Kevättä ilmassa

Tämän kevään tekstit ja kuvat koostuvat yhä edelleen pienistä pyrähdyksistä ja iltakävelyistä. Luonnollisesti kamera keikkuu aina mukana ja on valmiudessa räppäsemään kuvan sieltä ja täältä.

Eilinen iltakävely suuntautui tuttujakin tutumpiin maisemiin Laanilan rantaan, rautasillalle ja Tuiran uimarannan lähettyville. Oulujoen ylittävä rautasilta ja sen ympäristö on ollut vuosia yksi minun suosikkipaikoistani kuvata. Siihen on useita syitä: vesi on aina tärkeä elementti, vahnoja ja uusia rakennuksia, kauniita puita ja auringonlaskun värit osuvat kauniisti maisemaan. Torstai-iltana olikin superkauniit värit kuvaamiseen.

Ulkoilijoita oli paljon liikenteessä kävelleen, juosten ja pyöräillen ja kaikki väistelivät kohteliaasti toisiaa. Kaikesta huolimatta kevät on ihanaa aikaa!

Hiihtoloma kotikaupungissa

Melkein joka hiihtoloma olemme olleet jossain reissussa, yleensä jossain laskettelukeskuksessa mökillä tai hotellissa. Tänä vuonna päätimme jäädä kotikaupunkiin ja tutustua Oulun tarjontaan, mikä usein jää vähemmälle ihan sen vuoksi, että on muka hauskempaa lähteä merta edemmäs ihastelemaan maisemia ja paikkoja kuin jäädä vanhaan tuttuun paikkaan. Lisäksi meidän tyttäret ovat ilmoittaneet selvin sanoin, etteivät aio enää lasketella.

Kotona lomailussa on aika paljon hyviä puolia. Lomailu on kiireettömämpää ja rennonpaa. Jos lähtee johonkin reissuun, on koko ajan tunne, että täytyy tehdä jotakin ja ehtiä kokea mahdollisimman paljon. Me ollaan kotoiltu tämä loma yhdessä koko perheellä ja välistä lapset ovat olleet kavereiden kanssa.

Hiihtolomaan on kuulunut lyhyitä metsäretkiä lähimetsiin, Auranmajalle hiihto- ja mäenlaskuretki isovanhempien kanssa, keilaulua, Tietomaata ja viimeisimpänä railakkaat 3 v. synttärit.

Myllyojalla oleva puron varsin on lähimetsistä yksi meidän suosikki. Toki sielläkin asutusta on lähistöllä joka puolella, mutta ihana metsä kumminkin. Tästä metsästä olen ottanut paljon kuvia viime vuonna ja kirjoittanut postauksen aiemminkin, mutta muutamia kuvia lisää. 🙂

Yksi lasten odottama hetki oli kun kävimme keilaamassa Oulun keilahallissa. Siellä on helppo käydä myös pienten lasten kanssa. Pikkuisille on mahdollista saada keilateline ja joillekin radoille myös ränniesteet. Oulusta löytyy ainakin pari muutakin keilahallia, mutta tämä paikka näytti olevan edullisin.

Oulun Tietomaa on todellakin tutustumisen arvoinen paikka lähellä Oulun keskustaa. Tekemistä, kokemista ja näkemistä riittää ihan varmasti kaiken ikäisille.

Tietomaassa voi kokeilla erilaisia laitteita, simulaattoreita, rakennella palikoista vaikka torneja, testata oma nopeutta ja näppäryyttä erilaisissa peleissä ja testeissä ja löytyypä sieltä momivaiheinen testi, jossa voidaan selvitellä naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia. Tosin viimeisin testi on sen verran pitkä, että pienten lasten kanssa voi olla aavistuksen hankalaa keskittyä. Ja helmenä muiden tekemisten joukossa on jättinäytöllä pyörivä 3D-elovuva Salapeiräisestä Kiinasta. Elokuva vaihtuu pari kertaa vuodessa ja tämä on vielä nähtävillä maaliskuun loppun saakka.

