Sotkamossa rentoutumassa

Harvinaista herkkua, sillä olimme mieheni kanssa kahdestaan Vuokatissa minilomalla. Meillä oli 20-vuotis hääpäivä ja halusimme löytää kohteen jälleen riittävän läheltä, jotta aikaa ei turhaan tuhraannu matkusteluun. Ensin varsinkin minä haaveilin Lapin kohteista, joista Levi ja Ylläs olisi olleet todella edullisia paikkoja tähän aikaan vuodesta, mutta loppujen lopuksi Vuokatti vei voiton. Vuokatin maisemissa olemme viimeksi olleet lomalla 2012 eli oli jo aikakin uusia kokemus.

Vuokatissa majoituimme uudehkossa huoneistossa Hotelli Vuokatissa. Huoneisto oli siistikuntoinen ja tilaa kahdelle hengelle oli vähintäänkin riittävästi. Hotellissa tai huoneistossa majoittujalle kuuluu hintaan liinavaatteet, minigolf ja huoneistossa olevan saunan lisäksi panoramasaunan ja ulkouimaltaan käyttö.

Reissun aikana oli tarkoitus olla enemmänkin aktiivinen ja ulkoilla, mutta sääolot eivät olleet kovin suosiolliset, joten lomalla tuli rentouduttua oikein kunnolla. Toki kuvista voisi luulla, että olemme olleet ulkona koko ajan. 🙂

Loman aikana kävimme autolla Vuokatinrinteillä katselemassa ruskan viimeisiä rippeitä, ihastelemassa Sotkamon keskustan järvimaisemia, käveleskelemässä Hiukanharjun luontopolulla upeassa luonnossa ja pelasimme sekä minigolfia että heittelimme frisbeegolfia Katinkullan radalla.

Häämatkan kunniaksi joimme leivoskahvit paikallisessa Makea Cafe & Delissä. Vahva suositus tälle viihtyisälle kahvilalle, jossa on herkullisen näköiset suolaiset ja makeat syötävät, tyylikäs ja yksinkertainen sisustus ja rauhallinen ympäristö.

Lisäksi tutustuimme Sotkamon Divariin, joka on tutustumisen arvoinen paikka keräilijöille ja piipahdimme Intersportista ostamassa minulle uudet vettä pitävät kengät. Kengät olikin tarpeen sateisten säiden vallitessa.

Illat rentouduimme huoneistossa. Huoneiston varaamiseen hotellin sijasta oli kaksi syytä, huoneistoissa on on oma sauna käytössä ja lisäksi syömisjärjestelyt ovat huomattavasti helpommat ja halvemmat.

Kotimatkalla pysähdyimme Naapurinvaarassa, Paltamossa ja Ahmaskosken riippusillalla jaloittelemaan kauniiden maisemien innoittamana. Sää oli pilvinen, kylmä ja Paltamossa alkoikin satamaan räntää oikein kunnolla.

Kaiken kaikkiaan loma oli ihan huippu ja kahdestaan vietetty laatuaika tuli tarpeeseen. Kiitos vanhemmilleni, jotka teitte tästä mahdollisen ja otitte lapsemme hoitoon! 🙂

Nyt meillä on täällä pohjoisessa alkamassa syysloma miestäni lukuunottamatta ja lähdemme lastemme kanssa maanantaista torstaihin mökille Rukalle Kuusamoon.

Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä “metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂

Jälleen Haaparanta-Tornio

Meillä tuli hirvittävän pakottava tarve lähteä uudelleen Ikeaan. Tosin ihan vaan pikaiselle visiitille tällä kertaa ja aina voi asuntovaunussa valmistetun aterian siinä sivussa korvata Ikean lihapullilla. 🙂

Ja kerta meillä on oma asuntovaunu käytössä, niin miksi jättää hyvä mahdollisuus käyttämättä. Tottahan toki vaunu mukaan ja viikonlopun viettoon.

Tällä kertaa aioimme oikeasti viettää rentoa viikonloppua Camping Tornion leirintäalueella. Camping Tornio on melko lähellä Tornion keskustaa ja opasteet löytyvät kasitieltä perille. Leirintäalueen hintataso on aika keskiverto suomalaiselle alueelle. Tällä reissulla vanhin tyttäremme ei ollut mukana, joten maksut 2 + 2 ja sähköt, yhteenäs 60 euroa viikonloppu.

