Nallikarissa tulee käytyä usein kuvaamassa auringonlaskun aikaan ja miten se voikin olla joka kerta sävyiltään niin erilainen. Harmillista Nallikarin alueessa on se, että se sijaitsee niin lähellä kotia, vain viiden kilometrin päässä kotoa, joten ei sinne viitsi lähteä vaunun kanssa. Hinnastot olen katsonut ja laskin, että meidän perheeltä maksaisi halvimmillaan 46 euroa/vrk eli ei edullisimmasta päästä. Toki alueen sijainti on mitä mainioin.
Nallikarin ravintola auringonlaskun aikaan.
Nallikarin leirintäalueesta minulla ei siis ole omakohtaisia kokemuksia, mutta paljon olen kuullut siitä hyvää ja se on usein mainittu yhdeksi Suomen parhaimmaksi leirintaalueeksi. Yritin myös etsiä muiden bloggaajien postauksia leirintäalueesta karavaanareiden näkökulmasta, mutta äkkiseltään en löytänyt.
Listaan tähän muutamia paikkoja, mitä lähialueella voi tehdä:
Olen joskus nuorena kiertänyt Karhunkierroksen ja sieltä on muistoihin jäänyt useita kauniita kohteita, joissa olen halunnut käydä uudelleen. Yksi niistä on Kiutaköngäs
Kiutakönkäälle lähtee noin kilometrin mittainen polku Oulangan luontokeskuksesta, jonka varrella on useita rappusia, joten reitti soveltuu vain jalkaisin kuljettavaksi.
Kesäkuun alkupuolella reitti on jo kuiva lukuunottamatta pari märkää kohtaa, jotka pääsee kiertämään helposti lenkkareilla. Nähtävillä on, että rinteestä virrannut puro on vielä hetki sitten kulkenut polun ylitse.
Reitin varrella on useita penkkejä maiseman ihastelua ja levähtämistä varten.
Sota-aikana tästä ampumapesäkkeestä vartioitiin Oulankajoen liikennettä.
Sää on aurinkoinen ja melko lämmin edellisen päivän hyisen kelin jälkeen. Luonto hehkuu alkukesän vihreyttä ja mustikkaa näyttäis tulevan hyvin, jos mikään ei pilaa satoa.
Jos Rukalla on ollut hiljaiseloa, niin täällä riittää porukkaa. Ja miten on mahdollista, että joka paikassa voi tulla tuttuja vastaan. Kuusamon erämaassa tapasin koulukaverini reilun 20 vuoden takaa. 🙂
Kiutaköngäs on uskomattoman upea paikka, jossa vesimassat kulkevat 325 metrin pituisen kosken läpi ja korkeusero tuolla matkalla on 14 metriä. Korkein pudotus on ylimpänä, jossa vesi syöksähtää alas noin neljän metrin matkan. Kuvissa paikka ei pääse oikeuksiinja luonnollisesti kuvista puuttuu myös korviahuumaava kosken pauhu.
Paikka on sykähdyttävän kaunis, mutta ylimääräisiä sykähdyksiä se antaa vielä mukana olevien lasten ja vieläpä muidenkin läsnäolevien lasten vuoksi. Onneksi meitä on kaksi aikuista mukana, minä voin kuvata rauhassa ja mies pitää kokoajan herkeämättä kiinni 3-vuotiaasta parkouraajasta.
Varovasti nyt!
Jyrkänteen reunalla
Kaunein kohta Kiutakönkäällä.
Alueen mukavuuksiin kuuluu myös WC ja taukopaikka, mutta niitä palveluja emme tarvinneet tällä reissulla.
Kesä-illan sinitaivas ja huiman korkea männyt.
Melko harvinainen ja ihmiselle tappavan myrkyllinen Näsiä.
Käylänkoski
Matkalla majapaikkaan pysähdymme Käylänkoskelle, joka Kitkajoessa olea pieni koski. Parkkipaikalta kävelymatkaa koskelle on muutamia kymmeniä metrejä.
