Visit Rovaniemi

Pääsiäisen aikaan teimme miniloman eli yhden yön reissun koko perheellä Rovaniemelle. Yöksi majoituimme Scandic Rovaniemi Cityyn keskelle kaupunkia. Samassa hotellissa olemme majoittuneet muutama vuosi sitten ja sen jälkeen hotellihuoneet oli remointu täydellisesti ja voin suositella, oli hienoa ja siistiä. En tiedä johtuiko pääsiäisestä vai onko Scandic-hotelleissa aina samanlaiset aamupalat, mutta oli kyllä todella runsaasti erilaista syötävää tarjolla.

Pääsiäisen täysikuu Ounasjoen rannalta kuvattuna.

Rovaniemelle suuntasimme sen vuoksi, että mieheni isä asuu siellä. Yöpyminen ei onnistu pienessä asunnossa, joten majapaikka täytyy olla jossain muualla.

Hommasin itselleni joulukuussa Museokortin ja ajattelin hyödyntää sitä Rovaniemen reissun aikana vierailemalla Arktikumissa ja Korundissa. Huvikseni kysyin tyttäriltäni, jotka piakkoin täyttävät 15 ja 10 vuotta, että kuka lähtee kanssani museoihin ja hämmästykseni oli suuri, kun molemmat olivat lähdössä mukaani.

Arktikumin sisäänkäynti on näyttävä.

Ensimmäisenä suuntasimme Arktikumiin ja sain huomata, että minulla oli todella hyvää ja innostunutta seuraa kierroksellani mukana. Arktikumissa saimme tietää, että Rovaniemen kolmeen suureen museoon (Arktikum, Pilke ja Korundi) voi ostaa kulttuuripassin ja päätimme tyttöjen kanssa kiertää joka paikan. Kulttuuripassin hinta on aikuisille 20 euroa ja lapsille 10 euroa.

Ulospäin tämä lasiputki näyttää aika vaatimattomalta, mutta sisältä 172 metriä pitkä putki on näyttävä.
Lasiputki tuo valon ja varjon leikin museoon ja kevätaurinko kuumuuden. Kesähelteillä taitaa olla hirvittävän kuuma paikka.
Arktikumin käytävän seinillä on 19.5. saakka Vuoden luontokuva 2018 -näyttely.
Muuttuva arktis -näyttelyssä riittää mielenkiintoista tutkittavaa pohjoisen ilmastosta, eläimistä ja tietysti revontulista.

Aapa-näyttelyssä tutustutaan pohjoisen soihin.

Pohjoisen keinot -näyttelyssä on niin paljon katseltavaa, että pakko oli osittain kiertää aika nopeasti ja tutustua vain osaan näyttelystä tarkemmin. Mielenkiintoisinta oli Lapin sota -osio, jossa oli Rovaniemen kaupungin pienoismallit vuodelta 1939 ja Lapin polttamisen jälkeen 1944.

Lisäksi on mahdollisuus tutustua Lapin historiaan muinaisista ajoista lähes nykypäivään, menetettyyn Petsamoon ja luontoon. Tunnelma isossa tilassa on mahtava hämäryyden johdosta ja tunnelmoimme tyttöjen kanssa susien ulvoessa ja nuotiotulen rätistessä taustalla, kun tutustuimme saamalaiskulttuuriin ja poroihin.

Poroja, susien ulvontaa ja Lapin taikaa.
Tiedekeskus Pilke sijaitsee rinteessä ja sen vuoksi sisätilat ovat huikaisevan korkeat.

Arktikumin kierrettyämme jahkailimme hetken aikaa, että mitä tekesimme ja päätimmie pikaisesti käydä samassa pihapiirissä sijaitsevassa Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeessä. Paikka oli meille oikeastaan täysin mysteeri mitä se pitää sisällään, mutta ei muuta kuin rohkeasti peremmälle. Totesimme heti alkumetreillä, että tämä paikka täytyy kokea myös meidän perheen miesten, joten kävimme täällä vain pikaisesti ja seuraavana päivänä koko perheellä ajan kanssa.

Ensimmäisenä aulassa pääsi testaamaan metsäkone-simulaattoria.
Upea portaikko johtaa alas. Alhaalla on paljon puuhasteltavaa niin isoille kuin pienille.
Tekemisen riemua. Kellopelillä soittaessa voi kuulostella eri puulajien sointuja tai ainakin kovaa pauketta. 🙂
Koivun oksan korkealle…. Linnunpesä löytyi portaiden yläpäästä, jossa halutessaan sai lauleskella vaikkapa koko museoyleisölle lintukaraokea tai kuunnella linnunlaulua vain omaksi ilokseen.
Kurkisteluluukkuja paperitehtaan eri työntekijöiden työnkuviin. Joka luukusta kurkkasi omakuva.
Metsästyspelissä sai testata taitojaan onnistuuko esim. lintujen, karhun tai hirven kaato.

Pilkettä suosittelen kaikille pienille ja suurille pojille ja tytöille, jotka ovat kiinnostuneita metsistä, luonnosta, linnuista, koneista, palikoilla rakentamisesta tai vaikka vain upeasta arkkitehtuurista. Pilke on uudehko rakennus, joka on avattu kesäkuussa 2011.

Kun olimme vierailleet koko perheellä Pilkkeessä, oli pikkumiehen päiväunien aika, joten siirryimme naisporukalla Kulttuuritalo Korundiin. Korundissa oli mm. Nurin kurin- ja Primavista-näyttelyt. Mielenkiintoista nähtävää.

Viimeisenä tutustuimme Kulttuuritalo Korundiin.
Mielenkiintoisinta kaikissa kohteissa on arkkitehtuuri. Korundin tilat on rakennettu alunperin 1933 postiautovarikoksi ja rakennus on selvinnyt toisesta maailman sodasta. Nykymuodossaan kulttuuritalo on toiminut vuodesta 2011.

Yllä muutama kuva näyttelystä.

Kotimatkalla pysähdyimme yhden kerrran Kuivaniemessä Merihelmen kohdalla ottamaan muutaman kuvan lähestyvästä auringonlaskusta. Lunta oli kumminkin sen verran paljon vielä jäljellä, että tennareissa ei viitsinyt lähteä rantaan asti rämpimään.

Tällainen oli kulttuurimatkamme Rovaniemelle. Mukavaa vappua!