Leirintäalueella hintaan kuuluu iltasauna kkaikille yöpyjille. Mahdollista on vuokrata rantasauna kahdeksi tunniksi 15 euron hintaan ja siinä ajassa ehtii hyvin lämmittää saunan, pesuvedet ja saunoa yli tunnin. Rannassa on myös saunalautta, mutta toistaiseksi se ei ole käytössä, lupahommat kuulemma vaiheessa.

Alue on kaiken kaikkiaan siististi hoidettu ja siellä on mahdolliuus monenlaiseen tekemiseen: lapsille leikkipuisto, kolme tramppaa vapaassa käytössä, minigolf 4 €/henkilö tai 13€/perhe, polkuautot 8€/tunti, kanootteja, polkuveneitä ja -pyöriä on mahdollista vuokrata käyttöönsä.

Leikkikentän vieressä on grillikatos, joka saattais vaatisi vähän korjausta, mutta kyllä siinä pystyi iltanuotiota pitämään. Rannalta löytyy toinen nuotiopaikka, joen törmällä on leirintäalueen laavu. Polttopuita ei tarvinnut täällä olla omasta takaa, niitä oli iso vajallinen lähes täynnä.

Lauantaina oli meillä harrastepäivä, tosin ihan rauhalliseen tahtiin. Tai no, pieni kilpailuvietti se aina nostaa päätään, kun miehen kanssa yhdessä pelataan. 🙂 Aloitimme minigolfilla koko perheen voimin, mutta kun lapset väsyivät peliin ja halusivat mennä leikkipuistoon, oli meidän vuoro ottaa mittaa toisistamme pelikentällä. Jääköön tulokset salaisuudeksi, mutta mukavaa oli pelata kesän ensimmäinen minigolf-peli. Pelin jälkeen vuokrasimme lapsille tunniksi polkuauton.

Sattui vielä niin somasti tälle samalla viikonlopulle, että uusin muumimuki oli ilmestynyt perjantaina ja sitä myydään vain Iittalan myymälöissä ja lisäksi joku verkkokauppa. Hyvä syy kävästä Haaparannassa Iittalalla pikaisesti.

Samalla reissulla menimme pelaamaan frisbeegolfia Tonio DiscGolfParkkiin, joka on hyvä aloittelijoillekin sopiva puistorata Tornion vesitornin lähettyvillä. Itse olen pelannut aika vähän, mutta joka kerta pelattuani totean sen mukavaksi lajiksi. Oulussa ja lähikunnissa olisi useita hyviä ratoja tähän harrastukseen.

Aina on aikaa kuvata yksi kirkko. Tornion kirkko on valmistunut 1686 ja sen on maailman suurin jäljellä oleva tukipilarikirkko. Valitettavasti tämänkään kirkon ovet eivät auenneet minulle.

Ilta vietettiin ystäväperheen kanssa kahvitellen, nuotiolla istuskellen ja hyvästä seurasta nauttien. Samainen perhe yöpyi Lapin reissullakin useamman yön meidän kanssa samassa paikassa.

Tarkoituksella en ole maininnut heitä aiemmin, sillä meillä on vuosien saatossa kehkeytynyt heidän kanssaan matkaillessa hyvä rytmi. Päivät kuljemme omien mielenkiinnonkohteiden mukaan perheittäin sinne, mikä ketäkin kiinnostaa. Iltaisin , jos ollaan samoissa maisemissa yötä, kahvitellaan ja jutellaan yhdessä. Toimii tosi hyvin ja kummatkaan perheet eivät ole toistensatien tukkoina.

Seuraava reissu on selvillä, mutta siitä ei taida postausta ilmestyä. Suuntana on nimittäin sukukokous oman sukuni juurilla.

Löytöretkeilyä Ikealla

Tämä postaus on tytärteni toivoma kuvakooste Haaparannan Ikealta. Kaikki kuvat ovat varta vasten lavastettu tätä tarkoitusta varten. Olemme käyneet kuvat läpi koko perheellä ja olen saanut heiltä luvan julkaista nämä alla olevat kuvat.

