Lapin lumoa, osa 2

Isokuru

Sunnuntaina kävimme aamupäivällä tutustumassa Luontokeskus Naavaan, jota mainostetaan Pyhä-Luoston olohuoneena, eikä mielestäni aiheetta. Esillä on alueen luontoa, eläimiä ja kasvillisuutta sekä geologiaa ja kulttuurihistoriaa, sekä lapsia että aikuisia kiinnostavalla tavalla. Lapsille oli kiva tehtävä bingon muodossa. Bingossa etsittiin kuvien perusteella näyttelyssä olevia kohteita, kuten lintuja ja ötököitä.

Naavan sivuilta en löytänyt tietoa, onko heillä kantorinkkoja vuokrattavana, mutta kysäisin silti infosta ja heiltä sai samalla reissulla rinkan mukaan todella edulliseen hintaan, 10 euroa päivä.

Pyhällä palvelut olivat meille vähintäänkin riittävät ja kaikkiin kaupallisiin paikkoihin meillä ei ollut edes kiinnostusta tutustua. Naavasta löytyy Café Loimu, josta olisi saanut kahvin lisäksi erilaisia vaihtoehtoja ruokaa.

Pyhän keskustassa on K-market, jossa on melkoisen laaja valikoima noin pieneksi kaupaksi ja lisäksi marketissa näytti olevan pieni apteekkitavaroiden valikoima kassojen takana, josta sai ainakin yleisimpiä särkylääkkeitä. Samassa tilassa sijaitsee pieni kahvila.

Rinteen poikki polulle metsän siimekseen. Tässä rinteessä näkyi muuten joka päivä poroja ruokailemassa, mutta ei tällä kertaa.

Ilma näytti sunnuntaina varsin kurjalta. Oli harmaata ja sateista, mutta luotimme täysin sääennusteeseen ja luontokeskuksen oppaaseen, että isoimmat sadekuurot ovat ohitse iltapäivällä ja kuulemma kurun maisemat olisivat upeat säällä kuin säällä. Lähdimme siis kävelemään tihkusateeseen kohti Isokurua ja sade loppuikin jossain vaiheessa, mutta harmaat sumupilvet roikkuivat raskaana yllämme koko lenkin ajan. Tällä kertaa pilvet olivat meidän yläpuolella ja alhaalla oli selkeää.

Isokurun laavulle olisi päässyt hyvin lastenrattaiden kanssa, mutta siitä eteenpäin ei vaunuilla ole asiaa.
Maisemat ovat upeat ja vielä on helppokulkuista.
Luontopoluille on hyvät opasteet muuten, mutta kilometrit olisi saanut olla paremmin merkattu.
Pikkukaveri nukahti päiväunille melkein heti alkumatkasta .
Ensimmäinen tapaamani kuukkeli. Hyvin kesyjä lintuja ja ruokaa olisi halunnut, mutta meillä ei ollut leipää mukana.
Isokurun laavulta laskeudutaan melko jyrkästi noin 200 rappusta kurun pohjalle. Sateisella kelillä varoivaisuus on valttia, varsinkin tämän aarteen kantajalla.
Portaiden alapäässä reitti haarautuu ja me suuntaamme oikealle kohti Pyhänkasteenlampea ja -putousta. Portaissa on leveämpiä kohtia, joissa voi hetken hengähtää ja mahtuu hyvin ohittelemaan vastaantulijoita.

Pitkoksien alussa on varoitus rakenteiden osittaisesta vanhuuden heikkoudesta ja kehotettiin kulkemaan keskellä polkua. Reitiltä poikkeaminen on kielletty, jotta alueen herkkä luonto säilyy mahdollisimman koskemattomana.

