Viime kesästä ei muutosta, hän on aina valmiina retkelle.
Poika sai päiväkodista tehtäväksi käydä kävelyllä ihmettelemässä luontoa ja paperilla oli annettu muutamia luonnosta etsittäviä asioita. Aikomuksenamme oli käydä kodin lähiympäristössä kävelyllä, joka matkan varrella jalostui pyöräretkeksi. Loppujen lopuksi ajoimme autolla muutaman kilometrin päähän Huutilammelle ja siellä kiersimme lyhyen luontopolun lammen ympäri.
Ihanan aurinkoinen kevätpäivä
Huutilammen suojelualue löytyy Google Mapsista ihan Huutilammen nimellä. Kuusamontieltä Heikinharjua kohti, Johdintie -Timosenkoskentie – Heikinharjuntie – Pitkäsuontie, josta löytyy muutamalle autolle parkkipaikka.
Huutilampi on pieni, lähes umpeen kasvanut suolampi, jossa kerrotaan pesivän Oulun suurin naurulokkiyhdyskunta, mutta emme tavanneet paikalla yhtä ainutta lokkia.
Parhaimpia paikkoja olivat sillat ja pitkospuun pätkät.Poluilla pystyi hyvin kulkemaan lenkkreilla kun kiersi muutamassa kohdassa kosteimmat kohdat.
Huutilammella ei enää ole nuotiopaikkaa. Lampea kiertää 1,5 km pituinen luontopolku, joka on paikoitellen aika juurakkoista. Reitin varrella on matala lintulava bongailusta kiinnostuneille.
Ampiaishotelleja ja värikkäitä linnunpönttöjä.Ensin tutkitaan mitä lintuja täällä yleensä nähdään.Lammella oli vain yksinäinen kurki, sekin niin kaukana, ettei kuvaaminen onnistunut.
Matkan varella tuli yllätyksenä, että lammen taakse lintulavalta katsottuna on rakennettu karkeasta murskeesta tiestöä ja useita pistoja kosteikon reunaan asti. Liittyiskö lie Ruskonselkään suunniteltuun uuteen poliisiasemaan ja vankilaan.
Murskekivitietä reitin varrella
Itselle tuli yllätyksenä myös se, että samalla suunnalla liikenne tulee niin lähelle, että puiden lomasta voi kurkistella vaikkapa linja-autoja.
Huutilmapi laskee Kalimeenojan kautta Perämereen.Samlta sillata kuvattuna toiseen suuntaan eli Ruskonselkään Johdintielle.Männyn juuret mutkittelee käärmemäisesti.Vielä lopuksi luetaan opasteista mitä muita seikkailuja täällä voisi tehdä. No ihan lopuksi oikeesti vielä yksi kiipely kivelle.
Toki kesä on mennyt jo aikoja sitten ja syksy saapunut, mutta takana on viimeinen viikonloppu Manamansalossa ja sen ympäristössä. Manamansalon lisäksi tutuksi tulivat kesän aikana niin Paltamon kuin Vaalan kunnan palvelut.
Matkalla Manamansaloon tämä maisema on ensikosketus Oulujärveen.
Oulujärven syksyiset värit Jaalangassa.
Niin se kuva valehtelee, oikeasti tämä rakennus on melko rösähtänyt navetta, mutta kuvakulma näyttää muuta. Lisäksi tie 22 kulkee navetan ja puun välistä.
Yhtä kaunis kuin myrkyllinen.
Samaan aikaan miehelläni loppui Paltamon työmaalla ramppaaminen kun Manamansalon leirintäalue suljettiin, joten meillä oli mahdollisuus viettää vielä yksi pitkä viikonloppu alueella.
Suomestakin löytyy Länsiranta. Kuvassa Länsirannantien veneluiskalla.