Jos ärsyynnyt jo valmiiksi ajatuksesta, että katselet paljon kuvia Ikeasta, niin kannattanee sanoa heipat jo tässä vaiheessa. Kuvia on melko paljon ja ihan parasta kuvalaatua eivät kaikki ole, mutta kaikki kuvat ovat taattua kännykkäkameralaatua. 🙂

Kuvatessa emme alkaneet järjestelemään paikkoja sen kummemmin, vaan menimme sillä mitä oli tarjolla kussakin huoneessa. Kuvatessa huomioin, ettei ulkopuolisia ihmisiä näy kuvissa. Joitain kuvia olen jälkikäteen rajannut, enimmät kulissin tunnut pois. Toisaalta taas kerta kaupassa ollaan, niin hintalaput saa näkyä.

Kysyin Ikealta erikseen luvan, saako tällaisen postauksen tehdä ja ainoa ehto oli tosiaan, ettei kuvissa näy tunnistettavia ihmisiä, joilta ei pysty kysymään lupaa kuvan julkaisemiseen.

Ikeallakin voi olla hauskaa koko perheellä. Näytti nuo sisustetut huoneet olevan suosittuja muidenkin kuin meidän perheen keskuudessa.

Ikealta suuntasimme vihdoin kotia kohti puolentoista viikon reissulta. Melko väsynyttä porukkaa alkoi olla matkassa ja tällainen kuvaussessio järjestiin retken loppuun.

Alla näkyvässä kartassa on lähes kaikki mutkat ja koukerot jotka reissulla ajoimme. Kilometrejä auton mittariin kertyi noin 2950 km.

Tämä oli ensimmäinen reissumme Norjaan ja Ruotsiin eli oppimatka noilla teillä ajamisesta. Ensi kerralla tiedämme, että noinkin paljon voi ajaa, mutta ei kannata. Paljon ehdittiin siis nähdä paikkoja, mutta loppujen lopuksi aika vähän kokea. Seuraavalla kerralla vähemmän ajoa ja enemmän tutustumista paikkoihin.

Vaikka emme ruukaa lomasuunnitelmia etukäteen tehdä, mieheni sanoi, että ensi kesänä ollaan viikko Manamansalossa. Ei huono vaihtoehto, mutta nähtäväksi jää…

Seuraavaksi tulossa eri reissulta, ja yllätys yllätys, kävimme uudestaan Tornio-Haaparanta suunnalla. 🙂 Ja lupaan, ei tarinoita Ikeasta, ainakaan kovin paljoa.

Kilpisjärven mahtava Saana

Ensimmäisenä täytyy muistaa mainita, että muutaman päivän ajan mun blogiin on voinut kommentoida vain kirjautuneet lukijat. Tämä oli pakko tehdä, koska venäläiset, kiinalaiset ja amerikkalaiset häiriköt alkoivat täyttää blogin kommenttikentät, vaikka millä keinoin yritin torpata heidän yrityksiään. Toistaiseksi mennään näin ja halutessanne voitte käydä jättämässä viestiä Instassa tai Facessa.

Päivän virallinen suunnitelma oli ajaa Kilpisjärvelle Saanan juurelle parkkiin ja mieheni lähtee pikkuiselle päivälenkille Saanan huipulle vanhimman tyttäremme kanssa. Me muut jäämme huolehtimaan ruokakaapin täydennyksestä, katselemaan maisemia matalammalta ja pikku-ukkelin kanssa päiväunille.

Maisemia ennen Kilpisjärveä.

Täytyy sanoa, että Suomen upeimmat tunturimaisemat ovat käsivarren Lapissa. Matkalla riittää tunturia toisensa perään kun ajelimme autolla reilun sadan kilometrin matkan Kaaresuvannosta Kilpisjärvelle.

Matkalla pysähdyimme ottamaan muutamia kuvia Suomen maanteiden korkeimmasta kohdasta, Muotkatakasta. Muotkatakka on 565 metriä merenpinnan yläpuolella. Samaisella paikalla on ammuttu Lapin sodan viimeiset tykinlaukaukset huhtikuussa 1945. Sen muistoksi löytyy paikalta Lapin sodan muistomerkki.

Kilpisjärvellä kävimme katselemassa kaikki yleiset parkkipaikat ja kovin oli täyttä joka paikassa, mutta yhdellä isolla levähdysalueella ei ollut ketään. Paikka osoittautui enemmän kuin täydelliseksi lastemme mielestä, sillä paikka oli ilmeisesti porojen kulkureitillä. Lähes kaikki tiellä kipsuttelevat porot kääntyivät seuraksemme parkkipaikalle, tosin jatkoivat nopsasti matkaa kun lapset riemastuivat.

