Luostarinmäen käsityöläismuseo

Matkustimme tyttären kanssa Turkuun toukokuun loppupuolella ihastelemaan kesän ensituulahduksia. Lähdimme varsin koleasta Oulusta junalla kohti Turkua, jossa meitä odotti lähes hellekelit ja upean vihreä luonto.

Turussa kevät oli paljon Oulua edellä, ihan tuntui jo kesältä.

Ohjelmaa emme olleet etukäteen vapaahetkille suunnitelleet, vaan suuntasimme asemalta ja veljen perheen majoituksesta aina ensin keskustaa kohti.

Eka päivänä ei paljon ehditty kuin käydä syömässä ja ostamassa tyttärelle matkasta jääneet aurinkolasit, mutta seuraavana aamuna tytär lähti pyörällä pääsykokeisiin ja minä vähän myöhemmin bussilla keskustaan. Päätin jäädä Kauppatorin kohdalla pois kyydistä ja suuntasin ihmettelemään Turun torin vilkasta elämää. Monenlaista kauppiasta niin vaate- kuin ruokapuolellakin löytyi ja ihmisiä oli todella runsain joukoin liikkeellä.

Turuilla ja toreilla sanan varsinaisessa merkityksessä

Lähes heti katseeni vangitsi torin laidalla olevan rakennuksen kupoli ja päätin mennä kurkkimaan lähemmin mikä rakennus on kyseessä. Sieltähän löytyi Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko eli ortodoksinen kirkko. Portin pielessä oli avoinna-kyltti, joten sisälle vain.

Pyhän marttyrikeisarinna Aleksandran kirkko

Kirkko on valmistunut 1845 ja sen ikonostaasin ikonit on maalannut Berndt Abraham Godenhjelm ja osa muista ikoneista on peräisin Valamon luostarista.

Kirkon jälkeen lähdin pikkuhiljaa suuntaamaan kohti sovittua tapaamispaikkaa, mutta aikaa oli vielä runsaasti niin poikkesin ihmettelemään Turun pääkirjaston arkkitehtuuria ja hetkeksi suojaan kuumaa auringonpaistetta.

Turun pääkirjaston vanhin osa on rakennettu 1903 ja uusin osa 2007

Kävin hetken istuskelemassa pääkirjaston toisessa kerroksessa .

Keidas ikkunan takana eli Cafe Siriuksen sisäpiha.

Kirjaston jälkeen ylitin Aurajoen Kirjastosiltaa pitkin. Horisontissa näkyi Tuomiokirkon torni, mutta marka sinne olisi ollut liian pitkä niukalla aikataululla. Jatkoin suorinta tietä yli Vartiovuorenpuiston kohti Luostarinmäkeä.

Vartiovuorenpuistoa kohti yli Kirjastosillan

Kyltit Vartiovuorella kertovat meriveden korkeuden eri aikoina. Tällä korkeudella ollut vesi 1000 vuotta eKr.

Luostarinmäen käsityöläismuseokortteli on aivan käsittämättömän upea puutaloalue, joka on säilynyt Turun palosta 1827. Kaikki alueen rakennuskset ovat säilyneet omilla paikoillaan. Turun palon jälkeen rakennukset päätettiin purkaa ja talot alkoivat hiljalleen rapistua ihmisten muutettua muualle. Turun kaupunki kumminkin lunasti rakennuksia itselleen ja museoalue on avattu 29.6.1940. Viimeiset asukkaat ovat muuttaneet alueelta pois 1970-luvulta.

Tapasimme tyttären kanssa Kahvila Kisällissä.

Ennen museoon menoa on mahdollista kahvitella Kahvila Kisällissä. Tästä linkistä löyty monta Turun Otava kahvilan paikkaa.

Itse ihastelin eniten museoalueen pihapiirejä rakennuksineen.

Ikkunan takaa kuvattu museopas. Museon henkilökunta on pukeutunut ajan tyylin mukaisesti.

Rakennukset ovat varsin sokkeloisia ja pihapiireissä on saattanut asua usean ammattikunnan edustajia, esim. muusikko, irtolainen, kasvattipoika ja työmies.

Vanha ja uusi kohtaavat, taustalla uudempia kerrostaloja.

Paljon on asunut pienissä asunnoissa ihmisiä ja monenlaisia kohtaloita mahtunut mukaan.

Kanervon talossa on asuttu vielä 1970-luvulla museoalueella Täällä asuivat veljekset Frans Hjalmar ja Alfred vuokralaisineen.

Useissa kodeissa on yksityiskohtina mietelauseita tai otteita Raamatusta.

Pihamailla on paljon kasvimaita ja muuta kasvillisuutta.

Oman kylän posti on varmasti ollut tärkeä paikka monelle kylän asukkaalle.

