Aika pitkään jahkailimme, että vietämmekö syyslomalla rauhaiseloa kotona Oulussa vai lähdemmekö johonkin mökkeilemään. Sen verran kauan ehdimme mietiskellä asiaa, että Leville tuli kunnon talvikelit ja sen myötä kaikki edullisimmat mökit menivät nopeasti. Vaihtoehdoksi jäi jäljelle Kuusamon Ruka, josta saimme mökin torstaista sunnuntaihin.
Päätimme heti mökin varauksen tehtyämme, että tällä reissulla on vihdoinkin aika käydä Suomen vanhimmassa kaupassa eli Jalavan kaupassa. Olen monesti ko. paikasta lukenut ja katsellut kuvia, mutta joka kerta on tullut ajettua ohi.
Tervetuloa Jalavan kauppaan.
Jalavan kauppa sijaitsee aivan Taivalkosken keskustassa. Kaupan on perustanut Vienan Karjalasta Taivalkoskelle saapuneet Jakowleffit 1880-luvulla. Mielenkiintoista kaupan ja suvun historiaa voit lukea tästä.
Ensimmäisenä kahvilan ovesta sisälle mennessä on vastassa kirjojen vaihtoposte.
Näkymät kahvilaan.
Katseltavaa riittää kahvittelun lomassa.
Kaupan tarinassa kerrotaan, että siellä on voinut maksaa niin oravannahoilla, ruplilla kuin markoillakin. Siitä ja vanhasta kuorestaan huolimatta kaupalla eletään myös nykyaikaa pankkikorttien ja verkkokaupan myötä. 🙂
Kurkistus kahvilan ikkunasta kauppaan.
Kaikki nähtävillä olevat tavarat eivät ole myynnissä, osa kuuluu sisustukseen.
Oispa upea asu pikku-ukolle.
Kaupan kassalla
Yksi mökkipaikan valintakriteereistä oli, että lähettyvillä pitää olla hevostalli, joka järjestää vaellusratsastusta. Kuusamosta löytyy ainakin kaksi tallia, mutta aiemmilta kerroilta tyttärille tuttu paikka, Wanha Raatesalmi valikoitui tälläkin kertaa ratsastuspaikaksi.
Ensimmäisenä Wanha Raatesalmen tilalla vastaan tulevat hevosaitaukset.
Wanha Raatesalmi on ihastuttava paikka, jossa on pääasiassa islanninhevosia. Issikat ovat suhteellisen pienikokoinen hevosrotu, mutta kokoonsa nähden vahvarakenteinen ja sopii ratsuksi aikuisellekin. Rotu sopii yleensä hyvin myös kokemattomien ratsastajien vaellushevoseksi rauhallisen luonteensa vuoksi.
Pihapiiriä
Talli sijaitsee noin vartin matkan päässä Kuusamon keskustasta Kuusamojärven rannalla, Sossonniementie 96. Tallipiha on ihastuttava upeine vanhoinen rakennuksineen, jossa voi hevosten lisäksi nähdä vapaana kuljeskelemassa ainakin lampaita.
Ratsu valmiina vaellukselle
Sinne lähtivät tyttäret pariksi tunniksi metsään.
Ratsastuksen jälkeen
Kuten kuvasta näkee, niin vaelluksen ajan satoi lunta melkoisesti, mutta parempi niin, kuin illemmalla yhtärankka vesisade.
Seuraavassa postauksessa juttua/kuvia Rukan sankasta sumusta ja vuokramökistä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.