Talvinen Toppilansaari

Pitkästä aikaa

Tätä vähän pelkäsinkin, että miten käy blogin kirjoittamisen talvella? Tauko venähti yllättäen pitkäksi, vaikka muutama aihekin olisi ollut mistä kirjoitella. Matkusteltu ei olla missään koko alkutalven aikana, mutta muutamat kuvausretket olen tehnyt.

Marraskuu oli todella hiljainen kuukausi ja kuvaamassa ei juuri tullut käytyä ollenkaan, mutta joulua kohti mennessä kameraa teki mieli kuljetella mukana. Joulukuussa olisi tullut ihana juttu Turkansaaren joulusta, mutta sen aika meni kaikkien kiireiden vuoksi. Lisäksi kävin hienossa näyttelyssä Oulun taidemuseolla ja samasta syystä sekin jäi kirjoittamatta.

Pakkasulkoilua

Tällä kertaa ihan lyhykäinen postaus ja minun mittapuulla vain muutamia talvisia kuvia Oulun Toppilansaaresta. Kävin pikaisella kuvauskeikalla taaperon kanssa tarpomassa -17 asteen pakkasessa. Ilma oli aurinkoinen ja tyyni, mutta kylmä tuli silti. Eniten paleli minua, sitten kameraa ja pikkuinen pysyi lämpimänä.

Tässä kuvassa näkyy eniten Toppilansaaren näkymää rakennuksista ja tehtaasta.

Toppilansaari on ollut asuntuomessualue 2005. Saaren kärkeen ajettaessa kohti aallonmurtajaa, asuntoja on etupäässä tien vasemmalla puolella ja oikealla puolella on Toppilansalmi. Salmen vastarannalla näkyy satama-aluetta ja uusia kerrostaloja.

Innokas ulkoilija on aina valmiina lähtemään äidin mukaan. Tehtaan piipusta tuprahteli vaikuttavat savut.
Rauhallista ulkoilua pakkassäällä. Vain yksi koiranulkoiluttaja tuli vastaan ja pilkkijöitäkin oli vain yksi kauempana jäällä.
Kuvattuna varjosta valoon. Olo oli kuin arktisella.
Sitkeät törröttäjät rannalla. Tästä oli jo kiire palata takaisin kylmyyden takia.
Hyytävän kylmää loistetta.
Kimalteleva hanki

Kuten lupasin, vain lyhyt juttu tällä kertaa. 🙂 Rapsakoita pakkaskelejä luvattu hamaan tulevaisuuteen, jos vielä edes satunnaisesti aurinko pilkahtelee, niin eiköhän sitä kuvattavaa löydy.

Käykääpä katselemassa maisemia Toppilansaaressa.

Johanna

PS. Oiva apuväline talviseen kuvaamiseen on kosketusnäyttösormikkaat ja siihen päälle paksut villakynsikkäät. Näillä onnsituu käyttää sekä kameraa, että kännykkää palelluttamatta sormia.

Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Pikisillalta maisemaa

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme  Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.

Näkymät Pikisaaresta Kuusisaareen.

Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.

Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Lehtimatto kuvattuna maantasolta.

Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.

Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.

Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.

Kultaisena hohtava koivikko.

Korkeasaaren tenniskentät

Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.

Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.

Kahvila Poiju Hietasaaressa.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.

Nämä vain jäljelle jääneet…

Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.

Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.

Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.

Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.

Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.

Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂

Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.

Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.

Laponie mon amour, 2017, sekatekniikka.

Erikoinen laituri Villatehtaan takana.

Koivun juurella

Seinän vieruksia kuvaamassa

Entisen työhuooneeni ikkuna. Upeassa ympäristössä olin töissä.

Kutakuinkin tällainen näkymä oli ikkunasta pihalle. Tätä venettä kuvasin jo ollessani Pikisaaressa töissä.

Punatiiliseinät ovat vaan niin kuvauksellisia.

OSAOn Käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloja. Ihan varmaksi en osaa sanoa, onko opetusta enää näissä tiloissa.

