Kevättä kohti Oulussa

Tänään tuntui varsin keväiseltä säältä Oulussa. Vain kahdeksan astetta pakkasta, kun muuten koko viikon on ollut mittarissa huomattavasti enemmän.

Kauppareissun yhteydessä päätimme pojan kanssa käydä pienellä maisemakävelyllä yhdessä lempparipaikoistani Oulujokivarressa. Laanilan ranta tai Laanilan veneranta, kummalla nimellä nyt haluaakaan paikkaa kutsua on maisemallisesti äärettömän kaunis ja kuvauksellinen paikka. Rannalla sijaitsee vanha kansakoulu, jossa tällä hetkellä maijailee arkkitehtitoimisto. Yksi mikä tuo paikkaan lisää kuvauksellisuutta vanhojen rakennusten lisäksi, on vanha rautasilta, joka on vihitty käyttöön 1886.

Rautasilta, joka on olinaikanansa nähnyt ja kokenut paljon, seisoo paikallaan vuodenajasta riippumatta valmiina kuvattavaksi.

Olen kirjoittanut ennenkin samasta paikasta postauksen, mutta eri vuoden aikaan ja vähemmän kuvia juuri tästä rannnasta.

Pieni alue, mutta niin paljon erilaisia kiinnostavia kuvattavia, kuten nämä venevajat

Alue on pienehkö puistomainen paikka, josta voi kiepauttaa ohiajaessaan vaikka pyörällä lenkin tai pysähtyä istuskelemaan puistonpenkille ja vain nauttia maisemista. Penkit on ehkä miellyttävämmät käyttää kesällä, mutta muutamia pyöräilijöitä kulki nyt talvellakin.

Voihan tuolla istuskella, kun pukeutuu sään mukaisesti. 🙂

Vielä nurkan takaa kurkistus sillalle, yhä on paikallaan.

Toissa kesänä tällä rannalla vieraili usempaan otteeseen lehtien otsikoihinkin päätyneet mandariinisorsat ja yritin käydä niitä kuvaamassa, mutta valitettavasti tiemme eivät koskaan kohdanneet.

Oulujoki vilahtaa Hintantiellä ohiajaville vanhojen rakennusten välistä.

Kansakoulun ovet ovat sulkeutuneet aikapäiviä sitten, mutta rakennuksen tarina jatkuu erilaisena, tällä hetkellä siellä on arkkitehtitoimisto.

Toivotaan meille kaikille kauniita aurinkoisia kelejä lisää tälle alkuvuodelle ja kevättä kohti mennään jo kovaa kyytiä. 🙂

Kotikulumilla Oulusa

Otsikkoa enempää en aio murteella kirjoittaa, mutta sopi niin hyvin tuohon alkuun.

Muistutuksena vielä, että blogin kommenttikenttä on suljettu kokonaan sen takia, kun sitä kautta tulee roskaa ovista ja ikkunoista. Jonkin verran on tullut viestiä blogin Facebook-sivujen kautta, ettei voi kommentoida suoraan blogin postauksia. Harmillista, mutta jos siis haluat jättää palautetta, käy kurkkaamassa Facessa tai Instassa ja jätä palautetta sitä kautta.

Ouluun on tullut todella kesäiset ilmat toukokuun lopun kunniaksi ja kaunis hennonvihreä verho peittää koivun oksia . Mielestäni elämme vuoden kauneinta aikaa. Luonto on hento ja herkkä ennen kaikkea rehevyyttä ja yltäkylläisyyttä.

Kiikelinpuiston possut ovat lasten suosikkeja.

Sunnuntai-iltana kävimme perheen kanssa kävelyllä Oulun keskustan tuntumassa Kiikelissä haistelemassa merellisen Oulun asumista. Ihmisiä oli todella runsaasti liikenteessä, jopa niin paljon, että tämän kaiken hiljaiselon jälkeen melkein häiritsevästi. 🙂

Kiikelin seutu on aika tuntematon paikka minulle, lukuunottamatta Meritullin vierasvenesataman parkkipaikkaa, mutta voin sanoa, että ehdottomasti tutustumisen ja kävelemisen arvoinen paikka. Meren päälle rakennettuja kerrostaloja, rantaan rakennettuja portaikkoja, kiveyksiä, puistikoita, torirannan tarkkailua etäämmältä, yhtäaikaa rauhaa ja hulinaa ja vähän etäämmällä uusien talojen takana pala vanhaa Oulua puutalokortteleineen.