Upeat syyskelit suosivat meitä. Ylenmäärin lämpöasteita ei ollut, mutta ei sen puoleen kovin tuulistakaan ja aurinko pilkahteli välistä, joten mainiot ulkoilukelit.
Olispa kaunis paikka asua maaseudun rauhassa.
Luultavasti viikonloppu oli koko kauden eniten metsässä vietetty. Perjantaina kävimme Paltamossa ja matkan varrella oli useampi paikka, mistä olin sanonut ohiajaessa, että tuolla käydään kesän aikana. Nyt oli viimeinen mahdollisuus ja aika monessa kohteessa piipahdimmekin tsekkaamassa maisemat.
Hakasuon mylly
Paltamosta Manamansaloon matkatessa reitin varrella on historiallinen Hakasuon mylly, jonka ympäristöön kävimme tutustumassa. Saimme mielenkiintoista tietoa Kiveksen rosvoista, jotka ovat tiettävästi olleet ainoat Suomen sisävesillä toimineet “merirosvot” eli järvirosvojoukko. Tarina liittyy Hakasuon alueeseen siten, kun Varisjoella toiminut apuruukki on lakkautettu 1850-luvun loppupuolella ja miesjoukkio on jäänyt ilman toimeentuloa ja on täytynyt keksiä jotain työtä ja tuloa. Rosvous on tapahtunut Kives- ja Oulujärvellä sekä niiden rannoilla talollisten viljalaareja tyhjennellen.
Varisjoen varrella
Vanha mylly on edelleen pystyssä ja sitä on kunnostettukin, mutta ilmeisesti ei aivan viime aikoina, kun muutamat askelmat olivat vähän siinä ja siinä, että uskaltaako astua niille. Paikalta löytyy myös nuotiopaikka ja puitakin näytti olevan retkeilijöille.
Varisjoen rannalla nähtyä
Myllypirtin kahvila on ollut auki ainakin yhtenä päivänä viime kesänä, mutta aina kun olemme ohi ajaneet, sekä myllyllä että kahvilan puolella on ollut hyvin hiljaista.
Myllypirtin kahvila
Paikallista sanastoa -mitähän kieltä nää oikee puhhuu?
Löysimme maininnan myös Hakasuon kotiseutupolusta, joka kulkee Varisjoen rantoja pitkin vanhoille Ruukin raunioille aina Kivesjärven rantaan saakka. Polku on 6 km pitkä ja osittain haastavaa kulkea. Meillä ei ollut tarkoitus polkua kulkea, mutta tosin emme kyllä löytäneet polun alkupäätäkään. 🙂
Kahvilan valot
Varsinainen ulkoilukohteemme oli vanha hakkuuaukio, josta pääsimme metsäkoneen jälkiä pitkin kiipeämään suhteellisen korkean mäen päälle. Auton jätimme parkkiin Manamansalontien varteen ja lähdimme katselemaan maisemia.
Uskomattoman kaunista maaruskaa.
Muutama mäki kiivettävänä ennen kuin maisemat avartuu.
Hakkuiden reunalla ja matka jakuu vielä ylöspäin.
Mäen, vai voineeko tätä kutsua ihan vaaraksi, päältä aukenivat uskomattoman kauniit ja jylhät maisemat sekä Kivesjärvelle että Oulujärvelle. Ja kaikkea tätä maisemaa koristi kaunis ruska.
Lähestytään korkeinta kohtaa
Mikä avaruus Paltamon maisemissa!
Aina ei tarvitse opastettua polkua retkelle, vaan voi lähteå kulkemaan omasta mielestä kaunista maisemaa johonkin tuntemattoon paikkaan. Täytyy muistaa kumminkin jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet ja kaiken lisäksi pysyä tallessa reissullansa.
