Kalajärvi – matkailukeskus Peräseinäjoella

Ei itään, eikä pohjoiseen, eikä Oulusta pääse lännemmäksi vaan tällä kertaa suuntasimme Etelä-Pohjanmaalle, Peräseinäjoelle, Kalajarven SF-Caravan -alueelle.

Peräseinäjoen sijainti on hyvä, josta on helppo käydä päiväseltään esim. shoppailemassa Seinäjoen uudessa Ideaparkissa, Tuurin kyläkaupassa, huvitella Miljoonativolissa tai käydä Ähtärin eläinpuistossa. Toki me ei kaikissa näissä käyty, mutta mahdollisuuksia olisi ollut.

Matkailijoille vinkkinä, että olen kuullut Seinäjoen Ideaparkin yhteydessä olevasta Ideacaravanista, jota kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos sillä suunnalla tarvii pikaista yöpymispaikkaa. Uusi, edullinen, sähköt, suihkut ja vessat.

Matkailukeskus sijaitsee Kalajärven tekojärven rannalla, jonka ympärille on rakennettu hulppeat puitteet matkustajille, kalastajille ja uimareille eli toisien sanoen lomailijoille.

Leirintäalueella on noin 3oo vaunupaikkaa ja lisäksi kaksi erillistä invapaikkaa. Vuorokauden hinta alueella on karavaanareille 23 euroa valosähkön kanssa ja muille 32 euroa. Telttamajoitus ei ole mahdollista karavaanareiden alueella, mutta läheisellä aidatulla alueella voivat majoittua telttailijat. Ilmoittautumien ja maksu tapahtuu viereisen ravintolan kassalle. Samasta paikasta voi tiedustella myös alueen mökkimajoitusta.

Kalajärven leirintäalueella on siistit, hyväkuntoiset ja toimivat tilat matkailijoille. Hygieniasta muistuteltiin kovasti täälläkin ja mainostettiin tehostettua siivousta, mutta siivous tapahtui kerran päivässä, aamupäivällä. Noin ison leirintäalueen ollessa kyseessä, siivousta saisi normaaliaikanakin olla useammin kuin kerran päivässä. Leirintäalue oli suurimman osan ajasta melko täynnä.

Leirimaksun hintaan kuuluu yleisillä saunavuoroilla saunominen, veneiden ja pelastusliivien lainaaminen, leikkipuistot rannalla ja majoitusalueella, grillikota polttopuineen ja Vankkurituvasta löytyy erilaisia pelejä. Näyttipä puistossa olevan aamupäivällä “puistotätikin” leikittämässä lapsia.

Tämän kesän hittituotteet eli erilaiset sähköavusteiset potkulaudat yms. näkyvät valitettavasti myös leirintäalueilla. Alueella oli todella paljon lapsia juoksentelemassa vaunujensa ja leikkipuistojen välillä ja siihen sekaan muutama isompi lapsi hurruuttamassa täyttä vauhtia sähkölaudalla muiden seassa ei kuulosta kovin hyvältä idealta. Näihin voisi mielestäni puuttua leirintäalueiden säännöissä. Tämä ei ole pelkästään Kalajärven ongelma, vaan on ollut nähtävissä useimmilla leirintäalueilla tänä kesänä.

Kalajärven muita palveluita on mm. Ravintola Kalajärvi, tenniskentät, lentopallokenttä, puistogolf ja luontopolut.

Kaikkein parasta alueella on kyllä mahtava uimaranta maisemineen. Uimaan pääsee niin rannalta kuin laiturilta ja innokkaimmat voivat uida vähän matkan päähän hyppylaiturille.

Seuraavassa jutussa Tuurissa ja pelipuuhissa…. 🙂

Kuopijoon käy tie

Tämän reilun viikon reissun viimeinen etappi on Kuopio Rauhalahden leirintäalue. Kyseisellä aluella olemme olleet kerran aiemmin, noin kymmenen vuotta sitten ja silloin paikasta jäi ihan hyvät fiilikset.