Kiikelin ja Meritullin rakennuksia ja merellistä tunnelmaa.

Sonnisaari on pieni saari Oulun Kuusiluodon edustalla, jossa on aikojen saatossa ollut mm. asutusta, toiminut kulkutautisairaala ja synnytyssairaala. Nykyisin jäljellä ei ole yhtään rakennusta, mutta saaressa risteilee muutamia polkuja ja epävirallisia nuotiopaikkoja näytti olevan muutamia, yksikään ei tainnut olla virallinen.

Kuusiluotoa, vanhan rinnalle tulossa jotain uutta.

Lohenpyrstö on puisto Meritullin alueella. Puisto on rakennettu kivistä ja isot puut ovat jalavaa ja lehmusta.

Nosturit on tuttu näky Oulussa ja ilmeisesti tässä on rakenteilla paljon puhuttu hotelli.

Jälleen kerran voi todeta, ettei aina ole pakko lähteä merta edemmäs kalaan. Kotiseudulta löytyy yhä uusia kohteita ihasteltavaksi ja Oulu on kaunis kaupunki (ainakin kesällä) ja koko Suomi upea maa. Ehkä tämä kevätkesän kauneus sai aikaiseksi tämän kotimaan ylistyslaulun, mutta Suomen luonto puhuttelee minua Hangosta Utsjoelle. Hangossa en ole edes käynyt, mutta kuvia katsoneena tiedän sen olevan hieno paikka. 😉

Oulun torin punaiset aitat ovat monelle maamerkki.

Ihanaa ja aurinkoista kesää kaikille!

Toiveretki

Lasten toive oli, että kävisimme pääsiäisenä pimeän aikaan metsässä nuotioimassa ja pakkohan näin hieno toive oli toteuttaa. 🙂

Lauantai-iltana oli hyvä ajankohta kaikkinensa, sillä sää oli mitä mainioin ja muutenkin pääsiäislauantaina on ollut tapana polttaa pääsiäiskokkoja. Ei me ihan saatu kokkoa aikaiseksi tulistelupaikalle, mutta pikkunuotio kylläkin makkaranpaistoa varten.

Aurinko laski vasta noin 20.40, joten aika myöhäiseen ajankohtaan tämä retki sijoittui. Toki lähdimme sen verran ajoissa liikenteeseen, että ehdimme nuotiopaikalle valoisan aikaan tulia sytyttelemään.

Retkipaikka valittiin niin, että todennäköisesti tie parkkipaikalle on ajokunnossa ja laavulle ei ole pitkä matka kävellä. Toiveissa oli myös, että kun aika on mitä on, ettei paikalla olisi muita. Näillä kriteereillä paikaksi valikoitui Pilpansuon luontopolun nuotiopaikka, joka sijaitsee melko lähellä Sankivaaran golfkenttää, Pahalammen nuotiopaikalla. Linkistä löytyy tietoa Pilpasuon retkeilymahdollisuuksista, tai niinku Oulussa sanotaaan Pilipasuo. 🙂

Matka notskille oli siis todella lyhyt, ehkä maksimissaan 300 metriä suuntaansa, mutta polku oli erittäin jäinen rata kävellä. Toki polulta poikettuaan pystyi kävellä kantavalla hangella.

Meillä oli mukana melko reippaasti erilaista evästä, mutta loppujen lopuksi kaikille riitti paistetut makkarat ja kuuma kaakao. Ilta viileni melko nopeasti auringonlaskettua, vaikka meille kaikille oli pienoinen pettymys kuinka pitkään taivas pysyy kirkkaana auringonlaskun jälkeen. Ei sitä tajua kaupungissa kotona ollessa, ettei siellä ulkona kirkkaalla ilmalla ole säkkipimeää.

