Manamansalossa mieli lepää

Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.

Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.

Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.

Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.

Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.

Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?

Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.

Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.

Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.

Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.

Oli kyllä uskomattoman kauniit ja lämpimät kelit siihen nähden, että sunnuntai oli jo syyskuun puolella. Sunnuntaina nautiskeltiin rannalla olosta ja koko valtava hiekkaranta oli lähes koko ajan ainoastaan meidän perheen käytössä.

Loppujen lopuksi aina on palattava arkeen ja kotiin, vaikka kuinka haluaisia vielä jäädä “metsään”. Perinteeksi on muodostunut kotiinpaluu Alassalmen lossirannan kautta.

Vähän haikein mielin kirjoittelen tätä postausta, sillä toistaiseksi ei ole suunnitteilla yhtään reissua ja vaunuakin olisi pakko huoltaa. Jospa vielä pääsisi jonnekin… 🙂

Jälleen Haaparanta-Tornio

Meillä tuli hirvittävän pakottava tarve lähteä uudelleen Ikeaan. Tosin ihan vaan pikaiselle visiitille tällä kertaa ja aina voi asuntovaunussa valmistetun aterian siinä sivussa korvata Ikean lihapullilla. 🙂

Ja kerta meillä on oma asuntovaunu käytössä, niin miksi jättää hyvä mahdollisuus käyttämättä. Tottahan toki vaunu mukaan ja viikonlopun viettoon.

Tällä kertaa aioimme oikeasti viettää rentoa viikonloppua Camping Tornion leirintäalueella. Camping Tornio on melko lähellä Tornion keskustaa ja opasteet löytyvät kasitieltä perille. Leirintäalueen hintataso on aika keskiverto suomalaiselle alueelle. Tällä reissulla vanhin tyttäremme ei ollut mukana, joten maksut 2 + 2 ja sähköt, yhteenäs 60 euroa viikonloppu.

Leirintäalueella hintaan kuuluu iltasauna kkaikille yöpyjille. Mahdollista on vuokrata rantasauna kahdeksi tunniksi 15 euron hintaan ja siinä ajassa ehtii hyvin lämmittää saunan, pesuvedet ja saunoa yli tunnin. Rannassa on myös saunalautta, mutta toistaiseksi se ei ole käytössä, lupahommat kuulemma vaiheessa.

Alue on kaiken kaikkiaan siististi hoidettu ja siellä on mahdolliuus monenlaiseen tekemiseen: lapsille leikkipuisto, kolme tramppaa vapaassa käytössä, minigolf 4 €/henkilö tai 13€/perhe, polkuautot 8€/tunti, kanootteja, polkuveneitä ja -pyöriä on mahdollista vuokrata käyttöönsä.

Leikkikentän vieressä on grillikatos, joka saattais vaatisi vähän korjausta, mutta kyllä siinä pystyi iltanuotiota pitämään. Rannalta löytyy toinen nuotiopaikka, joen törmällä on leirintäalueen laavu. Polttopuita ei tarvinnut täällä olla omasta takaa, niitä oli iso vajallinen lähes täynnä.

Lauantaina oli meillä harrastepäivä, tosin ihan rauhalliseen tahtiin. Tai no, pieni kilpailuvietti se aina nostaa päätään, kun miehen kanssa yhdessä pelataan. 🙂 Aloitimme minigolfilla koko perheen voimin, mutta kun lapset väsyivät peliin ja halusivat mennä leikkipuistoon, oli meidän vuoro ottaa mittaa toisistamme pelikentällä. Jääköön tulokset salaisuudeksi, mutta mukavaa oli pelata kesän ensimmäinen minigolf-peli. Pelin jälkeen vuokrasimme lapsille tunniksi polkuauton.

Sattui vielä niin somasti tälle samalla viikonlopulle, että uusin muumimuki oli ilmestynyt perjantaina ja sitä myydään vain Iittalan myymälöissä ja lisäksi joku verkkokauppa. Hyvä syy kävästä Haaparannassa Iittalalla pikaisesti.

Samalla reissulla menimme pelaamaan frisbeegolfia Tonio DiscGolfParkkiin, joka on hyvä aloittelijoillekin sopiva puistorata Tornion vesitornin lähettyvillä. Itse olen pelannut aika vähän, mutta joka kerta pelattuani totean sen mukavaksi lajiksi. Oulussa ja lähikunnissa olisi useita hyviä ratoja tähän harrastukseen.