Olemme olleet varsinaisia karavaanareita ja omalla vaunulla kulkijoita vuodesta 2014 asti ja sitä ennen kuljimme useampana kesänä viikon reissuja vanhempieni asuntoautolla. Sinä aikana olemme olleet puskaparkeissa ja sekä SF Caravan- alueilla että muilla leirintäalueilla.

Omat kokemukseni näiden alueiden välillä on hiukan ristiriitaiset, karavaanareiden omilla alueilla on yleensä siisitimpää (vessat yms. tilat), rauhallisempaa, edullisempaa, paremmin hoidetut alueet ja rakennukset. Muilla leirintäalueilla, varsinkin isoilla, siisteys kärsii väkimäärän paljoudesta ja on rauhattomampaa elämää, juhlijoita enemmän.

Nämä on minun havaintojani ja omat mieltymykseni vaikuttavat mielipiteeseeni ja käytämme yhtälailla kaikkia alueita, mikä parhaiten osuu matkamme varrelle.

Rauhalahden leirintäalue on Suomen viidestä viiden tähden leirintäalueista yksi. Tästä linkistä voit lukea enemmän tähtien vaatimuksista ja tästä linkistä, miten Suomen luokitus eroaa muiden maiden vaatimuksista. Ihan mielenkiintoista luettavaa.

Suomessa siis leirintäalueiden tähtiluokitusta parantaakseen pitää mm. olla paljon erilaisia palveluita tarjolla ja anniskelualueiden pitää olla kunnossa. Kaikki tämä on minulle toisarvoista ja tärkeämpää olisi hyvät majoitusalueet, siistit ja puhtaat saniteettitilat ja muut huoltorakennukset, hyvät lasten puistot ja kunnolliset uimarannat.

Rauhalahti kärsii mielestäni tästä viidestä tähdestä, sillä palveluita löytyy alueelta laidasta laitaan. Esimerkkinä monenlaista välinevuokrausta, anniskelualueet, eläinpuisto jne.

Vaikka joka paikassa toitotetaan koronaviruksen myötä tehostettua siivousta, se ei käytännössä näkynyt millään lailla WC-tiloissa. Illalla vessat olivat haisevat, likaiset, käsipyyhepapaperit lopppuivat kesken ja tilat olivat yksinkertaisesti paljon käytetyt. Toki käyttäjät itse voisivat omalta osaltaan huolehtia siisteydestä, mutta silti välisiivous olisi ollut paikallaan.

Toinen häiriötekijä alueella oli remuavat ukkoporukat mökeissään, kun vaunupaikkamme sattui liian lähelle heitä. Heillä varmaan oli ihan mukavaa, mutta alkoi jo korvissa soida aikuisten miesten känninen räkätys kun sitä oli kuunnellut tunti toisensa perään.

Luonnollisesti tähtiluokitus nostaa palveluiden ohella myös hintaa. Meillä yksi lapsistamme ei ollut mukana reissussa, joten neljältä hengeltä kaksi vuorokautta omassa asuntovaunussa maksoi 86 euroa sähköineen.

Nyt voi kuulostaa siltä, että koko paikka on ihan kökkö, mutta ei se sitä ole. 🙂 Henkilökunta on todella ystävällistä, huoltotilat ovat isot ja niihin ei tarvinnut koskaan jonottaa väkimäärästä huolimatta. Juomavesipisteitä on runsaasti ympäri aluetta, hieno uimaranta leikkipuistoineen ja mitkä upeat maisemat niin leirintäalueella kuin koko Kuopiossa ja lyhyitä luontopolkuja kulkee Rauhalahden alueella.

Monilla leirintäalueilla on tarkat saapumis- ja poistumisajat, esim. klo 12 täytyy olla alueelta ulkona ja meidän kesälomarentoutujayökukku-perheelle tämä monesti tuottaa hankaluuksia ja varsinkin kiirettä. Rauhalahteen voi saapua aamu kuudelta ja poistua täytyy illalla klo 23 mennessä.