Pimeän laskeuduttua huomasimme, että sitä mukaa kun näkyvyys häviää, muut aistit virittäytyy ihan uusiin ulottuvuuksiin. Hieman kymmenen jälkeen viimeiset ihmiset ohittivat meidät, jonka jälkeen kuului enää kaukaista koiran haukkua ja pari kertaa joutsenet lensivät ylitsemme suureen ääneen lauleskellen. Välistä kuului ihmeellistä poksunaa tai kolahtelua ja kaikkien arvailujen jälkeen mietimme, että sen täytyy olla Pahalammen jäiden poksumista.

Kaikkien mielestä reissun parasta antia oli kumminkin paluumatka pimeässä metsässä, vaikka toki meillä oli valoja mukana, mutta silti siinä on sitä suuren seikkailun tuntua.

Kotona olimme hieman puoli kahdentoista jälkeen ja tyttäremme halusi paistaa retkelle varatuista omenalohkoista omenapaistoksen, joten mikäpä estää loma-aikana poikkeamaan totutusta. Mies totesi, että melko helppo toteuttaa tuollainen retkiomenapaistos. Tässä resepti siihen, jos halueatte kokeilla. 🙂

Kuori ja lohko omenat pakasterasiaan tai vastaavaan. Pakka rasia mukaan retkireppuun. Kuljeta omenoita mukana retkellä autossa noin 4o km syömättä niitä missään retken aikana. Kotia tultuas pistä uuni päälle ja ota repusta omanarasia, asettele omenat uunivuokaan ja sekoittele sekaan hieman kaurahiutaleita, rasvaa, kanelia ja sokeria. Paista uunissa ja nauti vaniljaisen kastikkeen tai jäätelön kera. Oli muuten hyvää! 🙂

Launtaina Oulussa oli kauniin aurinkoinen päivä, mutta nyt sunnuntaina räntää räiskii taivaan täydeltä ja ketään ei ole kiinnostanut ulkoilu, joten tänään sisäillään.

Omenapaistoksesta ei tullut otettua kuvaa, mutta alla kuva samaisen tyttären tekemästä pashasta. Meillä ei ole olemassa oikeaa pashamuottia, joten kuvassa oleva on valutettu suodatinpussien läpi metallisiivilällä.

Tyttären köksänläksy eli itse tehtyä pashaa.

Hieman on nämä postaukset tavallisesta poikkeavia, mutta niin on tämä koko aikakin, joten mennään näillä mitä nyt on. 🙂

Hiljaiseloa ja erikoisjärjestelyjä

Koska korona… elämä on aika rauhallista ja kotona vietetään runsaasti aikaa perheen kesken. Tyttärien alkujärkytyksen jälkeen ja tottumien elämän pysähtyneisyyteen on tuonut paljon hyvääkin mukanaan. Yhteiselo on tiivistä ja kaikkien on pakko sopeutua tähän tilanteeseen, joten mukavampaa se on, jos yrittää tehdä arjesta mahdollisuuksien mukaan hyvää ja leppoisaa. Tosin se vaatii kaikilta oman panoksensa.

Eihän se arki tietysti yhtä ruusuilla tanssimista ole, mutta pääsääntöisesti ihan ok. 🙂 Arkipäiviä rytmittää tyttöjen koulu, joka onneksi heidän kouluissaan on toteutettu säännöllisellä aikataulutuksella ja jos ei ilmoittaudu ajoissa kouluun, siitä tulee poissaolo. Yksi haasteita on saada pidettyä pikkkuveli pois siskojen kouluhuoneista, mutta hänellä on ohjelmassa leikkiä, lukemista, askartelua ja välistä vähän ruutuaikaa tabletilla, jossa on pelejä, Lukulumo yms.

Tämä kaveri tarvii ohjelmaa tai menee siskojen opiskelu poskelleen.

