Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.
Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.
Pakkasulkoilua
Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.
Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.
Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.
Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä. Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella. Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.Hyytävän kylmää loistetta.Kimalteleva hanki
Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.
Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.
Johanna
PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.
Maanantai oli viimeinen lomapäivämme Pyhällä, sillä tiistai olisi ajopäivä kotiin. Haikein mielin suunnittelimme tämän päivän ohjelmaa ja suunnitelmissa täytyi huomioida, että miehelläni oli työpäivä, joten oli yksin lasten kanssa.
Matkaseurani on kutistunut näihin kahteen innokkaaseen kulkijaan.
Teini luovutti kulkemisen suhteen ja nautti omasta seurastaan kera kännykän ja me muut lähdimme ajelulle. Ensimmäinen kohde oli Revontulikappeli, joka sijäitsee Pyhältä muutaman kilometrin Luoston suuntaan.
Kappeli vihitty käyttöön 1986 ja sen on suunnitellut arkkitehti Kari Ojala.
Revontulikappeli on tiekirkko ja avoinna joka päivä 7-22.
Kaunis puupintainen ja yksinkertainen kirkko sopii Lapin luontoon.
Hiljaista ja rauhallista.
Alttaritauluna toimii isot ikkunat, josta avautuu maisema Soutajatunturille ja Pyhäjärvelle. Ikkunan takana on iso kelohirsiristi.
Seuraavaksi ajelimme Luostolle ja tarkoituksenamme oli käydä siellä kahvilla, mutta poika nukahti päiväunille. Kävimme siellä vain hetken katselemassa maisemia autolla ajellen. Palasimme takaisinpäin ja käännyimme ennen Pyhää kohti Pelkosenniemeä.
Luosto taustalla, ainoa kuva sieltä.
Pelkosenniemestä ei ollut mitään muuta tietoa kuin, että se on pieni paikka. Ehdimme ajaa lähes koko kylän läpi, kunnes tajusimme, että se oli siinä. Pysähdyin siellä ottamaan kuvan ainoasta pikaisellla silmäyksellä näkösällä olevasta nähtävyydestä eli kirkosta. Kirkot ovat yleensä arkkitehtuurisesti kauniita ja hyviä kuvauskohteita ja ne näkyvät joka paikkakunnalla kauas.
Pelkosenniemen kirkko on valmistunut 1929 ja sen on suunnitellut arkkitehti Yrjö Sadeniemi. Kirkko on säilynyt Lapin sodasta.
Jälkikäteen voisi sanoa, että olisimme voineet jättää nämä kaksi viimeisintä paikkaa käymättä ja tutustua vain kappeliin ja Pyhäjärven rantoihin. 🙂
Pyhäjärven rannalla oli veneenlaskupaikka ja pysähdyimme hetkeksi katselemaan maisemia.
Aurinko paistoi, mutta ilma oli melkoisen viileä.
Maisema Pyhälle jostain tien päältä.
Tiaislaavu
Tytärtämme jäi kaivelemaan kuukkelien vähäinen näkyvyys reissulla ja päätimme illalla mieheni töistä tultua lähteä pikapyrähdykselle Tiaislaavulle. Tiaislaavu on Pyhällä tunnettu paikka kuukkeleiden kesyydestä ja valokuvauksellisuudesta.
Muutama poro oli jälleen saapunut tuttuun paikkaan. Ilmeisesti uutta nurmea rinteessä, kun on noin luonnottoman vihreänä lokakuun lopulla.
Alkaa hämärtymään jo alkumatkasta.
Aurinko laskee ja meillä on kiire.
Tuntureita horisontissa
Tiaislaavulle mennessä maisemat eivät ole niin karuja kuin Isokurussa, vaikka täälläkin paikoitellen näkyy kivisiä kuruja.
Polun kulkijat. Tiaislaavulle on kohtuullisen helppo kulke lastenvaunujen kanssa. Muutama mäki, jossa enemmälti kivenmurikoita.
Matkan varrella oli pieni porotokka käyskentelemässä metsässä.
Pitkospuut ja edessä näkyy Tiaislaavu.
Pyhätunturi. Isokuru erottuu kuvassa selvästi.
