Lapin lumoa, osa 3

Luosto ja Pelkosenniemi

Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.

Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.

Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.

Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.
Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.
Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.
Hiljaista ja rauhallista.
Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.

Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.

Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.

Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä  olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.

Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂

Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.
Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.
Maisema Pyhälle jostain tien päältä.

Tiaislaavu

Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.

Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.
Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.
Aurinko laskee ja meillä on kiire.
Tuntureita horisontissa
Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.
Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.
Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.
Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.
Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.
Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.
Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.
Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.

Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.

Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂

Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.

Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂

Ivalo – asuntovaunulla Lappiin

Ivalossa

Miehelläni loppui loma ja päätin lähteä lasteni kanssa asuntovaunulla Lapin lomalle. Olen kerran aiemmin yksin vetänyt vaunua pitkän reissun ja nyt minun täytyi todistaa miehelleni, että viime kesän tempaisu ei ollut pelkästään synnytyksen jälkeisissä hormonihuuruissa saatu päähänpisto, vaan pystyn oikeasti lähteä reissuun milloin vaan vaunua vetelemään.

Saariselän kohdalla maisemat ovat hulppeat ja määränpää lähestyy.

Siskoni perheineen muutti kolmisen viikkoa sitten Liedosta, Turun kupeesta, Ivaloon vuodeksi. Sanoisin, että aikamoinen harppaus kulttuurista toiseen. Liedossa kaikki on lähellä ja joka paikkaan on helppo mennä ja täällä taas pitkät välimatkat ja luonnon lisäksi paljon muuta ei olekaan tarjolla. 🙂

Sisko perheineen asustelee näissä maisemissa Alajärven rannoilla seuraavan vuoden.

Ivalon keskustasta löytyy kaikki peruspalvelut perinteisten ketjujen tarjoamine kauppoineen. Saariselällä taas saa äkkiä aikaiseksi kunnon turistifiiliksen, matkamuistoja, isoja hotelleja, ulkomaalaisia kuvaamassa joulupukkeja jne.

Lappi on mielestäni vähän ristiriitainen paikka. Turisteille on tarjolla monenmoista tekemistä ja siihen voi upottaa lähes  koko omaisuutensa tai sitten voi valita täysin toisin ja tehdä ilmaiseksi vaikka mitä. Luonto on joka paikassa lähellä, ei muutako kuin eväät reppuun ja metsään tai tunturiin. Meidän kohteet olivat näitä ilmaisia, mutta niistä kirjoitan myöhemmin erilliset postaukset.

Ulkosauna
Mikä lie on tarkoitus tällä, mutta hieno kohde kuvattavaksi.
Köysikeinuja ja muita koristeita
Pihan reunalta löytyy iso kota, mutta valitettavasti näillä keleillä siellä ei tee mieli viettää aikaa.

Itselläni on tällä reissulla olo jostain sukulaisvierailijan ja turistin välimaastosta. Omat kiinnostuksen kohteet ovat tähän mennessä olleet luonnon kuvaamisessa ja ei ole kiinnostanut lähteä katselemaan markkinahumua mihinkään. Tällä hetkellä täällä on menossa Tankavaarassa kullanhuudonnan SM-kisat ja Inariviikot.

Kamala kiire rantaan uimaan.

Omat rajoituksensa tuovat nämä erittäin helteiset kesäpäivät. Joka päivä on ollut yli 30 astetta lämmintä, joten lapset ovat päivisin uineet ja me kaikki olemme siirtäneet rytmiä ilta ja yö painotteiseksi. Aamulla nukutaan pitkään, joten moni tapahtuma on ehtinyt mennä ohi. Kummallista, ettei koko Lappi ole meidän kanssa samassa rytmissä. 🙂

Lapset viihtyvät vedessä tuntikausia.

Poroja näkee myös uimarannalla.

Luonnollisesti kun Lapissa ollaan, niin tytöt odottivat, että poroja näkisi runsaasti. Toistaiseksi niitä on näkynyt vähän ja yhtään kunnolista porotokkaa emme ole nähneet. Pihalla on muutaman kerran pyörähtänyt yksittäisiä poroja. Tosin täällä niitä voi nähdä mitä kummallisimmissa paikoissa.

Ivalon keskustassa leikkipuistossa muutama poro.

Yötön yö

Lapin reissun ensimmäisenä yönä kävin vanhimman tyttäreni kanssa kuvaamassa auringonlaskua ja -nousua ja muutenkin maisemia. Suuntasimme ensin kohti Ivalon keskustaa, mutta päätimme jatkaa vielä siitä eteenpäin kohti Inaria, Ukonjärvelle. Kuvausmatkalle lähdimme yöllä vähän ennen kahta ja takaisin tulimme neljän aikaan. On niin uskomattoman lämpimät ilmat, että yölläkin on T-paita kelit. Kuvausretken aikana aurinko ei vielä laskenut horisontin alapuolelle, sillä edelleen tällä korkeudella vietetään yötöntä yötä.