Aina on aikaa kuvata yksi kirkko. Tornion kirkko on valmistunut 1686 ja sen on maailman suurin jäljellä oleva tukipilarikirkko. Valitettavasti tämänkään kirkon ovet eivät auenneet minulle.

Ilta vietettiin ystäväperheen kanssa kahvitellen, nuotiolla istuskellen ja hyvästä seurasta nauttien. Samainen perhe yöpyi Lapin reissullakin useamman yön meidän kanssa samassa paikassa.

Tarkoituksella en ole maininnut heitä aiemmin, sillä meillä on vuosien saatossa kehkeytynyt heidän kanssaan matkaillessa hyvä rytmi. Päivät kuljemme omien mielenkiinnonkohteiden mukaan perheittäin sinne, mikä ketäkin kiinnostaa. Iltaisin , jos ollaan samoissa maisemissa yötä, kahvitellaan ja jutellaan yhdessä. Toimii tosi hyvin ja kummatkaan perheet eivät ole toistensatien tukkoina.

Seuraava reissu on selvillä, mutta siitä ei taida postausta ilmestyä. Suuntana on nimittäin sukukokous oman sukuni juurilla.

Rajalla – Haaparannassa

Lomamatkamme viimeisen yön nukuimme Haaparannassa leirintäalueella. Tarkoituksenamme oli mennä yöksi Seskarön leirintäalueelle, mutta portilla totesimme, kiitos ei tänä viikonloppuna. Siellä oli Harley Davidson Sweden kokoontuminen ja ilmeisesti he olivat nauttineet jotain, joka sai ukkelit pissimään ympäri pihaa. 🙂

Ajoimme siis kiireesti 30 km ja ehdimme juuri ennen sulkemisaikaa Haparanda Campingin portista sisälle. Alue sijaitsee ihan Haaparannan keskustassa Torniojoen rannalla. Vastaanotto on River Motellin vastaaoton kassa samassa ja se meni kiinni jo 21.00. Meidät otettiin vastaan vähän sen oloisena, että oliko pakko tulla vielä ja valoja napsuteltiin pois päältä samalla kun ilmoittauduimme.

Leirintäalueella on hyvät parkkipaikat vaunuille ja autoille. Myös telttailijoille on todella hyvät nurmikentät. Pieni huoltorakennus sijaitsee heti leirintäalueen portin ulkopuolella, mutta siinä ei ainakaan toistaiseksi ole kuin vessat. Alueen sisäpuolella on jätehuolto, vesipiste ja kemssan tyhjennyspaikka. Yhdestä nurkasta löytyy myös grillikota ilman puita. Yleinen uimaranta ja lasten leikkipaikka löytyy pienen kävelymatkan päästä leirintäalueen ulkopuolelta.

Loput palvelut sijaitsevat läheisessä motellissa ja sieltä löytyvät erittäin hyvät keittiötilat niitä tarvitseville, lisää vessoja ja suihkut. Vastaanotosta sai leirintaalueen niin portin, huoltorakennnuksen kuin motellinkin koodit, joilla pääsi kulkemaan joka paikkaan läpi yön.

Motellin ravintolapuoli oli auki ties mihin asti ja siellä näytti olevan hyvin monenmoista kulkijaa, joten siitä johtuen tyttöjä emme halunneet päästää yöllä yksin vessaan parkkipaikkojen kautta ja 10-vuotias mainitsikin, että häntä vähän pelottaa isolla äänellä tiellä mölöttävät miehet.

Miinuksia tälle leirintäalueelle huoltotilojen sijainnista motellissa, motellissa tuntuva tunkkainen ruoan haju ja ravintolasta lähtevä pyörätie kulki asuntovaunumme perän takaa. Tällä alueessa olisi kyllä pontentiaalia pienellä panostuksella. Yhden yön hinta sähköineen oli 300 ruotsin kruunua ja sen mukaisella kurssilla euroina 28,23.

Taavolagården

Taavolagården on niin ihastuttava miljöö kahvipaikkana, että siellä on ihan pakko käydä silloin tällöin. Lapsemme eivät olleet käyneet siellä aiemmin, joten mainostimme sitä heille, sillä tiedämme heidän tykkäävän vastaavanlaisista paikoista. Heidän mielestään paikassa kaikkein ihmeellisintä oli, se että voi juoda ensin kahvit ja maksaa sitten mitä olet nautiskellut.

