Kevättä ilmassa

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.
Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa
Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.
Nallikarin majakka valaistuna.
Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.
Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.
Toppilansalmen asmuksia aitiopaikalla

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.


Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Ulkomailla kotimaassa

Hiihtoloma Saariselällä

Harvinaista herkkua meidän perheelle, että lähdetään hiihtolomalle Lappiin. Tällä kertaa kumminkin oli useita houkuttimia matkassa, joten varasimme ystäväperheen kanssa kolmen vuorokauden loman Holiday Club Saariselän hotelliin. Loma oli Holiday Clubin esittelyloma, joten matkan ehtoihin kuului käydä parin tunnin esittely reissun aikana.

Saariselän lomakeskus sijaitsee Kaunispään tunturin kupeessa.

Hotelli oli siisti, joskin huone oli aika pieni viidelle hengelle, mutta muutama päivä menee hieman ahtaammissakin oloissa. Joku saattaa nyt ihmetellä, että miten hotellihuoneessa voi olla ahtaampaa kuin asuntovaunussa, mutta vaunussa kaikille tavaroille on paikkansa ja vapaata pihamaata yleensä käytössä silmän kantamattomiin, kun astuu vaunusta ulos. Hotellihuoneeseen raahataan viiden hengen talvivarusteet yms. ja vain pikkuruinen koppi on koko porukan käytössä.

Loma oli peruuntua vielä viime hetkillä, kun taaperollemme nousi kova kuume ja sen jälkeen hirveä yskä ja nuha, mutta pääsimme kumminkin kulun päälle. Menomatka sujui rattoisasti ja tiet olivat hyvässä kunnossa.

Mikäs näillä teillä ja näissä maisemissa on ajellessa.

Lomastamme tuli melkoista rentoilua ja kyläilyä ja ulkoilu ja valokuvaus jäi loppujen lopuksi harmittavan vähäiseksi. Poikamme ehti loman aikana parantuna sen verran, että pystyi isänsä ja siskojensa kanssa käydä pari kertaa kylpylässä ja pulkkamäessä. Liekkö itselläni silmä varoitteli jo ensioireista ensimmäisellä ulkoilureissulla, kun kirkkaassa pakkassäässä tuntui, että ei pysty kunnolla katsella ympärilleen. Sain reissun aikana nimittäin oikein mojovan sillmätulehduksen ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessa on eka päivä puoleen toista viikkoon, kun silmä tuntuu lähes normaalilta.

Keskiviikkona päiväkävelyllä käväsin tutustumassa Saariselän tunturikappeliin, jossa näytti olevan ohjelmaa joka ilta ja avoimet ovet ympäri vuorokauden. Alttaritaulu avautuu kauniisti tunturimaisemiin. Aika samnatyylinen kuin Pyhällä Revontulikappeli. Tästä löytyy linkki Pyhän postaukseen.

Kaunispään huipulta lähtee 1200 metrin pituinen pulkkamäki Alli. Tämä hurjapää ei vielä saanut laskea sieltä asti.
Pulkkamäen alaosassa odottamassa laskijoita. Alhaalla mäessä on hyvät turvaverkot.

Joka tapauksessa vaikka loma ei ollut kovin aktiivinen, se oli silti hyvä loma. Yhden illan istuimme ystäviemme kanssa hotellin aulassa juttelemassa ja katselemassa maailman menoa. Tulimme illan aikana siihen tulokseen, että olemme saapuneet kotimaassa ulkomaille. Matkaajia näytti olevan runsaasti Aasian maista ja kamerat olalla keikkuen he suuntasivat iltaisin kuvaamaan revontulia. Tosin perjantai-iltana ei kyllä revontulet näkyneet, sillä auringonpaisteen tilalle oli tullut kamala lumimyräkkä.

Sama muukalaisuuden tunne kotimaan kamaralla toistui paikallisessa Kauppakeskus Kuukkelissa. Vilinää ja vilskettä oli ympärillä ja suomenkielistä puhetta kuuli ainoastaan kassalla. Hauska kokemus sinänsä olla kotimaassa ja suomalaisissa maisemissa ummikkona.

Kunnon lumisadealue lähestyy torsatai-iltana.

Itsekin olin varustaunut kuvaamaan revontulia ja torstaina alkuyöstä oli käsittämättömän hienot loimut taivaalla ja olin tunturissa kameran kanssa. Virittelin jalustan kameralle ja yritin kuvata, mutta kamera ei suostunut ottamaan yhtä ainutta kuvaa. Niin kauan yritin kuvata erilaisilla säädöillä, että sormet olivat aivan tunnottomat ja oli pakko luikkia autoon lämmittelemään. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaa ennakkoon huolella opiskella kuvaussessiota varten revontulikuvauksesta jotain. 🙂

Yksi uusi kuvauskohde kumminkin osui kohdalle, nimittäin siskoni koiranpentu, Labradorinnoutaja Halla, ikää noin 5 kk. Ikä saattoi mennä pieleen, mutta pentukoira kumminkin kyseessä.