Kuukkelit olivat jo nälkäisinä odottamassa meitä laavulla.
Melkoisia pyrähtelijöitä ovat nämä veijarit.
Kuukkelit ovat todella nopeita liikkeissään ja tulivat heti syömään tytön kädestä, mutta pienikin epäilyttävä liikahdus tai ylimääräinen ääni ja linnut olivat pyrähtäneet läheisen männyn oksalle tarkkailemaan tilannetta.
Paluumatkalla ei enää paljon ennättynyt kuvata, sillä oli jo täysin pimeää kun pääsimme takaisin huoneistolle ja ilmakin oli pakkasen puolella. Tytär oli tyytyäväinen reissuun ja iloinen kuukkelikuvista. Tälle reissulle tuli matkaa kokonaisuudessaan 6,5 kilometriä.
Tässäpä oli viimeinen osa meidän syyslomasta Pyhällä. Mahtava reissu takana ja Lapin kaipuu kaihertelee mielessä. 🙂
Jäähyväiset Pyhälle. Kuva otettu tiistaina kotimatkalla.
Ps. Vihdoin ja viimein, Pihtipudas kutsuu seuraavana. 🙂
Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.
Jäätyneet kukkaset
Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂
Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.
Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.
Vielä eivät hissit kulkeneet.
Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.
Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.
Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.
Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.
Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.
Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.
Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.
Vedetään hetki henkeä.
Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.
Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.
Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.
Maisemat muuttuvat koko ajan.
Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.
Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.
Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.
Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.
Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.
Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.
Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.
Jäätynyt pieni lampi rinteessä.
Poikkesimme tälle huoltotielle.
Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.
Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂
Aivan kuin edessä olisi meri.
Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.
Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,
Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.
Alas mennessä ilma jälleen sakenee.
Näissä maisemissa kelpaa poseerata.
Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.
MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.
Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.
Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂
Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉
Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.
Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.
Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.
Metsäkorte ja aamukaste
Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.
Satumetsässä
Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.
Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.
Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.
Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.
Portaat takapihalle
Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.
Huoltorakennus mäen päällä
Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.
TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.
Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.
Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.
Rantasauna on vuokrattavissa.
Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.
Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.
Lapsille pari keinua
Leikkipaikalla on lohikäärme.
Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉
Jyrkkäkosken alueen maastoa.
Ilmeisesti avokota
Kivarinjoki
Herra ja rouva Kärpässieni.
Tatti tai joku sen sukulainen.
Leirintäalueen raja-aita
Vuokramökkejä mäen harjanteella.
Käpytikka ahkeroimassa.
Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.
Jyrkkä törmä joelle.
Puolukkaretkellä
Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.
Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.
Upeat marjastusmaastot
Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.
Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.
Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.
Virsun kämppä Haisuvaarassa
Rannasta kuvattuna
Rakennukseen on useita siäänkäyntejä.
Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.
Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.
Ihastuttavan suojaisa paikka saunalla.
Ikkuna oli jäänyt raolleen.
Pitkospuut rantaan.
Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.
Pieni Virsulampi
Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.
Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.
Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.
Meill on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi… Vettä sateli molempina iltoina vähän, mutta hyvässä seurassa sateen suojassa grillaillessa, jutellessa ja lauleskellessa vierähti muutama tunti helposti.
Metsäpolulla koko porukalla.
Kierreltiin hiekkakuoppien laitamia.
Yhden kuopan pohjalla oli vanha talo.
Luonnon helmassa
Pakollinen mänty-honka-petäjä -kuva. 🙂
Tällainen oli päätösreissu tälle vaunukaudelle. Nyt pitäis suunnitella vaunulle talvisäilytys ja haaveilla tulevasta kaudesta. Tosin meillä ei ole tapana suunnitelle etukäteen reissuja kovin paljon, vaan mennään fiiliksen mukaan.
Pihtiputaan reissu saattaa olla tulossa vielä tälle syksyä, mutta ei asuntovaunun kanssa. Kuten huomaatte, suunnitelmat elävät ja muuttuvat…. 🙂
Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.
Kuivakäymälä ja ekopiste. Tosin vessassa ei ollut kuiviketta, mutta muuten oli siistit hyyskät. Ekopiste oli hiukan kaaoksessa. Siellä oli kyllä selkeät ohjeet mitä minnekin kuuluu lajitella, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on lukutaidotonta.
Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.
Vikakönkään perimmäisessä nurkassa leiriytyminen oli kielletty ja pitihän se käydä katsomassa mitä siellä on. Matonpesupaikka kyläläisille.
Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.
Pääportti Vikakönkään laavuille.
Upea nuotiopaikka ja kolme laavua. Mahtuu isommallakin porukalla tulistelemaan.
Linkistä löytyy kaikki Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.
Olkkajärvi
Vaattunkiköngäs
Vikaköngäs
Norvajärvi
Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.
Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂
Nuotiopaikka ja leveät kulkuväylät.
Leveä väylä vai pitkospuut? Ei ainakaan ihan perinteiset pitkospuut.
Vikakönkään esteettömäksi tarkoitettu reitti on alkanut lahota ja huonot kohdat on osittain merkattu kivillä.
Ystävyyden siltaa pitkin Vaattunkijoen yli.
Ystävyyden lukkoja sillalla.
Upeat maisemat ja aurinkoinen päivä, joskaan ei kovin lämmin ilma.
Tässä itse Vikaköngäs.
Satuimme sillalle, kun kumiveneellä koskea laskeva porukka antoi taidonnäytteen koskenlaskusta.
Sillalta toiseen suuntaan hieman rauhallisemman näköinen joki.
Sillan jälkeen loppuu varsinainen helppokulkuinen osuus, mutta kävimme Ukkoharrin laavulla kärryjen kanssa. Muuten hyvä, mutta puunjuurakot teki matkasta poukkoilevan kyydissä olevalle. Matka yhteen suuntaan 300 metriä.
Ukkoharrin laavu, löytyy puita nuotiointiin ja vessat.
Ystävyyden silta kuvattuna Ukkoharrilta.
Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.
Vaattunkiköngäs
Tästä lähtee esteetön reitti, mutta myös useita muita reittejä.
Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.
Nuotiopaikalle asti pääsi helposti kulkemaan, mutta sen jälkeen alkoi työmaa-alue.
Kuivakäymälät, hienoja rakennuksia on reitille rakennettu.
Könkäänsaaren nuotiopaikasta ei ole parempaa kuvaa, koska siellä oli niin paljon muuta porukkaa retkeilemässä.
Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂
Luontopolun kunnostus käynnissä. Ihan varovasti hiippailimme tyttären kanssa tästä ohi ja edessä häämötti mielenkiintoinen vanha silta.
Näyttää mielenkiintoiselta, vaikka on vähän huteran näköinen…
Uskaltauduimme sillalle, sillä se oli kumminkin ihan virallisen reitin varrella. Alla lähes kuiva uoma.
Yhtäaikaa niin kaunista luontoa ja karua kivikkoa.
Kaunis paikka, pakko pysähtyä ja kädet olikin jo männyn pihkassa. Ei käy enää mielessäkään, että toiset ehkä kilpailee tosissaan.
Vielä hetki levätään kauniilla paikalla ja tietysti kuvataan myös lepohetki.
Kyllä tällä uusitulla reitillä kelpaa kävellä.
Riippusillan alla odottelemassa, että missä muut. Ai niin, pitikin mennä autolle ja muut ovat jo siellä. Taidettiin vähän hävitä kisa. 🙂
No pikaisesti vielä yksi kuva yläjuoksulle ja sitten autolle.
Olkkajärvi
Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂
Olkkajärven uimaranta.
Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.
Takaisin Vikakönkäälle
Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.
Iltanuotiopaikkamme päivällä kuvattuna.
Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂
Hiipuva hiillos hehkuu vielä hetken.
Jännitystä kotimatkalla
Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.
Tulevan talven törröttäjä
Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.
Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.
Päätimme lasten kanssa juhlistaa koulujen alkamista vierailulla eläintarhaan. Meillä oli kaksi vaihtoehtoa: Ranuan eläintarha ja Limingan Escurial. Tällä kertaa voiton vei Escurial siksi, että matkaa kotipihasta kohteeseen on vain 40 minuuttia, huokeampi hinta ja puiston erilaisuus.