Alkumatkasta syvällä rotkossa maisema on jopa pusikkoista, kunnes alkaa jylhät kivikot.
Pieniä kirkasvetisiä lampia on matkan varrella useita. Pohjasssa voi nähdä ihmisten heittämiä toivomuskolikoita? Ikiaikaisia uskomuksia vai nykyajan hömppää? 🙂
Polku kaartelee kurun pohjalla myötäillen lampien reunamia. Vain jyrkimmissä kohdissa on köysikaide tuomassa näennäistä turvaa.
Olemmeko saapuneet lumottuun metsään? Asuuko lammen takana luolassa keijuja vai kenties Vuorenpeikko?
Kivisen taipaleen alku. Puut ovat todella liukkaan näköiset, mutta onneksi jalkineet tuntuvat pitävän.
Joka puolella ympärillä kohoaa massiiviset kiviseinämät korkeimillaan 220 metrin korkeuteen. Pilvet peittävät korkeimmat huiput nävkyvistä.
Edessä häämöttää reitin ainoa kohta, jossa ei ole puupolkua. Muinainen kivivyöry on peittänyt kurun pohjan. Kiviportaat johdattavat vyörykohdan ylitse. Väistämättä seinämiä silmäillessä mieleen hiipii ajatus, voiko tuolta vyöryä lisää kiviä alas…? Lapsille sanoin: – Ei voi!
Nousua kiviportaita pitkin. Kuvassa ei näy niin selkeästi, mutta kavutessa oli selkeät askelmat.
Tytöt ovat saavuttaneet kurun pohjan huipun.
Kivivyöryn huipulta avautuu maisema pitkälle eteenpäin.
Matka jatkuu kohti putousta. Maisemat tekevät vaikutuksen ja mielestäni olen yhdessä kotimaani vaikuttavimmista paikoista.

Tytöt ennättivät ensimmäisenä perille Pyhänkasteenlammen tasanteelle ihmettelemään maisemaa. Putouksen kohina kuuluu kurussa hyvän matkan päähän, jos vain hoksaa kuunnella.
Pyhänkasteenputous on 17 metriä korkea.
Putous kiemurtelee kalloin seinämiä alas kohtia lampea.

Pyhänkasteenputoukselta matkaa voi halutessaan jatkaa kohti Karhunjuomalampea kiipeämällä noin 400 puuporrasta ylös Uhriharjun näköalatasanteelle, joka näyttää keikkuvan ylhäällä tyhjän päällä. Me kiipesimme muutaman rappusen ylöspäin nähdäksemme tämän paikan alhaalta käsin. Jälleen tyttäremme haluaa käydä huipulla asti tuulettamassa, joten me muut lähdemme hissukseen kulkemaan takaisin kohti Isokurun laavua, jossa meillä on tarkoitus paistella eväsmakkarat.

Yhä ylemmäs kiipeää hän.
Jyrkät portaat kohti lampea tuntuivat vähän hurjilta alaspäin mennessä.
Pieni puro solisi iloisesti Pyhänkastenlammen alapuolella.
Paluumatkalla sumupilvet näyttivät hivuttautuvan yhä alemmas ja alemmas.
Parisataa askelmaa ylös ja notski odottaa.
Viimeisillä askelmilla luon haikeita silmäyksiä kuruun ennen retkieväiden nautiskelua kodassa.
Pari rappusta ylös ja määrämpää on siinä. Kyllä maistui makkarat hyvälle.

Kodalla tapasimme mutkan kautta tuttuja ihmisiä ja nuotiolla aika kului huomaamatta nopeasti. Ulkona alkoi tulla hämärä, mutta Isokurun jälkeen matka onneksi oli helppoa reittiä ja taittui reippaasti, joten pisteltiin vauhdilla huoneistoon ja äkkiä sauna päälle ja kahvin keittoon.

Muinaisten aikojen aallonmerkkkejä näkyy irtonaisissa kivilaatoissa.

Kokonaisuudessaan meille kertyi matkaa 7,5 kilometriä tällä reitillä. Liikuntaa ja upeita maisemia. 🙂

Kolmannessa osassa käymme pikapyrähdyksen Tiaislaavulla.

Lapin lumoa, osa 1

Pyhätunturilla

Mieheni on ollut muutaman viikon työmatkalla Sallassa ja Pelkosenniemellä ja sopivasti osuvat työkeikat syysloman ensimmäisen viikon vaihteeseen, joten lähdin lasten kanssa perässä ex tempore -lomalle.

Jäätyneet kukkaset

Pitkään harkitsin, että vuokrataanko mökki vai huoneisto, mutta lopulta houoneiston helppous vei voiton. Huoneistossa ei tarvinnut itse siivota ja lakanat kuuluivat hintaan ja lisäksi hintaero oli vain muutaman kympin. 🙂

Huoneisto oli PyhäSuites 43 ja majoittuminen oli mukavan helppoa. Yksi pieni kämmi tosin oli käynyt siivoojilla meidän huoneiston saunan osalta ja siellä ei tehnyt mieli saunoa, mutta meille järjestettiin saunomismahdollisuus viereisessä huoneistossa, joka oli tyhjillään. Toki olisimme saaneet muuttaa kokonaan naapurihuineistoon, mutta olisi ollut aika urakka pakata kaikki tavarat ja ruoat ja vaihtaa kämppää, joten surffailimme sulavasti kahden huoneiston välillä.

