Vikakönkäällä puskaparkissa

Vikaköngäs Rovaniemellä

Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.

Kuivakäymälä ja ekopiste. Tosin vessassa ei ollut kuiviketta, mutta muuten oli siistit hyyskät. Ekopiste oli hiukan kaaoksessa. Siellä oli kyllä selkeät ohjeet mitä minnekin kuuluu lajitella, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on lukutaidotonta.

Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.

Vikakönkään perimmäisessä nurkassa leiriytyminen oli kielletty ja pitihän se käydä katsomassa mitä siellä on. Matonpesupaikka kyläläisille.

Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.

Pääportti Vikakönkään laavuille.
Upea nuotiopaikka ja kolme laavua. Mahtuu isommallakin porukalla tulistelemaan.

Linkistä löytyy kaikki  Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.

  • Olkkajärvi
  • Vaattunkiköngäs
  • Vikaköngäs
  • Norvajärvi

Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.

Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂

Nuotiopaikka ja leveät kulkuväylät.
Leveä väylä vai pitkospuut? Ei ainakaan ihan perinteiset pitkospuut.
Vikakönkään esteettömäksi tarkoitettu reitti on alkanut lahota ja huonot kohdat on osittain merkattu kivillä.
Ystävyyden siltaa pitkin Vaattunkijoen yli.
Ystävyyden lukkoja sillalla.
Upeat maisemat ja aurinkoinen päivä, joskaan ei kovin lämmin ilma.
Tässä itse Vikaköngäs.
Satuimme sillalle, kun kumiveneellä koskea laskeva porukka antoi taidonnäytteen koskenlaskusta.
Sillalta toiseen suuntaan hieman rauhallisemman näköinen joki.
Sillan jälkeen loppuu varsinainen helppokulkuinen osuus, mutta kävimme Ukkoharrin laavulla kärryjen kanssa. Muuten hyvä, mutta puunjuurakot teki matkasta poukkoilevan kyydissä olevalle. Matka yhteen suuntaan 300 metriä.
Ukkoharrin laavu, löytyy puita nuotiointiin ja vessat.
Ystävyyden silta kuvattuna Ukkoharrilta.

Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.

Vaattunkiköngäs

Tästä lähtee esteetön reitti, mutta myös useita muita reittejä.

Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.

Uskomattoman upea Könkäänsaaren luontopolun alkupää.
Tälläkin luontopolulla ylitetään Vaattunkijoki.
Pikkupöllöjä reitin varrella.
Nuotiopaikalle asti pääsi helposti kulkemaan, mutta sen jälkeen alkoi työmaa-alue.
Kuivakäymälät, hienoja rakennuksia on reitille rakennettu.
Könkäänsaaren nuotiopaikasta ei ole parempaa kuvaa, koska siellä oli niin paljon muuta porukkaa retkeilemässä.

Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂

Luontopolun kunnostus käynnissä. Ihan varovasti hiippailimme tyttären kanssa tästä ohi ja edessä häämötti mielenkiintoinen vanha silta.
Näyttää mielenkiintoiselta, vaikka on vähän huteran näköinen…
Uskaltauduimme sillalle, sillä se oli kumminkin ihan virallisen reitin varrella. Alla lähes kuiva uoma.
Yhtäaikaa niin kaunista luontoa ja karua kivikkoa.
Kaunis paikka, pakko pysähtyä ja kädet olikin jo männyn pihkassa. Ei käy enää mielessäkään, että toiset ehkä kilpailee tosissaan.
Vielä hetki levätään kauniilla paikalla ja tietysti kuvataan myös lepohetki.
Kyllä tällä uusitulla reitillä kelpaa kävellä.
Riippusillan alla odottelemassa, että missä muut. Ai niin, pitikin mennä autolle ja muut ovat jo siellä. Taidettiin vähän hävitä kisa. 🙂
No pikaisesti vielä yksi kuva yläjuoksulle ja sitten autolle.

Olkkajärvi

Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂

Olkkajärven uimaranta.

Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Takaisin Vikakönkäälle

Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.

Iltanuotiopaikkamme päivällä kuvattuna.

Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂

Hiipuva hiillos hehkuu vielä hetken.

Jännitystä kotimatkalla

Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.

Tulevan talven törröttäjä

Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.

Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.

Johanna

Vanha Porvoo valokuvina

Päivä Porvoossa

Alunperin olimme menossa Porvooseen lomalle kahdeksi päiväksi, mutta tulimme siihe tulokseen, että voimme yhtä hyvin käydä Helsingistä pitkän päivän Porvoossa.Tämä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Porvoon leirintäalueet vaihtoehdoillaan ei oikein meitä houkutelleet. Kokkoniemiemen leirintäalue lähellä keskustaa karavaanariystäviemme kertoman perusteella ei ollut vaihtoehto, kova hinta ja huonohko taso. Karavaanareiden Skeppars Porvoon saaristossa olisi ollut mahtava paikka, mutta pientä kapeaa tietä lähemmäs 20 kilometriä ja samaisten ystävien kertomana paikka oli ollut täynnä heidän siellä käydessään.

Pieniä putiikkeja vanhassa Porvoossa
Pikkupuodin kukkaset

Kävimme ensimmäisen kerran Porvoossa kesäkuun alussa kaksi tuntia ja se jätti ainakin minuun kovan kaipuun kaunista Porvoota kohtaan. Silloin ajattelin, että tänne täytyy päästä joskus viikoksi käveleskelemään, mutta meidän suunnitelmat vaihtuu lennosta niin usein, ettei aina itsekään tiedä mihin on menossa. Ja juuri siitä tykkään eniten meidän karavaanarielämässä. Siis tämäkin reissu oli yllätys ja kesti tälläkin kertaa vain päivän. 🙂 Ehkä joskus vielä toteutuu viikko Porvoossa.

Kauniit asetelmat vanhassa ikkunassa.

Porvoo on ihana paikka kuljeskella ja meillä myös tytöt nauttivat päivästä, mutta heille  varmaan parasta oli vanhanaikainen lelukauppa Riimikko ja Brunbergin myymälä, jossa voi maistella vapaasti suklaita ennen ostamista.

Tähän ihastuttavaan lelukauppaan kannattaa varata runsaasti aikaa kun astut ovesta sisään. Oikea aarrekauppa.
Brunbergin myymälässä voi maistella herkkuja ennen ostamista

Mukanamme kulki rattailla yksivuotias poikamme, joka jonkin verran tuo haasteita mukanaan Porvoon kaduilla kulkiessa. Niin ihania kuin vanhanaikaiset mukulakivikadut ovatkin, niin ei ole maailmaan helpoin yhdistelmä selkäkipuinen mies lykkäämässä poikaa kärryissä ja luonnollisesti rouva keskittyy katsomaan maailmaa kameran etsimen läpi. 🙂

Mukulakivikatuja ja ala- ja ylämäkia, haasteita lastenrattaille.

Tämän takia osan reissusta kuljin 9-vuotiaan tyttäremme kanssa kahden ja muut paistattelivat päivää torilla.

Tyttäremme ja kuvausapulainen
Kutsuva kahvila
Kurkistus kahvilan ikkunasta sisälle

Galleria Vanha Kappalaisentalo

Vanhan Kappalaisentalon pihapiiriä
Samassa pihapiirissä vanha aitta, monet rakennukset ovat kallellaan vähän joka suuntaan.
Vanha Kappalaisentalo kurkistaa aittojen välistä.

Vanhassa Kappalaisentalossa on Petteri Saarion, Paula Salmelan, Nelli Nion ja Teemu Liakan Luonnollisesti-näyttely.

Teemu Liakka ja Nelli Nio: Rauhallisesti ja pelottomasti
Paula Salmela: Hautomo

Valitettavasti yksi näyttelystä ottamistani kuvista katosi. Se oli kuva Paula Salmelan teoksesta: Mummoni kasvaa koiranputkea. Siinä oli useisiin  vanhoihin saappaisiin aseteltu koiranputkea.

