Apteekkimuseo ja Qwenselin talo

Keskiviikona junamme Oulua kohti lähti vasta iltapäivällä, joten meillä oli vielä aikaa tehdä jotain kivaa. Suuntasimme jälleen bussilla kohti kauppatoria. Lämpimän päivän kunniaksi aloitimme päivän torilla jäätelöannoksella.

Torilla istuskelemassa kera kesän ensimmäisen jäätelön.

Kauppahalllin sivuitse kohti Aurajokirantaa.

Samalla tutkailimme puhelimilta lähistöllä olevia mahdollisuuksia, jotka olisi kohtuullisella kävelyllä saavutettavissa. Kohteeksi valikoitui Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, jossa sijaitsee samassa pihapiirissä myös Qwenselin kahvila.

Tästä linkistä löydät museon aukioloajat ja hinnat.

Museossa on parannettu esteettömyyttä, mutta kun kyseessä on vanha talo, pyörätuolilla kulkija tarvitsee avustajaa. Tästä linkistä museon info esteettömyydestä ja parkkipaikoista.

Kelpaa hetken istahtaa ja suunnata katseensa menneisiin aikoihin.

Jos käsityöläismuseossa tutustuimme köyhemmän kansan asumiseen ja elämäntyyliin, nyt pääsimme kurkkaamaan 1700-luvun herrasväen asumismuotoon ja 1800-luvun apteekkiin.

Autonomian ajan Suomen apteekkien virallinen tunnus on ollut kaksoiskotka. Tämä vaakuna on peräisin Kristiinankaupungista 1800-luvun alusta.

Qwenselin talon sali, jossa on mm. syöty ja juhlittu.

Uskomattomat tapetit ovat käsinmaalatut. Tapetti on alunperin koristanut jonkin hämäläiskodin seiniä.

Näitä upeita tulisijoja löytyy lähes jokaisesta huoneesta.

Rouvan kamarissa on viehättävä tunnelma.

Ainakin kahdesta kamarista löytyy tälläiset vihreät kaakeliuunit.

Isännän kamari löytyy rouvan kamarin vierestä.

Apteekkiimuseo alkaa, josta ensimmäisenä on materiaalihuone.

Offisiini eli tila missä asiakkaat ovat käyneet ostoksilla.

Erilaisia lääkkeitä on löytynyt vaivaan kuin vaivaan..

Maisemat apteekista Aurajoelle. Tässä talossa ei ole ollut koskaan apteekkia, vaan kaikki tavarat on museoon tuotu muualta.

Keitehuoneessa voi tarkastella säilöttyä sammakkoa.

Herbahuone eli yrttihuone. Täällä voi ihan oikeasti tuoksutella yrttejä.

Museon näyttelytilat päättyvät Herbahuoneeseen ja paluu lähtöpisteeseen tapahtuu samaa reittiä kuin tultiinkin. Toki ihan joka soppeen ei tarvitse välttämättä palata. Kierros siis alkaa ja loppuu museokauppaan, jossa on paljon mielenkiintoista katseltavaa ja ostettavaakin.

Pihalla on pieni puutarha, jossa voi tutustua erilaisiin kasveihin.

Samasta pihapiiristä on myös lasten apteekki, jossa voi leikkiä ja esineisiin koskeminen ei ole kielletty, mutta se oli meidän vierailun aikana suljettu.

Viimeiseksi säästimme tietenkin kahvittelun eli menimme samassa pihapiirissä olevaan Cafe Qwenseliin, joka on mainittu Turun salaisimmaksi kahvilaksi. Kahvilassa tarjoillaan tilatut tuotteet pöytiin ja leivonnnaiset ja suolaiset on leivottu 1700-luvun tyyliin. Hinta on mielestäni varsin kohtuullinen verrattuna isojen ketjukahviloiden hintaan. Alla olevan kuvan kattaus maksoi alle 2o euroa ja kahvia riitti enemmän kuin jaksoin yksin juoda. Ja tyttären valitsema iso lasillinen raparperimehua on tietenkin itse tehtyä.

Tarjotin kannettiin pöytään ja herkuttelu voi alkaa.

Olemme tyttäreni kanssa ihan selvästi museoihmisiä ja miksei kahvilaihmisiäkin. Suosittelen ilman muuta tätäkin kohdetta kaikille ja jos ei nyt museot ja historia kiinnosta, niin kannattaa ainakin kokeilla historian havinaa kahvikupposen äärellä. 🙂

Nyt on hyvä lähteä kohti rautatieasemaa ja kotia, mutta emme malttaneet olla poikkeamatta kauppahallin kautta.

Kiitos Turku! Upea kaupunki ja niin paljon jäi vielä käymättä ja kokematta. Ehkä eniten harmittaa Kakolanmäen paljon puhuttu Funikulaari, jota emme ehtineet testaamaan. Ja edulliset jokiveneristeilyt… ja luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Rappusia, rappusia ja Karhunpesäkivi

Ivalosta noin 20 kilometriä pohjoiseen, jälleen aivan nelostien varressa, Myössäjärven rannalla sijaitseva erikoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi, päätettiin käydä tutkailemassa koko perheen voimin.

Tervetuloa Karhunpesäkivelle!

Kohteessa sijaitsee ravintola ja matkamuistomyymälä Karhutupa, jonka portailla tervetulleeksi toivottaa iso, takajaloillaan seisova karhu, joka heiluttelee etukäpäläänsä ja lauleskelee biisejä.

Rappuja, rappuja, enemmän rappuja….