Taavolassa on paljon katseltavaa ja ihasteltavaa kahvittelun lisäksi. Itse talo on rakennettu 1834 ja sisustettu sen mukaisesti. Talon toisessa päässä on siis kahvila ja toinen puoli on varattu putiikille, jossa myydään kaikkea sisustukseen liittyvää tavaraa.

Pihalla on useampia vanhoja rakennuksia ja yhdessä niistä, vanhassa paakarituvassa on sekalaisten tavaroiden ja huonekalujen kirppis. Mitään kovin uutta siellä ei ole myynnissä. Ilmeisesti jossain rakennuksista järjestään juhlia, sillä sunnuntaina oli menossa paikkojen siivousta juhlien jäljiltä.

Pihapiirissä löytyy lapsille keinut ja ilmeisesti aitauksessa olevat linnut ovat ankkoja, joita lapset niin ihastelivat.

Seuraava postaus liittyy vielä reissuumme, mutta se on tytärtemme toivepostaus Ikeasta. 🙂 He ovat useamman kerran toivoneet Ikealla käydessä, että tehdään se ja nyt siihen on jonkin verran kuvausmateriaalia.

Useamman kerran olen aikonut mainita, että en tee blogini kanssa minkään tahon kanssa yhteistyötä, vaan teen tätä pelkästään omaksi huvikseni. Eli myöskään Ikea-postaus ei ole mainos, vaan meidän perheen lomailua! 🙂

Rappusia, rappusia ja Karhunpesäkivi

Ivalosta noin 20 kilometriä pohjoiseen, jälleen aivan nelostien varressa, Myössäjärven rannalla sijaitseva erikoinen nähtävyys, Karhunpesäkivi, päätettiin käydä tutkailemassa koko perheen voimin.

Kohteessa sijaitsee ravintola ja matkamuistomyymälä Karhutupa, jonka portailla tervetulleeksi toivottaa iso, takajaloillaan seisova karhu, joka heiluttelee etukäpäläänsä ja lauleskelee biisejä.

Rinteen alla olevassa opasteessa on matkaksi pesäkivelle merkitty 200 metriä ja koko matka on nousua puisia rappusia pitkin. Pesäkiveltä voi jatkaa vielä eteenpäin Karhunpesävaaran huipulle, johon johtaa lisää rappusia 300 metrin matkalla. Mieheni laski rappuset laskeutuessamme huipulta alas, mutta valittevasti emme pistäneet lukua ylös. Muistelimme yhdessä, että huipulle asti olisi ollut reilu 480 askelmaa.

Vanhan tarinan mukaan Karhunpesäkivi on saanut nimensä lappalaisukkelista, joka on hakeutunut luolan suojaan ja nukahtanut. Aamulla herättyään hän on huomannut nukkuneensä karhun kanssa samassa kolossa. Mene ja tiedä, mutta hauska tarina. Itse siirtolohkare on siis sisältä ontto tafoni, joka on syntynyt rapautumalla hiljalleen lämpötilan vaihteluiden ja kosteuden vaikutuksesta. Kiven sisällä mahtuu isokin mies seisoskelemaan suorana.

Kaiken huipuksi samalta alueelta löytyy vielä Fennoskandian vanhimpia mäntyjä, vanhimmat noin 770 vuotta vanhoja. Tätä en tiennyt ennen kuin vasta kirjoittaessani tätä postausta, mutta onneksi kiinnitin uljaaseen metsään huomiota paikalla ollessani, sillä olen ikivanhojen ja käkkyräisten mäntyjen loputon ihailija. 🙂

Lähtiessämme kohteesta, paikalle pyöräili iloinen Sähköpyörämies, jonka selässä oli mainos: Nuorgamista Hankoon. Pakkohan hänen kanssaan oli muutama sana vaihtaa, kuulemma hänelle oli kolme viikkoa aikaa fillaroida Suomi päästä varpaisiin. Reipasta meininkiä.

Sevettijärvellä

Matkamme jatkui Inarin keskustan jälkeen Sevettijärven suuntaan ja kohti Näätämön rajanylityspaikkaa. Näätämön rajanylityspaikka ei ole avoinna ympärivuorokauden, joten matkalla piti välistä vilkuilla kelloa, koska halusimme yöksi Norjan puolelle.