Vetta virtaa runsaasti eri pikkuhaaroja pitkin ja kymmenkunta erilaista pientä siltaa johdattaa kulkijan paikasta toiseen, tosin tällä hetkellä kaikille silloille ei ole asiaa. Tänne ei huolittu pikkuseikkailijaa mukaan.
Virta näytti mielestäni älyttömän voimakkaalta, mutta niin vain seisoi yksi kalastaja virrassa kahluusaappaineen. Omaa päätä pelkkä ajatuskin huimasi.
Leenan Koskitupa näyttää kauemaa katsottuna olevan keskellä virtaa ja lähempää katsottuna portailla on tainnut vesi virratakin. Koskitupa on auki kesäkuukausina, josta mainoksen mukaan saa kahvin lisäksi lohikeittoa joka päivä.
Leenan Koskitupa
Vielä illalla viimeisenä kävimme katsomassa Myllykosken lähtöpaikalla, mutta oli jo niin väsy päivän riennoista, että päätimme jättää kokemuksia seuraavan kertaan.
Myllykoskelle portaat
Sunnuntaina suuntasimme Rovaniemen kautta kotia kohti.
Rovaniemellä Otus-myrsky riepotteli melkolailla ja puitakin kaatuili.
Vinkkinä vielä muille matkailjoille, että Kemi-Oulu välillä nelostie on remontissa ja nopeurajoitus on useammassa kohdassa kilometritolkulla 50 km/h. Siltätyömaita, ohistuskaistoja ja räjäytyksiä eli siellä ajellaan todella hitaasti. Varatkaa matkoillenne aikaa ja hyvät hermot. 🙂
Meille tarjoutui hyvin nopealla aikataululla mahdollisuus lähteä pitkäksi viikonlopuksi Rukalle. Keskiviikkona sisko soitti, että hänellä on loma varattuna ja ei pääse lähtemään, menettekö te huomenna sinne. Hetki mietintää ja soitto miehelle töihin, onnistuuko mitenkään? No onnistui ja torstai-iltana oltiin matkalla kohti Kuusamoa ja Rukaa. Kiitos systeri hienosta lomasta! 🙂
Vasemmalla Kauppakeskus Kumpare ja huoneistoja.
Majoituspaikkamme Kumparehuoneistot sijaitsevat Länsi-Rukan keskustassa Kauppakeskus Kumpareen yhteydessä eli kaikki mahdolliset palvelut ovat käytössä kävelyetäisyydellä, ainakin talvikaudella. Kesäpalveluista en osaa sanoa mitään, mitä ne olisivat normaalisti, mutta nyt olivat kaikki kaupat, ravintolat jne. kiinni. Välistä tuntui kuin olisi kulkenut unohdetussa aavekaupungissa.
Sisäänkäynti huoneistoihin
Joka paikassa oli aavemaisen tyhjää ja hiljaista.
Huoneistojen käytävillä kuului välistä ääniä, mutta yhtään kertaa emme tavanneet muita ihmisiä sisätiloissa. Luulisin, ettei montaa porukkaa ollut meidän lisäksi. Huoneistojen äänieristys käytävälle/käytävältä on olematon, joka selvisi meille vasta, kun ensimmäiset ihmiset kulkivat ovemme ohitse jutellen.
Keittiöstä löytyy kaikki tarpeellinen.
Käytössämme oli iso kolmio kahdella makuuhuoneella, tupakeittiöllä, parvella, vaatehuoneella, saunalla, kahdella vessalla ja suihkulla. Tilaa oli siis varsin reippaasti lapsiperheelle ja makuupaikkoja olisi ollut parvella useammallekin. Kuvissa kaikki näyttää aina täydelliseltä, mutta todellisuus ei aina ihan vastaa kuvien kertomaa.
Olohuone suurilla maisemaikkunoilla.
Kohteessa oli todella siistiä sinne mennessämme, varsinkin kun majoitus on sallittu myös eläimille. Isoimmat puutteet olivat uudistetuissa wc- ja pesu-tiloissa, sillä missään ei ollut minkäänlaista laskutilaa tavaroille ja pyyhekoukkuja muutama hassu kahdeksan hengen tiloissa.