Johanna


Ulkomailla kotimaassa

Hiihtoloma Saariselällä

Harvinaista herkkua meidän perheelle, että lähdetään hiihtolomalle Lappiin. Tällä kertaa kumminkin oli useita houkuttimia matkassa, joten varasimme ystäväperheen kanssa kolmen vuorokauden loman Holiday Club Saariselän hotelliin. Loma oli Holiday Clubin esittelyloma, joten matkan ehtoihin kuului käydä parin tunnin esittely reissun aikana.

Saariselän lomakeskus sijaitsee Kaunispään tunturin kupeessa.

Hotelli oli siisti, joskin huone oli aika pieni viidelle hengelle, mutta muutama päivä menee hieman ahtaammissakin oloissa. Joku saattaa nyt ihmetellä, että miten hotellihuoneessa voi olla ahtaampaa kuin asuntovaunussa, mutta vaunussa kaikille tavaroille on paikkansa ja vapaata pihamaata yleensä käytössä silmän kantamattomiin, kun astuu vaunusta ulos. Hotellihuoneeseen raahataan viiden hengen talvivarusteet yms. ja vain pikkuruinen koppi on koko porukan käytössä.

Loma oli peruuntua vielä viime hetkillä, kun taaperollemme nousi kova kuume ja sen jälkeen hirveä yskä ja nuha, mutta pääsimme kumminkin kulun päälle. Menomatka sujui rattoisasti ja tiet olivat hyvässä kunnossa.

Mikäs näillä teillä ja näissä maisemissa on ajellessa.

Lomastamme tuli melkoista rentoilua ja kyläilyä ja ulkoilu ja valokuvaus jäi loppujen lopuksi harmittavan vähäiseksi. Poikamme ehti loman aikana parantuna sen verran, että pystyi isänsä ja siskojensa kanssa käydä pari kertaa kylpylässä ja pulkkamäessä. Liekkö itselläni silmä varoitteli jo ensioireista ensimmäisellä ulkoilureissulla, kun kirkkaassa pakkassäässä tuntui, että ei pysty kunnolla katsella ympärilleen. Sain reissun aikana nimittäin oikein mojovan sillmätulehduksen ja nyt tätä tekstiä kirjoittaessa on eka päivä puoleen toista viikkoon, kun silmä tuntuu lähes normaalilta.

Keskiviikkona päiväkävelyllä käväsin tutustumassa Saariselän tunturikappeliin, jossa näytti olevan ohjelmaa joka ilta ja avoimet ovet ympäri vuorokauden. Alttaritaulu avautuu kauniisti tunturimaisemiin. Aika samnatyylinen kuin Pyhällä Revontulikappeli. Tästä löytyy linkki Pyhän postaukseen.

Kaunispään huipulta lähtee 1200 metrin pituinen pulkkamäki Alli. Tämä hurjapää ei vielä saanut laskea sieltä asti.
Pulkkamäen alaosassa odottamassa laskijoita. Alhaalla mäessä on hyvät turvaverkot.

Joka tapauksessa vaikka loma ei ollut kovin aktiivinen, se oli silti hyvä loma. Yhden illan istuimme ystäviemme kanssa hotellin aulassa juttelemassa ja katselemassa maailman menoa. Tulimme illan aikana siihen tulokseen, että olemme saapuneet kotimaassa ulkomaille. Matkaajia näytti olevan runsaasti Aasian maista ja kamerat olalla keikkuen he suuntasivat iltaisin kuvaamaan revontulia. Tosin perjantai-iltana ei kyllä revontulet näkyneet, sillä auringonpaisteen tilalle oli tullut kamala lumimyräkkä.

Sama muukalaisuuden tunne kotimaan kamaralla toistui paikallisessa Kauppakeskus Kuukkelissa. Vilinää ja vilskettä oli ympärillä ja suomenkielistä puhetta kuuli ainoastaan kassalla. Hauska kokemus sinänsä olla kotimaassa ja suomalaisissa maisemissa ummikkona.

Kunnon lumisadealue lähestyy torsatai-iltana.

Itsekin olin varustaunut kuvaamaan revontulia ja torstaina alkuyöstä oli käsittämättömän hienot loimut taivaalla ja olin tunturissa kameran kanssa. Virittelin jalustan kameralle ja yritin kuvata, mutta kamera ei suostunut ottamaan yhtä ainutta kuvaa. Niin kauan yritin kuvata erilaisilla säädöillä, että sormet olivat aivan tunnottomat ja oli pakko luikkia autoon lämmittelemään. Ehkä seuraavalla kerralla kannattaa ennakkoon huolella opiskella kuvaussessiota varten revontulikuvauksesta jotain. 🙂

Yksi uusi kuvauskohde kumminkin osui kohdalle, nimittäin siskoni koiranpentu, Labradorinnoutaja Halla, ikää noin 5 kk. Ikä saattoi mennä pieleen, mutta pentukoira kumminkin kyseessä.

Halla poseeraa oikein mallikkaasti.

Kaunispään huipulla

Kaunispään huippu oli sellainen kohde, että sinne oli pakko päästä kuvaamaan auringonlaskua ja siellä tulikin reissun parhaat kuvat. Uskomattomia värejä ja niin avaraa joka puolella minne katsookin. Tässä linkki viime kesän helteiltä samoista maisemista.

Upeasti aurinko laskee
Tässä on mökit todellisella näköalapaikalla.
Pakkasta oli reilu kymmenen astetta, mutta avotunturissa ilma tuntui hyytävältä.

Ilta hämärtyy tunturissa.

Lauantaina ajelimme kotiin melkoisessa lumisateessa ja aikaa käytimme reilusti matkustamiseen ja pysähdyimme matkalla useamman kerran. Onneksi ei ollut kiire minnekään.

Mukavaa kevään odotusta kaikille! 🙂


Aurinkoa rannalla

Lauantaina lähdimme osan perheen kanssa anoppilaan, jossa meidän kesäaarre on talvihoidossa eli asuntovaunumme. Mieheni rakensi sinne puisen kehikon ja siihen kestävä pressu päälle ja vaunu alle suojaan. Mutta kun aarteesta on kyse, siitä täytyy huolehtiä. Viime päivinä lunta on satanut reippaanlaisesti ja lisää on luvassa, joten täytyi suunnata lumenpudotteluhommiin.

Olisko kannattanut ajaa pidemmälle?