Halla poseeraa oikein mallikkaasti.

Kaunispään huipulla

Kaunispään huippu oli sellainen kohde, että sinne oli pakko päästä kuvaamaan auringonlaskua ja siellä tulikin reissun parhaat kuvat. Uskomattomia värejä ja niin avaraa joka puolella minne katsookin. Tässä linkki viime kesän helteiltä samoista maisemista.

Upeasti aurinko laskee
Tässä on mökit todellisella näköalapaikalla.
Pakkasta oli reilu kymmenen astetta, mutta avotunturissa ilma tuntui hyytävältä.

Ilta hämärtyy tunturissa.

Lauantaina ajelimme kotiin melkoisessa lumisateessa ja aikaa käytimme reilusti matkustamiseen ja pysähdyimme matkalla useamman kerran. Onneksi ei ollut kiire minnekään.

Mukavaa kevään odotusta kaikille! 🙂


Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Olisko kannattanut ajaa pidemmälle?

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

…vai riskillä eteenpäin?

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Auriko männynoksan syleilyssä
Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.
Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.
Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.
Anopin pihalla aurinkoa kuvaamassa.
Lehtikuusi talviasussaan


Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Talvisella uimarannalla

Pakkaset ovat paukkuneet toden teolla jo toista viikkoa ja siihen yhdistettynä huikaisevan kirkas aurinko, on tarjonnut mitä upeimmat kuvauskelit. Tämä kumminkin tarkoittaa sitä, että kuvausretket ovat vain ulkoiluhetkiä, säälien sekä kameraa, että kuvaajan sormia.

Merikosken patosilta siintää horisontissa, taustalla myös Toivoniemen kerrostalot.

Keskiviikkona minulla oli mahdollisuus pieneen yksinäiseen hetkeen keskellä päivää ja suuntasin Tuiran uimarannalle kuvaamaan. Tuiran ranta on suosittu niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä rannalla laajat hiekkarannat ja puistoalueet ovat kaupunkilaisten käytössä ja ranta sijaitsee kaupungin välittämässä läheisyydessä. Joen pääsee ylittämään Merikosken patosiltaa pitkin, joka onkin oikealta nimeltään Lassinkallionsilta, tätä nimeä en ollut kuullut aiemmin. Rannalta katsoen vasemmalla joen ylitys onnistuu Rautasiltaa pitkin. Talvella paikka on huippusuosittu avantouimareiden paikka. Tästä linkistä voit lukea talviuinnin säännöistä ja hinnoista Oulussa.

Tuiran uimarannnan avantouintipaikka. Pakkasta oli -21 ja uimareita oli paljon. En viitsinyt heitä kuvata.
Talviuimareille on vähän paremmat tilat, nämä kopit saavat vielä torkkua talviunilla.
Keli oli ihan uskomaton ja joki höyrysi näyttävästi.
Rapsakka pakkanen, merisumu, auringonpaiste,vastarannan kerrostalot ja puskissa kykkivä kuvaaja. MTV3 tykkäsi kuvasta niin paljon, että oli päivän sääkuva illan molemmisssa uutisissa. 🙂
Kohti Rautasiltaa vie upea maisemareitti, kaunista joenrantaa kelpaa kulkea kesät talvet.
Talventörröttäjät ovat saaneet kunnon kuorrutuksen yllensä tänä talvena.
Rautasilta on yksi suosikkikuvauskohde niin minulla kuin monilla muillakin.
Välistä vaikea uskoa, että ollaan ihan lähellä Oulun keskustaa ja suositulla kevyen liikenteen väylällä.
Suuret kuuset kurotttelevat kohti korkeuksia.
Kovasti kuului Tinttien laulantaa kuusista, mutta olivat piilossa oksien lomassa.
Kasarmintien kerrostalot ja uimakopit kuvattuna kahvilarakennuksen takaa. Ihan varmaa tietoa en löytänyt asiasta, mutta joinakin vuosina rannalla on kesäisin ollut kahvilatoimintaa.
Rakennuksen toiselta reunalta näkymät. Vastarannalla, Lasaretinsaaren takana, Tietomaan torni.

Ehkäpä tästä paikasta olisi kesäesittelykin paikallaan. Tosin meidän perhe käyttää tätä rantaa todella harvoin.