Viimeisenä lomailtana lähdimme kahden perheen voimin käveleskelemään ympäri leirintäaluetta ja vähän väliä joku ehdotti, että käydäänkö vielä tuolla asti. Iltakävelylle kertyi aiottua enemmän matkaa ja lopulta se muuttui yökävelyksi.
Uutta vaunualuetta, joka ei ollut vielä käytössä. Polku lähtee grillauspaikan nurkalta.
Rauhalahden leirintäalueen yhdestä nurkasta lähtee polku, joka vie laitureille, mäenpäälle ja metsään. Kun lähtee kävelemään johonkin tuntemattomaan maastoon, tulee vastustamaton uteliaisuus kurkistaa vielä seuraavan mutkan taakse.
HIljaisuus
Hieman pusikoitunut laituri. Tuoreemmasta laiturista ei ole kuvia, koska kaikki muut ihmiset olivat siellä.
Mikäs oli kävelleskellessä, kun ilma oli leppeän lämmin ja iltaaurinko värjäsi maisemaa kauniin punertavaksi. Tossujen alla hyvä polku, hieman mäkistä maastoa, kaunista metsää ja heinäkuun alun vehreys ympärillä.
Asunto maisemapaikalla
Kallaveden krokotiili
Tasamaantallaajalle pienikin mäki tuo luontoon eksotiikkaa. Oulussa ei juuri mäkiä ole ja haavekuvieni kaunein paikka on ison järven rannalla, korkealla mäntykankaalla oleva mökki tai muu paikka, vaikka sitten asuntovaunumajoitus. Ja tietysti kaiken kruunaisi rannassa oleva sauna. 🙂
Yön hiljaisuudessa
Illan kuljeskelut kaikessa rauhassa ja luonnonhelmassa tuntuivat koko loman kohokohdalta. Sen vuoksi päätimme lähteä seuraavana päivänä autoajelulle ja etsiä jonkun toisen luonto/maisema kohteen. Kävimme ajelemassa ensin Saaristokaupungin kierroksen ja sen jälkeen suuntasimme Väinölänniemen virkistyalueelle uimarannan tuntumaan parkkiin ja lähdimme kävelylle.
Uhkaavat sadepilvet taivaalla, mutta säilyimme kuivana kävelyllä. Taustalla Rönön saari.
Kastuuko? No kyllähän se pienimmällä vähän hörppäs. 🙂
Puijon maisemat jäivät meillä tällä kertaa välistä, sillä olemme vuosien saatossa vierailleet siellä useita kertoja, toki ennen blogiani. Ehkä ensi kerralla voisi jälleen käydä siellä kuvausretkellä.
Lapsille yksi kävelyn kohokohdista oli tavata polulla hääpari, jolla oli kuvaushetki menossa ja varsinkin kiinnostava oli heidän menopelinsä. Polun loppupäässä hääparia odotteli hevonen ja rattaat kuskeineen.
Kyyti odottamassa hääparia.
Kuopion reissun jälkeen tapasimme ensimmäsen punkin eläissämme. Ilmeisesti jonkun meidän vaatteiden mukana oli kulkeutunut vaunuun ja siellä se kipitteli kaikessa rauhassa sänngyn päädyssä ikkunalaudalla . Onnistui onneton matkustamaan Kuopiosta Ouluun vain kokeakseen täällä karun kohtalon.
Tämä oli ensimmäisen lomaviikkomme viimeinen postaus ja seuraavana suunnitelmissa on kokoontua isommalla porukalla Etelä-Pohjanmaalle ensi viikon alkupuolella. Ehkäpä tiedossa on Miljoonativoli ja muuta mukavaa. Satavarmasti ainakin asuntovaunulla ollaan liikenteessä. 🙂
Pakkaset ovat paukkuneet toden teolla jo toista viikkoa ja siihen yhdistettynä huikaisevan kirkas aurinko, on tarjonnut mitä upeimmat kuvauskelit. Tämä kumminkin tarkoittaa sitä, että kuvausretket ovat vain ulkoiluhetkiä, säälien sekä kameraa, että kuvaajan sormia.