Tästä linkistä löytyy infoa muista Kappalaisentalon palveluista ja samalla koko Porvoosta runsaasti tietoa.

Tässä piha-aitassa on Terveisiä Porvoosta! -korttiverstas.
Korttiverstas sisältä
Verstaalla on tunnelmallinen valaistus.
Limittäin ja lomittain
Pihapiirin jyrkkä mukulakivipiha ja terassi.
Vanha ikkuna lehden takana
Janoisille turisteille tyhjiä pulloja ja vesipiste Kappalaisentalon pihalla.

Porvoonjoki

Matka jatkui rantamaisemaa ihastelemaan vanhalle sillalle.
Porvoonjoki
Kuuluisat Porvoon ranta-aitat

Mäkeä ylös kirkolle

Jyrkkää katua ylös, tästä matka jatkui kahdestaan tyttären kanssa.
Mäen päällä paljon kovia kokenut Porvoon Tuomiokirkko.

Porvoon Tuomiokirkko, linkistä löytyy paljon tietoa mm. kirkon historiasta.

Kirkkopihan tapuli

Kauempana turistipaikoista

Tämä talo oli yksi suosikeistani
Täällä riittäisi kuvattavaa vaikka viikoksi.

Sähkölangat peittyvät villiviinin alle.
Villiintynyt pihapiiri
Räystäiden alla, kattojen yllä kohoaa tapulin ja kirkon tornit.
Kapeita, kallioisia kujia
Mitäs kuvattavaa täällä olis?
Tämä kuvaaja kuvaa kukkia, kukkia ja kukkia. 🙂
Ihania ruusuja kuvattavaksi!
Portaat pieneen puistikkoon
Pieni salaperäinen puisto keskellä vanhaa Porvoota.
Tällä penkillä on kiva huoahtaa hetki piilossa.
Kappalaisen talon piha-aittojen takaseinä.
Vielä kerran kukkia, kivijalkoja ja mukulakiviä.
Tämä vanha aita piti vielä käydä ihastelemassa ja kierros alkaa olla paketissa.

Kierroksemme Vanhassa Porvoossa päättyi ihastuttavaan kahvilaan, Café Fannyyn, mutta siinä vaiheessa oli jo niin kova jano ja nälka, että kamera unohtui. 🙂

Iso Linnanmäki

Iso Linnanmäki on ihan kävelymatkan päässä vanhasta Porvoosta tai vaihtoehtoisesti sinne voi ajaa autolla lähes ensimmäisen sillan juurelle parkkipaikalle.

Ensimmäinen silta parkkiapaikalta
Porvoossa – kuin ulkomailla olisi.
Tukevat sillat johtavat vallihautojen yli Iso Linnanmäelle.

Ehdottomasti suosittelen Iso Linnanmäkeä lapsiperheille, jossa voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuulla historian lehtien havinaa. Tosin paikka oli täynnä mäntyjä. 🙂 Yksi lempipuistani on iso, vanha, käkkyräinen mänty ja niitä täällä riittää.

Upeita vanhoja mäntyjä

Tänne pääsee leveitä polkuja ja puisia, tukevia siltoja pitkin helposti lastenrattaiden kanssa ja maisemat ovat upeat. Paikalla ei ole jäljellä keskiaikaisen linnan rakenteita, mutta syvät vallihaudat ympäröivät Linnanmäen huippua.

Iso-Linnanmäen huipulla
Jos istahtais hetkeksi?
Täällä taitaa olla kauniinpi ja aurinkoisempi paikka. 🙂
Komea kelo kurkottaa kohti aurinkoa
Leveät polut kiertävät Linnanmäkeä useassa kerroksessa.

Porvoonjoki Linnanmäeltä
Maisemat avautuvat Porvoonjoelle.

Porvoon vanhat aitatkin näkyvät Linnanmäelle.
Porvoon Tuomiokirkko Iso Linnanmäeltä päin. Mahtava päivä takana, kiitos Porvoo!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hvyä lopettaa tällä erää. Tulossa mm. SF-Caravan Keskisuomesta ja Manamansalosta juttu.

t. Johanna