Sevettijärvellä oli kahvipaussin vuoro ja vaunukahvien keittelyyn löytyi oikein hyvä parkkipaikka, josta olisi ollut mahdollisuus käydä tutustumassa Kolttasaamelaisten perinnetaloon, mutta valitettavasti paikka ehti sulkeutua kahvittelumme aikana. Kävimme kumminkin käveleskelemässä pihapiirissä ja lammen rannassa, josta löytyy Saamelaismuseo Siidan ylläpitämä ulkomuseo.

Sevettijärvellä olisi ollut lisäksi mielenkiintoinen käydä tutustumassa Lapin Ortodoksisen seurakunnan Pyhän Trifon Petsamolaisen kirkkoon, mutta piti jättää väliin ehtiäksemme rajan yli ennen ilta kahdeksaa.

Näätämössä meidän oli ihan pakko pysähtyä ostamaan varalta täysi kaasupullo, kallista kaasua. Samalla kyselin sieltä vinkkiä Norjan puolen lähileirintäalueista, mutta heillä ei ollut mitään tietoayhdestäkään paikasta.

Täytyy todeta, että Suomessa leirintäalueilla on pääsääntöisesti todella hvyät nettisivut hintatietoineen. Norjassa, ainakin pohjoisessa, nettisivut on heikoit, jos ollenkaan ja hintoja ei löydy juuri mistään.

Neidenissä yöpymässä

Ensimmäisen Norjan yön vietimme Neiden Fjellstue -leirintäalueella. (Melko hyvät sivut ja suomeksi.) Leirintäalue sijaitsee vain 7 km Norjan puolella Neidenjokilaaksossa. Kielimuuria ei tässä paikka päässyt syntymään, sillä vastaanoton täti puhui selvää suomea.

Paikka näytti olevan kalastajien suosiossa, myös suomalaisten kalastajien. Vaunuilijoita oli vain muutama meidän lisäksi. Yöpyminen maksoi meiltä 310 kruunua (sen hetken kurssin mukaan lähes 33 euroa) sähköineen ja siihen kuului suihku ilman kruunuilla pelaamista. Kuulemma monilla muilla norjalaisilla leirintäalueilla suihkut toimivat kruunun kolikoilla.

Alueella on vuokrattavissa mökkejä, sauna ja palju. Leirintäalueelta löytyi periaatteessa kaikki tarvittava, mutta vähän oli vanhahkon ja nuhjuisen oloinen paikka, lukuunottamatta hiljattain uusittuja suihkuja.

Seuraavana päivänä matka jatkuu syvemmälle Pohjois-Norjaan ja meidän kerrankin huolella laatimat matkasuunnitelmat eivät pidä ollenkaan paikkaansa. 🙂

Rantaloma Himangalla

Kesä on tulla tupsahtanut ihan huomaamatta ja blogin 1-vuotissynttärit siinä samalla. Viime kesäkuussa kirjoitin ensimmäisen juttuni blogiin: http://www.kotimaaetsimessä.fi/lahimatkailua-asuntovaunulla/. Reissu oli mieheni sisarusten perheiden kanssa sovittu viikonloppukokoontuminen.

Leirintäalueen päärakennus

Tapasimme samalla kokoonpanolla tänä kesänä Himangalla Sautinkarin leirintäalueella https://www.sautinkari.info/# . Sautinkari oli meille kaikille ennestään tuntematon paikka ja valitsemme sen sijainnin vuoksi eli Oulusta sopiva etäisyys, ajokilometrejä ei kerry turhan paljon viikonlopun reissua varten. Leirintäalue sijaitsee sekä Lestijoen, että Perämeren rannalla.

Leirintäalue on aika iso, yli 250 paikkaa. Päähuoltorakennus löytyy keskeltä aluetta, jossa on kaikki tarpeellinen: suihkut, vessat, saunat jne. Iltasella on vakiona leirintämaksuun kuuluva yleinen saunavuoro ja joenrannassa on lisäksi vuokrattavissa ulkosauna, josta pääsee laiturilta uimaan Lestijoessa. Edelleen mainostan SFC-alueiden edullisuutta, varsinkin jos on jäsen. Jäsenille 18€/vrk ja muille 25 euroa. Lisäksi kaikille sähkö samalla hinnalla 5 euroa/vrk.

Leirintaalueelta löytyy siis uimapaikat laiturilta jokeen tai hiekkarannalta mereen. Viikonloppu sattui olemaan tämän kesän kuumin viikonloppu ja ukkosia oli ennustettu tulevaksi usempia, mutta onneksi ennustajat erehtyivät ja ainoastaan sunnuntaiaamuna oli hetken aikaa ukkonen yllä. Muuten lapset nauttivat mahtavista uintikeleistä useamman kerran päivässä.