Saavuttuamme Rauhalahteen, pystytimme leirin, söimme ja lähdimme ystäväperheen kanssa Koskilaivoilla risteilylle Saaristokaupunkiin. Sää oli mitä mainioin 1,5 tunnin risteilylle M/S Koskella. Risteilyt lähtevät Kuopion Matkustajasatamasta, mutta ainakin M/S Salmetar ottaa matkustajia kyytiin myös Rauhalahdesta.

Risteilyllä seilataan Kallaveden saaristossa ja mm. Kuopion asuntomessualueen ranta-asunnot näkyivät risteilijöille. Risteilyt on mitä mainioin kohde myös lapsiperheille ja varsinkin 3-vuotiasta kovasti kiinnosti laivan “ratti” ja torven töräyttely oli mieliinpainuva ja jopa vähän pelottava. Perhelipun (2+2) hinta on 40 euroa.

Risteilyn jälkeen palloilimme hetken satamassa katselemassa maailman menoa ja siinä seisoskellessamme paikalle saapui riksakuski kyselemään olisiko kyydin tarvitsijoita. Kyyti satamasta leirintäalueelle olisi maksanut 3o euroa kolmelta hengeltä. Sen sijaan Vänärin uimarannan kierros maksoi kymmenen euroa, joten kolme innokkainta pääsi testaamaan tätä hupia.

Seuraavana päivänä oli vuorossa pakollinen shoppailupäivä ja suuntasimme Matkuksen ostoskeskukseen. Ensimmäisenä lapsilla kiinnittyi huomio isoon leikkipuistoon kauppakeskuksen pihalla, joka ilmeisesti oli melko uusi. Lupasimme, että ensin shoppaillan ja syödään ja sitten leikitään.

Tämmöseen paikkaan kun eksyy lomareissulla, tulee väkisillä mieleen, että heittää aikaa niin hukkaan, mutta nyt oli oikeasti pakko käydä ostoksilla. Aikaa kului tuntikaupalla täällä ja syödäkin täytyi, mutta onneksi Ikean lihapullat auttoivat jaksamaan vielä lasten Olopuistoonkin.

Illalla leirintäalueella kävin tyttären kanssa rannalla hetken kuvaamassa, mutta varsinaisia luontokuvauksia enemmän seuraavassa postauksessa.

Pikavisiitti luonnonkauniiseen Kuhmoon

Pitkällisen pohtimisen jälkeen päädyimme ajelemaan Suomussalmen kautta Kuhmoon ja matkan varrella kävi niin, että jäi jälkeen monta paikkaa johon täytyy palata ajan kanssa.

Vinkkinä teille matkailijoille, jotka ette kuulu karavaanareihin, jäsenyyden myötä saa todella hyvän leirintäalueoppaan karttoineen. Karttaan on merkitty kaikki Suomen toiminnassa olevat leirintäalueet ja lehdessä lyhyet esittelyt alueista.

Suomussalmella pysähdyimme kahvittelemaan Lounaskahvila-Konditoria Herkkusuussa, joka sijaitsee vitostien varrella Kiantajärven rannalla. Päivä oli lämmin joten nautiskelimme kauniista säästä ja maisemista terassikaffeilla.

Samassa rakennuksessa sijaitsee alueen info, josta kävimme haalimassa esitteitä tulevia reissuja varten. Ja haaveita riittää…. mm. Raatteen tien sotahistoriaan liittyvät maisemat, luontopolut jne. Ja puhumattakaan Hossan luonnosta, johon olemme olleet menossa jo viisi vuotta sitten, mutta vieläkin hurruutimme muihin kohteisiin.

Suomussalmelta ajoimme Kuhmoon ja vakaa aikomuksemme oli yöpyä siellä Kalevala campingissä. Mutta, vaikka paikka oli todella viehättävällä paikalla, valitsimme Kalevala matkaparkin.

Leirintäalueen vaunupaikat sijaitsevat korkealla mäntykankaalla, Lammasjärven rannalla, mutta alue on vasta heräilemässä vuosien tauon jälkeen henkiin ja ilmeisesti matkailijat eivät ole vielä paikkaa löytäneet. Alueella ei ollut yhtään majoittujaa keskellä vilkkainta sesonkia.