Kiitokset hienosti hoidetusta asiakaspalvelusta ihanalla Heidille.
Kuurankukka

Lomalla olimme perjantaista tiistaihin ja kävimme luontopoluilla lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina ja kirjoitan näistä kolmesta paikasta jutut erikseen.

Vielä eivät hissit kulkeneet.

Lauantaina lähdimme hyvin sumupilviseen ilmaan kävelemään kohti Kultakeron huippua, joka on Pyhän laskettelukeskuksen korkein huippu. Tarkoituksena oli kulkea sorapintaista huoltotietä sinne asti, kun koko porukalla jaksamme. Ihan huipulle asti emme menneet lukuunottamatta vanhinta tytärtämme, joka kipaisi sinne nuorilla, ketterillä jaloillaan.

Luontoon pääsimme suoraan huoneiston parkkipaikalta. Poika kiipesi hetken matkaa laskettelurinnettä ylöspäin ja päätti, että alas pitää peruuttaa.
Maassa kasvoi kuraisia kuurankukkia.
Uskomattoman pitkään jaksoi poika käveleskellä suht jyrkässä maastossa.
Tunturit olivat sumupilvien takana piilossa ja näkyvyys oli melko huono.
Kiviä riittää Pyhätunturin maisemissa. Karua kauneutta kaikkialla.
Tajukankaalla on tilauksesta toimmiva ulkoilmaravintola ryhmille.
Vedetään hetki henkeä.
Huttu-Ukko vartioi maisemia matkan varrella. M. Hulkko, 2016.
Upeasti aurinko pilkahtaa pilviverhon ja männyn takaa.
Hetken matkaa kuljettuamme olemme pilvien yläpuolella ja täällä paistaa aurinko. Ylempänä on myös lämpöasteita.
Maisemat muuttuvat koko ajan.

Korkeimpien tuntureiden huiput näkyvät ympärillämme.
Yläpuolella maisema on edelleen karua kivikkoa.
Tämä maisema lumoaa pysähtymään pidemmäksi aikaa.
Yhä uudestaan ja uudestaan täytyy vilkaista taaksepäin.
Pikkuisella iskee nälkä ja väsy matkalla. Onneksi on evästä ja nukkumapaikka lähellä.
Laskettelukeskuksen huippu on nimeltään Kultakero.
Täällä pitäisi päästä laskettelemaan marras-joulukuun aikana. Tästä kohdalta palasimme takaisin lukuunottamatta vanhinta tytärtämme.
Jäätynyt pieni lampi rinteessä.
Poikkesimme tälle huoltotielle.
Kuru laskeutuu suoraan Tajukankaalle.
Hyvät mahdollisuudet leikkiä vuorikiipeilijää. 🙂
Aivan kuin edessä olisi meri.
Kyllä kannatti vähän poiketa reitiltä.
Vielä hetken aurinko kurkkii meitä, kunnes olemme laskeutuneet alemmas auringon tavoittamattomiin,
Vanhaa, huteraa aitaa. Ei näytä kovin luotettavalta.
Alas mennessä ilma jälleen sakenee.
Näissä maisemissa kelpaa poseerata.
Kaunista ja aavemaista. Täällä olisi helppo antaa mielikuvitukselle siivet.
MItähän täällä pitäisi varoa??? Oikeasti edessä päin oli moottoriliikenteen estävä puomi.
Kyllä nälkä jo kurniikin vatsassa ja makkarat maistuvat. Kodassa olivat edelliset kävijät jättäneet nuotion palamaan, olipa helppo tulla valmiille hiillokselle.

Lähes Kultakeron huiputtava reitti oli määrällisesti noin kuusi kilometriä ja kutakuinkin kolme kilometriä ylös ja saman verran alas. Tasamaata ei juurikaan reitillä ole. Lastenrattailla pääsee reittiä kulkemaan hyvin, kunhan työntäjä on kunnossa. 🙂

Illalla kävin kuvaamassa tunturin huippua laskettelurinteen juurella.
Ilta saapuu ja aurinko laskee.

