Rastilan juhannus


Tervetuloa Rastilan leirintäalueelle

Lähdimme miehen veljen perheen kanssa juhannuksen viettoon Stadiin, koska olimme kuulleet siellä olevan huomattavasti normaalia hiljaisempaa juhannuksena kuin muulloin ja missään muualla.

Majapaikaksi asuntovaunuileville perheille valikoitui Rastila Camping  sillä perusteella, että se sijaitsee Helsingissä, sieltä voi halutessaan kulkea metrolla ja paikkaa on paljon kehuttu kaveriporukoissa.

Sanottakoon ensimmäisenä, ettei ole ikinä missään ollut niin rauhallista juhannusta kuin tänä vuonna Rastilassa. Paikka oli kutakuinkin täynnä karavaanareita, telttailijoita ja mökkiläisiä ja juhannusaattona puolen yön aikaan ei kuulunut mitään ääniä mistään. Hiljaisia vaunuja vierivieressä, ainoa ääni taustalla tasaisin väliajoin kulkeva metro.

Leirintäalueen vastaanotto on kesäkuukausina auki ympäri vuorokauden

Rastilan leirintäalue sijaitsee itäisessä Helsingissä Vuosaaren alueella. Alueelle on helppo saapua asuntovaunujen ja -autojen kanssa siitä huolimatta, että se on keskellä Rastilan kerrostaloaluetta.

Alue on kerrostalojen ympäröimä
Alueella on runsaasti tilaa

Rastilan leirintäalueella on erittäin ystävällistä ja avuliasta henkilökuntaa, joka opastaa paitsi alueen palveluissa, myös neuvoo maalaisia Helsingin liikenteessä. Itse leirintäalueella ei ole kovin paljon aktiviteettejä, mutta oletuksena ilmeisesti on, kuten meilläkin, että mennään tutustumaan Stadin huvituksiin.

Karavaanarit ja asutus sulassa sovussa

Hintataso Rastilassa on aika sama verrattuna muihin saman tason  leirintäalueisiin. Meidän kahden aikuisen ja kolmen lapsen kokoiselta perheeltä hinta vuorokaudelta on n. 40 euroa sähköineen ja lisäksi otimme leveämmän paikan, jotta voimme levittää markiisin.

Lasten leikkipaikka on lähellä huoltorakennus ykköstä

Peruspalvelut alueella on hyvät. Huoltorakennuksia on neljä, joista kaikista löytyy wc:t ja suihkut. Lähimpänä vastaanottoa olevassa huoltorakennuksessa on mm.  keitto- ja tiskipaikat, pyykkitupa ja kemssan tyhjennys. Vedenottopaikkoja ja roskiksia on ripoteltu runsaasti ympäri aluetta. Lisäksi on erillinen lajittelupaikka jätteille.

Huoltorakennus 1 lähellä vastaanottoa

 

Huoltorakennuksia alueen toiselta laidalta
Keittokatoksissa on kaksi levyä, vesipiste ja pöytäpaikka useammalle kokkaajalle yhtä aikaa
Nurmialuetta telttailijoille
Mökit näyttävät viihtyisiltä
Kaunis ympäristö mökeillä
Mökkialuetta
Hiekkapohjainen uimaranta
Rannalla yöaikaan

Uimaranta on yleinen uimaranta, johon pääsee leirintäalueelta portista, joka sulkeutuu illalla klo 23. Sen saimme huomata lauantai-iltana, kun vartijat tulivat sulkemaan porttia ja meinasimme jäädä rannalle lukkojen taakse. Koko juhannuksen ajan leirintäalueella oli tuplavartiointi.

Leirintäalueen porttien sisäpuolelta löytyy myös Rastilan kartano, jossa toimii Cafe Monami . Siellä järjestetään jonkin verran jotain tapahtumia, mutta ennen kaikkea sieltä saa aamupalaa, lounasta ja kahvia, jos haluaa välistä päästä helpommalla leiriytymisen lomassa.

Rastilan kartanossa toimii Cafe Monami

Oululaisesta näkökulmasta tälläkin kertaa Helsingin seudulla eniten ihastuttaa ja ihmetyttää loistavasti toimiva julkinen liikenne. Siinä missä pohjoisessa hytistään pysäkillä, josko sieltä sattuis joku onnikka tulemaan, täällä voit hypätä muutaman minuutin välein metroon, ratikkaan, bussiin tai jopa Suomenlinnan lautat kulkevat varmemmin kuin meiän onnikka. 🙂

Leirintäalueelta on metroasemalle n. 300 m.

Suosittelen kesäistä Helsinkiä lomakohteeksi, mutta kyllä silti rauhalliseen Ouluun on ihana palata loman jälkeen.

Tässä linkistä löytyy kivaa tekemistä lasten kanssa Helsingissä: Stadissa.fi

Ruusuja Rastilassa

Johanna

PS: Nämä artikkelit ovat minun omaa tuotosta ja kukaan ei ole rahallisesti tai muutoin vaikuttanut näihin.

Tekijä: Johanna

Naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Tarkoitukseni on kuvata kivoja kohteita ympäri Suomenmaan. Kesällä hurruuttelemme asuntovaunu perässä ja talvella keskitytään enemmän lähikohteisiin.