Etualalla näkyvästä punakeltaisesta rakennuksesta löytyy OSAOn Tuuma ja Tikki -myymälä, josta voi ostaa lahjaksi erilaisia kädentaitajien töitä.

Yksinäinen saunamökki.

Kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Pikisaaresta Englantiin.

Kerrassaan upea rakennus ja ruska.

Parveke piilosilla

Talon lähistöllä oleva huvimaja.

Talo on näin lähellä rantaa.

Ja hyppy takaisin Suomeen ja Oulun Valimokadulle.

Sokeri-Jussin kievarissa saa maittavaa ruokaa tunnelmallisessa hirsimakasiinissa.

Entisinä aikoina tähän rakennukseen liittyi laivojen rakentaminen.Rakennuksen historiasta löytyy enemmän tietoa edellä olevan kuvan linkistä.

Arkkitehtikillan kiltatalo on entinen kolmen Fröökynän talo. Talo on yksi Oulun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Linkistä löytyy mielenkiintoista tietoa talon menneisyydestä.

Takaisin päätepisteessä. Taustalla Raatin uimahalli ja urheilukenttä.

Tällä viikolla meillä oli 19. hääpäivä ja tiesimme jo etukäteen, että oikeana päivänä emme edes näe toisiamme miehen työmatkan vuoksi. Päätimme tämän retken kahvitteluhetkeen Oulun keskustassa Cafe Biskettiin juhlistaen tulevaa hääpäivää. Sitten olikin jo kiire katsomaan pienempiä ja isompia murusia mummolaan. Niin oli ollut mammalla rankka viikonloppu, että uni otti valtaansa mummolan sohvalla. 🙂

Me!

Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille. Meillä täällä pohjoisessa alkaa syysloma ja voin paljastaa, että seuraavana on tulossa kuvakoosteita Pyhätunturin maisemista. 🙂

Jyrkkäkoski ja Pudasjärvi

Luontoelämyksiä

Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen  käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.

Metsäkorte ja aamukaste

Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.

Satumetsässä

Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla  sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta  valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.

Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.

Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.

Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.

Portaat takapihalle

Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.

Huoltorakennus mäen päällä

Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.

TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.

Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.

Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.

Rantasauna on vuokrattavissa.

Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.

Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.

Lapsille pari keinua

Leikkipaikalla on lohikäärme.

Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉

Jyrkkäkosken alueen maastoa.

Ilmeisesti avokota

Kivarinjoki

Herra ja rouva Kärpässieni.

Tatti tai joku sen sukulainen.

Leirintäalueen raja-aita

Vuokramökkejä mäen harjanteella.

Käpytikka ahkeroimassa.

Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.

Jyrkkä törmä joelle.

Puolukkaretkellä

Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.

Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.

Upeat marjastusmaastot

Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.

Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.

Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.

Virsun kämppä Haisuvaarassa

Rannasta kuvattuna

Rakennukseen on useita siäänkäyntejä.

Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.

Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.

Ihastuttavan suojaisa paikka saunalla.

Ikkuna oli jäänyt raolleen.

Pitkospuut rantaan.

Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.

Pieni Virsulampi

Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.

Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.

Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.

Meill on metsässä nuotiopiiri, jossa kuusten kuiske soi… Vettä sateli molempina iltoina vähän, mutta hyvässä seurassa sateen suojassa grillaillessa, jutellessa ja lauleskellessa vierähti muutama tunti helposti.

Metsäpolulla koko porukalla.

Kierreltiin hiekkakuoppien laitamia.

Yhden kuopan pohjalla oli vanha talo.

Luonnon helmassa

Pakollinen mänty-honka-petäjä -kuva. 🙂

Tällainen oli päätösreissu tälle vaunukaudelle. Nyt pitäis suunnitella vaunulle talvisäilytys ja haaveilla tulevasta kaudesta. Tosin meillä ei ole tapana suunnitelle  etukäteen reissuja kovin paljon, vaan mennään fiiliksen mukaan.

