Puolangan kunta tituleeraa itseään maan pessimistisimmäksi kunnaksi, jossa pessimismipäivät kestävät joka vuosi koko vuoden. Sielläpä on ylettömän iloisille ihmisille tarjolla elämän realiteettejä. 🙂
Matkalla kattomaan pessimismipitäjän kuuluisinta nähtävyyttä.
Valitettavasti emme ehtineet Puolangalla katsella varsinaisen kohteemme lisäksi maisemia kuin autolla ohiajaen, mutta puolankalaisittain voisi todeta, että mitäpä se hyvejää.
Hepokönkäällä toimii kesäaikoina kahvila, jsota on vesiputouksen parkkipaikalle vain muutama sata metriä.
Riippumatta Puolangan luomasta maineesta, maisemat ovat uskomattoman kauniita matkan varrella Paltamosta Puolangalle ja varsinkin meidän siellä ajellessa ruskan ollessa kauneimmillaan.
Kohteemme oli siis Hepokönkään luonnonsuojelualue, jossa on samanniminen vesiputous. Hepoköngäs on yksi Suomen korkeimmista luonnonvaraisista putouksista.
Putouksen ympäristön metsä on jylhää korpimetsää ja aluskasvillisuus melko rehevää. Vaikka yleensä kuusimetsät eivät ole minun lempimaisemiani, mutta täälläon kaunista ja vehreää.
Esteettömät polut tuovat nähtävyyden kaikkien silmien eteen.
Heinijoen ylitys tukevaa puusiltaa pitkin.
Heinijoki virtailee kohti putousta pudotakseen hetken kuluttua voimalla alas noin 24 m.
Matkalla voi hetken hengähtää ja kuunnella luontoa tai muita retkeilijöitä.
Yksi on jo kaatunut,
mutta toinen vielä tarjoaa suojaa metsän linnustolle.
Hepokönkäälle on rakennettu esteettömät polut, näköalatasanne, nuotiopaikka ja käymälät. Reitin pituus parkkipaikalta on 1,1 km. Matkan varrella putouksen alapuolelle on melko pitkästi loivahkoa laskeutumista eli samanverran kiivetään palatessa ylös.
Tämä seikkailija tutkii matkan varrella jokaisen polun,
Vanhoja polkuja aikaa ennen esteettömiä reittejä.
Putous näkyvissä
Veden voima
Aina täytyy hieman kiipeillä, jos on mäkiä tarjolla.
Ylhäällä näköalatasanteella: Tästä se alkaa…
…ja syöksähtää alas.
Lisäksi Hepokönkäältä voi lähteä UKK-reitille tai kiertää lyhyen 1,5 km pitkän geologisen luontopolun. Geopolku lähtee näköalatasanteelta jyrkkiä portaita alas Heinijoen varteen ja sieltä kierrellen takaisin parkkipaikalle.
Nuotipaikan ja näköalatasanteeen vierestä lähtevät jyrkät portaat geologiselle luontopolulle.
Suosittelen tutustumaan tähän nähtävyyteen, kauniita maisemia ja veden voimaa tarjolla ilman pessimismin häivääkään. 🙂
Retkeilimme jokin aika sitten Jäälissä Kalamäen virkistysalueella koko perheen voimin. En ollut ennen kuullut tästä paikasta, mutta jokin lehtijuttu osui silmiini ja päätimme viettää sunnuntaipäivää Kalamäellä.
Kosteikkoaluetta Kalamäellä
Kalamäellä on ollut 1700-luvulta alkaen maatila, joka on autioitunut 1950-luvulla. Maatilasta on jäljellä navetan rauniot, joihon rakennettu näköalatasanne penkkeineen.
Heikkisentien kautta kulkeva ura virkistysalueelle.
Reittiopasteet Jäälistä Koiteliin
Virkistysalueelle on rakennettu laavu, nuotiopaikkoja ja lintutorni. Polkuja reitillä on noin kahdeksan kilometriä, joista pisin reitti johtaa Koitelinkoskelle. Jossain reitin varrella on toinen laavu.
Vanhat navetan rauniot
Pihlajan suojissa
Kalamäen laavu raunioilta kuvattuna, laavun edessä avautuu kosteikkoalue.
Kalamäen alueella on esteettömät polut nuotiopaikoille ja lintutornille. Ilmeisesti paikalle johtaa Hietakujan kautta helpommin lähestyttävä reitti, jota pitkin pääsee autolla lähelle raunioita parkkiin ja soveltuu paremmin liikuntaesteisille.
Lintutornista avautuvaa maisemaa. Myös torniin on esteetön kulku.
Lintutornin nuotiopaikalla
Innostuimme lasten kanssa rakentelemaan mm. minikokoisia käpylehmiä ja linnunpelättimiä
Käpy-yksisarvinen
Pieni seikkailija, joka viihtyisi metsässä vaikka aamusta iltaan.
Me löysimme Mapsin perusteella reitin, joka vaatisi kunnon maastoauton perille asti päästäkseen. Oli nimittäin sen verran möykkyistä ja kivistä tietä tarjolla. Jätimme suosiolla auton muutaman sadan metrin päähän Heikkisentien varteen, johon mahtuu muutama auto parkkiin tukkimatta muilta liikkujilta mahdollisuuksia.
Kalamäeltä Koiteliin kulkeva reitti, on osittain pitkostettu.
Reitillä riittää pusikkoa kuin avarampaakin maastoa.
Kuivemmilla paikoilla polku näyttää tältä.
Vanha hakkuuaukea
Muistaakseni tälle mäelle oli laavulta noin kilometri ja tästä paikasta osa porukasta jatkoi eteenpäin ja osa palasi lähtöpisteeseen.
Paikoin puolukkaa oli todella runsaasti.
Mieheni ja vanhin tyttäremme kipaisivat koko reitin läpi ja me muut menimme heitä vastaan Koiteliin autolla. Tuolta osuudelta ei ole kuvia, mutta kommentit olivat, että reitti olisi voinut olla paremmin merkitty ja maisemallisesti ei mitenkään merkittävää maastoa. Mutta jokatapauksessa hieno reitkeilypaikka ja ulkoilu kannattaa aina.
Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.
Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.
Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.
HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.
Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen ja Johteenpookin välinen ranta.
Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.
Sunnuntaiaamun tutustelua Hietasaareen.
Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.
Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.
Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.
Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.
Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂
Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.
Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.
Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.
Auringonpilkahduksia.
Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.
Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.
Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.
Rantakurvin lintutorni
Näkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.
Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.
Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.
Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.
Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.
Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.
Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.
Ruskaa ja vanhoja taloja
Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.
Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.
Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.
Mustasalmi toiseen suuntaan.
Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.
Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.
Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.
Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.
Jälleen yksi upea talo.
Hietasaaren viljelypalstoja
Viljelykausi on ilmeisesti ohi.
Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.
Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.
Lisää viljelyspalstoja.
Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.
Lintujen ruokintapaikka
Käävät eli lahottajasienet työn touhussa.
Päätepiste häämöttää edessä.
Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.
Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.
Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.