Olohuone meillä on kokenut koronan myötä muodonmuutoksen ja siitä on tehty koko perheen toimintakeskus. Järjestys ei ole tällä hetkellä järin esteettinen, mutta ehdottomasti tilanteeseen sopiva.

Pelinurkkaus, jossa on pleikka ja Wii, sohva löhöilyyn, tietokonehommiin, lukemiseen ja kutomiseeen. Jumppamatto, hulavanne ja hyppynaru löytyy kuntoiluun vakivarusteena olohuoneesta. (Tällä hetkellä isäntä nukkuu jumppamatolla. :)) Ja on täällä ollut tilapäisesti taidepajakin.

Pojan valitsemat värit islantilaiseen neuleeseen.

Ilmat ovat tähän mennessä olleet mitä suosiollisemmat ulkoiluun ja virkistäytymiseen. Ihana kevät, aurinko ja pitkät valoisat päivät. Ja toinen toistaan upeammat auringonlaskut.

Muutama päivä sitten Nallikarissa oli vielä paikoitellen hyvät luistelujäät.

Kiirastorstain auringonlasku patosillalla.

Merijalin rannassa ei näkynyt kalastajia yhtä venettä lukuunottamatta.

Huhtikuun alussa on juhlittu mieheni ja minun synttäreitä oman porukan kesken. Viime vuonna minä täytin pyöreitä vuosia ja oli vähän railakkaammat juhlat ja sille vastapainoksi tänä vuonna kävimme kahdestaan kävelyllä ja kuvaamassa auringonlaskuja.

Tyttöjen toive on, että lähtisimme launtai-iltana pimeän tultua metsään makkaranpaistoretkelle. Aurinko laskee vähän ennen yhdeksää, joten aika myöhään menee, mutta mitäpä sillä on väliä. 🙂

Onko nyt tullut kevät?

Tänä talvena mielenkiinnon kohteet ovat olleet ihan muualla kuin kuvaamisessa tai erilaisissa paikoissa kulkemisissa, mutta eilen tuli pitkästä aikaa heiluttua kameran kanssa ja eipä se näppituntuma ollut mihinkään kadonnut kuvaustauon aikana. Talven mielenkiinnon kohteita voi käydä katsomassa instassa toiselta tililtäni:https://www.instagram.com/iloajavaria/?hl=fi ja alkaa vaikka seuraamaan. 🙂

Tuoretta lunta ja ihmiset nauttivat ulkoilusta.

Eilen oli laskiaissunnuntai ja lähdimme ulkoilemaan Nallikariin, josta löytyy myös pieniä mäennyppylöitä pikkupojan laskettavaksi. Nallikari on yksi Oulun suosituimmista ulkoilupaikoista ja sen kyllä huomasi väkimäärästä. Porukkaa riitti niin Nallikarin Talvikylässä kuin muuten vain ulkoilemassa.

Isä ja poika, lienee suunnittelevat kiipeilyä?

Olemme yleensä vierailleet joka vuosi Talvikylässä, mutta emme ainakaan vielä käyneet tutustumassa tämän talven kylään ja nähtävyyksiin, mutta aikaa vielä on sillä kylä on auki 5.4. saakka, tosi luultavasti säävarauksella.

Oulun tämän talven ilmat ovat olleet melkoien vitsi talveksi. Muistaakseni yksi kovempi pakkasjakso ja muuten säätilat ovat heitelleet häränpyllyä. Lumet ovat sulaneet useampaan kertaan lähes kokonaan pois eli loskaa ja jäätikköä on riittänyt vuoronperään. Eilen oli todella upea talvi-ilma pitkästä aikaa, sillä edellisenä yönä oli satanut kaunis lumipeite ja päivällä paisteli aurinko, pakkasta ei tosin ollut vaan muutama aste lämmintä. 🙂

Odotetuin paikka. Leikkipuisto oli yllättään hyvässä kunnossa viikolla olleista vesisateista huolimatta.

Oulussa odotellaan ensi viikolla alkaavaa hiihtolomaa ja ehkä silloin löytyisi lisää kuvattavaa ja kirjoiteltavaa, vaikka mitään valmiita suunnitelmia meillä ei olekaan.

