Koli – pala kauneinta Suomea

Holiday Koli Camping ja Kolin kansallispuisto

Kolin kansallispuiston maisemat ovat olleet minulle monivuotinen haave ja nyt se vihdoin ja viimein toteutui. Tarkoituksenamme oli olla siellä useampi yö, mutta säät muuttuivat niin sateiseksi, että loma Kolilla jäi aiottua lyhyemmäksi. Ei kuulosta kovin hyvältä ajatukselta olla kahlittuna pienehköön asuntovaunuun kolmen lapsen ja miehen kanssa sateista kesäpäivää viettämässä. Siitä myöhemmin, että missä aurinko paistoi. 🙂

Loppujen lopuksi ehdimme olla kahden vuorokauden ajan näissä maisemissa ja yöt olimme Holiday Koli Campingillä.

Vastaanottorakennus illan hämyssä

Holiday Koli on suurien ristiriitaisuuksien leirintäalue. Alueesta on vaikea antaa helposti oikeanlaista ja rehellistä kuvaa ja tässä kohtaa onkin syytä muistuttaa, että nämä kaikki postaukset ovat suurimmalta osalta minun mielepiteitäni ja kokemuksiani, mutta luonnolisesti saan taustavaikutteita mieheltäni ja lapsiltani.

Leirintäalueen kuvat ovat vähän tummahkoja, koska siellä ollessä oli yö tai pilvistä. Hyvällä säällä ja päivällä olimme retkeilemässä.

Alueelta löytyy kaikki palvelut, mitä leirintäalueelta voi odottaa, mutta osa paikoista on aika huonossa kunnossa.
Sisäänkäynti kokkaus- ja tiskispaikoille.
Ruoanlaittoon löytyy uuni, hellat ja mikroja.
Samasta tilassa voi syödä laittamansa ruoan.
Ja lopuksi vielä tiskata astiansa. Paikat on pidetty puhtaina.

Alue on äärettomän kaunis Pielisen rannalla mahtavine hiekkarantoineen ja auringonlaskuineen, mutta vastakohtana tälle, huoltorakennukset ovat vanhoja, tosin hyvin siivottuja. Henkilökunnalle pikkuvinkkinä, että tupakakointia voisi harrastaa vähän kauempana vastaanoton sisäänkäynnistä ja keittiötiloista.

Myös pyykinpesu onnistuu. Täällä en käynyt sisällä.

Pienen pettymyksen sivumaun alueeseen toi se, että olimme haaveilleet tästä kohteesta useamman vuoden ajan ja kuvitelmissamme kaikki Kolilla olisi kaunista ja satumaisen hohtavaa. Vähän epärealistiset ajatukset??? 🙂

Alue on kauttaaltaan mäntykangasta.

Seuraavan aamun aloitimme siitä, että kävimme tutustumassa Koli Freetime -leirintäalueeseen. Siellä oli huomattavasti paremmassa kunnossa olevat rakennukset, mutta maisema hävisi edelliseen 100-0, joten meillä oli mietinnän paikka mitä tehdä.

Makkaranpaistopaikka. Voisiko muovituolit poistaa tästä maisemasta?
Kurkistus nuotipaikan taakse.
Lapsille löytyivät trampoliini..
… ja keinut.

Keittelimme vaunulla kaffet ja listasimme hyviä ja huonoja puolia ja miksi olimme näin pettyneen oloisia leirintäalueeseen. Kauniit maisemat, alueen melko hyvä sijainti Kolin luontokeskukseen nähden,  kohtuullinen hinta, 25 euroa vuorokausi sähköineen, vei voiton paikan vaihtamisen sijaan ja olisi pitänyt purkaa koko leiri.

Auringonlaskun aikaan maisema värjäytyy upeasti.

Lisäksi aloimme pohtia läpi kaikkia käymiämme leirintäalueita ja loppujen lopuksi useammalla pienemmällä ja vanhemmalla leirintäalueella on aika surkeat WC- ja suihkutilat. Eli lippu korkealle ja nautitaan lomasta.

Vierekkäin kolme erilaista nuotiopaikkaa.
Vuokrattavissa olevat vene ja kanootti.
Uimaranta on lapsiystävällinen hiekkaranta.

Uimarannalla on vuokrattavissa uudehko peräkärrysauna, jonka vuokrasimme tunniksi käyttöömme. Onneksi lapset jäivät vaunulle siksi aikaa, sillä mielestäni se ei ole tarkoitettu lapsiperheille ahtautensa ja kiukaan suojaamattomuuden vuoksi. Hyvät löylyt saunassa saatiin, mutta vaunun sijoittelusta miinusta, silla se oli aikalailla keskellä rantaa ja pukeutuminen kuistilla ja tai läkähdyttävissä sisätiloissa. Saunavuokra 20-24 euroa, karavaanareille hiukan edullisempi.

Sauna oli niin suosittu, että en viitsinyt mennä missään välissä sinne kameran kanssa heilumaan ja omalla vuorollakaan ei tullut otettua kameraa mukaan.

Sueraavan illan maisemaa uintiaikaan, noin yhdeksältä.
UImarantaa

Ukko-Koli

Ajoimme auton parkkiin Sokos Hotellin parkkipaikalle, josta on ilmainen kiskohissi hotellille ja Kolin maisemiin. Ja ups, ei yhtään kuvaa hissistä.