Hiihtoloman loppuhuipennuksena meillä oli poikamme 3-vuotissynttärit, jossa oli sopivasti kaikille kavereita ja runsaasti herkkuja . Tietysti sankarin toiveesta RyhmäHau-kakku ja -koristeet.

Suosittelen kyllä kotilomailua lähimetsineen, erilaisine peleineen ja nähtävyyksineen oman perheen kesken. Paljon rentouttavampaa kuin käydä reissussa ja aina ei tarvitse olla niin ihmeellista ollakseen hauskaa.

Lähimetsän seikkailut

Kauniilla ilmalla lähimetsä näyttää taianomaisen kauniilta ja mielenkiintoiselta. Matkalla kävelimme niin pyöräteillä, meluvalleilla ja metsäpolkuja pitkin ja koimme kaupunkimetsän elämyksiä. Liikenteen häly oli taustalla jatkuvana tasaisena hurinana, mutta mukavaa oli silti olla miniretkellä.

Seikkailun ja ympäristön ei tarvitse olla aikuisen näkökulmasta kovinkaan ihmeellinen kun lapselle se on suuri seikkailu. Auringon kimallus tuoreella lumella ja metsäinen ympäristö luo hyvän ympäristön mielikuvitus- ja piiloleikeille.

Nämä kuvat on otettu Oulussa kotimme lähiympäristössä, noin kilometrin päässä kävimme kodista. Ympärillä on vanhaa ja uutta asuinaluetta eli taloja on paljon ympärillä, mutta onneksi väliin on jätetty ihania metsäkaistaleita.

Sotkamossa rentoutumassa

Harvinaista herkkua, sillä olimme mieheni kanssa kahdestaan Vuokatissa minilomalla. Meillä oli 20-vuotis hääpäivä ja halusimme löytää kohteen jälleen riittävän läheltä, jotta aikaa ei turhaan tuhraannu matkusteluun. Ensin varsinkin minä haaveilin Lapin kohteista, joista Levi ja Ylläs olisi olleet todella edullisia paikkoja tähän aikaan vuodesta, mutta loppujen lopuksi Vuokatti vei voiton. Vuokatin maisemissa olemme viimeksi olleet lomalla 2012 eli oli jo aikakin uusia kokemus.

Vuokatissa majoituimme uudehkossa huoneistossa Hotelli Vuokatissa. Huoneisto oli siistikuntoinen ja tilaa kahdelle hengelle oli vähintäänkin riittävästi. Hotellissa tai huoneistossa majoittujalle kuuluu hintaan liinavaatteet, minigolf ja huoneistossa olevan saunan lisäksi panoramasaunan ja ulkouimaltaan käyttö.

Reissun aikana oli tarkoitus olla enemmänkin aktiivinen ja ulkoilla, mutta sääolot eivät olleet kovin suosiolliset, joten lomalla tuli rentouduttua oikein kunnolla. Toki kuvista voisi luulla, että olemme olleet ulkona koko ajan. 🙂

Loman aikana kävimme autolla Vuokatinrinteillä katselemassa ruskan viimeisiä rippeitä, ihastelemassa Sotkamon keskustan järvimaisemia, käveleskelemässä Hiukanharjun luontopolulla upeassa luonnossa ja pelasimme sekä minigolfia että heittelimme frisbeegolfia Katinkullan radalla.

Häämatkan kunniaksi joimme leivoskahvit paikallisessa Makea Cafe & Delissä. Vahva suositus tälle viihtyisälle kahvilalle, jossa on herkullisen näköiset suolaiset ja makeat syötävät, tyylikäs ja yksinkertainen sisustus ja rauhallinen ympäristö.

