalassa, sillä äkkiseltään näytti siellä olevan monipuolisempi valikoima S-Marketissa. Molemmista paikoista löytyvät myös K-kaupat.

Tänä kesänä vuosien tauon jälkeen meille on tullut tutuksi myös junalla matkustaminen. Olen itse ollut täällä pienempien lasten kanssa välistä pidempiä pätkiä ja mies on matkustanut junalla joko kotia tai tänne. Myös junat pysähtyvät molemmissa edellä mainituisssa paikoissa ja samalla voi kätevätsti täydentää vaunun ruokavarastoja.

Valitettavasti jatkoyhteyksiä saareen ei ole kummastakaan paikasta, joten kyyti tänne täytyy hoitaa omin keinoin.

Rovaniemellä minilomalla

Muutama hetki taaksepäin olimme koko perheellä viikonlopun minilomalla Rovaniemellä.

Joka syyskesäinen asuntovaunulla matkustamisen laiskuus iski tänä vuonna ennätysaikaisin ja viime hetkeen asti pohdimme erilaisia vaihtoehtoja yöpymisen suhteen. Airbnb, hotelli, mökki, vaunu….

No vaunu jäi kotipihaan ja varasimme tyylikkään Tuomas luxurious Kaakkuri -huoneiston Rovaniemen keskustasta Booking.comin kautta. Tosin tämä olisi ollut mahdollista varata myös Airbnb:n kauttakin.

Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme tällaisessa huoneistossa yötä, mutta ei varmasti viimeinen. Kaakkuri-huoneisto on Kansankadulla, lähes kaikkien palveluiden ollessa kävellen saavutettavissa.

Huoneen vuokraaja oli pihalla vastassa opastamassa meidät parkkihalliin ja tuli sisälle esittelemään meille huoneiston ja kertoi, että heihin voi tarvittaessa olla yhteydessä ympäri vuorokauden.

Itse huoneisto on lähes uudenveroinen 43 neliön kaksio eli yksi makuuhuone, tupakeitttiö ja sauna. Majoitushintaan sisältyy lakanat ja pyyhkeet, loppusiivous, kahvinkeittotarvikkeet ja kaapeista löytyy hyvät perusvälineet kokkailuun.

Talon takana on kuntoilupuisto, leikkipuisto ja Rovaniemen keskuskenttä. Noin 300 metrin päässä ostoskeskukset Revontuli, Rinteenkulma ja Sampokeskus sekä kaikki muut keskustan palvelut.

Eipä sitä kummoisia ehdi yhden viikonlopun aikana, varsinkaan jos tytöt haluavat shoppailla. 🙂 Lauantaina kaupoissa kiertelyn lisäksi oli luvassa vierailu appiukon luona ja ilta-ajelulla muutama räpsäisy auringonlaskusta ja Rovaniemen ikiomasta maamerkistä eli Jätkänkynttilä-sillasta.

Sunnuntaina ehdimme hetken ulkoilla Ropsin kotikentän laidalla ja siellä olikin mitä erilaisimpia mahdollisuuksia kiipeillä ja kuntoilla. Jos Oulua verrataan vastaaviin paikkoihin, niin väkeä oli todella vähän liikenteessä ja kovin oli rauhallista.

Vähiin käy taas matkustelu ja reissut syksyn tullen, mutta täytyy yrittää jollain keinoin blogia päivittää myös talven yli.

Etelä-Pohjanmaan huvituksia

Tämän reissun pääasiallinen tarkoitus oli kokoontua leirintäalueelle tapaamaan mieheni sisaruksia perheineen, mutta toki muutaman päivän aikana ehtii tehdä paljon muutakin. Meitä oli Kalajärvellä koolla kolme asuntovaunullista ja kaksi asuntoautollista porukkaa

Välistä harrastimme yhdessä ja välistä oman perheen kesken. Porukkaan mahtui kalastajaa, uimaria, shoppailijaa, huvittelijaa, pyöräilijää, marjastajaa, luontoihmistä, frisbeegolffaajaa, minigolffaajaa ja monta muuta tekijää ja mikä parasta, kaikille löytyi tekemistä sukulaisten kanssa seurustelun lisäksi.

Pienimmille lapsille parasta oli serkkujen kanssa leikkiminen ja uiminen, keskikokoiset tyttäserkkuset uivat ja kikattelivat keskenään ja isoimmat pojat olivat vannoutuneita kalamiehiä. Onnekseen kalastajat saivatkin ainakin kuhaa Kalajärvestä.

Meidän perhe vieraili pari kertaa loman aikana Tuurissa, ensin oli shoppailureissu ja toisena päivänä oli vuorossa Miljoonativoli ja äidille vielä vähän lisää shoppailua.