Todennäköisesti tulossa toinenkin talvinen uimarantapostaus. Luvassa ei ole uintia, mutta paljon valokuvia. 🙂

Mukavaa viikonloppua!

Johanna

Kotipihalla piti vielä kuvata auringossa kylpevät koivun latvat

Lähimetsän taikaa

Torstaina 17.1. oli uskomattoman kaunis ilma. Pakkasta oli vajaa 20 astetta ja lunta sateli hiljalleen. Tämä yhdistelmä sai ilman näyttämään taionomaisen utuiselta. Mieheni jäi yllättäen pariksi päiväksi sairaslomalle ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä yksin kuvausretkelle.

Yleensä Erkkolansilta näkyy rannalle selkeästi.

Ensimmäisenä suuntasin Myllyojan uimarannalle Oulujoki varteen. Rannalla on jyrkähkö hiekkaranta, joka on talvella suosittu pulkkamäki, sillä jokikin jäätyy tästä kohdalta kunnolla. Tällä kertaa sain olla rannalla täysin yksin ja nautiskella luonnon kauneudesta.

Uimarannan parkkipaikalta lähtee lyhkäsiä polkuja kohti Myllyojan suuta, jossa puro ja joki kohtaavat.
Kahden puun välissä
Lumisten porttien alitse kohti aurinkoavaloa.
Kurkistelua oksien välistä.
Siellä se loistaa, puun oksien syleilyssä, himmeänä, mutta kuitenkin niin kirkkaana ja kauniina.
Kohtaamisia, pieni puro kohtaa Oulujoen näissä maisemissa.
Punakylkiset männyt paistattelevat päivänvalossa

Rannalta suuntasin puolen kilometrin päähän, lähimaaston kauneimpaan metsään, Myllyojan penkereille. Oulu on tunnettu tasaisesta maastostaan, mutta täällä metsän suojassa kiemurtelee pieni puronen alhaalla notkossa. Koskaan aiemmin en ole talvella käynyt täällä metsässä, mutta nyt suuntasin sinne, koska auringon paiste oli niin upea, että ajattelin sen hehkun yltävän metsän siimekseen.

Ojan penkereellä ihmettelemässä valonkajoa.
Ei tarvinnut kahlata lumessa, ilmeisesti täällä kulkee muitakin, vaikka täälläkin sain olla aivan omassa rauhassani.
Myllyoja virtaa alhaalla notkossa, puronvarteen pääsee laskeutumaan muutamasta kohdasta. Ainakin yhdessä paikassa puron ylittää omatekoinen silta, josta polku nousee läheiselle omakotialueelle.
Jäin kuutelemaan luontoa ja ääniä pienelle sillalle. Tuntui uskomattomalta, että olen noin viiden kilometrin päässä Oulun keskustasta ja läheiselle koululle matkaa on puoli kilometriä. Juuri tässä kohdalla puro solisi vapaana jäästä ja vain hyvin vaimea liikenteen kohina kuuluu alas notkoon. Muutoin ymprillämi on täydellinen rauha ja hiljaisuus.
Puiden latvat kurottelevat kohti korkeuksia.
Pienen kuusen hentoiset oksat taipuvat talvisen taakan alla.

Lopuksi palasin vielä takaisin uimarannalle, koska auringon paiste näytti entistä upeammalta. Ja kerta pakkaseen on lähdetty kuvaamaan, niin kuvataan sitten kerralla kunnolla.

Lumen verhomat ja auringossa kimmeltävät puut näyttävät pitsisiltä taideteoksilta.
Uskaltauduin käymään jäällä, yleensä en kovin helpolla mene, mutta oli kulkujälkiä oli niin paljon, että arkajalkakin hipsi käymään ihan varovasti rannan tuntumassa. Hiihdosta nauttivat voivat käydä lykkimässä joenjäällä.

Kannattaa tutkia omia lähimaastoja ja lähteä lähelle retkelle. Aina hienot kohteet eivät ole etäällä. Mukavia pakkaspäiviä!

Johanna

Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Jäätyneet kukkaset

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Kuurankukka

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Vielä eivät hissit kulkeneet.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.

Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.

Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.

Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.

Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.

Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.

Vedetään hetki henkeä.

Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.

Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.

Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.

Maisemat muuttuvat koko ajan.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.

Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.

Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.

Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.

Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.

Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.

Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.

Jäätynyt pieni lampi rinteessä.

Poikkesimme tälle huoltotielle.

Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.

Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂

Aivan kuin edessä olisi meri.

Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.

Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,

Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.

Alas mennessä ilma jälleen sakenee.

Näissä maisemissa kelpaa poseerata.

Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.

MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.

Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.

Ilta saapuu ja aurinko laskee.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

 

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.