Varanginvuonon jylhää kauneutta

Meidän liikkeelle lähdöt ovat aika verkkaisia loma-aamuina, joskus jopa tuskastuttavan hitaita. Nopeana päivänä pääsemme lähtemään jopa yhdentoista aikaan ja yleensä viimeistään puolilta päivin. Tämä tarkoittaa sitä, että päivää jatketaan illasta myöhään.

Joka tapauksessa reittisuunnitelma on muotoutunut seuraavanlaiseksi: leiripaikalta ajetaan 40 km Varangerbotniin tankille ja jätetään vaunu johonkin kylän liepeille ja jatketaan matkaa vain autolla. Tarkoitus on ajaa Varanginvuonon pohjoispuolen tie päästä päähän ja silloin matkaa tulee edestakaisin noin 320 km. Matkan verrella isot paikat, joissa on tarkoitus pysähtyä ovat Vesisaari eli Vadsö, Vuoreija eli Vardö ja viimeisimpänä Hamninberg, johon tie päättyy.

Todellisuudessa meidän ensimmäinen pysäkki on jo Nessebyn kirkolla, joka houkuttelee pysähtymään uskomattoman kauniilla sijainnillaan. Ilmeisesti saman houkuttelevuuden ovat kokoneet monet muutkin turistit, sillä pihalle vaeltelee niin norjalaisia kuin muidenkin maiden turisteja.

Vesisaaressa käymme jälleen tutustumassa Norjalaisen ruokakaupan saloihin ja ostamassa evästä retkellemme, muuten ohitamme tämän paikan ja jatkamme matkaa kohti Vuoreijaa. Karttaa emme olleet lukeneet kovin tarkkaan, kun tuli täytenä yllätyksenä se, että Vuoreijaan mennään vöähän vajaa 3 km meren alla kulkevan tunnelin kautta. Meinasi korvissa vähän humista, kun hurruuteltiin syvälle tunneliin.

Vuoreija on reilun kahden tuhannen asukkaan saarikaupunki. Kaupunki on tunnettu 1600-luvun noitavainoista, siellä poltettiin Norjassa eniten noitina pidettyjä ihmisiä.

Suuntasimme ensimmäisenä, enemmän hyvällä tuurilla kuin tiedolla, hvyälle evästelypaikalle. Ajoimme umpikujaan, jossa oli kääntöpaikalla parkkipaikat ja pöytäryhmä kalliolla. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat, merta näkyvissä molemmin puolin. Paikka tuntui olevan paikallisten suosittu ulkoilupaikka, jossa mekin hetken jaloittelimme. Paikalta löytyi jotain vanhoja rakennelmia, korkeimmilla kohdilla oli isoja, pyöreitä, puisia rakenteita, jotka tietenkin heti päättelimme tykkien paikoiksi. Oikeasti asia jäi meille arvoitukseksi ja mitään tietoa ko. paikasta ei löytynyt.

Kukkulalle, jossa ulkoilimme, näkyi mielenkiintoinen rakennelma rannan läheisyydessä. Päätimme käydä tutkimissa paikan. Sieltä löytyi Drakkar, puusta rakennettu tarina merestä, ihmisten muuttoliikkeistä, myyteistä, aluksista ja historiallisista tapahtumista. Poikamme mielestä se näytti lohikäärmeveneeltä, joka oli ensin vähän pelottava paikka, mutta loppujen lopuksi häntä ei olisi saanut sieltä pois ollenkaan.

Kävimme pikaisesti vilkaisemassa Vardön linnoitusta ja nappaamassa muutamia kuvia. Ehdottomasti olisi ollut tutustumisen arvoinen paikka, mutta kello kulki armottomasti ja meillä oli vielä pitkä ja kaita tie käymättä Hamninbergin peräkolkalle.

Matka Vardöstä Hamninbergiin on vain 43 km, mutta matkavauhti oli 30-40 km/h turisteilla ja norjalaisilla huomattavasti kovempi. Tie on todella kapea ja mutkittelee pitkin vuonon laitaa, välistä nousten karujen ja rosoisten kivikkojen väliin. Tiellä ei mahdu kohtaamaan kaksi autoa rinnakkain, mutta onneksi väistöpaikkoja on tiuhaan.

Mitä pidemmälle ajamme reittiä, sitä enemmän tulee harmiteltua, että miksi tuhlasimme edellä mainittuihin paikkoihin aikaa niin paljon. Olis kannattanut ajaa suoraan tien päähän ihmettelemään Jäämeren aaltojen loisketta.

Matkan tekoa hidastavat osaltaan tiellä vaeltelevat lampaat ja jonkin verran myös porot.

Hamninberg on tyhjennetty vakituisesta asutuksesta jo 1960-luvulla, enkä yhtään ihmettele miksi. Tien alkupäässä on puomi, joka kertoo, ettei tiellä ole talvikunnossapitoa. Ilmeisesti kesäasutusta alueella on melko paljon ja uusiakin mökkejä pilkistää siellä täällä.

Hamninbergistä en varsinaisia nähtävyyksiä tiedä sen enempää, mutta meille riitti varsin hyvin huikaisevissa maisemissa kulkeva tie ja yleensäkin nuo mykistävät maisemat. Ajoimme tien ihan tappiin asti ja muutama rohkea suomalainen oli vetänyt jops asuntovaununsa perille asti yöpyäkseen siellä.

Loppujen lopuksi kello oli niin paljon, että kauaa emme paikalla palloilleet, varsinkin kun kovin uhkaavan näköisiä sumupilviä alkoi leijailla todella matalalla. Mielikuvitus ylsi hyvin sille tasolle, minkälaista olisi ajella tuossa maastossa täydellisessä sumussa.

Matkalla päätimme, että norjalaiset kielineen ovat serran verran rankkaa kansaa, että seuraavan yön nukumme Suomessa eli ajamme vielä vaunulta muutaman kymmenen kilometriä Nuorgamiin.

Täytyy todeta, että Tenojokilaakson maisemat ovat melko tylsiä noiden upeiden maisemien jälkeen. 🙂 Saavuimme Nuorgamiin puolen yön maissa ja muuta järkevää paikkaa ei ollut siihen aikaan tarjolla kuin paikallisen K-Marketin laaja sorakenttä.

Aamulla kävin ensimmäisenä ostamassa jääkaapin täyteen suomalaista ruokaa ja kuinka ollakaan, kassalla minulle puhuttiin ensimmäisenä norjaa. Kuulosti asikkaat paljolti olevan norjalaisia, jotka olivat ostamassa ruokaa.

Bloggailu jatkuu muutaman päivän jälkeen, sillä pakko lähteä käymään Haaparannan Ikealla ja eihän sinne kannata päiväseltään mennä, koska on olemassa oma asuntovaunu. 🙂

Tekijä: Johanna

Naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Tarkoitukseni on kuvata kivoja kohteita ympäri Suomenmaan. Kesällä hurruuttelemme asuntovaunu perässä ja talvella keskitytään enemmän lähikohteisiin.

Vastaa