Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.

Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.

Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.

Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.

Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.

Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.

Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.

Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.

Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.

Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.

Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.

Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.

Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂

Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.

Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.

Entisen työhuooneeni ikkuna. Upeassa ympäristössä olin töissä.

Kutakuinkin tällainen näkymä oli ikkunasta pihalle. Tätä venettä kuvasin jo ollessani Pikisaaressa töissä.

Punatiiliseinät ovat vaan niin kuvauksellisia.

OSAOn Käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloja. Ihan varmaksi en osaa sanoa, onko opetusta enää näissä tiloissa.

Etualalla näkyvästä punakeltaisesta rakennuksesta löytyy OSAOn Tuuma ja Tikki -myymälä, josta voi ostaa lahjaksi erilaisia kädentaitajien töitä.

Kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Pikisaaresta Englantiin.

Ja hyppy takaisin Suomeen ja Oulun Valimokadulle.

Sokeri-Jussin kievarissa saa maittavaa ruokaa tunnelmallisessa hirsimakasiinissa.

Entisinä aikoina tähän rakennukseen liittyi laivojen rakentaminen.Rakennuksen historiasta löytyy enemmän tietoa edellä olevan kuvan linkistä.

Arkkitehtikillan kiltatalo on entinen kolmen Fröökynän talo. Talo on yksi Oulun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Linkistä löytyy mielenkiintoista tietoa talon menneisyydestä.

Takaisin päätepisteessä. Taustalla Raatin uimahalli ja urheilukenttä.

Tällä viikolla meillä oli 19. hääpäivä ja tiesimme jo etukäteen, että oikeana päivänä emme edes näe toisiamme miehen työmatkan vuoksi. Päätimme tämän retken kahvitteluhetkeen Oulun keskustassa Cafe Biskettiin juhlistaen tulevaa hääpäivää. Sitten olikin jo kiire katsomaan pienempiä ja isompia murusia mummolaan. Niin oli ollut mammalla rankka viikonloppu, että uni otti valtaansa mummolan sohvalla. 🙂

Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille. Meillä täällä pohjoisessa alkaa syysloma ja voin paljastaa, että seuraavana on tulossa kuvakoosteita Pyhätunturin maisemista. 🙂

Jyrkkäkoski ja Pudasjärvi

Luontoelämyksiä

Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.

Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.

Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.

Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.

Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.

Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.

Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.

Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.

TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.

Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.

Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.

Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.

Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.

Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉

Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.

Puolukkaretkellä

Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.

Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.

Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.

Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.

Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.

Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.

Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.

Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.

Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.

Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.

Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.

Meill on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi… Vettä sateli molempina iltoina vähän, mutta hyvässä seurassa sateen suojassa grillaillessa, jutellessa ja lauleskellessa vierähti muutama tunti helposti.

Tällainen oli päätösreissu tälle vaunukaudelle. Nyt pitäis suunnitella vaunulle talvisäilytys ja haaveilla tulevasta kaudesta. Tosin meillä ei ole tapana suunnitelle etukäteen reissuja kovin paljon, vaan mennään fiiliksen mukaan.

Pihtiputaan reissu saattaa olla tulossa vielä tälle syksyä, mutta ei asuntovaunun kanssa. Kuten huomaatte, suunnitelmat elävät ja muuttuvat…. 🙂

Mukavaa syksyä teille kaikille!

Vanha Porvoo valokuvina

Päivä Porvoossa

Alunperin olimme menossa Porvooseen lomalle kahdeksi päiväksi, mutta tulimme siihe tulokseen, että voimme yhtä hyvin käydä Helsingistä pitkän päivän Porvoossa.Tämä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Porvoon leirintäalueet vaihtoehdoillaan ei oikein meitä houkutelleet. Kokkoniemiemen leirintäalue lähellä keskustaa karavaanariystäviemme kertoman perusteella ei ollut vaihtoehto, kova hinta ja huonohko taso. Karavaanareiden Skeppars Porvoon saaristossa olisi ollut mahtava paikka, mutta pientä kapeaa tietä lähemmäs 20 kilometriä ja samaisten ystävien kertomana paikka oli ollut täynnä heidän siellä käydessään.

Kävimme ensimmäisen kerran Porvoossa kesäkuun alussa kaksi tuntia ja se jätti ainakin minuun kovan kaipuun kaunista Porvoota kohtaan. Silloin ajattelin, että tänne täytyy päästä joskus viikoksi käveleskelemään, mutta meidän suunnitelmat vaihtuu lennosta niin usein, ettei aina itsekään tiedä mihin on menossa. Ja juuri siitä tykkään eniten meidän karavaanarielämässä. Siis tämäkin reissu oli yllätys ja kesti tälläkin kertaa vain päivän. 🙂 Ehkä joskus vielä toteutuu viikko Porvoossa.

