Leudon tuulen luontopolku

Jollekin luontopolulle oli päästävä koko porukalla ja selailin ahkerasti nettiä Luontoon.fi sivustolta etsiskelin alueen polkuja. Sieltä toki löytyikin monta hyvää vaihtoehtoa, jopa liian monta.

Lopullinen päätös polun valinnasta kumminkin tehtiin Metsäkartanon vastaaonoton tätin suosituksesta. Polku lähti nimittäin Metsäkartanon venerannasta veneellä Härköniemeen, josta alkaa kävelyosuus. Ja luontopolulle lähtijät saivat ilmaiseksi lainaan veneen ja pelastusliivit. Tämä kuuulosti niin mainiolta vaihtoehdolta, että tänne oli lähdettävä.

Soutelumatka oli ehkä 3oo metriä, vähän vaikea arvioida. Veneilyssä kaikista vaikeinta oli rannasta irtautumiset ja rantautumiset, koska matalat hiekkarannat aiheuttivat veneen juuttumisen hiekkapohjaan, mutta niistä selvittiin heittämällä lenkkarit pois ja hyppäämällä veteen. Lapset olisivat halunneet myös hypellä veneestä, mutta olimme ankeita aikuisia ja annoimme heidän säästyä kuivin jaloin. 🙂

Vene jätettiin pelastusliiveineen Härköniemen kärkeen ja heti rannasta alkoi Leudon tuulen luontopolun merkattu reitti. Polku on suurimmaksi osaksi helppokulkuista lukuunottamatta muutamia niemenkärkien kivikkoisia nousuja upeisiin harjumaisemiin.

Luonto on todella kaunista ja kapea harjupolku mutkittelee mäntyjen lomassa. Aluskasvillisuus on pitkälti mustikanvarpua. Mustikkasato ei näyttänyt tääll erityisen runsaalta, mutta mustikat olivat jo kypsiä ja saimme niistä suut makeaksi.

Polun ensimmäinen osuus on noin puoli kilometriä, kunnes saavumme Huutoniemeen ja siellä on seuraava mielenkiintoinen kohde edessä, kapulalossi. Lossi on edellisen kuljan jäljiltä vastarannalla, joten kiinni köysiin ja kiskomaan. Matka ei ole pitkä, mutta rannoista kivikkoinen, joten kuivin jaloin emme selviä tästäkään kohdasta mieheni kanssa. Lapset hyppivät kyytiin ja me kahlaamme alkumatkan kivien seassa vetäen lossiin syvemmille vesille.

Vastarannalla pääsemme maaliin asti kahlaamatta, joten ei muuta kuin matka jatkukoon Keyritynniemessä. Tämän osuuden alkupäässä meitä tulee ainoa polulla tapaamamme ihminen vastaan koiransa kanssa. Lahtelaisen ja Oululaisten kohdatessa olemme molemmat samaa mieltä paikan uskomattomasta kauneudesta.

Hetken mietimme polun haarautuessa lähdemmekö uimarannan vai laavun suuntaan, mutta tässä vaiheessa iltapäivää kaikilla makkaranhimo vie voiton uimarannasta. Laavulle siis tulistelemaan.

Ruokaa odotellessa lapset yrittävät tähystellä järven selälle ja puiden latvuistoihin näkyisikö lintuja tai muita luontokappaleita, mutta turhaan. Itse nautin suunnattomasti tästä paikasta ja luonnonrauhasta, kesäpäivän leudosta tuulen suhinasta ja nuotiotulen rätinästä, mutta tyttäremme on tässä vaiheessa ja lopen kyllätynyt luonnon ihanuuteen, tarkemmin sanottuna paarmojen jatkuvaan pörinään. Jostain syystä kaikki paarmat pörrää hänen ympärillään.

Kaikesta huolimatta jatkamme vielä matkaa eteenpäin syönnin jälkeen, mutta paarmat ovat vieneet lapsistamme kaikki voimat ja uintihalut. Käymme kurkkimassa uimarannalle ohimennen, eikä se kaikista houkuttelevimman näköinen ranta olekaan, joten kiiruhdamme takaisin lossille.