Tietysti kamera seuraa lähes poikkeuksetta mukana ja matkan varrella, ihan pienen poikkeaman päässä on kaunis Mourunkijärvi, joka sijaitsee Kempeleen kunnan alueella. Mietittiin, jo matkalla, että liekö sinne pääsee perille asti, kun ei välttämättä kukaan auraa sinne tietä säännöllisesti. No, olihan sinne ajettu ja tietysti sitä mekin kokeilemaan. Aika alkumatkasta hyppäsin kyydistä kuvaamaan ympärillä olevaa ja suosittelin sen jälkeen miehelleni, että ei ajeta peremmälle.

Hiihtämällä vai peruuttamalla takaisin….

Lähdettiin siinä sitten peruuttelemaan pikkuhiljaa takaisin ja yhtäkkiä alkoi kuulumaan auton pohjasta kova ruopimisen ääni… Pohjasta alkoi irtoamaan pohjapanssari ja peruuttaa ei uskaltanut enempää, kääntyä ei voinut, joten ainoa vaihtoehto oli ajaa eteenpäin ja toivoa, että perillä olisi kääntöpaikka.

…vai riskillä eteenpäin?

Perille Mourunkijärven rantaan toki pääsi helposti ja siellä oli muutkin käyneet kääntymässä. Tässä vaiheessa mies huomasi, että pohjasta oli suoja tippunut ja jäänyt jo matkan varrelle.

Upeita lumisia puita ja taivas hohkaa keväisen sinisenä.

Mitäpä siis enää hötkyilemään – minä sain rannasta muutaman hienon kuvan ja paluumatkalla poimittiin lumen alta pilkistävä suojus mukaan.

Sää oli uskomattoman kaunis, aurinkoinen, suorastaan keväisen näköinen, mutta tuuli oli armoton ja sormet kohmettuivat hetkessä, vaikka pakkasta oli vain -16 astetta.

Muitakin kulkijoita on rannalla ollut, mutta nyt oli rauhallista.

Mourunki sijaitsee Juurussuon kylässä ja on Kempeleen kunnan ainoa järvi. Se on virallinen uimaranta, josta löytyy myös nuotiopaikka ja pelastuvene. Järveä ympäröi osittain kaunis hiekkakankainen metsä ja osittain suo.

Auriko männynoksan syleilyssä
Täällä ollaan monet kerrat retkeilty, välistä mieheni kanssa kahdestaan ja toisinaan koko perheellä, mutta nyt oli liian kylmää.
Näissä maisemissa onnistuu ainakin hiihto, lumikenkäily, retkeily ja moottorikelkkailu.
Isojen mäntyjen katveessa ja en onnistunut saamaan yhtään lunta niskaan, vaikka sitä kiitettävästi tuuli pölläytteli.
Anopin pihalla aurinkoa kuvaamassa.
Lehtikuusi talviasussaan


Meidän lumihirmu, joka sukeltelee hankeen kylmyydestä välittämättä.

Hiihtolomalla meitä odottaa muutaman päivän loma Saariselällä, mutta sitä ennen pitää yrittää löytää lähempää kotia mielenkiintoisia kuvauskohteita.

Johanna

Mummon pitäjässä

Pihtiputtaalla

Vihdoin ja viimein toteutui tämä reissuja Pihtiputaalle, mummojen luvattuun maahan. Varmaan monet ovat kuulleet puhuttavan Pihtiputaan mummosta, mutta itsekään en tiennyt mistä tämä sanonta johtaa juurensa, joten asiaa täytyi hieman selvitellä ja paikata yksi suuri aukko yleissivistyksessä.

Termin keksijäksi mainitaan Tampereen yliopiston lehtimiestyön opettaja Aarne Liuhala, joka on 60-luvulla opettanut, että pitää kirjoittaa sillä tasolla, että keskiverto lukija ymmärtää sisällön eli mummo Pihtiputaaltakin.

Pihtiputaan mummon ihastuttava mökki on Niemenharjun matkailukeskuksen alueella. Tästä linkistä lisää tietoa ja historiaa.

Olimme yhden yön hotellihuoneessa Niemenharjun matkailukeskuksessa, joka on uusi, upea kokonaisuus, josta löytyy taukopaikka, hotelli, leirintäalue ja mökkejä. Hotelli on todella siisti ja ensimmäisenä minulla kiinnittyi huomio siihen, että huoneessa ei ollut valkoisia lakanoita. Kahden hengen huoneen hinta on 95 euroa, johon kuuluu aamiainen ja huoneeseen sai matkasängyn ja potan samaan hintaan. Lisäksi on mahdollista saunoa yleisessä saunassa.

Puutteet, jotka olisi mielestäni helppo korjat, hotellissa olivat tason puuttuminen kylpyhuoneessa ja pieni jääkaappi olisi ollut kiva.

Kyllä tässä huoneessa kelpasi nukkua yön. Yksi miinuspiste siitä, että kylpyhuoneessa ei ollut laskutasoa tavaroille.

Tämä kokonaisuus on valittu vuoden 2017 maailman kauneimmaksi liikenneasemaksi.

Lauantaina ruokalistalla Putaan pizzeriasta nelostien suurimmat pizzat. Erittäin siisti ruokapaikka, upeat leikkitilat lapsille ja valtavat känkyt. (Känkky eli pitsa.)

Pihtiputaan kirkko ja sen ympäristö Pyhäinpäivän valaistuksessa.

Autio leirintäalue

Syy, minkä takia olen halunnut Pihtiputaalle ja maininnut siitä useamman kerran, on Niemenharjun alueen vanhat, tyhjillään olevat leirintäalueen rakennukset.

Kolimajärven rantaa, ilmassa oli sankka sumu, joten maisemat näkyivät vähän heikosti.

Leirintäalue on sijainnut nelostien läheisyydessä, kauniin Kolimajärven rannalla ja siellä on edelleen pystyssä vastaanottorakennus, saunoja, pukukopit, mökkejä ja nuotiopaikka, mutta luonnollisesti käyttämättömyys näkyy  ja paikat alkaa olla huonossa kunnossa ja lisäksi alue on ollut jonkin verran ilkivallan kohteena. Mitään faktatietoa en löytänyt, että kauanko rakennukset on ollut käyttämättä, mutta 2015 vuonna palokunta on harjoituspolttanut uuden hotellin paikalla olleen vanhan hotellirakennuksen ja samaisessa jutussa on mainittu muiden rakennusten olevan huonossa kunnossa.

NIemenharjun harjutie

Uuden ja vanhan leirintäalueen erottaa Niemenharjun  läpi kulkeva asfalttitie. Harjun toisella puolelle on Lylylampi, jonka rannalla on uusi alue.