Pihtiputaan reissu saattaa olla tulossa vielä tälle syksyä, mutta ei asuntovaunun kanssa. Kuten huomaatte, suunnitelmat elävät ja muuttuvat…. 🙂

Mukavaa syksyä teille kaikille!

Laanaojan varrella

Maisemia ja historiaa

Olen koko kesän haaveillut ja suunnitellut käveleväni Laaniskan vartta Oulun keskustaan Laanaojan päätepisteeseen ja ottavani noin miljoona kuvaa matkan varrelta. Minua kiinnostaa nähdä mistä oja mutkittelee ja mitä kaikkea matkan varrelta löytyy. Tästä linkistä voi lukea Oulun ja Kaupunginojan historiaa.

Miksi haaveiltu matka on pysynyt suunnitteluasteella näin kauan? Matkaa kertyi reilu neljä kilometriä kaikkinen mutkineen, ei kuulosta pahalle matkalle. Mutta, kun kuvaan jokaisen omasta mielestä kiinnostavan kohteen, esikatselun jälkeen jatkoon pääseviä kuvia kertyy helposti reilu sata.Jokainen jatkoon päässyt blogikuva saa kevytkäsittelyn kuvankäsittelyohjelmalla ja sen jälkeen siirrän ne blogin kuva-arkistoon. Tähän kuvien käsittelyyn ja siirtelyyn menee aikaa enemmän kuin itse blogin kirjoittamiseen. Kesän aikana ollaan reissattu aika paljon, niin tällaiset kotikaupungin kuvaukset tuppaavat jäädä muiden reissujen jalkoihin. 🙂

Kuvat kertokoot tarinaa ja bloginihan perustuu runsaaseen valokuvamäärään, mutta sitä ennen, rakkaalla lapsella on monta nimeä: Kaupunginoja, Plaanaoja, Laanaoja ja Laaniska ja varmaan muitakin nimiä löytyy, mutta tuossa tunnetuimmat.

Lähden kävelemään Kaukovainion ja Kainuuntien risteyksestä ja tarkoituksenani on kävellä koko ajan ojan läheisyydessä.

Aurinko paistaa ja meinaa olla suorastaan kuuma auringon porottaessaa niskaan. Onko todellakin jo syyskuu?

Polku vie kohti Huuhkajanpuiston jalkapallokenttiä.

Matkalla tulee vastaan ensimmäinen silta ja vaihdan ojan toiselle puolelle.

Tässä kohdalla oja näkyy vain silloilta ja on muutoin sankan pusikon kätköissä. Suovesi värjää veden ruskeaksi.

Mahdollisuuksia löytyy…

Edessäpäin häämöttää Oulun Yliopistollinen sairaala.

Takana näyttäytyy uudehko Kastellin monitoimitalo.

Oysin kohdalla vaihdan jälleen Laanaojan toiselle puolelle.

Maisemat ei vieläkään ole silmiä hivelen kaunis.

Valkokärpässieni? Minun kaltaiseni sieniasiantuntijan ei kannata maistaa yhtään sientä. 🙂

Vesiposti. Joka paikkaan maalari on tehnyt signeerauksensa.

Roskapato ja sorsat näyttävät viihtyvän.

Moottoritien sillan alle.

Katutaide eli graffitit voivat olla myös hienoja. Tässä kohdalla valitsin ojan väärän puolen, sillä olisin halunnut kulkea tuolla puisella sillalla.

Raksilassa on upeat ulkoilumaastot ja talvella täällä kulkee hiihtolatu.

Uskomattoman upeat maisemat ja en ole koskaan ennen tästäkään kulkenut, vaikka olen asunut Oulussa yli 20 vuotta.

Matkan varrella on paljon penkkejä, joilla voi istahtaa hetkeksi nauttimaan sunnuntaiaamun rauhasta.

Ouluhalli.  Paitsi tässä kohdalla rauha järkkyi ja tuntui, että maa vajoaa ja jalat pettää alta. Ouluhallilla oli jokin tuning-tapahtuma ja bassojen jytke oli sanoinkuvaamattoman kamala.