Alueen miinuksia olivat varsinaisten vessojen remontti. Tällä hetkellä vessat ja suihkut sijaitsivat ainoastaan uimarannalla todella jyrkkien portaiden alapuolella.

Mielestäni tällä leirintäalueella on tulevaisuus, jos asiat saadaan järjestettyä ja matkailijat löytävät tiensä paikalle. Lähiympäristössä löytyy mahtavat kuntoilumaastot, uimarantoja, frisbee-golfrata, rullasuksirata, Talvisotamuseo ja Luontokeskus Petola.

Kalevala matkaparkki sijaitsee Kalevalan liikuntakeskuksen parkkipaikoilla, josta löytyy kahdeksan sähköpaikkaa. Hinta on 15 euroa yö ja hintaan sisältyy liikuntakeskuksen suihkujen ja WC:n käyttö.

Matkaparkiksi tämä oli loistava, sillä läheskään kaikkiin parkkeihin ei kuulu suihkua. Herkkäunisia ja aikaisin nukkumaan menijöitä saattaa häiritä vieressä olevalta tenniskentältä kuuluvan pallon pompottelu ja huudahtelu, joka jatkui puoleen yöhön saakka. Parkkipaikka on asfalttikenttää, mutta kuvat puuttuu varsinaisesta yöpymispaikasta.

Jotenkin tuntuu tällä reissulla vastuksia riittävän ja seuraava olikin jo ihan nurkan takana. Mieheni alkoi liittämään vaunua sähköön ja yritti irrottaa caravan liitäntäkaapelista adapteria, joka ei irronnut millään. Kaikki keinot käytettiin yhdessä ja yksin ja miehen sormenpääkin ehti haljeta ennen kuin adapteri irtosi. Tiukkuuden syy selvisi sen irrottua eli siitä oli kärähtänyt joku osa. Onneksi se piti irrottaa tässä vaiheessa, ettei sattunut suurempaa vahinkoa tai tulipaloa.

Sen verran meni aikaa tässä rassailussa, että päätimme hakea pitsat paikallisesta Maken pizzeria Kebab-Ravintolasta ja ihan hyvät pitsat saatiin ja nälkä lähti.

Lapset pääsivät vielä pitsan päälle iltauinnille Kuhmon keskustan tuntumassa olevalle Ruukinrannnan uimarannalle, joka on todella mahtava uimapaikka. Oululaisena meinaa käydä kateeksi isojen järvien upeat ja hyvin hoidetut uimarannat. On Oulussakin siistejä rantoja Oulujoen varrella, mutta joki on aina joki ja pikkujärvi on pieni 🙂

Aamupäivällä lähtiessämme kohti uusia seikkailuja, kävimme Kuhmon keskustassa ostamassa uuden adapterin kärähtäneen tilalle ja en voinut vastustaa pientä shoppailuhetkeä ihastuttavan näköisessä kaupassa, Rusasen Kulmassa. Leluja, sisustusta, kosmetiikkaa ja askartelua.

Luvassa oli sadepäiviä, joten tästä kaupasta löytyi lapsille mukavaa tekemistä tylsistymistä vastaan.

Seuraavaa paikkaa arvoimme minne mennä, Rautavaaran Metsäkartano vai Vuokatissa sijaitseva karavaanareiden oma alue Kattivankkuri. Kiertue jatkuu…..

Ranualla matkaparkissa

Tämän vuoden ensimmäinen karavaanarikiertue starttasi pitkän ja hartaan odottelun jälkeen viikko juhannuksen jälkeen. Monien vaiheiden jälkeen asuntovaunu saatiin reissukuntoon ja pääsimme sovittuun kokoontumiseen sukulaisten kanssa.