Kukka- ja eläinpuisto Escurial
Ranualla ollaan turistikohteessa, mutta Escurialissa ollaan lomalla. 🙂 Minun mielestäni se kiteyttää näiden kahden paikan eron hienosti. Ei sillä, olemme kyllä menossa Ranualle turistiksi ja ihan kiva paikka se on.
Tervetuloa Escurialiin!
Olemme käyneet vuosien varrella useamman kerran Escurialissa ja aina siellä riittää katseltavaa ja huomaa jotain uutta. Hinta yhden aikuisen ja kolmen lapsen sisäänpääsylipuille oli 26 euroa, alle 3-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.
Aukioloajat ja hinnasto
Oulusta saapuessa puistoon on opasteet 8-tieltä Ylivieskan suuntaan ja perille on helppo löytää. Viimeinen kilometri on soratietä.
Tallin päätyseinässä
Escurialissa on paljon muutakin nähtävää kuin eläimiä. Kukka-, pensas- ja puuistutuksia on runsaasti koko puiston alueella ja mitä erilaisempia koristeita ja rakennuksia. Istumapaikkoja puistosta löytyy vaikka kuinka paljon, samoin kuin nuotiointi mahdollisuuksia.
Sanitalli ja edessä pöytäryhmiä istuskeluun kukkaloiston keskellä.
Kukkasia on runsaasti joka puolella.
Tämänkertainen esittelypostaus koostuu kuvista, jotka olen räpsinyt sen reitin varrelta, jonka lapset edelläni kulki. Matka oli mutkainen ja väistämättä oli paluu yhä uudestaan ja uudestaan papukaijojen luokse, joista yksi raakkui lasten iloksi: -Päivää päivää! ja teki milloin mitäkin temppuja. Reissusta on nyt vajaa viikko ja meillä edelleenkin leikitään 1,5-vuotiaan kanssa papukaijaa. 🙂
Eläimet
Escurialissa eläimet ovat aika tavallisia, mutta esimerkiksi kanoista ja kukoista rotujen kirjo on laaja. Harvinaisempia eläimimiä ovat laamat, alpakat, emut ja erilaiset lintulajit. Kaiken kaikkiaan eri lajeja on yli 50. Kaikki eläimet olivat helposti nähtävillä, ei tarvinnut harmitella lähtiessä, että en nähnyt sitä, enkä sitä, enkä sitäkään eläintä. Toki, kun päivä oli kohtuullisen lämmin, monet eläimet levähtelivät, mutta ne eivät olleet piilossa.
Itseoikeutetusti ensimmäisenä esittelyyn papukaijat Eepu ja Kaija. Saattaa kyllä olla sama lintu joka kuvassa.
Sinikelta-arat Vappu ja Allu. Kuvassa oleva lintu nakutteli kovasti ja oli äreän oloinen luonteeltaan. Näitä veijareita jaksaa seurata pidempäänkin.
Neitokakadu. Papukaijoja ja undulaatteja oli kahdessa eri Lintulassa.
Hyvin oli eri lajien kohdalle laitettu varoituskylttejä. Kannattaa neuvoa lapsiaan ja uskoa kylttejä. Meidän lapset tosin on luonteeltaan muutenkin hyvin varovaisia, vaikka rakastavat erilaisia eläimiä.
Motiska-aasi on kova kiljumaan. Uskomattoman hurja ja hieno ääni.
Tämän aasin nimeä en tiedä.
Eri rotuja, isossa kuvassa jättikoch, joka on kyllä vaikuttava näky.
Kalkkuna on niin ruma, että hieno. Luonnekuvia. 🙂
Kalkkunoiden ohella nämä emut ovat upeita ilmestyksiä.
Valkoista ja mustaa. Ankka ja mustajoutsen.
Pienet ankanpoikaset ovat hauskoja venytteleviä karvapalleroita.
Skånenhanhet saattavat olla äkäisiä, vaikka näyttivät keskittyvän lähinnä itsensä sukimiseen.
Myskisorsilla on upea väritys.
Pikkukilit ja heidän oma leikkipuistonsa.