Pesäpalloaelämyksiä Oulussa  tarjoaa Mustapekkastadion.

Oikopolku

Tässä kohdalla Laanaoja pujahtaa Kainuuntien alitse Raksilasta Karjasillalle.

Karjasillalta alkaa Laaniskan kauniimmat osuudet.

Syyssunnuntain rauhaa

Hehkuvat ruusunmarjat

Karjasillalla muutama harvemmin nähty punakoivu.

Karjasilta ja Raksila kohtaavat.

Taustalla Raksila, jossa asuin opiskeluaikana korkeissa tornitaloissa.

Hopeapaju kumartaa ylle Plaanaojan.

Karjasillalla istahdin hetkeksi penkille ja sorsat alkoivat hivuttautua minua kohti. Turha toivo lähestyä tyhjätaskua.

Kolme joutsenta ja kolme sorsaa. Siivet-taideteos on Martti Tarvaisen veistämä.

Tälläkin reissulla löytyi männynkäkkyräinen. 🙂

Ruostetalo eli ympäristötalo ja uusi Kalevan talo.

Kaupunginoja on alittanut junaradan ja ollaan virallisesti keskustassa.

Syysväritys

Keskustan entisen terveysaseman kulmilla vaahtera on tiputtanyt muutamia värikkäistä lehtiä.

Oulun uusi punainen pyöräilybaana.

Maisemat ovat kauniita, mutta ojan väri pysyy muuttumattomana.

Vaaranpuisto sijaitsee Uudenkadun ja Saaristonkadun kulmauksessa.

Vuonna 1967 paljastettu Jääkärien muistomerkki on Seppo Valjuksen suunnittelema.

Entisen Rintamäen kohdalta oja kurvaa Uudenkadun alitse kohti Letkunpuistoa eli Otto Karhin puistoon.

Ojan yli kurkistellessa vasemmalla puolella on uudehko Puistokahvila Makia.

Pulut paistattelee päivää Laaniskan rannalla.

Martti Aihan Mediator-veistos Snellmannin puistossa. Taustalla kaupungintalo. Linkistä voi käydä lukemasssa tietoa veistoksesta.

Oulun kaupungintalo on valmistunut kokonaisuudessaan 1887, vihkiäiset tosin olivat jo vuotta aiemmin. Alunperin rakennus on ollut Seurahuone.

Kaupungintalo on tyyliltään uusrenessanssia. Ympäristö on kaunis ja edustava.

Lisää oululaista historiaa.

Oulun nykyinen tuomiokirkko on valmistunut 1832 ja torni 1845. Kirkon suunnittelusta on vastannut Carl Ludwig Engel.

Kaupungintalon sivulla on menossa remontti.

Kaupungintalon takana Maria Silfvanin puistossa Sanna Koiviston Ajan kulku -teos, 2005.

Laskeudutaan kohti Madetojan puistoa. Syyskuussa aurinkoisena päivänä luonto vihertää kuin keskellä kesää.

Vanhan kivisillan alitse yhä lähemmäs merta.

Taustalla Tähtitornin kahvila Linnansaaressa. Mielenkiintoinen paikka, kannattaa käydä tutustumassa Oulun linnan raunioihin.

Madetojan puistossa.

Pokkisenpuisto. Viimeiset silmäilyt ympäristöön Laanaojan varrelta ja sitten ollaan meren rannalla.

Tämä on Laanaojan päätepiste, Pokkisenväylä.

Kaunis on kesäinen tai oikeastaan syksyinen kotikaupunkini Oulu. Paljon jäi kuvia matkan varrelta julkaisematta vaikka näin paljon on kuvia taas täällä.

Mukavaa syksyä!

Johanna

Päivä maalla

Päivä maalla -tapahtuma Muhoksella

Sattumalta huomasin Facebookissa tällaisen tapahtuman ja ajattelin heti, että tuonne täytyy lapset viedä. Itse olen kasvanut maalaiskaupungissa naapurien ja kavereiden lehmien ympäröimänä ja kokenut monenlaisia tapahtumia maatiloilla. Usein olen harmitellut kun omat lapset harvoin pääsevät edes lehmiä tai muita maaseudun asukkeja läheltä näkemään.