Ivalojoki täysin tyynenä.

En tiedä mikä tarkoitus lukuisilla P-paikoilla nelostien varrella on, mutta olen monta kertaa tällä reissulla kiitellyt niitä, aivan mahtavia kuvauspaikkoja. Näin kesäaikaan lähes joka paikalla on vähintään yksi karavaanariporukka yöpymässä.

Kohti aurinkoa
Erään mutkan jälkeen aurinko putkahti yhtäkkiä esiin ja hetken tuntui, ettei näe mitään.
Ukonjärvellä aurinko lähtee uudelleen nousuun.

Auringon kultaamia maisemia.

Auringonalaskua ihastelemassa, kukapa täällä edes malttaisi nukkua.

Seuraavassa Lapinloman osassa retkellä Saariselän maisemissa.

Johanna

 

Vanha Porvoo valokuvina

Päivä Porvoossa

Alunperin olimme menossa Porvooseen lomalle kahdeksi päiväksi, mutta tulimme siihe tulokseen, että voimme yhtä hyvin käydä Helsingistä pitkän päivän Porvoossa.Tämä osoittautui ihan hyväksi vaihtoehdoksi.

Porvoon leirintäalueet vaihtoehdoillaan ei oikein meitä houkutelleet. Kokkoniemiemen leirintäalue lähellä keskustaa karavaanariystäviemme kertoman perusteella ei ollut vaihtoehto, kova hinta ja huonohko taso. Karavaanareiden Skeppars Porvoon saaristossa olisi ollut mahtava paikka, mutta pientä kapeaa tietä lähemmäs 20 kilometriä ja samaisten ystävien kertomana paikka oli ollut täynnä heidän siellä käydessään.

Pieniä putiikkeja vanhassa Porvoossa
Pikkupuodin kukkaset

Kävimme ensimmäisen kerran Porvoossa kesäkuun alussa kaksi tuntia ja se jätti ainakin minuun kovan kaipuun kaunista Porvoota kohtaan. Silloin ajattelin, että tänne täytyy päästä joskus viikoksi käveleskelemään, mutta meidän suunnitelmat vaihtuu lennosta niin usein, ettei aina itsekään tiedä mihin on menossa. Ja juuri siitä tykkään eniten meidän karavaanarielämässä. Siis tämäkin reissu oli yllätys ja kesti tälläkin kertaa vain päivän. 🙂 Ehkä joskus vielä toteutuu viikko Porvoossa.

Kauniit asetelmat vanhassa ikkunassa.

Porvoo on ihana paikka kuljeskella ja meillä myös tytöt nauttivat päivästä, mutta heille  varmaan parasta oli vanhanaikainen lelukauppa Riimikko ja Brunbergin myymälä, jossa voi maistella vapaasti suklaita ennen ostamista.

Tähän ihastuttavaan lelukauppaan kannattaa varata runsaasti aikaa kun astut ovesta sisään. Oikea aarrekauppa.
Brunbergin myymälässä voi maistella herkkuja ennen ostamista

Mukanamme kulki rattailla yksivuotias poikamme, joka jonkin verran tuo haasteita mukanaan Porvoon kaduilla kulkiessa. Niin ihania kuin vanhanaikaiset mukulakivikadut ovatkin, niin ei ole maailmaan helpoin yhdistelmä selkäkipuinen mies lykkäämässä poikaa kärryissä ja luonnollisesti rouva keskittyy katsomaan maailmaa kameran etsimen läpi. 🙂

Mukulakivikatuja ja ala- ja ylämäkia, haasteita lastenrattaille.

Tämän takia osan reissusta kuljin 9-vuotiaan tyttäremme kanssa kahden ja muut paistattelivat päivää torilla.

Tyttäremme ja kuvausapulainen
Kutsuva kahvila
Kurkistus kahvilan ikkunasta sisälle

Galleria Vanha Kappalaisentalo

Vanhan Kappalaisentalon pihapiiriä
Samassa pihapiirissä vanha aitta, monet rakennukset ovat kallellaan vähän joka suuntaan.
Vanha Kappalaisentalo kurkistaa aittojen välistä.

Vanhassa Kappalaisentalossa on Petteri Saarion, Paula Salmelan, Nelli Nion ja Teemu Liakan Luonnollisesti-näyttely.