Muualla reissumme aikana poroja näkyi yllättävän vähän, mutta Kilpisjärvellä poroja riitti ihailtavaksi yllin kyllin.

Saanan valloittajien palatessa, oli vielä vähän epäselvää, missä yöpyisimme seuraavan yön. Tarkoitus oli kumminkin palata samaa reittiä takaisin päin ainakin Karesuandoon asti, mahdollisesti kauemmaksikin.

Loppujen lopuksi ajoimme E45 tietä lähes Vittangin keskustaan, josta löytyi levähdysalue, Suptallen Vittangi, uudehkolla huoltorakennuksella. Meinasi kyllä kateus iskeä rakasta naapurimaata kohtaan, miten siistit ja puhtaat tilat järjestetään matkalaisille. Vessat olivat lämmitetyt ja lämmin vesi virtasi hanoista. Kyllä kelpasi täällä yöpyä.

Norjassa ja Ruotsissa ilmeisesti tupakanpoltto on huomattavasti vapaampaa kuin Suomessa, sillä monessa paikassa huomasin tuhkakuppeja, missä Suomessa ei nykyään saisi olla. Leirintäalueilla oleilevat norjalaiset, varsinkin vanhemmat naiset, olivat kovia tupakoimaan.

Jällivaarassa oli jo pikkuisen kiirus tankille, sillä mittarin viisari hupeni nopeasti kohti nollaa. Tankkaamisen jälkeen suuntasimme autolla kohti Dundretin huippua. Polvi antoi sen verran myöten, että hiljalleen pystyi käydä käveleskelemässä ja katselemassa upeita maisemia.

Tunturissa oli useampia P-paikkoja, johon pystyi parkkeeraamaan ja lähteä patikoimaan tunturiamaisemiin. Dundretin huippu on 825 metriä merenpinnasta. Jällivaarasta meille jäi sellainen tunne, että tänne täytyy vielä palata ajan kanssa retkeilemään.

Toinen edellä mainitun kaltainen hieno pysähdyspaikka oli Stenbron rastplats, Jällivaarasta Kalixiin päin E10 tien varrella. Upealla paikalla ja kaikilla matkailijoiden tarvitsemilla mukavuuksilla varustettu levähdysalue. Näissä paikoissa suurimmassa osassa on myös kemssan tyhjennys mahdollista. tällä paikalla oli vielä lisäksi lasten leikkipaikka ja nuotiopaikka. Nuotiopaikka tosin oli ilman puita.

Jatketaan Haaparannasta seuraavassa osiossa. 🙂 Tulossa juttua mm. Taavola Gårdenista.

Valtakunnanrajojen ylityksiä ja kompurointia

Viikonloppuna kävimme keräämässä uusia kokemuksia blogiin, mutta palataan vielä hetkeksi aikaan menneeseen eli kirjoitellaan ensin entiset tarinat Lapin reissulta.

Meillä oli varsinainen ajopäivä edessä, sillä matkan varrelle ei oltu suunniteltu varsinaisia pysähdyskohteita lukuunottamatta, että jossain määrittämättömässä paikassa valmistetaan ruokaa ja keitetään kahvia.

Lähdimme Nuorgamista Suomen puolta kohti Utsjokea, Utsjoelta takaisin Norjaan E6-tietä Tenojokivartta pujottamaan kohti etelää, kunnes tie kääntyy Kaarasjoen ja Koutokeinon kautta takaisin Suomeen Enontekiön Hettaan ja vähän matkaa käsivartta ylös Kaaresuvantoon.

Matkalla pysähdyimme kahvin keittoon, jossakin missä ei ole mitään, paitsi norjalainen levähdysaluea WC:llä varustettuna, joki ja komiat maisemat. Kukaan ei oikein muista missä se oli, mutta kuvia katselemalla selviää, että ennen Koutokeinoa.

Koutokeinossa pysähdyimme kuvaamaan kirkkoa, joka oli juuri hetkeä aikaisemmin sulkenut ovensa, joten sisälle emme päässeet.