Lapin maisemat ovat ottaneet minut valtaansa ja miehelleni ehdotin jo, että unohdetaan kaikki Etelä-Suomen lomakohteet ja suunnataan uudestaan ja uudestaan eripuolille Lappia. 😉

Rinteessä lumitykit odottavat työnsä alkamista.

 

Seuraavassa postauksessa tutustutaan vaikuttavaan Isokuruun.

Valloittava Pikisaari

Lämmin syyspäivä

Viikonloppuna oli harvinainen hetki ja meillä oli mieheni kanssa lauantaista sunnuntaihin aikaa ilman lapsia. Tosin lauantai-iltana oli tiedossa pienimuotoiset synttärit, joten ihan kahdenkeskistä aikaa ei ollut kovin paljon.

Sunnuntaina 14.10. oli todella lämmin päivä, taisi olla historiallisen lämmin, peräti 19 astetta. Sen kunniaksi oli tullut aika lähteä tutustumaan Pikisaarta kiertävään reittiin, luontoon ja rakennuksiin. Pikisaari sijaitesee aivan Oulun keskustan tuntumassa.

Oulun torinranta. Taustalla teatteri ja pääkirjasto.

Olen ollut töissä Pikisaaressa ennen kuopuksemme syntymää ja silloin ajoin kaksi kertaa päivässä autolla saaren puoleen väliin, nähden vain tien varrella olevat ihastuttavat, vanhat talot ja ripauksen luontoa.

Raatista Pikisaareeen johtava silta. Entinen työmatka kulki tästä saaren keskivaiheille.

Kyselin matkan varrella muutaman kerran mieheltäni, että ärsyttääkö tallustella mukana ja joka paikkaan pysähdytään tsiikailemaan näkymiä etsimen läpi. Hän vastasi, ettei muuten, mutta tuo jatkuva ärsyttääkö kysely ärsyttää eli en enää kysellyt, vaan totesin, että aikuinen mies lienee osaa ilmoittaa, jos pitää pistää vipinää kinttuihin. 🙂

Pikisillalta maisemaa

Tämän takia kumminkin tykkään, ainakin periaatteessa, käydä yksin pidemmät kuvausreissut. Saa kulkea omaan tahtiin ja sellaisia mutkia kun itse tahtoo huolehtimatta muiden mielenkiinnon kohteista. Toinen puoli on se, että kenelle sitä yksinänsä puhuu…

Tästäkin on aiemmin ajeltu ohi pysähtymättä.

Joka tapauksessa, Pikisaaressa oltiin ja kuvattiin pari tuntia. Auton jätimme  Raattiin parkkiin ja matka jatkui jalan.

Pikisillan viereltä löytyi komea kivimuuri.
Näkymät Pikisaaresta Kuusisaareen.
Tällä kertaa emme harhautuneet täysin sivupoluille. Tässä kuvassa Polttimokatu ja päässä näkyvä tornirakennus on aikoinaan ollut Oulun Konepaja Oy:n konttorirakennus.
Erilaisia veneitä, vanhoja ja uusia, tyhjiä ja täysiä, oli matkan varrella paljon.

Lehtimatto kuvattuna maantasolta.
Värikkäämpi lehtimatto ja sammaloituneita puita auringonpaisteessa.
Kyllä kelpaa nauttia syksyn lämpimistä ilmoista.
Puu täynnä tuulenpesiä. Katse vuoronperään matalalle ja korkealle.
Kultaisena hohtava koivikko.
Korkeasaaren tenniskentät
Vähän piti eksyä polulta rantaan kuvaamaan. Taustalla kalastajien suosima Merijalinranta.
Pikisaaren päästä kevyelle liikenteelle tarkoitettu Korkeasaarensilta johtaa Toppilansaareen ja Hietasaareen.
Kahvila Poiju Hietasaaressa.

Korkeasaaren siltaa sivusin edellisessa jutussani Hietasaaren kierroksella. Näillä kahdella kierroksella tulee melko kattavasti kuvattua minun mielestäni Oulun kauneimmat maisemat.

