Menneitä aikoja

Pudasjärveltä suuntasimme kohti Yli-Iitä ja erästä hyvin tuttua pientä sivukylää. Juuri sopivasti alkoikin aurinko paistella ja oli mitä mainioin sää tavata sukulaisia ulkosalla.

Minulla on täältä henkilökohtaisesti paljon ihania muistoja sukulaisten luona vierailuista ja koko miljöö on niin täysin erilainen kuin kotipaikkakunnallani Kannuksessa. Lapsena nuorempien sisarusteni kanssa suorastaan taistelimme, että kenen vuoro on ja kuka saa mennä lomalle serkkujen luo.

Lapsena tuli serkkujen kanssa koluttua Iijoen varsia kävellen, uiden, soudellen, pyöräilen, autoillen, kelkkaillen ja jopa tukilla yritettiin sen kummenmin onnistumatta, mutta matkamuiston sain tukista polveen. Näin jälkekäteen ei voi kuin ihmetellä, ettei koskaan sattunut mitään vakavampaa.

Eläimettömän kodin tyttärelle parhaita ja myös jännittävimpiä hetkiä olivat kesän ensimmäiset lehmien ulos laskut. Salaa se jopa vähän pelotti, kun isot elikot hyppelivät villisti ympärillä terävine sarvineen. Uimarantaan juostiin lehmilaitumen poikki ja joskus se pääsi unohtumaan matkan varrella ja sitten paljaat varpaat olikin syytä pestä huolella tuoreesta lehmänpaskasta.

Kovin paljon en aio muisteluksia kertoa, sillä niitä riittäisi monenlaisia. Lisäksi täytyy kirjoitella näitä juttuja vähän kieli keskellä suuta, kun mun muistot saattavat olla monen muunkin muistot. Aika hankala tätä artikkelia on muutenkin kirjoittaa, koska tätä saattaa lukea monet tutut ihmiset ja en haluaisi tehdä tästä liian henkilökohtaista kenenkään kantilta. No, joka tapauksessa terkkuja teille kaikille ja kiitokset menneestä ja nykyisestä! 🙂

Seuraavat kuvat ovat kaikki yhden vanhan talon ympäristöstä, joka liittyy lapsuuden lomamiljööseen. Aika harvoin kävimme talossa sisällä, mutta aina siellä oli yhtä mielenkiitoista tutkailla vanhoja paikkoja ja esineitä. Nämä vanhat ympäristöt on ollut mun juttu jo lapsuudessa, niin mihinkäs se matkan varrella katoaisi.

Eikös joka talossa ole yksi Kekkonen? 🙂

Kiitos ihanasta päivästä!