Mennyttä aikaa ja vaellusratsastusta

Aika pitkään jahkailimme, että vietämmekö syyslomalla rauhaiseloa kotona Oulussa vai lähdemmekö johonkin mökkeilemään. Sen verran kauan ehdimme mietiskellä asiaa, että Leville tuli kunnon talvikelit ja sen myötä kaikki edullisimmat mökit menivät nopeasti. Vaihtoehdoksi jäi jäljelle Kuusamon Ruka, josta saimme mökin torstaista sunnuntaihin.

Päätimme heti mökin varauksen tehtyämme, että tällä reissulla on vihdoinkin aika käydä Suomen vanhimmassa kaupassa eli Jalavan kaupassa. Olen monesti ko. paikasta lukenut ja katsellut kuvia, mutta joka kerta on tullut ajettua ohi.

Jalavan kauppa sijaitsee aivan Taivalkosken keskustassa. Kaupan on perustanut Vienan Karjalasta Taivalkoskelle saapuneet Jakowleffit 1880-luvulla. Mielenkiintoista kaupan ja suvun historiaa voit lukea tästä.

Kaupan tarinassa kerrotaan, että siellä on voinut maksaa niin oravannahoilla, ruplilla kuin markoillakin. Siitä ja vanhasta kuorestaan huolimatta kaupalla eletään myös nykyaikaa pankkikorttien ja verkkokaupan myötä. 🙂

Yksi mökkipaikan valintakriteereistä oli, että lähettyvillä pitää olla hevostalli, joka järjestää vaellusratsastusta. Kuusamosta löytyy ainakin kaksi tallia, mutta aiemmilta kerroilta tyttärille tuttu paikka, Wanha Raatesalmi valikoitui tälläkin kertaa ratsastuspaikaksi.

Wanha Raatesalmi on ihastuttava paikka, jossa on pääasiassa islanninhevosia. Issikat ovat suhteellisen pienikokoinen hevosrotu, mutta kokoonsa nähden vahvarakenteinen ja sopii ratsuksi aikuisellekin. Rotu sopii yleensä hyvin myös kokemattomien ratsastajien vaellushevoseksi rauhallisen luonteensa vuoksi.

Talli sijaitsee noin vartin matkan päässä Kuusamon keskustasta Kuusamojärven rannalla, Sossonniementie 96. Tallipiha on ihastuttava upeine vanhoinen rakennuksineen, jossa voi hevosten lisäksi nähdä vapaana kuljeskelemassa ainakin lampaita.

Kuten kuvasta näkee, niin vaelluksen ajan satoi lunta melkoisesti, mutta parempi niin, kuin illemmalla yhtärankka vesisade.

Seuraavassa postauksessa juttua/kuvia Rukan sankasta sumusta ja vuokramökistä.

Menneitä aikoja

Pudasjärveltä suuntasimme kohti Yli-Iitä ja erästä hyvin tuttua pientä sivukylää. Juuri sopivasti alkoikin aurinko paistella ja oli mitä mainioin sää tavata sukulaisia ulkosalla.

Minulla on täältä henkilökohtaisesti paljon ihania muistoja sukulaisten luona vierailuista ja koko miljöö on niin täysin erilainen kuin kotipaikkakunnallani Kannuksessa. Lapsena nuorempien sisarusteni kanssa suorastaan taistelimme, että kenen vuoro on ja kuka saa mennä lomalle serkkujen luo.

Lapsena tuli serkkujen kanssa koluttua Iijoen varsia kävellen, uiden, soudellen, pyöräilen, autoillen, kelkkaillen ja jopa tukilla yritettiin sen kummenmin onnistumatta, mutta matkamuiston sain tukista polveen. Näin jälkekäteen ei voi kuin ihmetellä, ettei koskaan sattunut mitään vakavampaa.

Eläimettömän kodin tyttärelle parhaita ja myös jännittävimpiä hetkiä olivat kesän ensimmäiset lehmien ulos laskut. Salaa se jopa vähän pelotti, kun isot elikot hyppelivät villisti ympärillä terävine sarvineen. Uimarantaan juostiin lehmilaitumen poikki ja joskus se pääsi unohtumaan matkan varrella ja sitten paljaat varpaat olikin syytä pestä huolella tuoreesta lehmänpaskasta.

Kovin paljon en aio muisteluksia kertoa, sillä niitä riittäisi monenlaisia. Lisäksi täytyy kirjoitella näitä juttuja vähän kieli keskellä suuta, kun mun muistot saattavat olla monen muunkin muistot. Aika hankala tätä artikkelia on muutenkin kirjoittaa, koska tätä saattaa lukea monet tutut ihmiset ja en haluaisi tehdä tästä liian henkilökohtaista kenenkään kantilta. No, joka tapauksessa terkkuja teille kaikille ja kiitokset menneestä ja nykyisestä! 🙂

Seuraavat kuvat ovat kaikki yhden vanhan talon ympäristöstä, joka liittyy lapsuuden lomamiljööseen. Aika harvoin kävimme talossa sisällä, mutta aina siellä oli yhtä mielenkiitoista tutkailla vanhoja paikkoja ja esineitä. Nämä vanhat ympäristöt on ollut mun juttu jo lapsuudessa, niin mihinkäs se matkan varrella katoaisi.

Eikös joka talossa ole yksi Kekkonen? 🙂

Kiitos ihanasta päivästä!