Norjasta pujahdimme jälleen Suomeen Kivilompolon rajanylityspaikan kautta. Hetassa meillä oli ruokatauko ja katselimme mahdollisia leirintäalueita lähimaastossa. Päätimme jatkaa matkaa Ruotsin puolen Kaaresuvantoon, koska siellä näytti olevan pieni ja edullinen leirintäaluea ja olisimme lähempänä seuraavaa kohdetta eli Kilpisjärveä.

Hetassa oli kumminkin käytävä kuvaamassa erittäin upeasti maastosta erottuvaa kirkkoa ja tällä kertaa on pakko sanoa, ettei olisi kannattanut. Kirkon pääovelle johtavat jykevät kiviportaat ja lähdin laskeutumaan niitä rappusen kerrallaan, että saan se täydellisen otoksen ja omasta mielestäni olin todella varovainen, mutta yhtäkkiä löysin itseni maasta makaamasta kyljelläni. Muutaman portaan oli tullut alaspäin jotenkin, mutta onneksi sitten oli kunnon tasanne, ettei tarvinnut vieriä enempäänsä.

Hetken katselin ympärilleni, että mitä ihmettä tapahtui ja näkikö kukaan, menikö paikkoja rikki ja miten kävi kameralle. Molemmat polvet olivat verillä ja nilkasta oli kääriytynyt nahkat rullalle ja kipiää kävi, mutta mitään ei ollut varsinaisesti rikki minusta ja tavaroista, lukuunottamatta housuja. Sen verran kipiää kävi, että pakko oli soittaa miehelleni, että tule auttamaan minua.

Tauko venyi vähän pidemmäksi kolhuja paikkaillessa, mutta siitä huolimatta pysyimme suunnitelmassa ja jatkoimme matkaa Ruotsin puolelle. Ja se oli muuten ensimmäinen yö, jonka vietimme etukäteen suunnitellussa paikassa.

Karesuando campingissä oli oikein ystävällinen nainen vastaaotossa ja hän puhui ihanasti murtanen suomea. Itse paikka oli todella pieni, vain muutamia sähköpaikkoja vaunuille ja autoille, mutta siistiä oli. Valitettavasti yhtään kuvaa ei ole tästä paikasta.

Seuraavana aamuna jatkoimme tutustumalla Karesuandon kirkkoon, tai minä kävin yksin kun muita ei niin paljon kiinnostanut. Polvetkin olivat yllättävän hyvässä kunnossa, niillä kärsi kohtuullisesti kävellä tasamaalla.

Kirkon pihalla ollessani, joku mies hurautti kovaa kyytiä pihalle ja juoksi kirkkoon musta puku kainalossaan, joten näin oven olevan auki ja kävin varovasti kurkkimassa sisälle. Oven aukaistuani korviini kantautui jyhkeää urkumusiikkia, jollakin oli soittoharjoitukset menossa.

Toinen mielenkiintoinen kohde Karesuandossa oli Laestadiuksen pirtti, joka on rakennettu 1820-luvulla. Infotaulun mukaan pirttiä käytetään edelleen hartaustilaisuuksiin. Komealla paikalla pirtti on pystyssä.

Matka jatkuu seuraavssa osiossa kohti Kilpisjärveä. 🙂

Varanginvuonon jylhää kauneutta

Meidän liikkeelle lähdöt ovat aika verkkaisia loma-aamuina, joskus jopa tuskastuttavan hitaita. Nopeana päivänä pääsemme lähtemään jopa yhdentoista aikaan ja yleensä viimeistään puolilta päivin. Tämä tarkoittaa sitä, että päivää jatketaan illasta myöhään.

Joka tapauksessa reittisuunnitelma on muotoutunut seuraavanlaiseksi: leiripaikalta ajetaan 40 km Varangerbotniin tankille ja jätetään vaunu johonkin kylän liepeille ja jatketaan matkaa vain autolla. Tarkoitus on ajaa Varanginvuonon pohjoispuolen tie päästä päähän ja silloin matkaa tulee edestakaisin noin 320 km. Matkan verrella isot paikat, joissa on tarkoitus pysähtyä ovat Vesisaari eli Vadsö, Vuoreija eli Vardö ja viimeisimpänä Hamninberg, johon tie päättyy.