Vieralun kolin kansallispuiston maisemissa aloitimme ruokailulla Break Sokos Hotelli Kolilla, josta löytyy kaksi ravintolaa Grill it! ja  Pitsakahvila Kahpitsa. Periaatteessa tämä oli meidän mittapuulla turha tuhlaus, mutta toisaalta taas, miksei joskus voisi syödä kunnolla ja helpolla karavaanarireissulla. Söimme Kahpitsasn listoilta, minä Ukko-Kolin ja ja mieheni Akka-Kolin. Teinityttö halusi hamppariaterian ja 9-vuotias suosikkiruokaansa eli lohta ja perunamuusia. 1-vuotias ei saanut listalta mitään, vaan hänelle annettiin kaikilta vähän.

Kuvia ei ole ravintolasta muuta kuin Sokos hotellin näköalaterassilta, jossa on mahdollista ruokailla.

Break Sokos Hotelli Kolin näköalaterassi.
Maiseman ihailija

Ruokailun jälkeen jaksaa kiipeillä Ukko-Kolille, Akka-Kolille ja Paha-Kolille. Kaikki kolme paikkaa kävimme läpi pienin rajoittein. Ukko-Kolilla kävimme koko perheellä ja sinne pääsikin lähes huipulle lastenvaunuilla ja ihan viimeiset portaat mieheni kantoi pikkuista. Muilla vaaroilla vierailimme tyttöjen kanssa vuorotellen.

Kolin luonto on kyllä maineensa veroinen paikka ja hyvin onnistuu käydä pientenkin lasten kanssa. Helpotusta elämään toisi, jos olisi lapsenkantorinkka, mutta meillä se on edelleen hankkimatta ja kohtuudella, luovuudella ja joustamisella ollaan pärjätty ilmankin.

Ukko-Kolille on merkattu invareitti, ja sitä pitkin oli helppo kulkea rattailla, vaikka aika jyrkkä paikoitellen onkin.
“Kärrypolkua” Ukko-Kolille.
Jyrkänteitä ja metsämaisemaa ennen Kolin huippua.

Melkein huipulla oleva näköalatasanne. Tänne asti pääsee loistavasti vaunuilla ja pyörätuolilla, vaikkakin nousut ovat paikoitellen jyrkkiä.
Eipä nämä maisemat paljon selittelyjä kaipaa.
Pieliselle avautuva maisema

 

Koli ja Pielinen

Luonnollisesti ihania känkkyräisiä mäntyjä.
Portaat Akka-Kolille, tänne ei ole vaunujen kanssa asiaa.
Maisemapenkki Akka-Kolilla
Tummat pilvet alkoivat kasautumaan Akka-Kolin maiseman ylle, mutta sadetta ei vielä tullut.
Akka-Kolin Hiljaisuuden temppeli. Temppelissä vihitään vuosittäin reilu 30 hääparia. Aiemmin päivällä täällä oli ollut konsertti, mutta me emme osuneet silloin paikalle.
Vaihtoehtoinen reitti Akka-Kolille, pitihän se testata.
Kolin polkuja
Kolin maisemaa vielä, olisikohan Paha-Kolia. Paha-Kolin huippu jäi minulta näkemättä ja olin muiden kiipeillessä syöttämässä poikaa.

Maisemakuvausta Kolin satamassa

Kolin satamassa kävimme ajalemassa ja se oli pelkkä kuvausmatka. Niin kuin joka reissulla, kaikkea ei pysty kokemaan kerralla ja jääpä jotain takataskuun ensi reissulle.

Ravintola Alamaja

Satamasta löytyy mm. Koli Activ Oy, jossa on ravintola Alamaja ja risteilyjä Pieliselle Kantosiipialus HF Suvi Expressillä.

Sataman maisemia
Kyllä tuolla penkillä kelpaa katsella Pielisen selälle.

Laituri

Seuraavana aamuna iski todella rankat sateet ja me siis päätimme vaihtaa maisemaa. Leiri purettiin kaatosateessa ja kaikki tavarat jouduimme pakkaamaan litimärkänä vaunuun ja autoon. Onneksi seuraavassa paikassa oli luvassa lämpöä ja aurinkoa.

Mielenkiintoisina kohteina jäi käymättä Pirunkirkko ja Hiekkasaaret, jossa olisimme seuraavaksi käyneet sään salliessa. Hiekkasaaret ovat osittain saavutettavissa ilman venettä ja niitä osia olisimme käyneet tutkimassa. Retkipaikka.fi tarjoaa Hiekkasaarista hyvän kattauksen.

Valkoinen horsma Käränkälammella.

Holiday Koli Campingiä ei kannata sekoittaa Loma-Kolin leirintäalueeseen, joka on tätä nykyä autioitunut lukuunottamatta vuokramökkejä. Kävimme katselemassa aluetta Käränkälammen ympäristössä ja sääli, että kaikki rakenteet pääsevät rapistumaan pilalle. Vieläkin pidemmälle ajettaessa, löytyy hylätyt Loma-Kolin rinteet. Sen sijaan Ukko-Kolin laskettlurinteet ovat käytössä.

Lomareissut jatkuu, joten tavataan seuraavassa kohteessa. 🙂

Johanna