Ja mitkä maisemat huoneistosta!
Huoneistoihin kuuluu aina valmiiksi pedatut sängyt lukuunottamatta parven sänkyjä ja loppusiivous. Tämän huoneiston parvi onkin niin matala, ettei siellä mahdu kuin ihan pienet lapset kävelemään suorassa, mutta siellä on sängyt neljälle.
Remontoidusta saunasta kelpaa maisemia katsella.
Sääennusteet lupasivat viikonlopulle paljon sateita, joten lähdimme sillä asenteella, että nyt levätään oikein kunnolla. Sen vuoksi tuloiltana oli pakko lähteä väsyneenä ajelulle ja kuvaamaan yöauringossa hehkuvia maisemia, jotka olivat niin mykistävän kauniita. Suurin osa maisemakuvista on otettu puolen yön kieppeillä.
Yöajelulle lähtiessä kylä kylpee auringossa. Rinteissä on vielä lunta.
Poroja oli melko paljon teiden varsilla, mutta ei isoja tokkia.
Joutsenpari uiskentelemassa pienessä lätäkössä Itä-Rukalla.
Kaunita maisemia Rukan korkeimmalta kohdalta, minne pääsi autolla ajamaan.
Kuvatessa yhteen suuntaan…
…kannattaa välistä kurkata myös olan yli.
Matalalla köllöttelevää aurinkoa oli vaikea löytää, kun aina oli joku tunturi edessä, mutta se olikin Scandic-hotellin parkkipaikalla.
Malttaisko sitä nukkua koko yönä???
Kun muut jo nukkuvat, minä vielä tuijottelen ulos ikkunasta.
Ensimmäisen yön kauneus oli suorastaan mykistävä ja onneksi olen luonteeltani yökukkuja, ettei ollut mitään vaikeuksia valvoa ikkunan ääressä katsomassa alati väriään muuttavaa maisemaa. Vaikea oli uskoa, että seuraavanana päivänä olisi kylmä ja sataisi vettä oikein kunnolla.
Olen jakanut Rukan reissun kolmeen osaan ja toivottavasti huomnenna ennätän kirjoittaa sateisesta ajelusta ja ulkoilusta.
Reissailun puutteessa jatketaan edelleen erikoispostausten merkeissä. Onneksi on kevätkesä ja kotona omalla pihalla riittää hommattavaa.
Meillä lapset ovat useamman vuoden ajan pyydelleet leikkipaikkaa / kiipeilyseinää / majaa ja nyt päätettiin ryhtyä tuumasta toimeen, kun mieheni oli saanut haalittua sopivaa materiaalia erinäisistä paikoista.
Tämä projekti on ollut koko perheen yhteinen, johon toiset on osallistunut enemmän ja toiset vähemmän, jotkut ovat olleet suunnittelijoita ja toiset tekijöitä.
Tästä se koko projekti lähti liikkeelle, että lyödään perustukset kunnolla maahan. 🙂
Tukeva runko on edellytys turvalliselle kiipeilylle.
Pohjan sahaus runkoon ja koivujen ympärille sopivaksi.
Hyvin sopii pohja paikoilleen, mutta aika homma se oli sovitella paikoilleen.
Testitähystäjä
Seinät on maalattu talon kanssa samoilla väreillä.
Ulkomaalit soveltuvat myös taiteiluun.
Kiipeilyseinää varten kiipeilypalikat maalattiin sopivamman väriseksi.
Nyt passaa värit koivun runkoihin.
Kattoa tähän ei pitänyt tulla…
…mutta niin se vain on siellä! 🙂
Alaosassa voi nauttia kesäpäivästä varjossa keinutellen.
Isot voivat kiivetä pienimpiä pakoon ylös.
Harjoittelua
Saa kiivetä ken uskaltaa. Korkeutta seinällä on 240cm.