Uusi alue Lylylammen rannalla. Taustalla upouusi huoltorakennus, jossa todella hyvät pesutilat ja sauna. 2017 kävimm tällä leirintäalueella ja voin suositella. Valitettavasti oli aikaa ennen kuin aloitin bloggaamisen.

Alueella on monia mielenkitoisia kohteita, joiden merkitys jää salaisuudeksi. Tässä vanha portti, jossa terävät piikit.

Kuljetaanko tästä portista satumaahan vai johonkin suljettuun paikkaan? Alueella on ainakin kaksi tälläistä rinteessä olevaa porttia harjutielle noustessa. Toinen on vieläpä lukossa ja piikkilankaakin portin pylväässä. Taitaa olla portti menneisyyteen, sillä vanhat rakennukset  henkivät aikaa mennyttä ja tänä päivänä niillä ei ole enää virkaa.  Olisi mielenkiintoista tietää tarina tämän alueen takana, mutta netin ihmeellinen maailma ei minua auttanut asiassa. Eikä sen puoleen huoltoaseman henkilökunnastakaan ollut apua.

Aika jyrkältä näyttää lasku Lylylammelle.

Mökkivanhukset rannalla.

Vanha kivimuuri reunustaa tietä  alueelle.

Tervetuloa muinaiselle leirintäalueelle.

Kurkkasin kameran kanssa yhdestä rikkinäisestä ikkunasta sisälle.

Vanhan alueen kartta.

Säästöpankki, kotijoukkue, vieraat….

Rantamökit on upeissa maisemissa.

Yhden mökin ovi oli avoinna. Yllättäen siellä oli patjat ja tyynyt ja kaikki tavarat mitä tuollaisissa leirintäalueiden pikkumökeissä ruukaa olla, eikä edes hirveän vanhan näköistä.

Erikoinen notskipaikka, mutta ei enää kovin viihtyisä.

Rantasaunan tunnelmaa

Saunan pukuhuoneessa tuli sellainen fiilis, että onko jollakin tapana käydä täällä saunomassa.

Jollakin on ollut tauon paikka.

Laituri on mitä ilmeisimmin poistettu käytöstä.

Mihin on inkkarit kadonnut kanootista? Vai mitähän tämä merkki tarkoittaa… 🙂

Maisemat ovat upeat, mutta valitettavsti tuo sumu peittää näkymää aika paljon.

Alueen päädystä lähti polku metsän läpi jonnekin. Ei muuta kuin etiäpäin.

Edestä löytyi Niemenharjun tanssilava, joka on edelleen toiminnassa.

Paluumatkalla vielä kerran portteja ihmettelemään.

Alunperin meillä oli tarkoitus käydä kesän tai alkusyksyn aikana asuntovaunureissulla Pihtiputaalla, mutta suunnitelmat muuttuivat niin kovaa vauhtia, että luulin koko reissun jäävän tältä vuodelta. Yhdistimme sitten tämän reissun ja minihäämatkan, tosin pikku-ukkoamme emme raskineet jättää pois matkasta. 🙂

Tästä reissusta on kulunut aikaa lähes kolme viikkoa ja postaus valmistuu siis reilusti myöhässä. Olen pitänyt takarajana juttujen julkaisuun kahta viikkoa ja muut matkatarinat ovatkin valmistuneet ajallaan tähän mennessä.  Toki meillä on sairastettu syysflunssaa, joka on verottanut omalta osaltaan.

Olen miettinyt paljon, että mistä kirjoitan talvella. Yleensä talvi on minulla  hiljaista aikaa ja reissuja alkaa löytymään vasta keväämmällä, kun aurinko paistaa korkeammalta ja keväthanget hohkaa.

Johanna

Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Jäätyneet kukkaset

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.

Kuurankukka

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Vielä eivät hissit kulkeneet.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.

Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.

Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.

Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.

Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.

Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.

Vedetään hetki henkeä.

Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.

Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.

Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.

Maisemat muuttuvat koko ajan.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.

Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.

Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.

Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.

Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.

Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.

Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.

Jäätynyt pieni lampi rinteessä.

Poikkesimme tälle huoltotielle.

Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.

Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂

Aivan kuin edessä olisi meri.

Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.

Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,

Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.

Alas mennessä ilma jälleen sakenee.

Näissä maisemissa kelpaa poseerata.

Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.

MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.

Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.

Ilta saapuu ja aurinko laskee.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

 

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.

Vikakönkäällä puskaparkissa

Vikaköngäs Rovaniemellä

Tänä kesänä olemma matkustelleet poikkeuksellisen paljon asuntovaunun kanssa ympäri Suomen ja suurimmaksi osaksi olemme yöpyneet leirintäalueilla ja jonkin verran huoltoasemien parkkipaikoilla. Meillä on periaatteena, että vaunun vessaa ei käytetä eli yöpymispaikalla täytyy olla vessa käytössä aamusta iltamyöhään, yöllä sitä ei tarvita. Tämä on seikka, joka rajoittaa yöpymispaikan valintaa.

Kuivakäymälä ja ekopiste. Tosin vessassa ei ollut kuiviketta, mutta muuten oli siistit hyyskät. Ekopiste oli hiukan kaaoksessa. Siellä oli kyllä selkeät ohjeet mitä minnekin kuuluu lajitella, mutta ilmeisesti osa ihmisistä on lukutaidotonta.

Leirintäalueella olemme yleensä sen takia, että siellä on helppo ylläpitää kaikkia mukavuuksia, kuten ladata kaikkien kännykät, keitellä mikrossa puurot, suihkut löytyy, helppo laittaa hiukset ja vessat avoinna aina kun sinne haluaa mennä. Tämä oli ensimmäinen reissu täysin puskaparkissa ilman edellä mainittuja mukavuuksia. Hyvin onnistui ja minä tykkäisin tehdä reissuja enemmänkin tuolla tyylillä, mutta tämä asia jakaa perheessämme mielipiteet, joten täytyy jatkaa harjoituksia aina silloin tällöin.

Vikakönkään perimmäisessä nurkassa leiriytyminen oli kielletty ja pitihän se käydä katsomassa mitä siellä on. Matonpesupaikka kyläläisille.