Todellisuudessa meidän ensimmäinen pysäkki on jo Nessebyn kirkolla, joka houkuttelee pysähtymään uskomattoman kauniilla sijainnillaan. Ilmeisesti saman houkuttelevuuden ovat kokoneet monet muutkin turistit, sillä pihalle vaeltelee niin norjalaisia kuin muidenkin maiden turisteja.

Vesisaaressa käymme jälleen tutustumassa Norjalaisen ruokakaupan saloihin ja ostamassa evästä retkellemme, muuten ohitamme tämän paikan ja jatkamme matkaa kohti Vuoreijaa. Karttaa emme olleet lukeneet kovin tarkkaan, kun tuli täytenä yllätyksenä se, että Vuoreijaan mennään vöähän vajaa 3 km meren alla kulkevan tunnelin kautta. Meinasi korvissa vähän humista, kun hurruuteltiin syvälle tunneliin.

Vuoreija on reilun kahden tuhannen asukkaan saarikaupunki. Kaupunki on tunnettu 1600-luvun noitavainoista, siellä poltettiin Norjassa eniten noitina pidettyjä ihmisiä.

Suuntasimme ensimmäisenä, enemmän hyvällä tuurilla kuin tiedolla, hvyälle evästelypaikalle. Ajoimme umpikujaan, jossa oli kääntöpaikalla parkkipaikat ja pöytäryhmä kalliolla. Maisemat olivat kerrassaan mahtavat, merta näkyvissä molemmin puolin. Paikka tuntui olevan paikallisten suosittu ulkoilupaikka, jossa mekin hetken jaloittelimme. Paikalta löytyi jotain vanhoja rakennelmia, korkeimmilla kohdilla oli isoja, pyöreitä, puisia rakenteita, jotka tietenkin heti päättelimme tykkien paikoiksi. Oikeasti asia jäi meille arvoitukseksi ja mitään tietoa ko. paikasta ei löytynyt.

Kukkulalle, jossa ulkoilimme, näkyi mielenkiintoinen rakennelma rannan läheisyydessä. Päätimme käydä tutkimissa paikan. Sieltä löytyi Drakkar, puusta rakennettu tarina merestä, ihmisten muuttoliikkeistä, myyteistä, aluksista ja historiallisista tapahtumista. Poikamme mielestä se näytti lohikäärmeveneeltä, joka oli ensin vähän pelottava paikka, mutta loppujen lopuksi häntä ei olisi saanut sieltä pois ollenkaan.

Kävimme pikaisesti vilkaisemassa Vardön linnoitusta ja nappaamassa muutamia kuvia. Ehdottomasti olisi ollut tutustumisen arvoinen paikka, mutta kello kulki armottomasti ja meillä oli vielä pitkä ja kaita tie käymättä Hamninbergin peräkolkalle.

Matka Vardöstä Hamninbergiin on vain 43 km, mutta matkavauhti oli 30-40 km/h turisteilla ja norjalaisilla huomattavasti kovempi. Tie on todella kapea ja mutkittelee pitkin vuonon laitaa, välistä nousten karujen ja rosoisten kivikkojen väliin. Tiellä ei mahdu kohtaamaan kaksi autoa rinnakkain, mutta onneksi väistöpaikkoja on tiuhaan.

Mitä pidemmälle ajamme reittiä, sitä enemmän tulee harmiteltua, että miksi tuhlasimme edellä mainittuihin paikkoihin aikaa niin paljon. Olis kannattanut ajaa suoraan tien päähän ihmettelemään Jäämeren aaltojen loisketta.

Matkan tekoa hidastavat osaltaan tiellä vaeltelevat lampaat ja jonkin verran myös porot.

Hamninberg on tyhjennetty vakituisesta asutuksesta jo 1960-luvulla, enkä yhtään ihmettele miksi. Tien alkupäässä on puomi, joka kertoo, ettei tiellä ole talvikunnossapitoa. Ilmeisesti kesäasutusta alueella on melko paljon ja uusiakin mökkejä pilkistää siellä täällä.

Hamninbergistä en varsinaisia nähtävyyksiä tiedä sen enempää, mutta meille riitti varsin hyvin huikaisevissa maisemissa kulkeva tie ja yleensäkin nuo mykistävät maisemat. Ajoimme tien ihan tappiin asti ja muutama rohkea suomalainen oli vetänyt jops asuntovaununsa perille asti yöpyäkseen siellä.