Joitain vanhoja rakenteita havaittavissa, mutta taitaa olla melkoisen vanhoja päällä kasvavien puiden koosta päätellen.
Nämä vain jäljelle jääneet…
Jollakin on tekstistä päätellen ollut huono päivä.
Jotain tässä tienoolla on ollut, mutta netin ihmeellinen maailma ei avannut minulle Pikisaaren historiaa tältä osin riittävästi.
Pariskunta ihastelemassa maisemaa ja nauttimassa päivästä.
Vanha Villatehdas on yksi Pikisaaren punatiilirakennuksista. Täältä löytyy mm. taiteilijahuoneita.
Galleria Harmajan ovet olivat kutsuvasti avoinna.

Ovet olivat avoinna Galleria Harmajaan, joten poikkesimme sisään tietämättä mitä siellä on näytteillä. 🙂

Teemu Saukkosen näyttely Galleria Harmajassa 28.10.2018 saakka.

Esillä oli taitelija Teemu Saukkosen Love and Light -näyttely. Erittäin mielenkiintoisia ja värikkäitä maalauksia. Kannattaa käydä tutstumassa upeassa ja rauhallisessa miljöössä.

Laponie mon amour, 2017, sekatekniikka.
Erikoinen laituri Villatehtaan takana.
Koivun juurella
Seinän vieruksia kuvaamassa
Entisen työhuooneeni ikkuna. Upeassa ympäristössä olin töissä.
Kutakuinkin tällainen näkymä oli ikkunasta pihalle. Tätä venettä kuvasin jo ollessani Pikisaaressa töissä.
Punatiiliseinät ovat vaan niin kuvauksellisia.
OSAOn Käsi- ja taideteollisuusalan oppilaitoksen tiloja. Ihan varmaksi en osaa sanoa, onko opetusta enää näissä tiloissa.

Etualalla näkyvästä punakeltaisesta rakennuksesta löytyy OSAOn Tuuma ja Tikki -myymälä, josta voi ostaa lahjaksi erilaisia kädentaitajien töitä.

Yksinäinen saunamökki.
Kuin olisi hypännyt yhtäkkiä Pikisaaresta Englantiin.
Kerrassaan upea rakennus ja ruska.
Parveke piilosilla
Talon lähistöllä oleva huvimaja.
Talo on näin lähellä rantaa.
Ja hyppy takaisin Suomeen ja Oulun Valimokadulle.
Sokeri-Jussin kievarissa saa maittavaa ruokaa tunnelmallisessa hirsimakasiinissa.
Entisinä aikoina tähän rakennukseen liittyi laivojen rakentaminen.Rakennuksen historiasta löytyy enemmän tietoa edellä olevan kuvan linkistä.
Arkkitehtikillan kiltatalo on entinen kolmen Fröökynän talo. Talo on yksi Oulun vanhimmista säilyneistä puutaloista. Linkistä löytyy mielenkiintoista tietoa talon menneisyydestä.

Takaisin päätepisteessä. Taustalla Raatin uimahalli ja urheilukenttä.

Tällä viikolla meillä oli 19. hääpäivä ja tiesimme jo etukäteen, että oikeana päivänä emme edes näe toisiamme miehen työmatkan vuoksi. Päätimme tämän retken kahvitteluhetkeen Oulun keskustassa Cafe Biskettiin juhlistaen tulevaa hääpäivää. Sitten olikin jo kiire katsomaan pienempiä ja isompia murusia mummolaan. Niin oli ollut mammalla rankka viikonloppu, että uni otti valtaansa mummolan sohvalla. 🙂

Me!

Mukavaa tulevaa viikonloppua kaikille. Meillä täällä pohjoisessa alkaa syysloma ja voin paljastaa, että seuraavana on tulossa kuvakoosteita Pyhätunturin maisemista. 🙂

Cityluontopolulla

Hietasaari Oulussa

Hietasaari on minulle melko tuntematon paikkana, lukuun ottamatta Nallikarin aluetta ja usein tuleekin kuljettua samoja vanhoja polkuja. Tällä kertaa vähän laajensin reviiriä ja tutustuin alueen luontoon ja rakennuksiin. Tosin tämä on vain pikkukattaus laajasta alueesta.

Pojan kanssa parkkipaikalla lähdössä kävelylle.

Loppukesän ja syksyn aikana minulla on tullut tavaksi lähteä sunnuntaiauumuisin yksin liikeenteeseen, kun muut vielä nukkuvat viikon aikana kertyneitä univelkojaan pois.