Illan viiletessä piileskelijä tarkenee vielä hteken nautiskella. 🙂
Iltavalaistus. Nämä aurinkokennoilla toimivat liekehtivät soihdut ( 6 kpl ) on helppo napata leikkeihin mukaan ja antaa mielikuvituksen laukata.
Vielä saattaa pieniä muokkauksia tulla rakennelmaan eli kääpeilykeskukseen, niin kuin mieheni tätä nimittää. Tyttäremme on aikonut maalata alakerran seiniin ja kattoon taidetta ja siellä hänelllä on hieman vapaammat kädet kuin ulkopuolella. Lisäksi yläkertaan olisi ostoslistalla jonkinmoiset istuinpehmusteet, kunhan vaan sopivat jostain löytyy.
Koko projektin valmistumiseen meni noin 2.5 viikkoa aikaa iltaisin mieheni työpäivän jälkeen ja joka päivä ei edes oltu pihalla rakentelemassa. Mielenkiintoinen kevätväkerrys saatin rakennettua ja lapset tykkää leikkipaikastaan.
Pittäähä se orvokki olla joka pirtisä.
Huomatkaa mikä valtava muutos luonnossa on tapahtuna tuon projektin aikana. Alussa oli harmaata ja hyytävän kylmää, mutta lopussa koivut vihertää ja olipa meillä välistä jo ihan kesäkelit.
Lasten toive oli, että kävisimme pääsiäisenä pimeän aikaan metsässä nuotioimassa ja pakkohan näin hieno toive oli toteuttaa. 🙂
Lauantai-iltana oli hyvä ajankohta kaikkinensa, sillä sää oli mitä mainioin ja muutenkin pääsiäislauantaina on ollut tapana polttaa pääsiäiskokkoja. Ei me ihan saatu kokkoa aikaiseksi tulistelupaikalle, mutta pikkunuotio kylläkin makkaranpaistoa varten.
Pahalammen laavulla
Aurinko laski vasta noin 20.40, joten aika myöhäiseen ajankohtaan tämä retki sijoittui. Toki lähdimme sen verran ajoissa liikenteeseen, että ehdimme nuotiopaikalle valoisan aikaan tulia sytyttelemään.
Retkipaikka valittiin niin, että todennäköisesti tie parkkipaikalle on ajokunnossa ja laavulle ei ole pitkä matka kävellä. Toiveissa oli myös, että kun aika on mitä on, ettei paikalla olisi muita. Näillä kriteereillä paikaksi valikoitui Pilpansuon luontopolun nuotiopaikka, joka sijaitsee melko lähellä Sankivaaran golfkenttää, Pahalammen nuotiopaikalla. Linkistä löytyy tietoa Pilpasuon retkeilymahdollisuuksista, tai niinku Oulussa sanotaaan Pilipasuo. 🙂
Erittäin jäinen polku
Matka notskille oli siis todella lyhyt, ehkä maksimissaan 300 metriä suuntaansa, mutta polku oli erittäin jäinen rata kävellä. Toki polulta poikettuaan pystyi kävellä kantavalla hangella.
Meillä oli mukana melko reippaasti erilaista evästä, mutta loppujen lopuksi kaikille riitti paistetut makkarat ja kuuma kaakao. Ilta viileni melko nopeasti auringonlaskettua, vaikka meille kaikille oli pienoinen pettymys kuinka pitkään taivas pysyy kirkkaana auringonlaskun jälkeen. Ei sitä tajua kaupungissa kotona ollessa, ettei siellä ulkona kirkkaalla ilmalla ole säkkipimeää.
Nuotipaikka Pahalammen rannalla
Pahalampi on todella pieni lampi.
Pimeän laskeuduttua huomasimme, että sitä mukaa kun näkyvyys häviää, muut aistit virittäytyy ihan uusiin ulottuvuuksiin. Hieman kymmenen jälkeen viimeiset ihmiset ohittivat meidät, jonka jälkeen kuului enää kaukaista koiran haukkua ja pari kertaa joutsenet lensivät ylitsemme suureen ääneen lauleskellen. Välistä kuului ihmeellistä poksunaa tai kolahtelua ja kaikkien arvailujen jälkeen mietimme, että sen täytyy olla Pahalammen jäiden poksumista.