Rinteen alla olevassa opasteessa on matkaksi pesäkivelle merkitty 200 metriä ja koko matka on nousua puisia rappusia pitkin. Pesäkiveltä voi jatkaa vielä eteenpäin Karhunpesävaaran huipulle, johon johtaa lisää rappusia 300 metrin matkalla. Mieheni laski rappuset laskeutuessamme huipulta alas, mutta valittevasti emme pistäneet lukua ylös. Muistelimme yhdessä, että huipulle asti olisi ollut reilu 480 askelmaa.

Pikkuinenkin jaksaa kulkea portaat lähes kokonaan itse.

Vanhan tarinan mukaan Karhunpesäkivi on saanut nimensä lappalaisukkelista, joka on hakeutunut luolan suojaan ja nukahtanut. Aamulla herättyään hän on huomannut nukkuneensä karhun kanssa samassa kolossa. Mene ja tiedä, mutta hauska tarina. Itse siirtolohkare on siis sisältä ontto tafoni, joka on syntynyt rapautumalla hiljalleen lämpötilan vaihteluiden ja kosteuden vaikutuksesta. Kiven sisällä mahtuu isokin mies seisoskelemaan suorana.

Pesäkiven suuaukko on pieni, mutta sisällä on tilaa.

Lapset suojassa sateelta.

Kaiken huipuksi samalta alueelta löytyy vielä Fennoskandian vanhimpia mäntyjä, vanhimmat noin 770 vuotta vanhoja. Tätä en tiennyt ennen kuin vasta kirjoittaessani tätä postausta, mutta onneksi kiinnitin uljaaseen metsään huomiota paikalla ollessani, sillä olen ikivanhojen ja käkkyräisten mäntyjen loputon ihailija. 🙂

Ihania käkkyröitä

Huipulta avautuvat maisemat.

Lähtiessämme kohteesta, paikalle pyöräili iloinen Sähköpyörämies, jonka selässä oli mainos: Nuorgamista Hankoon. Pakkohan hänen kanssaan oli muutama sana vaihtaa, kuulemma hänelle oli kolme viikkoa aikaa fillaroida Suomi päästä varpaisiin. Reipasta meininkiä.

Sevettijärvellä

Matkamme jatkui Inarin keskustan jälkeen Sevettijärven suuntaan ja kohti Näätämön rajanylityspaikkaa. Näätämön rajanylityspaikka ei ole avoinna ympärivuorokauden, joten matkalla piti välistä vilkuilla kelloa, koska halusimme yöksi Norjan puolelle.

Sevettijärvellä oli kahvipaussin vuoro ja vaunukahvien keittelyyn löytyi oikein hyvä parkkipaikka, josta olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Kolttasaamelaisten perinnetaloon, mutta valitettavasti paikka ehti sulkeutua kahvittelumme aikana. Kävimme kumminkin käveleskelemässä pihapiirissä ja lammen rannassa, josta löytyy Saamelaismuseo Siidan ylläpitämä ulkomuseo.

Kolttatalo

Sevettijärvellä olisi ollut lisäksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa Lapin Ortodoksisen seurakunnan Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon, mutta piti jättää väliin ehtiäksemme rajan yli ennen ilta kahdeksaa.

Näätämössä meidän oli ihan pakko pysähtyä ostamaan varalta täysi kaasupullo, kallista kaasua. Samalla kyselin sieltä vinkkiä Norjan puolen lähileirintäalueista, mutta heillä ei ollut mitään tietoayhdestäkään paikasta.

Täytyy todeta, että Suomessa leirintäalueilla on pääsääntöisesti todella hvyät nettisivut hintatietoineen. Norjassa, ainakin pohjoisessa, nettisivut on heikoit, jos ollenkaan ja hintoja ei löydy juuri mistään.

Neidenissä yöpymässä

Ensimmäisen Norjan yön vietimme Neiden Fjellstue -leirintäalueella. (Melko hyvät sivut ja suomeksi.) Leirintäalue sijaitsee vain 7 km Norjan puolella Neidenjokilaaksossa. Kielimuuria ei tässä paikka päässyt syntymään, sillä vastaanoton täti puhui selvää suomea.

Iso päärakennus ja vasemmalla huoltorakennus, jossa mm. suihkut ja vessat.

Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa, myös suomalaisten kalastajien. Vaunuilijoita oli vain muutama meidän lisäksi. Yöpyminen maksoi meiltä 310 kruunua (sen hetken kurssin mukaan lähes 33 euroa) sähköineen ja siihen kuului suihku ilman kruunuilla pelaamista. Kuulemma monilla muilla norjalaisilla leirintäalueilla suihkut toimivat kruunun kolikoilla.

Komean kokoinen kota, mutta en tiedä mihin tarkoitukseen käytettiin. Takana grillauspaikka.

Alueella on vuokrattavissa mökkejä, sauna ja palju. Leirintäalueelta löytyi periaatteessa kaikki tarvittava, mutta vähän oli vanhahkon ja nuhjuisen oloinen paikka, lukuunottamatta hiljattain uusittuja suihkuja.

Meiän perheen isot ja pienet naiset Neidenissä. Vessaselfie. 🙂

Kalastajien suosima Neidenjoki, Suomen puolella Näätämöjoki.

Seuraavana päivänä matka jatkuu syvemmälle Pohjois-Norjaan ja meidän kerrankin huolella laatimat matkasuunnitelmat eivät pidä ollenkaan paikkaansa. 🙂

Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.