Ota kuva, minä kyllä poseeraan.
Varsin utelias vuohi.
Lampaat ovat ihanan pehmeitä siliteltäviä.
Alpakat Darius ja Dante.
Uuno-herra tykkäsi tulla lähelle kuvattavaksi.
Minipossut osaavaat ottaa rennnosti.
Kannuskilpikonna Kiia, nelivarvaskonnat ja leopardikonna.
Nyt on ruokatunti.
Ylämaankarjaa. Varsin vaikuttavat sarvet näillä, mutta ovat lempeän oloisia jättiläisiä.
Kaksikon nimet ovat Farpu ja Fiiu.
Linnakahvila ja kioski
Artikkelikuvassa näkyvä valkoinen rakennus on alueella toimiva Linnakahvila, johon kannattaa käydä tutustumassa, vaikkei kahvihammasta erityisemmin kolottaisikaan. Sisällä löytyy taidetta ja monenlaisia koriste-esineitä ja upea tunnelma. Kahvilassa myydään jäätelöä, pikkupurtavaa kahvin tai mehun lisukkeeksi ja lisäksi myynnissä on matkamuistoja Escurialista.
Linnakahvilasta muutama herkkupala.
Kioski on lipunmyynnin yhteydessä ja siellä näytti olevan myynnissä eläinaiheisia koriste-esineitä ja muita pieniä matkamuistoja.
Maisemia ja levähdyspaikkoja
Kuten jo aiemmin mainitisin, Escurialista löytyy paljon hyviä levähdyspaikkoja ja monissa paikoissa on mahdollista nuotioida. Löytyy sisä- ja ulkotiloja, lammenrantapaikkoja ja metsäpaikkoja, varaa on valita oman mieltymyksen mukaan. Läheskään joka paikkaa en voi tähän kuvata, mutta muutamia kuvia laita.
Saapuuko tästä portista satumetsään?
Ison puun varjossa on lämpimänä päivänä mukava hetken istahtaa ja katsella ympärilleen.
Rantamaisema. Tämä paikka on auringon nauttiville oivallinen evästelypaikka.
Syrjässä ja niin kauniilla paikalla. Löytyy alueen lähes perimmäisestä nurkasta.
Mennään jo seuraavaan paikkaan.
Lampikierroksella maisemia ihastellessa.
Maitolaituri ja tonkat. Joka puolella minne katsoo, löytyy jotain nähtävää.
Vanhat kärryt.
Kasvihuone
Escurialissa on oma kasvihuone, jossa kasvatetaan kukkia alueen omaan käyttöön, mutta myös myyntiin. Kukkien myynti oli tältä kesältä jo loppunut, mutta kerran olemme vierailleet alkukesästä ja ostaneet kesäkukat täältä.
Kukkia ja patsaita.
Majoittuminen
Alueella on mahdollista majoittua erilaisissa mökeissä ja rakennuksissa. Majoitushintaan 30 euroa / henkilö kuuluu pääsymaksu alueelle, liinavaatteet ja suihku. Escurialin kotivuilta näkyy kuvat majoituspaikoista.
Yksi yöpymispaikosta on kuvassa näkyvä Unitynnyri.
Päivä oli upea ja täynnä elämyksiä lapsille ja kuvista päätellen myös äiti viihtyi. Suosittelen tätä paikka lapsiperheille ja kenelle tahansa, joka on kiinnostunut eläimistä ja muista kuvaamistani paikoista. Mukava ja helppo käyntikohde. 🙂
Seuraava matkakohde on vielä päättämättä, mutta kovasti polttelis päästä viikonlopuksi asuntovaunulla reissunpäälle. 🙂
Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂 Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.
Liikenneympyryssä Kannustalon pienoismalleja. Kannustalo on merkittävä työnantaja Kannuksessa.
Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä tähän artikkeliin. 🙂
Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki.
Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂
Pajolla oli meidän uimapaikka lapsena eli Korpelan pato.
Se oli jyrkästi kielletty, mutta osa porukasta sukelteli tämän mökin katolta.
Tämä oli aina yhtä jännittävä paikka käydä tutkimassa maastoa.
Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.