Tulen lumoa
Kaikkien mielestä reissun parasta antia oli kumminkin paluumatka pimeässä metsässä, vaikka toki meillä oli valoja mukana, mutta silti siinä on sitä suuren seikkailun tuntua.
Lyhdyn valossa
Kotona olimme hieman puoli kahdentoista jälkeen ja tyttäremme halusi paistaa retkelle varatuista omenalohkoista omenapaistoksen, joten mikäpä estää loma-aikana poikkeamaan totutusta. Mies totesi, että melko helppo toteuttaa tuollainen retkiomenapaistos. Tässä resepti siihen, jos halueatte kokeilla. 🙂
Kuori ja lohko omenat pakasterasiaan tai vastaavaan. Pakka rasia mukaan retkireppuun. Kuljeta omenoita mukana retkellä autossa noin 4o km syömättä niitä missään retken aikana. Kotia tultuas pistä uuni päälle ja ota repusta omanarasia, asettele omenat uunivuokaan ja sekoittele sekaan hieman kaurahiutaleita, rasvaa, kanelia ja sokeria. Paista uunissa ja nauti vaniljaisen kastikkeen tai jäätelön kera. Oli muuten hyvää! 🙂
Launtaina Oulussa oli kauniin aurinkoinen päivä, mutta nyt sunnuntaina räntää räiskii taivaan täydeltä ja ketään ei ole kiinnostanut ulkoilu, joten tänään sisäillään.
Omenapaistoksesta ei tullut otettua kuvaa, mutta alla kuva samaisen tyttären tekemästä pashasta. Meillä ei ole olemassa oikeaa pashamuottia, joten kuvassa oleva on valutettu suodatinpussien läpi metallisiivilällä.
Tyttären köksänläksy eli itse tehtyä pashaa.
Hieman on nämä postaukset tavallisesta poikkeavia, mutta niin on tämä koko aikakin, joten mennään näillä mitä nyt on. 🙂
Melkein joka hiihtoloma olemme olleet jossain reissussa, yleensä jossain laskettelukeskuksessa mökillä tai hotellissa. Tänä vuonna päätimme jäädä kotikaupunkiin ja tutustua Oulun tarjontaan, mikä usein jää vähemmälle ihan sen vuoksi, että on muka hauskempaa lähteä merta edemmäs ihastelemaan maisemia ja paikkoja kuin jäädä vanhaan tuttuun paikkaan. Lisäksi meidän tyttäret ovat ilmoittaneet selvin sanoin, etteivät aio enää lasketella.
Keltaiset pipopäät seikkailevat.
Kotona lomailussa on aika paljon hyviä puolia. Lomailu on kiireettömämpää ja rennonpaa. Jos lähtee johonkin reissuun, on koko ajan tunne, että täytyy tehdä jotakin ja ehtiä kokea mahdollisimman paljon. Me ollaan kotoiltu tämä loma yhdessä koko perheellä ja välistä lapset ovat olleet kavereiden kanssa.
Hiihtolomaan on kuulunut lyhyitä metsäretkiä lähimetsiin, Auranmajalle hiihto- ja mäenlaskuretki isovanhempien kanssa, keilaulua, Tietomaata ja viimeisimpänä railakkaat 3 v. synttärit.
Myllyojalla oleva puron varsin on lähimetsistä yksi meidän suosikki. Toki sielläkin asutusta on lähistöllä joka puolella, mutta ihana metsä kumminkin. Tästä metsästä olen ottanut paljon kuvia viime vuonna ja kirjoittanut postauksen aiemminkin, mutta muutamia kuvia lisää. 🙂
Puro on yllättävän syvällä uomassaan.
Edellisenä yönä oli satanut ohut lumikerros.
