Kaakkurin liikuntamaa

Lyhyt esittely Oulun Kaakkurissa sijaitsevasta liikuntamaasta. Kävimme viikolla yhtenä iltana siellä pikavisiitillä, kun olimme lähistöllä kyläilemässä. Auringonlasku näytti kivalta ja ehdottelin miehelleni jotain kivaa kuvauspaikkaa. Päädyimme liikuntamaahan.

Liikuntamaahan on tehty porrastreenipaikka, joiden yläpäästä avautuu maisemat Kaakkurin maastoon. Sieltä löytyy samalla hyvät maisemat ja kuvauspaikka.

Liikuntamaahan on kuntoportaiden lisäksi rakennettu ainakin kunto- ja maastopyöräreittejä, ulkokuntoilulaitteita ja pari sähköautorataa. Talvella osa kuntopoluista toimii hiihtolatuina ja osa pyöräilyreiteistä on myös talvella käytössä. Alue on valtavan laaja, joten taitaa olla vain raha ja mielikuvitus rajana alueen kehittymiselle.

Paikka näyttää toimivan myös jonkin verran teinien/mopojen/mönkkäreiden kohtaamispaikkana. Toivottavasti muistavat pysyä oikeilla reiteillä, joilla saa ajaa moottoroajoneuvolla, oli nimittäin kerrattain nuorisolla aika hurjaa menoa.

Puistolla ei ole nettisivuja olemassa, musta Facebookissa näyttää olevan julkinen ryhmä, josta löytyy paljon erilaista infoa puiston tilanteesta. Mm. kävi ilmi, että juuri avatun ulkokuntolaitteiden ympärillä olevaan aitaan on ilmeisesti törmätty jollakin. Ja käärmeitäkin on puiston rinteillä nähty.

Käykääpä ihmeessä tutustumassa hienoon liikuntapuistoon ja maisemiin.

Muutama kuva vielä kotimatkan varrelta, kun kotimme lähellä olevilla linjoilla oli sumua ja toisessa suunnassa näkui vielä auringonlasku.

Kiitos kaikille teille, jotka käytte lukemassa blogiani. Teitä on yllättävän paljon, päivässä tällä hetkellä 150-300 lukijaa. 🙂 Eikä varmaan kenellekään tule yllätyksenä, että luetuimmat artikkelit ovat kotimaan matkakohteista kertovia ja lisäksi pari juttua Pohjois-Norjasta. Kiinnostavimmat jutut ovat ollet mm. Manamansalo, Varjakan sahasaari ja Pykeija.