Teemu Liakka ja Nelli Nio: Rauhallisesti ja pelottomasti
Paula Salmela: Hautomo

Valitettavasti yksi näyttelystä ottamistani kuvista katosi. Se oli kuva Paula Salmelan teoksesta: Mummoni kasvaa koiranputkea. Siinä oli useisiin  vanhoihin saappaisiin aseteltu koiranputkea.

Tästä linkistä löytyy infoa muista Kappalaisentalon palveluista ja samalla koko Porvoosta runsaasti tietoa.

Tässä piha-aitassa on Terveisiä Porvoosta! -korttiverstas.
Korttiverstas sisältä
Verstaalla on tunnelmallinen valaistus.
Limittäin ja lomittain
Pihapiirin jyrkkä mukulakivipiha ja terassi.
Vanha ikkuna lehden takana
Janoisille turisteille tyhjiä pulloja ja vesipiste Kappalaisentalon pihalla.

Porvoonjoki

Matka jatkui rantamaisemaa ihastelemaan vanhalle sillalle.
Porvoonjoki
Kuuluisat Porvoon ranta-aitat

Mäkeä ylös kirkolle

Jyrkkää katua ylös, tästä matka jatkui kahdestaan tyttären kanssa.
Mäen päällä paljon kovia kokenut Porvoon Tuomiokirkko.

Porvoon Tuomiokirkko, linkistä löytyy paljon tietoa mm. kirkon historiasta.

Kirkkopihan tapuli

Kauempana turistipaikoista

Tämä talo oli yksi suosikeistani
Täällä riittäisi kuvattavaa vaikka viikoksi.

Sähkölangat peittyvät villiviinin alle.
Villiintynyt pihapiiri
Räystäiden alla, kattojen yllä kohoaa tapulin ja kirkon tornit.
Kapeita, kallioisia kujia
Mitäs kuvattavaa täällä olis?
Tämä kuvaaja kuvaa kukkia, kukkia ja kukkia. 🙂
Ihania ruusuja kuvattavaksi!
Portaat pieneen puistikkoon
Pieni salaperäinen puisto keskellä vanhaa Porvoota.
Tällä penkillä on kiva huoahtaa hetki piilossa.
Kappalaisen talon piha-aittojen takaseinä.
Vielä kerran kukkia, kivijalkoja ja mukulakiviä.
Tämä vanha aita piti vielä käydä ihastelemassa ja kierros alkaa olla paketissa.

Kierroksemme Vanhassa Porvoossa päättyi ihastuttavaan kahvilaan, Café Fannyyn, mutta siinä vaiheessa oli jo niin kova jano ja nälka, että kamera unohtui. 🙂

Iso Linnanmäki

Iso Linnanmäki on ihan kävelymatkan päässä vanhasta Porvoosta tai vaihtoehtoisesti sinne voi ajaa autolla lähes ensimmäisen sillan juurelle parkkipaikalle.

Ensimmäinen silta parkkiapaikalta
Porvoossa – kuin ulkomailla olisi.
Tukevat sillat johtavat vallihautojen yli Iso Linnanmäelle.

Ehdottomasti suosittelen Iso Linnanmäkeä lapsiperheille, jossa voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuulla historian lehtien havinaa. Tosin paikka oli täynnä mäntyjä. 🙂 Yksi lempipuistani on iso, vanha, käkkyräinen mänty ja niitä täällä riittää.

Upeita vanhoja mäntyjä

Tänne pääsee leveitä polkuja ja puisia, tukevia siltoja pitkin helposti lastenrattaiden kanssa ja maisemat ovat upeat. Paikalla ei ole jäljellä keskiaikaisen linnan rakenteita, mutta syvät vallihaudat ympäröivät Linnanmäen huippua.

Iso-Linnanmäen huipulla
Jos istahtais hetkeksi?
Täällä taitaa olla kauniinpi ja aurinkoisempi paikka. 🙂
Komea kelo kurkottaa kohti aurinkoa
Leveät polut kiertävät Linnanmäkeä useassa kerroksessa.

Porvoonjoki Linnanmäeltä
Maisemat avautuvat Porvoonjoelle.

Porvoon vanhat aitatkin näkyvät Linnanmäelle.
Porvoon Tuomiokirkko Iso Linnanmäeltä päin. Mahtava päivä takana, kiitos Porvoo!

Näihin kuviin ja tunnelmiin on hvyä lopettaa tällä erää. Tulossa mm. SF-Caravan Keskisuomesta ja Manamansalosta juttu.

t. Johanna