Varjosta valoon
Yksi lasten odottama hetki oli kun kävimme keilaamassa Oulun keilahallissa. Siellä on helppo käydä myös pienten lasten kanssa. Pikkuisille on mahdollista saada keilateline ja joillekin radoille myös ränniesteet. Oulusta löytyy ainakin pari muutakin keilahallia, mutta tämä paikka näytti olevan edullisin.
Keilateline perheen pienimmille.
Tämä kaveri osaa nauttia kaikesta tekemisestä.
Tietomaahan…
Oulun Tietomaa on todellakin tutustumisen arvoinen paikka lähellä Oulun keskustaa. Tekemistä, kokemista ja näkemistä riittää ihan varmasti kaiken ikäisille.
Aulassa on iso akvaario, mikä tuntuu olevan lasten kestosuosikki.
Tietomaassa voi kokeilla erilaisia laitteita, simulaattoreita, rakennella palikoista vaikka torneja, testata oma nopeutta ja näppäryyttä erilaisissa peleissä ja testeissä ja löytyypä sieltä momivaiheinen testi, jossa voidaan selvitellä naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia. Tosin viimeisin testi on sen verran pitkä, että pienten lasten kanssa voi olla aavistuksen hankalaa keskittyä. Ja helmenä muiden tekemisten joukossa on jättinäytöllä pyörivä 3D-elovuva Salapeiräisestä Kiinasta. Elokuva vaihtuu pari kertaa vuodessa ja tämä on vielä nähtävillä maaliskuun loppun saakka.
Tulevaisuus lautasella- näyttely kertoo ruoan ympäristövaikutuksista nyt ja tulevaisuudessa.
Maailman pisimmän (272 cm) miehen käden jälki verrattuna omaani.
4. kerroksessa riittää puuhasteltavaa
Perinetein nopeustesti. Aina kisa, kun miehen kanssa yhdessä jotain kokeillaan. 🙂
Moottorikelkalla ajoa ja höykkyytystä.
Tiedekahvila Tietomaa
Maisemakuvia….
…vanhan vesitornin ikkunasta.
Yhtenä yönä kävin harjoittelemassa yökuvausta Rautasillan kupeessa.
Hiihtoloman loppuhuipennuksena meillä oli poikamme 3-vuotissynttärit, jossa oli sopivasti kaikille kavereita ja runsaasti herkkuja . Tietysti sankarin toiveesta RyhmäHau-kakku ja -koristeet.
Onnea 3-vuotiaalle! 🙂
Suosittelen kyllä kotilomailua lähimetsineen, erilaisine peleineen ja nähtävyyksineen oman perheen kesken. Paljon rentouttavampaa kuin käydä reissussa ja aina ei tarvitse olla niin ihmeellista ollakseen hauskaa.
Kauniilla ilmalla lähimetsä näyttää taianomaisen kauniilta ja mielenkiintoiselta. Matkalla kävelimme niin pyöräteillä, meluvalleilla ja metsäpolkuja pitkin ja koimme kaupunkimetsän elämyksiä. Liikenteen häly oli taustalla jatkuvana tasaisena hurinana, mutta mukavaa oli silti olla miniretkellä.
Seikkalu kutsuu
Seikkailun ja ympäristön ei tarvitse olla aikuisen näkökulmasta kovinkaan ihmeellinen kun lapselle se on suuri seikkailu. Auringon kimallus tuoreella lumella ja metsäinen ympäristö luo hyvän ympäristön mielikuvitus- ja piiloleikeille.
Jos metsään tahdot mennä….
Nämä kuvat on otettu Oulussa kotimme lähiympäristössä, noin kilometrin päässä kävimme kodista. Ympärillä on vanhaa ja uutta asuinaluetta eli taloja on paljon ympärillä, mutta onneksi väliin on jätetty ihania metsäkaistaleita.
Hieman laahaa jutut jäljessä, mutta viikko sitten oli Oulussa Äimäraution raviradalla Ookko nää hevostellu -tapahtuma. Se on hevosista ja erilaisista hevosiin liittyivstä harrastuksista kiinnostuneille järjestettävä tapahtuma.
Hevosia silittämässä ja harjaamassa.