Leirintäalue elää pienoisen epävarmuuden alla vuodesta toiseen, kun Kalajoen kaupunki on suunnitellut alueen kaavoittamista mökkikäyttöön ja leirintäalueen vuokrasopimus uusitaan vuodeksi kerrallaan. Luonnollisesti tämä vaikuttaa siihen, miten leirintäaluetta kannattaa kehittää. Harmi sinänsä nämä suunnitelmat, että rakennetaanko alueelle muutamia mökkejä joillekin ihmisille vai voiko alueesta nauttia kesän aikana isompi joukko porukkaa?

Leirintäalueen rajalla on kesäkioski, jossa järjestetään pari kertaa kesässä karaokea ja tansseja ja se osui nyt tälle viikonlopulle. Lauantai-iltana mökä oli melkoinen ja eräs nainen oli miehelleni kuvaillut mekkalaa osuvasti: – Tuo päihtyminen saa ihmiset kuvittelemaan, että he osaavat laulaa. Muuta harmia siitä ei tosiaan ollut kuin ääni.

Sunnuntaina koukkasimme vielä pienen lisälenkin Lohtajan Ohtakarin kautta, jossa on kerrassaan mahtavat hiekkarannat. Alueesta on aika vähän tietoa ja sitä ei kauheasti mainosteta, mutta suosittelen poikkeamaan. Alueelta löytyy kioski ja sieltä voi varata vaunulle sähköttömiä yöpymispaikkoja, joihon sisältyy wc, suihku ja kemssan tyhjennys, hinta 15 euroa/vrk. Lähin nuotiopaikka löytyy huoltorakennuksen vierestä ja uimarantaa on lähes silmän kantamattomiin.

Ohtakariin täytyy ehdottomasti joskus palata ajan kanssa ja Sautinkari kannattaa myös muistaa. Lämmintä ja aurinkoista kesää! 🙂

Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.

Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.

Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)

Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy  ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

NIemenharjun harjutie

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun  läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.

Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.

Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.

Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset  henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa.  Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.

Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.

Mökkivanhukset rannalla.

Vanha kivimuuri reunustaa tietä  alueelle.

Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.

Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.

Vanhan alueen kartta.

Säästöpankki, kotijoukkue, vieraat….

Rantamökit on upeissa maisemissa.

Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.

Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.

Rantasaunan tunnelmaa

Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.

Jollakin on ollut tauon paikka.

Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.

Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂

Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.

Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.

Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.

Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.

Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂

Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä.  Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.

Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla  hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.

Johanna

Jyrkkäkoski ja Pudasjärvi

Luontoelämyksiä

Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen  käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.

Metsäkorte ja aamukaste

Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.

Satumetsässä

Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla  sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta  valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.

Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.

Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.

Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.

Portaat takapihalle

Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.

Huoltorakennus mäen päällä

Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.

TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.

Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.

Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.

Rantasauna on vuokrattavissa.

Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.

Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.

Lapsille pari keinua

Leikkipaikalla on lohikäärme.

Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉

Jyrkkäkosken alueen maastoa.

Ilmeisesti avokota

Kivarinjoki

Herra ja rouva Kärpässieni.

Tatti tai joku sen sukulainen.

Leirintäalueen raja-aita

Vuokramökkejä mäen harjanteella.

Käpytikka ahkeroimassa.

Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.

Jyrkkä törmä joelle.

Puolukkaretkellä

Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.

Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.

Upeat marjastusmaastot

Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.

Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.

Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.

Virsun kämppä Haisuvaarassa

Rannasta kuvattuna

Rakennukseen on useita siäänkäyntejä.

Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.

Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.

Ihastuttavan suojaisa paikka saunalla.

Ikkuna oli jäänyt raolleen.

Pitkospuut rantaan.

Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.

Pieni Virsulampi

Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.

Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.

Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.

Meill on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi… Vettä sateli molempina iltoina vähän, mutta hyvässä seurassa sateen suojassa grillaillessa, jutellessa ja lauleskellessa vierähti muutama tunti helposti.

Metsäpolulla koko porukalla.

Kierreltiin hiekkakuoppien laitamia.

Yhden kuopan pohjalla oli vanha talo.

Luonnon helmassa

Pakollinen mänty-honka-petäjä -kuva. 🙂

Tällainen oli päätösreissu tälle vaunukaudelle. Nyt pitäis suunnitella vaunulle talvisäilytys ja haaveilla tulevasta kaudesta. Tosin meillä ei ole tapana suunnitelle  etukäteen reissuja kovin paljon, vaan mennään fiiliksen mukaan.