Postin kanssa samasta pihapiiristä löytyy krouvi, krouvipiikojen huone, valokuvaamo ja leipomo

Valokuvaajan talossa voi tutustua valokuaaja Emil Roineen kotiin, työtiloihin ja valokuviin.

Luostarinmäen talojen korkeuserot näkyvät pihapiireissä ja välistä portaita on sisätiloissakin melko sokkeloisesti.

Suosittelen tutustumaan tähän museoon erityisesti sen takia, että täällä voi nähdä miten tavalliset ihmiset ovat eläneet. Useissa museoissa ja kartanoissa joihin pääsee tutustumaan esitellään herrasperheiden elinolosuhteita.

Keskiaikainen Hämeen linna

Jostain syystä Hämeenlinna kaupunkina on jäänyt aina reissuillamme ohikulkukaupungiksi ja sitä myöten myös Hämeen upea keskiaikainen linna. Tämän kesän loma oli varta vasten suunniteltu niin, että Hämeenlinna osuu reitille ja siellä tutustutaan useampaan kohteeseeen. Ykköskohteena itse linna, muita mahdollisia paikkoja Vankilamuseo, Militariamuseo, Aulanko, HugoPark jne.

Hämeen linna on arvioitu rakennetuksi jo 1200-luvulla ja ensimmäiset maininnat linnasta löytyy vuodelta 1308. On arveltu, että linna olisi alunperin ollut harmaakivilinna ja laajennusten myötä 1300-1400-luvulla linnan laajennukset on toteutettu siihen aikaan verrattain harvinaisella rakennusmateriaalilla eli tiilellä. Tiilellä on saatu rakennettua hienostuneempia ja koristeellisempia ykistyiskohtia.

Alkuperäiset vesivallihaudat on rakennettu 1770-luvulla.

Linnan merkitys Suomen historiassa on aikojen saatossa vaihdellut rajojen ja tilanteiden muuttuessa ja historiaan mahtuu niin loiston kuin rappion päiviä. Linnan osia on vuosisatojen varrella tuhoutunut ja uusia osia on rakennettu tilalle silloiseen aikaan sopivalla tyylillä, taidolla ja tarpeella.

Sotilaallinen käyttö linnassa loppui vuonna 1837, jonka jälkeen linna muutettiin vankilaksi ja alueelle rakennettiin ojennuslaitos 1844 ja Suomen ensimmäinen sellivankila 1872. Naisvankila linnasta tuli 1881. Vankilatoiminta alueella loppui 1993 ja vankila-alue suojeltiin kaikkine rakennuksineen.

Vasemmalla aidan takana on vankila-alue.

Hämeen linnassa toteutettiin laajoja entistämistöitä 1956-1988, jolloin purettiin vankilavaiheessa rakennetut puitteet. Linnassa tehdään jatkuvasti kunnostustöitä ja siitä tai jostain muusta syystä johtuen linnassa oli harmittavan monia suljettua ovia ja mielenkiintoisia portaikkoja joihin ei päässyt tutustumaan.

Melko monta tiiltä on saanut muurata linnan rakenteisiin, mutta upeaa työtä on tehty.

Tästä linkistä löydät suoraan lippujen hinnat. Me ostimme kaikille aluelipun, joka sisältää pääsymaksun linnaan, Vankilamuseoon ja Militariamuseoon. Meille kerrottiin lipunmyynnissä, ettei joka paikassa tarvi käydä samana päivänä, vaan liput ovat voimassa siihen asti, että ne on käytetty.

Näkymiä ja valoa ikkunoista, näitä kuvia riittää.

Minulle parasta antia linnassa oli nämä ihastuttavat ikkuna-aukot.

Kuninkaansali. Tätä tilaa voi vuokrata vaikkapa häätilaisuuksiin.

Jostain tornista näkynmät Hämeenlinnan kaupunkiin.

Kruununleipomon kahvila. Yläkerrasta löytyvät vuokratilat juhliin.

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kokemus ja ainakin meidän jälkikasvun mielestä paikka oli todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Matkan haasteista johtuen piti tehdä uudelleen arviointia, että mihin kohteisiin ehdimme tutustua juhannusviikonlopun aikana ja itse linna oli kaikkien ykkössuosikki. Jopa seikkailupuisto HugoPark Aulangolla jäi taka-alalle. (Lapset 18,13 ja 5 v.)

Vikakönkäällä puskaparkissa

Vikaköngäs Rovaniemellä

Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.

Kuivakäymälä ja ekopiste. Tosin vessassa ei ollut kuiviketta, mutta muuten oli siistit hyyskät. Ekopiste oli hiukan kaaoksessa. Siellä oli kyllä selkeät ohjeet mitä minnekin kuuluu lajitella, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on lukutaidotonta.

Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.

Vikakönkään perimmäisessä nurkassa leiriytyminen oli kielletty ja pitihän se käydä katsomassa mitä siellä on. Matonpesupaikka kyläläisille.

Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.

Upea nuotiopaikka ja kolme laavua. Mahtuu isommallakin porukalla tulistelemaan.

Linkistä löytyy kaikki Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.

Olkkajärvi
Vaattunkiköngäs
Vikaköngäs
Norvajärvi

Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.

Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂

Leveä väylä vai pitkospuut? Ei ainakaan ihan perinteiset pitkospuut.

Vikakönkään esteettömäksi tarkoitettu reitti on alkanut lahota ja huonot kohdat on osittain merkattu kivillä.

Ystävyyden siltaa pitkin Vaattunkijoen yli.

Upeat maisemat ja aurinkoinen päivä, joskaan ei kovin lämmin ilma.

Satuimme sillalle, kun kumiveneellä koskea laskeva porukka antoi taidonnäytteen koskenlaskusta.

Sillalta toiseen suuntaan hieman rauhallisemman näköinen joki.

Sillan jälkeen loppuu varsinainen helppokulkuinen osuus, mutta kävimme Ukkoharrin laavulla kärryjen kanssa. Muuten hyvä, mutta puunjuurakot teki matkasta poukkoilevan kyydissä olevalle. Matka yhteen suuntaan 300 metriä.

Ukkoharrin laavu, löytyy puita nuotiointiin ja vessat.

Ystävyyden silta kuvattuna Ukkoharrilta.

Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.

Vaattunkiköngäs

Tästä lähtee esteetön reitti, mutta myös useita muita reittejä.

Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.

Uskomattoman upea Könkäänsaaren luontopolun alkupää.

Tälläkin luontopolulla ylitetään Vaattunkijoki.

Nuotiopaikalle asti pääsi helposti kulkemaan, mutta sen jälkeen alkoi työmaa-alue.

Kuivakäymälät, hienoja rakennuksia on reitille rakennettu.

Könkäänsaaren nuotiopaikasta ei ole parempaa kuvaa, koska siellä oli niin paljon muuta porukkaa retkeilemässä.

Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂

Luontopolun kunnostus käynnissä. Ihan varovasti hiippailimme tyttären kanssa tästä ohi ja edessä häämötti mielenkiintoinen vanha silta.

Näyttää mielenkiintoiselta, vaikka on vähän huteran näköinen…

Uskaltauduimme sillalle, sillä se oli kumminkin ihan virallisen reitin varrella. Alla lähes kuiva uoma.

Yhtäaikaa niin kaunista luontoa ja karua kivikkoa.

Kaunis paikka, pakko pysähtyä ja kädet olikin jo männyn pihkassa. Ei käy enää mielessäkään, että toiset ehkä kilpailee tosissaan.

Vielä hetki levätään kauniilla paikalla ja tietysti kuvataan myös lepohetki.

Kyllä tällä uusitulla reitillä kelpaa kävellä.

Riippusillan alla odottelemassa, että missä muut. Ai niin, pitikin mennä autolle ja muut ovat jo siellä. Taidettiin vähän hävitä kisa. 🙂

No pikaisesti vielä yksi kuva yläjuoksulle ja sitten autolle.

Olkkajärvi

Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂

Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Takaisin Vikakönkäälle

Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.

Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂

Jännitystä kotimatkalla

Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.

Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.

Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.

Johanna

Vanha Porvoo valokuvina

Päivä Porvoossa

Alunperin olimme menossa Porvooseen lomalle kahdeksi päiväksi, mutta tulimme siihe tulokseen, että voimme yhtä hyvin käydä Helsingistä pitkän päivän Porvoossa.Tämä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Porvoon leirintäalueet vaihtoehdoillaan ei oikein meitä houkutelleet. Kokkoniemiemen leirintäalue lähellä keskustaa karavaanariystäviemme kertoman perusteella ei ollut vaihtoehto, kova hinta ja huonohko taso. Karavaanareiden Skeppars Porvoon saaristossa olisi ollut mahtava paikka, mutta pientä kapeaa tietä lähemmäs 20 kilometriä ja samaisten ystävien kertomana paikka oli ollut täynnä heidän siellä käydessään.

Kävimme ensimmäisen kerran Porvoossa kesäkuun alussa kaksi tuntia ja se jätti ainakin minuun kovan kaipuun kaunista Porvoota kohtaan. Silloin ajattelin, että tänne täytyy päästä joskus viikoksi käveleskelemään, mutta meidän suunnitelmat vaihtuu lennosta niin usein, ettei aina itsekään tiedä mihin on menossa. Ja juuri siitä tykkään eniten meidän karavaanarielämässä. Siis tämäkin reissu oli yllätys ja kesti tälläkin kertaa vain päivän. 🙂 Ehkä joskus vielä toteutuu viikko Porvoossa.