Lisäksi tutustuimme Sotkamon Divariin, joka on tutustumisen arvoinen paikka keräilijöille ja piipahdimme Intersportista ostamassa minulle uudet vettä pitävät kengät. Kengät olikin tarpeen sateisten säiden vallitessa.

Illat rentouduimme huoneistossa. Huoneiston varaamiseen hotellin sijasta oli kaksi syytä, huoneistoissa on on oma sauna käytössä ja lisäksi syömisjärjestelyt ovat huomattavasti helpommat ja halvemmat.

Kotimatkalla pysähdyimme Naapurinvaarassa, Paltamossa ja Ahmaskosken riippusillalla jaloittelemaan kauniiden maisemien innoittamana. Sää oli pilvinen, kylmä ja Paltamossa alkoikin satamaan räntää oikein kunnolla.

Kaiken kaikkiaan loma oli ihan huippu ja kahdestaan vietetty laatuaika tuli tarpeeseen. Kiitos vanhemmilleni, jotka teitte tästä mahdollisen ja otitte lapsemme hoitoon! 🙂

Nyt meillä on täällä pohjoisessa alkamassa syysloma miestäni lukuunottamatta ja lähdemme lastemme kanssa maanantaista torstaihin mökille Rukalle Kuusamoon.

Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä “metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂

Kevättä ilmassa

Tätä on odotettu, kaivattu ja toivottu hartaasti, mutta tuskin käsittää todeksi, että se on täällä vihdoinkin. Kevät on saapunut Ouluun! Lämpöä, valoa, keväistä sirkutusta luonto pullollaan ja ihmiset ovat kaivautuneet poteroistaan ja ilmeistä päätellen takana ovat hyvin nukutut talviunet. 🙂

Joku roskaaja oli jättänyt pöydälle kuvausmateriaalia.

Tässä postauksessa on kuvia kahdelta eri reissulta, ensimäinen Nallikariin ja Toppilansaareen viikko sitten ja ja muutama kuva eiliseltä uudelleen Toppilansaareen kuvaamaan uskomattoman punertavaa auringon möllykkää. Uutisista luin, että Saharasta pöllyävä hiekka saa Suomessakin auringonlaskut näyttäytymään uskomattoman punaisina.

Vielä hetken saavat kopit odottaa uimareita, meri on vielä jäässä.
Aurinko leikkii, kieppuu ja roikkuu kiipeilytelineessa
Meri oli viikko sitten vielä tukevasti jäässä ja rannan tuntumassa ihmiset kuljeskelivat jäitä pitkin.
Nallikarin majakka valaistuna.
Toppilansaaressa heijastuksia kuvaamassa.
Toppilan siilot heijastuvat kauniisti peilityyneen veteen.
Toppilansalmen asmuksia aitiopaikalla

Seuraavat kuvat on otettu eilen eli 24.4.2019 Toppilansaaren kärjessä. Kannattaa käydä tutustumassa paikkaan, alueella on hvyät ulkoilumahdollisuudet ja kauniit merelliset maisemat.

Muitakin auringonlaskun ihastelijoita oli liikkeellä.


Kaunista kevättä kaikille!

Johanna

Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Olisko kannattanut ajaa pidemmälle?

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

…vai riskillä eteenpäin?

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Auriko männynoksan syleilyssä
Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.
Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.
Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.
Anopin pihalla aurinkoa kuvaamassa.
Lehtikuusi talviasussaan


Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.

Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.

Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.

Hiljaista ja rauhallista.

Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä  olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.

Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.

Maisema Pyhälle jostain tien päältä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.

Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.

Aurinko laskee ja meillä on kiire.

Tuntureita horisontissa

Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.

Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.

Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.

Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.

Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.

Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.

Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.

Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Pikisillalta maisemaa

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme  Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.

Näkymät Pikisaaresta Kuusisaareen.

Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.

Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Lehtimatto kuvattuna maantasolta.

Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.

Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.

Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.

Kultaisena hohtava koivikko.

Korkeasaaren tenniskentät

Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.

Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.

Kahvila Poiju Hietasaaressa.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.