Vaunumme ongelmat ovat olleet viime kesänä lentoon lähtenyt ikkuna ja muutama halkeama etulaatikossa. Etulaatikon korjaus onnsitui hyvin, joskin aikaa vievästi, mutta ikkunaongelma ei ratkennut muutoin kun itse tekemällä polykarbonaatista uusi ikkuna rikkoutuneen tilalle. Välttämättä tämä ei ole pysyvä ratkaisu, mutta toistaiseksi ainoa mahdollisuus ja se toimii eli pitää tuulen ja tuiskun vaunun ulkopuolella.

Täytyy kyllä antaa isolla risulla sapiskaa maamme karavaanari- ja tarvikeliikkeille asiakaspalvelusta. Melko monessa firmassa on tarjouspyyntölomake tai pyydetään sähköpostilla tarkemmat tiedot tarvittavasta varaosasta kuvien kera, mutta viesteihin ei koskaan vastata. Puhumattakaan puheluiden sujumisesta, kun ei olla maksavalle asiakkaalle valmiita tilaamaan sopivaa ikkunaa. Kuulemma voisi joutua tilaamaan Saksasta as sen. Onneksi Biltema myy tarvikkeita asiakkailleen ja mieheni veisteli vaunuun uuden ikkunan.

Reissumme ensimmäinen määränpää oli Ranuan Kristillisen opiston matkaparkki. Opisto sijaitsee Ranuan keskustan läheisyydessä, josta on opasteet perille. Matkaparkki pitää varata etukäteen ja maksaa opiston verkkkokaupassa ennen alueelle saapumista. Matkaparkin hinta vaihtelee perhekoon ja sähköntarpeen mukaan välillä 20-45 euroa. Halvin hinta on pieni perhe ilman sähköä ja kallein iso perhe sähköpaikalla.

Matkaparkin hintaan kuuluu:

  • WC avoinna ympäri vuorokauden
  • Suihkut klo 9-20
  • Juomavesipiste
  • Kemssan ja harmaaveden tyhjennys
  • Tiskipaikka kylmällä vedellä, tosin tämä tiskauspaikka ei kyllä houkuttanut tiskaamaan, vessan käsienpesupaikan yhteydessä oli järjestetty paikka tälle toiminnolle.

Lisäksi alueelta löytyy ilamaiseksi:

  • Frisbeegolf-rata (kiekkoja mahdollista vuokrata, jos ei ole omia)
  • Lasten ulkoleikkipaikka hiekkaleluineen
  • Ulkopelejä lasten leikkipaikan yhteydessä
  • Keppariesteet kepparifaneille
  • Beach volley- kenttä
  • Uimaranta
  • Nuotiopaikka
  • Luontopolku

Maksullista lisätekemistä:

  • Kajakkeja
  • Rantasauna
  • Kota
  • Golf-kenttä, tarvittaessa välineet voi vuokrata

Alueella on laajasti tilaa parkkeerata mieleiselleen paikalle opiston päärakennuksen ympäristössä. Löytyy nurmikenttää, sorakenttää, järvimaisemaa jne. Lapsilla on runsaasti tilaa leikkiä ja vaikkapa pyöräillä alueen peltoteillä ja muissa maisemissa.

Alueelta ja paikoista on harmittavan vähän kuvia monestakin syystä, ensimmäisenä ne tuhannat itikat, jotka ensimmäisen vuorokauden aikana piinasivat meitä yötä päivää ininällään ja pistoillaan. Eka yönä nukuttiin noin kaksi tuntia ja muu aika läiskittiin käsiä yhteen. Onneksi saatiin seuraavaksi yöksi Raidin Liquid Electric– hyttyskarkotin. Ilman sitä me olisimme painelleet tukkaputkella muille maille, niin kuin osa seurueestamme päättikin tehdä. Toisena syynä se, että meillä oli niin paljon seuraa sukulaisista, joten kuvaaminen ja bloggaaminen pääsi unohtumaan.

Seuraavaksi lyhyt postaus Ranuan eläintarhasta.

Ps. Jos jollakulla on vinkkejä, mistä saa asuntovaunuun ikkunan kohtuulliseen hintaan hyvällä asiakaspalvelulla, laittakaa mulle viestiä facen tain instan kautta. 🙂