Pihtiputaan reissu saattaa olla tulossa vielä tälle syksyä, mutta ei asuntovaunun kanssa. Kuten huomaatte, suunnitelmat elävät ja muuttuvat…. 🙂

Mukavaa syksyä teille kaikille!

Nallikari – kesäisen Oulun keidas

 


Nallikari on kotikaupunkini ylpeys, joka sijaitsee Oulun Hietasaaressa. Meiltä on matkaa sinne vain viisi kilometriä. Ehkäpä juuri sen läheisyyden vuoksi meillä ei tule käytyä siellä kuin kerran kesässä ja lapsetkaan eivät ole koskaan välittäneet  meressä uimisesta.

Nallikari
Nallikarin uimarantaa

Nallikari on etenkin norjalaisten hehkuttama paikka ja muutkin  ulkomaalaiset turistit ovat löytäneet paikan hyvin. Alueella sijaitsee neljällä tähdellä merkitty Nallikarin lomakylä eli sieltä löytyy niin mökkejä kuin  paikkoja karavaanareille.

Omat kokemukset varsinaisesta leirintäalueesta liittyvät lähinnä Kalevan uutisointiin, aidan yli kurkkimiseen ja lapsuuden muistoihin eli viimeisen käyntikerran jälkeen muutoksia on tapahtunut runsaasti. Toki monesti olemme leikitelleet ajatuksella, että tekisimme viikonloppumatkan asuntovaunulla Nallikariin, mutta ei se oikein houkuttele maksaa kotinurkilla oleilusta.

Muutaman vuoden aikajaksolla leirimökkejä on uusittu ja rakennettu alueelle lisää, mutta paras muutos on ollut uimarantaan kohdistunut siistiminen ja maisemointi. Kyllä sitä nyt kehtaa esitellä turisteille ja oululaisten köllötellä rannalla. 👍

Hiekkarantaa

Yksi parannusehdotus tosin olisi Oulun kaupungille, rannalle kannattaisi rakentaa käytäviä helpottamaan lapsiperheiden kesäeloa. Oli nimittäin aika tuskaista kiskoa Emmaljungia rantaan ja varmasti tätä muutosta kiittelisivät myös liikuntaesteiset. Käytävien rakentamisesta hyvä esimerkki löytyy vaikkapa Kalajoen hiekkarannoilta

Tekemistä rantaloman lisäksi Hietasaaressa löytyy mm:

– Beach Volley -kentät

– Minigolf

– Mahtava leikkipuisto lapsille

– Kuntoiloijoille muutama väline rannan tuntumassa

Vauhtipuisto (auki koululaisten kesälomien aikana)

Ravintola Nallikari

Ravintola Nallikari Lomakylän läheisyydessä.

– Nallikarin majakka, jossa kesäisin kahvila

Nallikarin Majakka

Kylpylähotelli Eden

Rantaa ja taustalla Kylpylähotelli Eden.

Nallisport

Hietasaaren ponipiha

Kävellen tai pyörällä matkaa Oulun torin laitaan kertyy lyhyimmillään 3,5 km, mutta vaihtoehtoisia kauniita reittejä löytyy vaikkapa Tuiran siltoja ja rantoja kulkien. Uudehko Valkean ostoskeskus ja muut kaupat siis ihan lyhyen matkan päässä.

Eräänä iltana sain suostuteltua perheeni mukaan kuvausreissulleni ja tyttäret uimaan meressä. Meidän perheen uintireisssut ovat koko hellejakson ajan sijoittuneet iltayöhön, johtuen meidän kodin kuumuudesta. Uinnin jälkeen on helpompi nukkua, kun koko kroppa on viilentynyt.  Tyttärien tuomio rannalle oli vähän tyly, mutta kyllä minä edelleen suosittelen sitä tutustumisen arvoisena paikkana. Tytöt haluavat jatkaa uintia mieluummin Valkiaisjärvellä ja ehkä täytyy esitellä sekin ranta  teille joku kerta.

Uimakopit


Yöaikaan ei näkyvnyt kopilla uinninvalvojaa.

Majakalle johtaa hyvä reitti vaikka pyöräillen.

Turvallista – lämpimänä kesäyönä poliisit näyttäytyivät paikalla useamman kerran.

Hetkeksi kannattaa istahtaa aloilleen ja ihastella maisemia.