Yleensä minä olen matkanjohtaja ja suunnittelen paikat minne mennään, tietenkin yhdessä mieheni kanssa tehdään lopullinen ratkaisu, että onko paikka hyvä. Tälle reissulle oli tarkoitus löytää paikka, jossa on rauhallista, luontoa, nuotiopaikka ja wc. Rovaniemen esteettömistä luontopoluista löytyi hyvin tietoa ja paikkoja oli useampi mistä valita. Lisäksi paikan valintaan vaikuttaa ajomatka, kun lomat on pidetty ja aikaa on vain viikonloppu. Rajana yleensä viikonlopun reissulle on pidetty noin 200 kilometriä. Vikakönkäälle tosin tuli vähän pidemmästi matkaa.

Pääportti Vikakönkään laavuille.

Upea nuotiopaikka ja kolme laavua. Mahtuu isommallakin porukalla tulistelemaan.

Linkistä löytyy kaikki  Napapiirin retkeilyalueen reitit. Tässä muutama hyvä luontokohde lapsiperheille ja liikuntaesteisille Rovaniemen pohjoispuolella.

  • Olkkajärvi
  • Vaattunkiköngäs
  • Vikaköngäs
  • Norvajärvi

Kävimme kaikki muut paikat katselemassa viikonlopun aikana paitsi Norvajärvelle emme ehtineet käydä. Ahkeran googlettelun tuloksena selvisi, että Norvajärvelläkin pitäisi olla vessa. Kuvien perusteella erittäin kaunis paikka ja siellä yleinen uimaranta. Muista kohteista löytyy muutamia valokuvia.

Ilmat viikonlopun aikana olivat kohtuullisen hyvät ja pahimmat vesisateet osuivat yöaikaan. Lomaan kuului lepoa, ruokaa, luontoa, amppareiden väistelyä ja tyttärelle yksi ampiaisen pistos, nuotioilta, korttipelejä ja kotiinlähtiessä appiukon luona vierailu. Kuulostaa hyvälle ja oli sitä. 🙂

Nuotiopaikka ja leveät kulkuväylät.

Leveä väylä vai pitkospuut? Ei ainakaan ihan perinteiset pitkospuut.

Vikakönkään esteettömäksi tarkoitettu reitti on alkanut lahota ja huonot kohdat on osittain merkattu kivillä.

Ystävyyden siltaa pitkin Vaattunkijoen yli.

Ystävyyden lukkoja sillalla.

Upeat maisemat ja aurinkoinen päivä, joskaan ei kovin lämmin ilma.

Tässä itse Vikaköngäs.

Satuimme sillalle, kun kumiveneellä koskea laskeva porukka antoi taidonnäytteen koskenlaskusta.

Sillalta toiseen suuntaan hieman rauhallisemman näköinen joki.

Sillan jälkeen loppuu varsinainen helppokulkuinen osuus, mutta kävimme Ukkoharrin laavulla kärryjen kanssa. Muuten hyvä, mutta puunjuurakot teki matkasta poukkoilevan kyydissä olevalle. Matka yhteen suuntaan 300 metriä.

Ukkoharrin laavu, löytyy puita nuotiointiin ja vessat.

Ystävyyden silta kuvattuna Ukkoharrilta.

Vikakönkään helppokulkuinen luontopolku on vielä hetken aikaa kuljettavassa kunnossa, mutta aika pian kannattaisi aloittaa kunnostustyöt kyseisellä paikalla, jos sen haluaa säilyttää helppokulkuisena.

Vaattunkiköngäs

Tästä lähtee esteetön reitti, mutta myös useita muita reittejä.

Vaattunkiköngäs eli Könkäänsaaren esteetön luontopolku on pituudeltaan 1,5 km, tosin tällä hetkellä siellä on kunnostustyöt menossa ja polkua ei pääse kiertämään ympäri. Paitsi että, minä menin siltikin nuorimman tyttäreni kanssa työmaan reunaa noin 200 metriä. Mies palasi lopun porukan kanssa takaisin samaa reittiä.

Uskomattoman upea Könkäänsaaren luontopolun alkupää.

Tälläkin luontopolulla ylitetään Vaattunkijoki.

Pikkupöllöjä reitin varrella.

Nuotiopaikalle asti pääsi helposti kulkemaan, mutta sen jälkeen alkoi työmaa-alue.

Kuivakäymälät, hienoja rakennuksia on reitille rakennettu.

Könkäänsaaren nuotiopaikasta ei ole parempaa kuvaa, koska siellä oli niin paljon muuta porukkaa retkeilemässä.

Meillä oli tarkoitus olla leikkimielinen kisa eri reittejä pitkin, että kumpi porukka on ennemmin autolla tai sillalla, niin kuin minä luulin. Kuvat kertokoot miksei me voitettu. 🙂

Luontopolun kunnostus käynnissä. Ihan varovasti hiippailimme tyttären kanssa tästä ohi ja edessä häämötti mielenkiintoinen vanha silta.

Näyttää mielenkiintoiselta, vaikka on vähän huteran näköinen…

Uskaltauduimme sillalle, sillä se oli kumminkin ihan virallisen reitin varrella. Alla lähes kuiva uoma.

Yhtäaikaa niin kaunista luontoa ja karua kivikkoa.

Kaunis paikka, pakko pysähtyä ja kädet olikin jo männyn pihkassa. Ei käy enää mielessäkään, että toiset ehkä kilpailee tosissaan.

Vielä hetki levätään kauniilla paikalla ja tietysti kuvataan myös lepohetki.

Kyllä tällä uusitulla reitillä kelpaa kävellä.

Riippusillan alla odottelemassa, että missä muut. Ai niin, pitikin mennä autolle ja muut ovat jo siellä. Taidettiin vähän hävitä kisa. 🙂

No pikaisesti vielä yksi kuva yläjuoksulle ja sitten autolle.

Olkkajärvi

Olkkajärvellä kävimme melko pikaisen reissun, lähinnä katsastamassa paikan mahdollisia tulevia reissuja varten ja nuorempi tytär halusi välttämättä päästä uimaan. Tässä vaiheessa keli oli jo aika hyytävä ja tuuli iski suoraan järveltä uimarannalle. Tyttö oli sitkeä ja kävi pulahtamassa hyiseen veteen. 🙂

Olkkajärven uimaranta.