Tässä vaiheessa mieheni lupaa lapsillemme, että hän juoksee hakemaan soutuveneen meidän muiden odotellessa lautalla venekyytiä. On kuuulemma todella hyvä idea. 🙂

Istuskelemme lautalla ja katselemme järvelle kun kalat hyppivät ympärillämme ja tuntuu, että koko ajan kuuluu joka puolelta kunnon loiskahduksia. Kala olis syönnillään, mutta vain kalastusvälineet puuttuvat.

Tämä retkikokemus jää mieleen mistä kenellekin ja toisten mielestä retki oli onnistunut ja toisten mielestä se on ihan syvältä eikä aiota lähteä luontoplulle enää ikinä, paitsi, jos saa jostain koiran mukaan. 😉 Toivottavasti tästä ei jäänyt tyttärellemme kovin pahaa traumaa metsässä liikkumista kohtaan. Hänen retkensä huippuhetkensä oli alkumatkasta, kun hän tähysteli kiikarilla ja huomasi järvellä joutsenparin neljän poikasen kanssa.

Leudon tuulen luontopolun kokonaispituus olisi ollut neljä kilometriä ja me kuljimme siitä luultavasti noin pari kilometriä.

Seuraavassa osassa ollaan vielä Rautavaaran maisemissa, mutta käydään vähän muuallakin kuin Metsäkartanossa.

Salpalinja Kuusamossa

Ensimmäisenä kokonaisena lomapäivänä ilma oli ennusteiden mukaan todella surkea. Päätimme, että lähdetään autoajelulle ja ajetaan sellaiseen suuntaan, missä emme ole ennen Kuusamossa ajelleet. Kuusamon keskustasta siis nokka kohti Kajaania.

Koska tarkoituksenamme oli vain ajella, niin varustautuminen oli sen mukainen eli kevyet vaatteet ja tennarit. Tietysti vastaan tuli mielenkiintoinen kohde, Kuusamon kohdalle rakennettu Salpa-asema. Paikalle on opasteet Kajaanintien varrelta ja paikka on vaikea ohittaa sitä huomaamatta.

Jos vain ihan vähän käydään kävelyllä, kun just nyt ei edes sada paljon.. Paikka oli niin mielenkiintoinen, että pikkuhiljaa hivuttauduimme reittiä eteenpäin tutkiskelemaan mitä vastaan tulee.

Salpalinja, Salpa-asema, Suomen Salpa on rakennettu pääosin vuosina 1940 ja 1941 ja linnoitustyös lopetettiin 1944 lopullisesti. 1980-luvulle saakka puolustusvoimat ovat huolehtineet Salpalinjan kunnossapidosta, jonka jälkeen Salpalinja siirtyi puolustusministeriön kautta valtionvarainministeriön haltuun. Nykypäivänä Salpalinjalla ei ole sotilaallista merkitystä, mutta paikkoja on kunnostettu museo- ja matkailukäyttöön.

Salpalinjan sotahistoriallinen polku on merkattu reitti ja koko kierroksen pituus on 4,5 km, joten luonnollisestikin meidän tutustuminen jäi nysäksi vaatetuksen vuoksi ja mutta myös sen takia, että taisteluhaudoissa oli paikoitellen ihan liian märkää kulkea. Suosittelen tätä paikkaa kuivalla kelillä ja ehkä vähän myöhemmin kesällä, että viimeisetkin jäät ovat ehtineet sulaa taisteluhaudoista ja sulamisvedet imeytyä maaperään.

Kuusamon Lahtelassa sijaitseva Salpalinja on Kuusamon kaupungin entisöimä retkikohde. Reitti on melko helppokulkuinen ja reitin varrella on paljon opasteita ja historiallista tietoa linnoituksesta.

Harmi vaan, että oli niin kylmää ja märkää. Pakko oli jättää tämä mielenkiintoinen kohde ja poistua huoneistoon kokkaamaan ja saunomaan. Ehkä joskus vielä palaamme tänne kiertämään koko historiallisen polun.

Suosittelen tätä kohdetta kaikille, joita vähänkin kiinnostaa Suomen sotahistoria ja näytti olevan oivallinen paikka pienille lapsillekin.

Seuraavassa ja viimeisessä Kuusamo-postauksessa luonto kutsuu… 🙂