Vaikkei olisi kauheasti asiaa kyläkauppaan, mutta on se kauppa vaan on jo itsessään ihan huikea nähtävyys. Me olemme käyneet viimeisen viiden vuoden aikana muistaakseni joka vuosi kyläkaupassa ja tivolissa ja joka kerta kaupan puolella on jotain uutta nähtävää.

Miljoonativolissa oli tänä vuonna ihan poikkeuksellisen paljon porukkaa, johtuen kotimaanmatkailun kasvamisesta ja varmasti myös siitä, että Miljoonativoli on tänä vuonna kaikille ilmainen. Aiempina vuosina se on ollut ilmainen alle 13-vuotiaille. Tivolissa on käytössä Tivoli Sariolan kaikki laitteet.

Porukkaa siis riitti ja laitteisiin sai jonottaa lähes tunnin päästääkseen huvittelemaan yhdellä laitteella. Olimme noin kolme tuntia tivolin alueella ja tytöt ehtivät käydä kolmessa laitteessa ja sen lisäksi jonottaa hattarat. Pienten lasten laitteisiin oli vähän lyhyemmät jonot.

Yksi perheemme joka vuotinen perinne on pelata vähintään kerran kesässä kierros mini-/puistogolfia. Päätimme jo ennen reissua, että Kalajärvellä pelaamme kierroksen, koska tiesimme siellä olevan radan näyttävän hyvältä. Emme ole ennen pelanneet siellä, mutta ohiajaessa olemme ihastelleet erikoista ja hyvin hoidettua rataa.

Kalajärven puistogolf on helppo rata, josta löytyy 18 erilaista rataa. Radio Novan äänestyksessä tämä rata on valittu Suomen kauneimmaksi 2008. Hinnat ovat melko suolaiset, itseasiassa kalleimmat mitä olemme tästä pelistä maksaneet. Aikuiset 6,5 euroa ja alle 10-vuotiaat lapset 5,5 euroa.

Vinkkinä, että myös Tuurissa on kaunis minigolf-rata. Olemme joskus pelannet siellä kierroksen ja ratoja löytyy monenmoisia.

Tässä oli reissumme Etelä-Pohjanmaalle, kiitos Lakeus upeista kohteista. Matka jatkuu pitkällisen pohdinnan jälkeen paikkaan, josta olimme kuulleet puhuttavan hyvää aiemmin ja joka oli sen pohjalta ollut pakko joskus käydä -listalla. Joten pysykää kuulolla! 🙂

Juhannuksen maisema-ajelu

Tänä vuonna vietimme Juhannuksen kotona, eikä yhtään hullumpi ratkaisu ollutkaan. Grillailua, vieraita, uintia, grillailua, ajelua, pihapelejä, jouten oloa ja vielä kerran grillailua.

Lauantaina päätimme lähteä myöhään iltapäivällä luontopolulle Muhokselle. Olin joskus lukenut, että siellä on todella kaunis polun pätkä Oulujokivarressa. Polku lähtee Montan leirintäalueelta ja päättyy Leppiniemeen Pyhäkosken voimalaitokselle. Tai oikeastaan siellä kulkee merkattuja reittejä ties kuinka pitkästi, mutta tuo olis ollut meille sopiva matka lasten kanssa eli reilu neljä kilometriä yhteensä.

Idea oli hyvä, sää oli kaunis, mutta vähän matkaa käveltyämme totesimme ettei ajatus kumminkaan ollut hyvä. Meistä kenelläkään ei riittänyt sinni taivaltaa miljoonan pikkuvihulaisen kanssa yhtämatkaa. Kerkesimme kävellä muutaman sadan metrin lenkin ja olimme pakotettuja auton suojaan. Sellainen oli meidän juhannuksen luontopolku. Muutamat kuvat luonnollisesti aina ehtii ottaa. 🙂

Näihin maisemiin täytyy ehdottomasti palata joskus toisella kertaa.

Eväät olivat syömättä, joten ei muutakuin jotain kaunista paikkaa etsimään, joka löytyi Pyhäkosken voimalaitoikselta. Kävimme monessakin paikassa pikaulkoilulla, joka päättyi useimmiten kaikkien autoon syöksyyn.

Pyhäkosken voimalaitos on ylivoimaisesti Oulujoen suurin vesivoimalaitos ja se on valmistunut 1951. Voimalaitoksen ja Leppiniemen työntekijöiden asuinalueen on suunnitellut Aarne Ervi. Voimalaitoksella sijaitsee sähkömuseo, johon voi varata maksuttomia ryhmävierailuja. Alue on todella mielenkiintoinen, voimalaitoksen kauniit maisemat ja asuinalueen erikoiset talot ihastuttavat katselijaa. Asuinalueella ajellessa en viitsinyt pysähdellä kuvaamaan taloja.