Kevättä ilmassa

Nallikari

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.

Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa

Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.

Rantaleijonan vahtitorni

Nopsaan painuu aurinko mailleen ja ilma viilenee hetkessä.
Tirkistelyä puden välistä.

Tie majakalle
Silmäyksiä taaksepäin

Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.

Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.

Upeat ja moninaiset ovat auringon värjäämät maisemat
Toppilansalmi

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.

Saako Saharan hiekkapöly auringonlaskun hehkumaan näin upeissa väreissä?

Rannoilla vielä näkyvillä menneen talven merkit.

Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Talvisella uimarannalla

Pakkaset ovat paukkuneet toden teolla jo toista viikkoa ja siihen yhdistettynä huikaisevan kirkas aurinko, on tarjonnut mitä upeimmat kuvauskelit. Tämä kumminkin tarkoittaa sitä, että kuvausretket ovat vain ulkoiluhetkiä, säälien sekä kameraa, että kuvaajan sormia.

Merikosken patosilta siintää horisontissa, taustalla myös Toivoniemen kerrostalot.

Keskiviikkona minulla oli mahdollisuus pieneen yksinäiseen hetkeen keskellä päivää ja suuntasin Tuiran uimarannalle kuvaamaan. Tuiran ranta on suosittu niin kesällä kuin talvellakin. Kesällä rannalla laajat hiekkarannat ja puistoalueet ovat kaupunkilaisten käytössä ja ranta sijaitsee kaupungin välittämässä läheisyydessä. Joen pääsee ylittämään Merikosken patosiltaa pitkin, joka onkin oikealta nimeltään Lassinkallionsilta, tätä nimeä en ollut kuullut aiemmin. Rannalta katsoen vasemmalla joen ylitys onnistuu Rautasiltaa pitkin. Talvella paikka on huippusuosittu avantouimareiden paikka. Tästä linkistä voit lukea talviuinnin säännöistä ja hinnoista Oulussa.

Tuiran uimarannnan avantouintipaikka. Pakkasta oli -21 ja uimareita oli paljon. En viitsinyt heitä kuvata.

Talviuimareille on vähän paremmat tilat, nämä kopit saavat vielä torkkua talviunilla.

Keli oli ihan uskomaton ja joki höyrysi näyttävästi.

Rapsakka pakkanen, merisumu, auringonpaiste,vastarannan kerrostalot ja puskissa kykkivä kuvaaja. MTV3 tykkäsi kuvasta niin paljon, että oli päivän sääkuva illan molemmisssa uutisissa. 🙂

Kohti Rautasiltaa vie upea maisemareitti, kaunista joenrantaa kelpaa kulkea kesät talvet.

Talventörröttäjät ovat saaneet kunnon kuorrutuksen yllensä tänä talvena.

Rautasilta on yksi suosikkikuvauskohde niin minulla kuin monilla muillakin.

Välistä vaikea uskoa, että ollaan ihan lähellä Oulun keskustaa ja suositulla kevyen liikenteen väylällä.

Suuret kuuset kurotttelevat kohti korkeuksia.

Kovasti kuului Tinttien laulantaa kuusista, mutta olivat piilossa oksien lomassa.

Kasarmintien kerrostalot ja uimakopit kuvattuna kahvilarakennuksen takaa. Ihan varmaa tietoa en löytänyt asiasta, mutta joinakin vuosina rannalla on kesäisin ollut kahvilatoimintaa.

Rakennuksen toiselta reunalta näkymät. Vastarannalla, Lasaretinsaaren takana, Tietomaan torni.

Ehkäpä tästä paikasta olisi kesäesittelykin paikallaan. Tosin meidän perhe käyttää tätä rantaa todella harvoin.

Todennäköisesti tulossa toinenkin talvinen uimarantapostaus. Luvassa ei ole uintia, mutta paljon valokuvia. 🙂

Mukavaa viikonloppua!