HIetasaaren veneilykeskus ja taustalla Vihreäsaaren tehtaan sauhut.

Useimmiten en tiedä tarkaan minne menen. Tällakin kertaa lähdin autolla ajelemaan ja vasta matkalla päätin mennä Hietasaareen. Lopullinen kohde, missä sununtaina kuvasin, oli Hietasaaren veneilykeskuksen  ja Johteenpookin välinen ranta.

Kaksi koivua ihastelemassa aamun raikkautta.
Sunnuntaiaamun tutustelua Hietasaareen.

Sen jälkeen menin Hietasaaren ponipihan ohitse merenrantaan ja huomasin sieltä lähtevän luontopolun, Hietasaaren kierroksen, jonka pituus oli 5.2 km. Päätin, että tuo polku on kierrettävä ja kuvattava blogiin. Valitettavasti en voinut tehdä sitä heti, joten maanantaiaamuna pakkasin pojan kärryineen autoon ja lähdettiin aamupäiväkävelylle. Tästä linkistä alueen kartta. Kiersin siis valkoisella merkatun reitin, paitsi loppumatkasta löysin mielenkiintoisemman polun ennen Edeniä, joten poikkesin merkatulta reitiltä.

Hietasaaren ponipihan pari pollea kuuraisella laitumella.

Maanantaiaamu valkeni yhtä upeana ja kuulaana kuvausilmana kuin sunnuntaikin. Pakkasta muutama aste, maa kuurassa alkumatkan ja aurinko hiljalleen nousee ylöspäin, tosin loppumatkasta alkoi olla harmaata ja sadepilvet kerääntyivät taivaalle.

Polkua tuli kuvattua paljon. Upea pakkasaamu ja aurinko houkuttelivat räpsimään kuvia.

Kulkiessani en voinut olla pohtimatta kaupungin ja muiden tahojen suunnitelmia Kalevala Parkista, joka tulisi olemaan Kalevala-aiheinen huvipuisto keskellä Hietasaarta. Mietiskelin, että minkä kohdan he haluavat tuhota tästä kaupungin ytimessä säilyneestä kauniista luonnosta. Ymmärrän kyllä, että sijoittajia houkuttavat sijainti ja alueella ennestään olevat runsaat palvelut, mutta silti… Pikaisen googlettelun tuloksena löysin, jutun, minkä mukaan huvipuistolle olisis tarjottu paikka Kempeleen Linnakankaalta. Mutta jätetään tämä aihe ja mennään vielä paikoillaan olevaan luontoon. 🙂

Polun alkupäässä Pohjanlahti näkyy kaislikon takana. Loppupäässä polkua ollaan metsässä ja asutuksen keskellä. Kuva otettu lintutornista.
Kiva poikkeama pääpolulta, mutta oli niin märkä polku, etten viitsinyt yrittää sinne.
Oulun eläkeläisten paikan, Vaaskelan rakennuksia.
Auringonpilkahduksia.
Yksi nuotiopaikka löytyy merinäköalalla.
Reitit ovat matkan varrella merkattu hyvin.

Metsään on joku laittanut useita linnunpönttöjä.
Rantakurvin lintutorni
Näkymät lintutornista. Poika vaunuihin ja minulla pikainen kurkistus maisemiin tornista.
Oulun Jousimiesten Hietasaaren harjoittelupaikka. Tämä olisikin kiva harrastus., joskus olen kokeillut tätä lajia.
Hietasaarentien ylitys. Tie päättyy Vihreäsaaressa olevan tehtaan portille.
Luonto on upea ja monimuotoinen HIetasaaressa.
Hietasaaressa on paljon lehtimetsää, joten upea väritys on sen mukainen syksyllä.
Hietasaaren veneilykeskus. Osa veneistä on jo kuivalla maalla.

Lähiaikoina olen kulkenut ympäri Oulua ja huomannut, että Oulussa tehtaan savupiiput osuvat kuviin todella usein. Hallitsevat maisemaa voimakkaasti, mutta usein antaa kuvalle myös kauneutta erilaisine savumuodostelmineen ja auringon osuessa niihin.

Ruskaa ja vanhoja taloja

Ihastuttavia vanhoja puutaloja piilosilla.