Näin hulppealla kyydillä pääsimme parkkipaikalta maatilalle.

Tapahtumapaikkana oli Raili ja Jari Haapasalon maatila Muhoksen Kylmälänkylällä ja täytyy sanoa, että tapahtumaan oli panostettu pajon. Ei ihan itsestään nouse tuollainen tapahtuma pystyyn. Kiitos siis Haapasalon pariskunnalle ja kaikille muille osallistujille. 🙂

Muhoksen keskustasta olisi ollut ilmainen bussikuljetus maatilalle, mutta me menimme omalla autolla. Parasta oli se, että parkkipaikka oli noin puolen kilometrin päässä maatilasta ja sieltä oli traktorikyyditys keskelle maatilan pihaa. Tämä yllätys oli varsinkin meidän pikkupojan mieleen, kun hän fanittaa heti kaivureiden jälkeen eniten traktoreita.

Täytyy vielä mainita tässä, että olen kysynyt Haapasalon pariskunnalta luvan heidän kuvan julkaisemiseensa ja blogipostaukseen.

Raili ja Jari Haapasalo

Suomenhevostamma Vieno

Lämminverinen ravihevonen Pete. Petellä on korvatulpat, ettei melu häiritse.

Perheen pienimmät pääsivät pientä korvausta vastaan poniajelulle Kotirinteen Jipulla eli Kirpulla. Kirppu on Shetlanninponi.

Kaikkien kävijöiden kesken arvonta.

Pihalla oli tarjolla monenlaisia virvokkeita, esittelyitä ja tehtäviä.

Navetan ovella

Navetan ovelta sai kurkistella sisälle.

Paikan päällä oli mm. Valio, joka tarjosi kävijöille mehua ja smoothieta, Kylämälänkylän kyläyhdistys myi kahvia ja pullaa, Sortolan jäätelö, ompelimo Helmikki, heinähyppelyä, maa- ja metsätalouteen liittyviä koneita ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, paikalla oli myös ne eläimet.

Valion pisteellä sai testata käsin lypsämistä ja palkinnoksi sai hienon lypsydiplomin.

Traktoriajokorttia suorittamassa. Tarvisiko hän ihan vielä korttia?

Ja vähän isompia koneita

Innokkaita puimurissa kävijöitä oli välistä ihan ruuhkaksi asti.

Penttiä ja Perttiä väsyttää kuumuus, onneksi heillä oli varjoisa katos.

Lehmät köllöttelivät pellolla kaikessa rauhassa. Päivä oli kuuma ja ilmassa ukkosta.

Mitä nämä ihmiset tuijottaa, tuijotan kyllä takaisin.

Jos kumminkin vähän yrittäisi tutustua noihin…

Tulisiko tämä hieho ottamaan meiltä heinää?

Nämä kaverukset eivät ensin suostuneet katsomaan päin, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton. Lampaat ovat nimeltään Lumi, Luumu ja Lotta.

Voisin vaikka vähän poseerata.

Vuohet olivat aika ilmeikkäinä. Mahtavvat sarvet ja tuima tuijotus. Tummempi sarvellinen on Turre, Palle on toinen sarvipää ja Ode sarveton.

Pieniä kesäkuussa syntyneitä karvapalleroita sai pidellä sylissä.

Komea oli kukko, mutta ei suostunut näyttämään kameralle naamaansa.

Eläinkuljetusautoon pääsi tutustumaan sisälle.

Vanhat traktorit vastaan uudet. Kehitys on ollut melkoinen vuosikymmenten saatossa.

Ferguson vuosimallia 1949

Massey Ferguson vuosimallia 1967. Mielestäni nämä vanhemmat mallit veivät voiton kauneuskisassa.

Vanhoja ja uusia koneita heinäntekoon.

Loikkaus heinäkasaan ja heinät pöllyää! En suosittele kovin allergisille.