Olkkajärvi näytti mielenkiintoiselta paikalta tulevia reissuja ajatellen, joten ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Takaisin Vikakönkäälle

Illaksi ajelimme takaisin leiripaikallemme ja tarkoituksenamme oli syödä iltapala nuotiolla. Nuotiopaikalla oli tulet valmiina ja liityimme notskilla olevan porukan seuraksi viettämään lauantai-iltaa. Seuraksemme sattui innokas karavaanari-kullanhuuhtoja-muusikko Lapista, entisen kotikuntani naapurikunnasta lähtöisin oleva pariskunta. Juttua olisi riittänyt heidän kanssaan vaikka aamuun asti.

Iltanuotiopaikkamme päivällä kuvattuna.

Iltapalan saimme syötyä turinoinnista huolimatta, mutta tarkoitukseni oli kuvata nuotiotulta, joka kyllä unohtui. Ainoa kuva minkä ehdin ottaa, on kuva hiipuvasta hiilloksesta. Aina ei välttämättä tarvitse olla kuvia, kun voi jäädä muutenkin mukavia muistoja. Vaikka, jos totta puhutaan, tämä kuvaaminen on niin mukavaa. 🙂

Hiipuva hiillos hehkuu vielä hetken.

Jännitystä kotimatkalla

Sunnuntaina kyläilimme appiukolla ja jälleen kerran meillä meni kotimatkalla myöhään, vaikka useimmiten aiomme olla ajoissa kotona. Aikomukseksi jäi tälläkin kertaa. Vielä viime hetken reissun pidennystä saimme sillä, että ajoimme poikkeuksellisesti kotiin Ranuan kautta. Siellä ehdimme kävästä Fazerin myymälässä ostamassa kahviherkkuja vaunussa kahvitteluun.

Tulevan talven törröttäjä

Ranualla olisi pitänyt ehdottomasti tankata auto, mutta eipä kumpikaan muistanut, että täysi tankki tuo turvallisuuden tunnetta kotimatkalle. Noin 50 km oli matkaa Pudasjärvelle, kun muistimme tankkauksen ja kaikki siellä päin liikkuneet tietää, että Ranuan ja Pudasjärven välillä ei ole yhen yhtäkään huoltoasemaa. Tankki piippaa tyhjyyttään keskellä suomaisemia ja minulla jalat tärisee kun laskeskelen, että kuinka paljon matkaa on kävellä huoltsikalle, kauanko siihen menee aikaa ja milloin olemme vihdoin kotona. Pääsimme Pudasjärvelle ja kaarsimme ensimmäiselle huoltsikalle tankkaamaan järkyttävän kallista dieseliä. 55 litran tankkiin mahtui 55.23 litraa, joten hilkulla oli. Mieheni mielestä oltaisi vielä päästy ajamalla seuravalle halvemmalle asemalla. 🙂 Kotiin ehdimme jo kymmenen aikaan illalla.

Syksy saapuu hiljalleen, vaikka lämpöisiä ilmoja edelleen riittää. Väistämättä edessä ovat kohta haikeat jäähyväiset karavaanarikaudelle, mutta toistaiseksi meillä on vielä tälle syksylle suunnitelmia. Tulevat säätilat vaikuttavat kumminkin paljon syksyn reissuihin. Talvella emme ole kumpikaan innostuneet karavaanarielämästä, joten vaunu menee viimeisen reissun jälkeen talviunille.

Johanna

Kannus – Onni joen rannalla

Lapsuuden maisemissa

Olen syntynyt ja kasvanut varsin pienessä maalaiskaupungissa Keski-Pohjanmaalla Kannuksessa. Joskus kun ihmiset ovat kysyneet, missä Kannus on, olen kertonut sen löytyvän Eskolan ja Ullavan välistä. 🙂  Muistini mukaan Kannuksessa asui nurouusvuosieni aikaan reilut 6200 asukasta ja nyt virallisten tietojen mukaan asukkaita on n. 5500.

Liikenneympyryssä Kannustalon pienoismalleja. Kannustalo on merkittävä työnantaja Kannuksessa.

Ensimmäisenä täytyy kertoa artikkelin nimestä, että se on Kannuksen kaupungin vanha slogan, ehkäpä 90-luvun alkupuolelta. Jostain syystä se taas putkahti mieleeni ja ajattelin lainata sitä  tähän artikkeliin. 🙂

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki.

Kannuksen merkittävin vesistö on Lestijoki ja eipä siellä paljon muuta sitten olekaan. Keskustasta kauempana, noin 25 kilometrin päässä on ihana hiekkapohjainen Hietajärvi tai ainakin ennen muinoin oli ihana paikka. Se oli harvinaista herkkua, kun sinne pääsi lapsena uimaan. Muuten uimapaikka oli kotoani viiden kilometrin päässä Korpelan voimalaitoksen päällä eli kannuslaisittain Pajolla. 🙂

Pajolla oli meidän uimapaikka lapsena eli Korpelan pato.

Se oli jyrkästi kielletty, mutta osa porukasta sukelteli tämän mökin katolta.

Tämä oli aina yhtä jännittävä paikka käydä tutkimassa maastoa.

Varsinkin serkkupojat olivat innokkaita sukeltajia tuon punaisen pikkumökin katolta. Se oli kyllä kiellettyä puuhaa, sillä ainakin tarinoiden ja pelottelujen mukaan alla oli 20 metriä vettä, jonka seassa saattoi olla ties mitä rautaromua ja uppotukkeja. Ja kuten kuvasta näkyy, mökin toisella puolelle olisi ollut melkoinen sukellus.

Pajon alajuoksu kivikkoineen.

Vanha silta pajolla Lestijoen ylitse.

Nykyään Kannuksessa ei asu yhtään sukulaistani ja kaikki lapsuus- ja nuoruusvuosien parhaat kaverit ovat muuttaneet muualle, joten siellä ei tule kovin usein käytyä. Nyt tuli kutsu naapurikuntaan rippijuhliin ja päätimme yöpyä Kannuksessa Kitinkankaalla parkkipaikalla. Olemme yöpyneet vuosien varrella siellä muutaman kerran ja lapset ovat ihastuneet Kannuksen urheilukenttään ja mieheni frisbeegolf-rataan.

Sillalta pajolle

Tästä lähti idea nostalgiapostaukseen Kannuksesta ja niinpä lähdin ajelemaan kameran kanssa ympäri Kannusta ja kuvaamaan minulle lapsuudesta merkityksellisiä paikkoja. Toki ihan kaikkia paikkoja ei ehtinyt rajallisen ajan vuoksi kuvaamaan ja ajomatkaakin olisi kertynyt melkoisen paljon kaikkine mutkineen.