Luonto on saanut olla rauhassa. Tässäkin on taloja lähes joka puolella.
Aleniuksen puutarha aidan takana piilossa.
Erään talon villiintynyt puutarha.
Toisten tonteille ei ole asiaa.
Lisää paatteja matkan varrella.
Taas uusi yllätys edessä, puusilta.

Upea ruska saa auringonpaisteesta ja Mustasalmen heijastuksista lisää potkua.
Mustasalmi toiseen suuntaan.
Tämä kyltti herätti ihmetystä ja jälleen kerran Google auttoi asiassa. Ilo Oulu – mukavuusalue on Hietasaaressa ennen toiminut seurakunnan leirikeskus, nykyistä toimintaa voi katsella linkin takaa.
Nallikariin johtava Holstinsalmentie on kilometrin pituinen – syksyllä täyttä väriloistoa.
Tien varrella iso kuusi, joka on täynnä käpyjä.
Edessä näytti olevan pitkä ja tylsä pikitie, joten hetken mielijohteesta käännyn näihin maisemiin Jaalantielle ja sieltä Mustasaarentielle. En ollut varma pääseekö täältä, mutta lähdin tutkimaan asiaa.
Jälleen yksi upea talo.
Hietasaaren viljelypalstoja
Viljelykausi on ilmeisesti ohi.
Ensimmäiset Irjalan kyltit osoittivat metsään, mutta paikka löytyi edestäpäpin. Irjala on Oulun Invalidiyhdistyksen paikka.
Nallisportin takaa matka jatkuu ja valittavana on taas kaksi reittiä.
Lisää viljelyspalstoja.
Maininkisillan kautta uudelleen Mustasalmen ylitse.
Lintujen ruokintapaikka
Käävät eli lahottajasienet työn touhussa.
Päätepiste häämöttää edessä.
Oulun eläkeläisten paikka Vaaskela julkisivun puolelta.

Vaaskelan pihassa oleva torni, en löytänyt tästä tietoa mikä on tai on ollut.

Arviolta reilun viiden kilometrin matkalla oli asfalttia alle kaksi kilometriä ja muuten sai käveleskellä leveitä ja hyväkulkuisia polkuja pitkin. Hyvät ja esteettömät polut voi kulkea vaunujen kanssa ja vaikka pyörätuolillakin. Hietasaaressa menee useita reittejä ristiin rastiin eli paljon jäi tällä reissulla näkemättä, mutta jäipä katseltavaa seuraavaan kertaan. 🙂

Jyrkkäkoski ja Pudasjärvi

Luontoelämyksiä

Kuten jo otsikosta huomaa, sitä luvattua Pihtiputaan mummon tapaamista ei ainakaan vielä tullut, vaan lähdimme ystäväperheen kanssa syyskuisen viikonlopun viettoon Jyrkkäkosken leirintäalueelle. Samalla tästä reissusta tuli vaunukauden päättäjäiset, vaikka suunnitelmia olisi ollut edelleen muihinkin reissuihin. Kylmenevät ja sateiset syysillat saivat mukavuudenhaluisen ihmisen  käpertymään sohvalle ja suuntaamaan ajatukset jokasyksyiseen talvipesän rakentamiseen eli erilaiset kotikolon remontit ja sisustusjutut valtaavat ajatukset.

Metsäkorte ja aamukaste

Pudasjärven maisemat ovat uskomattoman kauniita ja olen aina pitänyt tienoon kangasmetsistä, hiekkaisista metsäpoluista ja avarista suomaisemista. Lisäksi Pudasjärvelllä on jo hieman mäkisempää maisemaa ja kaikenkaikkiaan luonto eroaa Oulusta ja näyttää jo vähän Lapilta.

Satumetsässä

Saavuimme Jyrkkäkoskelle iltasella rankkasateen aikaan ja paikka näytti aika synkeältä hämärässä, mutta urheasti pystytimme leirimme ja vakaana aikomuksenamme oli nauttia lomasta. Myöhemmin illalla  sade hellitti ja taivas hehkui hetken aikaa punaviolettina, mutta  valitettavasti en ehtinyt kunnon kuvaa ottamaan.

Hinnat leirintäalueella olivat normaalitasoa eli sähköineen karavaanarikortilla neljältä hengeltä noin 30 euroa yö. Mielestäni tasoon nähden hieman kallis, mutta noissa hinnoissa pyörivät maksut ja paremmat alueet ovat huomattavasti kalliimpia.