Porvoo on ihana paikka kuljeskella ja meillä myös tytöt nauttivat päivästä, mutta heille varmaan parasta oli vanhanaikainen lelukauppa Riimikko ja Brunbergin myymälä, jossa voi maistella vapaasti suklaita ennen ostamista.

Tähän ihastuttavaan lelukauppaan kannattaa varata runsaasti aikaa kun astut ovesta sisään. Oikea aarrekauppa.

Brunbergin myymälässä voi maistella herkkuja ennen ostamista

Mukanamme kulki rattailla yksivuotias poikamme, joka jonkin verran tuo haasteita mukanaan Porvoon kaduilla kulkiessa. Niin ihania kuin vanhanaikaiset mukulakivikadut ovatkin, niin ei ole maailmaan helpoin yhdistelmä selkäkipuinen mies lykkäämässä poikaa kärryissä ja luonnollisesti rouva keskittyy katsomaan maailmaa kameran etsimen läpi. 🙂

Mukulakivikatuja ja ala- ja ylämäkia, haasteita lastenrattaille.

Tämän takia osan reissusta kuljin 9-vuotiaan tyttäremme kanssa kahden ja muut paistattelivat päivää torilla.

Galleria Vanha Kappalaisentalo

Samassa pihapiirissä vanha aitta, monet rakennukset ovat kallellaan vähän joka suuntaan.

Vanha Kappalaisentalo kurkistaa aittojen välistä.

Vanhassa Kappalaisentalossa on Petteri Saarion, Paula Salmelan, Nelli Nion ja Teemu Liakan Luonnollisesti-näyttely.

Teemu Liakka ja Nelli Nio: Rauhallisesti ja pelottomasti

Valitettavasti yksi näyttelystä ottamistani kuvista katosi. Se oli kuva Paula Salmelan teoksesta: Mummoni kasvaa koiranputkea. Siinä oli useisiin vanhoihin saappaisiin aseteltu koiranputkea.

Tästä linkistä löytyy infoa muista Kappalaisentalon palveluista ja samalla koko Porvoosta runsaasti tietoa.

Tässä piha-aitassa on Terveisiä Porvoosta! -korttiverstas.

Pihapiirin jyrkkä mukulakivipiha ja terassi.

Janoisille turisteille tyhjiä pulloja ja vesipiste Kappalaisentalon pihalla.

Porvoonjoki

Matka jatkui rantamaisemaa ihastelemaan vanhalle sillalle.

Mäkeä ylös kirkolle

Jyrkkää katua ylös, tästä matka jatkui kahdestaan tyttären kanssa.

Mäen päällä paljon kovia kokenut Porvoon Tuomiokirkko.

Porvoon Tuomiokirkko, linkistä löytyy paljon tietoa mm. kirkon historiasta.

Kauempana turistipaikoista

Täällä riittäisi kuvattavaa vaikka viikoksi.

Räystäiden alla, kattojen yllä kohoaa tapulin ja kirkon tornit.

Tämä kuvaaja kuvaa kukkia, kukkia ja kukkia. 🙂

Pieni salaperäinen puisto keskellä vanhaa Porvoota.

Tällä penkillä on kiva huoahtaa hetki piilossa.

Kappalaisen talon piha-aittojen takaseinä.

Vielä kerran kukkia, kivijalkoja ja mukulakiviä.

Tämä vanha aita piti vielä käydä ihastelemassa ja kierros alkaa olla paketissa.

Kierroksemme Vanhassa Porvoossa päättyi ihastuttavaan kahvilaan, Café Fannyyn, mutta siinä vaiheessa oli jo niin kova jano ja nälka, että kamera unohtui. 🙂

Iso Linnanmäki

Iso Linnanmäki on ihan kävelymatkan päässä vanhasta Porvoosta tai vaihtoehtoisesti sinne voi ajaa autolla lähes ensimmäisen sillan juurelle parkkipaikalle.

Tukevat sillat johtavat vallihautojen yli Iso Linnanmäelle.

Ehdottomasti suosittelen Iso Linnanmäkeä lapsiperheille, jossa voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuulla historian lehtien havinaa. Tosin paikka oli täynnä mäntyjä. 🙂 Yksi lempipuistani on iso, vanha, käkkyräinen mänty ja niitä täällä riittää.

Tänne pääsee leveitä polkuja ja puisia, tukevia siltoja pitkin helposti lastenrattaiden kanssa ja maisemat ovat upeat. Paikalla ei ole jäljellä keskiaikaisen linnan rakenteita, mutta syvät vallihaudat ympäröivät Linnanmäen huippua.