Merikosken patosilta siintää horisontissa, taustalla myös Toivoniemen kerrostalot.
Keskiviikkona minulla oli mahdollisuus pieneen yksinäiseen hetkeen keskellä päivää ja suuntasin Tuiran uimarannalle kuvaamaan. Tuiran ranta on suosittu niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä rannalla laajat hiekkarannat ja puistoalueet ovat kaupunkilaisten käytössä ja ranta sijaitsee kaupungin välittämässä läheisyydessä. Joen pääsee ylittämään Merikosken patosiltaa pitkin, joka onkin oikealta nimeltään Lassinkallionsilta, tätä nimeä en ollut kuullut aiemmin. Rannalta katsoen vasemmalla joen ylitys onnistuu Rautasiltaa pitkin. Talvella paikka on huippusuosittu avantouimareiden paikka. Tästä linkistä voit lukea talviuinnin säännöistä ja hinnoista Oulussa.
Tuiran uimarannnan avantouintipaikka. Pakkasta oli -21 ja uimareita oli paljon. En viitsinyt heitä kuvata.Talviuimareille on vähän paremmat tilat, nämä kopit saavat vielä torkkua talviunilla.Keli oli ihan uskomaton ja joki höyrysi näyttävästi.
Rapsakka pakkanen, merisumu, auringonpaiste,vastarannan kerrostalot ja puskissa kykkivä kuvaaja. MTV3 tykkäsi kuvasta niin paljon, että oli päivän sääkuva illan molemmisssa uutisissa. 🙂
Kohti Rautasiltaa vie upea maisemareitti, kaunista joenrantaa kelpaa kulkea kesät talvet.
Talventörröttäjät ovat saaneet kunnon kuorrutuksen yllensä tänä talvena.Rautasilta on yksi suosikkikuvauskohde niin minulla kuin monilla muillakin.Välistä vaikea uskoa, että ollaan ihan lähellä Oulun keskustaa ja suositulla kevyen liikenteen väylällä.Suuret kuuset kurotttelevat kohti korkeuksia.Kovasti kuului Tinttien laulantaa kuusista, mutta olivat piilossa oksien lomassa.Kasarmintien kerrostalot ja uimakopit kuvattuna kahvilarakennuksen takaa. Ihan varmaa tietoa en löytänyt asiasta, mutta joinakin vuosina rannalla on kesäisin ollut kahvilatoimintaa. Rakennuksen toiselta reunalta näkymät. Vastarannalla, Lasaretinsaaren takana, Tietomaan torni.
Ehkäpä tästä paikasta olisi kesäesittelykin paikallaan. Tosin meidän perhe käyttää tätä rantaa todella harvoin.
Todennäköisesti tulossa toinenkin talvinen uimarantapostaus. Luvassa ei ole uintia, mutta paljon valokuvia. 🙂
Mukavaa viikonloppua!
Johanna
Kotipihalla piti vielä kuvata auringossa kylpevät koivun latvat
Torstaina 17.1. oli uskomattoman kaunis ilma. Pakkasta oli vajaa 20 astetta ja lunta sateli hiljalleen. Tämä yhdistelmä sai ilman näyttämään taionomaisen utuiselta. Mieheni jäi yllättäen pariksi päiväksi sairaslomalle ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä yksin kuvausretkelle.
Yleensä Erkkolansilta näkyy rannalle selkeästi.
Ensimmäisenä suuntasin Myllyojan uimarannalle Oulujoki varteen. Rannalla on jyrkähkö hiekkaranta, joka on talvella suosittu pulkkamäki, sillä jokikin jäätyy tästä kohdalta kunnolla. Tällä kertaa sain olla rannalla täysin yksin ja nautiskella luonnon kauneudesta.