Sateen jälkeen aurinko hehkuu hetken ennen pimeyttä.

Olemme majoittuneet vaunuinemme huoltorakennuksen taakse Kivarinjoen mutkaan ja saamme olla siellä ensimmäisen yön ihan rauhassa, sillä siellä ei ole ketään muita. Toisena yönä saamme seuraksi seinäjokelaisen eläkeläispariskunnan.

Portaat takapihalle

Leirintäalue on mielenkiintoinen huoltorakennuksen suhteen, sillä se on kohtuu jyrkän mäen päällä ja sinne pääsee etu- ja takapuolelta kiipeämään rappusia pitkin. Toiselta sivulta huoltorakennukselle ja vuokramökeille kulkee asfaltoitu tie. Aluetta en suosittele liikuntaesteisille, mutta lapsiperheet kyllä pärjäävät.

Huoltorakennus mäen päällä
Huoltorakennuksen välitilasta maisema vastaanoton suuntaan.
TIlat ovat vanhahtavat, mutta toimivat. Pihalla olisi syytä alkaa kaiteiden kanssa pikaisesti korjaushommiin.
Etupihan puolelta löytyvät ulkokäymälät, jotka ovat kuulemma illalla pimeät. En testannut.
Nuotiopaikkoja on pari kappaletta ja meidän lähellä olevaa testasimme molempina iltoina.
Rantasauna on vuokrattavissa.
Saunalta uimapaikka. Kivarinjoki ei varsinaisesta houkutellut uimaan, varsinkaan noilla ilmoilla, mutta ei muutoinkaan.
Aamun raikkaus ja auringonpaiste sai kameran laulamaan.

Lapsille pari keinua
Leikkipaikalla on lohikäärme.
Minigolf -paikka hieman huonossa kunnossa. 😉

Jyrkkäkosken alueen maastoa.
Ilmeisesti avokota
Kivarinjoki
Herra ja rouva Kärpässieni.
Tatti tai joku sen sukulainen.
Leirintäalueen raja-aita
Vuokramökkejä mäen harjanteella.
Käpytikka ahkeroimassa.
Leirintäalueen aidan takaa lähtevät mahtavat lenkkipolut hiekkamontontuille ja kangasmetsään.
Jyrkkä törmä joelle.

Puolukkaretkellä

Nämä puolukat ovat silmänlumetta. Eipä niitä juurikaan ollut, mutta yksi kuvauksellinen mätäs löytyi.

Lauantaina oli vuorossa puolukkaretki Haisuvaaran suuntaan Virsun kämpälle. Porukan miehille tämä oli ennestään tuttu paikka ja he halusivat mennä sinne.

Upeat marjastusmaastot
Valitettavasti kaikki punertava ei ole puolukkaa. Täältä saatiin työllä ja tuskalla lasten kanssa poimittua ämpärillinen. Tämän syksyn paras puolukkapaikka.
Tämä poimija keskittyi lähinnä syömiseen., mutta kiva kun marjat maistuvat.

Virsun kämppä on kaukaa upea ja läheltä katsottuna rapistunut vanha savottakämppä, joka on rakennettu 50-luvulla. Harmi, että tämäkin rakennus rapistuu. Todella vähän tästä paikasta löytyy tietoa, mutta on ollut viimeisimpien tietojeni mukaan oululaisten partiolaisten, Pateniemen polunpolkijoiden omistuksessa.

Virsun kämppä Haisuvaarassa

Rannasta kuvattuna
Rakennukseen on useita siäänkäyntejä.
Ei tarvinnut tehdä lumitöitä monestakaan syystä.
Rantasauna näytti hiukan paremmalta kuin päärakennus.
Ihastuttavan suojaisa paikka saunalla.
Ikkuna oli jäänyt raolleen.
Pitkospuut rantaan.
Ihan rantaan asti ei päässyt. Pitkospuut olivat lahonneet ja laituri osittain veden alla.
Pieni Virsulampi
Maisema harmaantuu ja alkaa satamaan vettä.
Paluumatkalla leiripaikalle oli poroja matkan varrella useamman kerran.

Muutaman kerran oli pyyt jäädä auton alle, kun ovat niin hyvin maastoutuvia.