Porvoo on ihana paikka kuljeskella ja meillä myös tytöt nauttivat päivästä, mutta heille varmaan parasta oli vanhanaikainen lelukauppa Riimikko ja Brunbergin myymälä, jossa voi maistella vapaasti suklaita ennen ostamista.

Tähän ihastuttavaan lelukauppaan kannattaa varata runsaasti aikaa kun astut ovesta sisään. Oikea aarrekauppa.

Brunbergin myymälässä voi maistella herkkuja ennen ostamista

Mukanamme kulki rattailla yksivuotias poikamme, joka jonkin verran tuo haasteita mukanaan Porvoon kaduilla kulkiessa. Niin ihania kuin vanhanaikaiset mukulakivikadut ovatkin, niin ei ole maailmaan helpoin yhdistelmä selkäkipuinen mies lykkäämässä poikaa kärryissä ja luonnollisesti rouva keskittyy katsomaan maailmaa kameran etsimen läpi. 🙂

Mukulakivikatuja ja ala- ja ylämäkia, haasteita lastenrattaille.

Tämän takia osan reissusta kuljin 9-vuotiaan tyttäremme kanssa kahden ja muut paistattelivat päivää torilla.

Galleria Vanha Kappalaisentalo

Samassa pihapiirissä vanha aitta, monet rakennukset ovat kallellaan vähän joka suuntaan.

Vanha Kappalaisentalo kurkistaa aittojen välistä.

Vanhassa Kappalaisentalossa on Petteri Saarion, Paula Salmelan, Nelli Nion ja Teemu Liakan Luonnollisesti-näyttely.

Teemu Liakka ja Nelli Nio: Rauhallisesti ja pelottomasti

Valitettavasti yksi näyttelystä ottamistani kuvista katosi. Se oli kuva Paula Salmelan teoksesta: Mummoni kasvaa koiranputkea. Siinä oli useisiin vanhoihin saappaisiin aseteltu koiranputkea.

Tästä linkistä löytyy infoa muista Kappalaisentalon palveluista ja samalla koko Porvoosta runsaasti tietoa.

Tässä piha-aitassa on Terveisiä Porvoosta! -korttiverstas.

Pihapiirin jyrkkä mukulakivipiha ja terassi.

Janoisille turisteille tyhjiä pulloja ja vesipiste Kappalaisentalon pihalla.

Porvoonjoki

Matka jatkui rantamaisemaa ihastelemaan vanhalle sillalle.

Mäkeä ylös kirkolle

Jyrkkää katua ylös, tästä matka jatkui kahdestaan tyttären kanssa.

Mäen päällä paljon kovia kokenut Porvoon Tuomiokirkko.

Porvoon Tuomiokirkko, linkistä löytyy paljon tietoa mm. kirkon historiasta.

Kauempana turistipaikoista

Täällä riittäisi kuvattavaa vaikka viikoksi.

Räystäiden alla, kattojen yllä kohoaa tapulin ja kirkon tornit.

Tämä kuvaaja kuvaa kukkia, kukkia ja kukkia. 🙂

Pieni salaperäinen puisto keskellä vanhaa Porvoota.

Tällä penkillä on kiva huoahtaa hetki piilossa.

Kappalaisen talon piha-aittojen takaseinä.

Vielä kerran kukkia, kivijalkoja ja mukulakiviä.

Tämä vanha aita piti vielä käydä ihastelemassa ja kierros alkaa olla paketissa.

Kierroksemme Vanhassa Porvoossa päättyi ihastuttavaan kahvilaan, Café Fannyyn, mutta siinä vaiheessa oli jo niin kova jano ja nälka, että kamera unohtui. 🙂

Iso Linnanmäki

Iso Linnanmäki on ihan kävelymatkan päässä vanhasta Porvoosta tai vaihtoehtoisesti sinne voi ajaa autolla lähes ensimmäisen sillan juurelle parkkipaikalle.

Tukevat sillat johtavat vallihautojen yli Iso Linnanmäelle.

Ehdottomasti suosittelen Iso Linnanmäkeä lapsiperheille, jossa voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuulla historian lehtien havinaa. Tosin paikka oli täynnä mäntyjä. 🙂 Yksi lempipuistani on iso, vanha, käkkyräinen mänty ja niitä täällä riittää.

Tänne pääsee leveitä polkuja ja puisia, tukevia siltoja pitkin helposti lastenrattaiden kanssa ja maisemat ovat upeat. Paikalla ei ole jäljellä keskiaikaisen linnan rakenteita, mutta syvät vallihaudat ympäröivät Linnanmäen huippua.