Muhokselta lähdimme ajelemaan pikkuhiljaa Oulua kohti, mutta matkassa oli vielä monta mutkaa, pysähdystä, näkemistä ja valokuvattavaa.

Kiekonmajalla lapset kävivät purkamassa avoimessa maastossa energiaansa juoksemalla ja kisailemassa keskenänsä. Hauskaa oli myös käydä vilkuttamssa latukameralle ja katsoa omaa kuvaansa isän kännykältä. Toivottavasti ei ollut kovin monta muuta katsojaa tutkailemassa medän perhekuvaa, koska kuva oli ihan tunnistettavissa. 🙂

Kiekon maja on enää vain paikannimi entisten aikojen muistoksi, sillä itse maja paloi jo aikoja sitten. Täältä löytyy siis kuntoradat kesä- ja talvikäyttöön ja sinne löytää ajamalla Oulusta Vaalantietä kohti Muhosta. Kiekon majan kyltti on tien vasemmalla puolella juuri risteyksen kohdalla.

Nuorenaparina kävimme usein nuotioimassa kavereiden kanssa Sanginjoen Lemmenpolun maisemissa. Sanginjoen tieltä kääntyy oikealle pieni tie, jossa on melko huomaamaton kyltti Lemmenpolulle.

Muistelin, että Lemmenpolun tien varressa olisi kuusi nuotipaikkaa, mutta viidennen jälkeen tie meni sen verran huonoksi, että emme ajaneet eteenpäin tarkistamaan muistikuvia. Yhdellä paikalla oli kalastajia ja toisen paikan nuotio oli vielä lämmin kävijöiden jäljiltä, mutta muuten ympärillä oli rikkumaton luonnonrauha. Osalla paikoista on polttopuita saatavilla.

Hyttyskesä on tällä hetkellä aika armoton, jopa meidän pihalla iltaisin on vaikea olla ulkona, joka yleensä on melko vapaa alue itikoista. Toivottavasti tilanne kehittyisi pian parempaan suuntaan, sillä mieheni loma lähestyy ja tarkoituksenamme olisi lähteä asuntovaunulla lomalle hieman pohjoisemmaksi. 🙂

Oulangan kansallispuistossa

Kiutaköngäs

Olen joskus nuorena kiertänyt Karhunkierroksen ja sieltä on muistoihin jäänyt useita kauniita kohteita, joissa olen halunnut käydä uudelleen. Yksi niistä on Kiutaköngäs

Kiutakönkäälle lähtee noin kilometrin mittainen polku Oulangan luontokeskuksesta, jonka varrella on useita rappusia, joten reitti soveltuu vain jalkaisin kuljettavaksi.

Kesäkuun alkupuolella reitti on jo kuiva lukuunottamatta pari märkää kohtaa, jotka pääsee kiertämään helposti lenkkareilla. Nähtävillä on, että rinteestä virrannut puro on vielä hetki sitten kulkenut polun ylitse.

Sää on aurinkoinen ja melko lämmin edellisen päivän hyisen kelin jälkeen. Luonto hehkuu alkukesän vihreyttä ja mustikkaa näyttäis tulevan hyvin, jos mikään ei pilaa satoa.

Jos Rukalla on ollut hiljaiseloa, niin täällä riittää porukkaa. Ja miten on mahdollista, että joka paikassa voi tulla tuttuja vastaan. Kuusamon erämaassa tapasin koulukaverini reilun 20 vuoden takaa. 🙂

Kiutaköngäs on uskomattoman upea paikka, jossa vesimassat kulkevat 325 metrin pituisen kosken läpi ja korkeusero tuolla matkalla on 14 metriä. Korkein pudotus on ylimpänä, jossa vesi syöksähtää alas noin neljän metrin matkan. Kuvissa paikka ei pääse oikeuksiinja luonnollisesti kuvista puuttuu myös korviahuumaava kosken pauhu.

Paikka on sykähdyttävän kaunis, mutta ylimääräisiä sykähdyksiä se antaa vielä mukana olevien lasten ja vieläpä muidenkin läsnäolevien lasten vuoksi. Onneksi meitä on kaksi aikuista mukana, minä voin kuvata rauhassa ja mies pitää kokoajan herkeämättä kiinni 3-vuotiaasta parkouraajasta.

Alueen mukavuuksiin kuuluu myös WC ja taukopaikka, mutta niitä palveluja emme tarvinneet tällä reissulla.

Käylänkoski

Matkalla majapaikkaan pysähdymme Käylänkoskelle, joka Kitkajoessa olea pieni koski. Parkkipaikalta kävelymatkaa koskelle on muutamia kymmeniä metrejä.