Entistä kotitaloani olisin luonnollisesti halunnut käydä katsomassa, mutta en tiedä ketä siellä asuu, niin en kehdannut mennä ovikelloa pimpottelemaan. Ehkä joku kerta vielä täytyy se tehdä. Ohi ajaessa näkyi kaikki isäni rakentamat tutut rakennukset, vain kasvillisuus on kasvanut järkyttävän paljon joka puolella.

Rännipolku

Voi Kannus ja kannuslaiset mihin kuntoon olette päästäneet uittoränniin tehdyn upean Rännipolun. Muistan kun sitä tehtiin ja siitä oli jotain juttuja lehdessä, mutta nyt paikat on päästetty rapistumaan. Vielä siellä uskalsi kulkea polun loppupään, mutta huonon kunnon lisäksi paikat olivat myös todella epäsiistejä.

Opasteet polulle ja rannalle

Rännipolun alkupää on täysin kulkukelvoton.

Paljon kiistelty kalatie on matkan varrella Rännipolun paremmalle osuudelle.

Lapsena nämä maisemat olivat suorastaan jännittäviä.

Korpelan voima on rakennettu 1919-1921.

Kuljettavassa kunnossa oleva polku, mutta ei kauan kestä kun tästäkin menee jalka läpi.

Matkan varrella silta polun vieressä, ilmeisessti tämä on se silta joka vie kanavan yli konttorille.

Muistojen laavu. Olemme menneet mieheni kansssa kihloihin täällä kesällä -99. Tämä paikka oli silloin hyvässä kunnossa.

Nuotiopaikka on ollut joskus viihtyisä, mutta ei enää houkutellut jäämään. Tosin maisemat ovat kauniit Lestijoen rannalla.

Pieni mökki vastarannalla

Riippusilta

Heiniemessä sijaitseva riippusilta oli kiva leikkipaikka ja siellä käytiin monesti “keinumassa” lapsena. Varsinkin pyörällä ajo tutisevan sillan yli vaati tarkkuutta ja oli jännittävää. Tuo nykyinen silta on aivan liian vankkaa tekoa lasten leikkeihin. 🙂

Riippusilta Heiniemessä, Yli-Kannuksen kyläyhdistyksen uusima 2016.

Jokimaisemaa sillalta

Kytö

Kytö on paikka lapsuudenkotini lähellä Ypyänojan takana. Siellä oli mahtavat marjamaastot, seikkalumetsät, tervahauta, peltoja ja minkkejä. Yhdistetään tuohon vielä polkupyörä, pikkueväät ja kavereita tai sisaruksia, aina oli hauskaa ja tekemistä. Sellainen oli lapsuuteni seikkailupuisto, eikä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi rakennetusta temppuradasta.

Peltoa Kytöllä

Metsä kutsuu, mutta on liian hämärää ja myöhäistä lähteä metsään kuvamaan lasten kanssa.

Meillä oli tapana käydä isämme kanssa lähes joka sunnuntaiaamu seikkailemassa Kytöllä. Silloin kävimme katsomassa minkkejä, mutta meillä oli ehdoton kielto mennä liian lähelle tarhoja ja sinne ei koskaan saanut mennä ilman isää, ettemme vaan häiritse minkkejä. Paikoitellen Kannusta kiertäessä vielä voi tuntea nenässään tutun tuoksahduksen, joka leijuu minkkitarhoista. Ei muuten ole kovin mairea haju. 😀

Minkkitarhoista oli hyvin vähän jäljellä.

Juna tuo ja vie

Rautatieasema

Rautatieasema oli sikäli merkityksellinen paikka minulle, että olen muuttanut Kannuksesta pois heti peruskoulun päätyttyä ja juna oli kulkupeli millä kuljin opiskelupaikkakunnalta kotiin. Kannuksessa pysähtyy suurin osa etelästä pohjoiseen kulkevista junista eli varsin loistavat kulkeyhteydet maailmalle.

Asemarakennus on rapistuneen näköinen ja lipunmyynti on lopetettu kokonaan.

Koulut

Koulun aloitus oli minulle henkilökohtaisesti aivan katastrofaalinen, koska olin niin ujo ja varsinaisesti yhtään tuttua ei ollut samalla luokalla. Ensimmäisenä päivänä opettaja oli keksinyt hyvän idean. Jokainen meni vuorollaan opettajan pöydän alle piiloon ja nousi sieltä esiin ja esitteli itsensä. Aloitettiin tietenkin aakkosjärjestyksessä ja minä oli aina joka paikassa sukunimen mukaan ensimmäisenä. Muistan, että jähmetyin pöydän alle ja opettaja joutui kiskomaan minut esille. Sitä en enää muista sanoinko lopulta mitään, mutta epäilen. Kyllä aikuisena on monet kerrat naurettu asialle ja kukaan ei oikeastaan usko, että olen ollut piinaavan ujo ja hiljainen. 🙂

Monitoimitalo. Täällä olen aloittanut koulutieni, nykyään Monarilla on koulumuseo.

Monitoimitalolla eli Monarilla on ollut sota-aikana sotavankisairaala. Pieninä koululaisina pohdiskeltiin monenlaisia juttuja ja koulun kellari oli varsinkin mielenkiintomme kohde. Se oli kiellettyä aluetta ja muistini mukaan se oli tyhjillään, mutta kyllä siellä aina käytiin salaa pelkäämässä. Kai sitä kaikesta ujoudesta huolimatta on ollut melkoisen runsas mielikuvitus.

Tämän ikkunan takana Kaija-ope paukutti aakkosia päähän ekaluokalla.

Silloinen Kannuksen Yläaste, nykyään Raasakan koulu.

Kirkko keskellä kylää

Kannuksen kirkko

Kannuksen kirkko hallitsee maisemaa mäen päällä keskellä keskustaa. Tämä kirkko on rakennettu  1817 Heikki Kuorikosken johdolla, mutta samalla paikalla on tiettävästi ollut kirkko jo 1670-luvulta. Kannus paloi vuonna 1934 ja suurin osa keskustan alueesta tuhoutui palossa, mutta kirkko ja pappila säilyivät.

Kirkkopihalla on sotiemme sankarihaudat ja muistomerkki. Joka haudalla on kauniit kukat ja muutenkin koko piha on todella hyvin hoidettu.

Vihkikirkkomme syksyllä 1999. Jalat tutisten nuo portaat olivat kammottavat kulkea.

Kirkkopihalla on itsenäisyyssodan ja talvi- ja jatkosodan sankarihaudat sekä muistomerkki.