Pääjärjestäjä tapahtumassa tiettävästi on Kaleva, mutta mukana on monia muitakin tahoja, kuten Oulun OP, Kultajousi, Lakupiste, SRL Pohjois-Suomi jne.
Oulun raviradan maisemia
Tapahtuma olisi alkanut aamulla kymmeneltä, mutta me otettiin rento lähtö tapahtumaan ja olimme paikalla vasta puolen päivän maissa. Varsinaiset näytökset, kuten katrilli, vikellys ja etseratsastus olivat jo ohi, mutta tärkeintä lapsille olikin päästä silittelemään ja harjaamaan heppoja ja mahdollisesti päästä käymään hepan selässä.
Kultajousen mainosheppa on kiltti ja helppohoitoinen
Tällä hepalla pääsee riittävän kovaa.
Pikku-ukko kyllä kävi istumassa pienehkän ponin selässä, mutta alahuuli alkoi väpättämään hänellä siihen malliin, etten ehtinyt edes kuvaa ottaa todisteeksi. Hänelle riitti ratsastus leikkihepojen kyydissä. Tytär onneksi pääsi kierroksen ison hevosen selässä.
Sopivan kokoinen ratsu.
Tapahtumassa sai kokeilla myös ponin taluttamista.
Tapahtumassa oli mahdollista askarrella itselle keppihevonen ja sen jälkeen vaikka testata omaa uutta pollea keppariradalla. Lisäksi tapahtumasta löytyi ratsastustarvikkeiden kirppispöytiä ja erilaisia näytöksiä esim. kengitys.
Keppareiden askartelupisteellä pollet parkissa.
Tapahtuma oli maksuton lukuunottamatta kahvila ja ravintola palveluita. Tapahtuma päättyi iltapäivällä poniraveihin, jonka jälkeen meno jatkui lauantairavejen merkeissä. Myös raveihin sai jäädä tutustumaan ilmaiseksi, jos oli jo paikalla.
Raviliiga Oulun Kärppien omistaman Mercedes Match -ravurin esittelypiste.
Katsoimme raveja pari kierrosta, kun kerran paikan päällä olimme, mutta eipä meillä riittänyt kovin kauan mielenkiintoa toljottaa radalla kehää kiertävää hevosia.
Lähtöauton perässä.
Kyllä ne jaksaa juosta paljon ja kovaa.
MIstä välistä ne hepat näkisi parhaiten.
Tapahtuma on järjestetty useamman vuoden ajan ja toivottavasti jatkoa on luvassa. Kannattaa ehdottomasti käydä tässä tapahtumassa jos perheistänne löytyy innokkaita heppatyttöjä ja -poikia.
Asuntovaunustamme löytyi keulasta hieman kosteutta ja mies otti vaunun käsittelyyn, joten taitaa olla seuraava vaunureissu vasta ensi kesänä luvassa. Nyt täytyy keksiä muunlaisia kuvausreissuja.
Missä mun on hyvä olla, missä tuntee olevansa vapaa, missä mieli tyhjenee turhasta ja missä ihminen voi vain nauttia olostaan. Se paikka on Manamansalo.
Manamansalo toivottaa tervetulleeksi yhä uudelleen.
Tänne meidän perhe palaa vuosi toisensa jälkeen ja aina siellä on yhtä rauhoittavaa, kaunista ja aurinkoista. Mikä tästä paikasta tekee niin ihmeellisen? Varmaan yksi suurimmista vaikuttimista on se, että koko perhe pitää tästä paikasta. Siellä on rauhallista, ei mitään ylimääräistä ohjelmaa, ei shoppailumahdollisuuksia, vain puhdasta ja raikasta suomalaista luontoa parhaimmillaan: mäntykangasta ja paljon vettä.
Mäntyjä, mäntyjä, mäntyjä….
Ihana Oulujärvi, Kainuunmereksikin kutsuttu.