Johanna

Kotipihalla piti vielä kuvata auringossa kylpevät koivun latvat

Lähimetsän taikaa

Torstaina 17.1. oli uskomattoman kaunis ilma. Pakkasta oli vajaa 20 astetta ja lunta sateli hiljalleen. Tämä yhdistelmä sai ilman näyttämään taionomaisen utuiselta. Mieheni jäi yllättäen pariksi päiväksi sairaslomalle ja minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä yksin kuvausretkelle.

Yleensä Erkkolansilta näkyy rannalle selkeästi.

Ensimmäisenä suuntasin Myllyojan uimarannalle Oulujoki varteen. Rannalla on jyrkähkö hiekkaranta, joka on talvella suosittu pulkkamäki, sillä jokikin jäätyy tästä kohdalta kunnolla. Tällä kertaa sain olla rannalla täysin yksin ja nautiskella luonnon kauneudesta.

Uimarannan parkkipaikalta lähtee lyhkäsiä polkuja kohti Myllyojan suuta, jossa puro ja joki kohtaavat.

Lumisten porttien alitse kohti aurinkoavaloa.

Siellä se loistaa, puun oksien syleilyssä, himmeänä, mutta kuitenkin niin kirkkaana ja kauniina.

Kohtaamisia, pieni puro kohtaa Oulujoen näissä maisemissa.

Punakylkiset männyt paistattelevat päivänvalossa

Rannalta suuntasin puolen kilometrin päähän, lähimaaston kauneimpaan metsään, Myllyojan penkereille. Oulu on tunnettu tasaisesta maastostaan, mutta täällä metsän suojassa kiemurtelee pieni puronen alhaalla notkossa. Koskaan aiemmin en ole talvella käynyt täällä metsässä, mutta nyt suuntasin sinne, koska auringon paiste oli niin upea, että ajattelin sen hehkun yltävän metsän siimekseen.

Ojan penkereellä ihmettelemässä valonkajoa.

Ei tarvinnut kahlata lumessa, ilmeisesti täällä kulkee muitakin, vaikka täälläkin sain olla aivan omassa rauhassani.

Myllyoja virtaa alhaalla notkossa, puronvarteen pääsee laskeutumaan muutamasta kohdasta. Ainakin yhdessä paikassa puron ylittää omatekoinen silta, josta polku nousee läheiselle omakotialueelle.

Jäin kuutelemaan luontoa ja ääniä pienelle sillalle. Tuntui uskomattomalta, että olen noin viiden kilometrin päässä Oulun keskustasta ja läheiselle koululle matkaa on puoli kilometriä. Juuri tässä kohdalla puro solisi vapaana jäästä ja vain hyvin vaimea liikenteen kohina kuuluu alas notkoon. Muutoin ymprillämi on täydellinen rauha ja hiljaisuus.

Puiden latvat kurottelevat kohti korkeuksia.

Pienen kuusen hentoiset oksat taipuvat talvisen taakan alla.

Lopuksi palasin vielä takaisin uimarannalle, koska auringon paiste näytti entistä upeammalta. Ja kerta pakkaseen on lähdetty kuvaamaan, niin kuvataan sitten kerralla kunnolla.

Lumen verhomat ja auringossa kimmeltävät puut näyttävät pitsisiltä taideteoksilta.

Uskaltauduin käymään jäällä, yleensä en kovin helpolla mene, mutta oli kulkujälkiä oli niin paljon, että arkajalkakin hipsi käymään ihan varovasti rannan tuntumassa. Hiihdosta nauttivat voivat käydä lykkimässä joenjäällä.

Kannattaa tutkia omia lähimaastoja ja lähteä lähelle retkelle. Aina hienot kohteet eivät ole etäällä. Mukavia pakkaspäiviä!

Johanna

Talvinen Toppilansaari

Pitkästä aikaa

Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.

Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.

Pakkasulkoilua

Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.

Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.

Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.

Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.

Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä.

Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella.

Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.

Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.

Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.

Johanna

PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.

Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.

Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.

Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.

Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.

Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.

Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.

Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.

Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.

Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.

Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.

Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.

Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.

Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂

Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.

Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.