Uimarannan parkkipaikalta lähtee lyhkäsiä polkuja kohti Myllyojan suuta, jossa puro ja joki kohtaavat.Kahden puun välissäLumisten porttien alitse kohti aurinkoavaloa.Kurkistelua oksien välistä.Siellä se loistaa, puun oksien syleilyssä, himmeänä, mutta kuitenkin niin kirkkaana ja kauniina.Kohtaamisia, pieni puro kohtaa Oulujoen näissä maisemissa.Punakylkiset männyt paistattelevat päivänvalossa
Rannalta suuntasin puolen kilometrin päähän, lähimaaston kauneimpaan metsään, Myllyojan penkereille. Oulu on tunnettu tasaisesta maastostaan, mutta täällä metsän suojassa kiemurtelee pieni puronen alhaalla notkossa. Koskaan aiemmin en ole talvella käynyt täällä metsässä, mutta nyt suuntasin sinne, koska auringon paiste oli niin upea, että ajattelin sen hehkun yltävän metsän siimekseen.
Ojan penkereellä ihmettelemässä valonkajoa.Ei tarvinnut kahlata lumessa, ilmeisesti täällä kulkee muitakin, vaikka täälläkin sain olla aivan omassa rauhassani.Myllyoja virtaa alhaalla notkossa, puronvarteen pääsee laskeutumaan muutamasta kohdasta. Ainakin yhdessä paikassa puron ylittää omatekoinen silta, josta polku nousee läheiselle omakotialueelle.Jäin kuutelemaan luontoa ja ääniä pienelle sillalle. Tuntui uskomattomalta, että olen noin viiden kilometrin päässä Oulun keskustasta ja läheiselle koululle matkaa on puoli kilometriä. Juuri tässä kohdalla puro solisi vapaana jäästä ja vain hyvin vaimea liikenteen kohina kuuluu alas notkoon. Muutoin ymprillämi on täydellinen rauha ja hiljaisuus.Puiden latvat kurottelevat kohti korkeuksia.Pienen kuusen hentoiset oksat taipuvat talvisen taakan alla.
Lopuksi palasin vielä takaisin uimarannalle, koska auringon paiste näytti entistä upeammalta. Ja kerta pakkaseen on lähdetty kuvaamaan, niin kuvataan sitten kerralla kunnolla.
Lumen verhomat ja auringossa kimmeltävät puut näyttävät pitsisiltä taideteoksilta.Uskaltauduin käymään jäällä, yleensä en kovin helpolla mene, mutta oli kulkujälkiä oli niin paljon, että arkajalkakin hipsi käymään ihan varovasti rannan tuntumassa. Hiihdosta nauttivat voivat käydä lykkimässä joenjäällä.
Kannattaa tutkia omia lähimaastoja ja lähteä lähelle retkelle. Aina hienot kohteet eivät ole etäällä. Mukavia pakkaspäiviä!
Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.
Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.
Pakkasulkoilua
Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.
Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.
Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.
Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä. Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella. Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.Hyytävän kylmää loistetta.Kimalteleva hanki
Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.
Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.
Johanna
PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.
Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.
Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.
Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.
Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.
Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.
Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.
Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.
Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)
Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.
Autio leirintäalue
Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.
Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.
Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.
NIemenharjun harjutie
Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.
Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.
Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.
Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa. Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.
Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.
Mökkivanhukset rannalla.
Vanha kivimuuri reunustaa tietä alueelle.
Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.
Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.
Vanhan alueen kartta.
Säästöpankki, kotijoukkue, vieraat….
Rantamökit on upeissa maisemissa.
Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.
Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.
Rantasaunan tunnelmaa
Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.
Jollakin on ollut tauon paikka.
Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.
Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂
Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.
Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.
Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.
Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.
Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂
Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä. Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.
Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.
Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.
Jäätyneet kukkaset
Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂
Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.
Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.
Vielä eivät hissit kulkeneet.
Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.
Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.
Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.
Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.
Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.
Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.
Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.
Vedetään hetki henkeä.
Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.
Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.
Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.
Maisemat muuttuvat koko ajan.
Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.
Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.
Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.
Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.
Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.
Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.
Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.
Jäätynyt pieni lampi rinteessä.
Poikkesimme tälle huoltotielle.
Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.
Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂
Aivan kuin edessä olisi meri.
Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.
Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,
Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.
Alas mennessä ilma jälleen sakenee.
Näissä maisemissa kelpaa poseerata.
Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.
MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.
Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.
Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂
Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉
Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.
Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.
Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.
Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.
Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.
Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.
Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.
Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂
Pikisillalta maisemaa
Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…
Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.
Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.
Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.
Näkymät Pikisaaresta Kuusisaareen.
Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.
Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.
Lehtimatto kuvattuna maantasolta.
Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.
Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.
Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.
Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.
Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.
Nämä vain jäljelle jääneet…
Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.
Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.
Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.
Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.
Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.
Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂
Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.
Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.
Laponie mon amour, 2017, sekatekniikka.
Erikoinen laituri Villatehtaan takana.
Koivun juurella
Seinän vieruksia kuvaamassa
Entisen työhuooneeni ikkuna. Upeassa ympäristössä olin töissä.
Kutakuinkin tällainen näkymä oli ikkunasta pihalle. Tätä venettä kuvasin jo ollessani Pikisaaressa töissä.
Punatiiliseinät ovat vaan niin kuvauksellisia.
OSAOn Käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloja. Ihan varmaksi en osaa sanoa, onko opetusta enää näissä tiloissa.
Etualalla näkyvästä punakeltaisesta rakennuksesta löytyy OSAOn Tuuma ja Tikki -myymälä, josta voi ostaa lahjaksi erilaisia kädentaitajien töitä.
Yksinäinen saunamökki.
Kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Pikisaaresta Englantiin.
Entisinä aikoina tähän rakennukseen liittyi laivojen rakentaminen.Rakennuksen historiasta löytyy enemmän tietoa edellä olevan kuvan linkistä.
Arkkitehtikillan kiltatalo on entinen kolmen Fröökynän talo. Talo on yksi Oulun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Linkistä löytyy mielenkiintoista tietoa talon menneisyydestä.
Takaisin päätepisteessä. Taustalla Raatin uimahalli ja urheilukenttä.
Tällä viikolla meillä oli 19. hääpäivä ja tiesimme jo etukäteen, että oikeana päivänä emme edes näe toisiamme miehen työmatkan vuoksi. Päätimme tämän retken kahvitteluhetkeen Oulun keskustassa Cafe Biskettiin juhlistaen tulevaa hääpäivää. Sitten olikin jo kiire katsomaan pienempiä ja isompia murusia mummolaan. Niin oli ollut mammalla rankka viikonloppu, että uni otti valtaansa mummolan sohvalla. 🙂
Me!
Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille. Meillä täällä pohjoisessa alkaa syysloma ja voin paljastaa, että seuraavana on tulossa kuvakoosteita Pyhätunturin maisemista. 🙂
Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.
Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.
Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.
HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.
Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen ja Johteenpookin välinen ranta.
Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.
Sunnuntaiaamun tutustelua Hietasaareen.
Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.
Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.
Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.
Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.
Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂
Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.
Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.
Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.
Auringonpilkahduksia.
Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.
Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.
Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.
Rantakurvin lintutorni
Näkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.
Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.
Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.
Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.
Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.
Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.
Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.
Ruskaa ja vanhoja taloja
Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.
Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.
Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.
Mustasalmi toiseen suuntaan.
Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.
Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.
Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.
Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.
Jälleen yksi upea talo.
Hietasaaren viljelypalstoja
Viljelykausi on ilmeisesti ohi.
Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.
Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.
Lisää viljelyspalstoja.
Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.
Lintujen ruokintapaikka
Käävät eli lahottajasienet työn touhussa.
Päätepiste häämöttää edessä.
Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.
Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.
Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.