Tänä kesänä olimme vakaasti päättäneet, että tällä kertaa Manamansalossa emme mene vakipaikkaan, vaan testaamme naapurialuetta eli Kultahiekkoja. Takapenkillä alkoi kova vastustus ja itselläkin oli petturi fiilis, ettei me voida mennä minnekään muualle kuin Manamansalon Leiritnäalueelle. Kävimme Kultahiekkojen portilla tekemässä U-käännöksen ja äkkiä nokka kohti ainoaa oikeaa paikkaa.
Mutta tänne oli pakko päästä. 🙂
Olen esitellyt alueen viime kesänä ja tässä linkki siihen postauksen. Täytyy vielä mainita erikseen paikan miinukset: hinta yöpymiselle on kallis (2 aik. + 3 lasta +sähköt 78 euroa 2 yötä), vanhin huoltorakennus haisee pahalle ja alueelta on poistumisaika klo 15. Kaikki muu alueella on mielestäni plussaa.
Tuo alueelta poistumisaika on monessa paikassa kompastuskivi ja sen takia saatamme etsiä jonkin toisen leirintäalueen yöpymiseen. Voisko joku kertoa miksi tuo aika määritellään joillekin leirintäalueille? Itse en ole keksinyt yhtään hyvää selitystä sille monellakaan alueella, koska ne eivät yleenäs ole niin täysiä. Karavaanareiden omilla alueilla poistumisaikoja ei ole ja hyvin hommat toimivat. Toki ymmärrän suosituilla alueilla sen, esim. Tuuri, Nallikari, Rastila jne.
Hyvä esimerkki Muhoksen Montasta, että yrittäjä jättää mieluummin kokonaan rahat ottamatta ja katselee tyhjää aluettaan, kuin antaa ylittyä yhtään poistumisajasta klo 14. Olisin mennyt lasteni kanssa sinne sunnuntai-illasta maanantaihin, mutta mieheni olisi ehtinyt hakemaan vaunun ja meidät vasta klo 17. Alueella ei ollut kuin yksi vaunu ja me käännyttiin pois, kun maksu olisi pitänyt maksaa kahdelta vuorokaudelta. Ja mitä me oltais kulutettu sinä aikana enemmän? Ehkä vetäisty WC-pönttö muutaman kerran useammasti. Mitä muut olette asiasta mieltä ja miksi leirintäalueilla on tuollaisia poistumisaikoja?
Manamansalon leirintäalueen toisella leikkipaikalla olis uusia välineitä.
Kommenttikenttä tosiaan on edelleen pois käytöstä, mutta helpoiten palautetta voi antaa Instassa yksityisviestillä tai Facessa blogin omilla sivuilla.
Olin jo etukäteen päättänyt avautua tuosta aiheesta, mutta palataanpa kauniimpiin maisemiin ja annetaan kuvien puhua puolestaa.
MInigolf on koko perheen yhteinen harrastus.
Lauantainä iltapäivällä kävimme käveleskelemässä metsäpolkuja. Polkojua riittää Manamansalossa tallattavaksi ja varmasti jokaiseen makuun sopivia matkoja. Me lähdimme ihan pikaiselle kävelylle, mutta päädyimme kiertämään Teerilammen, noin 3,5 km ja aikaa kului aika monta tovia, sillä pikkumies olisi halunnut syödä metsän tyhjäksi puolukoista ja mustikoista.
Tärkeimmät varusteet retkelle.
Reitit metsäpoluilla on hyvin merkattu.
Silta Satumaahan ja retki alkakoon.
Leirintäalueen sauna, yöllä oli meiän saunavuoro.
Meiän marjarohmu ei olisi halunnut metsästä pois ollenkaan.
Syksyn tuntua
Aurinko laskee nopeasti
Särkisen laavulla
Auringonlaskut ei suosinut, sillä iltaisin taivaanrannassa oli pilviä.
Pillkopimeässä grillailua ja saunomista.
Elokuun viimeinen päivä oli sekä Suomen luonnon päivä että Nuku yösi ulkona -päivä. Luonnosta nautimme koko perheellä, mutta vanhin tyttäremme nukkui yön riippumatossa vaunun vieressä.