Vanha hautasmaa

Kannuksen vanha hautausmaa oli koulumatkan varrella ja siellä käytiin joskus lueskelemassa hautakiviä ja pelkäämässä kummituksia. Eihän siellä oikeasti mitään kummallista ollut ja ei edes montaa hautaa, mutta lapsen mielikuvituksella varustettuna sieltä sai jännitystä elämään. 🙂 Lisäjännitystä sai myös siitä, että sinne on haudattu venäläisiä sotavankeja, jotka ovat kuolleet Kannuksessa sotasairaalassa.

Kannuksen vanha hautausmaa

Hieno vanha hautakivi.

Veänäissotavankien muistomerkki. 185 vankia kuoli Kannuksen sotasairaalassa.

Pouttu

Pouttu on Kannuksessa 1938 perustettu liha-alan yritys ja suurimpia työnantajia paikkakunnalla. Myös tämä paikka oli jokapäiväisellä koulureitilläni ja Pouttu antoikin leivän pöytäämme, sillä isäni työskenteli Poutulla 25 vuotta, kunnes jäi eläkkeelle.

Silloin Pouttu oli vielä perustajasuvun omistuksessa, mutta on sittemmin myyty ja nykyinen omistaja on virolainen Maag Grupp.

Monesti koulun jälkeen tie vei konttorille katsomaan josko isä olisi paikalla ja jos oikein hyvä tuuri kävi, saattoi päästä isän mukana henkilökunnan ruokalaan munkkikahville. Muutenkin kävimme kurkkimassa, että näkyykö sikoja ja lehmiä, joita ollaan tuomassa teuraaksi. Nykyisin säännökset taitavat olla niin tiukkoja, että tällainen huvi on kielletty.

Se on nykypäivään verrattuna aika huvittavaa, että tunsin kaikki isäni työkaverit nimeltä ja monien koko perhe oli tuttu. Oikeastaan oli olemassa sellainen Pouttu-yhteisö, oli lasketteluretkiä työntekijöille perheineen ja  joka viikko käytiin Poutun vuorolla isän mukana pelaamassa sulkapalloa.

Ennen tässä sijaitsi Ellin kauppa, sitten Hennukka, molemmat olivat ruokakuppoja ja karkkipäivän kauppoja. Nykyään siinä on 2018 avattu Kannuksen lihakauppa.

Lehmät

Lehmä on ollut suosikkieläimeni jo lapsuudessa.

Viimeisempänä, muttei vähäisimpinä, täytyy mainita lehmät. Kotini oli muutaman kilometrin päässä keskustasta, joten asuin täysin maalla Kannuksen mittapuulla ja lehmiä oli joka puolelle lähistöllä ja vähän kauempana kavereiden kotona. Siihen aikaan vielä sai navetassa käydä, eikä tarvinnut olla kuin omistajalta lupa.

Mallikaunotar

Monet kerrat olen ollut laskemassa lehmiä kesälaitumelle, katsomassa poikimista ja auttamassa pikkuaskareissa navetassa. Mukavinta oli kumminkin kaverin luona, kun sain hoitaa omaa suosikkilehmää ja parressa jopa kiivetä uljaan lehmäratsun selkään.

Kaikista meidän puuhasteluista lehmät eivät aina tykänneet, esim. pyörällä ajelu lehmihaassa jostain syystä ärsytti lehmiä suunnattomasti ja ne alkoivat hyppelemään ympärillä.

Maaseutuidylliä, mutta nämä eivät suostuneet naamaansa näyttämään.

Tällainen paikka oli minun lapsuuteni Kannus. Paljon kivoja paikkoja ja muistoja, mutta kuvat kertovat maisemista enemmän kuin tuhat sanaa.

Heissan Kannus, joku päivä taas tavataan! 🙂

Johanna

Koitelinkoski – kivikkohyppelyä Kiiminkijoella

Koitelinkoski

Koitelinkoski on on yksi nykyisen Oulun alueen kauneimpia paikkoja. Koiteli sijaitsee Kiimingissä, joka on yksi Kiiminkijoen koskista. Koiteli tai Koitelinkoski, kummallakin nimellä kuulee kutsuttavan, on upea retkeilyalue, jossa on lyhyitä luontopolkuja, useita nuotiopaikkoa rantamaisemissa, riippusiltoja koskien yli ja ennenkaikkea mahtava luonto ja maisemat.

Paikat Koitelissa on merkitty hyvin.

Alueelta löytyy WC, leikkipuisto, seitsemän nuotiopaikkaa ja kahvio Tunnelmatupa. Polttopuita on käytettävissä ja ne haetaan parkkipaikan vieressä olevasta vajasta. Koitelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja yksi isoimmista taitaa olla elokuussa järjestettävä Koiteli Elää -festivaali.

Go Arctic! järjestää Koitelissa mm. koskenlaskua ja koskiuintia. Aiemmin Koiteli Residenssissä on ollut majoituspalveluja, mutta tämän hetken todellista tilannetta en tiedä, sillä heidän nettisivunsa eivät toimineet.

Riippusilta parkkipaikalta isoimpaan saaren eli Sahasaareen.

Tulva-aikaan tulee monesti käytyä Koitelissa kuvaamassa voimakkaasti virtaavia koskia, mutta harvemmin keskellä kesää. Nyt tuli lähdettyä Kalevan uutisoinnin ansiosta katsomaan, miltä näyttää kuivahko Kiiminkijoki. Kuuman ja sateettoman kesän myötä jokiuomassa pääsee hyppelemään kiveltä toiselle lähes koko joen yli kastelematta varpaita laisinkaan. Monet muut olivat tulleet saman harrastuksen pariin ja osa kahlaili liukkaassa kivikossa.

Sillalta toiselle

Lapsena olin Yli-Iin Maalismaassa serkkulassa joka kesä lomalla ja siellä ihan parasta kesätekemistä oli leikkiä Iijoen kivikoilla. Varmaan, jos aikuiset olisivat tiennet kaikista puuhista, niin satikutia olisi saattanut tulla. Näiden ihanien kesämuistojen siivittämänä sain tytöt kaveriksi ja lähdimme nauttimaan kuumasta kesäyöstä. Kymmenen jälkeen illalla lämpötila oli vielä hellelukemissa.

Tunnelmatupa Sahasaaressa ja esteetön Vonkamiehenpolku

Sahasaaresta lähtevä esteetön polku.