Heippa lehmät ja muut eläimet, oli hauska nähdä.

Meillä tuli todella kiire hypätä traktorin lavalle ja hurruutella kohti parkkipaikkaa, sillä etäinen ukkosen jyrinä alkoi pikkuhiljaa voimistumaan  ja pisaroita tuli jo satunnaisesti. Ehdimme juuri ja juuri juoksujalkaa kulkien autolle ennen kaatosadetta.  Vettä tuli hetken kuluttua niin rajusti, ettei meinannut nähdä autolla ajella.

Onneksi sade tuli vasta kahden jälkeen ja tapahtuma ehti melkein loppua ennen sadetta. Oli hienoa käydä tuoksuttelemassa muutama tunti maalaisilmaa lasten kanssa ja ihana nähdä miten yksivuotias nautti silmät ymmyrkäisinä erilaisista elämyksistä. Ja siskot innokkaina esittelee pikkuveljelle kaikkea uutta ja ihmeellistä. 🙂

Mukavaa viikkoa kaikille!

Johanna

 

Lähimatkailua asuntovaunulla

Tervetuloa SF-C Rantasarkaan

Järjestimme viikonloppuna sukutapaamisen Haukiputaan Virpiniemessä SF-C Rantasarassa, joka on karavaanareiden oma alue. Tervetulleita ovat hekin, jotka eivät ole SFC-karavaanarit Ry:n jäseniä. Yöpymisen hinta alueella riippuu siitä kuuluuko karavaanareihin, 17-38 euroa vuorokausi ilman erillisiä henkilömaksuja sähköpaikalla, hinta ei sisällä lämmityssähköä.

Rantasarka oli meille ennestään tuttu leirintäalue, mutta nyt oli kauniimmat ja lämpimämmät ilmat kuin viimeksi. Kaikilla osallistujilla oli aikaa vain viikonloppu ja mieheni joutui käymään töissä lauantaina, joten näistä syistä valikoitui blogiini ensimmäinen esittelykohde.

Pilkahduksia merelle

Alueella on vaunuille sorapaikat , mutta muuten ympäristö on nurmikenttää ja istutuksia sopivasti jakamassa aluetta. Karavanalueet poikkeavat perinteisistä leirintäalueista siinä, että niillä kausipaikkalaisilla on velvollisuus olla kerran tai pari kesässä isäntävuorossa. Alueisännät ohjaavat saapujat paikalle ja tarkistavat kaikkien leiriytyjien turvavälit, neljän metrin etäisyyys on oltava toisiin leiriytyjiin.

Alueelta löytyvät kaikki perinteiset palvelut, joita leirintäalueelta yleensä odotetaan, kuten saunat, suihkut WC:t, tiskiapaikat, keittotilat, grillikodat, jätepisteet jne.

Täältä löytyy mm. suihkut, vessoja, muita huoltotiloja ja biljardipöytä

Grillikota ja halkoliiteri

Lapsille ja nuorille on leikkipaikka, polkuautorata, Nuortensarka, ulko- ja sisäpelejä, biljardi, uimaranta yms.

Leikkipuisto perheen pienimmille

Polkuautorata oli niin poikien kuin tyttöjen suosikki

Rantasarkan uimaranta

Ihan alueeen läheisyydessä sijaitsee lisäksi Virpieniemen golfkenttä, frisbeegolf, Meriniemen uimaranta ja useita talleja. Virpiniemen liikuntaopiston kauniit maastot sopivat marjastukseen, sienestykseen ja pururadat kesällä ulkoiluun ja talvella hiihtämiseen.

Rantasaran uimarannalta näkymä Virpiniemen golfkentälle

Ja vinkkimä vielä, että kotikaupunkini Oulun lukemattomat mahdollisuudet vain n. 20 km päässä.

Meriniemen upea hiekkaranta auringon laskiessa

Lähimatkailu on helppoa, halpaa ja mukavaa tekemistä perheen kanssa, tällä kertaa myös miehen ihanien sisarusten perheiden kanssa.